Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta
23.2.2017
TARKISTUKSET
296 - 543
Mietintöluonnos
Sophia in 't Veld
(PE593.978v02-00)
ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden vastaanottoa jäsenvaltioissa koskevista vaatimuksista (uudelleenlaadittu teksti)
Ehdotus direktiiviksi
( COM(2016)0465 – C8-0323/2016 – 2016/0222(COD) )
AM_Com_LegReport
Tarkistus 296
Cornelia Ernst, Martina Anderson, Barbara Spinelli
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 1 kohta – 1 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijat pääsevät työmarkkinoille viimeistään kuuden kuukauden kuluttua kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämispäivästä, jos toimivaltainen viranomainen ei ole tehnyt hallinnollista päätöstä eikä viive johdu hakijasta. | Jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijat pääsevät työmarkkinoille kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämispäivästä. |
Or. en
Perustelu
Tarkistuksella muutetaan odotusaikaa ennen pääsyn myöntämistä, mutta se sisältää luonnollisesti joitakin sanoja valkoisesta osasta, koska kuukausien määrä on lisättävä, eikä pelkkä poistaminen ole mahdollista. Lisäehtoja ei katsota tarpeelliseksi.
Tarkistus 297
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 1 kohta – 1 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijat pääsevät työmarkkinoille viimeistään kuuden kuukauden kuluttua kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämispäivästä, jos toimivaltainen viranomainen ei ole tehnyt hallinnollista päätöstä eikä viive johdu hakijasta. | Jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijat pääsevät työmarkkinoille kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämispäivästä. |
Or. en
Perustelu
Tarkistuksella tähdätään välittömän pääsyn työmarkkinoille myöntämiseen hakijoille ja se liittyy erottamattomasti muihin mietintöluonnoksen hyväksyttäviin tarkistuksiin, joilla pyritään vahvistamaan hakijoiden tosiasiallista pääsyä työmarkkinoille, ja se on tarpeen tekstin sisäisen logiikan varmistamiseksi, koska sillä pyritään lisäämään hakijoiden kotoutumismahdollisuuksia ja vähentämään edelleen liikkumista.
Tarkistus 298
Jeroen Lenaers
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 1 kohta – 1 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijat pääsevät työmarkkinoille viimeistään kuuden kuukauden kuluttua kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämispäivästä, jos toimivaltainen viranomainen ei ole tehnyt hallinnollista päätöstä eikä viive johdu hakijasta. | Jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijat pääsevät tosiasiallisesti työmarkkinoille viimeistään kuuden kuukauden kuluttua kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämispäivästä asetuksessa (EU) N:o XXX/XXX [menettelyasetus] päätöksille ensimmäisessä muutoksenhakuvaiheessa asetetun määräajan mukaisesti, jos toimivaltainen viranomainen ei ole tehnyt hallinnollista päätöstä eikä viive johdu hakijasta. |
Or. en
Perustelu
Pääsy työmarkkinoille on tärkeä keino lisätä hakijoiden itseluottamusta ja kotoutumismahdollisuuksia vastaanottavassa yhteiskunnassa. Tämän vuoksi on hyvä, että jäsenvaltioilla on velvoite sallia tämä pääsy, mutta pääsyn on myös oltava tosiasiallinen. Tämän lisäksi oikeudellisen selvyyden vuoksi mainittu kuuden kuukauden ajanjakso yhdistetään komission ehdotuksessaan turvapaikkamenettelyä koskevaksi asetukseksi päätöksille esittämään kuuden kuukauden määräaikaan ensimmäisessä muutoksenhakuvaiheessa, joten on lisättävä viittaus asetukseen.
Tarkistus 299
Kati Piri, Juan Fernando López Aguilar, Péter Niedermüller, Maria Grapini, Tanja Fajon, Soraya Post
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 1 kohta – 1 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijat pääsevät työmarkkinoille viimeistään kuuden kuukauden kuluttua kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämispäivästä, jos toimivaltainen viranomainen ei ole tehnyt hallinnollista päätöstä eikä viive johdu hakijasta. | Jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijat pääsevät työmarkkinoille viimeistään kahden kuukauden kuluttua kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämispäivästä. |
Or. en
Perustelu
Kun otetaan huomioon komission ehdotuksessa menettelyasetukseksi esittämät määräajat, kansainvälistä suojelua hakevaa hakijaa koskeva nopeutettu menettely on saatettava päätökseen kahden kuukauden kuluessa hakemuksesta. Jos hakemusta ei tässä vaiheessa ole hylätty, hakijalle todennäköisesti myönnetään kansainvälinen suojelu, joten pääsy työmarkkinoille olisi näin ollen myönnettävä viimeistään tässä vaiheessa. Jäsenvaltiot voivat halutessaan myöntää pääsyn aiemmin.
Tarkistus 300
Salvatore Domenico Pogliese, Alessandra Mussolini
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 1 kohta – 1 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijat pääsevät työmarkkinoille viimeistään kuuden kuukauden kuluttua kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämispäivästä, jos toimivaltainen viranomainen ei ole tehnyt hallinnollista päätöstä eikä viive johdu hakijasta. | Jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijat pääsevät työmarkkinoille viimeistään kolmen kuukauden kuluttua kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämispäivästä, jos toimivaltainen viranomainen ei ole tehnyt hallinnollista päätöstä eikä viive johdu hakijasta. |
Or. it
Tarkistus 301
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 1 kohta – 1 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijat pääsevät työmarkkinoille viimeistään kuuden kuukauden kuluttua kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämispäivästä, jos toimivaltainen viranomainen ei ole tehnyt hallinnollista päätöstä eikä viive johdu hakijasta. | Jäsenvaltiot voivat varmistaa, että hakijat pääsevät työmarkkinoille viimeistään kuuden kuukauden kuluttua kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämispäivästä, jos toimivaltainen viranomainen ei ole tehnyt hallinnollista päätöstä eikä viive johdu hakijasta. |
Or. en
Perustelu
On hyväksyttäviä tarkistuksia, jotka perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen ja liittyvät erottamattomasti valkoisia osia koskeviin tarkistuksiin, jotka myös perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen. Periaatteen soveltaminen vain harmaisiin osiin olisi järjetöntä.
Tarkistus 302
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jos jäsenvaltio on nopeuttanut kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteiden tutkintaa asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] [40 artiklan 1 kohdan] [a–f] alakohdan mukaisesti, pääsyä työmarkkinoille ei myönnetä. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 303
Kati Piri, Juan Fernando López Aguilar, Péter Niedermüller, Maria Grapini, Tanja Fajon, Sylvie Guillaume
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jos jäsenvaltio on nopeuttanut kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteiden tutkintaa asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] [40 artiklan 1 kohdan] [a–f] alakohdan mukaisesti, pääsyä työmarkkinoille ei myönnetä. | Jos jäsenvaltio on todennut, että hakijalla ei ole oikeutta kansainväliseen suojeluun, pääsyä työmarkkinoille ei myönnetä. |
Or. en
Perustelu
Hakijoilla olisi oltava pääsy työmarkkinoille viimeistään kahden kuukauden kuluttua kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämisestä. Nopeutettu menettely on tässä ajassa saatettava päätökseen ehdotetun menettelyasetuksen 40 artiklan mukaisesti. Jos kansainvälistä suojelua koskeva hakemus hylätään, hakijalle ei myönnetä pääsyä työmarkkinoille.
Tarkistus 304
Cornelia Ernst, Martina Anderson
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jos jäsenvaltio on nopeuttanut kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteiden tutkintaa asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] [40 artiklan 1 kohdan] [a–f] alakohdan mukaisesti, pääsyä työmarkkinoille ei myönnetä. | Jos jäsenvaltio on nopeuttanut kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteiden tutkintaa asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] [40 artiklan 1 kohdan] [a–f] alakohdan mukaisesti, pääsyä työmarkkinoille ei myönnetä automaattisesti. |
Or. en
Tarkistus 305
Jeroen Lenaers
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 2 kohta – 1 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijoilla, joille on myönnetty pääsy työmarkkinoille 1 kohdan mukaisesti, on tosiasiallinen pääsy työmarkkinoille. | Poistetaan. |
Or. en
Perustelu
Tarve antaa tosiasiallinen pääsy työmarkkinoille voidaan lisätä 15 artiklan 1 kohdan ensimmäiseen alakohtaan. Päällekkäisyyden välttämiseksi säännös voidaan poistaa tästä. (Tarkistus olisi luettava yhdessä 15 artiklan 1 kohdan 1 alakohtaan esitetyn täydentävän tarkistuksen kanssa).
Tarkistus 306
Kinga Gál
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 2 kohta – 1 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijoilla, joille on myönnetty pääsy työmarkkinoille 1 kohdan mukaisesti, on tosiasiallinen pääsy työmarkkinoille. | Jäsenvaltioiden on kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti päätettävä, millä edellytyksillä hakijalle sallitaan pääsy työmarkkinoille, ja samalla varmistettava, että hakijoilla on tosiasiallinen pääsy työmarkkinoille. |
Or. en
Tarkistus 307
Kati Piri, Juan Fernando López Aguilar, Péter Niedermüller, Maria Grapini, Tanja Fajon, Elly Schlein, Anna Hedh, Cécile Kashetu Kyenge
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 2 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltiot voivat työmarkkinapoliittisista syistä selvittää, voisiko avoimen työpaikan täyttää asianomaisen jäsenvaltion kansalainen tai toinen unionin kansalainen, taikka kyseisessä jäsenvaltiossa laillisesti oleskeleva kolmannen maan kansalainen. | Poistetaan. |
Or. en
Perustelu
Kun on selvää, että hakijalle hyvin todennäköisesti myönnetään kansainvälinen suojelu, häntä olisi kannustettava kotoutumaan vastaanottavaan yhteiskuntaan mahdollisimman nopeasti. Tämän vuoksi ei ole järkeä rajoittaa hän pääsyään työmarkkinoille ottamalla käyttöön työmarkkinatesti.
Tarkistus 308
Cornelia Ernst, Martina Anderson, Barbara Spinelli
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 2 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltiot voivat työmarkkinapoliittisista syistä selvittää, voisiko avoimen työpaikan täyttää asianomaisen jäsenvaltion kansalainen tai toinen unionin kansalainen, taikka kyseisessä jäsenvaltiossa laillisesti oleskeleva kolmannen maan kansalainen. | Poistetaan. |
Or. en
Perustelu
Poistamisella pyritään saattamaan teksti yhdenmukaiseksi 15 artiklan 3 kohdassa esitettyjen jäsenvaltioiden velvoitteiden kanssa, jotka koskevat hakijoiden kansalaisten kanssa yhdenvertaista kohtelua työmarkkina-asioissa. Tarkistus koskee siis tekstiä, joka ei ole harmaassa osassa, mutta sanoilla ei ole merkitystä ilman harmaata osaa.
Tarkistus 309
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 2 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltiot voivat työmarkkinapoliittisista syistä selvittää, voisiko avoimen työpaikan täyttää asianomaisen jäsenvaltion kansalainen tai toinen unionin kansalainen, taikka kyseisessä jäsenvaltiossa laillisesti oleskeleva kolmannen maan kansalainen. | Poistetaan. |
Or. en
Perustelu
Tarkistus liittyy erottamattomasti muihin mietintöluonnoksen hyväksyttäviin tarkistuksiin, joilla pyritään vahvistamaan hakijoiden tosiasiallista pääsyä työmarkkinoille, ja se on tarpeen tekstin sisäisen logiikan varmistamiseksi, koska sillä pyritään lisäämään hakijoiden kotoutumismahdollisuuksia ja vähentämään edelleen liikkumista.
Tarkistus 310
Salvatore Domenico Pogliese, Alessandra Mussolini
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 2 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltiot voivat työmarkkinapoliittisista syistä selvittää, voisiko avoimen työpaikan täyttää asianomaisen jäsenvaltion kansalainen tai toinen unionin kansalainen, taikka kyseisessä jäsenvaltiossa laillisesti oleskeleva kolmannen maan kansalainen. | Jäsenvaltiot voivat työmarkkinapoliittisista syistä ja erityisesti nuorisotyöttömyysasteen vuoksi selvittää, voisiko avoimen työpaikan täyttää asianomaisen jäsenvaltion kansalainen tai toinen unionin kansalainen, taikka kyseisessä jäsenvaltiossa laillisesti oleskeleva kolmannen maan kansalainen siten, että heidät asetetaan etusijalle. |
Or. it
Perustelu
Questo emendamento si pone l’obiettivo di specificare che gli Stati Membri avranno la possibilità di adottare misure volte a garantire una maggiore attenzione all’accesso al mercato del lavoro dei propri cittadini e dei cittadini dell’Ue. Inoltre, si vuole sottolineare la volontà di tenere in debito conto le difficoltà correlate alla disoccupazione giovanile. Trattandosi di un tema molto sensibile per i cittadini dell’Ue, i firmatari intendono rendere chiaro che per quanto attiene l’accesso al mercato del lavoro non ci saranno misure specifiche o quote speciali per favorire l’inserimento dei richiedenti protezione internazionale rispetto ai cittadini dello Stato Membro.
(Perustelua ei ole käännetty, koska sen pituus ylittää sallitun merkkimäärän.)
Tarkistus 311
Kinga Gál
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 2 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltiot voivat työmarkkinapoliittisista syistä selvittää, voisiko avoimen työpaikan täyttää asianomaisen jäsenvaltion kansalainen tai toinen unionin kansalainen, taikka kyseisessä jäsenvaltiossa laillisesti oleskeleva kolmannen maan kansalainen. | Jäsenvaltiot voivat työmarkkinapoliittisista syistä asettaa etusijalle unionin kansalaiset ja Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen sopimusvaltioiden kansalaiset sekä laillisesti oleskelevat kolmansien maiden kansalaiset. |
Or. en
Tarkistus 312
Heinz K. Becker
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 2 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltiot voivat työmarkkinapoliittisista syistä selvittää, voisiko avoimen työpaikan täyttää asianomaisen jäsenvaltion kansalainen tai toinen unionin kansalainen, taikka kyseisessä jäsenvaltiossa laillisesti oleskeleva kolmannen maan kansalainen. | Jäsenvaltiot voivat työmarkkinapoliittisista syistä asettaa etusijalle unionin kansalaiset ja Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen sopimusvaltioiden kansalaiset sekä laillisesti oleskelevat kolmansien maiden kansalaiset. |
Or. en
Perustelu
Direktiivin 2013/33 nykyisin sovellettavat säännökset olisi säilytettävä. Turvapaikkahakemuksen tarkastelussa on ensisijaisesti otettava huomioon humanitaariset tarpeet, ja taloudellisten tarpeiden olisi oltava toissijaisia.
Tarkistus 313
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 2 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltiot voivat työmarkkinapoliittisista syistä selvittää, voisiko avoimen työpaikan täyttää asianomaisen jäsenvaltion kansalainen tai toinen unionin kansalainen, taikka kyseisessä jäsenvaltiossa laillisesti oleskeleva kolmannen maan kansalainen. | Jäsenvaltiot voivat työmarkkinapoliittisista syistä selvittää, voisiko avoimen työpaikan täyttää asianomaisen jäsenvaltion kansalainen tai toinen unionin kansalainen, taikka kyseisessä jäsenvaltiossa laillisesti oleskeleva kolmannen maan kansalainen, ja asettaa nämä etusijalle avoimia työpaikkoja täytettäessä. |
Or. en
Perustelu
Työllisyyspolitiikassa olisi aina asetettava etusijalle kansalaiset ja unionin työvoima.
Tarkistus 314
Jeroen Lenaers
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 2 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltiot voivat työmarkkinapoliittisista syistä selvittää, voisiko avoimen työpaikan täyttää asianomaisen jäsenvaltion kansalainen tai toinen unionin kansalainen, taikka kyseisessä jäsenvaltiossa laillisesti oleskeleva kolmannen maan kansalainen. | Jäsenvaltiot voivat työmarkkinapoliittisista syistä selvittää, voisiko avoimen työpaikan täyttää asianomaisen jäsenvaltion kansalainen tai toinen unionin kansalainen, taikka kyseisessä jäsenvaltiossa laillisesti oleskeleva kolmannen maan kansalainen, tämän vaikuttamatta 1 kohdan soveltamiseen. |
Or. en
Tarkistus 315
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 3 kohta – 1 alakohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Jäsenvaltioiden on kohdeltava hakijoita yhdenvertaisesti omien kansalaistensa kanssa seuraavissa asioissa: | 3. Jäsenvaltioiden on kohdeltava hakijoita yhdenvertaisesti omien kansalaistensa kanssa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämispäivästä alkaen seuraavissa asioissa: |
Or. en
Tarkistus 316
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 3 kohta – 1 alakohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Jäsenvaltioiden on kohdeltava hakijoita yhdenvertaisesti omien kansalaistensa kanssa seuraavissa asioissa: | 3. Jäsenvaltiot voivat kohdella hakijoita yhdenvertaisesti omien kansalaistensa kanssa seuraavissa asioissa: |
Or. en
Tarkistus 317
Branislav Škripek
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 3 kohta – 1 alakohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Jäsenvaltioiden on kohdeltava hakijoita yhdenvertaisesti omien kansalaistensa kanssa seuraavissa asioissa: | 3. Jäsenvaltioiden on kohdeltava hakijoita asianmukaisesti eikä heitä pidä asettaa etusijalle omiin kansalaisiin nähden seuraavissa asioissa: |
Or. en
Tarkistus 318
Heinz K. Becker
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 3 kohta – 1 alakohta – a alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
a) työolot, mukaan lukien palkkaus ja irtisanominen, loma ja vapaapäivät sekä työterveyttä ja -turvallisuutta koskevat ehdot; | a) työolot, myös palkka ja irtisanominen, työaika, lomat ja vapaapäivät sekä työterveys- ja -turvallisuusvaatimukset; |
Or. en
Tarkistus 319
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 3 kohta – 1 alakohta – b alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
b) yhdistymisvapaus ja oikeus liittyä työntekijöiden ammattijärjestöön tai työnantajajärjestöön tai jonkin ammattialan järjestöön, mukaan lukien tällaisten järjestöjen myöntämät etuudet, sanotun kuitenkaan rajoittamatta yleistä järjestystä ja yleistä turvallisuutta koskevien kansallisten säännösten soveltamista; | b) yhdistymisvapaus ja oikeus liittyä työntekijöiden tai työnantajien etujärjestöön tai jonkin ammattialan järjestöön, tällaisen järjestön myöntämät etuudet mukaan luettuina; |
Or. en
Tarkistus 320
Laura Ferrara, Ignazio Corrao, Fabio Massimo Castaldo
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 3 kohta – 1 alakohta – c alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
c) yleissivistävä ja ammatillinen koulutus, paitsi opintotuet ja -lainat sekä toimeentulotuet ja -lainat tai muut yleissivistävään ja ammatilliseen koulutukseen liittyvät tuet ja lainat; | c) yleissivistävä ja ammatillinen koulutus; |
Or. it
Tarkistus 321
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 3 kohta – 1 alakohta – c alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
c) yleissivistävä ja ammatillinen koulutus, paitsi opintotuet ja -lainat sekä toimeentulotuet ja -lainat tai muut yleissivistävään ja ammatilliseen koulutukseen liittyvät tuet ja lainat; | c) aikuisille tarkoitettu työllisyyskoulutus, yleissivistävä ja ammatillinen koulutus, mukaan lukien ammattitaidon parantamiseksi järjestetyt kurssit ja käytännön työharjoittelu, lukuun ottamatta opintotukia ja -lainoja sekä toimeentulotukia ja -lainoja tai muita yleissivistävään ja ammatilliseen koulutukseen liittyviä tukia ja lainoja; |
Or. en
Tarkistus 322
Cornelia Ernst, Martina Anderson, Barbara Spinelli
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 3 kohta – 1 alakohta – c alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
c) yleissivistävä ja ammatillinen koulutus, paitsi opintotuet ja -lainat sekä toimeentulotuet ja -lainat tai muut yleissivistävään ja ammatilliseen koulutukseen liittyvät tuet ja lainat; | c) yleissivistävä ja ammatillinen koulutus; |
Or. en
Tarkistus 323
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 3 kohta – 1 alakohta – d alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
d) tutkintojen, todistusten ja muiden muodollista pätevyyttä osoittavien asiakirjojen tunnustaminen ulkomaisten tutkintojen tunnustamisen voimassa olevien menettelyjen yhteydessä, samalla kun helpotetaan mahdollisimman pitkälle sitä, että hakijoilla, jotka eivät pysty esittämään asiakirjoihin perustuvia todisteita pätevyydestään, on täysimääräinen pääsy asianmukaisiin järjestelmiin heidän aiemman koulutuksensa arvioimiseksi ja hyväksymiseksi ja todistusten antamiseksi; | d) tutkintojen, todistusten ja muiden muodollista pätevyyttä osoittavien asiakirjojen tunnustaminen ulkomaisten tutkintojen tunnustamisen voimassa olevien menettelyjen yhteydessä; |
Or. en
Tarkistus 324
Branislav Škripek
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 3 kohta – 1 alakohta – e alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
e) sosiaaliturvan alat sellaisina kuin ne määritellään asetuksessa (EY) N:o 883/2004. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 325
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 3 kohta – 1 alakohta – e alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
e) sosiaaliturvan alat sellaisina kuin ne määritellään asetuksessa (EY) N:o 883/2004. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 326
Heinz K. Becker
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 3 kohta – 1 alakohta – e alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
e) sosiaaliturvan alat sellaisina kuin ne määritellään asetuksessa (EY) N:o 883/2004. | e) sosiaaliturvan alat sellaisina kuin ne määritellään asetuksen (EY) N:o 883/2004 3 artiklassa niiden hakijoiden osalta, jotka osallistuvat tuottavaan taloudelliseen toimintaan. |
Or. en
Tarkistus 327
Heinz K. Becker
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 3 kohta – 2 alakohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltiot voivat rajoittaa hakijoiden yhdenvertaista kohtelua | Jäsenvaltiot voivat rajoittaa niiden hakijoiden yhdenvertaista kohtelua, joille on myönnetty pääsy työmarkkinoille 1 kohdan mukaisesti |
Or. en
Tarkistus 328
Laura Ferrara, Ignazio Corrao, Fabio Massimo Castaldo
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 3 kohta – 2 alakohta – ii alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
ii) tämän kohdan c alakohdan osalta siten, että kyseinen alakohta koskee vain yleissivistävää ja ammatillista koulutusta, joka liittyy suoraan tiettyyn työhön; | Poistetaan. |
Or. it
Tarkistus 329
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 3 kohta – 2 alakohta – ii alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
ii) tämän kohdan c alakohdan osalta siten, että kyseinen alakohta koskee vain yleissivistävää ja ammatillista koulutusta, joka liittyy suoraan tiettyyn työhön; | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 330
Kati Piri, Juan Fernando López Aguilar, Péter Niedermüller, Maria Grapini, Tanja Fajon
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 3 kohta – 2 alakohta – ii alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
ii) tämän kohdan c alakohdan osalta siten, että kyseinen alakohta koskee vain yleissivistävää ja ammatillista koulutusta, joka liittyy suoraan tiettyyn työhön; | Poistetaan. |
Or. en
Perustelu
Tämä on uusi ammatilliseen koulutukseen pääsyä koskeva rajoitus. Se on poistettava.
Tarkistus 331
Cornelia Ernst, Martina Anderson, Barbara Spinelli
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 3 kohta – 2 alakohta – ii alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
ii) tämän kohdan c alakohdan osalta siten, että kyseinen alakohta koskee vain yleissivistävää ja ammatillista koulutusta, joka liittyy suoraan tiettyyn työhön; | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 332
Laura Ferrara, Ignazio Corrao, Fabio Massimo Castaldo
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 3 kohta – 2 alakohta – iii alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
iii) tämän kohdan e alakohdan osalta jättämällä sen ulkopuolelle perhe-etuudet ja työttömyysetuudet, sanotun kuitenkaan rajoittamatta asetuksen (EU) N:o 1231/2010 soveltamista. | Poistetaan. |
Or. it
Tarkistus 333
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 3 kohta – 2 alakohta – iii alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
iii) tämän kohdan e alakohdan osalta jättämällä sen ulkopuolelle perhe-etuudet ja työttömyysetuudet, sanotun kuitenkaan rajoittamatta asetuksen (EU) N:o 1231/2010 soveltamista. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 334
Cornelia Ernst, Martina Anderson, Barbara Spinelli
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 3 kohta – 2 alakohta – iii alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
iii) tämän kohdan e alakohdan osalta jättämällä sen ulkopuolelle perhe-etuudet ja työttömyysetuudet, sanotun kuitenkaan rajoittamatta asetuksen (EU) N:o 1231/2010 soveltamista. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 335
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 3 kohta – 3 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Oikeus yhdenvertaiseen kohteluun ei saa aikaan oleskeluoikeutta tapauksissa, joissa asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] mukaisella päätöksellä on päätetty hakijan oikeus jäädä jäsenvaltioon. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 336
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 4 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
4. Pääsyä työmarkkinoille ei saa evätä muutoksenhakumenettelyn aikana, jos tavanomaisessa menettelyssä tehtyä kielteistä päätöstä koskevalla muutoksenhaulla on lykkäävä vaikutus, ennen kuin muutoksenhaussa annettu kielteinen päätös on annettu tiedoksi. | 4. Pääsyä työmarkkinoille ei saa evätä muutoksenhakumenettelyn aikana, jotta ei kannusteta tekemään perusteettomia muutoksenhakuja, joiden ainoa tarkoitus on pidennetty pääsy työmarkkinoille. |
Or. en
Perustelu
Pääsy työmarkkinoille voi olla perusteettomien muutoksenhakujen pontimena.
Tarkistus 337
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 4 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
4. Pääsyä työmarkkinoille ei saa evätä muutoksenhakumenettelyn aikana, jos tavanomaisessa menettelyssä tehtyä kielteistä päätöstä koskevalla muutoksenhaulla on lykkäävä vaikutus, ennen kuin muutoksenhaussa annettu kielteinen päätös on annettu tiedoksi. | 4. Pääsyä työmarkkinoille ei voi evätä muutoksenhakumenettelyn aikana, jos tavanomaisessa menettelyssä tehtyä kielteistä päätöstä koskevalla muutoksenhaulla on lykkäävä vaikutus, ennen kuin muutoksenhaussa annettu kielteinen päätös on annettu tiedoksi. |
Or. en
Perustelu
On hyväksyttäviä tarkistuksia, jotka perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen ja liittyvät erottamattomasti valkoisia osia koskeviin tarkistuksiin, jotka myös perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen. Periaatteen soveltaminen vain harmaisiin osiin olisi järjetöntä.
Tarkistus 338
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 5 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
5. Jos hakijalle on myönnetty pääsy työmarkkinoille 1 kohdan mukaisesti, jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] [29] artiklassa tarkoitetussa hakijan asiakirjassa todetaan, että hakijalla on lupa mennä ansiotyöhön. | 5. Jos hakijalle on myönnetty pääsy työmarkkinoille 1 kohdan mukaisesti, jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] [29] artiklassa tarkoitetussa hakijan asiakirjassa todetaan, että hakijalla on lupa mennä ansiotyöhön. Jos työn luonne edellyttää hakijalta matkustamista, jäsenvaltioiden on viipymättä myönnettävä hakijalle tämän direktiivin 6 artiklassa tarkoitettu voimassa oleva matkustusasiakirja. |
Or. en
Tarkistus 339
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 5 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
5. Jos hakijalle on myönnetty pääsy työmarkkinoille 1 kohdan mukaisesti, jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] [29] artiklassa tarkoitetussa hakijan asiakirjassa todetaan, että hakijalla on lupa mennä ansiotyöhön. | 5. Jos hakijalle on myönnetty pääsy työmarkkinoille 1 kohdan mukaisesti, jäsenvaltiot voivat huolehtia siitä, että asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] [29] artiklassa tarkoitetussa hakijan asiakirjassa todetaan, että hakijalla on lupa mennä ansiotyöhön. |
Or. en
Tarkistus 340
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 5 a kohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| 5 a. Hakijat, joille on myönnetty pääsy työmarkkinoille 1 kohdan mukaisesti, voivat hakea EU:n sinistä korttia direktiivissä XXX/XXXX [sinistä korttia koskeva direktiivi] esitettyjen ehtojen ja edellytysten mukaisesti. |
Or. en
Perustelu
Tarkistuksella pyritään antamaan hakijoille mahdollisuus hakea EU:n sinistä korttia ja se liittyy erottamattomasti muihin mietintöluonnoksen hyväksyttäviin tarkistuksiin, joilla pyritään vahvistamaan hakijoiden tosiasiallista pääsyä työmarkkinoille, ja se on tarpeen tekstin sisäisen logiikan varmistamiseksi, koska sillä pyritään lisäämään hakijoiden kotoutumismahdollisuuksia ja vähentämään edelleen liikkumista.
Tarkistus 341
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 5 b kohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| 5 b. Hakijat, joille on myönnetty pääsy työmarkkinoille 1 kohdan mukaisesti, voivat hakea oleskelulupaa tutkimusta, opiskelua, koulutusta, vapaaehtoispalvelua, opiskelijavaihtoa, koulutushanketta tai au pair -toimintaa varten direktiivissä (EU) 2016/801 vahvistetuin edellytyksin. |
Or. en
Perustelu
Tarkistuksella pyritään antamaan hakijoille mahdollisuus hakea oleskelulupaa tutkimusta, opiskelua, koulutusta, vapaaehtoispalvelua, opiskelijavaihtoa, koulutushanketta tai au pair -toimintaa varten direktiivissä (EU) 2016/801 vahvistetuin edellytyksin, ja se on tarpeen tekstin sisäisen logiikan varmistamiseksi, koska sillä pyritään lisäämään hakijoiden kotoutumismahdollisuuksia ja vähentämään edelleen liikkumista.
Tarkistus 342
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 5 c kohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| 5 c. Jäsenvaltiot voivat sallia hakijoiden, joille on myönnetty pääsy työmarkkinoille 1 artiklan mukaisesti ja joiden turvapaikkahakemus on hylätty, mahdollisuuden hakea maan sisällä oleskelulupaa, joka myönnetään asetuksessa (EY) N:o 1030/2002 esitetyssä muodossa kolmansien maiden kansalaisten pääsyä työmarkkinoille koskevan kansallisen lainsäädännön mukaisesti. |
Or. en
Perustelu
Tarkistuksella pyritään antamaan hakijoille mahdollisuus hakea kolmansien maiden kansalaisten pääsyä työmarkkinoille koskevan kansallisen lainsäädännön mukaan myönnettävää lupaa ja se liittyy erottamattomasti muihin mietintöluonnoksen hyväksyttäviin tarkistuksiin, joilla pyritään vahvistamaan hakijoiden tosiasiallista pääsyä työmarkkinoille, ja se on tarpeen tekstin sisäisen logiikan varmistamiseksi, koska sillä pyritään lisäämään hakijoiden kotoutumismahdollisuuksia ja vähentämään edelleen liikkumista.
Tarkistus 343
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
15 artikla – 5 d kohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| 5 d. Jäsenvaltiot sallivat hakijoiden pääsyn ammatilliseen koulutukseen ja kielikoulutukseen riippumatta siitä, onko heillä pääsy työmarkkinoille. |
Or. en
Perustelu
This amendment seeks to ensure that applicants' possibility to access the labour market and effective integration and access to reception conditions are rendered effective by allowing access to language courses from the moment applicants have made their application for international protection. The amendment is inextricably linked to admissible amendments under the draft report aiming at ensuring effective access to the labour market and is necessary for ensuring that the internal logic of the text, aimed at increasing applicants' integration prospects and decreasing “secondary movements", is maintained.
(Perustelua ei ole käännetty, koska sen pituus ylittää sallitun merkkimäärän.)
Tarkistus 344
Jeroen Lenaers
Ehdotus direktiiviksi
15 a artikla (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| 15 a artikla |
| Kielikurssit |
| Jäsenvaltioiden on tarjottava hakijoille tosiasiallinen pääsy kielikursseille mahdollisimman nopeasti, mutta viimeistään kuuden kuukauden kuluessa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämispäivästä asetuksessa (EU) N:o XXX/XXX [menettelyasetus] päätöksille ensimmäisessä muutoksenhakuvaiheessa asetetun määräajan mukaisesti. Ensisijaisiksi katsotaan hakijat, joiden hakemus on todennäköisesti perusteltu, myös tapauksessa, jossa sen tarkastelu on katsottu ensisijaiseksi asetuksen (EU) N:o XXX/XXX [menettelyasetus] mukaisesti. Jäsenvaltiot voivat vaatia hakijoita kattamaan tällaisten kurssien kustannukset tai osallistumaan niihin tämän direktiivin 16 artiklan 4 ja 5 kohdan mukaisesti. |
Or. en
Perustelu
Kielikurssit ovat tärkeä keino lisätä hakijoiden itseluottamusta ja kotoutumismahdollisuuksia vastaanottavassa yhteiskunnassa. Jäsenvaltiot olisi tämän vuoksi velvoitettava tarjoamaan kielikursseja mahdollisimman nopeasti ja kohdentamaan ne hakijoihin, jotka todennäköisesti saavat turvapaikan. Kohdentaminen niihin, jotka todennäköisesti saavan turvapaikan, on tarpeen, koska merkittävällä osalla Eurooppaan tällä hetkellä saapuvista turvapaikanhakijoista ei ole oikeutta turvapaikkaan.
Tarkistus 345
Salvatore Domenico Pogliese, Alessandra Mussolini
Ehdotus direktiiviksi
15 a artikla (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| 15 a artikla |
| Kielikurssit ja kansalaistaitokurssit |
| Jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijat pääsevät tosiasiallisesti kielikursseille ja kansalaistaitokursseille maksutta siitä päivästä, jona kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin vaatia hakijoita kattamaan tällaisten kurssien kustannukset tai osallistumaan niihin 16 artiklan 4 ja 5 kohdan mukaisesti. |
Or. it
Perustelu
Vastaanottajavaltion kielen osaaminen ja tärkeimpien oikeuksien, velvollisuuksien, tapojen ja käytäntöjen tunteminen on olennaisen tärkeää, jotta voidaan edistää kansainvälistä suojelua hakevan henkilön tosiasiallista kotoutumista.
Tarkistus 346
Kati Piri, Juan Fernando López Aguilar, Péter Niedermüller, Maria Grapini, Tanja Fajon, Elly Schlein, Soraya Post, Anna Hedh, Cécile Kashetu Kyenge
Ehdotus direktiiviksi
15 a artikla (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| 15 a artikla |
| Kielikurssit |
| Jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijat pääsevät tosiasiallisesti kielikursseille maksutta siitä päivästä, jona kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty. |
Or. en
Perustelu
Hakijoiden kielikurssit ovat myönteinen kotouttamistoimenpide. Tällaisten kurssien olisi aina oltava hakijoille maksuttomia.
Tarkistus 347
Kati Piri, Juan Fernando López Aguilar, Péter Niedermüller, Maria Grapini, Tanja Fajon, Sylvie Guillaume
Ehdotus direktiiviksi
15 b artikla (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| 15 b artikla |
| Ammatillinen koulutus |
| Jäsenvaltiot voivat sallia hakijoiden pääsyn ammatilliseen koulutukseen riippumatta siitä, onko heillä pääsy työmarkkinoille. Mahdollisuus päästä sellaiseen ammatilliseen koulutukseen, johon liittyy työsopimus, riippuu siitä, millaiset mahdollisuudet hakijalla on päästä työmarkkinoille 15 artiklan mukaisesti. |
Or. en
Perustelu
Komissio on ehdottanut nykyisten ammatillista koulutusta koskevien säännösten poistamista ja joidenkin niiden osien siirtämistä työllistämistä koskevan 15 artiklan 2 kohtaan. Nykyisten säännösten sanamuodosta käy kuitenkin selvästi ilmi, että tällainen ammatillinen koulutus ei riipu työllistymisestä tai pääsystä työmarkkinoille. Tämän vuoksi nykyiset säännökset olisi säilytettävä.
Tarkistus 348
Cornelia Ernst, Martina Anderson, Barbara Spinelli
Ehdotus direktiiviksi
16 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että aineelliset vastaanotto-olosuhteet ovat hakijoiden saatavilla siitä hetkestä alkaen kun he tekevät kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] [25] artiklan mukaisesti. | 1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että aineelliset vastaanotto-olosuhteet ovat hakijoiden saatavilla siitä hetkestä alkaen kun he saapuvat jäsenvaltion alueelle. |
Or. en
Perustelu
Tarkistuksella pyritään yhdenmukaistamaan teksti johdanto-osan 7 kappaleessa esitetyn ajatuksen kanssa. Sen mukaan on tarpeen selventää, että aineelliset vastaanotto-olosuhteet olisi asetettava hakijoiden saataville siitä hetkestä alkaen, kun henkilö ilmaisee toiveensa hakea kansainvälistä suojelua. Nykyisestä tekstistä voi saada käsityksen, että se ei koskisi henkilöitä, jotka eivät ole voineet jättää virallista hakemusta, mikä koskee tällä hetkellä suurinta osaa hotspot-alueilla olevia ihmisiä. Tällainen soveltamisalan ulkopuolelle jättäminen olisi ristiriidassa direktiivin soveltamisalan ja säännösten kanssa.
Tarkistus 349
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
16 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että aineelliset vastaanotto-olosuhteet ovat hakijoiden saatavilla siitä hetkestä alkaen kun he tekevät kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] [25] artiklan mukaisesti. | 1. Jäsenvaltiot voivat varmistaa, että aineelliset vastaanotto-olosuhteet ovat hakijoiden saatavilla siitä hetkestä alkaen kun he tekevät kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] [25] artiklan mukaisesti. |
Or. en
Perustelu
On hyväksyttäviä tarkistuksia, jotka perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen ja liittyvät erottamattomasti valkoisia osia koskeviin tarkistuksiin, jotka myös perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen. Periaatteen soveltaminen vain harmaisiin osiin olisi järjetöntä.
Tarkistus 350
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
16 artikla – 2 kohta – 1 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että aineellisilla vastaanotto-olosuhteilla tarjotaan hakijoille riittävä elintaso, jolla taataan heidän toimeentulonsa ja suojellaan heidän fyysistä terveyttään ja mielenterveyttään. | Jäsenvaltiot voivat varmistaa, että aineellisilla vastaanotto-olosuhteilla tarjotaan hakijoille riittävä elintaso, jolla taataan heidän toimeentulonsa ja suojellaan heidän fyysistä terveyttään ja mielenterveyttään. |
Or. en
Perustelu
On hyväksyttäviä tarkistuksia, jotka perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen ja liittyvät erottamattomasti valkoisia osia koskeviin tarkistuksiin, jotka myös perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen. Periaatteen soveltaminen vain harmaisiin osiin olisi järjetöntä.
Tarkistus 351
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
16 artikla – 2 kohta – 1 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että aineellisilla vastaanotto-olosuhteilla tarjotaan hakijoille riittävä elintaso, jolla taataan heidän toimeentulonsa ja suojellaan heidän fyysistä terveyttään ja mielenterveyttään. | Jäsenvaltioiden on varmistettava, että aineellisilla vastaanotto-olosuhteilla tarjotaan hakijoille vähimmäiselintaso, jolla taataan heidän toimeentulonsa. |
Or. en
Perustelu
Ei-toivottujen turvapaikanhakijoiden vetotekijöiden poistamiseksi vastaanotto-olosuhteiden taso on EU:ssa pidettävä vähimmäistasolla.
Tarkistus 352
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
16 artikla – 2 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että sama elintaso taataan myös hakijoille, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita, sekä säilöön otetuille henkilöille. | Poistetaan. |
Or. en
Perustelu
Jäsenvaltioita ei voida velvoittaa räätälöimään vastaanotto-olosuhteita tilanteissa, joissa hakija on otettu säilöön tai tällä katsotaan olevan erityisiä vastaanottotarpeita, koska tämä olisi liiallinen rasite julkiselle taloudelle.
Tarkistus 353
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
16 artikla – 2 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että sama elintaso taataan myös hakijoille, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita, sekä säilöön otetuille henkilöille. | Jäsenvaltiot voivat varmistaa, että sama elintaso taataan myös hakijoille, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita, sekä säilöön otetuille henkilöille. |
Or. en
Perustelu
On hyväksyttäviä tarkistuksia, jotka perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen ja liittyvät erottamattomasti valkoisia osia koskeviin tarkistuksiin, jotka myös perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen. Periaatteen soveltaminen vain harmaisiin osiin olisi järjetöntä.
Tarkistus 354
Anna Maria Corazza Bildt, Caterina Chinnici, Hilde Vautmans, Vilija Blinkevičiūtė, Julie Ward, Luigi Morgano, Bodil Valero, Brando Benifei, Damiano Zoffoli, Nathalie Griesbeck, Jean Lambert
Ehdotus direktiiviksi
16 artikla – 2 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että sama elintaso taataan myös hakijoille, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita, sekä säilöön otetuille henkilöille. | Jäsenvaltioiden on varmistettava, että sama elintaso taataan myös hakijoille, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita, kuten alaikäiset, sekä säilöön otetuille henkilöille. |
Or. en
Perustelu
Tarkistuksella pyritään painottamaan alaikäisten tarpeita, koska he ovat haavoittuvin hakijaryhmä, jolla on erityisiä vastaanottotarpeita, sellaisen elintason tarjoamiseksi, jolla taataan heidän toimeentulonsa ja suojellaan heidän terveyttään.
Tarkistus 355
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
16 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Jäsenvaltiot voivat asettaa kaikkien tai joidenkin aineellisten vastaanotto-olosuhteiden ehdoksi sen, että hakijalla ei ole riittäviä varoja hänen terveytensä kannalta riittävään elintasoon ja toimeentuloon. | 3. Jäsenvaltioiden on asetettava kaikkien tai joidenkin aineellisten vastaanotto-olosuhteiden ehdoksi se, että hakijalla tai tämän 2 artiklan 3 kohdassa määritetyillä, jäsenvaltiossa olevilla perheenjäsenillä ei ole riittäviä varoja toimeentuloon. |
Or. en
Perustelu
Hakijoiden itseluottamusta on rohkaistava kaikin tavoin. Sosiaalietuuksia on myönnettävä vain niille hakijoille, joilla ei ole muuta keinoa täyttää päivittäiset tarpeensa.
Tarkistus 356
József Nagy
Ehdotus direktiiviksi
16 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Jäsenvaltiot voivat asettaa kaikkien tai joidenkin aineellisten vastaanotto-olosuhteiden ehdoksi sen, että hakijalla ei ole riittäviä varoja hänen terveytensä kannalta riittävään elintasoon ja toimeentuloon. | 3. Jäsenvaltiot voivat asettaa kaikkien tai joidenkin aineellisten vastaanotto-olosuhteiden ja terveydenhuollon ehdoksi sen, että hakijalla ei ole riittäviä varoja hänen terveytensä kannalta riittävään elintasoon ja toimeentuloon. |
Or. en
Tarkistus 357
Salvatore Domenico Pogliese, Alessandra Mussolini
Ehdotus direktiiviksi
16 artikla – 4 kohta – 1 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltiot voivat vaatia, että hakija osallistuu 3 kohdassa tarkoitettujen aineellisten vastaanotto-olosuhteiden kustannuksiin tai maksaa ne kokonaan itse, jos hänellä on siihen riittävästi varoja, esimerkiksi jos hän on ollut töissä kohtuullisen ajan. | Jäsenvaltiot voivat vaatia, että hakija osallistuu 3 kohdassa tarkoitettujen aineellisten vastaanotto-olosuhteiden kustannuksiin tai maksaa ne kokonaan itse, jos hänellä on siihen riittävästi varoja, esimerkiksi jos hän on ollut töissä kohtuullisen ajan. Jos hakijalla ei ole riittävästi varoja, toimivaltaiset kansalliset viranomaiset voivat yhteisymmärryksessä paikallisyhteisöjen kanssa tukea kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden ottamista vapaaehtoiseen työhön sosiaalisesti hyödylliseen toimintaan vastaanottavien alueellisten yhteisöjen erityisten vaatimusten perusteella. |
Or. it
Perustelu
Sosiaalisesti hyödyllinen toiminta lisäisi kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden läsnäolon hyväksyntää vastaanottavissa paikallisyhteisöissä ja parantaisi heidän kotoutumistaan ja tietämystään oleskelumaansa sosioekonomisesta tilanteesta.
Tarkistus 358
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
16 artikla – 4 kohta – 1 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltiot voivat vaatia, että hakija osallistuu 3 kohdassa tarkoitettujen aineellisten vastaanotto-olosuhteiden kustannuksiin tai maksaa ne kokonaan itse, jos hänellä on siihen riittävästi varoja, esimerkiksi jos hän on ollut töissä kohtuullisen ajan. | Jäsenvaltioiden on vaadittava, että hakija osallistuu aineellisten vastaanotto-olosuhteiden kustannuksiin tai maksaa ne kokonaan itse, jos hänellä tai hänen perheenjäsenillään on siihen riittävästi varoja, esimerkiksi jos hän on ollut töissä kohtuullisen ajan. |
Or. en
Perustelu
Turvapaikanhakijoista julkiselle sektorille aiheutuvan taloudellisen taakan pienentämiseksi hakijat olisi velvoitettava huolehtimaan jokapäiväisistä elinkustannuksistaan aina kun se on mahdollista.
Tarkistus 359
József Nagy
Ehdotus direktiiviksi
16 artikla – 4 kohta – 1 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltiot voivat vaatia, että hakija osallistuu 3 kohdassa tarkoitettujen aineellisten vastaanotto-olosuhteiden kustannuksiin tai maksaa ne kokonaan itse, jos hänellä on siihen riittävästi varoja, esimerkiksi jos hän on ollut töissä kohtuullisen ajan. | Jäsenvaltiot voivat vaatia, että hakija osallistuu 3 kohdassa tarkoitettujen aineellisten vastaanotto-olosuhteiden ja terveydenhuollon kustannuksiin tai maksaa ne kokonaan itse, jos hänellä on siihen riittävästi varoja, esimerkiksi jos hän on ollut töissä kohtuullisen ajan. |
Or. en
Tarkistus 360
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
16 artikla – 4 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jos käy ilmi, että hakijalla oli riittävästi varoja aineellisten vastaanotto-olosuhteiden kustannusten suorittamiseen silloin, kun näistä perustarpeista huolehdittiin, jäsenvaltiot voivat vaatia hakijalta tästä korvauksen. | Jos käy ilmi, että hakijalla tai tämän perheenjäsenillä oli riittävästi varoja aineellisten vastaanotto-olosuhteiden kustannusten suorittamiseen silloin, kun näistä perustarpeista huolehdittiin, jäsenvaltiot vaativat hakijalta tästä korvauksen. |
Or. en
Perustelu
Hakijan on palautettava sosiaalietuudet, jos ne on myönnetty väärin perustein.
Tarkistus 361
József Nagy
Ehdotus direktiiviksi
16 artikla – 4 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jos käy ilmi, että hakijalla oli riittävästi varoja aineellisten vastaanotto-olosuhteiden kustannusten suorittamiseen silloin, kun näistä perustarpeista huolehdittiin, jäsenvaltiot voivat vaatia hakijalta tästä korvauksen. | Jos käy ilmi, että hakijalla oli riittävästi varoja aineellisten vastaanotto-olojen ja terveydenhuollon kustannusten suorittamiseen silloin, kun näistä perustarpeista huolehdittiin, jäsenvaltiot voivat vaatia hakijalta tästä korvauksen. |
Or. en
Tarkistus 362
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
16 artikla – 5 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
5. Jäsenvaltioiden on noudatettava suhteellisuusperiaatetta arvioidessaan hakijan varoja, vaatiessaan hakijaa osallistumaan aineellisten vastaanotto-olosuhteiden kustannuksiin tai maksamaan ne kokonaan itse taikka pyytäessään hakijalta korvausta 4 kohdan mukaisesti. Jäsenvaltioiden on otettava huomioon myös hakijan henkilökohtainen tilanne ja tarve kunnioittaa tämän ihmisarvoa tai henkilökohtaista koskemattomuutta, sekä hakijan erityiset vastaanottotarpeet. Jäsenvaltioiden on huolehdittava kaikissa olosuhteissa siitä, että hakijalle tarjotaan riittävä elintaso, jolla taataan hänen toimeentulonsa ja suojellaan hänen fyysistä terveyttään ja mielenterveyttään. | 5. Jäsenvaltioiden on noudatettava suhteellisuusperiaatetta arvioidessaan hakijan tai tämän perheenjäsenen varoja, vaatiessaan heitä osallistumaan aineellisten vastaanotto-olosuhteiden kustannuksiin tai maksamaan ne kokonaan itse taikka pyytäessään heiltä korvausta 4 kohdan mukaisesti. Jäsenvaltioiden on huolehdittava kaikissa olosuhteissa siitä, että hakijalle tarjotaan riittävä elintaso, jolla taataan hänen toimeentulonsa. |
Or. en
Tarkistus 363
József Nagy
Ehdotus direktiiviksi
16 artikla – 5 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
5. Jäsenvaltioiden on noudatettava suhteellisuusperiaatetta arvioidessaan hakijan varoja, vaatiessaan hakijaa osallistumaan aineellisten vastaanotto-olosuhteiden kustannuksiin tai maksamaan ne kokonaan itse taikka pyytäessään hakijalta korvausta 4 kohdan mukaisesti. Jäsenvaltioiden on otettava huomioon myös hakijan henkilökohtainen tilanne ja tarve kunnioittaa tämän ihmisarvoa tai henkilökohtaista koskemattomuutta, sekä hakijan erityiset vastaanottotarpeet. Jäsenvaltioiden on huolehdittava kaikissa olosuhteissa siitä, että hakijalle tarjotaan riittävä elintaso, jolla taataan hänen toimeentulonsa ja suojellaan hänen fyysistä terveyttään ja mielenterveyttään. | 5. Jäsenvaltioiden on noudatettava suhteellisuusperiaatetta arvioidessaan hakijan varoja, vaatiessaan hakijaa osallistumaan aineellisten vastaanotto-olosuhteiden ja terveydenhuollon kustannuksiin tai maksamaan ne kokonaan itse taikka pyytäessään hakijalta korvausta 4 kohdan mukaisesti. Jäsenvaltioiden on otettava huomioon myös hakijan henkilökohtainen tilanne ja tarve kunnioittaa tämän ihmisarvoa tai henkilökohtaista koskemattomuutta, sekä hakijan erityiset vastaanottotarpeet. |
Or. en
Tarkistus 364
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
16 artikla – 5 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
5. Jäsenvaltioiden on noudatettava suhteellisuusperiaatetta arvioidessaan hakijan varoja, vaatiessaan hakijaa osallistumaan aineellisten vastaanotto-olosuhteiden kustannuksiin tai maksamaan ne kokonaan itse taikka pyytäessään hakijalta korvausta 4 kohdan mukaisesti. Jäsenvaltioiden on otettava huomioon myös hakijan henkilökohtainen tilanne ja tarve kunnioittaa tämän ihmisarvoa tai henkilökohtaista koskemattomuutta, sekä hakijan erityiset vastaanottotarpeet. Jäsenvaltioiden on huolehdittava kaikissa olosuhteissa siitä, että hakijalle tarjotaan riittävä elintaso, jolla taataan hänen toimeentulonsa ja suojellaan hänen fyysistä terveyttään ja mielenterveyttään. | 5. Jäsenvaltioiden on noudatettava suhteellisuusperiaatetta pyytäessään hakijalta korvausta 4 kohdan mukaisesti ja otettava huomioon hakijan henkilökohtainen tilanne ja tarve kunnioittaa tämän ihmisarvoa tai henkilökohtaista koskemattomuutta, sekä hakijan erityiset vastaanottotarpeet. Jäsenvaltioiden on huolehdittava kaikissa olosuhteissa siitä, että hakijalle tarjotaan riittävä elintaso, jolla taataan hänen toimeentulonsa ja suojellaan hänen fyysistä terveyttään ja mielenterveyttään. |
Or. en
Tarkistus 365
Kati Piri, Juan Fernando López Aguilar, Péter Niedermüller, Maria Grapini, Tanja Fajon, Elly Schlein, Anna Hedh, Cécile Kashetu Kyenge
Ehdotus direktiiviksi
16 artikla – 5 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
5. Jäsenvaltioiden on noudatettava suhteellisuusperiaatetta arvioidessaan hakijan varoja, vaatiessaan hakijaa osallistumaan aineellisten vastaanotto-olosuhteiden kustannuksiin tai maksamaan ne kokonaan itse taikka pyytäessään hakijalta korvausta 4 kohdan mukaisesti. Jäsenvaltioiden on otettava huomioon myös hakijan henkilökohtainen tilanne ja tarve kunnioittaa tämän ihmisarvoa tai henkilökohtaista koskemattomuutta, sekä hakijan erityiset vastaanottotarpeet. Jäsenvaltioiden on huolehdittava kaikissa olosuhteissa siitä, että hakijalle tarjotaan riittävä elintaso, jolla taataan hänen toimeentulonsa ja suojellaan hänen fyysistä terveyttään ja mielenterveyttään. | 5. Jäsenvaltioiden on noudatettava täysimääräisesti suhteellisuusperiaatetta arvioidessaan hakijan varoja, vaatiessaan hakijaa osallistumaan aineellisten vastaanotto-olosuhteiden kustannuksiin tai maksamaan ne kokonaan itse taikka pyytäessään hakijalta korvausta 4 kohdan mukaisesti. Jäsenvaltioiden on otettava huomioon myös hakijan henkilökohtainen tilanne ja tarve kunnioittaa tämän ihmisarvoa tai henkilökohtaista koskemattomuutta, sekä hakijan erityiset vastaanottotarpeet. Jäsenvaltioiden on huolehdittava kaikissa olosuhteissa siitä, että hakijalle tarjotaan riittävä elintaso, jolla taataan hänen toimeentulonsa ja suojellaan hänen fyysistä terveyttään ja mielenterveyttään. |
Or. en
Tarkistus 366
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
16 artikla – 5 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
5. Jäsenvaltioiden on noudatettava suhteellisuusperiaatetta arvioidessaan hakijan varoja, vaatiessaan hakijaa osallistumaan aineellisten vastaanotto-olosuhteiden kustannuksiin tai maksamaan ne kokonaan itse taikka pyytäessään hakijalta korvausta 4 kohdan mukaisesti. Jäsenvaltioiden on otettava huomioon myös hakijan henkilökohtainen tilanne ja tarve kunnioittaa tämän ihmisarvoa tai henkilökohtaista koskemattomuutta, sekä hakijan erityiset vastaanottotarpeet. Jäsenvaltioiden on huolehdittava kaikissa olosuhteissa siitä, että hakijalle tarjotaan riittävä elintaso, jolla taataan hänen toimeentulonsa ja suojellaan hänen fyysistä terveyttään ja mielenterveyttään. | 5. Jäsenvaltiot voivat noudattaa suhteellisuusperiaatetta arvioidessaan hakijan varoja, vaatiessaan hakijaa osallistumaan aineellisten vastaanotto-olosuhteiden kustannuksiin tai maksamaan ne kokonaan itse taikka pyytäessään hakijalta korvausta 4 kohdan mukaisesti. Jäsenvaltiot voivat ottaa huomioon myös hakijan henkilökohtaisen tilanteen ja tarpeen kunnioittaa tämän ihmisarvoa tai henkilökohtaista koskemattomuutta, sekä hakijan erityiset vastaanottotarpeet. Jäsenvaltiot voivat huolehtia kaikissa olosuhteissa siitä, että hakijalle tarjotaan riittävä elintaso, jolla taataan hänen toimeentulonsa ja suojellaan hänen fyysistä terveyttään ja mielenterveyttään. |
Or. en
Tarkistus 367
Laura Ferrara, Ignazio Corrao, Fabio Massimo Castaldo
Ehdotus direktiiviksi
16 artikla – 5 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
5. Jäsenvaltioiden on noudatettava suhteellisuusperiaatetta arvioidessaan hakijan varoja, vaatiessaan hakijaa osallistumaan aineellisten vastaanotto-olosuhteiden kustannuksiin tai maksamaan ne kokonaan itse taikka pyytäessään hakijalta korvausta 4 kohdan mukaisesti. Jäsenvaltioiden on otettava huomioon myös hakijan henkilökohtainen tilanne ja tarve kunnioittaa tämän ihmisarvoa tai henkilökohtaista koskemattomuutta, sekä hakijan erityiset vastaanottotarpeet. Jäsenvaltioiden on huolehdittava kaikissa olosuhteissa siitä, että hakijalle tarjotaan riittävä elintaso, jolla taataan hänen toimeentulonsa ja suojellaan hänen fyysistä terveyttään ja mielenterveyttään. | 5. Jäsenvaltioiden on noudatettava suhteellisuusperiaatetta arvioidessaan hakijan varoja, vaatiessaan hakijaa osallistumaan aineellisten vastaanotto-olosuhteiden kustannuksiin tai maksamaan ne kokonaan itse taikka pyytäessään hakijalta korvausta 4 kohdan mukaisesti. Jäsenvaltioiden on otettava huomioon myös hakijan henkilökohtainen tilanne ja tarve kunnioittaa tämän ihmisarvoa tai henkilökohtaista koskemattomuutta, sekä hakijan erityiset vastaanottotarpeet. Jäsenvaltioiden on huolehdittava kaikissa olosuhteissa siitä, että hakijalle tarjotaan riittävä elämänlaatu tässä direktiivissä määritetyn mukaisesti. |
Or. it
Tarkistus 368
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
16 artikla – 6 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
6. Jos jäsenvaltio tarjoaa aineelliset vastaanotto-olosuhteet rahallisena etuutena tai maksukuponkeina, niiden määrä on vahvistettava tasolle, jonka asianomainen jäsenvaltio on lainsäädännössä tai käytännössä vahvistanut kansalaistensa riittävän elintason varmistamiseksi. Jäsenvaltiot voivat tarjota hakijoille epäedullisempaa kohtelua kuin omille kansalaisille, etenkin jos aineellista tukea tarjotaan osittain luontoissuorituksena tai jos kyseinen omiin kansalaisiin sovellettu taso tarjoaisi hakijoille tässä direktiivissä säädettyä korkeamman elintason. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle ja Euroopan unionin turvapaikkavirastolle vertailutasot, joiden perusteella kansallisessa lainsäädännössä tai käytännössä on tämän kohdan mukaisesti vahvistettu hakijoille annettavan taloudellisen tuen taso. | 6. Jos jäsenvaltio tarjoaa aineelliset vastaanotto-olosuhteet rahallisena etuutena tai maksukuponkeina, niiden määrä on vahvistettava tasolle, jonka asianomainen jäsenvaltio on lainsäädännössä tai käytännössä vahvistanut kansalaistensa riittävän elintason varmistamiseksi. Jäsenvaltiot voivat tarjota hakijoille epäedullisempaa kohtelua kuin omille kansalaisille, etenkin jos aineellista tukea tarjotaan osittain luontoissuorituksena tai jos kyseinen omiin kansalaisiin sovellettu taso tarjoaisi hakijoille tässä direktiivissä säädettyä korkeamman elintason. |
Or. en
Tarkistus 369
Kinga Gál
Ehdotus direktiiviksi
16 artikla – 6 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
6. Jos jäsenvaltio tarjoaa aineelliset vastaanotto-olosuhteet rahallisena etuutena tai maksukuponkeina, niiden määrä on vahvistettava tasolle, jonka asianomainen jäsenvaltio on lainsäädännössä tai käytännössä vahvistanut kansalaistensa riittävän elintason varmistamiseksi. Jäsenvaltiot voivat tarjota hakijoille epäedullisempaa kohtelua kuin omille kansalaisille, etenkin jos aineellista tukea tarjotaan osittain luontoissuorituksena tai jos kyseinen omiin kansalaisiin sovellettu taso tarjoaisi hakijoille tässä direktiivissä säädettyä korkeamman elintason. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle ja Euroopan unionin turvapaikkavirastolle vertailutasot, joiden perusteella kansallisessa lainsäädännössä tai käytännössä on tämän kohdan mukaisesti vahvistettu hakijoille annettavan taloudellisen tuen taso. | 6. Jos jäsenvaltio tarjoaa aineelliset vastaanotto-olosuhteet rahallisena etuutena tai maksukuponkeina, niiden määrä on vahvistettava tasolle, jonka asianomainen jäsenvaltio on lainsäädännössä tai käytännössä vahvistanut kansalaistensa riittävän elintason varmistamiseksi. Jäsenvaltiot voivat tarjota hakijoille epäedullisempaa kohtelua kuin omille kansalaisille, etenkin jos aineellista tukea tarjotaan osittain luontoissuorituksena tai jos kyseinen omiin kansalaisiin sovellettu taso tarjoaisi hakijoille tässä direktiivissä säädettyä korkeamman elintason. |
Or. en
Tarkistus 370
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
16 artikla – 6 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
6. Jos jäsenvaltio tarjoaa aineelliset vastaanotto-olosuhteet rahallisena etuutena tai maksukuponkeina, niiden määrä on vahvistettava tasolle, jonka asianomainen jäsenvaltio on lainsäädännössä tai käytännössä vahvistanut kansalaistensa riittävän elintason varmistamiseksi. Jäsenvaltiot voivat tarjota hakijoille epäedullisempaa kohtelua kuin omille kansalaisille, etenkin jos aineellista tukea tarjotaan osittain luontoissuorituksena tai jos kyseinen omiin kansalaisiin sovellettu taso tarjoaisi hakijoille tässä direktiivissä säädettyä korkeamman elintason. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle ja Euroopan unionin turvapaikkavirastolle vertailutasot, joiden perusteella kansallisessa lainsäädännössä tai käytännössä on tämän kohdan mukaisesti vahvistettu hakijoille annettavan taloudellisen tuen taso. | 6. Jos jäsenvaltio tarjoaa aineelliset vastaanotto-olosuhteet rahallisena etuutena tai maksukuponkeina, niiden määrä on vahvistettava tasolle, jonka asianomainen jäsenvaltio on lainsäädännössä tai käytännössä vahvistanut kansalaistensa riittävän elintason varmistamiseksi. Jäsenvaltiot voivat tarjota hakijoille epäedullisempaa kohtelua kuin omille kansalaisille, etenkin jos aineellista tukea tarjotaan osittain luontoissuorituksena tai jos kyseinen omiin kansalaisiin sovellettu taso tarjoaisi hakijoille tässä direktiivissä säädettyä korkeamman elintason. Jäsenvaltiot voivat ilmoittaa komissiolle ja Euroopan unionin turvapaikkavirastolle vertailutasot, joiden perusteella kansallisessa lainsäädännössä tai käytännössä on tämän kohdan mukaisesti vahvistettu hakijoille annettavan taloudellisen tuen taso. |
Or. en
Tarkistus 371
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
17 artikla – 2 kohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Rajoittamatta 10 ja 11 artiklassa säädettyjä erityisiä säilöönoton edellytyksiä jäsenvaltioiden on tämän artiklan 1 kohdan a, b ja c alakohdassa tarkoitetun majoituksen osalta varmistettava, että | 2. Rajoittamatta 10 ja 11 artiklassa säädettyjä erityisiä säilöönoton edellytyksiä jäsenvaltiot voivat tämän artiklan 1 kohdan a, b ja c alakohdassa tarkoitetun majoituksen osalta varmistaa, että |
Or. en
Perustelu
On hyväksyttäviä tarkistuksia, jotka perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen ja liittyvät erottamattomasti valkoisia osia koskeviin tarkistuksiin, jotka myös perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen. Periaatteen soveltaminen vain harmaisiin osiin olisi järjetöntä.
Tarkistus 372
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
17 artikla – 2 kohta – b alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
b) hakijoilla on mahdollisuus pitää yhteyttä sukulaisiin, oikeudellisiin avustajiin tai neuvonantajiin ja henkilöihin, jotka edustavat Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutettua ja muita asian kannalta merkityksellisiä kansallisia, kansainvälisiä ja valtiosta riippumattomia järjestöjä ja elimiä; | b) hakijoilla on mahdollisuus pitää yhteyttä sukulaisiin, oikeudellisiin avustajiin tai neuvonantajiin ja henkilöihin, jotka edustavat Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutettua. |
Or. en
Perustelu
Monilla kansallisilla tai kansainvälisillä elimillä on puolueellinen näkemys turvapaikkamenettelystä. Ne on tämän vuoksi pidettävä erossa turvapaikkamenettelystä sen moitteettoman toiminnan varmistamiseksi.
Tarkistus 373
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
17 artikla – 2 kohta – c alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
c) perheenjäsenet, oikeudelliset avustajat tai neuvonantajat ja henkilöt, jotka edustavat Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutettua ja asian kannalta merkityksellisiä, asianomaisen jäsenvaltion tunnustamia valtioista riippumattomia järjestöjä, pääsevät avustamaan hakijoita. Näiden henkilöiden pääsyä majoitustiloihin voidaan rajoittaa ainoastaan tilojen ja hakijoiden turvallisuuteen liittyvistä syistä. | c) perheenjäsenet, oikeudelliset avustajat tai neuvonantajat ja henkilöt, jotka edustavat Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutettua, pääsevät avustamaan hakijoita. Näiden henkilöiden pääsyä majoitustiloihin voidaan rajoittaa ainoastaan tilojen ja hakijoiden turvallisuuteen liittyvistä syistä. |
Or. en
Perustelu
Monet tunnetut kansalaisjärjestöt ovat aktiivisesti haitanneet ja häirinneet tehokasta turvapaikkamenettelyä. Tämän vuoksi niiden osallistuminen menettelyyn ei ole suotavaa.
Tarkistus 374
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
17 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Jäsenvaltioiden on otettava huomioon hakijoiden ikään ja sukupuoleen liittyvät seikat sekä niiden hakijoiden tilanne, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita. | 3. Jäsenvaltioiden on otettava huomioon hakijoiden ikään ja sukupuoleen liittyvät seikat sekä niiden hakijoiden tilanne, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita. Hakijoiden kohtelu ei kuitenkaan saa olla suotuisampi kuin jäsenvaltion asukkaille ja kansalaisille vastaavissa tilanteissa ja asioissa tavallisesti kuuluva kohtelu. |
Or. en
Perustelu
Kansalaisten maahanmuuttopolitiikkaan tunteman luottamuksen varmistamiseksi viranomaisten ei tule oikeuttaa kansainvälistä suojelua hakevien erityiskohtelua.
Tarkistus 375
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
17 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Jäsenvaltioiden on otettava huomioon hakijoiden ikään ja sukupuoleen liittyvät seikat sekä niiden hakijoiden tilanne, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita. | 3. Jäsenvaltiot voivat ottaa huomioon hakijoiden ikään ja sukupuoleen liittyvät seikat sekä niiden hakijoiden tilanteen, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita. |
Or. en
Perustelu
On hyväksyttäviä tarkistuksia, jotka perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen ja liittyvät erottamattomasti valkoisia osia koskeviin tarkistuksiin, jotka myös perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen. Periaatteen soveltaminen vain harmaisiin osiin olisi järjetöntä.
Tarkistus 376
Ulrike Lunacek, Daniele Viotti
Ehdotus direktiiviksi
17 artikla – 4 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
4. Jäsenvaltioiden on majoitusta tarjotessaan toteutettava asianmukaiset toimet estääkseen väkivallan ja sukupuoleen perustuvan väkivallan, myös seksuaalisen väkivallan ja häirinnän. | 4. Jäsenvaltioiden on majoitusta tarjotessaan toteutettava asianmukaiset toimet estääkseen väkivallan ja sukupuoleen perustuvan väkivallan, myös seksuaalisen väkivallan ja häirinnän, sekä direktiivin 2012/29/EU 22 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun kaikenlaisen väkivallan, jonka motiivina on ennakkoluulo tai syrjintä, joka voi perustua erityisesti uhrin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. |
Or. en
Perustelu
HKBTI-henkilöitä on suojeltava homo- ja transfobisilta hyökkäyksiltä.
Tarkistus 377
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
17 artikla – 4 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
4. Jäsenvaltioiden on majoitusta tarjotessaan toteutettava asianmukaiset toimet estääkseen väkivallan ja sukupuoleen perustuvan väkivallan, myös seksuaalisen väkivallan ja häirinnän. | 4. Jäsenvaltioiden on majoitusta ja vapaa-ajan toimintaa tarjotessaan toteutettava asianmukaiset toimet estääkseen sekä hakijoihin että kansalaisiin kohdistuvan väkivallan ja sukupuoleen perustuvan väkivallan, myös seksuaalisen väkivallan ja häirinnän. |
Or. en
Perustelu
Turvapaikanhakijoiden tekemien vakavien rikosten lisääntyminen on todistettu, mikä edellyttää kansallisilta viranomaisilta voimakasta vastausta.
Tarkistus 378
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
17 artikla – 4 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
4. Jäsenvaltioiden on majoitusta tarjotessaan toteutettava asianmukaiset toimet estääkseen väkivallan ja sukupuoleen perustuvan väkivallan, myös seksuaalisen väkivallan ja häirinnän. | 4. Jäsenvaltiot voivat majoitusta tarjotessaan toteuttaa asianmukaiset toimet estääkseen väkivallan ja sukupuoleen perustuvan väkivallan, myös seksuaalisen väkivallan ja häirinnän. |
Or. en
Perustelu
On hyväksyttäviä tarkistuksia, jotka perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen ja liittyvät erottamattomasti valkoisia osia koskeviin tarkistuksiin, jotka myös perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen. Periaatteen soveltaminen vain harmaisiin osiin olisi järjetöntä.
Tarkistus 379
Anna Maria Corazza Bildt, Caterina Chinnici, Hilde Vautmans, Vilija Blinkevičiūtė, Julie Ward, Luigi Morgano, Bodil Valero, Brando Benifei, Damiano Zoffoli, Nathalie Griesbeck, Jean Lambert
Ehdotus direktiiviksi
17 artikla – 4 a kohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| 4 a. Jäsenvaltioiden on varattava naishakijoille erilliset saniteettitilat ja vastaanottokeskuksiin turvalliset tilat naisille ja heidän lapsilleen. |
Or. en
Perustelu
Tarkistuksella pyritään vahvistamaan 4 kohtaan sisältyvää säännöstä keinona ehkäistä väkivaltaa ja sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa, myös seksuaalista väkivaltaa ja häirintää.
Tarkistus 380
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
17 artikla – 5 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
5. Jäsenvaltioiden on niin pitkälti kuin mahdollista varmistettava, että riippuvuussuhteessa olevat aikuiset hakijat, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita, majoitetaan samassa jäsenvaltiossa jo oleskelevien aikuisten lähisukulaisten kanssa, jotka ovat vastuussa heistä joko asianomaisen jäsenvaltion lainsäädännön tai käytännön mukaisesti. | 5. Jäsenvaltiot voivat niin pitkälti kuin mahdollista varmistaa, että riippuvuussuhteessa olevat aikuiset hakijat, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita, majoitetaan samassa jäsenvaltiossa jo oleskelevien aikuisten lähisukulaisten kanssa, jotka ovat vastuussa heistä joko asianomaisen jäsenvaltion lainsäädännön tai käytännön mukaisesti. |
Or. en
Perustelu
On hyväksyttäviä tarkistuksia, jotka perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen ja liittyvät erottamattomasti valkoisia osia koskeviin tarkistuksiin, jotka myös perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen. Periaatteen soveltaminen vain harmaisiin osiin olisi järjetöntä.
Tarkistus 381
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
17 artikla – 6 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
6. Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että hakijoita siirretään yhdestä majoituspaikasta toiseen ainoastaan silloin, kun se on tarpeen. Jäsenvaltioiden on annettava hakijoille mahdollisuus ilmoittaa oikeudellisille avustajilleen tai neuvonantajilleen siirrosta ja uudesta osoitteestaan. | 6. Jäsenvaltiot voivat huolehtia siitä, että hakijoita siirretään yhdestä majoituspaikasta toiseen ainoastaan silloin, kun se on tarpeen. Jäsenvaltioiden on annettava hakijoille mahdollisuus ilmoittaa oikeudellisille avustajilleen tai neuvonantajilleen siirrosta ja uudesta osoitteestaan. |
Or. en
Perustelu
On hyväksyttäviä tarkistuksia, jotka perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen ja liittyvät erottamattomasti valkoisia osia koskeviin tarkistuksiin, jotka myös perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen. Periaatteen soveltaminen vain harmaisiin osiin olisi järjetöntä.
Tarkistus 382
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
17 artikla – 7 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
7. Aineelliset vastaanotto-olosuhteet tarjoavilla henkilöillä, mukaan lukien vastaanottokeskusten henkilöstöllä, on oltava asianmukainen koulutus, ja heitä koskee työssä saatujen tietojen osalta kansallisen lainsäädännön mukainen salassapitovelvollisuus. | 7. Aineelliset vastaanotto-olosuhteet tarjoavilla henkilöillä, mukaan lukien vastaanottokeskusten henkilöstöllä, on oltava asianmukainen koulutus, ja heitä koskee työssä saatujen tietojen osalta kansallisen lainsäädännön mukainen salassapitovelvollisuus. Jäljempänä 26 artiklassa määritettyjen toimivaltaisten viranomaisten on kuitenkin säännöllisesti asetettava julkisesti saataville riittävästi anonymisoidut tiedot aineellisista vastaanotto-olosuhteista julkista tarkastelua varten. |
Or. en
Perustelu
Kansalaisilla on oikeus saada täsmällistä tietoa hakijoiden vastaanottotarpeiden aiheuttamista kustannuksista.
Tarkistus 383
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
17 artikla – 7 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
7. Aineelliset vastaanotto-olosuhteet tarjoavilla henkilöillä, mukaan lukien vastaanottokeskusten henkilöstöllä, on oltava asianmukainen koulutus, ja heitä koskee työssä saatujen tietojen osalta kansallisen lainsäädännön mukainen salassapitovelvollisuus. | 7. Aineelliset vastaanotto-olosuhteet, myös terveydenhuoltoa ja koulutusta tarjoavilla henkilöillä, mukaan lukien vastaanottokeskusten henkilöstöllä, on oltava asianmukainen koulutus, ja heitä koskee työssä saatujen tietojen osalta kansallisen lainsäädännön mukainen salassapitovelvollisuus. |
Or. en
Tarkistus 384
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
17 artikla – 8 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
8. Jäsenvaltiot voivat ottaa hakijat mukaan päättämään vastaanottokeskusten aineellisista voimavaroista ja ilmapiiriin vaikuttavista tekijöistä muodostamalla asukkaita edustavia neuvoa-antavia neuvostoja tai komiteoita. | 8. Jäsenvaltiot ottavat hakijat mukaan päättämään vastaanottokeskusten aineellisista voimavaroista ja ilmapiiriin vaikuttavista tekijöistä. |
Or. en
Perustelu
Hakijoita on kannustettava aktiivisuuteen vastaanottokeskuksissa. Toisaalta neuvoa-antavien elinten perustaminen voi johtaa sosiaalisiin jännitteisiin keskuksissa.
Tarkistus 385
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
17 artikla – 9 kohta – 1 alakohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
9. Jäsenvaltiot voivat asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa poikkeuksellisesti vahvistaa aineellisille vastaanotto-olosuhteille tässä artiklassa säädetystä poikkeavat yksityiskohtaiset säännöt kohtuulliseksi ja mahdollisimman lyhyeksi ajaksi, jos | 9. Jäsenvaltiot voivat asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa poikkeuksellisesti vahvistaa aineellisille vastaanotto-olosuhteille tässä artiklassa säädetystä heikommat yksityiskohtaiset säännöt kohtuulliseksi ja mahdollisimman lyhyeksi ajaksi, jos |
Or. en
Perustelu
Jäsenvaltioilla olisi oltava mahdollisuus heikompiin aineellisiin vastaanotto-olosuhteisiin, jos tämä on tarpeen vastaanottokustannusten kohtuullistamiseksi.
Tarkistus 386
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
17 artikla – 9 kohta – 1 alakohta – b alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
b) tavallisesti käytettävissä olevat majoitustilat ovat tilapäisesti täynnä. | b) kohtuullisesti hinnoitellut tavallisesti käytettävissä olevat majoitustilat ovat tilapäisesti täynnä. |
Or. en
Perustelu
Kalliin majoituksen käyttö, vaikka sellaista olisikin saatavilla, olisi haitallista sekä julkiselle taloudelle että kansalaisten turvapaikkapolitiikkaa koskevalle luottamukselle.
Tarkistus 387
Miltiadis Kyrkos
Ehdotus direktiiviksi
17 artikla – 9 kohta – 1 alakohta – b a alakohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| b a) tässä artiklassa säädettyjä aineellisia vastaanotto-olosuhteita ei ole saatavissa tietyllä maantieteellisellä alueella. |
Or. en
Perustelu
On ehdottomasti otettava huomioon se, että ulkoisilla merirajoilla sijaitsevat jäsenvaltiot eivät pysty täysimääräisesti tarjoamaan direktiivin mukaisia vastaanotto-olosuhteita.
Tarkistus 388
Miltiadis Kyrkos
Ehdotus direktiiviksi
17 artikla – 9 kohta – 1 alakohta – b b alakohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| b b) jäsenvaltiossa on hätätilanne, kun kolmansien maiden kansalaisia äkillisesti virtaa sinne suuria määriä. |
Or. en
Perustelu
Tarkistuksella on määrä puuttua tilanteeseen, jossa jäsenvaltioon äkillisesti tulee suuria määriä kolmansien maiden kansalaisia. Tällaisessa hätätilanteessa voidaan poikkeuksellisesti tarjota poikkeavia vastaanotto-olosuhteita kohtuullisen ajanjakson ajan.
Tarkistus 389
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
17 artikla – 9 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Tällaisten poikkeavien olosuhteiden yhteydessä on kaikissa tilanteissa varmistettava terveydenhuollon saatavuus 18 artiklan mukaisesti sekä ihmisarvon turvaava elintaso kaikille hakijoille. | Tällaisten poikkeavien olosuhteiden yhteydessä on kaikissa tilanteissa varmistettava ilmainen pääsy terveydenhuollon perus- ja erikoispalvelujen piiriin 18 artiklan mukaisesti sekä riittävä elintaso kaikille hakijoille. |
Or. en
Tarkistus 390
Laura Ferrara, Ignazio Corrao, Fabio Massimo Castaldo
Ehdotus direktiiviksi
17 artikla – 9 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Tällaisten poikkeavien olosuhteiden yhteydessä on kaikissa tilanteissa varmistettava terveydenhuollon saatavuus 18 artiklan mukaisesti sekä riittävä elintaso kaikille hakijoille. | Tällaisten poikkeavien olosuhteiden yhteydessä on kaikissa tilanteissa varmistettava terveydenhuollon saatavuus 18 artiklan mukaisesti sekä riittävä elämänlaatu kaikille hakijoille tässä direktiivissä määritetyn mukaisesti. |
Or. it
Tarkistus 391
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
17 artikla – 9 kohta – 3 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Turvautuessaan tällaisiin poikkeuksellisiin toimenpiteisiin kyseisen jäsenvaltion on ilmoitettava asiasta komissiolle ja Euroopan unionin turvapaikkavirastolle. Lisäksi sen on ilmoitettava komissiolle ja Euroopan unionin turvapaikkavirastolle heti, kun syitä näiden poikkeuksellisten toimenpiteiden soveltamiseksi ei enää ole. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 392
Kinga Gál
Ehdotus direktiiviksi
17 artikla – 9 kohta – 3 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Turvautuessaan tällaisiin poikkeuksellisiin toimenpiteisiin kyseisen jäsenvaltion on ilmoitettava asiasta komissiolle ja Euroopan unionin turvapaikkavirastolle. Lisäksi sen on ilmoitettava komissiolle ja Euroopan unionin turvapaikkavirastolle heti, kun syitä näiden poikkeuksellisten toimenpiteiden soveltamiseksi ei enää ole. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 393
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
17 artikla – 9 kohta – 3 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Turvautuessaan tällaisiin poikkeuksellisiin toimenpiteisiin kyseisen jäsenvaltion on ilmoitettava asiasta komissiolle ja Euroopan unionin turvapaikkavirastolle. Lisäksi sen on ilmoitettava komissiolle ja Euroopan unionin turvapaikkavirastolle heti, kun syitä näiden poikkeuksellisten toimenpiteiden soveltamiseksi ei enää ole. | Turvautuessaan tällaisiin poikkeuksellisiin toimenpiteisiin kyseisen jäsenvaltion on perusteltava toimensa ja ilmoitettava asiasta komissiolle ja Euroopan unionin turvapaikkavirastolle. Lisäksi sen on ilmoitettava komissiolle ja Euroopan unionin turvapaikkavirastolle heti, kun syitä näiden poikkeuksellisten toimenpiteiden soveltamiseksi ei enää ole. |
Or. en
Tarkistus 394
Cornelia Ernst, Martina Anderson, Barbara Spinelli
Ehdotus direktiiviksi
17 artikla – 9 kohta – 3 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Turvautuessaan tällaisiin poikkeuksellisiin toimenpiteisiin kyseisen jäsenvaltion on ilmoitettava asiasta komissiolle ja Euroopan unionin turvapaikkavirastolle. Lisäksi sen on ilmoitettava komissiolle ja Euroopan unionin turvapaikkavirastolle heti, kun syitä näiden poikkeuksellisten toimenpiteiden soveltamiseksi ei enää ole. | Turvautuessaan tällaisiin poikkeuksellisiin toimenpiteisiin kyseisen jäsenvaltion on ilmoitettava asiasta viipymättä komissiolle ja Euroopan unionin turvapaikkavirastolle. Lisäksi sen on ilmoitettava komissiolle ja Euroopan unionin turvapaikkavirastolle heti, kun syitä näiden poikkeuksellisten toimenpiteiden soveltamiseksi ei enää ole. |
Or. en
Tarkistus 395
Laura Ferrara, Ignazio Corrao, Fabio Massimo Castaldo
Ehdotus direktiiviksi
17 a artikla
| |
Komission teksti | Tarkistus |
17 a artikla | Poistetaan. |
Vastaanotto-olosuhteet muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa hakijan edellytetään olevan saapuvilla |
|
1. Hakijalla ei ole oikeutta 14–17 artiklassa säädettyihin vastaanotto-olosuhteisiin missään muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa hänen edellytetään asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] mukaisesti olevan saapuvilla. |
|
2. Jäsenvaltioiden on varmistettava ihmisarvon turvaava elintaso kaikille hakijoille. |
|
3. Odotettaessa asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] mukaista alaikäisen siirtoa hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaan jäsenvaltioon jäsenvaltioiden on tarjottava alaikäiselle mahdollisuus osallistua sopivaan koulutustoimintaan. |
|
Or. it
Tarkistus 396
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
17 a artikla
| |
Komission teksti | Tarkistus |
17 a artikla | Poistetaan. |
Vastaanotto-olosuhteet muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa hakijan edellytetään olevan saapuvilla |
|
1. Hakijalla ei ole oikeutta 14–17 artiklassa säädettyihin vastaanotto-olosuhteisiin missään muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa hänen edellytetään asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] mukaisesti olevan saapuvilla. |
|
2. Jäsenvaltioiden on varmistettava ihmisarvon turvaava elintaso kaikille hakijoille. |
|
3. Odotettaessa asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] mukaista alaikäisen siirtoa hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaan jäsenvaltioon jäsenvaltioiden on tarjottava alaikäiselle mahdollisuus osallistua sopivaan koulutustoimintaan. |
|
Or. en
Perustelu
Tässä 17 a artiklassa käyttöön otettu poikkeus on ristiriidassa unionin tuomioistuimen asiassa Cimade ja Gisti esittämien päätelmien kanssa, koska sillä pyritään jättämään tietyt turvapaikanhakijat niiden etuisuuksien soveltamisalan ulkopuolelle, jotka otetaan direktiivissä käyttöön turvapaikanhakijoiden osalta välittömänä seurauksena vastaanotto-olosuhteita koskevasta direktiivistä.
Tarkistus 397
Cornelia Ernst, Martina Anderson, Barbara Spinelli
Ehdotus direktiiviksi
17 a artikla – otsikko
| |
Komission teksti | Tarkistus |
17 a artikla | Poistetaan. |
Vastaanotto-olosuhteet muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa hakijan edellytetään olevan saapuvilla |
|
1. Hakijalla ei ole oikeutta 14–17 artiklassa säädettyihin vastaanotto-olosuhteisiin missään muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa hänen edellytetään asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] mukaisesti olevan saapuvilla. |
|
2. Jäsenvaltioiden on varmistettava ihmisarvon turvaava elintaso kaikille hakijoille. |
|
3. Odotettaessa asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] mukaista alaikäisen siirtoa hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaan jäsenvaltioon jäsenvaltioiden on tarjottava alaikäiselle mahdollisuus osallistua sopivaan koulutustoimintaan. |
|
Or. en
Tarkistus 398
Kati Piri, Juan Fernando López Aguilar, Péter Niedermüller, Maria Grapini, Tanja Fajon, Sylvie Guillaume, Elly Schlein, Cécile Kashetu Kyenge
Ehdotus direktiiviksi
17 a artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Hakijalla ei ole oikeutta 14–17 artiklassa säädettyihin vastaanotto-olosuhteisiin missään muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa hänen edellytetään asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] mukaisesti olevan saapuvilla. | Poistetaan. |
Or. en
Perustelu
Komission pyrkimys erottaa toisistaan riittävä elintaso ja ihmisarvon turvaava elintaso voi johtaa vain sekaannuksiin ja jäsenvaltioiden viranomaisiin kohdistuvaan ylimääräiseen hallinnolliseen rasitteeseen. Hakijoiden on joka tapauksessa saatava riittävä elintaso.
Tarkistus 399
Emil Radev
Ehdotus direktiiviksi
17 a artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Hakijalla ei ole oikeutta 14–17 artiklassa säädettyihin vastaanotto-olosuhteisiin missään muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa hänen edellytetään asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] mukaisesti olevan saapuvilla. | 1. Hakijalla ei ole oikeutta 14–17 artiklassa säädettyihin vastaanotto-olosuhteisiin, mikäli hän ei noudata (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] mukaisia velvoitteitaan. |
Or. bg
Tarkistus 400
Kati Piri, Juan Fernando López Aguilar, Péter Niedermüller, Maria Grapini, Tanja Fajon, Sylvie Guillaume, Elly Schlein, Cécile Kashetu Kyenge
Ehdotus direktiiviksi
17 a artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Jäsenvaltioiden on varmistettava ihmisarvon turvaava elintaso kaikille hakijoille. | Poistetaan. |
Or. en
Perustelu
Komission pyrkimys erottaa toisistaan riittävä elintaso ja ihmisarvon turvaava elintaso voi johtaa vain sekaannuksiin ja jäsenvaltioiden viranomaisiin kohdistuvaan ylimääräiseen hallinnolliseen rasitteeseen. Hakijoiden on joka tapauksessa saatava riittävä elintaso.
Tarkistus 401
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
17 a artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Jäsenvaltioiden on varmistettava ihmisarvon turvaava elintaso kaikille hakijoille. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 402
Alessandra Mussolini, Salvatore Domenico Pogliese
Ehdotus direktiiviksi
17 a artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Jäsenvaltioiden on varmistettava ihmisarvon turvaava elintaso kaikille hakijoille. | 2. Jäsenvaltioiden on varmistettava riittävä elintaso kaikille hakijoille. |
Or. it
Tarkistus 403
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
17 a artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Jäsenvaltioiden on varmistettava ihmisarvon turvaava elintaso kaikille hakijoille. | 2. Jäsenvaltiot voivat varmistaa ihmisarvon turvaavan elintason kaikille hakijoille. |
Or. en
Perustelu
On hyväksyttäviä tarkistuksia, jotka perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen ja liittyvät erottamattomasti valkoisia osia koskeviin tarkistuksiin, jotka myös perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen. Periaatteen soveltaminen vain harmaisiin osiin olisi järjetöntä.
Tarkistus 404
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
17a artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Odotettaessa asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] mukaista alaikäisen siirtoa hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaan jäsenvaltioon jäsenvaltioiden on tarjottava alaikäiselle mahdollisuus osallistua sopivaan koulutustoimintaan. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 405
Kati Piri, Juan Fernando López Aguilar, Péter Niedermüller, Maria Grapini, Tanja Fajon
Ehdotus direktiiviksi
17 a artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Odotettaessa asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] mukaista alaikäisen siirtoa hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaan jäsenvaltioon jäsenvaltioiden on tarjottava alaikäiselle mahdollisuus osallistua sopivaan koulutustoimintaan. | Poistetaan. |
Or. en
Perustelu
Komission pyrkimys erottaa toisistaan riittävä elintaso ja ihmisarvon turvaava elintaso voi johtaa vain sekaannuksiin ja jäsenvaltioiden viranomaisiin kohdistuvaan ylimääräiseen hallinnolliseen rasitteeseen. Hakijoiden on joka tapauksessa saatava riittävä elintaso.
Tarkistus 406
Anna Maria Corazza Bildt, Caterina Chinnici, Hilde Vautmans, Vilija Blinkevičiūtė, Julie Ward, Luigi Morgano, Brando Benifei, Damiano Zoffoli, Nathalie Griesbeck
Ehdotus direktiiviksi
17 a artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Odotettaessa asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] mukaista alaikäisen siirtoa hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaan jäsenvaltioon jäsenvaltioiden on tarjottava alaikäiselle mahdollisuus osallistua sopivaan koulutustoimintaan. | 3. Tätä artiklaa ei sovelleta ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin. Kun kyseiset hakijat ovat alaikäisten huoltajia, jäsenvaltiot voivat poiketa tästä artiklasta ottaen huomioon lapsen edun, koska tällä säännöksellä rajoitetaan mahdollisuutta osallistua koulutukseen, yhdenvertaista kohtelua sekä asumisen, ruuan ja vaatteiden kaltaisia aineellisia vastaanotto-olosuhteita. |
Or. en
Perustelu
Rankaisevat toimenpiteet, joita uudella artiklalla pyritään ottamaan käyttöön, veisivät kyseisiltä hakijoilta oikeuden työhön, aineellisiin vastaanotto-olosuhteisiin sekä koulutusjärjestelmään pääsyyn, millä olisi kohtuuton vaikutus alaikäisiin. Tämä voisi johtaa lapsen oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen (2 artiklan 1 kohdan [syrjimättömyys] yhdistettynä 27 artiklan 1 kohtaan [riittävä elintaso] ja 28 artiklan 1 kohtaan [oikeus yhdenvertaiseen koulutukseen pääsyyn]) mukaan syrjivään käytäntöön. Tämän vuoksi jäsenvaltioiden olisi poikkeuksen osalta aina otettava huomioon lapsen etu.
Tarkistus 407
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
18 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että hakijat, riippumatta siitä, missä heidän edellytetään asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] mukaisesti olevan saapuvilla, saavat tarpeellisen terveydenhuollon, joka käsittää vähintään kiireellisen terveydenhuollon sekä sairauksien, mukaan lukien vakavien mielenterveyshäiriöiden, kannalta välttämättömän hoidon. | 1. Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että hakijat, riippumatta siitä, missä heidän edellytetään asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] mukaisesti olevan saapuvilla, saavat ainoastaan kiireellisen terveydenhuollon sekä akuuttien vakavien sairauksien hoidon. |
Or. en
Perustelu
Jäsenvaltioiden kansallisiin terveydenhuoltojärjestelmiin kohdistuvien, pääasiassa Euroopan väestön ikääntymisestä johtuvien vakavien haasteiden vuoksi turvapaikanhakijoille tarjottavia terveydenhuoltopalveluja on rajoitettava.
Tarkistus 408
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
18 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että hakijat, riippumatta siitä, missä heidän edellytetään asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] mukaisesti olevan saapuvilla, saavat tarpeellisen terveydenhuollon, joka käsittää vähintään kiireellisen terveydenhuollon sekä sairauksien, mukaan lukien vakavien mielenterveyshäiriöiden, kannalta välttämättömän hoidon. | 1. Jäsenvaltiot voivat huolehtia siitä, että hakijat, riippumatta siitä, missä heidän edellytetään asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] mukaisesti olevan saapuvilla, saavat tarpeellisen terveydenhuollon, joka käsittää vähintään kiireellisen terveydenhuollon sekä sairauksien, mukaan lukien vakavien mielenterveyshäiriöiden, kannalta välttämättömän hoidon. |
Or. en
Tarkistus 409
Elly Schlein
Ehdotus direktiiviksi
18 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että hakijat, riippumatta siitä, missä heidän edellytetään asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] mukaisesti olevan saapuvilla, saavat tarpeellisen terveydenhuollon, joka käsittää vähintään kiireellisen terveydenhuollon sekä sairauksien, mukaan lukien vakavien mielenterveyshäiriöiden, kannalta välttämättömän hoidon. | 1. Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että hakijat saavat tarpeellisen terveydenhuollon, joka käsittää vähintään kiireellisen terveydenhuollon sekä sairauksien, mukaan lukien vakavien mielenterveyshäiriöiden, kannalta välttämättömän hoidon, samoin edellytyksin kuin niiden omat kansalaiset kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämispäivästä alkaen. |
Or. en
Tarkistus 410
Anna Maria Corazza Bildt, Caterina Chinnici, Hilde Vautmans, Vilija Blinkevičiūtė, Julie Ward, Luigi Morgano, Bodil Valero, Brando Benifei, Damiano Zoffoli, Nathalie Griesbeck, Jean Lambert
Ehdotus direktiiviksi
18 artikla – 1 a kohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| 1 a. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijoiden alaikäiset lapset ja alaikäiset hakijat saavat terveydenhuollon samoin edellytyksin kuin muut alaikäiset kyseisessä valtiossa. |
Or. en
Perustelu
Tarkistuksella pyritään yhdenmukaistamaan artikla lapsen oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen 2 artiklan 1 kohdan [syrjimättömyys] ja 28 artiklan 1 kohdan [yhdenvertainen pääsy koulutukseen] kanssa.
Tarkistus 411
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
18 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Jäsenvaltioiden on järjestettävä tarpeellinen lääketieteellinen tai muunlainen hoito, tarvittaessa myös asianmukaiset mielenterveyspalvelut, hakijoille, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita. | 2. Jäsenvaltioiden on järjestettävä tarpeellinen lääketieteellinen tai muunlainen hoito, tarvittaessa myös asianmukaiset mielenterveyspalvelut, hakijoille, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita ja jotka ovat asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] mukaisesti saapuvilla siinä jäsenvaltiossa, jossa heidän pitää olla saapuvilla. Tällainen hoito ei saa olla ulottuvuudeltaan tai sisällöltään laajempaa kuin jäsenvaltion asukkaille vastaavanlaisessa tilanteessa annettu hoito. |
Or. en
Perustelu
Hakijoiden, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita ja jotka siirtyvät laittomasti jäsenvaltioiden välillä, olisi menetettävä oikeutensa lääketieteelliseen tai muunlaiseen hoitoon. Vaikka hoitoa annettaisiin, sen ulottuvuus ei saa olla kansalaisten ja kansainvälistä suojelua hakevien yhdenvertaisten mahdollisuuksien vastaista.
Tarkistus 412
Cornelia Ernst, Martina Anderson, Barbara Spinelli
Ehdotus direktiiviksi
18 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Jäsenvaltioiden on järjestettävä tarpeellinen lääketieteellinen tai muunlainen hoito, tarvittaessa myös asianmukaiset mielenterveyspalvelut, hakijoille, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita. | 2. Jäsenvaltioiden on järjestettävä lääketieteellinen tai muunlainen hoito, tarvittaessa myös asianmukaiset mielenterveyspalvelut, hakijoille, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita, sekä kuntoutuspalveluja sukupuoleen perustuvan vahingonteon, kidutuksen, raiskausten tai muiden psyykkisen, fyysisen tai seksuaalisen vakavan väkivallan uhreille. |
Or. en
Perustelu
Tällä mukautetaan terveydenhuoltoa koskevia säännöksiä erityisiä vastaanottotarpeita omaavien hakijoiden vahvistetun kehyksen kanssa, joten se on seurausta tekstin logiikasta.
Tarkistus 413
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
18 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Jäsenvaltioiden on järjestettävä tarpeellinen lääketieteellinen tai muunlainen hoito, tarvittaessa myös asianmukaiset mielenterveyspalvelut, hakijoille, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita. | 2. Jäsenvaltiot voivat järjestää tarpeellista lääketieteellistä tai muunlaista hoitoa, tarvittaessa myös asianmukaisia mielenterveyspalveluita, hakijoille, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita. |
Or. en
Perustelu
On hyväksyttäviä tarkistuksia, jotka perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen ja liittyvät erottamattomasti valkoisia osia koskeviin tarkistuksiin, jotka myös perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen. Periaatteen soveltaminen vain harmaisiin osiin olisi järjetöntä.
Tarkistus 414
Heinz K. Becker
Ehdotus direktiiviksi
3 luku – otsikko
| |
Komission teksti | Tarkistus |
AINEELLISTEN VASTAANOTTO-OLOSUHTEIDEN KORVAAMINEN, RAJOITTAMINEN TAI PERUUTTAMINEN | AINEELLISTEN VASTAANOTTO-OLOSUHTEIDEN RAJOITTAMINEN TAI PERUUTTAMINEN |
Or. en
Perustelu
Koska ehdotamme asianomaisissa hyväksyttävissä tarkistuksissa ”korvaamisen” poistamista aineellisten vastaanotto-olosuhteiden osalta, on johdonmukaista poistaa se myös asiaa koskevan artiklan (tai ehdotuksemme mukaan artiklan, jonka ei kuuluisi koskea asiaa) otsikosta.
Tarkistus 415
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 1 kohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Sellaisten hakijoiden osalta, joiden edellytetään asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] mukaisesti olevan saapuvilla jäsenvaltioiden alueella, jäsenvaltiot voivat 2 kohdassa kuvatuissa tilanteissa | 1. Jäsenvaltiot voivat hakijoiden osalta 2 kohdassa kuvatuissa tilanteissa ja oikeusviranomaisten päätöksen perusteella |
Or. en
Tarkistus 416
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 1 kohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Sellaisten hakijoiden osalta, joiden edellytetään asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] mukaisesti olevan saapuvilla jäsenvaltioiden alueella, jäsenvaltiot voivat 2 kohdassa kuvatuissa tilanteissa | 1. Sellaisten hakijoiden osalta, joiden edellytetään asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] mukaisesti olevan saapuvilla jäsenvaltioiden alueella, jäsenvaltioiden on 2 kohdassa kuvatuissa tilanteissa |
Or. en
Perustelu
Jäsenvaltioiden on mukautettava aineellisten vastaanotto-olosuhteiden tasoa tapauksissa, joissa hakija ei ole noudattanut EU:n turvapaikkalainsäädännön säännöksiä.
Tarkistus 417
Heinz K. Becker
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 1 kohta – a alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
a) korvata majoituksen, ruuan, vaatetuksen ja muut olennaiset muut tarvikkeet kuin elintarvikkeet, jotka tarjotaan rahallisina etuuksina tai maksukuponkeina, luontoissuorituksina annettavilla aineellisilla vastaanotto-olosuhteilla; tai | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 418
Cornelia Ernst, Martina Anderson
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 1 kohta – a alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
a) korvata majoituksen, ruuan, vaatetuksen ja muut olennaiset muut tarvikkeet kuin elintarvikkeet, jotka tarjotaan rahallisina etuuksina tai maksukuponkeina, luontoissuorituksina annettavilla aineellisilla vastaanotto-olosuhteilla; tai | a) korvata majoituksen, joka tarjotaan rahallisina etuuksina tai maksukuponkeina, luontoissuorituksina annettavilla aineellisilla vastaanotto-olosuhteilla; tai |
Or. en
Tarkistus 419
Cornelia Ernst, Martina Anderson
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 1 kohta – b alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
b) rajoittaa päivärahoja tai asianmukaisesti perustelluissa poikkeustapauksissa peruuttaa ne. | b) rajoittaa päivärahoja tai asianmukaisesti perustelluissa poikkeustapauksissa peruuttaa ne, varmistaen kuitenkin ihmisarvon turvaavan elintason. |
Or. en
Perustelu
Liittyy 19 artiklan 1 kohdan a alakohtaan esitettyyn tarkistukseen.
Tarkistus 420
Heinz K. Becker
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 1 kohta – b alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
b) rajoittaa päivärahoja tai asianmukaisesti perustelluissa poikkeustapauksissa peruuttaa ne. | b) rajoittaa aineellisia vastaanotto-olosuhteita tai päivärahoja tai asianmukaisesti perustelluissa poikkeustapauksissa peruuttaa ne. |
Or. en
Tarkistus 421
József Nagy
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 1 kohta – b alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
b) rajoittaa päivärahoja tai asianmukaisesti perustelluissa poikkeustapauksissa peruuttaa ne. | b) rajoittaa aineellisia vastaanotto-olosuhteita tai päivärahoja tai asianmukaisesti perustelluissa poikkeustapauksissa peruuttaa ne. |
Or. en
Tarkistus 422
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 1 kohta – b alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
b) rajoittaa päivärahoja tai asianmukaisesti perustelluissa poikkeustapauksissa peruuttaa ne. | b) rajoittaa päivittäisiin menoihin tarkoitettuja rahoja tai asianmukaisesti perustelluissa poikkeustapauksissa peruuttaa ne. |
Or. en
Tarkistus 423
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – a alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
a) poistuu toimivaltaisen viranomaisen määräämästä asuinpaikasta ilmoittamatta tästä kyseiselle viranomaiselle tai ilman lupaa, jos sellaista edellytetään, tai pakenee; tai | a) poistuu toimivaltaisen viranomaisen määräämästä asuinpaikasta ilmoittamatta tästä kyseiselle viranomaiselle tai ilman lupaa tai ilman perusteluja, jos sellaista edellytetään; tai |
Or. en
Tarkistus 424
Cornelia Ernst, Martina Anderson, Barbara Spinelli
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – e alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
e) on rikkonut vakavalla tavalla vastaanottokeskuksen sääntöjä tai käyttäytynyt törkeän väkivaltaisesti; tai | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 425
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – e alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
e) on rikkonut vakavalla tavalla vastaanottokeskuksen sääntöjä tai käyttäytynyt törkeän väkivaltaisesti; tai | e) on toistuvasti ja tahallisesti rikkonut vakavalla tavalla vastaanottokeskuksen sääntöjä tai käyttäytynyt törkeän väkivaltaisesti; tai |
Or. en
Tarkistus 426
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – e alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
e) on rikkonut vakavalla tavalla vastaanottokeskuksen sääntöjä tai käyttäytynyt törkeän väkivaltaisesti; tai | e) on rikkonut vastaanottokeskuksen sääntöjä tai käyttäytynyt väkivaltaisesti; tai |
Or. en
Tarkistus 427
Laura Ferrara, Ignazio Corrao, Fabio Massimo Castaldo
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – f alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
f) jättää osallistumatta pakollisiin kotouttamistoimenpiteisiin; tai | Poistetaan. |
Or. it
Tarkistus 428
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – f alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
f) jättää osallistumatta pakollisiin kotouttamistoimenpiteisiin; tai | Poistetaan. |
Or. en
Perustelu
Sanktiomahdollisuuden antamiseen jäsenvaltioille niiden turvapaikan hakijoiden osalta, jotka eivät osallistu pakollisiin kotouttamistoimenpiteisiin, liittyy vaara, että hakijoiden elinoloja rajoitetaan mielivaltaisesti.
Tarkistus 429
Cornelia Ernst, Martina Anderson, Barbara Spinelli
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – f alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
f) jättää osallistumatta pakollisiin kotouttamistoimenpiteisiin; tai | f) jättää tahallisesti osallistumatta pakollisiin kotouttamistoimenpiteisiin; tai |
Or. en
Tarkistus 430
Laura Ferrara, Ignazio Corrao, Fabio Massimo Castaldo
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – g alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
g) ei ole noudattanut asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] [4 artiklan 1 kohdassa] säädettyä velvollisuutta ja on matkustanut toiseen jäsenvaltioon ilman riittäviä perusteluja ja tehnyt hakemuksen siellä; tai | Poistetaan. |
Or. it
Tarkistus 431
Cornelia Ernst, Martina Anderson, Barbara Spinelli
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – g alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
g) ei ole noudattanut asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] [4 artiklan 1 kohdassa] säädettyä velvollisuutta ja on matkustanut toiseen jäsenvaltioon ilman riittäviä perusteluja ja tehnyt hakemuksen siellä; tai | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 432
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – g alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
g) ei ole noudattanut asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] [4 artiklan 1 kohdassa] säädettyä velvollisuutta ja on matkustanut toiseen jäsenvaltioon ilman riittäviä perusteluja ja tehnyt hakemuksen siellä; tai | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 433
Laura Ferrara, Ignazio Corrao, Fabio Massimo Castaldo
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – h alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
h) on paennut toiseen jäsenvaltioon ja lähetetty takaisin. | Poistetaan. |
Or. it
Tarkistus 434
Cornelia Ernst, Martina Anderson, Barbara Spinelli
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – h alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
h) on paennut toiseen jäsenvaltioon ja lähetetty takaisin. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 435
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – h alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
h) on paennut toiseen jäsenvaltioon ja lähetetty takaisin. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 436
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – h alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
h) on paennut toiseen jäsenvaltioon ja lähetetty takaisin. | h) on paennut toiseen jäsenvaltioon ja lähetetty takaisin; tai |
Or. en
Tarkistus 437
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – h a alakohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| h a) on matkustanut konfliktialueelle ilman yleisesti hyväksyttävää perustetta matkustamiselle. |
Or. en
Perustelu
Jos hakijat matkustavat takaisin alueelle, josta heidän omien sanojensa mukaan oli pakko paeta, se vaarantaa turvapaikkajärjestelmän uskottavuuden ja legitimiteetin.
Tarkistus 438
Laura Ferrara, Ignazio Corrao, Fabio Massimo Castaldo
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 2 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Kun hakija on jäljitetty tai hän ilmoittautuu vapaaehtoisesti toimivaltaiselle viranomaiselle a tai b alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa, on tehtävä katoamisen syihin perustuva perusteltu päätös korvattujen, rajoitettujen tai peruutettujen aineellisten vastaanotto-olosuhteiden uudelleen myöntämisestä kokonaan tai osittain. | Poistetaan. |
Or. it
Tarkistus 439
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 2 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Kun hakija on jäljitetty tai hän ilmoittautuu vapaaehtoisesti toimivaltaiselle viranomaiselle a tai b alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa, on tehtävä katoamisen syihin perustuva perusteltu päätös korvattujen, rajoitettujen tai peruutettujen aineellisten vastaanotto-olosuhteiden uudelleen myöntämisestä kokonaan tai osittain. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 440
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 2 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Kun hakija on jäljitetty tai hän ilmoittautuu vapaaehtoisesti toimivaltaiselle viranomaiselle a tai b alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa, on tehtävä katoamisen syihin perustuva perusteltu päätös korvattujen, rajoitettujen tai peruutettujen aineellisten vastaanotto-olosuhteiden uudelleen myöntämisestä kokonaan tai osittain. | Kun hakija on jäljitetty tai hän ilmoittautuu vapaaehtoisesti toimivaltaiselle viranomaiselle a tai b alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa, on tehtävä katoamisen syihin, kuten hakijan dokumentoituun vakavaan sairauteen perustuva perusteltu päätös korvattujen, rajoitettujen tai peruutettujen aineellisten vastaanotto-olosuhteiden uudelleen myöntämisestä kokonaan tai osittain. |
Or. en
Perustelu
Vain tyydyttävä selitys, kuten vakava sairaus, voidaan katsoa riittäväksi syyksi aineellisten vastaanotto-olosuhteiden uudelleen myöntämiselle.
Tarkistus 441
Heinz K. Becker
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 2 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Kun hakija on jäljitetty tai hän ilmoittautuu vapaaehtoisesti toimivaltaiselle viranomaiselle a tai b alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa, on tehtävä katoamisen syihin perustuva perusteltu päätös korvattujen, rajoitettujen tai peruutettujen aineellisten vastaanotto-olosuhteiden uudelleen myöntämisestä kokonaan tai osittain. | Kun hakija on jäljitetty tai hän ilmoittautuu vapaaehtoisesti toimivaltaiselle viranomaiselle a tai b alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa, on tehtävä katoamisen syihin perustuva perusteltu päätös rajoitettujen tai peruutettujen aineellisten vastaanotto-olosuhteiden uudelleen myöntämisestä kokonaan tai osittain. |
Or. en
Tarkistus 442
Heinz K. Becker
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Aineellisten vastaanotto-olosuhteiden korvaamista, rajoittamista tai peruuttamista koskevat päätökset on tehtävä objektiivisesti ja puolueettomasti yksittäisen tapauksen näkökohtien pohjalta ja päätökset on perusteltava. Päätösten on perustuttava erityisesti sellaisten hakijoiden osalta, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita, asianomaisen henkilön henkilökohtaiseen tilanteeseen suhteellisuusperiaate huomioon ottaen. Jäsenvaltioiden on aina varmistettava terveydenhuollon saatavuus 18 artiklan mukaisesti sekä ihmisarvon turvaava elintaso kaikille hakijoille. | 3. Aineellisten vastaanotto-olosuhteiden rajoittamista tai peruuttamista koskevat päätökset on tehtävä objektiivisesti ja puolueettomasti yksittäisen tapauksen näkökohtien pohjalta ja päätökset on perusteltava. Päätösten on perustuttava erityisesti sellaisten hakijoiden osalta, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita, asianomaisen henkilön henkilökohtaiseen tilanteeseen suhteellisuusperiaate huomioon ottaen. Jäsenvaltioiden on aina varmistettava terveydenhuollon saatavuus 18 artiklan mukaisesti sekä ihmisarvon turvaava elintaso kaikille hakijoille. |
Or. en
Tarkistus 443
Alessandra Mussolini, Salvatore Domenico Pogliese
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Aineellisten vastaanotto-olosuhteiden korvaamista, rajoittamista tai peruuttamista koskevat päätökset on tehtävä objektiivisesti ja puolueettomasti yksittäisen tapauksen näkökohtien pohjalta ja päätökset on perusteltava. Päätösten on perustuttava erityisesti sellaisten hakijoiden osalta, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita, asianomaisen henkilön henkilökohtaiseen tilanteeseen suhteellisuusperiaate huomioon ottaen. Jäsenvaltioiden on aina varmistettava terveydenhuollon saatavuus 18 artiklan mukaisesti sekä ihmisarvon turvaava elintaso kaikille hakijoille. | 3. Aineellisten vastaanotto-olosuhteiden korvaamista, rajoittamista tai peruuttamista koskevat päätökset on tehtävä objektiivisesti ja puolueettomasti yksittäisen tapauksen näkökohtien pohjalta ja päätökset on perusteltava. Päätösten on perustuttava erityisesti sellaisten hakijoiden osalta, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita, asianomaisen henkilön henkilökohtaiseen tilanteeseen suhteellisuusperiaate huomioon ottaen. Jäsenvaltioiden on aina varmistettava terveydenhuollon saatavuus 18 artiklan mukaisesti sekä riittävä elintaso kaikille hakijoille. |
Or. it
Perustelu
Ilmaisun ”ihmisarvon turvaava” käyttö kuvaamaan elintasoa, joka hakijoille on varmistettava vastaanottoa koskevilla yhdenmukaisilla olosuhteilla, ilman että sen eri sisältöjä täsmennetään, saattaa aiheuttaa kiistatilanteita asianosaisten kanssa.
Tarkistus 444
Branislav Škripek
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Aineellisten vastaanotto-olosuhteiden korvaamista, rajoittamista tai peruuttamista koskevat päätökset on tehtävä objektiivisesti ja puolueettomasti yksittäisen tapauksen näkökohtien pohjalta ja päätökset on perusteltava. Päätösten on perustuttava erityisesti sellaisten hakijoiden osalta, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita, asianomaisen henkilön henkilökohtaiseen tilanteeseen suhteellisuusperiaate huomioon ottaen. Jäsenvaltioiden on aina varmistettava terveydenhuollon saatavuus 18 artiklan mukaisesti sekä ihmisarvon turvaava elintaso kaikille hakijoille. | 3. Aineellisten vastaanotto-olosuhteiden korvaamista, rajoittamista tai peruuttamista koskevat päätökset on tehtävä objektiivisesti ja puolueettomasti yksittäisen tapauksen näkökohtien pohjalta ja päätökset on perusteltava. Päätösten on perustuttava erityisesti sellaisten hakijoiden osalta, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita, asianomaisen henkilön henkilökohtaiseen tilanteeseen suhteellisuusperiaate huomioon ottaen. Jäsenvaltioiden on aina varmistettava terveydenhuollon saatavuus 18 artiklan mukaisesti sekä riittävä elintaso kaikille hakijoille. |
Or. en
Perustelu
Sanamuodon johdonmukaisuuden vuoksi epäselvä ilmaus ”ihmisarvon turvaava” korvataan ”riittävällä”, mikä osoittaa tarvittavan elintason tarjoamista. Tämä on johdonmukaista 15 artiklan 3 kohdan johdanto-osaan tehdyn tarkistuksen kanssa.
Tarkistus 445
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Aineellisten vastaanotto-olosuhteiden korvaamista, rajoittamista tai peruuttamista koskevat päätökset on tehtävä objektiivisesti ja puolueettomasti yksittäisen tapauksen näkökohtien pohjalta ja päätökset on perusteltava. Päätösten on perustuttava erityisesti sellaisten hakijoiden osalta, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita, asianomaisen henkilön henkilökohtaiseen tilanteeseen suhteellisuusperiaate huomioon ottaen. Jäsenvaltioiden on aina varmistettava terveydenhuollon saatavuus 18 artiklan mukaisesti sekä ihmisarvon turvaava elintaso kaikille hakijoille. | 3. Aineellisten vastaanotto-olosuhteiden korvaamista, rajoittamista tai peruuttamista koskevat päätökset on tehtävä objektiivisesti ja puolueettomasti yksittäisen tapauksen näkökohtien pohjalta ja päätökset on perusteltava. Päätösten on perustuttava erityisesti sellaisten hakijoiden osalta, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita, asianomaisen henkilön henkilökohtaiseen tilanteeseen suhteellisuusperiaate huomioon ottaen. Jäsenvaltioiden on aina varmistettava terveydenhuollon saatavuus 18 artiklan mukaisesti sekä vähimmäiselintaso kaikille hakijoille. |
Or. en
Perustelu
Turvapaikkashoppailun torjumiseksi ja julkisiin varoihin kohdistuvan paineen vähentämiseksi jäsenvaltioiden olisi pyrittävä soveltamaan vain miniminormeja turvapaikanhakijoiden vastaanotto-olosuhteisiin.
Tarkistus 446
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Aineellisten vastaanotto-olosuhteiden korvaamista, rajoittamista tai peruuttamista koskevat päätökset on tehtävä objektiivisesti ja puolueettomasti yksittäisen tapauksen näkökohtien pohjalta ja päätökset on perusteltava. Päätösten on perustuttava erityisesti sellaisten hakijoiden osalta, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita, asianomaisen henkilön henkilökohtaiseen tilanteeseen suhteellisuusperiaate huomioon ottaen. Jäsenvaltioiden on aina varmistettava terveydenhuollon saatavuus 18 artiklan mukaisesti sekä ihmisarvon turvaava elintaso kaikille hakijoille. | 3. Aineellisten vastaanotto-olosuhteiden korvaamista, rajoittamista tai peruuttamista koskevat päätökset on tehtävä objektiivisesti ja puolueettomasti yksittäisen tapauksen näkökohtien pohjalta ja päätökset on perusteltava. Päätösten on perustuttava asianomaisen henkilön henkilökohtaiseen tilanteeseen, ottaen huomioon suhteellisuusperiaatteen, eikä tätä voida soveltaa hakijoihin, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita. Jäsenvaltioiden on aina varmistettava terveydenhuollon saatavuus 18 artiklan mukaisesti sekä ihmisarvon turvaava elintaso kaikille hakijoille. |
Or. en
Perustelu
Tarkistus olisi hyväksyttävä, koska se liittyy erottamattomasti muihin hyväksyttäviin tarkistuksiin, joissa täsmennetään haavoittuvien henkilöiden takeet sekä yleiset menettelylliset takeet, myös suhteellisuus- ja tarpeellisuusperiaatteet.
Tarkistus 447
Heinz K. Becker
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 4 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
4. Jäsenvaltioiden on varmistettava, ettei aineellisia vastaanotto-olosuhteita korvata, rajoiteta tai peruuteta, ennen kuin 3 kohdassa tarkoitettu päätös on tehty. | 4. Jäsenvaltioiden on varmistettava, ettei aineellisia vastaanotto-olosuhteita rajoiteta tai peruuteta, ennen kuin 3 kohdassa tarkoitettu päätös on tehty. |
Or. en
Tarkistus 448
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
19 artikla – 4 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
4. Jäsenvaltioiden on varmistettava, ettei aineellisia vastaanotto-olosuhteita korvata, rajoiteta tai peruuteta, ennen kuin 3 kohdassa tarkoitettu päätös on tehty. | 4. Jäsenvaltiot voivat varmistaa, ettei aineellisia vastaanotto-olosuhteita korvata, rajoiteta tai peruuteta, ennen kuin 3 kohdassa tarkoitettu päätös on tehty. |
Or. en
Perustelu
On hyväksyttäviä tarkistuksia, jotka perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen ja liittyvät erottamattomasti valkoisia osia koskeviin tarkistuksiin, jotka myös perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen. Periaatteen soveltaminen vain harmaisiin osiin olisi järjetöntä.
Tarkistus 449
Kati Piri, Juan Fernando López Aguilar, Péter Niedermüller, Maria Grapini, Tanja Fajon, Sylvie Guillaume, Elly Schlein, Christine Revault D'Allonnes Bonnefoy, Anna Hedh, Cécile Kashetu Kyenge
Ehdotus direktiiviksi
20 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltioiden on otettava huomioon hakijat, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita, kansallisessa lainsäädännössään, jolla tämä direktiivi pannaan täytäntöön. | Jäsenvaltioiden on otettava huomioon 2 artiklassa tarkoitetut hakijat, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita, kansallisessa lainsäädännössään, jolla tämä direktiivi pannaan täytäntöön. Jäsenvaltioiden on arvioitava järjestelmällisesti, onko hakijalla erityisiä vastaanottotarpeita. Jäsenvaltioiden on myös yksilöitävä, millaisia tällaiset tarpeet ovat. Jäsenvaltioiden on myös varmistettava, että hakijat kykenevät itse ilmaisemaan, että heillä on erityistarpeita, ja että tällaiset ilmaisut arvioidaan. Tämä arviointi on sisällytettävä [turvapaikkamenettelyä koskevassa asetuksessa] tarkoitettuun arviointiin, joka voi toteutua nykyisten kansallisten menettelyjen yhteydessä. Jäsenvaltioiden on myös varmistettava, että näihin erityisiin vastaanottotarpeisiin vastataan tämän direktiivin mukaisesti, jos ne ilmenevät turvapaikkamenettelyn myöhemmässä vaiheessa. |
Or. en
Perustelu
Member States should continuously assess whether an applicant has special reception needs, and nothing should prevent applicants from informing the Member States’ authorities of their special needs requirements. Furthermore, as Member States are required to assess applicants with special needs in the context of the Asylum Procedures Regulation, it is both administratively preferable and easier for the applicant if the assessment of special reception needs is carried out simultaneously with the assessment of special needs for the procedure. The two assessments should in fact be conducted as a continuum, with the aim of avoiding additional procedural layers and ensuring a holistic examination of the applicant’s needs.
(Perustelua ei ole käännetty, koska sen pituus ylittää sallitun merkkimäärän.)
Tarkistus 450
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
20 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltioiden on otettava huomioon hakijat, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita, kansallisessa lainsäädännössään, jolla tämä direktiivi pannaan täytäntöön. | Jäsenvaltioiden on varmistettava hakijan oikeus tulla kuulluksi erityisten vastaanottotarpeidensa osalta ja otettava huomioon hakijat, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita, kansallisessa lainsäädännössään, jolla tämä direktiivi pannaan täytäntöön. |
Or. en
Perustelu
Tarkistus olisi hyväksyttävä, koska se liittyy erottamattomasti muihin hyväksyttäviin tarkistuksiin, joissa täsmennetään haavoittuvien henkilöiden takeet sekä yleiset menettelylliset takeet, myös hakijan oikeus tulla kuulluksi.
Tarkistus 451
Cornelia Ernst, Martina Anderson, Barbara Spinelli
Ehdotus direktiiviksi
20 artikla – 1 a kohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| Erityisiä vastaanottotarpeita omaavia hakijoita ei saa ottaa säilöön heidän fyysisen ja psyykkisen itsemääräämisoikeutensa varmistamiseksi. |
Or. en
Perustelu
Tarkistuksella pyritään parantamaan erityisiä vastaanottotarpeita omaavien hakijoiden kohtelua ja se on tekstin logiikan mukainen ja liittyy erottamattomasti tarkistuksiin, joilla pyritään vahvistamaan henkilökohtaisen vapauden riistämistä koskevia säännöksiä.
Tarkistus 452
Cornelia Ernst, Martina Anderson, Barbara Spinelli
Ehdotus direktiiviksi
21 artikla – 1 kohta – 1 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Edellä olevan 20 artiklan panemiseksi tehokkaasti täytäntöön jäsenvaltioiden on arvioitava järjestelmällisesti, onko hakijalla erityisiä vastaanottotarpeita. Jäsenvaltioiden on myös yksilöitävä, millaisia tällaiset tarpeet ne ovat. | Edellä olevan 20 artiklan panemiseksi tehokkaasti täytäntöön jäsenvaltioiden on arvioitava tarvittaessa pätevän tulkin avustuksella järjestelmällisesti, onko hakijalla erityisiä vastaanottotarpeita. Jäsenvaltioiden on myös yksilöitävä, millaisia tällaiset tarpeet, toimenpiteet niihin vastaamiseksi ja tästä vastaavat viranomaiset ovat. |
Or. en
Perustelu
Tarkistus liittyy erottamattomasti mietintöluonnoksen hyväksyttäviin tarkistuksiin, joilla pyritään parantamaan erityisiä vastaanottotarpeita omaavien hakijoiden olosuhteita.
Tarkistus 453
József Nagy
Ehdotus direktiiviksi
21 artikla – 1 kohta – 1 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Edellä olevan 20 artiklan panemiseksi tehokkaasti täytäntöön jäsenvaltioiden on arvioitava järjestelmällisesti, onko hakijalla erityisiä vastaanottotarpeita. Jäsenvaltioiden on myös yksilöitävä, millaisia tällaiset tarpeet ne ovat. | Edellä olevan 20 artiklan panemiseksi tehokkaasti täytäntöön jäsenvaltioiden on kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jälkeen arvioitava järjestelmällisesti, onko hakijalla erityisiä vastaanottotarpeita. Jäsenvaltioiden on myös yksilöitävä, millaisia tällaiset tarpeet ovat. |
Or. en
Tarkistus 454
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
21 artikla – 1 kohta – 1 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Edellä olevan 20 artiklan panemiseksi tehokkaasti täytäntöön jäsenvaltioiden on arvioitava järjestelmällisesti, onko hakijalla erityisiä vastaanottotarpeita. Jäsenvaltioiden on myös yksilöitävä, millaisia tällaiset tarpeet ne ovat. | Edellä olevan 20 artiklan panemiseksi tehokkaasti täytäntöön jäsenvaltiot voivat arvioida järjestelmällisesti, onko hakijalla erityisiä vastaanottotarpeita. Jäsenvaltiot voivat myös yksilöidä, millaisia tällaiset tarpeet ovat. |
Or. en
Perustelu
On hyväksyttäviä tarkistuksia, jotka perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen ja liittyvät erottamattomasti valkoisia osia koskeviin tarkistuksiin, jotka myös perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen. Periaatteen soveltaminen vain harmaisiin osiin olisi järjetöntä.
Tarkistus 455
Cornelia Ernst, Martina Anderson, Barbara Spinelli
Ehdotus direktiiviksi
21 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Tämä arviointi on aloitettava mahdollisimman pian kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tekemisestä, ja se voidaan yhdistää olemassa oleviin kansallisiin menettelyihin tai asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] [19] artiklassa tarkoitettuun arviointiin. Jäsenvaltioiden on myös varmistettava, että näihin erityisiin vastaanottotarpeisiin vastataan tämän direktiivin mukaisesti, jos ne ilmenevät turvapaikkamenettelyn myöhemmässä vaiheessa. | Tämä arviointi on aloitettava mahdollisimman pian kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tekemisestä, ja se voidaan yhdistää olemassa oleviin kansallisiin menettelyihin tai asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] [19] artiklassa tarkoitettuun arviointiin. Jäsenvaltioiden on myös varmistettava, että näihin erityisiin vastaanottotarpeisiin vastataan tämän direktiivin mukaisesti, jos ne ilmenevät turvapaikkamenettelyn myöhemmässä vaiheessa tai jos hakija esittää perustellun pyynnön, että hänen erityiset vastaanottotarpeensa on arvioitava uudelleen. |
Or. en
Perustelu
Tarkistuksella pyritään parantamaan erityistarpeita omaavien hakijoiden menettelyllisiä oikeuksia ja se liittyy sellaisenaan hyväksyttäviin tarkistuksiin, joilla pyritään parantamaan sekä erityisiä vastaanottotarpeita omaavien olosuhteita että menettelyllisiä oikeuksia yleisesti.
Tarkistus 456
József Nagy
Ehdotus direktiiviksi
21 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Tämä arviointi on aloitettava mahdollisimman pian kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tekemisestä, ja se voidaan yhdistää olemassa oleviin kansallisiin menettelyihin tai asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] [19] artiklassa tarkoitettuun arviointiin. Jäsenvaltioiden on myös varmistettava, että näihin erityisiin vastaanottotarpeisiin vastataan tämän direktiivin mukaisesti, jos ne ilmenevät turvapaikkamenettelyn myöhemmässä vaiheessa. | Toimivaltaisen viranomaisen on aloitettava tämä arviointi mahdollisimman pian kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tekemisestä, ja se voidaan yhdistää olemassa oleviin kansallisiin menettelyihin tai asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] [19] artiklassa tarkoitettuun arviointiin. Jäsenvaltioiden on myös varmistettava, että näihin erityisiin vastaanottotarpeisiin vastataan tämän direktiivin mukaisesti, jos ne ilmenevät turvapaikkamenettelyn myöhemmässä vaiheessa. |
Or. en
Tarkistus 457
Kati Piri, Juan Fernando López Aguilar, Péter Niedermüller, Maria Grapini, Tanja Fajon, Sylvie Guillaume, Christine Revault D'Allonnes Bonnefoy, Anna Hedh
Ehdotus direktiiviksi
21 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Tämä arviointi on aloitettava mahdollisimman pian kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tekemisestä, ja se voidaan yhdistää olemassa oleviin kansallisiin menettelyihin tai asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] [19] artiklassa tarkoitettuun arviointiin. Jäsenvaltioiden on myös varmistettava, että näihin erityisiin vastaanottotarpeisiin vastataan tämän direktiivin mukaisesti, jos ne ilmenevät turvapaikkamenettelyn myöhemmässä vaiheessa. | Tämä arviointi on aloitettava mahdollisimman pian ja viimeistään 30 päivän kuluessa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tekemisestä, ja se voidaan yhdistää olemassa oleviin kansallisiin menettelyihin tai asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] [19] artiklassa tarkoitettuun arviointiin. Jäsenvaltioiden on myös varmistettava, että näihin erityisiin vastaanottotarpeisiin vastataan tämän direktiivin mukaisesti, jos ne ilmenevät turvapaikkamenettelyn myöhemmässä vaiheessa. |
Or. en
Perustelu
On tärkeää asettaa selkeä määräaika, jonka aikana jäsenvaltioiden on arvioitava hakijoiden erityistarpeet. Näin varmistetaan oikeudellinen selkeys sekä kansallisille viranomaisille että hakijoille.
Tarkistus 458
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
21 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Tämä arviointi on aloitettava mahdollisimman pian kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tekemisestä, ja se voidaan yhdistää olemassa oleviin kansallisiin menettelyihin tai asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] [19] artiklassa tarkoitettuun arviointiin. Jäsenvaltioiden on myös varmistettava, että näihin erityisiin vastaanottotarpeisiin vastataan tämän direktiivin mukaisesti, jos ne ilmenevät turvapaikkamenettelyn myöhemmässä vaiheessa. | Tämä arviointi voidaan aloittaa mahdollisimman pian kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tekemisestä, ja se voidaan yhdistää olemassa oleviin kansallisiin menettelyihin tai asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] [19] artiklassa tarkoitettuun arviointiin. Jäsenvaltiot voivat myös varmistaa, että näihin erityisiin vastaanottotarpeisiin vastataan tämän direktiivin mukaisesti, jos ne ilmenevät turvapaikkamenettelyn myöhemmässä vaiheessa. |
Or. en
Perustelu
On hyväksyttäviä tarkistuksia, jotka perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen ja liittyvät erottamattomasti valkoisia osia koskeviin tarkistuksiin, jotka myös perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen. Periaatteen soveltaminen vain harmaisiin osiin olisi järjetöntä.
Tarkistus 459
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
21 artikla – 1 kohta – 3 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijoille, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita, tämän direktiivin mukaisesti myönnettävässä tuessa otetaan huomioon heidän erityiset vastaanottotarpeensa koko turvapaikkamenettelyn ajan, ja huolehdittava heidän tilanteensa asianmukaisesta seurannasta. | Jäsenvaltiot voivat varmistaa, että hakijoille, joilla on erityisiä vastaanottotarpeita, tämän direktiivin mukaisesti myönnettävässä tuessa otetaan huomioon heidän erityiset vastaanottotarpeensa koko turvapaikkamenettelyn ajan, ja huolehdittava heidän tilanteensa asianmukaisesta seurannasta. |
Or. en
Perustelu
On hyväksyttäviä tarkistuksia, jotka perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen ja liittyvät erottamattomasti valkoisia osia koskeviin tarkistuksiin, jotka myös perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen. Periaatteen soveltaminen vain harmaisiin osiin olisi järjetöntä.
Tarkistus 460
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
21 artikla – 2 kohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Edellä olevaa 1 kohtaa sovellettaessa jäsenvaltioiden on varmistettava, että 26 artiklassa tarkoitettujen viranomaisten henkilöstö | 2. Edellä olevaa 1 kohtaa sovellettaessa jäsenvaltiot voivat varmistaa, että 26 artiklassa tarkoitettujen viranomaisten henkilöstö |
Or. en
Tarkistus 461
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
21 artikla – 2 kohta – a alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
a) on koulutettu havaitsemaan ensimmäiset merkit hakijan erityisistä vastaanottotarpeista ja vastaamaan havaittuihin tarpeisiin ja saa tähän liittyvää koulutusta jatkuvasti; | a) on koulutettu havaitsemaan ennakoivasti ensimmäiset merkit hakijan erityisistä vastaanottotarpeista ja vastaamaan havaittuihin tarpeisiin ja saa tähän liittyvää koulutusta jatkuvasti; |
Or. en
Tarkistus 462
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
21 artikla – 2 kohta – a a alakohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| a a) tarjoaa hakijalle tehokkaasti mahdollisuutta toimittaa huomautuksensa tarpeesta saada erityistä vastaanottotukea; |
Or. en
Perustelu
Tarkistus olisi hyväksyttävä, koska se liittyy erottamattomasti muihin hyväksyttäviin tarkistuksiin, joissa täsmennetään haavoittuvien henkilöiden takeet sekä yleiset menettelylliset takeet, myös hakijan oikeus tulla kuulluksi.
Tarkistus 463
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
21 artikla – 2 kohta – b alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
b) sisällyttää hakijan asiakirjakansioon hänen erityisiä vastaanottotarpeitaan koskevat tiedot ja a alakohdassa tarkoitettuja merkkejä koskevat tiedot sekä suosituksia siitä, minkä tyyppistä tukea hakija saattaa tarvita; | b) sisällyttää hakijan asiakirjakansioon hänen erityisiä vastaanottotarpeitaan koskevat tiedot ja a alakohdassa tarkoitettuja merkkejä ja a a alakohdassa tarkoitettua hakijan ilmoitusta koskevat tiedot sekä suosituksia siitä, minkä tyyppistä tukea hakija saattaa tarvita; |
Or. en
Tarkistus 464
Cornelia Ernst, Martina Anderson, Barbara Spinelli
Ehdotus direktiiviksi
21 artikla – 2 kohta – c alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
c) ohjaa hakijan lääkärin tai psykologin vastaanotolle hänen psykologisen ja fyysisen tilansa arvioimiseksi tarkemmin, jos on havaittavissa merkkejä siitä, että hakija on saattanut joutua kidutuksen, raiskauksen tai muun vakavan psyykkisen, fyysisen tai seksuaalisen väkivallan uhriksi ja että tämä saattaa vaikuttaa hakijan vastaanottotarpeisiin; ja | c) ohjaa hakijan tällaisen arvioinnin toteuttamiseen koulutetun lääkärin tai psykologin vastaanotolle hänen psykologisen ja fyysisen tilansa arvioimiseksi tarkemmin pätevän tulkin avustuksella, jos on havaittavissa merkkejä siitä, että hakija on saattanut joutua sukupuoleen perustuvan vahingonteon, kidutuksen, raiskauksen tai muun vakavan psyykkisen, fyysisen, ennakkoluuloihin perustuvan tai seksuaalisen ja sukupuoleen perustuvan väkivallan uhriksi ja että tämä saattaa vaikuttaa hakijan vastaanottotarpeisiin; ja |
Or. en
Tarkistus 465
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
21 artikla – 2 kohta – d alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
d) ottaa kyseisen tutkimuksen tuloksen huomioon päättäessään siitä, minkä tyyppistä erityistä vastaanottotukea hakijalle mahdollisesti tarjotaan. | d) ottaa kyseisen tutkimuksen tuloksen, myös hakijan näkemyksen erityisen vastaanottotuen tarpeesta, huomioon päättäessään siitä, minkä tyyppistä erityistä vastaanottotukea hakijalle mahdollisesti tarjotaan. Päätös erityisen vastaanottotuen antamisesta on perusteltava asianmukaisesti. |
Or. en
Tarkistus 466
Anna Maria Corazza Bildt, Caterina Chinnici, Vilija Blinkevičiūtė, Julie Ward, Luigi Morgano, Hilde Vautmans, Bodil Valero, Brando Benifei, Damiano Zoffoli, Nathalie Griesbeck, Jean Lambert
Ehdotus direktiiviksi
22 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Jäsenvaltioiden on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu pannessaan täytäntöön tämän direktiivin alaikäisiä koskevia säännöksiä. Jäsenvaltioiden on taattava elintaso, joka on riittävä alaikäisen fyysisen, henkisen, hengellisen, moraalisen ja sosiaalisen kehityksen kannalta. | 1. Jäsenvaltioiden on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu pannessaan täytäntöön tämän direktiivin säännöksiä, joilla voi olla vaikutusta alaikäisiin. Jäsenvaltioiden on taattava elintaso, joka on riittävä alaikäisen fyysisen, henkisen, hengellisen, moraalisen ja sosiaalisen kehityksen kannalta. |
Or. en
Perustelu
Monia tämän direktiivin säännöksiä ei sovelleta sellaisenaan alaikäisiin, mutta niillä on voi epäsuora vaikutus alaikäisistä vastaavien aikuisten kautta.
Tarkistus 467
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
22 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Jäsenvaltioiden on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu pannessaan täytäntöön tämän direktiivin alaikäisiä koskevia säännöksiä. Jäsenvaltioiden on taattava elintaso, joka on riittävä alaikäisen fyysisen, henkisen, hengellisen, moraalisen ja sosiaalisen kehityksen kannalta. | 1. Jäsenvaltioiden on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu pannessaan täytäntöön tämän direktiivin alaikäisiä koskevia säännöksiä. Jäsenvaltiot voivat taata elintason, joka on riittävä alaikäisen fyysisen, henkisen, hengellisen, moraalisen ja sosiaalisen kehityksen kannalta. |
Or. en
Perustelu
On hyväksyttäviä tarkistuksia, jotka perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen ja liittyvät erottamattomasti valkoisia osia koskeviin tarkistuksiin, jotka myös perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen. Periaatteen soveltaminen vain harmaisiin osiin olisi järjetöntä.
Tarkistus 468
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
22 artikla – 2 kohta – a alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(a) perheen yhdistämisen mahdollisuus; | Poistetaan. |
Or. en
Perustelu
Perheen yhdistämiseen rohkaiseminen alaikäisten hakijoiden osalta voi lisätä jäsenvaltioiden sosiaaliseen koheesioon ja julkiseen sektoriin kohdistuvaa painetta. Perheen yhdistämistä koskevan direktiivin olisi oltava perheenyhdistämismenettelyn pääasiallinen oikeudellinen perusta.
Tarkistus 469
Cornelia Ernst, Martina Anderson, Barbara Spinelli
Ehdotus direktiiviksi
22 artikla – 2 kohta – b alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
b) alaikäisen hyvinvointi ja sosiaalinen kehitys, ottaen erityisesti huomioon hänen taustansa; | b) alaikäisen hyvinvointi ja sosiaalinen kehitys, ottaen erityisesti huomioon hänen etnisen, uskonnollisen, kulttuurisen ja kielellisen taustansa ja ottaen huomioon myös vakauden ja jatkuvuuden tarpeen hoitojärjestelyissä sekä terveydenhuolto- ja koulutuspalvelujen saatavuuden; |
Or. en
Perustelu
Tarkistus liittyy erottamattomasti muihin hyväksyttäviin tarkistuksiin, joilla pyritään parantamaan ”lapsen edun” merkitystä.
Tarkistus 470
Cornelia Ernst, Martina Anderson, Barbara Spinelli
Ehdotus direktiiviksi
22 artikla – 2 kohta – c alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
c) turvallisuusnäkökohdat erityisesti silloin, kun on olemassa vaara, että alaikäinen saattaa olla ihmiskaupan uhri; | c) turvallisuusnäkökohdat erityisesti silloin, kun on olemassa vaara, että alaikäinen saattaa olla väkivallan ja hyväksikäytön sekä ihmiskaupan uhri; |
Or. en
Perustelu
Tarkistus liittyy erottamattomasti muihin hyväksyttäviin tarkistuksiin, joilla pyritään parantamaan ”lapsen edun” merkitystä.
Tarkistus 471
Anna Maria Corazza Bildt, Caterina Chinnici, Hilde Vautmans, Vilija Blinkevičiūtė, Julie Ward, Luigi Morgano, Bodil Valero, Brando Benifei, Damiano Zoffoli, Nathalie Griesbeck, Jean Lambert
Ehdotus direktiiviksi
22 artikla – 2 kohta – c alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
c) turvallisuusnäkökohdat erityisesti silloin, kun on olemassa vaara, että alaikäinen saattaa olla ihmiskaupan uhri; | c) turvallisuusnäkökohdat erityisesti silloin, kun on olemassa vaara, että alaikäinen saattaa olla väkivallan ja hyväksikäytön sekä ihmiskaupan uhri; |
Or. en
Perustelu
On tärkeää painottaa, että lapset ovat muita todennäköisemmin väkivallan ja hyväksikäytön uhreja ja että ihmiskauppa on vain yksi näiden muodoista.
Tarkistus 472
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
22 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että alaikäisillä on mahdollisuus ikäänsä sopivaan vapaa-ajan toimintaan, leikki- ja virkistystoiminta mukaan luettuina, 17 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitetuissa tiloissa ja vastaanottokeskuksissa sekä mahdollisuus ulkoiluun. | 3. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että alaikäisillä on mahdollisuus ikäänsä sopivaan toimintaan 17 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitetuissa tiloissa ja vastaanottokeskuksissa sekä mahdollisuus ulkoiluun. |
Or. en
Perustelu
On vältettävä alaikäisten toimintoja koskevia liian kuvailevia vaatimuksia.
Tarkistus 473
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
22 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että alaikäisillä on mahdollisuus ikäänsä sopivaan vapaa-ajan toimintaan, leikki- ja virkistystoiminta mukaan luettuina, 17 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitetuissa tiloissa ja vastaanottokeskuksissa sekä mahdollisuus ulkoiluun. | 3. Jäsenvaltiot voivat varmistaa, että alaikäisillä on mahdollisuus ikäänsä sopivaan vapaa-ajan toimintaan, leikki- ja virkistystoiminta mukaan luettuina, 17 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitetuissa tiloissa ja vastaanottokeskuksissa sekä mahdollisuus ulkoiluun. |
Or. en
Perustelu
On hyväksyttäviä tarkistuksia, jotka perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen ja liittyvät erottamattomasti valkoisia osia koskeviin tarkistuksiin, jotka myös perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen. Periaatteen soveltaminen vain harmaisiin osiin olisi järjetöntä.
Tarkistus 474
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
22 artikla – 4 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
4. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikenlaisten väärinkäytösten, laiminlyöntien, hyväksikäytön, kidutuksen tai julman, epäinhimillisen ja halventavan kohtelun uhriksi joutuneille ja aseellisista selkkauksista kärsineille alaikäisille annetaan kuntoutusta ja että soveltuvia mielenterveyspalveluita kehitetään ja pätevää neuvontaa annetaan tarvittaessa. | 4. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikenlaisten väärinkäytösten, laiminlyöntien, hyväksikäytön, kidutuksen taikka julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun uhriksi joutuneille tai aseellisista selkkauksista kärsineille alaikäisille annetaan tarvittaessa kuntoutusta sekä soveltuvia mielenterveyspalveluita ja pätevää neuvontaa, kun sellaista on saatavilla. |
Or. en
Perustelu
Kun mielenterveyshoidon ja neuvonnan resurssit ovat jäsenvaltiossa vähäiset, se voidaan katsoa hyväksyttäväksi syyksi olla tarjoamatta näitä palveluja hakijoille.
Tarkistus 475
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
22 artikla – 4 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
4. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikenlaisten väärinkäytösten, laiminlyöntien, hyväksikäytön, kidutuksen tai julman, epäinhimillisen ja halventavan kohtelun uhriksi joutuneille ja aseellisista selkkauksista kärsineille alaikäisille annetaan kuntoutusta ja että soveltuvia mielenterveyspalveluita kehitetään ja pätevää neuvontaa annetaan tarvittaessa. | 4. Jäsenvaltiot voivat varmistaa, että kaikenlaisten väärinkäytösten, laiminlyöntien, hyväksikäytön, kidutuksen tai julman, epäinhimillisen ja halventavan kohtelun uhriksi joutuneille ja aseellisista selkkauksista kärsineille alaikäisille annetaan kuntoutusta ja että soveltuvia mielenterveyspalveluita kehitetään ja pätevää neuvontaa annetaan tarvittaessa. |
Or. en
Perustelu
On hyväksyttäviä tarkistuksia, jotka perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen ja liittyvät erottamattomasti valkoisia osia koskeviin tarkistuksiin, jotka myös perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen. Periaatteen soveltaminen vain harmaisiin osiin olisi järjetöntä.
Tarkistus 476
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
22 artikla – 5 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
5. Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että hakijoiden alaikäiset lapset tai alaikäiset hakijat majoitetaan yhdessä vanhempiensa tai muun aikuisen kanssa, joka on vastuussa heistä ja heidän alaikäisistä naimattomista sisaruksistaan joko asianomaisen jäsenvaltion lain tai käytännön mukaan edellyttäen, että tämä on asianomaisten alaikäisten edun mukaista. | 5. Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että alaikäiset hakijat majoitetaan yhdessä vanhempiensa tai muun aikuisen kanssa, joka on vastuussa heistä ja heidän alaikäisistä naimattomista sisaruksistaan joko asianomaisen jäsenvaltion lain tai käytännön mukaan edellyttäen, että tämä on asianomaisten alaikäisten edun mukaista. |
Or. en
Perustelu
Direktiivissä ei pitäisi esittää jäsenvaltioille liian suuria majoitusta koskevia vaatimuksia.
Tarkistus 477
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
22 artikla – 5 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
5. Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että hakijoiden alaikäiset lapset tai alaikäiset hakijat majoitetaan yhdessä vanhempiensa tai muun aikuisen kanssa, joka on vastuussa heistä ja heidän alaikäisistä naimattomista sisaruksistaan joko asianomaisen jäsenvaltion lain tai käytännön mukaan edellyttäen, että tämä on asianomaisten alaikäisten edun mukaista. | 5. Jäsenvaltiot voivat huolehtia siitä, että hakijoiden alaikäiset lapset tai alaikäiset hakijat majoitetaan yhdessä vanhempiensa tai muun aikuisen kanssa, joka on vastuussa heistä ja heidän alaikäisistä naimattomista sisaruksistaan joko asianomaisen jäsenvaltion lain tai käytännön mukaan edellyttäen, että tämä on asianomaisten alaikäisten edun mukaista. |
Or. en
Perustelu
On hyväksyttäviä tarkistuksia, jotka perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen ja liittyvät erottamattomasti valkoisia osia koskeviin tarkistuksiin, jotka myös perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen. Periaatteen soveltaminen vain harmaisiin osiin olisi järjetöntä.
Tarkistus 478
Cornelia Ernst, Martina Anderson, Barbara Spinelli
Ehdotus direktiiviksi
22 artikla – 5 a kohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| 5 a. Perheiden yhtenäisyyden periaatteen mukaisesti vanhempia tai laillisia tai tavanmukaisia huoltajia ei saa ottaa säilöön. |
| Alaikäiset sekä perheet, joissa on alaikäisiä, on maahanmuuttajan asemansa tarkastelun ajaksi majoitettava yhdessä yhteisölähtöiseen majoitukseen, joihin ei liity vapauden menettämistä. |
Or. en
Perustelu
Tarkistus on tarpeen tämän artiklan 1 kohdan logiikkaan liittyvistä painavista syistä.
Tarkistus 479
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
22 artikla – 6 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
6. Alaikäisten, mukaan lukien ilman huoltajaa olevien alaikäisten, parissa työskentelevillä henkilöillä ei saa olla rikosrekisterimerkintöjä lapsiin liittyvistä rikoksista, ja heidän on saatava jatkuvaa ja asianmukaista koulutusta ilman huoltajaa olevien alaikäisten oikeuksista ja tarpeista, myös mahdollisista sovellettavista lasten hyvinvoinnin turvaamista koskevista normeista, ja heitä koskee työssään saamiensa tietojen osalta kansallisen lainsäädännön mukainen salassapitovelvollisuus. | 6. Alaikäisten, mukaan lukien ilman huoltajaa olevien alaikäisten, parissa työskentelevillä henkilöillä ei saa olla rikosrekisterimerkintöjä lapsiin liittyvistä rikoksista, ja heidän on saatava asianmukaista koulutusta alaikäisten oikeuksista ja tarpeista, myös mahdollisista sovellettavista lasten hyvinvoinnin turvaamista koskevista normeista, ja heitä koskee työssään saamiensa yksittäistä tapausta koskevien tietojen osalta kansallisen lainsäädännön mukainen salassapitovelvollisuus. |
Or. en
Perustelu
Ei ole tarpeen painottaa erityisesti ilman huoltajaa olevien alaikäisten tarpeita. Asianmukainen koulutusajanjakso tekee jatkuvan koulutuksen tarpeettomaksi. Salassapitovelvollisuus ei saisi estää alaikäisten parissa työskenteleviä keskustelemasta julkisesti yleisistä havainnoistaan.
Tarkistus 480
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
22 artikla – 6 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
6. Alaikäisten, mukaan lukien ilman huoltajaa olevien alaikäisten, parissa työskentelevillä henkilöillä ei saa olla rikosrekisterimerkintöjä lapsiin liittyvistä rikoksista, ja heidän on saatava jatkuvaa ja asianmukaista koulutusta ilman huoltajaa olevien alaikäisten oikeuksista ja tarpeista, myös mahdollisista sovellettavista lasten hyvinvoinnin turvaamista koskevista normeista, ja heitä koskee työssään saamiensa tietojen osalta kansallisen lainsäädännön mukainen salassapitovelvollisuus. | 6. Alaikäisten, mukaan lukien ilman huoltajaa olevien alaikäisten, parissa työskentelevillä henkilöillä ei saa olla rikosrekisteriä eikä rikosrekisterimerkintöjä lapsiin liittyvistä rikoksista, ja heidän on saatava jatkuvaa ja asianmukaista koulutusta perheen mukana matkustavien, perheestään erotettujen ja ilman huoltajaa olevien alaikäisten oikeuksista ja tarpeista, myös mahdollisista sovellettavista lasten hyvinvoinnin turvaamista koskevista normeista, ja heitä koskee työssään saamiensa tietojen osalta kansallisen lainsäädännön mukainen salassapitovelvollisuus. |
Or. en
Tarkistus 481
Anna Maria Corazza Bildt, Caterina Chinnici, Hilde Vautmans, Vilija Blinkevičiūtė, Julie Ward, Luigi Morgano, Brando Benifei, Damiano Zoffoli, Nathalie Griesbeck
Ehdotus direktiiviksi
22 artikla – 6 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
6. Alaikäisten, mukaan lukien ilman huoltajaa olevien alaikäisten, parissa työskentelevillä henkilöillä ei saa olla rikosrekisterimerkintöjä lapsiin liittyvistä rikoksista, ja heidän on saatava jatkuvaa ja asianmukaista koulutusta ilman huoltajaa olevien alaikäisten oikeuksista ja tarpeista, myös mahdollisista sovellettavista lasten hyvinvoinnin turvaamista koskevista normeista, ja heitä koskee työssään saamiensa tietojen osalta kansallisen lainsäädännön mukainen salassapitovelvollisuus. | 6. Alaikäisten, mukaan lukien ilman huoltajaa olevien alaikäisten, parissa työskentelevillä henkilöillä ei saa olla rikosrekisteriä eikä varsinkaan merkintöjä lapsiin liittyvistä rikoksista, ja heidän on saatava jatkuvaa ja asianmukaista koulutusta ilman huoltajaa olevien alaikäisten oikeuksista ja tarpeista, myös mahdollisista sovellettavista lasten hyvinvoinnin turvaamista koskevista normeista, ja heitä koskee työssään saamiensa tietojen osalta kansallisen lainsäädännön mukainen salassapitovelvollisuus. |
Or. en
Perustelu
On tärkeää varmistaa, että jäsenvaltiot toteuttavat säännöllisiä ja ennakkoon tapahtuvia alaikäisten kanssa tekemisissä olevien henkilöiden rikosrekisterien tarkistuksia, jotta estetään rikoksiin ja/tai muihin rikollisiin tekoihin syyllistyneitä työskentelemästä alaikäisten kanssa.
Tarkistus 482
Cornelia Ernst, Martina Anderson
Ehdotus direktiiviksi
23 artikla – 1 kohta – 1 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltioiden on mahdollisimman pikaisesti ja viimeistään viiden työpäivän kuluessa siitä, kun ilman huoltajaa oleva alaikäinen tekee kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen toteutettava toimenpiteet sen varmistamiseksi, että edunvalvoja edustaa ja avustaa ilman huoltajaa olevaa alaikäistä, jotta hän voi hyödyntää tämän direktiivin mukaisia oikeuksia ja täyttää tämän direktiivin mukaiset velvollisuudet. Asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] [22] artiklan mukaisesti nimitetty edunvalvoja voi suorittaa nämä tehtävät. Ilman huoltajaa olevalle alaikäiselle on ilmoitettava välittömästi holhoojan nimeämisestä. Silloin kun edunvalvojaksi nimitetään organisaatio, sen on nimettävä henkilö, joka vastaa ilman huoltajaa olevan alaikäisen edunvalvojan tehtävien hoitamisesta tämän direktiivin mukaisesti. Edunvalvojan on hoidettava tehtävänsä 22 artiklan 2 kohdassa säädettyä lapsen etua koskevaa periaatetta noudattaen, hänellä on oltava tätä varten tarvittava asiantuntemus eikä hänellä saa olla rikosrekisterimerkintöjä lapsiin liittyvistä rikoksista. Jotta varmistetaan 22 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettu alaikäisen hyvinvointi ja sosiaalinen kehitys, edunvalvojana toimiva henkilö on vaihdettava ainoastaan, kun se on välttämätöntä. Edunvalvojaksi ei saa nimittää organisaatiota tai henkilöä, jolla on tai voi mahdollisesti olla eturistiriita ilman huoltajaa olevan alaikäisen kanssa. | Jäsenvaltioiden on mahdollisimman pikaisesti ja viimeistään viiden päivän kuluessa siitä, kun ilman huoltajaa oleva alaikäinen saapuu jäsenvaltioon toteutettava toimenpiteet sen varmistamiseksi, että edunvalvoja edustaa ja avustaa ilman huoltajaa olevaa alaikäistä, jotta hän voi hyödyntää tämän direktiivin mukaisia oikeuksia ja täyttää tämän direktiivin mukaiset velvollisuudet. Asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] [22] artiklan mukaisesti nimitetty edunvalvoja voi suorittaa nämä tehtävät. Ilman huoltajaa olevalle alaikäiselle on ilmoitettava välittömästi holhoojan nimeämisestä. Silloin kun edunvalvojaksi nimitetään organisaatio, sen on nimettävä henkilö, joka vastaa ilman huoltajaa olevan alaikäisen edunvalvojan tehtävien hoitamisesta tämän direktiivin mukaisesti. Edunvalvojan on hoidettava tehtävänsä 22 artiklan 2 kohdassa säädettyä lapsen etua koskevaa periaatetta noudattaen, hänellä on oltava tätä varten tarvittava pätevyys ja asiantuntemus ja saatava jatkuvaa ja asianmukaista koulutusta eikä hänellä saa olla rikosrekisteriä, varsinkaan merkintöjä lapsiin liittyvistä rikoksista. Edunvalvojan nimittämisen jälkeen toimivaltaisten viranomaisten on tarkistettava säännöllisesti tämän rikosrekisteri hänen asemaansa nähden mahdollisten yhteensopimattomuuksien tarkistamiseksi. Jotta varmistetaan 22 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettu alaikäisen hyvinvointi ja sosiaalinen kehitys, edunvalvojana toimiva henkilö on vaihdettava ainoastaan, kun se on välttämätöntä. Edunvalvojaksi ei saa nimittää organisaatiota tai henkilöä, jolla on tai voi mahdollisesti olla eturistiriita ilman huoltajaa olevan alaikäisen kanssa. |
Or. en
Perustelu
Nämä muutokset ovat komission ehdotuksen logiikan mukaisia ja niillä pyritään vahvistamaan alaikäisten kanssa työskenteleviä tai näiden edunvalvojana toimivia henkilöitä koskevia säännöksiä.
Tarkistus 483
Anna Maria Corazza Bildt, Caterina Chinnici, Hilde Vautmans, Vilija Blinkevičiūtė, Julie Ward, Luigi Morgano, Brando Benifei, Damiano Zoffoli, Nathalie Griesbeck
Ehdotus direktiiviksi
23 artikla – 1 kohta – 1 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltioiden on mahdollisimman pikaisesti ja viimeistään viiden työpäivän kuluessa siitä, kun ilman huoltajaa oleva alaikäinen tekee kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen toteutettava toimenpiteet sen varmistamiseksi, että edunvalvoja edustaa ja avustaa ilman huoltajaa olevaa alaikäistä, jotta hän voi hyödyntää tämän direktiivin mukaisia oikeuksia ja täyttää tämän direktiivin mukaiset velvollisuudet. Asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] [22] artiklan mukaisesti nimitetty edunvalvoja voi suorittaa nämä tehtävät. Ilman huoltajaa olevalle alaikäiselle on ilmoitettava välittömästi holhoojan nimeämisestä. Silloin kun edunvalvojaksi nimitetään organisaatio, sen on nimettävä henkilö, joka vastaa ilman huoltajaa olevan alaikäisen edunvalvojan tehtävien hoitamisesta tämän direktiivin mukaisesti. Edunvalvojan on hoidettava tehtävänsä 22 artiklan 2 kohdassa säädettyä lapsen etua koskevaa periaatetta noudattaen, hänellä on oltava tätä varten tarvittava asiantuntemus eikä hänellä saa olla rikosrekisterimerkintöjä lapsiin liittyvistä rikoksista. Jotta varmistetaan 22 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettu alaikäisen hyvinvointi ja sosiaalinen kehitys, edunvalvojana toimiva henkilö on vaihdettava ainoastaan, kun se on välttämätöntä. Edunvalvojaksi ei saa nimittää organisaatiota tai henkilöä, jolla on tai voi mahdollisesti olla eturistiriita ilman huoltajaa olevan alaikäisen kanssa. | Jäsenvaltioiden on mahdollisimman pikaisesti ja viimeistään viiden päivän kuluessa siitä, kun ilman huoltajaa oleva alaikäinen saapuu jäsenvaltioon toteutettava toimenpiteet sen varmistamiseksi, että edunvalvoja edustaa ja avustaa ilman huoltajaa olevaa alaikäistä, jotta hän voi hyödyntää tämän direktiivin mukaisia oikeuksia ja täyttää tämän direktiivin mukaiset velvollisuudet. Asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] [22] artiklan mukaisesti nimitetty edunvalvoja voi suorittaa nämä tehtävät. Ilman huoltajaa olevalle alaikäiselle on ilmoitettava välittömästi holhoojan nimeämisestä. Silloin kun edunvalvojaksi nimitetään organisaatio, sen on nimettävä henkilö, joka vastaa ilman huoltajaa olevan alaikäisen edunvalvojan tehtävien hoitamisesta tämän direktiivin mukaisesti. Edunvalvojan on oltava pätevä ja hoidettava tehtävänsä 22 artiklan 2 kohdassa säädettyä lapsen etua koskevaa periaatetta noudattaen, hänellä on oltava tätä varten tarvittava asiantuntemus eikä hänellä saa olla rikosrekisteriä eikä varsinkaan merkintöjä lapsiin liittyvistä rikoksista. Jotta varmistetaan 22 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettu alaikäisen hyvinvointi ja sosiaalinen kehitys, edunvalvojana toimiva henkilö on vaihdettava ainoastaan, kun se on välttämätöntä. Toimivaltaisten viranomaisten on tarkistettava säännöllisesti nimitetyn edunvalvojan rikosrekisteri hänen asemaansa nähden mahdollisten yhteensopimattomuuksien tarkistamiseksi. Edunvalvojaksi ei saa nimittää organisaatiota tai henkilöä, jolla on tai voi mahdollisesti olla eturistiriita ilman huoltajaa olevan alaikäisen kanssa. |
Or. en
Perustelu
Tarkistuksella pyritään varmistamaan, että ilman huoltajaa olevat alaikäiset saavat edunvalvojan tukea ennen turvapaikkahakemuksen jättämistä eivätkä vasta viiden päivän kuluttua hakemuksen jättämisestä, koska edunvalvojan tehtävänä on neuvoa ilman huoltajaa olevia alaikäisiä menettelyn alusta alkaen.
Tarkistus 484
Alessandra Mussolini, Salvatore Domenico Pogliese
Ehdotus direktiiviksi
23 artikla – 1 kohta – 1 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltioiden on mahdollisimman pikaisesti ja viimeistään viiden työpäivän kuluessa siitä, kun ilman huoltajaa oleva alaikäinen tekee kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen toteutettava toimenpiteet sen varmistamiseksi, että edunvalvoja edustaa ja avustaa ilman huoltajaa olevaa alaikäistä, jotta hän voi hyödyntää tämän direktiivin mukaisia oikeuksia ja täyttää tämän direktiivin mukaiset velvollisuudet. Asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] [22] artiklan mukaisesti nimitetty edunvalvoja voi suorittaa nämä tehtävät. Ilman huoltajaa olevalle alaikäiselle on ilmoitettava välittömästi holhoojan nimeämisestä. Silloin kun edunvalvojaksi nimitetään organisaatio, sen on nimettävä henkilö, joka vastaa ilman huoltajaa olevan alaikäisen edunvalvojan tehtävien hoitamisesta tämän direktiivin mukaisesti. Edunvalvojan on hoidettava tehtävänsä 22 artiklan 2 kohdassa säädettyä lapsen etua koskevaa periaatetta noudattaen, hänellä on oltava tätä varten tarvittava asiantuntemus eikä hänellä saa olla rikosrekisterimerkintöjä lapsiin liittyvistä rikoksista. Jotta varmistetaan 22 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettu alaikäisen hyvinvointi ja sosiaalinen kehitys, edunvalvojana toimiva henkilö on vaihdettava ainoastaan, kun se on välttämätöntä. Edunvalvojaksi ei saa nimittää organisaatiota tai henkilöä, jolla on tai voi mahdollisesti olla eturistiriita ilman huoltajaa olevan alaikäisen kanssa. | Jäsenvaltioiden on välittömästi tai viimeistään viiden päivän kuluessa siitä, kun ilman huoltajaa oleva alaikäinen saapuu Euroopan unionin alueelle, toteutettava toimenpiteet sen varmistamiseksi, että edunvalvoja edustaa ja avustaa ilman huoltajaa olevaa alaikäistä, jotta hän voi hyödyntää tämän direktiivin mukaisia oikeuksia ja täyttää tämän direktiivin mukaiset velvollisuudet. Asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] [22] artiklan mukaisesti nimitetty edunvalvoja voi suorittaa nämä tehtävät. Ilman huoltajaa olevalle alaikäiselle on ilmoitettava välittömästi holhoojan nimeämisestä. Silloin kun edunvalvojaksi nimitetään organisaatio, sen on nimettävä henkilö, joka vastaa ilman huoltajaa olevan alaikäisen edunvalvojan tehtävien hoitamisesta tämän direktiivin mukaisesti. Edunvalvojan on hoidettava tehtävänsä 22 artiklan 2 kohdassa säädettyä lapsen etua koskevaa periaatetta noudattaen, hänellä on oltava tätä varten tarvittava asiantuntemus eikä hänellä saa olla rikosrekisterimerkintöjä etenkään lapsiin liittyvistä rikoksista. Nimittämisen jälkeen toimivaltainen viranomainen seuraa edunvalvojan rikosrekisteriä säännöllisesti, jotta voidaan todeta edunvalvoja mahdollinen soveltumattomuus tehtäväänsä. Jotta varmistetaan 22 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettu alaikäisen hyvinvointi ja sosiaalinen kehitys, edunvalvojana toimiva henkilö on vaihdettava ainoastaan, kun se on välttämätöntä. Edunvalvojaksi ei saa nimittää organisaatiota tai henkilöä, jolla on tai voi mahdollisesti olla eturistiriita ilman huoltajaa olevan alaikäisen kanssa. |
Or. it
Perustelu
I minori non accompagnati necessitano di tutela immediata, soprattutto alla luce del fatto che, la loro sparizione, avviene spesso subito dopo il loro ingresso in UE. Pur riconoscendo il fatto che, la necessità di ottenere una nomina “immediata” del tutore, potrebbe scontrarsi con le realtà burocratiche nazionali, si ritiene che tale figura dovrebbe essere comunque nominata, al più tardi, entro cinque giorni dall’arrivo del minore sul territorio dell’Unione. A differenza di quanto previsto dalla Commissione europea, si ritiene necessario compiere un accertamento più generale rispetto a possibili reati passati compiuti dal tutore. Tale verifica non dovrebbe essere, dunque, limitata a reati che coinvolgano minori. L’affidabilità del tutore dovrà essere costantemente monitorata. A tal proposito viene suggerito un controllo regolare della sua fedina penale, allo scopo di identificare possibili incompatibilità con il suo ruolo, sorte a seguito della sua nomina.
(Perustelua ei ole käännetty, koska sen pituus ylittää sallitun merkkimäärän.)
Tarkistus 485
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
23 artikla – 1 kohta – 1 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltioiden on mahdollisimman pikaisesti ja viimeistään viiden työpäivän kuluessa siitä, kun ilman huoltajaa oleva alaikäinen tekee kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen toteutettava toimenpiteet sen varmistamiseksi, että edunvalvoja edustaa ja avustaa ilman huoltajaa olevaa alaikäistä, jotta hän voi hyödyntää tämän direktiivin mukaisia oikeuksia ja täyttää tämän direktiivin mukaiset velvollisuudet. Asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] [22] artiklan mukaisesti nimitetty edunvalvoja voi suorittaa nämä tehtävät. Ilman huoltajaa olevalle alaikäiselle on ilmoitettava välittömästi holhoojan nimeämisestä. Silloin kun edunvalvojaksi nimitetään organisaatio, sen on nimettävä henkilö, joka vastaa ilman huoltajaa olevan alaikäisen edunvalvojan tehtävien hoitamisesta tämän direktiivin mukaisesti. Edunvalvojan on hoidettava tehtävänsä 22 artiklan 2 kohdassa säädettyä lapsen etua koskevaa periaatetta noudattaen, hänellä on oltava tätä varten tarvittava asiantuntemus eikä hänellä saa olla rikosrekisterimerkintöjä lapsiin liittyvistä rikoksista. Jotta varmistetaan 22 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettu alaikäisen hyvinvointi ja sosiaalinen kehitys, edunvalvojana toimiva henkilö on vaihdettava ainoastaan, kun se on välttämätöntä. Edunvalvojaksi ei saa nimittää organisaatiota tai henkilöä, jolla on tai voi mahdollisesti olla eturistiriita ilman huoltajaa olevan alaikäisen kanssa. | Jäsenvaltiot voivat mahdollisimman pikaisesti ja viimeistään viiden työpäivän kuluessa siitä, kun ilman huoltajaa oleva alaikäinen tekee kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen toteuttaa toimenpiteet sen varmistamiseksi, että edunvalvoja edustaa ja avustaa ilman huoltajaa olevaa alaikäistä, jotta hän voi hyödyntää tämän direktiivin mukaisia oikeuksia ja täyttää tämän direktiivin mukaiset velvollisuudet. Asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] [22] artiklan mukaisesti nimitetty edunvalvoja voi suorittaa nämä tehtävät. Ilman huoltajaa olevalle alaikäiselle on ilmoitettava välittömästi holhoojan nimeämisestä. Silloin kun edunvalvojaksi nimitetään organisaatio, sen on nimettävä henkilö, joka vastaa ilman huoltajaa olevan alaikäisen edunvalvojan tehtävien hoitamisesta tämän direktiivin mukaisesti. Edunvalvojan on hoidettava tehtävänsä 22 artiklan 2 kohdassa säädettyä lapsen etua koskevaa periaatetta noudattaen, hänellä on oltava tätä varten tarvittava asiantuntemus eikä hänellä saa olla rikosrekisterimerkintöjä lapsiin liittyvistä rikoksista. Jotta varmistetaan 22 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettu alaikäisen hyvinvointi ja sosiaalinen kehitys, edunvalvojana toimiva henkilö on vaihdettava ainoastaan, kun se on välttämätöntä. Edunvalvojaksi ei saa nimittää organisaatiota tai henkilöä, jolla on tai voi mahdollisesti olla eturistiriita ilman huoltajaa olevan alaikäisen kanssa. |
Or. en
Perustelu
On hyväksyttäviä tarkistuksia, jotka perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen ja liittyvät erottamattomasti valkoisia osia koskeviin tarkistuksiin, jotka myös perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen. Periaatteen soveltaminen vain harmaisiin osiin olisi järjetöntä.
Tarkistus 486
Kati Piri, Juan Fernando López Aguilar, Péter Niedermüller, Maria Grapini, Tanja Fajon, Sylvie Guillaume, Elly Schlein, Christine Revault D'Allonnes Bonnefoy, Anna Hedh, Cécile Kashetu Kyenge
Ehdotus direktiiviksi
23 artikla – 1 kohta – 1 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltioiden on mahdollisimman pikaisesti ja viimeistään viiden työpäivän kuluessa siitä, kun ilman huoltajaa oleva alaikäinen tekee kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen toteutettava toimenpiteet sen varmistamiseksi, että edunvalvoja edustaa ja avustaa ilman huoltajaa olevaa alaikäistä, jotta hän voi hyödyntää tämän direktiivin mukaisia oikeuksia ja täyttää tämän direktiivin mukaiset velvollisuudet. Asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] [22] artiklan mukaisesti nimitetty edunvalvoja voi suorittaa nämä tehtävät. Ilman huoltajaa olevalle alaikäiselle on ilmoitettava välittömästi holhoojan nimeämisestä. Silloin kun edunvalvojaksi nimitetään organisaatio, sen on nimettävä henkilö, joka vastaa ilman huoltajaa olevan alaikäisen edunvalvojan tehtävien hoitamisesta tämän direktiivin mukaisesti. Edunvalvojan on hoidettava tehtävänsä 22 artiklan 2 kohdassa säädettyä lapsen etua koskevaa periaatetta noudattaen, hänellä on oltava tätä varten tarvittava asiantuntemus eikä hänellä saa olla rikosrekisterimerkintöjä lapsiin liittyvistä rikoksista. Jotta varmistetaan 22 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettu alaikäisen hyvinvointi ja sosiaalinen kehitys, edunvalvojana toimiva henkilö on vaihdettava ainoastaan, kun se on välttämätöntä. Edunvalvojaksi ei saa nimittää organisaatiota tai henkilöä, jolla on tai voi mahdollisesti olla eturistiriita ilman huoltajaa olevan alaikäisen kanssa. | Jäsenvaltioiden on mahdollisimman pikaisesti ja viimeistään viiden päivän kuluessa siitä, kun ilman huoltajaa oleva alaikäinen tekee kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen toteutettava toimenpiteet sen varmistamiseksi, että edunvalvoja edustaa ja avustaa ilman huoltajaa olevaa alaikäistä, jotta hän voi hyödyntää tämän direktiivin mukaisia oikeuksia ja täyttää tämän direktiivin mukaiset velvollisuudet. Asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] [22] artiklan mukaisesti nimitetty edunvalvoja voi suorittaa nämä tehtävät. Ilman huoltajaa olevalle alaikäiselle on ilmoitettava välittömästi holhoojan nimeämisestä. Silloin kun edunvalvojaksi nimitetään organisaatio, sen on nimettävä henkilö, joka vastaa ilman huoltajaa olevan alaikäisen edunvalvojan tehtävien hoitamisesta tämän direktiivin mukaisesti. Edunvalvojan on hoidettava tehtävänsä 22 artiklan 2 kohdassa säädettyä lapsen etua koskevaa periaatetta noudattaen, hänellä on oltava tätä varten tarvittava pätevyys ja asiantuntemus eikä hänellä saa olla rikosrekisterimerkintöjä lapsiin liittyvistä rikoksista. Jotta varmistetaan 22 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettu alaikäisen hyvinvointi ja sosiaalinen kehitys, edunvalvojana toimiva henkilö on vaihdettava ainoastaan, kun se on välttämätöntä. Edunvalvojaksi ei saa nimittää organisaatiota tai henkilöä, jolla on tai voi mahdollisesti olla eturistiriita ilman huoltajaa olevan alaikäisen kanssa. |
Or. en
Perustelu
Edunvalvojat on nimitettävä mahdollisimman nopeasti. Ilman huoltajaa olevat alaikäiset eivät lakkaa viikonlopun ajaksi olemasta ilman huoltajaa olevia alaikäisiä, joten viiden päivän määräaika on rajattava viiteen päivään, ei viiteen työpäivään. Kaikilla edunvalvojilla on oltava tarvittava pätevyys.
Tarkistus 487
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
23 artikla – 1 kohta – 1 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltioiden on mahdollisimman pikaisesti ja viimeistään viiden työpäivän kuluessa siitä, kun ilman huoltajaa oleva alaikäinen tekee kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen toteutettava toimenpiteet sen varmistamiseksi, että edunvalvoja edustaa ja avustaa ilman huoltajaa olevaa alaikäistä, jotta hän voi hyödyntää tämän direktiivin mukaisia oikeuksia ja täyttää tämän direktiivin mukaiset velvollisuudet. Asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] [22] artiklan mukaisesti nimitetty edunvalvoja voi suorittaa nämä tehtävät. Ilman huoltajaa olevalle alaikäiselle on ilmoitettava välittömästi holhoojan nimeämisestä. Silloin kun edunvalvojaksi nimitetään organisaatio, sen on nimettävä henkilö, joka vastaa ilman huoltajaa olevan alaikäisen edunvalvojan tehtävien hoitamisesta tämän direktiivin mukaisesti. Edunvalvojan on hoidettava tehtävänsä 22 artiklan 2 kohdassa säädettyä lapsen etua koskevaa periaatetta noudattaen, hänellä on oltava tätä varten tarvittava asiantuntemus eikä hänellä saa olla rikosrekisterimerkintöjä lapsiin liittyvistä rikoksista. Jotta varmistetaan 22 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettu alaikäisen hyvinvointi ja sosiaalinen kehitys, edunvalvojana toimiva henkilö on vaihdettava ainoastaan, kun se on välttämätöntä. Edunvalvojaksi ei saa nimittää organisaatiota tai henkilöä, jolla on tai voi mahdollisesti olla eturistiriita ilman huoltajaa olevan alaikäisen kanssa. | Jäsenvaltioiden on mahdollisimman pikaisesti ja viimeistään viiden päivän kuluessa siitä, kun ilman huoltajaa oleva alaikäinen saapuu jäsenvaltioon toteutettava toimenpiteet sen varmistamiseksi, että edunvalvoja edustaa ja avustaa ilman huoltajaa olevaa alaikäistä, jotta hän voi hyödyntää tämän direktiivin mukaisia oikeuksia ja täyttää tämän direktiivin mukaiset velvollisuudet. Asetuksen (EU) XXX/XXX [menettelyasetus] [22] artiklan mukaisesti nimitetty edunvalvoja voi suorittaa nämä tehtävät. Ilman huoltajaa olevalle alaikäiselle on ilmoitettava välittömästi holhoojan nimeämisestä. Silloin kun edunvalvojaksi nimitetään organisaatio, sen on nimettävä henkilö, joka vastaa ilman huoltajaa olevan alaikäisen edunvalvojan tehtävien hoitamisesta tämän direktiivin mukaisesti. Edunvalvojan on hoidettava tehtävänsä 22 artiklan 2 kohdassa säädettyä lapsen etua koskevaa periaatetta noudattaen, hänellä on oltava tätä varten tarvittava asiantuntemus ja saatava jatkuvaa ja asianmukaista koulutusta eikä hänellä saa olla rikosrekisteriä eikä merkintöjä lapsiin liittyvistä rikoksista. Jotta varmistetaan 22 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettu alaikäisen hyvinvointi ja sosiaalinen kehitys, edunvalvojana toimiva henkilö on vaihdettava ainoastaan, kun se on välttämätöntä. Edunvalvojaksi ei saa nimittää organisaatiota tai henkilöä, jolla on tai voi mahdollisesti olla eturistiriita ilman huoltajaa olevan alaikäisen kanssa. |
Or. en
Tarkistus 488
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
23 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että edunvalvojaa ei aseteta vastuuseen suhteettoman suuresta määrästä ilman huoltajaa olevia alaikäisiä samanaikaisesti, mikä johtaisi siihen, ettei hän pysty hoitamaan tehtäviään asianmukaisesti. Jäsenvaltioiden on nimitettävä yhteisöjä tai henkilöitä, joiden vastuulla on valvoa säännöllisesti, että edunvalvojat hoitavat tehtävänsä tyydyttävällä tavalla. Kyseisillä yhteisöillä tai henkilöillä on myös toimivalta arvioida valitukset, joita ilman huoltajaa olevat alaikäiset tekevät edunvalvojiaan vastaan. | Jäsenvaltioiden on varmistettava, että edunvalvoja on vastuussa kohtuullisesta ja rajallisesta määrästä ilman huoltajaa olevia alaikäisiä samanaikaisesti, millä varmistetaan, että hän pystyy hoitamaan tehtäviään asianmukaisesti. Jäsenvaltioiden on nimitettävä yhteisöjä tai henkilöitä, joiden vastuulla on valvoa säännöllisesti, että edunvalvojat hoitavat tehtävänsä tyydyttävällä tavalla. Kyseisillä yhteisöillä tai henkilöillä on myös toimivalta arvioida valitukset, joita ilman huoltajaa olevat alaikäiset tekevät edunvalvojiaan vastaan. Ilman huoltajaa oleville alaikäisille on kerrottava lapsille soveltuvalla tavalla ja heidän ymmärtämällään kielellä edunvalvojia vastaan tehtäviä valituksia koskevasta luottamuksellisesta ja turvallisesta menettelystä ja heitä on kuultava asiassa. |
Or. en
Tarkistus 489
Kati Piri, Juan Fernando López Aguilar, Péter Niedermüller, Maria Grapini, Tanja Fajon, Sylvie Guillaume, Christine Revault D'Allonnes Bonnefoy, Soraya Post, Anna Hedh
Ehdotus direktiiviksi
23 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että edunvalvojaa ei aseteta vastuuseen suhteettoman suuresta määrästä ilman huoltajaa olevia alaikäisiä samanaikaisesti, mikä johtaisi siihen, ettei hän pysty hoitamaan tehtäviään asianmukaisesti. Jäsenvaltioiden on nimitettävä yhteisöjä tai henkilöitä, joiden vastuulla on valvoa säännöllisesti, että edunvalvojat hoitavat tehtävänsä tyydyttävällä tavalla. Kyseisillä yhteisöillä tai henkilöillä on myös toimivalta arvioida valitukset, joita ilman huoltajaa olevat alaikäiset tekevät edunvalvojiaan vastaan. | Jäsenvaltioiden on varmistettava, että edunvalvoja on vastuussa rajallisesta, enintään 20 henkilöä käsittävästä määrästä ilman huoltajaa olevia alaikäisiä samanaikaisesti, millä varmistetaan, että hän pystyy hoitamaan tehtäviään asianmukaisesti. Jäsenvaltioiden on nimitettävä yhteisöjä tai henkilöitä, joiden vastuulla on valvoa säännöllisesti, että edunvalvojat hoitavat tehtävänsä tyydyttävällä tavalla. Kyseisillä yhteisöillä tai henkilöillä on myös toimivalta arvioida valitukset, joita ilman huoltajaa olevat alaikäiset tekevät edunvalvojiaan vastaan. Ilman huoltajaa oleville alaikäisille on tätä varten kerrottava lapsille soveltuvalla tavalla ja heidän ymmärtämällään kielellä siitä, mitä tai keitä nämä yhteisöt tai henkilöt ovat, sekä siitä, miten edunvalvojia vastaan voidaan tehdä valituksia luottamuksellisesti ja turvallisesti. |
Or. en
Perustelu
Komission ehdotus on hyvää tarkoittava, mutta siitä puuttuu oikeusvarmuus. Sen varmistamiseksi, että edunvalvojat voivat suoriutua tehtävästään, he saavat vastata enintään 20:stä ilman huoltajaa olevasta alaikäisestä samanaikaisesti. Tällä ylärajalla varmistetaan oikeudellinen selkeys. Alaikäisten edunvalvonnan alan asiantuntijoiden, kuten NIDOS-säätiön ja Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun mukaan enintään 20:n ilman huoltajaa olevan alaikäisen määrä on hyvä käytäntö.
Tarkistus 490
Cornelia Ernst, Martina Anderson, Barbara Spinelli, Dennis de Jong
Ehdotus direktiiviksi
23 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että edunvalvojaa ei aseteta vastuuseen suhteettoman suuresta määrästä ilman huoltajaa olevia alaikäisiä samanaikaisesti, mikä johtaisi siihen, ettei hän pysty hoitamaan tehtäviään asianmukaisesti. Jäsenvaltioiden on nimitettävä yhteisöjä tai henkilöitä, joiden vastuulla on valvoa säännöllisesti, että edunvalvojat hoitavat tehtävänsä tyydyttävällä tavalla. Kyseisillä yhteisöillä tai henkilöillä on myös toimivalta arvioida valitukset, joita ilman huoltajaa olevat alaikäiset tekevät edunvalvojiaan vastaan. | Jäsenvaltioiden on varmistettava, että edunvalvojaa ei aseteta vastuuseen suhteettoman suuresta määrästä ilman huoltajaa olevia alaikäisiä samanaikaisesti, mikä johtaisi siihen, ettei hän pysty hoitamaan tehtäviään asianmukaisesti. Jäsenvaltioiden on nimitettävä yhteisöjä tai henkilöitä, joiden vastuulla on valvoa säännöllisesti, että edunvalvojat hoitavat tehtävänsä tyydyttävällä tavalla. Kyseisillä yhteisöillä tai henkilöillä on myös toimivalta arvioida valitukset, joita ilman huoltajaa olevat alaikäiset tekevät edunvalvojiaan vastaan. Ilman huoltajaa oleville alaikäisille on tätä varten kerrottava lapsille soveltuvalla tavalla ja heidän ymmärtämällään kielellä siitä, mitä tai keitä nämä yhteisöt tai henkilöt ovat, sekä siitä, miten edunvalvojia vastaan voidaan tehdä valituksia luottamuksellisesti ja turvallisesti. |
Or. en
Tarkistus 491
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
23 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että edunvalvojaa ei aseteta vastuuseen suhteettoman suuresta määrästä ilman huoltajaa olevia alaikäisiä samanaikaisesti, mikä johtaisi siihen, ettei hän pysty hoitamaan tehtäviään asianmukaisesti. Jäsenvaltioiden on nimitettävä yhteisöjä tai henkilöitä, joiden vastuulla on valvoa säännöllisesti, että edunvalvojat hoitavat tehtävänsä tyydyttävällä tavalla. Kyseisillä yhteisöillä tai henkilöillä on myös toimivalta arvioida valitukset, joita ilman huoltajaa olevat alaikäiset tekevät edunvalvojiaan vastaan. | Jäsenvaltiot voivat varmistaa, että edunvalvojaa ei aseteta vastuuseen suhteettoman suuresta määrästä ilman huoltajaa olevia alaikäisiä samanaikaisesti, mikä johtaisi siihen, ettei hän pysty hoitamaan tehtäviään asianmukaisesti. Jäsenvaltiot voivat nimittää yhteisöjä tai henkilöitä, joiden vastuulla on valvoa säännöllisesti, että edunvalvojat hoitavat tehtävänsä tyydyttävällä tavalla. Kyseisillä yhteisöillä tai henkilöillä on myös toimivalta arvioida valitukset, joita ilman huoltajaa olevat alaikäiset tekevät edunvalvojiaan vastaan. |
Or. en
Tarkistus 492
Alessandra Mussolini, Salvatore Domenico Pogliese
Ehdotus direktiiviksi
23 artikla – 1 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että edunvalvojaa ei aseteta vastuuseen suhteettoman suuresta määrästä ilman huoltajaa olevia alaikäisiä samanaikaisesti, mikä johtaisi siihen, ettei hän pysty hoitamaan tehtäviään asianmukaisesti. Jäsenvaltioiden on nimitettävä yhteisöjä tai henkilöitä, joiden vastuulla on valvoa säännöllisesti, että edunvalvojat hoitavat tehtävänsä tyydyttävällä tavalla. Kyseisillä yhteisöillä tai henkilöillä on myös toimivalta arvioida valitukset, joita ilman huoltajaa olevat alaikäiset tekevät edunvalvojiaan vastaan. | Jäsenvaltioiden on varmistettava, että edunvalvojan vastuulle annetaan kohtuullinen ja riittävän pieni määrä ilman huoltajaa olevia alaikäisiä samanaikaisesti, jotta hän pystyisi hoitamaan tehtävänsä asianmukaisesti. Jäsenvaltioiden on nimitettävä yhteisöjä tai henkilöitä, joiden vastuulla on tarkistaa viimeistään kuukauden kuluessa edunvalvojan nimittämisestä ja tämän jälkeen valvoa säännöllisesti, että edunvalvojat hoitavat tehtävänsä tyydyttävällä tavalla. Kyseisillä yhteisöillä tai henkilöillä on myös toimivalta arvioida valitukset, joita ilman huoltajaa olevat alaikäiset tekevät edunvalvojiaan vastaan. |
Or. it
Perustelu
Edunvalvojan vastuulle on annettava riittävän pieni määrä ilman huoltajaa olevia alaikäisiä, jotta edunvalvoja voi huolehtia heistä riittävällä tavalla. Perusteena ehdotukselle, että edunvalvojan tehtävien asianmukainen hoitaminen tarkistetaan kuukauden kuluessa nimittämisestä, on olettamus siitä, että ensimmäiset alaikäisen kanssa vietetyt hetket ovat olennaisen tärkeitä kestävän luottamussuhteen muodostamisen kannalta. On myös tärkeää varmistaa mahdollisimman pian, että edunvalvoja täyttää tehtävänsä luotettavalla tavalla.
Tarkistus 493
Anna Maria Corazza Bildt, Caterina Chinnici, Hilde Vautmans, Vilija Blinkevičiūtė, Julie Ward, Luigi Morgano, Bodil Valero, Brando Benifei, Damiano Zoffoli, Nathalie Griesbeck, Jean Lambert
Ehdotus direktiiviksi
23 artikla – 1 kohta – 2 a alakohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| Jäsenvaltioiden on tarjottava ilman huoltajaa oleville alaikäisille näiden saapuessa |
| a) välitön pääsy terveydenhuoltoon ja koulutukseen samoin edellytyksin kuin muille alaikäisille kyseisessä valtiossa |
| b) kaikki tarvittavat tiedot näiden oikeuksista, menettelyistä ja suojelumahdollisuuksista lapsille soveltuvalla tavalla ja heidän ymmärtämällään kielellä. Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirasto auttaa jäsenvaltioita laatimaan tätä varten vastaanottoaineistoa lapsille tiedottamiseksi. |
Or. en
Perustelu
Ilman huoltajaa olevilla alaikäisillä on erityisiä perustarpeita maahantulohetkestä alkaen, riippumatta siitä, ovatko he turvapaikanhakijoita, taloudellisia muuttajia tai ihmiskaupan uhriksi joutuneita lapsia. Tarkistuksella pyritään varmistamaan, että ilman huoltajaa olevat alaikäiset saavat saapuessaan asianmukaista tietoa oikeuksistaan, menettelystä ja suojelusta ja että heille tarjotaan välittömästi pääsy terveydenhuoltoon ottaen huomioon heidän haavoittuvuutensa sekä traumat, joille he ovat saattaneet altistua matkansa aikana.
Tarkistus 494
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
23 artikla – 2 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltiot voivat sijoittaa ilman huoltajaa olevat 16-vuotiaat tai sitä vanhemmat alaikäiset täysi-ikäisille hakijoille tarkoitettuihin vastaanottokeskuksiin, jos se on heidän etunsa mukaista 22 artiklan 2 kohdan mukaisesti. | Jäsenvaltiot voivat sijoittaa ilman huoltajaa olevat 16-vuotiaat tai sitä vanhemmat alaikäiset täysi-ikäisille hakijoille tarkoitettuihin vastaanottokeskuksiin, jos se on heidän etunsa tai muiden edun mukaista 22 artiklan 2 kohdan mukaisesti. |
Or. en
Perustelu
Monet ilman huoltajaa olevat yli 16-vuotiaat hakijat ovat aiheuttaneet vakavia ongelmia alaikäisille suunnatuissa vastaanottokeskuksissa. Vastaanottokeskusten järjestyksen turvaamiseksi yli 16-vuotiaat ongelmalliset alaikäiset olisi majoitettava aikuisten kanssa.
Tarkistus 495
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
23 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Jäsenvaltioiden on alettava jäljittää ilman huoltajaa olevan alaikäisen perheenjäseniä tarvittaessa kansainvälisten tai muiden järjestöjen avulla mahdollisimman nopeasti sen jälkeen, kun kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on tehty, ja samaan aikaan suojeltava hänen etuaan. Jos alaikäisen tai hänen lähisukulaistensa elämä tai koskemattomuus saattaa olla uhattuna, varsinkin jos sukulaiset ovat jääneet alkuperämaahan, on huolellisesti varmistettava, että kyseisiä henkilöitä koskevien tietojen keruu, käsittely ja välittäminen tapahtuu luottamuksellisesti, jottei heidän turvallisuuttaan vaaranneta. | Poistetaan. |
Or. en
Perustelu
Direktiivin ei pitäisi koskea perheenyhdistämistä. Monissa tapauksissa nopea perheenyhdistäminen haittaa alaikäisen hakijan onnistunutta kotoutumista, koska se vähentää tämän itseluottamusta.
Tarkistus 496
Cornelia Ernst, Martina Anderson, Barbara Spinelli
Ehdotus direktiiviksi
24 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että sukupuoleen perustuvan vahingonteon, kidutuksen, raiskauksen tai muun vakavan väkivallanteon kohteeksi joutuneet henkilöt saavat tällaisten tekojen aiheuttamien vammojen edellyttämää hoitoa ja että he erityisesti saavat asianmukaista lääketieteellistä ja psykologista hoitoa. | 1. Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että seksuaalisen ja sukupuoleen perustuvan väkivallan tai muunlaisen ennakkoluuloihin perustuvan väkivallan, kidutuksen, raiskauksen tai muun vakavan psyykkisen, fyysisen tai seksuaalisen väkivallanteon kohteeksi joutuneet henkilöt saavat kokonaisvaltaisia kuntoutuspalveluita tällaisten tekojen aiheuttamiin vammoihin ja että he erityisesti saavat asianmukaista lääketieteellistä ja psykologista hoitoa sekä ammattitaitoista neuvontaa tarvittaessa pätevän tulkin avustuksella. Tukea on saatava mahdollisimman pian sen jälkeen kun uhri on havaittu. |
Or. en
Perustelu
Tarkistus liittyy erottamattomasti mietintöluonnoksen hyväksyttäviin tarkistuksiin, joilla pyritään parantamaan erityisiä vastaanottotarpeita omaavien hakijoiden olosuhteita.
Tarkistus 497
Kati Piri, Juan Fernando López Aguilar, Péter Niedermüller, Maria Grapini, Tanja Fajon, Sylvie Guillaume, Elly Schlein, Christine Revault D'Allonnes Bonnefoy, Soraya Post, Anna Hedh, Cécile Kashetu Kyenge
Ehdotus direktiiviksi
24 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että sukupuoleen perustuvan vahingonteon, kidutuksen, raiskauksen tai muun vakavan väkivallanteon kohteeksi joutuneet henkilöt saavat tällaisten tekojen aiheuttamien vammojen edellyttämää hoitoa ja että he erityisesti saavat asianmukaista lääketieteellistä ja psykologista hoitoa. | 1. Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että seksuaalisen ja sukupuoleen perustuvan väkivallan tai muunlaisen ennakkoluuloihin perustuvan väkivallan, kidutuksen, raiskauksen tai muun vakavan psyykkisen, fyysisen tai seksuaalisen väkivallanteon kohteeksi joutuneet henkilöt saavat kokonaisvaltaisia kuntoutuspalveluita tällaisten tekojen aiheuttamiin vammoihin ja että he erityisesti saavat asianmukaista lääketieteellistä ja psykologista hoitoa sekä ammattitaitoista neuvontaa tarvittaessa pätevän tulkin avustuksella. Tukea on saatava mahdollisimman pian sen jälkeen kun uhri on havaittu. |
Or. en
Perustelu
On varmistettava, että direktiivissä noudatetaan kansainvälisiä standardeja ja taataan kidutuksen uhrien asianmukaiset vastaanotto-olosuhteet. On mainittava selkeästi ammattitaitoinen neuvonta, mahdollisuus saada tukea mahdollisimman varhain sekä pätevän tulkin tarjoama apu.
Tarkistus 498
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
24 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että sukupuoleen perustuvan vahingonteon, kidutuksen, raiskauksen tai muun vakavan väkivallanteon kohteeksi joutuneet henkilöt saavat tällaisten tekojen aiheuttamien vammojen edellyttämää hoitoa ja että he erityisesti saavat asianmukaista lääketieteellistä ja psykologista hoitoa. | 1. Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että kidutuksen, raiskauksen tai muun vakavan väkivallanteon kohteeksi joutuneet henkilöt saavat tällaisten tekojen aiheuttamien vammojen edellyttämää hoitoa ja että he erityisesti saavat asianmukaista lääketieteellistä ja psykologista hoitoa. |
Or. en
Tarkistus 499
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
24 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että sukupuoleen perustuvan vahingonteon, kidutuksen, raiskauksen tai muun vakavan väkivallanteon kohteeksi joutuneet henkilöt saavat tällaisten tekojen aiheuttamien vammojen edellyttämää hoitoa ja että he erityisesti saavat asianmukaista lääketieteellistä ja psykologista hoitoa. | 1. Jäsenvaltiot voivat huolehtia, että vahingonteon, kidutuksen, raiskauksen tai muun vakavan väkivallanteon kohteeksi joutuneet henkilöt saavat tällaisten tekojen aiheuttamien vammojen edellyttämää hoitoa ja että he erityisesti saavat asianmukaista lääketieteellistä ja psykologista hoitoa. |
Or. en
Perustelu
On hyväksyttäviä tarkistuksia, jotka perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen ja liittyvät erottamattomasti valkoisia osia koskeviin tarkistuksiin, jotka myös perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen. Periaatteen soveltaminen vain harmaisiin osiin olisi järjetöntä.
Tarkistus 500
Kati Piri, Juan Fernando López Aguilar, Péter Niedermüller, Maria Grapini, Tanja Fajon, Sylvie Guillaume, Elly Schlein, Christine Revault D'Allonnes Bonnefoy, Soraya Post, Anna Hedh, Cécile Kashetu Kyenge
Ehdotus direktiiviksi
24 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Kidutuksen, raiskauksen tai muun vakavan väkivallan uhrien parissa työskentelevillä henkilöillä on oltava uhrien tarpeita vastaava koulutus ja heidän on jatkossakin saatava koulutusta, ja heitä koskee työssään saamiensa tietojen osalta kansallisen lainsäädännön mukainen salassapitovelvollisuus. | 2. Sukupuoleen perustuvan vahingonteon, kidutuksen, raiskauksen tai muun vakavan psyykkisen, fyysisen tai seksuaalisen väkivallan uhrien parissa työskentelevillä henkilöillä, myös 1 kohdan täytäntöönpanosta vastaavilla terveydenhuollon ammattilaisilla, on oltava uhrien tarpeita vastaava ja asianmukaisia kuntoutusmenetelmiä koskeva koulutus ja heidän on jatkossakin saatava koulutusta, ja heitä koskee työssään saamiensa tietojen osalta kansallisen lainsäädännön mukainen salassapitovelvollisuus sekä ammattietiikka. |
Or. en
Perustelu
On varmistettava, että direktiivissä noudatetaan kansainvälisiä standardeja ja taataan kidutuksen uhrien asianmukaiset vastaanotto-olosuhteet. Asianmukaisen koulutuksen saaneiden henkilöiden joukossa on mainittava erityisesti terveydenhuollon ammattilaiset, koska velvoite ei usein koske terveydenhuollon ammattilaisia, jotka eivät ole asiasta vastaavan viranomaisen palveluksessa.
Tarkistus 501
Cornelia Ernst, Martina Anderson, Barbara Spinelli
Ehdotus direktiiviksi
24 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Kidutuksen, raiskauksen tai muun vakavan väkivallan uhrien parissa työskentelevillä henkilöillä on oltava uhrien tarpeita vastaava koulutus ja heidän on jatkossakin saatava koulutusta, ja heitä koskee työssään saamiensa tietojen osalta kansallisen lainsäädännön mukainen salassapitovelvollisuus. | 2. Sukupuoleen perustuvan vahingonteon, kidutuksen, raiskauksen tai muun vakavan psyykkisen, fyysisen tai seksuaalisen väkivallan uhrien parissa työskentelevillä henkilöillä, myös 1 kohdan täytäntöönpanosta vastaavilla terveydenhuollon ammattilaisilla, on oltava uhrien tarpeita vastaava ja asianmukaisia kuntoutusmenetelmiä koskeva koulutus ja heidän on jatkossakin saatava koulutusta, ja heitä koskee työssään saamiensa tietojen osalta kansallisen lainsäädännön mukainen salassapitovelvollisuus. |
Or. en
Perustelu
Tarkistus liittyy erottamattomasti mietintöluonnoksen hyväksyttäviin tarkistuksiin, joilla pyritään parantamaan erityisiä vastaanottotarpeita omaavien hakijoiden olosuhteita.
Tarkistus 502
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
24 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Kidutuksen, raiskauksen tai muun vakavan väkivallan uhrien parissa työskentelevillä henkilöillä on oltava uhrien tarpeita vastaava koulutus ja heidän on jatkossakin saatava koulutusta, ja heitä koskee työssään saamiensa tietojen osalta kansallisen lainsäädännön mukainen salassapitovelvollisuus. | 2. Kidutuksen, raiskauksen tai muun vakavan väkivallan uhrien parissa työskentelevillä henkilöillä on oltava uhrien tarpeita vastaava koulutus, ja heitä koskee työssään saamiensa yksittäistä tapausta koskevien tietojen osalta kansallisen lainsäädännön mukainen salassapitovelvollisuus. |
Or. en
Perustelu
Jatkuva koulutus on näissä tapauksissa tarpeetonta.
Tarkistus 503
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Cornelia Ernst
GUE/NGL-ryhmän puolesta
Kati Piri, Juan Fernando López Aguilar, Péter Niedermüller, Maria Grapini, Tanja Fajon, Elly Schlein, Cécile Kashetu Kyenge
Ehdotus direktiiviksi
25 artikla – 2 kohta – 1 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Haettaessa oikeusviranomaiselta 1 kohdassa tarkoitettua muutosta tai uudelleenkäsittelyä jäsenvaltioiden on varmistettava mahdollisuus saada pyynnöstä oikeusapua ja oikeudellinen edustaja maksutta, jos tällainen apu on tarpeen, jotta asianomainen voisi tosiasiallisesti käyttää oikeutta saattaa asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi. Tämä tarkoittaa vähintäänkin tarvittavien menettelyä koskevien asiakirjojen laatimista ja osallistumista hakijan puolesta kuulemiseen oikeusviranomaisessa. | Haettaessa oikeusviranomaiselta 1 kohdassa tarkoitettua muutosta tai uudelleenkäsittelyä jäsenvaltioiden on varmistettava mahdollisuus saada pyynnöstä oikeusapua ja oikeudellinen edustaja maksutta, jotta asianomainen voisi tosiasiallisesti käyttää oikeutta saattaa asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi. Tämä tarkoittaa vähintäänkin tarvittavien menettelyä koskevien asiakirjojen laatimista, valituksen valmistelua ja osallistumista hakijan puolesta kuulemiseen oikeusviranomaisessa. Maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustusta saavat antaa oikeudelliset tai muut neuvonantajat, joilla on kansallisen lainsäädännön mukaisesti lupa avustaa tai edustaa hakijoita, tai valtioista riippumattomat järjestöt, jotka on hyväksytty kansallisen lainsäädännön mukaisesti tarjoamaan neuvontapalveluja tai edustusta. |
Or. en
Perustelu
This provision has been aligned with the provisions contained on legal assistance in the Commission’s Proposal for a Regulation establishing a common procedure for international protection in the Union (‘the Asylum Procedures Regulation’), in particular the provisions of Article 15(1) and (4), and the first paragraph of Article 17 of the Asylum Procedures Regulation. Such an amendment is necessary relating to the internal logic of the proposals for revising the Common European Asylum System and is inextricably linked to other admissible amendments of the Rapporteur relating to the Procedural Rights of applicants.
(Perustelua ei ole käännetty, koska sen pituus ylittää sallitun merkkimäärän.)
Tarkistus 504
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
25 artikla – 2 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustusta saavat tarjota kansallisen lainsäädännön mukaisesti hyväksytyt tai luvan saaneet riittävän pätevät henkilöt, joiden edut eivät ole tai voi mahdollisesti olla ristiriidassa hakijan etujen kanssa. | Oikeusapua ja oikeudellista edustusta saavat tarjota kansallisen lainsäädännön mukaisesti hyväksytyt tai luvan saaneet riittävän pätevät henkilöt, joiden edut eivät ole tai voi mahdollisesti olla ristiriidassa hakijan etujen kanssa. |
Or. en
Perustelu
Asianmukaisen menettelyn kannalta maksuttoman oikeusavun automaattinen tarjoaminen ei ole tarpeen etuisuuksien tasoa koskevista päätöksistä valitettaessa.
Tarkistus 505
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Cornelia Ernst
GUE/NGL-ryhmän puolesta
Kati Piri, Juan Fernando López Aguilar, Péter Niedermüller, Maria Grapini, Tanja Fajon, Birgit Sippel
Ehdotus direktiiviksi
25 artikla – 3 kohta – 1 alakohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Jäsenvaltiot voivat myös säätää, että maksuton oikeusapu ja oikeudellinen edustus voidaan myöntää | 3. Maksuton oikeusapu ja oikeudellinen edustus muutoksenhakumenettelyssä voidaan evätä ainoastaan, jos |
Or. en
Perustelu
This provision has been aligned with the provisions contained on free legal assistance in the Commission’s Proposal for a Regulation establishing a common procedure for international protection in the Union (‘the Asylum Procedures Regulation’), in particular the provisions of Article 15(5) of the Asylum Procedures Regulation. Any differences with that text reflect amendments to be tabled to that proposal. Such an amendment is necessary relating to the internal logic of the proposals for revising the Common European Asylum System and is inextricably linked to other admissible amendments of the Rapporteur relating to the procedural rights of applicants.
(Perustelua ei ole käännetty, koska sen pituus ylittää sallitun merkkimäärän.)
Tarkistus 506
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
25 artikla – 3 kohta – 1 alakohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Jäsenvaltiot voivat myös säätää, että maksuton oikeusapu ja oikeudellinen edustus voidaan myöntää | 3. Jäsenvaltioiden on säädettävä, että maksuton oikeusapu ja oikeudellinen edustus voidaan myöntää |
Or. en
Perustelu
On määritettävä täsmällisesti maksuttomaan oikeusapuun oikeutetut henkilöt.
Tarkistus 507
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
25 artikla – 3 kohta – 1 alakohta – a alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
a) ainoastaan henkilöille, joilla ei ole riittäviä varoja; ja/tai | a) ainoastaan henkilöille, joilla ei ole riittäviä varoja; ja |
Or. en
Perustelu
Maksutonta oikeusapua hakijoille tarjoamaan oikeutetut palveluntarjoajat on määritettävä selkeästi julkisten varojen väärinkäytön ehkäisemiseksi.
Tarkistus 508
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Cornelia Ernst
GUE/NGL-ryhmän puolesta
Kati Piri, Juan Fernando López Aguilar, Péter Niedermüller, Maria Grapini, Tanja Fajon, Birgit Sippel
Ehdotus direktiiviksi
25 artikla – 3 kohta – 1 alakohta – a alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
a) ainoastaan henkilöille, joilla ei ole riittäviä varoja; ja/tai | a) hakijalla on riittävät varat; |
Or. en
Perustelu
This provision has been aligned with the provisions contained on free legal assistance in the Commission’s Proposal for a Regulation establishing a common procedure for international protection in the Union (‘the Asylum Procedures Regulation’), in particular the provisions of Article 15(5) of the Asylum Procedures Regulation. Any differences with that text reflect amendments to be tabled to that proposal. Such an amendment is necessary relating to the internal logic of the proposals for revising the Common European Asylum System and is inextricably linked to other admissible amendments of the Rapporteur relating to the procedural rights of applicants.
(Perustelua ei ole käännetty, koska sen pituus ylittää sallitun merkkimäärän.)
Tarkistus 509
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Cornelia Ernst
GUE/NGL-ryhmän puolesta
Kati Piri, Juan Fernando López Aguilar, Péter Niedermüller, Maria Grapini, Tanja Fajon, Birgit Sippel
Ehdotus direktiiviksi
25 artikla – 3 kohta – 1 alakohta – b alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
b) käyttämällä ainoastaan sellaisten oikeudellisten avustajien tai muiden neuvonantajien palveluja, jotka on kansallisessa lainsäädännössä erikseen nimetty avustamaan ja edustamaan hakijoita. | b) muutoksenhaku on kansallisen lainsäädännön mukaisesti toisessa tai korkeammassa vaiheessa, kuten uudelleenkäsittelyssä tai uudelleenarvioinnissa, ja toisen vaiheen käsittelyllä ei katsota olevan merkittäviä onnistumismahdollisuuksia. |
Or. en
Perustelu
This provision has been aligned with the provisions contained on free legal assistance in the Commission’s Proposal for a Regulation establishing a common procedure for international protection in the Union (‘the Asylum Procedures Regulation’), in particular the provisions of Article 15(5) of the Asylum Procedures Regulation. Any differences with that text reflect amendments to be tabled to that proposal. Such an amendment is necessary relating to the internal logic of the proposals for revising the Common European Asylum System and is inextricably linked to other admissible amendments of the Rapporteur relating to the procedural rights of applicants.
(Perustelua ei ole käännetty, koska sen pituus ylittää sallitun merkkimäärän.)
Tarkistus 510
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
25 artikla – 3 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltiot voivat säätää, että maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustusta ei myönnetä, jos toimivaltainen viranomainen katsoo, ettei muutoksenhaulla tai uudelleen käsittelyllä ole todellisia menestymismahdollisuuksia. Jäsenvaltioiden on tällöin varmistettava, ettei oikeusapua ja oikeudellista edustusta rajoiteta mielivaltaisesti ja ettei hakijaa estetä käyttämästä tosiasiallisesti oikeutta saattaa asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi. | Maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustusta ei myönnetä, jos toimivaltainen viranomainen katsoo, ettei muutoksenhaulla tai uudelleen käsittelyllä ole todellisia menestymismahdollisuuksia. Jäsenvaltioiden on tällöin varmistettava, ettei oikeusapua ja oikeudellista edustusta rajoiteta mielivaltaisesti ja ettei hakijaa estetä käyttämästä tosiasiallisesti oikeutta saattaa asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi, ja samalla varmistettava, että turvapaikkajärjestelmää ja jäsenvaltion taloudellisia varoja ei väärinkäytetä perusteettomiin muutoksenhakuihin. |
Or. en
Perustelu
Näissä tapauksissa maksuton oikeusapu ei ole tarpeen. On myös oltava kannustamatta perusteettomiin turvapaikkaa koskeviin muutoksenhakuihin.
Tarkistus 511
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Cornelia Ernst
GUE/NGL-ryhmän puolesta
Kati Piri, Juan Fernando López Aguilar, Péter Niedermüller, Maria Grapini, Tanja Fajon, Birgit Sippel
Ehdotus direktiiviksi
25 artikla – 3 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltiot voivat säätää, että maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustusta ei myönnetä, jos toimivaltainen viranomainen katsoo, ettei muutoksenhaulla tai uudelleen käsittelyllä ole todellisia menestymismahdollisuuksia. Jäsenvaltioiden on tällöin varmistettava, ettei oikeusapua ja oikeudellista edustusta rajoiteta mielivaltaisesti ja ettei hakijaa estetä käyttämästä tosiasiallisesti oikeutta saattaa asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi. | Jos päätöksen maksuttoman oikeusavun ja oikeudellisen edustuksen epäämisestä tekee viranomainen, joka ei ole tuomioistuin, sillä perusteella, että muutoksenhaulla ei katsota olevan konkreettisia edellytyksiä menestyä, hakijalla on oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin tuomioistuimessa muutoksen hakemiseksi tähän päätökseen ja tätä varten hänellä on oikeus vaatia maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustusta. |
Or. en
Perustelu
This provision has been aligned with the provisions contained on free legal assistance in the Commission’s Proposal for a Regulation establishing a common procedure for international protection in the Union (‘the Asylum Procedures Regulation’), in particular the provisions of Article 15(5) of the Asylum Procedures Regulation. Any differences with that text reflect amendments to be tabled to that proposal. Such an amendment is necessary relating to the internal logic of the proposals for revising the Common European Asylum System and is inextricably linked to other admissible amendments of the Rapporteur relating to the procedural rights of applicants.
(Perustelua ei ole käännetty, koska sen pituus ylittää sallitun merkkimäärän.)
Tarkistus 512
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
25 artikla – 4 kohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
4. Jäsenvaltiot voivat lisäksi | 4. Jäsenvaltioiden on lisäksi |
Or. en
Perustelu
Maksutonta oikeusapua koskevat tarpeelliset rajoitukset ovat hyväksyttäviä kustannusten vähentämiseksi.
Tarkistus 513
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Cornelia Ernst
GUE/NGL-ryhmän puolesta
Kati Piri, Juan Fernando López Aguilar, Péter Niedermüller, Maria Grapini, Tanja Fajon, Birgit Sippel
Ehdotus direktiiviksi
25 artikla – 4 kohta – a alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
a) asettaa rahallisia ja/tai aikarajoituksia maksuttomalle oikeusavulle ja oikeudelliselle edustukselle edellyttäen, että tällaiset rajoitukset eivät mielivaltaisesti rajoita mahdollisuutta saada oikeusapua ja oikeudellista edustusta; | a) asettaa rahallisia rajoituksia tai aikarajoituksia maksuttomalle oikeusavulle ja oikeudelliselle edustukselle edellyttäen, että tällaiset rajoitukset eivät mielivaltaisesti rajoita mahdollisuutta saada maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustusta ja ettei hakijaa estetä käyttämästä tehokkaasti oikeutta saattaa asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi; |
Or. en
Perustelu
This provision has been aligned with the provisions contained on free legal assistance in the Commission’s Proposal for a Regulation establishing a common procedure for international protection in the Union (‘the Asylum Procedures Regulation’), in particular the provisions of Article 17(3) of the Asylum Procedures Regulation. Any differences with that text reflect amendments to be tabled to that proposal. Such an amendment is necessary relating to the internal logic of the proposals for revising the Common European Asylum System and is inextricably linked to other admissible amendments of the Rapporteur relating to the procedural rights of applicants.
(Perustelua ei ole käännetty, koska sen pituus ylittää sallitun merkkimäärän.)
Tarkistus 514
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Cornelia Ernst
GUE/NGL-ryhmän puolesta
Kati Piri, Elly Schlein, Juan Fernando López Aguilar, Péter Niedermüller, Maria Grapini, Tanja Fajon, Cécile Kashetu Kyenge, Birgit Sippel
Ehdotus direktiiviksi
25 artikla – 4 kohta – b alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
b) säätää, että palkkioiden ja muiden kustannusten osalta hakijoiden kohtelu ei saa olla edullisempi kuin jäsenvaltioiden omille kansalaisilleen oikeusapuun liittyvissä asioissa yleensä myöntämä kohtelu. | b) säätää, että palkkioiden ja muiden kustannusten osalta hakijoiden kohtelu ei saa olla vähemmän edullinen kuin jäsenvaltioiden omille kansalaisilleen oikeusapuun liittyvissä asioissa yleensä antama kohtelu. |
Or. en
Perustelu
This provision has been aligned with the provisions contained on free legal assistance in the Commission’s Proposal for a Regulation establishing a common procedure for international protection in the Union (‘the Asylum Procedures Regulation’), in particular the provisions of Article 17(3) of the Asylum Procedures Regulation. Any differences with that text reflect amendments to be tabled to that proposal. Such an amendment is necessary relating to the internal logic of the proposals for revising the Common European Asylum System and is inextricably linked to other admissible amendments of the Rapporteur relating to the procedural rights of applicants.
(Perustelua ei ole käännetty, koska sen pituus ylittää sallitun merkkimäärän.)
Tarkistus 515
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Cornelia Ernst
GUE/NGL-ryhmän puolesta
Kati Piri, Juan Fernando López Aguilar, Péter Niedermüller, Maria Grapini, Tanja Fajon, Birgit Sippel
Ehdotus direktiiviksi
25 artikla – 5 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
5. Jäsenvaltiot voivat vaatia kaikkien hakijan puolesta suoritettujen kulujen maksamista takaisin kokonaan tai osittain, jos ja kun hakijan taloudellinen tilanne on merkittävästi parantunut tai jos päätös kyseisten etuuksien myöntämisestä tehtiin hakijan toimittamien väärien tietojen perusteella. | 5. Jäsenvaltiot voivat vaatia kaikkien kulujen maksamista takaisin kokonaan tai osittain, jos maksuttomasta oikeusavusta ja edustuksesta tehty päätös tehtiin hakijan toimittamien väärien tietojen perusteella. |
Or. en
Perustelu
This provision has been aligned with the provisions contained on free legal assistance in the Commission’s Proposal for a Regulation establishing a common procedure for international protection in the Union (‘the Asylum Procedures Regulation’), in particular the provisions of Article 17(4) of the Asylum Procedures Regulation. Any differences with that text reflect amendments to be tabled to that proposal. Such an amendment is necessary relating to the internal logic of the proposals for revising the Common European Asylum System and is inextricably linked to other admissible amendments of the Rapporteur relating to the procedural rights of applicants. Applicants should not be asked to reimburse the costs of legal assistance if they later find a job as such a provision would undoubtedly act as a disincentive to applicants requesting legal assistance in the first place.
(Perustelua ei ole käännetty, koska sen pituus ylittää sallitun merkkimäärän.)
Tarkistus 516
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
25 artikla – 5 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
5. Jäsenvaltiot voivat vaatia kaikkien hakijan puolesta suoritettujen kulujen maksamista takaisin kokonaan tai osittain, jos ja kun hakijan taloudellinen tilanne on merkittävästi parantunut tai jos päätös kyseisten etuuksien myöntämisestä tehtiin hakijan toimittamien väärien tietojen perusteella. | 5. Jäsenvaltioiden on vaadittava kaikkien hakijan puolesta suoritettujen kulujen maksamista takaisin kokonaan tai osittain, jos ja kun hakijan taloudellinen tilanne on merkittävästi parantunut tai jos päätös kyseisten etuuksien myöntämisestä tehtiin hakijan toimittamien väärien tietojen perusteella. |
Or. en
Perustelu
Tapauksissa, joissa hakijan taloudellinen tilanne paranee huomattavasti, on loogista, että kulut maksetaan takaisin jäsenvaltiolle. Petosten torjumiseksi turvapaikkamenettelyssä hakijan antamien väärien tietojen on johdettava seurauksiin.
Tarkistus 517
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Cornelia Ernst
GUE/NGL-ryhmän puolesta
Kati Piri, Juan Fernando López Aguilar, Péter Niedermüller, Maria Grapini, Tanja Fajon
Ehdotus direktiiviksi
25 artikla – 6 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
6. Oikeusavun ja oikeudellisen edustajan saatavuutta koskevista menettelyistä on säädettävä kansallisessa lainsäädännössä. | 6. Jäsenvaltioiden on laadittava erityiset maksuttoman oikeusavun ja oikeudellisen edustajan saamista koskevan hakemuksen jättämistä ja käsittelyä koskevat menettelysäännöt tai sovellettava vastaavanlaisia siviilioikeudellisia asioita koskevia nykyisiä sääntöjä edellyttäen, että säännöt eivät tee maksuttoman oikeusavun ja oikeudellisen edustuksen saannista mahdotonta tai liian vaikeaa. |
Or. en
Perustelu
Säännös on yhdenmukaistettu kansainvälistä suojelua unionissa koskevasta yhteisestä menettelystä annetun komission asetusehdotuksen (’turvapaikkamenettelyasetus’) maksutonta oikeusapua koskevien säännösten kanssa, erityisesti sen 17 artiklan 2 kohdan kanssa. Tällainen tarkistus on tarpeen Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän tarkistamista koskevien ehdotusten sisäisen logiikan osalta ja se liittyy erottamattomasti esittelijän hakijoiden menettelyllisiä oikeuksia koskeviin muihin hyväksyttäviin tarkistuksiin.
Tarkistus 518
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
26 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Kunkin jäsenvaltion on ilmoitettava komissiolle viranomaiset, jotka ovat vastuussa tähän direktiiviin perustuvien velvoitteiden täyttämisestä. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle näiden viranomaisten vaihtumisesta. | Kukin jäsenvaltio voi ilmoittaa komissiolle viranomaiset, jotka ovat vastuussa tähän direktiiviin perustuvien velvoitteiden täyttämisestä. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle näiden viranomaisten vaihtumisesta. |
Or. en
Perustelu
On hyväksyttäviä tarkistuksia, jotka perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen ja liittyvät erottamattomasti valkoisia osia koskeviin tarkistuksiin, jotka myös perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen. Periaatteen soveltaminen vain harmaisiin osiin olisi järjetöntä.
Tarkistus 519
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
27 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Jäsenvaltioiden on perustuslailliset rakenteensa asianmukaisesti huomioon ottaen otettava käyttöön tarvittavat järjestelyt, joilla varmistetaan vastaanotto-olosuhteiden tason asianmukaisen ohjaamisen, seurannan ja valvonnan järjestäminen. Jäsenvaltioiden on otettava huomioon [Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston / Euroopan unionin turvapaikkaviraston kehittämät vastaanotto-olosuhteita koskevat toiminnalliset vaatimukset ja indikaattorit] ja mahdolliset muut asetuksen (EU) XXX/XXX [Euroopan unionin turvapaikkavirastoa koskeva asetus] [12] artiklan mukaisesti laaditut vastaanotto-olosuhteita koskevat toiminnalliset vaatimukset, indikaattorit tai suuntaviivat. | 1. Jäsenvaltiot voivat perustuslailliset rakenteensa asianmukaisesti huomioon ottaen ottaa käyttöön tarvittavat järjestelyt, joilla varmistetaan vastaanotto-olosuhteiden tason asianmukaisen ohjaamisen, seurannan ja valvonnan järjestäminen. Jäsenvaltioiden on otettava huomioon [Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston / Euroopan unionin turvapaikkaviraston kehittämät vastaanotto-olosuhteita koskevat toiminnalliset vaatimukset ja indikaattorit] ja mahdolliset muut asetuksen (EU) XXX/XXX [Euroopan unionin turvapaikkavirastoa koskeva asetus] [12] artiklan mukaisesti laaditut vastaanotto-olosuhteita koskevat toiminnalliset vaatimukset, indikaattorit tai suuntaviivat. |
Or. en
Perustelu
On hyväksyttäviä tarkistuksia, jotka perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen ja liittyvät erottamattomasti valkoisia osia koskeviin tarkistuksiin, jotka myös perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen. Periaatteen soveltaminen vain harmaisiin osiin olisi järjetöntä.
Tarkistus 520
József Nagy
Ehdotus direktiiviksi
27 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Jäsenvaltioiden on perustuslailliset rakenteensa asianmukaisesti huomioon ottaen otettava käyttöön tarvittavat järjestelyt, joilla varmistetaan vastaanotto-olosuhteiden tason asianmukaisen ohjaamisen, seurannan ja valvonnan järjestäminen. Jäsenvaltioiden on otettava huomioon [Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston / Euroopan unionin turvapaikkaviraston kehittämät vastaanotto-olosuhteita koskevat toiminnalliset vaatimukset ja indikaattorit] ja mahdolliset muut asetuksen (EU) XXX/XXX [Euroopan unionin turvapaikkavirastoa koskeva asetus] [12] artiklan mukaisesti laaditut vastaanotto-olosuhteita koskevat toiminnalliset vaatimukset, indikaattorit tai suuntaviivat. | 1. Jäsenvaltioiden on perustuslailliset rakenteensa asianmukaisesti huomioon ottaen otettava käyttöön tarvittavat järjestelyt, joilla varmistetaan vastaanotto-olosuhteiden tason asianmukaisen ohjaamisen, seurannan ja valvonnan järjestäminen. Jäsenvaltioiden on tarvittaessa otettava huomioon [Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston / Euroopan unionin turvapaikkaviraston kehittämät vastaanotto-olosuhteita koskevat toiminnalliset vaatimukset ja indikaattorit] ja mahdolliset muut asetuksen (EU) XXX/XXX [Euroopan unionin turvapaikkavirastoa koskeva asetus] [12] artiklan mukaisesti laaditut vastaanotto-olosuhteita koskevat toiminnalliset vaatimukset, indikaattorit tai suuntaviivat. |
Or. en
Tarkistus 521
Kinga Gál
Ehdotus direktiiviksi
27 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Jäsenvaltioiden vastaanottojärjestelmiä on seurattava ja arvioitava asetuksen (EU) XXX/XXX [Euroopan unionin turvapaikkavirastoa koskeva asetus] [5 luvussa] säädetyn menettelyn mukaisesti. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 522
Kinga Gál
Ehdotus direktiiviksi
28 artikla
| |
Komission teksti | Tarkistus |
28 artikla | Poistetaan. |
Varautumissuunnitelmien laadinta |
|
1. Kunkin jäsenvaltion on laadittava varautumissuunnitelma, jossa esitetään toimenpiteet, jotka on tarkoitus toteuttaa tämän direktiivin mukaisen, hakijoiden asianmukaisen vastaanoton varmistamiseksi tilanteissa, joissa jäsenvaltioon saapuu suhteettoman paljon kansainvälistä suojelua hakevia henkilöitä. Kansainvälistä suojelua hakevilla henkilöillä tarkoitetaan henkilöitä, joiden edellytetään olevan saapuvilla jäsenvaltion alueella, mukaan lukien hakijat, joista jäsenvaltio on vastuussa asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] mukaisesti, ottaen huomioon kyseisen asetuksen VII luvussa kuvattu korjaava jakomekanismi. |
|
2. Ensimmäinen varautumissuunnitelma on laadittava käyttäen mallia, jonka Euroopan unionin turvapaikkavirasto laatii, ja se on esitettävä Euroopan unionin turvapaikkavirastolle viimeistään [kuuden kuukauden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta]. Tämän jälkeen Euroopan unionin turvapaikkavirastolle on esitettävä päivitetty varautumissuunnitelma kahden vuoden välein. Jäsenvaltion on ilmoitettava komissiolle ja Euroopan unionin turvapaikkavirastolle aina, kun sen varautumissuunnitelma aktivoidaan. |
|
3. Varautumissuunnitelmia ja erityisesti niiden mukaisesti toteutettujen toimenpiteiden asianmukaisuutta seurataan ja arvioidaan asetuksen (EU) XXX/XXX [Euroopan unionin turvapaikkavirastoa koskeva asetus] [5 luvussa] säädetyn menettelyn mukaisesti. |
|
Or. en
Tarkistus 523
József Nagy
Ehdotus direktiiviksi
28 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Kunkin jäsenvaltion on laadittava varautumissuunnitelma, jossa esitetään toimenpiteet, jotka on tarkoitus toteuttaa tämän direktiivin mukaisen, hakijoiden asianmukaisen vastaanoton varmistamiseksi tilanteissa, joissa jäsenvaltioon saapuu suhteettoman paljon kansainvälistä suojelua hakevia henkilöitä. Kansainvälistä suojelua hakevilla henkilöillä tarkoitetaan henkilöitä, joiden edellytetään olevan saapuvilla jäsenvaltion alueella, mukaan lukien hakijat, joista jäsenvaltio on vastuussa asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] mukaisesti, ottaen huomioon kyseisen asetuksen VII luvussa kuvattu korjaava jakomekanismi. | 1. Kunkin jäsenvaltion on laadittava suhteettoman paineen tilanteita koskeva varautumissuunnitelma, jossa esitetään toimenpiteet, jotka on tarkoitus toteuttaa kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden asianmukaisen vastaanoton varmistamiseksi tämän direktiivin mukaisesti. |
Or. en
Tarkistus 524
Kati Piri, Juan Fernando López Aguilar, Péter Niedermüller, Maria Grapini, Tanja Fajon
Ehdotus direktiiviksi
28 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Kunkin jäsenvaltion on laadittava varautumissuunnitelma, jossa esitetään toimenpiteet, jotka on tarkoitus toteuttaa tämän direktiivin mukaisen, hakijoiden asianmukaisen vastaanoton varmistamiseksi tilanteissa, joissa jäsenvaltioon saapuu suhteettoman paljon kansainvälistä suojelua hakevia henkilöitä. Kansainvälistä suojelua hakevilla henkilöillä tarkoitetaan henkilöitä, joiden edellytetään olevan saapuvilla jäsenvaltion alueella, mukaan lukien hakijat, joista jäsenvaltio on vastuussa asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] mukaisesti, ottaen huomioon kyseisen asetuksen VII luvussa kuvattu korjaava jakomekanismi. | 1. Kunkin jäsenvaltion on laadittava varautumissuunnitelma, jossa esitetään toimenpiteet, jotka on tarkoitus toteuttaa tämän direktiivin mukaisen, hakijoiden asianmukaisen vastaanoton varmistamiseksi tilanteissa, joissa jäsenvaltioon saapuu suhteettoman paljon kansainvälistä suojelua hakevia henkilöitä. |
Or. en
Perustelu
While introducing a welcome contingency planning obligation enabling Member States to provide adequate reception capacity in case they are confronted with disproportionate numbers of applicants, Article 28 links such obligation only to the number of applicants required to be present on a Member State’s territory. Making Member States’ planning obligations conditional on the desired functioning of the Dublin Regulation has no practical value as pressures on Member States reception capacity may in practice go far beyond those applicants who are required to be present on their territory upon a formal reading of responsibilities under the Dublin Regulation. Adequate contingency planning would need to prepare Member States for increased numbers of arrivals regardless of whether they occur in accordance with the allocation rules and corrective measures laid down in the Dublin Regulation.
(Perustelua ei ole käännetty, koska sen pituus ylittää sallitun merkkimäärän.)
Tarkistus 525
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
28 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Kunkin jäsenvaltion on laadittava varautumissuunnitelma, jossa esitetään toimenpiteet, jotka on tarkoitus toteuttaa tämän direktiivin mukaisen, hakijoiden asianmukaisen vastaanoton varmistamiseksi tilanteissa, joissa jäsenvaltioon saapuu suhteettoman paljon kansainvälistä suojelua hakevia henkilöitä. Kansainvälistä suojelua hakevilla henkilöillä tarkoitetaan henkilöitä, joiden edellytetään olevan saapuvilla jäsenvaltion alueella, mukaan lukien hakijat, joista jäsenvaltio on vastuussa asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] mukaisesti, ottaen huomioon kyseisen asetuksen VII luvussa kuvattu korjaava jakomekanismi. | 1. Kunkin jäsenvaltion on laadittava yhteistyössä kansalaisyhteiskunnan ja asianomaisten kansainvälisten järjestöjen sekä alue- ja paikallisviranomaisten kanssa varautumissuunnitelma, jossa esitetään toimenpiteet, jotka on tarkoitus toteuttaa tämän direktiivin mukaisen, hakijoiden asianmukaisen vastaanoton varmistamiseksi tilanteissa, joissa jäsenvaltioon saapuu suhteettoman paljon kansainvälistä suojelua hakevia henkilöitä. |
Or. en
Tarkistus 526
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
28 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Kunkin jäsenvaltion on laadittava varautumissuunnitelma, jossa esitetään toimenpiteet, jotka on tarkoitus toteuttaa tämän direktiivin mukaisen, hakijoiden asianmukaisen vastaanoton varmistamiseksi tilanteissa, joissa jäsenvaltioon saapuu suhteettoman paljon kansainvälistä suojelua hakevia henkilöitä. Kansainvälistä suojelua hakevilla henkilöillä tarkoitetaan henkilöitä, joiden edellytetään olevan saapuvilla jäsenvaltion alueella, mukaan lukien hakijat, joista jäsenvaltio on vastuussa asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] mukaisesti, ottaen huomioon kyseisen asetuksen VII luvussa kuvattu korjaava jakomekanismi. | 1. Kunkin jäsenvaltion on laadittava varautumissuunnitelma, jossa esitetään toimenpiteet, jotka on tarkoitus toteuttaa tämän direktiivin mukaisen, hakijoiden asianmukaisen vastaanoton varmistamiseksi tilanteissa, joissa jäsenvaltioon saapuu suhteettoman paljon kansainvälistä suojelua hakevia henkilöitä. Kansainvälistä suojelua hakevilla henkilöillä tarkoitetaan henkilöitä, joiden edellytetään olevan saapuvilla jäsenvaltion alueella, mukaan lukien hakijat, joista jäsenvaltio on vastuussa asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] mukaisesti. |
Or. en
Tarkistus 527
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
28 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Kunkin jäsenvaltion on laadittava varautumissuunnitelma, jossa esitetään toimenpiteet, jotka on tarkoitus toteuttaa tämän direktiivin mukaisen, hakijoiden asianmukaisen vastaanoton varmistamiseksi tilanteissa, joissa jäsenvaltioon saapuu suhteettoman paljon kansainvälistä suojelua hakevia henkilöitä. Kansainvälistä suojelua hakevilla henkilöillä tarkoitetaan henkilöitä, joiden edellytetään olevan saapuvilla jäsenvaltion alueella, mukaan lukien hakijat, joista jäsenvaltio on vastuussa asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] mukaisesti, ottaen huomioon kyseisen asetuksen VII luvussa kuvattu korjaava jakomekanismi. | 1. Kukin jäsenvaltio voi laatia varautumissuunnitelman, jossa esitetään toimenpiteet, jotka on tarkoitus toteuttaa tämän direktiivin mukaisen, hakijoiden asianmukaisen vastaanoton varmistamiseksi tilanteissa, joissa jäsenvaltioon saapuu suhteettoman paljon kansainvälistä suojelua hakevia henkilöitä. Kansainvälistä suojelua hakevilla henkilöillä tarkoitetaan henkilöitä, joiden edellytetään olevan saapuvilla jäsenvaltion alueella, mukaan lukien hakijat, joista jäsenvaltio on vastuussa asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] mukaisesti, ottaen huomioon kyseisen asetuksen VII luvussa kuvattu korjaava jakomekanismi. |
Or. en
Tarkistus 528
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
28 artikla – 1 kohta – 1 a alakohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| Varautumissuunnitelmaan on sisällyttävä sääntelykehys, jonka mukaisesti kansalliset viranomaiset toimivat laittomien maahanmuuttajien suuren määrän äkillisen maahantulon yhteydessä. Tärkeä keino torjua merkittävää maahanmuuttopainetta on takaisin käännyttäminen sisärajoilla. Tämän vuoksi varautumissuunnitelmaan on sisällyttävä asianmukaiset suuntaviivat takaisinkäännyttämismekanismin käytöstä. |
Or. en
Perustelu
Kun suuria määriä turvapaikanhakijoita saapuu yhden tai useamman jäsenvaltion kautta, joissa heillä oli realistiset mahdollisuudet hakea suojelua, tämä tuhoaa turvapaikkajärjestelmän uskottavuuden, kuten nähtiin laajasti vuonna 2015. Jäsenvaltioilla olisi oltava selkeä oikeus pysäyttää tällaiset maahantulijat rajalla.
Tarkistus 529
József Nagy
Ehdotus direktiiviksi
28 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Ensimmäinen varautumissuunnitelma on laadittava käyttäen mallia, jonka Euroopan unionin turvapaikkavirasto laatii, ja se on esitettävä Euroopan unionin turvapaikkavirastolle viimeistään [kuuden kuukauden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta]. Tämän jälkeen Euroopan unionin turvapaikkavirastolle on esitettävä päivitetty varautumissuunnitelma kahden vuoden välein. Jäsenvaltion on ilmoitettava komissiolle ja Euroopan unionin turvapaikkavirastolle aina, kun sen varautumissuunnitelma aktivoidaan. | 2. Ensimmäinen varautumissuunnitelma on laadittava käyttäen mallia, jonka Euroopan unionin turvapaikkaviraston hallintoneuvosto hyväksyy, ja se on esitettävä Euroopan unionin turvapaikkavirastolle viimeistään [kuuden kuukauden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta]. Tämän jälkeen Euroopan unionin turvapaikkavirastolle on esitettävä päivitetty varautumissuunnitelma kahden vuoden välein. Jäsenvaltion on ilmoitettava komissiolle ja Euroopan unionin turvapaikkavirastolle aina, kun sen varautumissuunnitelma aktivoidaan. |
Or. en
Tarkistus 530
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
28 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Ensimmäinen varautumissuunnitelma on laadittava käyttäen mallia, jonka Euroopan unionin turvapaikkavirasto laatii, ja se on esitettävä Euroopan unionin turvapaikkavirastolle viimeistään [kuuden kuukauden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta]. Tämän jälkeen Euroopan unionin turvapaikkavirastolle on esitettävä päivitetty varautumissuunnitelma kahden vuoden välein. Jäsenvaltion on ilmoitettava komissiolle ja Euroopan unionin turvapaikkavirastolle aina, kun sen varautumissuunnitelma aktivoidaan. | 2. Ensimmäinen varautumissuunnitelma on laadittava käyttäen mallia, jonka Euroopan unionin turvapaikkavirasto laatii, ja se on esitettävä Euroopan unionin turvapaikkavirastolle viimeistään [kuuden kuukauden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta]. Tämän jälkeen Euroopan unionin turvapaikkavirastolle on esitettävä päivitetty varautumissuunnitelma kuuden kuukauden välein. Jäsenvaltion on ilmoitettava komissiolle ja Euroopan unionin turvapaikkavirastolle aina, kun sen varautumissuunnitelma aktivoidaan. |
Or. en
Tarkistus 531
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
29 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Jäsenvaltioiden on toteutettava aiheelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että viranomaisilla ja tämän direktiivin täytäntöönpanosta huolehtivien järjestöjen edustajilla on riittävä koulutus sekä mies- että naispuolisten hakijoiden tarpeisiin vastaamiseksi. Tätä tarkoitusta varten jäsenvaltioiden on sisällytettävä henkilöstönsä koulutukseen Euroopan unionin turvapaikkaviraston kehittämä eurooppalainen turvapaikka-alan koulutusohjelma asetuksen (EU) XXX/XXX [Euroopan unionin turvapaikkavirastoa koskeva asetus] mukaisesti. | 1. Jäsenvaltioiden on toteutettava aiheelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että viranomaisilla ja tämän direktiivin täytäntöönpanosta huolehtivien järjestöjen edustajilla on riittävä koulutus sekä mies- että naispuolisten hakijoiden tarpeisiin vastaamiseksi. Tätä tarkoitusta varten paikallis- ja alueviranomaisille sekä kansainvälisille ja kansalaisyhteiskunnan järjestöille on osoitettava riittävä rahoitus, myös paikallis- ja alueviranomaisten mahdollisuus saada rahoitusta suoraan turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastosta (AMIF). Tätä tarkoitusta varten jäsenvaltioiden on sisällytettävä henkilöstönsä koulutukseen Euroopan unionin turvapaikkaviraston kehittämä eurooppalainen turvapaikka-alan koulutusohjelma asetuksen (EU) XXX/XXX [Euroopan unionin turvapaikkavirastoa koskeva asetus] mukaisesti. |
Or. en
Tarkistus 532
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
29 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Jäsenvaltioiden on toteutettava aiheelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että viranomaisilla ja tämän direktiivin täytäntöönpanosta huolehtivien järjestöjen edustajilla on riittävä koulutus sekä mies- että naispuolisten hakijoiden tarpeisiin vastaamiseksi. Tätä tarkoitusta varten jäsenvaltioiden on sisällytettävä henkilöstönsä koulutukseen Euroopan unionin turvapaikkaviraston kehittämä eurooppalainen turvapaikka-alan koulutusohjelma asetuksen (EU) XXX/XXX [Euroopan unionin turvapaikkavirastoa koskeva asetus] mukaisesti. | 1. Jäsenvaltiot voivat toteuttaa aiheelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että viranomaisilla ja tämän direktiivin täytäntöönpanosta huolehtivien järjestöjen edustajilla on riittävä koulutus hakijoiden tarpeisiin vastaamiseksi. |
Or. en
Perustelu
On hyväksyttäviä tarkistuksia, jotka perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen ja liittyvät erottamattomasti valkoisia osia koskeviin tarkistuksiin, jotka myös perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen. Periaatteen soveltaminen vain harmaisiin osiin olisi järjetöntä. Lisäksi hyväksyttävä poisto tässä nimenomaisessa tarkistuksessa osoittaa tämän erottamattoman yhteyden.
Tarkistus 533
Anna Maria Corazza Bildt, Caterina Chinnici, Hilde Vautmans, Vilija Blinkevičiūtė, Julie Ward, Luigi Morgano, Bodil Valero, Brando Benifei, Damiano Zoffoli, Nathalie Griesbeck, Jean Lambert
Ehdotus direktiiviksi
29 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Jäsenvaltioiden on toteutettava aiheelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että viranomaisilla ja tämän direktiivin täytäntöönpanosta huolehtivien järjestöjen edustajilla on riittävä koulutus sekä mies- että naispuolisten hakijoiden tarpeisiin vastaamiseksi. Tätä tarkoitusta varten jäsenvaltioiden on sisällytettävä henkilöstönsä koulutukseen Euroopan unionin turvapaikkaviraston kehittämä eurooppalainen turvapaikka-alan koulutusohjelma asetuksen (EU) XXX/XXX [Euroopan unionin turvapaikkavirastoa koskeva asetus] mukaisesti. | 1. Jäsenvaltioiden on toteutettava aiheelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että viranomaisilla ja tämän direktiivin täytäntöönpanosta huolehtivien järjestöjen edustajilla on riittävä koulutus sekä mies- että naispuolisten hakijoiden ja lasten tarpeisiin vastaamiseksi. Tätä tarkoitusta varten jäsenvaltioiden on sisällytettävä henkilöstönsä koulutukseen Euroopan unionin turvapaikkaviraston kehittämä eurooppalainen turvapaikka-alan koulutusohjelma asetuksen (EU) XXX/XXX [Euroopan unionin turvapaikkavirastoa koskeva asetus] mukaisesti ja otettava huomioon Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston julkaisema tiedotusaineisto, kuten EASOn väline, jolla tunnistetaan erityisessä tarpeessa olevia henkilöitä. |
Or. en
Perustelu
Lapsilla on erityisiä tarpeita ja he ovat lähtökohtaisesti henkisessä, hengellisessä ja moraalisessa kehitysvaiheessa. Ottaen huomioon heidän haavoittuvuutensa ja heidän mahdollisesti matkansa aikana kokemansa traumat, lasten parissa työskentelevien henkilöiden on oltava asianmukaisesti koulutettuja. Tämän vuoksi lasten ja muiden erityistarpeita omaavien parissa työskenteleville olisi tiedotettava tyhjentävästi Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston tuottamasta aineistosta.
Tarkistus 534
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
29 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Jäsenvaltioiden on myönnettävä riittävät varat tämän direktiivin täytäntöönpanemiseksi annetun kansallisen lainsäädännön yhteydessä. | 2. Jäsenvaltioiden on myönnettävä tarpeellisiksi katsomansa varat tämän direktiivin täytäntöönpanemiseksi annetun kansallisen lainsäädännön yhteydessä. |
Or. en
Perustelu
On hyväksyttäviä tarkistuksia, jotka perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen ja liittyvät erottamattomasti valkoisia osia koskeviin tarkistuksiin, jotka myös perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen. Periaatteen soveltaminen vain harmaisiin osiin olisi järjetöntä.
Tarkistus 535
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
30 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Komissio esittää viimeistään [kolmen vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta] ja sen jälkeen vähintään joka viides vuosi Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen tämän direktiivin soveltamisesta ja tekee tarvittaessa ehdotuksia sen muuttamisesta. | Komissio esittää viimeistään [vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta] ja sen jälkeen vähintään joka kolmas vuosi Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen tämän direktiivin soveltamisesta ja tekee tarvittaessa ehdotuksia sen muuttamisesta. |
Or. en
Tarkistus 536
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
30 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Komissio esittää viimeistään [kolmen vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta] ja sen jälkeen vähintään joka viides vuosi Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen tämän direktiivin soveltamisesta ja tekee tarvittaessa ehdotuksia sen muuttamisesta. | Komissio esittää viimeistään [kahden vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta] ja sen jälkeen vähintään joka toinen vuosi Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen tämän direktiivin soveltamisesta ja tekee tarvittaessa ehdotuksia sen muuttamisesta. |
Or. en
Perustelu
On tärkeää saada kertomus direktiivin soveltamisesta aikaisemmin, koska EU:n turvapaikkatilanne on epävarma lähitulevaisuudessa. Myös seuraavat kertomukset direktiivin soveltamisesta olisi annettava tiheämmin.
Tarkistus 537
Salvatore Domenico Pogliese, Alessandra Mussolini
Ehdotus direktiiviksi
30 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Komissio esittää viimeistään [kolmen vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta] ja sen jälkeen vähintään joka viides vuosi Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen tämän direktiivin soveltamisesta ja tekee tarvittaessa ehdotuksia sen muuttamisesta. | Komissio esittää viimeistään [vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta] ja sen jälkeen vähintään joka kolmas vuosi Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen tämän direktiivin soveltamisesta ja tekee tarvittaessa ehdotuksia sen muuttamisesta. |
Or. it
Perustelu
Allekirjoittaneet katsovat, että Euroopan parlamentille on ilmoitettava asianmukaisesti tämän direktiivin soveltamisesta sen voimaantulon jälkeisen ensimmäisen vuoden aikana.
Tarkistus 538
Salvatore Domenico Pogliese, Alessandra Mussolini
Ehdotus direktiiviksi
30 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltioiden on viimeistään [kahden vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta] ja sen jälkeen joka viides vuosi toimitettava komission pyynnöstä tämän kertomuksen laatimista varten tarvittavat tiedot. | Jäsenvaltioiden on viimeistään [kuuden kuukauden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta] ja sen jälkeen joka toinen vuosi toimitettava komission pyynnöstä tämän kertomuksen laatimista varten tarvittavat tiedot. |
Or. it
Perustelu
Allekirjoittaneet katsovat, että jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle tarvittavat tiedot kuuden kuukauden kuluessa tämän direktiivin voimaantulosta, jotta komissio voi toimittaa kertomuksensa direktiivin voimaantulon jälkeisen ensimmäisen vuoden aikana.
Tarkistus 539
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
30 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltioiden on viimeistään [kahden vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta] ja sen jälkeen joka viides vuosi toimitettava komission pyynnöstä tämän kertomuksen laatimista varten tarvittavat tiedot. | Jäsenvaltiot voivat viimeistään [kahden vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta] ja sen jälkeen joka viides vuosi toimittaa komission pyynnöstä tämän kertomuksen laatimista varten tarvittavat tiedot. |
Or. en
Perustelu
On hyväksyttäviä tarkistuksia, jotka perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen ja liittyvät erottamattomasti valkoisia osia koskeviin tarkistuksiin, jotka myös perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen. Periaatteen soveltaminen vain harmaisiin osiin olisi järjetöntä.
Tarkistus 540
Jussi Halla-aho
Ehdotus direktiiviksi
30 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltioiden on viimeistään [kahden vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta] ja sen jälkeen joka viides vuosi toimitettava komission pyynnöstä tämän kertomuksen laatimista varten tarvittavat tiedot. | Jäsenvaltioiden on viimeistään [18 kuukauden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta] ja sen jälkeen joka kolmas vuosi toimitettava komission pyynnöstä tämän kertomuksen laatimista varten tarvittavat tiedot. |
Or. en
Perustelu
On tärkeää saada kertomus direktiivin soveltamisesta aikaisemmin, koska EU:n turvapaikkatilanne on epävarma lähitulevaisuudessa. Myös seuraavat kertomukset direktiivin soveltamisesta olisi annettava tiheämmin.
Tarkistus 541
Bodil Valero
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Ehdotus direktiiviksi
30 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltioiden on viimeistään [kahden vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta] ja sen jälkeen joka viides vuosi toimitettava komission pyynnöstä tämän kertomuksen laatimista varten tarvittavat tiedot. | Jäsenvaltioiden on viimeistään [kuuden kuukauden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta] ja sen jälkeen joka kolmas vuosi toimitettava komission pyynnöstä tämän kertomuksen laatimista varten tarvittavat tiedot. |
Or. en
Tarkistus 542
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
31 artikla – 1 a kohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| 1 a. Jäsenvaltiot eivät sisällytä kansalliseen lainsäädäntöönsä lakeja, asetuksia tai hallinnollisia määräyksiä, joiden ne katsovat olevan toissijaisuusperiaatteen tai perussopimusten hengen vastaisia. |
Or. en
Perustelu
On hyväksyttäviä tarkistuksia, jotka perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen ja liittyvät erottamattomasti valkoisia osia koskeviin tarkistuksiin, jotka myös perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen. Periaatteen soveltaminen vain harmaisiin osiin olisi järjetöntä.
Tarkistus 543
Beatrix von Storch
Ehdotus direktiiviksi
31 artikla – 1 b kohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| 1 b. Jäsenvaltiot eivät anna lakeja, asetuksia tai hallinnollisia määräyksiä, joiden ne katsovat olevan toissijaisuusperiaatteen tai perussopimusten hengen vastaisia. |
Or. en
Perustelu
On hyväksyttäviä tarkistuksia, jotka perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen ja liittyvät erottamattomasti valkoisia osia koskeviin tarkistuksiin, jotka myös perustuvat toissijaisuusperiaatteeseen. Periaatteen soveltaminen vain harmaisiin osiin olisi järjetöntä.