Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta
2016/0224(COD)
26.6.2017
TARKISTUKSET
188 - 418
Mietintöluonnos
Laura Ferrara
(PE597.506v01-00)
kansainvälistä suojelua unionissa koskevan yhteisen menettelyn luomisesta
Ehdotus asetukseksi
( COM(2016)0467 – C8-0321/2016 – 2016/0224(COD) )
AM_Com_LegReport
Tarkistus 188
Kristina Winberg
Ehdotus asetukseksi
–
| |
| Hylkäämisehdotus |
| Euroopan parlamentti hylkää komission ehdotuksen. |
Or. en
Tarkistus 189
Auke Zijlstra, Harald Vilimsky, Janice Atkinson, Gilles Lebreton, Marine Le Pen
ENF-ryhmän puolesta
Ehdotus asetukseksi
–
| |
| Hylkäämisehdotus |
| Euroopan parlamentti hylkää komission ehdotuksen. |
Or. en
Perustelu
Ehdotus olisi hylättävä, koska sillä helpotetaan kansainvälisen suojelun myöntämistä jäsenvaltioissa, mikä olisi estettävä hinnalla millä hyvänsä. Kansainvälinen suojelu olisi myönnettävä sen hakijoille yksinomaan alkuperämaata lähellä olevalla alueella. Tämän lähestymistavan avulla voisimme ehkäistä laitonta muuttoliikettä, ihmiskauppaa, muuttajien kuolemantapauksia, häiriöitä talouksissamme ja yhteiskunnissamme sekä EU:n kansalaisiin kohdistuvia uhkia. EU:n jäsenvaltiot eivät myöskään ole samanlaisia eikä niillä näin ollen voi olla yhteistä menettelyä.
Tarkistus 190
Marina Albiol Guzmán, Martina Anderson, Malin Björk, Barbara Spinelli
Luonnos lainsäädäntöpäätöslauselmaksi
1 kohta
| |
Luonnos lainsäädäntöpäätöslauselmaksi | Tarkistus |
1. vahvistaa jäljempänä esitetyn ensimmäisen käsittelyn kannan; | 1. hylkää komission ehdotuksen ja palauttaa tekstin komissiolle; kehottaa komissiota esittämään uuden ehdotuksen, joka on kansainvälisen oikeuden sekä pakolaisten oikeusasemaa koskevan Geneven yleissopimuksen mukainen; |
Or. en
Tarkistus 191
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Otsikko 1
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kansainvälistä suojelua unionissa koskevan yhteisen menettelyn luomisesta ja direktiivin 2013/32/EU kumoamisesta | Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI kansainvälistä suojelua unionissa koskevan yhteisen menettelyn luomisesta ja direktiivin 2013/32/EU kumoamisesta |
Or. en
Tarkistus 192
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Otsikko 1
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kansainvälistä suojelua unionissa koskevan yhteisen menettelyn luomisesta ja direktiivin 2013/32/EU kumoamisesta | Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI kansainvälistä suojelua unionissa koskevan yhteisen menettelyn luomisesta ja direktiivin 2013/32/EU kumoamisesta |
Or. fr
Tarkistus 193
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 1 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(1) Tämän asetuksen tavoitteena on keventää, yksinkertaistaa ja yhdenmukaistaa jäsenvaltioiden menettelyjä ottamalla käyttöön kansainvälistä suojelua unionissa koskeva yhteinen menettely. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2013/32/EU22 tehdään useita sisältöä koskevia muutoksia ja kyseinen direktiivi olisi kumottava ja korvattava asetuksella. Viittauksia kumottuun direktiiviin olisi pidettävä viittauksina tähän asetukseen. | (1) Tämän direktiivin tavoitteena on keventää, yksinkertaistaa ja lähentää jäsenvaltioiden menettelyjä ottamalla käyttöön kansainvälistä suojelua unionissa koskeva yhteinen menettely. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2013/32/EU22 tehdään useita sisältöä koskevia muutoksia ja kyseinen direktiivi olisi tämän vuoksi korvattava tällä direktiivillä. Viittauksia direktiiviin 2013/32/UE olisi pidettävä viittauksina tähän direktiiviin. |
_________________ | _________________ |
22 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/32/EU, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2013, kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä (uudelleenlaadittu) (EUVL L 180, 29.6.2013, s. 60). | 22 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/32/EU, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2013, kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä (uudelleenlaadittu) (EUVL L 180, 29.6.2013, s. 60). |
Or. fr
Tarkistus 194
Marina Albiol Guzmán, Barbara Spinelli
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 1 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(1) Tämän asetuksen tavoitteena on keventää, yksinkertaistaa ja yhdenmukaistaa jäsenvaltioiden menettelyjä ottamalla käyttöön kansainvälistä suojelua unionissa koskeva yhteinen menettely. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2013/32/EU22 tehdään useita sisältöä koskevia muutoksia ja kyseinen direktiivi olisi kumottava ja korvattava asetuksella. Viittauksia kumottuun direktiiviin olisi pidettävä viittauksina tähän asetukseen. | (1) Tämän direktiivin tavoitteena on keventää, yksinkertaistaa ja yhdenmukaistaa jäsenvaltioiden menettelyjä ottamalla käyttöön kansainvälistä suojelua unionissa koskeva yhteinen menettely. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2013/32/EU22 tehdään useita sisältöä koskevia muutoksia ja kyseinen direktiivi olisi kumottava ja korvattava asetuksella. Viittauksia kumottuun direktiiviin olisi pidettävä viittauksina tähän direktiiviin. |
_________________ | _________________ |
22 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/32/EU, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2013, kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä (uudelleenlaadittu) (EUVL L 180, 29.6.2013, s. 60). | 22 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/32/EU, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2013, kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä (uudelleenlaadittu) (EUVL L 180, 29.6.2013, s. 60). |
Or. en
Tarkistus 195
Udo Voigt
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 2 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(2) Turvapaikka-asioita koskeva yhteinen politiikka, johon sisältyy Euroopan yhteinen turvapaikkajärjestelmä, joka perustuu 28 päivänä heinäkuuta 1951 tehdyn, pakolaisten oikeusasemaa koskevan Geneven yleissopimuksen, sellaisena kuin se on muutettuna 31 päivänä tammikuuta 1967 tehdyllä New Yorkin pöytäkirjalla, jäljempänä ’Geneven yleissopimus’, täysimääräiseen ja kokonaisvaltaiseen soveltamiseen, on olennainen osa Euroopan unionin tavoitetta muodostaa asteittain vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuva alue, joka on avoin niille, jotka olosuhteiden pakosta joutuvat oikeutetusti hakemaan suojelua unionista. Tällaisen politiikan olisi noudatettava jäsenvaltioiden yhteisvastuun ja oikeudenmukaisen vastuunjaon periaatetta, myös rahoituksen osalta. | (2) Turvapaikka-asioita koskeva yhteinen politiikka, joka perustuu 28 päivänä heinäkuuta 1951 tehdyn, pakolaisten oikeusasemaa koskevan Geneven yleissopimuksen, sellaisena kuin se on muutettuna 31 päivänä tammikuuta 1967 tehdyllä New Yorkin pöytäkirjalla, jäljempänä ’Geneven yleissopimus’, täysimääräiseen ja kokonaisvaltaiseen soveltamiseen, on olennainen osa Euroopan unionin tavoitetta muodostaa asteittain vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuva alue, joka on avoin niille, jotka olosuhteiden pakosta joutuvat oikeutetusti hakemaan suojelua unionista. |
Or. de
Tarkistus 196
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 2 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(2) Turvapaikka-asioita koskeva yhteinen politiikka, johon sisältyy Euroopan yhteinen turvapaikkajärjestelmä, joka perustuu 28 päivänä heinäkuuta 1951 tehdyn, pakolaisten oikeusasemaa koskevan Geneven yleissopimuksen, sellaisena kuin se on muutettuna 31 päivänä tammikuuta 1967 tehdyllä New Yorkin pöytäkirjalla, jäljempänä ’Geneven yleissopimus’, täysimääräiseen ja kokonaisvaltaiseen soveltamiseen, on olennainen osa Euroopan unionin tavoitetta muodostaa asteittain vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuva alue, joka on avoin niille, jotka olosuhteiden pakosta joutuvat oikeutetusti hakemaan suojelua unionista. Tällaisen politiikan olisi noudatettava jäsenvaltioiden yhteisvastuun ja oikeudenmukaisen vastuunjaon periaatetta, myös rahoituksen osalta. | (2) Turvapaikka-asioita koskeva yhteinen politiikka, johon sisältyy Euroopan yhteinen turvapaikkajärjestelmä, joka perustuu 28 päivänä heinäkuuta 1951 tehdyn, pakolaisten oikeusasemaa koskevan Geneven yleissopimuksen, sellaisena kuin se on muutettuna 31 päivänä tammikuuta 1967 tehdyllä New Yorkin pöytäkirjalla, jäljempänä ’Geneven yleissopimus’, täysimääräiseen ja kokonaisvaltaiseen soveltamiseen, on olennainen osa Euroopan unionin tavoitetta muodostaa asteittain vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuva alue, joka on avoin niille, jotka olosuhteiden pakosta joutuvat oikeutetusti hakemaan suojelua unionista. Tällaisen politiikan olisi noudatettava kohtuullisuuden periaatetta, ottaen huomioon vastaanottavien yhteiskuntien absorptiokyvyn ja kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden maksimaalisen omavaraisuuden. |
Or. en
Tarkistus 197
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 3 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(3) Euroopan yhteinen turvapaikkajärjestelmä perustuu yhteisiin vaatimuksiin, jotka koskevat turvapaikkamenettelyjä, aseman tunnustamista ja tarjottavaa suojelua unionin tasolla, vastaanotto-olosuhteita ja järjestelmää turvapaikanhakijoista vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä varten. Vaikka Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän asteittaisessa kehittämisessä on edistytty, jäsenvaltioiden välillä on edelleen merkittäviä eroja käytetyissä menettelyissä, hyväksyntäasteissa, myönnetyn suojelun muodossa ja kansainvälistä suojelua hakevien ja saavien aineellisten vastaanotto-olosuhteiden ja heille myönnettyjen etujen tasossa. Nämä erot lisäävät merkittävästi edelleen liikkumista ja haittaavat sen tavoitteen saavuttamista, jonka mukaan Euroopan yhteisessä turvapaikkajärjestelmässä kaikkia hakijoita kohdellaan tasavertaisesti riippumatta siitä, missä päin unionia he hakevat turvapaikkaa. | (3) Euroopan yhteinen turvapaikkajärjestelmä perustuu yhteisiin vaatimuksiin, jotka koskevat turvapaikkamenettelyjä, aseman tunnustamista ja tarjottavaa suojelua unionin tasolla, vastaanotto-olosuhteita ja järjestelmää turvapaikanhakijoista vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä varten. Vaikka Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän asteittaisessa kehittämisessä on edistytty, jäsenvaltioiden välillä on edelleen merkittäviä eroja käytetyissä menettelyissä, hyväksyntäasteissa, myönnetyn suojelun muodossa ja kansainvälistä suojelua hakevien ja saavien aineellisten vastaanotto-olosuhteiden ja heille myönnettyjen etujen tasossa. Nämä erot haittaavat sen tavoitteen saavuttamista, jonka mukaan Euroopan yhteisessä turvapaikkajärjestelmässä kaikkia hakijoita kohdellaan korkeimpien perusoikeuksia koskevien standardien mukaisesti ja niitä sekä pakolaisten oikeusasemaa koskevaa Geneven yleissopimusta täysimääräisesti noudattaen riippumatta siitä, missä päin unionia he hakevat turvapaikkaa. |
Or. en
Tarkistus 198
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 3 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(3) Euroopan yhteinen turvapaikkajärjestelmä perustuu yhteisiin vaatimuksiin, jotka koskevat turvapaikkamenettelyjä, aseman tunnustamista ja tarjottavaa suojelua unionin tasolla, vastaanotto-olosuhteita ja järjestelmää turvapaikanhakijoista vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä varten. Vaikka Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän asteittaisessa kehittämisessä on edistytty, jäsenvaltioiden välillä on edelleen merkittäviä eroja käytetyissä menettelyissä, hyväksyntäasteissa, myönnetyn suojelun muodossa ja kansainvälistä suojelua hakevien ja saavien aineellisten vastaanotto-olosuhteiden ja heille myönnettyjen etujen tasossa. Nämä erot lisäävät merkittävästi edelleen liikkumista ja haittaavat sen tavoitteen saavuttamista, jonka mukaan Euroopan yhteisessä turvapaikkajärjestelmässä kaikkia hakijoita kohdellaan tasavertaisesti riippumatta siitä, missä päin unionia he hakevat turvapaikkaa. | (3) Euroopan yhteinen turvapaikkajärjestelmä perustuu yhteisiin vaatimuksiin, jotka koskevat turvapaikkamenettelyjä, aseman tunnustamista ja tarjottavaa suojelua unionin tasolla, vastaanotto-olosuhteita ja järjestelmää turvapaikanhakijoista vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä varten. Vaikka Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän asteittaisessa kehittämisessä on edistytty, jäsenvaltioiden välillä on edelleen merkittäviä eroja käytetyissä menettelyissä, hyväksyntäasteissa, myönnetyn suojelun muodossa ja kansainvälistä suojelua hakevien ja saavien aineellisten vastaanotto-olosuhteiden ja heille myönnettyjen etujen tasossa. Nämä erot haittaavat sen tavoitteen saavuttamista, jonka mukaan Euroopan yhteisessä turvapaikkajärjestelmässä kaikkia hakijoita kohdellaan tasavertaisesti riippumatta siitä, missä päin unionia he hakevat turvapaikkaa. |
Or. en
Tarkistus 199
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 4 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(4) Komissio ehdotti 6 päivänä huhtikuuta 2016 antamassaan tiedonannossa23 vaihtoehtoja Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän parantamiseksi esimerkiksi luomalla kestävä ja oikeudenmukainen järjestelmä turvapaikanhakijoista vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä varten, lujittamalla Eurodac-järjestelmää, edistämällä EU:n turvapaikkajärjestelmän sääntöjen lähentymistä ja ehkäisemällä edelleen liikkumista Euroopan unionin sisällä sekä laatimalla Euroopan unionin turvapaikkavirastolle uusi toimeksianto. Tiedonanto myötäilee Eurooppa-neuvoston 18 ja 19 päivänä helmikuuta 2016 esittämiä kehotuksia24 edistyä EU:n nykyisen toimintakehyksen parantamisessa inhimillisen ja tehokkaan turvapaikkapolitiikan varmistamiseksi. Lisäksi siinä ehdotetaan etenemistapaa, joka myötäilee Euroopan parlamentin 12 päivänä huhtikuuta 2016 antamassa valiokunta-aloitteisessa mietinnössä esitettyä muuttoliikkeeseen sovellettavaa kokonaisvaltaista lähestymistapaa. | Poistetaan. |
_________________ |
|
23 COM(2016) 197 final. |
|
24 EUCO 19.2.2016, SN 1/16. |
|
Or. en
Tarkistus 200
Udo Voigt
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 5 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(5) Jotta Euroopan yhteinen turvapaikkajärjestelmä toimisi hyvin, kansallisten turvapaikkajärjestelmien lähentämisessä olisi edistyttävä merkittävästi. Kaikkien jäsenvaltioiden erilaiset turvapaikkamenettelyt olisi korvattava kansainvälisen suojelun myöntämistä ja poistamista koskevalla yhteisellä menettelyllä, jota sovelletaan kaikissa jäsenvaltioissa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus)25 mukaisesti ja joka varmistaa menettelyn oikea-aikaisuuden ja tehokkuuden. Kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden tekemiä kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia olisi tutkittava menettelyssä, jossa sovelletaan samoja sääntöjä riippumatta siitä, missä jäsenvaltiossa hakemus on jätetty, jotta varmistetaan kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten tasapuolinen kohtelu sekä selkeys ja oikeusvarmuus yksittäisen hakijan kannalta. | (5) Jotta Euroopan yhteinen turvapaikkajärjestelmä toimisi hyvin, kansallisten turvapaikkajärjestelmien lähentämisessä olisi edistyttävä merkittävästi. Kaikkien jäsenvaltioiden erilaiset turvapaikkamenettelyt olisi korvattava kansainvälisen suojelun myöntämistä ja poistamista koskevalla yhteisellä menettelyllä, jota sovelletaan kaikissa jäsenvaltioissa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus)25 mukaisesti ja joka varmistaa menettelyn oikea-aikaisuuden ja tehokkuuden. Kolmansien maiden kansalaisten tekemiä kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia olisi tutkittava menettelyssä, jossa sovelletaan samoja sääntöjä riippumatta siitä, missä jäsenvaltiossa hakemus on jätetty, jotta varmistetaan kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten tasapuolinen kohtelu sekä selkeys ja oikeusvarmuus yksittäisen hakijan kannalta. |
_________________ | _________________ |
25 EUVL L […], […], s. […]. | 25 EUVL L […], […], s. […]. |
Or. de
Tarkistus 201
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 6 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(6) Kansainvälisen suojelun myöntämistä ja poistamista koskevan yhteisen menettelyn pitäisi rajoittaa kansainvälistä suojelua hakevien liikkumista jäsenvaltiosta toiseen, kun tällainen liikkuminen johtuu lainsäädännöllisistä eroavuuksista, korvaamalla nykyiset harkinnanvaraiset säännökset yhdenmukaisilla säännöillä ja selventämällä hakijoiden oikeuksia ja velvollisuuksia sekä seurauksia, joita näiden velvollisuuksien noudattamatta jättämisestä aiheutuu, ja luomalla yhtäläiset edellytykset asetuksen (EU) XXX/XXXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) soveltamiselle jäsenvaltioissa.26 | Poistetaan. |
_________________ |
|
26 THIS FOOTNOTE IS MISSING. THANK YOU FOR USING ANOTHER LANGUAGE. |
|
Or. en
Tarkistus 202
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 6 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(6) Kansainvälisen suojelun myöntämistä ja poistamista koskevan yhteisen menettelyn pitäisi rajoittaa kansainvälistä suojelua hakevien liikkumista jäsenvaltiosta toiseen, kun tällainen liikkuminen johtuu lainsäädännöllisistä eroavuuksista, korvaamalla nykyiset harkinnanvaraiset säännökset yhdenmukaisilla säännöillä ja selventämällä hakijoiden oikeuksia ja velvollisuuksia sekä seurauksia, joita näiden velvollisuuksien noudattamatta jättämisestä aiheutuu, ja luomalla yhtäläiset edellytykset asetuksen (EU) XXX/XXXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) soveltamiselle jäsenvaltioissa.26 | (6) Kansainvälisen suojelun myöntämistä ja poistamista koskevan yhteisen menettelyn pitäisi rajoittaa kansainvälistä suojelua hakevien liikkumista jäsenvaltiosta toiseen, kun tällainen liikkuminen johtuu lainsäädännöllisistä eroavuuksista, ehdottamalla yhdenmukaisempia sääntöjä ja selventämällä hakijoiden oikeuksia ja velvollisuuksia sekä seurauksia, joita näiden velvollisuuksien noudattamatta jättämisestä aiheutuu, ja luomalla yhtäläiset edellytykset asetuksen (EU) XXX/XXXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) soveltamiselle jäsenvaltioissa.26 |
_________________ | _________________ |
26 THIS FOOTNOTE IS MISSING. THANK YOU FOR USING ANOTHER LANGUAGE. | 26 THIS FOOTNOTE IS MISSING. THANK YOU FOR USING ANOTHER LANGUAGE. |
Or. fr
Tarkistus 203
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Bodil Valero, Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 6 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(6) Kansainvälisen suojelun myöntämistä ja poistamista koskevan yhteisen menettelyn pitäisi rajoittaa kansainvälistä suojelua hakevien liikkumista jäsenvaltiosta toiseen, kun tällainen liikkuminen johtuu lainsäädännöllisistä eroavuuksista, korvaamalla nykyiset harkinnanvaraiset säännökset yhdenmukaisilla säännöillä ja selventämällä hakijoiden oikeuksia ja velvollisuuksia sekä seurauksia, joita näiden velvollisuuksien noudattamatta jättämisestä aiheutuu, ja luomalla yhtäläiset edellytykset asetuksen (EU) XXX/XXXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) soveltamiselle jäsenvaltioissa.26 | (6) Kansainvälisen suojelun myöntämistä ja poistamista koskevan yhteisen menettelyn pitäisi luoda hakijoille kannustimia jäädä ja kotoutua sen jäsenvaltion alueelle, joka vastaa heidän turvapaikkahakemuksensa käsittelystä, korvaamalla nykyiset harkinnanvaraiset säännökset yhdenmukaisilla säännöillä ja selventämällä hakijoiden oikeuksia ja velvollisuuksia sekä seurauksia, joita näiden velvollisuuksien noudattamatta jättämisestä aiheutuu, ja luomalla yhtäläiset edellytykset asetuksen (EU) XXX/XXXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) soveltamiselle jäsenvaltioissa.26 |
_________________ | _________________ |
26 THIS FOOTNOTE IS MISSING. THANK YOU FOR USING ANOTHER LANGUAGE. | 26 THIS FOOTNOTE IS MISSING. THANK YOU FOR USING ANOTHER LANGUAGE. |
Or. en
Tarkistus 204
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 7 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(7) Tätä asetusta olisi sovellettava kaikkiin jäsenvaltioiden alueella, myös niiden ulkorajoilla, aluemerellä tai kauttakulkualueilla, tehtyihin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin ja kansainvälisen suojelun poistamiseen. Kansainvälistä suojelua hakevat henkilöt, jotka ovat jäsenvaltion aluemerellä, olisi tuotava maihin ja heidän hakemuksensa olisi tutkittava tämän asetuksen mukaisesti. | (7) Tätä asetusta olisi sovellettava kaikkiin jäsenvaltioiden alueella, myös niiden ulkorajoilla, aluemerellä tai kauttakulkualueilla, tehtyihin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin ja kansainvälisen suojelun poistamiseen. |
Or. en
Tarkistus 205
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 7 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(7) Tätä asetusta olisi sovellettava kaikkiin jäsenvaltioiden alueella, myös niiden ulkorajoilla, aluemerellä tai kauttakulkualueilla, tehtyihin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin ja kansainvälisen suojelun poistamiseen. Kansainvälistä suojelua hakevat henkilöt, jotka ovat jäsenvaltion aluemerellä, olisi tuotava maihin ja heidän hakemuksensa olisi tutkittava tämän asetuksen mukaisesti. | (7) Tätä asetusta olisi sovellettava kaikkiin jäsenvaltioiden alueella, myös niiden ulkorajoilla, aluemerellä tai kauttakulkualueilla, tehtyihin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin ja kansainvälisen suojelun poistamiseen. Palauttamiskiellon periaatteen mukaisesti kansainvälistä suojelua hakevat henkilöt, jotka ovat jäsenvaltion aluemerellä, olisi tuotava maihin ja heidän hakemuksensa olisi tutkittava tämän asetuksen mukaisesti. |
Or. en
Tarkistus 206
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 7 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(7) Tätä asetusta olisi sovellettava kaikkiin jäsenvaltioiden alueella, myös niiden ulkorajoilla, aluemerellä tai kauttakulkualueilla, tehtyihin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin ja kansainvälisen suojelun poistamiseen. Kansainvälistä suojelua hakevat henkilöt, jotka ovat jäsenvaltion aluemerellä, olisi tuotava maihin ja heidän hakemuksensa olisi tutkittava tämän asetuksen mukaisesti. | (7) Tätä direktiiviä olisi sovellettava kaikkiin jäsenvaltioiden alueella, myös niiden ulkorajoilla, aluemerellä tai kauttakulkualueilla, tehtyihin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin ja kansainvälisen suojelun poistamiseen. Kansainvälistä suojelua hakevat henkilöt, jotka ovat jäsenvaltion aluemerellä, olisi tuotava maihin ja heidän hakemuksensa olisi tutkittava tämän direktiivin mukaisesti. |
Or. fr
Tarkistus 207
Jeroen Lenaers
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 7 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(7) Tätä asetusta olisi sovellettava kaikkiin jäsenvaltioiden alueella, myös niiden ulkorajoilla, aluemerellä tai kauttakulkualueilla, tehtyihin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin ja kansainvälisen suojelun poistamiseen. Kansainvälistä suojelua hakevat henkilöt, jotka ovat jäsenvaltion aluemerellä, olisi tuotava maihin ja heidän hakemuksensa olisi tutkittava tämän asetuksen mukaisesti. | (7) Tätä asetusta olisi sovellettava ainoastaan jäsenvaltioiden alueella, myös niiden ulkorajoilla, aluemerellä tai kauttakulkualueilla, tehtyihin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin ja kansainvälisen suojelun poistamiseen. Kansainvälistä suojelua hakevat henkilöt, jotka ovat jäsenvaltion aluemerellä, olisi tuotava maihin ja heidän hakemuksensa olisi tutkittava tämän asetuksen mukaisesti. |
Or. en
Tarkistus 208
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 7 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(7) Tätä asetusta olisi sovellettava kaikkiin jäsenvaltioiden alueella, myös niiden ulkorajoilla, aluemerellä tai kauttakulkualueilla, tehtyihin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin ja kansainvälisen suojelun poistamiseen. Kansainvälistä suojelua hakevat henkilöt, jotka ovat jäsenvaltion aluemerellä, olisi tuotava maihin ja heidän hakemuksensa olisi tutkittava tämän asetuksen mukaisesti. | (7) Tätä direktiiviä olisi sovellettava kaikkiin jäsenvaltioiden alueella, myös niiden ulkorajoilla, aluemerellä tai kauttakulkualueilla, tehtyihin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin ja kansainvälisen suojelun poistamiseen. Kansainvälistä suojelua hakevat henkilöt, jotka ovat jäsenvaltion aluemerellä, olisi tuotava maihin ja heidän hakemuksensa olisi tutkittava tämän direktiivin mukaisesti. |
Or. en
Tarkistus 209
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 8 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(8) Tätä asetusta olisi sovellettava kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin menettelyssä, jossa tutkitaan, voidaanko hakijoita pitää kansainvälistä suojelua saavina henkilöinä asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) mukaisesti. Kansainvälisen suojelun lisäksi jäsenvaltiot voivat myös myöntää kansallisen lainsäädäntönsä nojalla muita kansallisia humanitaarisia asemia niille, joille ei voida myöntää pakolaisasemaa tai toissijaista suojeluasemaa. Jotta voitaisiin keventää menettelyjä jäsenvaltioissa, jäsenvaltioilla olisi oltava mahdollisuus soveltaa tätä asetusta myös tällaiseen kaikenlaiseen muuhun suojeluun. | (8) Tätä asetusta olisi sovellettava kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin menettelyssä, jossa tutkitaan, voidaanko hakijoita pitää kansainvälistä suojelua saavina henkilöinä asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) mukaisesti. |
Or. en
Tarkistus 210
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 8 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(8) Tätä asetusta olisi sovellettava kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin menettelyssä, jossa tutkitaan, voidaanko hakijoita pitää kansainvälistä suojelua saavina henkilöinä asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) mukaisesti. Kansainvälisen suojelun lisäksi jäsenvaltiot voivat myös myöntää kansallisen lainsäädäntönsä nojalla muita kansallisia humanitaarisia asemia niille, joille ei voida myöntää pakolaisasemaa tai toissijaista suojeluasemaa. Jotta voitaisiin keventää menettelyjä jäsenvaltioissa, jäsenvaltioilla olisi oltava mahdollisuus soveltaa tätä asetusta myös tällaiseen kaikenlaiseen muuhun suojeluun. | (8) Tätä direktiiviä olisi sovellettava kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin menettelyssä, jossa tutkitaan, voidaanko hakijoita pitää kansainvälistä suojelua saavina henkilöinä asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) mukaisesti. Kansainvälisen suojelun lisäksi jäsenvaltiot voivat myös myöntää kansallisen lainsäädäntönsä nojalla muita kansallisia humanitaarisia asemia niille, joille ei voida myöntää pakolaisasemaa tai toissijaista suojeluasemaa. Jotta voitaisiin keventää menettelyjä jäsenvaltioissa, jäsenvaltioilla olisi oltava mahdollisuus soveltaa tätä direktiiviä myös tällaiseen kaikenlaiseen muuhun suojeluun. |
Or. en
Tarkistus 211
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 8 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(8) Tätä asetusta olisi sovellettava kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin menettelyssä, jossa tutkitaan, voidaanko hakijoita pitää kansainvälistä suojelua saavina henkilöinä asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) mukaisesti. Kansainvälisen suojelun lisäksi jäsenvaltiot voivat myös myöntää kansallisen lainsäädäntönsä nojalla muita kansallisia humanitaarisia asemia niille, joille ei voida myöntää pakolaisasemaa tai toissijaista suojeluasemaa. Jotta voitaisiin keventää menettelyjä jäsenvaltioissa, jäsenvaltioilla olisi oltava mahdollisuus soveltaa tätä asetusta myös tällaiseen kaikenlaiseen muuhun suojeluun. | (8) Tätä direktiiviä olisi sovellettava kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin menettelyssä, jossa tutkitaan, voidaanko hakijoita pitää kansainvälistä suojelua saavina henkilöinä asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) mukaisesti. Kansainvälisen suojelun lisäksi jäsenvaltiot voivat myös myöntää kansallisen lainsäädäntönsä nojalla muita kansallisia humanitaarisia asemia niille, joille ei voida myöntää pakolaisasemaa tai toissijaista suojeluasemaa. Jotta voitaisiin keventää menettelyjä jäsenvaltioissa, jäsenvaltioilla olisi oltava mahdollisuus soveltaa tätä direktiiviä myös tällaiseen kaikenlaiseen muuhun suojeluun. |
Or. fr
Tarkistus 212
Beatrix von Storch
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 8 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(8) Tätä asetusta olisi sovellettava kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin menettelyssä, jossa tutkitaan, voidaanko hakijoita pitää kansainvälistä suojelua saavina henkilöinä asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) mukaisesti. Kansainvälisen suojelun lisäksi jäsenvaltiot voivat myös myöntää kansallisen lainsäädäntönsä nojalla muita kansallisia humanitaarisia asemia niille, joille ei voida myöntää pakolaisasemaa tai toissijaista suojeluasemaa. Jotta voitaisiin keventää menettelyjä jäsenvaltioissa, jäsenvaltioilla olisi oltava mahdollisuus soveltaa tätä asetusta myös tällaiseen kaikenlaiseen muuhun suojeluun. | (8) Tätä asetusta olisi sovellettava kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin menettelyssä, jossa tutkitaan, voidaanko hakijoita pitää kansainvälistä suojelua saavina henkilöinä asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) mukaisesti. Kansainvälisen suojelun lisäksi jäsenvaltiot voivat myös myöntää kansallisen lainsäädäntönsä nojalla muita kansallisia humanitaarisia asemia niille, joille ei voida myöntää pakolaisasemaa. Jotta voitaisiin keventää menettelyjä jäsenvaltioissa, jäsenvaltioilla olisi oltava mahdollisuus soveltaa tätä asetusta myös tällaiseen kaikenlaiseen muuhun suojeluun. |
Or. en
Tarkistus 213
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 9 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(9) Tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvien henkilöiden kohtelun osalta jäsenvaltioita sitovat sellaisten kansainvälisen oikeuden välineiden mukaiset velvoitteet, joiden osapuolia ne ovat. | (9) Tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvien henkilöiden kohtelun osalta jäsenvaltioita sitovat sellaisten kansainvälisen oikeuden välineiden mukaiset velvoitteet, joiden osapuolia ne ovat. |
Or. fr
Tarkistus 214
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 9 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(9) Tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvien henkilöiden kohtelun osalta jäsenvaltioita sitovat sellaisten kansainvälisen oikeuden välineiden mukaiset velvoitteet, joiden osapuolia ne ovat. | (9) Tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvien henkilöiden kohtelun osalta jäsenvaltioita sitovat sellaisten kansainvälisen oikeuden välineiden mukaiset sitoumukset, joiden osapuolia ne ovat. |
Or. en
Tarkistus 215
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 10 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(10) Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston varoja olisi otettava käyttöön, jotta voitaisiin tukea riittävästi jäsenvaltioiden toimia tämän asetuksen soveltamiseksi, erityisesti niitä jäsenvaltioita, joiden turvapaikka- ja vastaanottojärjestelmiin kohdistuu erityisiä ja suhteettoman suuria paineita. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 216
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Bodil Valero, Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 10 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(10) Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston varoja olisi otettava käyttöön, jotta voitaisiin tukea riittävästi jäsenvaltioiden toimia tämän asetuksen soveltamiseksi, erityisesti niitä jäsenvaltioita, joiden turvapaikka- ja vastaanottojärjestelmiin kohdistuu erityisiä ja suhteettoman suuria paineita. | (10) Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston varoja olisi otettava käyttöön, jotta voitaisiin tukea riittävästi jäsenvaltioiden toimia tämän asetuksen soveltamiseksi, erityisesti niitä jäsenvaltioita, joiden turvapaikka- ja vastaanottojärjestelmiin kohdistuu erityisiä ja suhteettoman suuria paineita. Paikallis- ja alueviranomaisille sekä kansainvälisille ja kansalaisyhteiskunnan järjestöille on osoitettava riittävä rahoitus, myös paikallis- ja alueviranomaisten mahdollisuus saada rahoitusta suoraan turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastosta (AMIF). |
Or. en
Tarkistus 217
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 10 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(10) Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston varoja olisi otettava käyttöön, jotta voitaisiin tukea riittävästi jäsenvaltioiden toimia tämän asetuksen soveltamiseksi, erityisesti niitä jäsenvaltioita, joiden turvapaikka- ja vastaanottojärjestelmiin kohdistuu erityisiä ja suhteettoman suuria paineita. | (10) Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston varoja olisi otettava käyttöön, jotta voitaisiin tukea riittävästi jäsenvaltioiden toimia tämän direktiivin soveltamiseksi, erityisesti niitä jäsenvaltioita, joiden turvapaikka- ja vastaanottojärjestelmiin kohdistuu erityisiä ja suhteettoman suuria paineita. |
Or. fr
Tarkistus 218
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 10 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(10) Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston varoja olisi otettava käyttöön, jotta voitaisiin tukea riittävästi jäsenvaltioiden toimia tämän asetuksen soveltamiseksi, erityisesti niitä jäsenvaltioita, joiden turvapaikka- ja vastaanottojärjestelmiin kohdistuu erityisiä ja suhteettoman suuria paineita. | (10) Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston varoja olisi otettava käyttöön, jotta voitaisiin tukea riittävästi jäsenvaltioiden toimia tämän direktiivin soveltamiseksi, erityisesti niitä jäsenvaltioita, joiden turvapaikka- ja vastaanottojärjestelmiin kohdistuu erityisiä ja suhteettoman suuria paineita. |
Or. en
Tarkistus 219
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 11 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(11) Euroopan unionin turvapaikkaviraston olisi annettava jäsenvaltioille tarvittavaa operatiivista ja teknistä apua tämän asetuksen soveltamista varten, erityisesti tarjoamalla asiantuntijoita avustamaan kansallisia viranomaisia, kun ne vastaanottavat, rekisteröivät ja tutkivat kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia, ja antamalla ajantasaista tietoa kolmansista maista, mukaan lukien alkuperämaatiedot ja tiettyjen alkuperämaiden tilannetta koskeva ohjeistus. Tätä asetusta soveltaessaan jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon Euroopan unionin turvapaikkaviraston laatimat operatiiviset normit, indikaattorit, ohjeet ja parhaat käytännöt. | (11) Euroopan unionin turvapaikkaviraston olisi annettava jäsenvaltioille tarvittavaa operatiivista ja teknistä apua tämän direktiivin soveltamista varten, erityisesti tarjoamalla asiantuntijoita avustamaan kansallisia viranomaisia, kun ne vastaanottavat, rekisteröivät ja tutkivat kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia. Tätä direktiiviä soveltaessaan jäsenvaltioiden olisi kunnioitettava perusoikeuksia ja otettava huomioon Euroopan unionin turvapaikkaviraston laatimat parhaat käytännöt. |
Or. en
Tarkistus 220
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 11 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(11) Euroopan unionin turvapaikkaviraston olisi annettava jäsenvaltioille tarvittavaa operatiivista ja teknistä apua tämän asetuksen soveltamista varten, erityisesti tarjoamalla asiantuntijoita avustamaan kansallisia viranomaisia, kun ne vastaanottavat, rekisteröivät ja tutkivat kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia, ja antamalla ajantasaista tietoa kolmansista maista, mukaan lukien alkuperämaatiedot ja tiettyjen alkuperämaiden tilannetta koskeva ohjeistus. Tätä asetusta soveltaessaan jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon Euroopan unionin turvapaikkaviraston laatimat operatiiviset normit, indikaattorit, ohjeet ja parhaat käytännöt. | (11) Euroopan unionin turvapaikkaviraston olisi annettava jäsenvaltioille tarvittavaa operatiivista ja teknistä apua tämän asetuksen soveltamista varten, erityisesti tarjoamalla asiantuntijoita avustamaan kansallisia viranomaisia, kun ne vastaanottavat, rekisteröivät ja tutkivat kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia, ja antamalla ajantasaisia alkuperämaatietoja ja tiettyjen alkuperämaiden tilannetta koskevaa ohjeistusta. Tätä asetusta soveltaessaan jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon Euroopan unionin turvapaikkaviraston laatimat operatiiviset normit, indikaattorit, ohjeet ja parhaat käytännöt. |
Or. en
Tarkistus 221
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 11 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(11) Euroopan unionin turvapaikkaviraston olisi annettava jäsenvaltioille tarvittavaa operatiivista ja teknistä apua tämän asetuksen soveltamista varten, erityisesti tarjoamalla asiantuntijoita avustamaan kansallisia viranomaisia, kun ne vastaanottavat, rekisteröivät ja tutkivat kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia, ja antamalla ajantasaista tietoa kolmansista maista, mukaan lukien alkuperämaatiedot ja tiettyjen alkuperämaiden tilannetta koskeva ohjeistus. Tätä asetusta soveltaessaan jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon Euroopan unionin turvapaikkaviraston laatimat operatiiviset normit, indikaattorit, ohjeet ja parhaat käytännöt. | (11) Euroopan unionin turvapaikkaviraston olisi annettava jäsenvaltioille tarvittavaa operatiivista ja teknistä apua tämän direktiivin soveltamista varten, erityisesti tarjoamalla asiantuntijoita avustamaan kansallisia viranomaisia, kun ne vastaanottavat, rekisteröivät ja tutkivat kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia, ja antamalla ajantasaista tietoa kolmansista maista, mukaan lukien alkuperämaatiedot ja tiettyjen alkuperämaiden tilannetta koskeva ohjeistus. Tätä direktiiviä soveltaessaan jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon Euroopan unionin turvapaikkaviraston laatimat operatiiviset normit, indikaattorit, ohjeet ja parhaat käytännöt. |
Or. fr
Tarkistus 222
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 11 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(11) Euroopan unionin turvapaikkaviraston olisi annettava jäsenvaltioille tarvittavaa operatiivista ja teknistä apua tämän asetuksen soveltamista varten, erityisesti tarjoamalla asiantuntijoita avustamaan kansallisia viranomaisia, kun ne vastaanottavat, rekisteröivät ja tutkivat kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia, ja antamalla ajantasaista tietoa kolmansista maista, mukaan lukien alkuperämaatiedot ja tiettyjen alkuperämaiden tilannetta koskeva ohjeistus. Tätä asetusta soveltaessaan jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon Euroopan unionin turvapaikkaviraston laatimat operatiiviset normit, indikaattorit, ohjeet ja parhaat käytännöt. | (11) Euroopan unionin turvapaikkaviraston olisi annettava jäsenvaltioille tarvittavaa operatiivista ja teknistä apua tämän asetuksen soveltamista varten, erityisesti tarjoamalla asiantuntijoita avustamaan kansallisia viranomaisia, kun ne vastaanottavat ja rekisteröivät kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia, ja antamalla ajantasaista tietoa kolmansista maista, mukaan lukien alkuperämaatiedot ja tiettyjen alkuperämaiden tilannetta koskeva ohjeistus. Tätä asetusta soveltaessaan jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon Euroopan unionin turvapaikkaviraston laatimat operatiiviset normit, indikaattorit, ohjeet ja parhaat käytännöt. |
Or. en
Tarkistus 223
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 12 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(12) Jotta suojelua tarvitsevat henkilöt voidaan tunnustaa asianmukaisesti Geneven yleissopimuksen 1 artiklassa tarkoitetuiksi pakolaisiksi tai henkilöiksi, jotka voivat saada toissijaista suojelua, jokaisella hakijalla olisi oltava tosiasiallinen pääsy menettelyyn sekä mahdollisuus toimia yhteistyössä vastuuviranomaisten kanssa ja olla näihin yhteydessä asianmukaisella tavalla, niin että hän voi esittää tapaukseensa liittyvät tosiseikat, sekä riittävät menettelyä koskevat takeet asiansa hoitamiseksi menettelyn kaikissa vaiheissa. | (12) Jotta suojelua tarvitsevat henkilöt voidaan tunnustaa asianmukaisesti Geneven yleissopimuksen 1 artiklassa tarkoitetuiksi pakolaisiksi tai henkilöiksi, jotka voivat saada toissijaista suojelua, jokaisella hakijalla olisi oltava tosiasiallinen pääsy menettelyyn sekä mahdollisuus toimia yhteistyössä vastuuviranomaisten kanssa ja olla näihin yhteydessä asianmukaisella tavalla, niin että hän voi esittää tapaukseensa liittyvät tosiseikat, sekä riittävät menettelyä koskevat takeet ja mahdollisuus maksuttomaan oikeusapuun asiansa hoitamiseksi menettelyn kaikissa vaiheissa. |
Or. en
Tarkistus 224
Beatrix von Storch
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 12 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(12) Jotta suojelua tarvitsevat henkilöt voidaan tunnustaa asianmukaisesti Geneven yleissopimuksen 1 artiklassa tarkoitetuiksi pakolaisiksi tai henkilöiksi, jotka voivat saada toissijaista suojelua, jokaisella hakijalla olisi oltava tosiasiallinen pääsy menettelyyn sekä mahdollisuus toimia yhteistyössä vastuuviranomaisten kanssa ja olla näihin yhteydessä asianmukaisella tavalla, niin että hän voi esittää tapaukseensa liittyvät tosiseikat, sekä riittävät menettelyä koskevat takeet asiansa hoitamiseksi menettelyn kaikissa vaiheissa. | (12) Jotta suojelua tarvitsevat henkilöt voidaan tunnustaa asianmukaisesti Geneven yleissopimuksen 1 artiklassa tarkoitetuiksi pakolaisiksi, jokaisella hakijalla olisi oltava tosiasiallinen pääsy menettelyyn sekä mahdollisuus toimia yhteistyössä vastuuviranomaisten kanssa ja olla näihin yhteydessä asianmukaisella tavalla, niin että hän voi esittää tapaukseensa liittyvät tosiseikat, sekä riittävät menettelyä koskevat takeet asiansa hoitamiseksi menettelyn kaikissa vaiheissa. |
Or. en
Tarkistus 225
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 12 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(12) Jotta suojelua tarvitsevat henkilöt voidaan tunnustaa asianmukaisesti Geneven yleissopimuksen 1 artiklassa tarkoitetuiksi pakolaisiksi tai henkilöiksi, jotka voivat saada toissijaista suojelua, jokaisella hakijalla olisi oltava tosiasiallinen pääsy menettelyyn sekä mahdollisuus toimia yhteistyössä vastuuviranomaisten kanssa ja olla näihin yhteydessä asianmukaisella tavalla, niin että hän voi esittää tapaukseensa liittyvät tosiseikat, sekä riittävät menettelyä koskevat takeet asiansa hoitamiseksi menettelyn kaikissa vaiheissa. | (12) Jotta suojelua tarvitsevat henkilöt voidaan tunnustaa asianmukaisesti Geneven yleissopimuksen 1 artiklassa tarkoitetuiksi pakolaisiksi tai henkilöiksi, jotka voivat saada toissijaista suojelua, jokaisella hakijalla olisi oltava tosiasiallinen pääsy menettelyyn sekä velvollisuus toimia yhteistyössä vastuuviranomaisten kanssa ja olla näihin yhteydessä asianmukaisella tavalla, niin että hän voi esittää kaikki tapaukseensa liittyvät tosiseikat, sekä riittävät menettelyä koskevat takeet asiansa hoitamiseksi koko menettelyssä. |
Or. en
Tarkistus 226
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 13 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(13) Hakijalle olisi annettava tosiasiallinen mahdollisuus esittää kaikki käytössään olevat olennaiset tiedot määrittävälle viranomaiselle. Tämän vuoksi hakijalla olisi oltava joitakin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta oikeus tulla kuulluksi henkilökohtaisessa puhuttelussa hakemuksensa tutkittavaksi ottamisen edellytyksistä tai hakemuksensa perusteista. Jotta oikeus henkilökohtaiseen puhutteluun olisi tehokas, hakijan olisi saatava avukseen tulkki ja hänelle olisi annettava tilaisuus selittää hakemuksensa perusteita kattavasti. Hakijalle olisi annettava riittävästi aikaa valmistautua ja neuvotella oikeudellisen tai muun neuvonantajansa kanssa, ja oikeudellinen tai muu neuvonantaja voi avustaa hakijaa puhuttelun aikana. Henkilökohtainen puhuttelu olisi suoritettava olosuhteissa, joissa voidaan taata asianmukainen luottamuksellisuus, puhuttelusta vastaavan henkilöstön olisi oltava asianmukaisesti koulutettua ja pätevää, ja siihen olisi tarvittaessa osallistuttava muiden jäsenvaltioiden viranomaisten henkilöstöä tai Euroopan turvapaikkaviraston käyttämiä asiantuntijoita. Henkilökohtaisesta puhuttelusta voidaan luopua vain, jos määrittävä viranomainen aikoo tehdä myönteisen päätöksen hakemuksesta tai katsoo, että hakija ei kykene osallistumaan henkilökohtaiseen puhutteluun hänestä riippumattoman syyn vuoksi. Kun otetaan huomioon, että henkilökohtainen puhuttelu on olennainen osa hakemuksen tutkintaa, puhuttelu olisi tallennettava ja tallenne samoin kuin pöytäkirja tai sanatarkka selostus puhuttelusta olisi annettava hakijoiden ja heidän oikeudellisten neuvonantajiensa käyttöön ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen, tai nopeutetussa tutkintamenettelyssä samaan aikaan kuin päätös tehdään. | (13) Hakijalle olisi annettava tosiasiallinen mahdollisuus esittää kaikki käytössään olevat olennaiset tiedot määrittävälle viranomaiselle. Tämän vuoksi hakijalla olisi oltava joitakin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta oikeus tulla kuulluksi henkilökohtaisessa puhuttelussa. Jotta oikeus henkilökohtaiseen puhutteluun olisi tehokas, hakijan olisi saatava avukseen tulkki ja kulttuurinen välittäjä ja hänelle olisi annettava tilaisuus selittää hakemuksensa perusteita kattavasti. Hakijalle olisi annettava riittävästi aikaa valmistautua ja neuvotella oikeudellisen tai muun neuvonantajansa kanssa, ja oikeudellinen tai muu neuvonantaja voi avustaa hakijaa puhuttelun aikana. Hakijalla on oltava mahdollisuus oikeusapua tarjoavan kansalaisjärjestön tehokkaaseen apuun ennen haastattelua, sen aikana ja sen jälkeen. Henkilökohtainen puhuttelu olisi suoritettava olosuhteissa, joissa voidaan taata asianmukainen luottamuksellisuus, ja kyseisen jäsenvaltion puhuttelusta vastaavan henkilöstön olisi oltava asianmukaisesti koulutettua ja pätevää Henkilökohtaisesta puhuttelusta voidaan luopua vain, jos määrittävä viranomainen aikoo tehdä myönteisen päätöksen hakemuksesta tai katsoo, että hakija ei kykene osallistumaan henkilökohtaiseen puhutteluun hänestä riippumattoman syyn vuoksi. Kun otetaan huomioon, että henkilökohtainen puhuttelu on olennainen osa hakemuksen tutkintaa, puhuttelusta olisi tehtävä äänitallenne ja tallenne samoin kuin pöytäkirja tai sanatarkka selostus puhuttelusta olisi annettava hakijoiden ja heidän oikeudellisten neuvonantajiensa käyttöön ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen, tai nopeutetussa tutkintamenettelyssä samaan aikaan kuin päätös tehdään. Jos hakija tarvitsee erityisiä menettelyllisiä takeita 19–22 artiklan mukaisesti, hakijalla olisi oltava mahdollisuus ilmoittaa siitä kohtuullisessa ajassa henkilökohtaisen puhuttelun jälkeen. |
Or. en
Tarkistus 227
Péter Niedermüller
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 13 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(13) Hakijalle olisi annettava tosiasiallinen mahdollisuus esittää kaikki käytössään olevat olennaiset tiedot määrittävälle viranomaiselle. Tämän vuoksi hakijalla olisi oltava joitakin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta oikeus tulla kuulluksi henkilökohtaisessa puhuttelussa hakemuksensa tutkittavaksi ottamisen edellytyksistä tai hakemuksensa perusteista. Jotta oikeus henkilökohtaiseen puhutteluun olisi tehokas, hakijan olisi saatava avukseen tulkki ja hänelle olisi annettava tilaisuus selittää hakemuksensa perusteita kattavasti. Hakijalle olisi annettava riittävästi aikaa valmistautua ja neuvotella oikeudellisen tai muun neuvonantajansa kanssa, ja oikeudellinen tai muu neuvonantaja voi avustaa hakijaa puhuttelun aikana. Henkilökohtainen puhuttelu olisi suoritettava olosuhteissa, joissa voidaan taata asianmukainen luottamuksellisuus, puhuttelusta vastaavan henkilöstön olisi oltava asianmukaisesti koulutettua ja pätevää, ja siihen olisi tarvittaessa osallistuttava muiden jäsenvaltioiden viranomaisten henkilöstöä tai Euroopan turvapaikkaviraston käyttämiä asiantuntijoita. Henkilökohtaisesta puhuttelusta voidaan luopua vain, jos määrittävä viranomainen aikoo tehdä myönteisen päätöksen hakemuksesta tai katsoo, että hakija ei kykene osallistumaan henkilökohtaiseen puhutteluun hänestä riippumattoman syyn vuoksi. Kun otetaan huomioon, että henkilökohtainen puhuttelu on olennainen osa hakemuksen tutkintaa, puhuttelu olisi tallennettava ja tallenne samoin kuin pöytäkirja tai sanatarkka selostus puhuttelusta olisi annettava hakijoiden ja heidän oikeudellisten neuvonantajiensa käyttöön ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen, tai nopeutetussa tutkintamenettelyssä samaan aikaan kuin päätös tehdään. | (13) Hakijalle olisi annettava tosiasiallinen mahdollisuus esittää kaikki käytössään olevat olennaiset tiedot määrittävälle viranomaiselle. Tämän vuoksi hakijalla olisi oltava joitakin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta oikeus tulla kuulluksi henkilökohtaisessa puhuttelussa hakemuksensa tutkittavaksi ottamisen edellytyksistä tai hakemuksensa perusteista. Jotta oikeus henkilökohtaiseen puhutteluun olisi tehokas, hakijan olisi saatava avukseen tulkki ja hänelle olisi annettava tilaisuus selittää hakemuksensa perusteita kattavasti. Hakijalle olisi annettava riittävästi aikaa valmistautua ja neuvotella oikeudellisen tai muun neuvonantajansa kanssa, ja oikeudellinen tai muu neuvonantaja voi avustaa hakijaa puhuttelun aikana. Henkilökohtainen puhuttelu olisi suoritettava olosuhteissa, joissa voidaan taata asianmukainen luottamuksellisuus, puhuttelusta vastaavan henkilöstön olisi oltava asianmukaisesti koulutettua ja pätevää, ja siihen olisi tarvittaessa osallistuttava Euroopan turvapaikkaviraston käyttämiä asiantuntijoita. Henkilökohtaisesta puhuttelusta voidaan luopua vain, jos määrittävä viranomainen aikoo tehdä myönteisen päätöksen hakemuksesta tai katsoo, että hakija ei kykene osallistumaan henkilökohtaiseen puhutteluun hänestä riippumattoman syyn vuoksi. Kun otetaan huomioon, että henkilökohtainen puhuttelu on olennainen osa hakemuksen tutkintaa, puhuttelu olisi tallennettava ja tallenne samoin kuin pöytäkirja tai sanatarkka selostus puhuttelusta olisi annettava hakijoiden ja heidän oikeudellisten neuvonantajiensa käyttöön ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen, tai nopeutetussa tutkintamenettelyssä samaan aikaan kuin päätös tehdään. Hakijoille olisi aina annettava mahdollisuus kommentoida pöytäkirjassa tai sanatarkassa selostuksessa esiintyviä käännösvirheitä tai väärinymmärryksiä ja selittää niitä suullisesti tai kirjallisesti. |
Or. en
Perustelu
Tarkistus vastaa 5 artiklan 4 kohtaan tehtyjä tarkistuksia. Mahdollisuus oikaista käännösvirheitä tukee perusteltua turvapaikkapäätöksiä.
Tarkistus 228
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 13 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(13) Hakijalle olisi annettava tosiasiallinen mahdollisuus esittää kaikki käytössään olevat olennaiset tiedot määrittävälle viranomaiselle. Tämän vuoksi hakijalla olisi oltava joitakin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta oikeus tulla kuulluksi henkilökohtaisessa puhuttelussa hakemuksensa tutkittavaksi ottamisen edellytyksistä tai hakemuksensa perusteista. Jotta oikeus henkilökohtaiseen puhutteluun olisi tehokas, hakijan olisi saatava avukseen tulkki ja hänelle olisi annettava tilaisuus selittää hakemuksensa perusteita kattavasti. Hakijalle olisi annettava riittävästi aikaa valmistautua ja neuvotella oikeudellisen tai muun neuvonantajansa kanssa, ja oikeudellinen tai muu neuvonantaja voi avustaa hakijaa puhuttelun aikana. Henkilökohtainen puhuttelu olisi suoritettava olosuhteissa, joissa voidaan taata asianmukainen luottamuksellisuus, puhuttelusta vastaavan henkilöstön olisi oltava asianmukaisesti koulutettua ja pätevää, ja siihen olisi tarvittaessa osallistuttava muiden jäsenvaltioiden viranomaisten henkilöstöä tai Euroopan turvapaikkaviraston käyttämiä asiantuntijoita. Henkilökohtaisesta puhuttelusta voidaan luopua vain, jos määrittävä viranomainen aikoo tehdä myönteisen päätöksen hakemuksesta tai katsoo, että hakija ei kykene osallistumaan henkilökohtaiseen puhutteluun hänestä riippumattoman syyn vuoksi. Kun otetaan huomioon, että henkilökohtainen puhuttelu on olennainen osa hakemuksen tutkintaa, puhuttelu olisi tallennettava ja tallenne samoin kuin pöytäkirja tai sanatarkka selostus puhuttelusta olisi annettava hakijoiden ja heidän oikeudellisten neuvonantajiensa käyttöön ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen, tai nopeutetussa tutkintamenettelyssä samaan aikaan kuin päätös tehdään. | (13) Hakijalle olisi annettava tosiasiallinen mahdollisuus esittää kaikki käytössään olevat olennaiset tiedot määrittävälle viranomaiselle. Tämän vuoksi hakijalla olisi oltava oikeus tulla kuulluksi henkilökohtaisessa puhuttelussa hakemuksensa tutkittavaksi ottamisen edellytyksistä ja hakemuksensa perusteista. Jotta oikeus henkilökohtaiseen puhutteluun olisi tehokas, hakijan olisi saatava avukseen tulkki ja oikeudellinen edustaja tai neuvonantaja ja hänelle olisi annettava tilaisuus selittää hakemuksensa perusteita kattavasti. Hakijalle olisi annettava riittävästi aikaa valmistautua ja neuvotella oikeudellisen tai muun neuvonantajansa kanssa, ja oikeudellisen tai muun neuvonantajan olisi avustettava avustaa hakijaa puhuttelun aikana. Henkilökohtainen puhuttelu olisi suoritettava olosuhteissa, joissa voidaan taata asianmukainen luottamuksellisuus, puhuttelusta vastaavan henkilöstön olisi oltava asianmukaisesti koulutettua ja pätevää, ja siihen olisi tarvittaessa osallistuttava Euroopan turvapaikkaviraston käyttämiä asiantuntijoita. Henkilökohtaisesta puhuttelusta voidaan luopua vain, jos määrittävä viranomainen aikoo tehdä myönteisen päätöksen hakemuksesta tai katsoo, että hakija ei kykene osallistumaan henkilökohtaiseen puhutteluun hänestä riippumattoman syyn vuoksi. Kun otetaan huomioon, että henkilökohtainen puhuttelu on olennainen osa hakemuksen tutkintaa, puhuttelu olisi tallennettava ja tallenne samoin kuin pöytäkirja tai sanatarkka selostus puhuttelusta olisi annettava hakijoiden ja heidän oikeudellisten neuvonantajiensa käyttöön ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen. |
Or. en
Tarkistus 229
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 13 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(13) Hakijalle olisi annettava tosiasiallinen mahdollisuus esittää kaikki käytössään olevat olennaiset tiedot määrittävälle viranomaiselle. Tämän vuoksi hakijalla olisi oltava joitakin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta oikeus tulla kuulluksi henkilökohtaisessa puhuttelussa hakemuksensa tutkittavaksi ottamisen edellytyksistä tai hakemuksensa perusteista. Jotta oikeus henkilökohtaiseen puhutteluun olisi tehokas, hakijan olisi saatava avukseen tulkki ja hänelle olisi annettava tilaisuus selittää hakemuksensa perusteita kattavasti. Hakijalle olisi annettava riittävästi aikaa valmistautua ja neuvotella oikeudellisen tai muun neuvonantajansa kanssa, ja oikeudellinen tai muu neuvonantaja voi avustaa hakijaa puhuttelun aikana. Henkilökohtainen puhuttelu olisi suoritettava olosuhteissa, joissa voidaan taata asianmukainen luottamuksellisuus, puhuttelusta vastaavan henkilöstön olisi oltava asianmukaisesti koulutettua ja pätevää, ja siihen olisi tarvittaessa osallistuttava muiden jäsenvaltioiden viranomaisten henkilöstöä tai Euroopan turvapaikkaviraston käyttämiä asiantuntijoita. Henkilökohtaisesta puhuttelusta voidaan luopua vain, jos määrittävä viranomainen aikoo tehdä myönteisen päätöksen hakemuksesta tai katsoo, että hakija ei kykene osallistumaan henkilökohtaiseen puhutteluun hänestä riippumattoman syyn vuoksi. Kun otetaan huomioon, että henkilökohtainen puhuttelu on olennainen osa hakemuksen tutkintaa, puhuttelu olisi tallennettava ja tallenne samoin kuin pöytäkirja tai sanatarkka selostus puhuttelusta olisi annettava hakijoiden ja heidän oikeudellisten neuvonantajiensa käyttöön ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen, tai nopeutetussa tutkintamenettelyssä samaan aikaan kuin päätös tehdään. | (13) Hakijalle olisi annettava tosiasiallinen mahdollisuus esittää kaikki käytössään olevat olennaiset tiedot määrittävälle viranomaiselle. Tämän vuoksi hakijalla olisi oltava joitakin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta oikeus tulla kuulluksi henkilökohtaisessa puhuttelussa hakemuksensa tutkittavaksi ottamisen edellytyksistä tai hakemuksensa perusteista. Jotta oikeus henkilökohtaiseen puhutteluun olisi tehokas, hakijan olisi saatava avukseen tulkki ja hänelle olisi annettava tilaisuus selittää hakemuksensa perusteita kattavasti. Hakijalle olisi annettava riittävästi aikaa valmistautua ja neuvotella oikeudellisen tai muun neuvonantajansa kanssa, ja oikeudellinen tai muu neuvonantaja voi avustaa hakijaa puhuttelun aikana. Henkilökohtainen puhuttelu olisi suoritettava olosuhteissa, joissa voidaan taata asianmukainen luottamuksellisuus, puhuttelusta vastaavan henkilöstön olisi oltava asianmukaisesti koulutettua ja pätevää, ja siihen olisi tarvittaessa osallistuttava muiden jäsenvaltioiden viranomaisten henkilöstöä tai Euroopan turvapaikkaviraston käyttämiä asiantuntijoita. Henkilökohtaisesta puhuttelusta voidaan luopua vain, jos määrittävä viranomainen aikoo tehdä myönteisen päätöksen hakemuksesta tai katsoo, että hakija ei kykene osallistumaan henkilökohtaiseen puhutteluun hänestä riippumattoman syyn vuoksi tai kun hakemus on selkeästi hylättävä tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi. Kun otetaan huomioon, että henkilökohtainen puhuttelu on olennainen osa hakemuksen tutkintaa, puhuttelu olisi tallennettava ja tallenne samoin kuin pöytäkirja tai sanatarkka selostus puhuttelusta olisi annettava hakijoiden ja heidän oikeudellisten neuvonantajiensa käyttöön ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen, tai nopeutetussa tutkintamenettelyssä samaan aikaan kuin päätös tehdään. |
Or. en
Tarkistus 230
Brice Hortefeux, Rachida Dati
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 13 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(13) Hakijalle olisi annettava tosiasiallinen mahdollisuus esittää kaikki käytössään olevat olennaiset tiedot määrittävälle viranomaiselle. Tämän vuoksi hakijalla olisi oltava joitakin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta oikeus tulla kuulluksi henkilökohtaisessa puhuttelussa hakemuksensa tutkittavaksi ottamisen edellytyksistä tai hakemuksensa perusteista. Jotta oikeus henkilökohtaiseen puhutteluun olisi tehokas, hakijan olisi saatava avukseen tulkki ja hänelle olisi annettava tilaisuus selittää hakemuksensa perusteita kattavasti. Hakijalle olisi annettava riittävästi aikaa valmistautua ja neuvotella oikeudellisen tai muun neuvonantajansa kanssa, ja oikeudellinen tai muu neuvonantaja voi avustaa hakijaa puhuttelun aikana. Henkilökohtainen puhuttelu olisi suoritettava olosuhteissa, joissa voidaan taata asianmukainen luottamuksellisuus, puhuttelusta vastaavan henkilöstön olisi oltava asianmukaisesti koulutettua ja pätevää, ja siihen olisi tarvittaessa osallistuttava muiden jäsenvaltioiden viranomaisten henkilöstöä tai Euroopan turvapaikkaviraston käyttämiä asiantuntijoita. Henkilökohtaisesta puhuttelusta voidaan luopua vain, jos määrittävä viranomainen aikoo tehdä myönteisen päätöksen hakemuksesta tai katsoo, että hakija ei kykene osallistumaan henkilökohtaiseen puhutteluun hänestä riippumattoman syyn vuoksi. Kun otetaan huomioon, että henkilökohtainen puhuttelu on olennainen osa hakemuksen tutkintaa, puhuttelu olisi tallennettava ja tallenne samoin kuin pöytäkirja tai sanatarkka selostus puhuttelusta olisi annettava hakijoiden ja heidän oikeudellisten neuvonantajiensa käyttöön ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen, tai nopeutetussa tutkintamenettelyssä samaan aikaan kuin päätös tehdään. | (13) Hakijalle olisi annettava tosiasiallinen mahdollisuus esittää kaikki käytössään olevat olennaiset tiedot ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksensä. Tämän vuoksi hakijalla olisi oltava oikeus tulla kuulluksi henkilökohtaisessa puhuttelussa hakemuksensa perusteista. Jotta oikeus henkilökohtaiseen puhutteluun olisi tehokas, hakijan olisi saatava avukseen tulkki ja hänelle olisi annettava tilaisuus selittää hakemuksensa perusteita kattavasti. Hakijalle olisi annettava riittävästi ja kohtuullisesti aikaa valmistautua ja neuvotella oikeudellisen tai muun neuvonantajansa kanssa, ja oikeudellinen tai muu neuvonantaja voi avustaa hakijaa puhuttelun aikana. Henkilökohtainen puhuttelu olisi suoritettava olosuhteissa, joissa voidaan taata luottamuksellisuus, puhuttelusta vastaavan henkilöstön olisi oltava asianmukaisesti koulutettua ja pätevää, ja siihen olisi tarvittaessa osallistuttava muiden jäsenvaltioiden viranomaisten henkilöstöä tai Euroopan turvapaikkaviraston käyttämiä asiantuntijoita. Henkilökohtaisesta puhuttelusta voidaan luopua, jos määrittävä viranomainen aikoo tehdä myönteisen päätöksen hakemuksesta tai katsoo, että hakija ei kykene osallistumaan henkilökohtaiseen puhutteluun hänestä riippumattoman syyn vuoksi. Kun otetaan huomioon, että henkilökohtainen puhuttelu on olennainen osa hakemuksen tutkintaa, puhuttelu olisi tallennettava ja tallenne samoin kuin pöytäkirja tai sanatarkka selostus puhuttelusta olisi annettava hakijoiden ja heidän oikeudellisten neuvonantajiensa käyttöön ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen, tai nopeutetussa tutkintamenettelyssä samaan aikaan kuin päätös tehdään. |
Or. fr
Tarkistus 231
Sergei Stanishev
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 13 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(13) Hakijalle olisi annettava tosiasiallinen mahdollisuus esittää kaikki käytössään olevat olennaiset tiedot määrittävälle viranomaiselle. Tämän vuoksi hakijalla olisi oltava joitakin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta oikeus tulla kuulluksi henkilökohtaisessa puhuttelussa hakemuksensa tutkittavaksi ottamisen edellytyksistä tai hakemuksensa perusteista. Jotta oikeus henkilökohtaiseen puhutteluun olisi tehokas, hakijan olisi saatava avukseen tulkki ja hänelle olisi annettava tilaisuus selittää hakemuksensa perusteita kattavasti. Hakijalle olisi annettava riittävästi aikaa valmistautua ja neuvotella oikeudellisen tai muun neuvonantajansa kanssa, ja oikeudellinen tai muu neuvonantaja voi avustaa hakijaa puhuttelun aikana. Henkilökohtainen puhuttelu olisi suoritettava olosuhteissa, joissa voidaan taata asianmukainen luottamuksellisuus, puhuttelusta vastaavan henkilöstön olisi oltava asianmukaisesti koulutettua ja pätevää, ja siihen olisi tarvittaessa osallistuttava muiden jäsenvaltioiden viranomaisten henkilöstöä tai Euroopan turvapaikkaviraston käyttämiä asiantuntijoita. Henkilökohtaisesta puhuttelusta voidaan luopua vain, jos määrittävä viranomainen aikoo tehdä myönteisen päätöksen hakemuksesta tai katsoo, että hakija ei kykene osallistumaan henkilökohtaiseen puhutteluun hänestä riippumattoman syyn vuoksi. Kun otetaan huomioon, että henkilökohtainen puhuttelu on olennainen osa hakemuksen tutkintaa, puhuttelu olisi tallennettava ja tallenne samoin kuin pöytäkirja tai sanatarkka selostus puhuttelusta olisi annettava hakijoiden ja heidän oikeudellisten neuvonantajiensa käyttöön ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen, tai nopeutetussa tutkintamenettelyssä samaan aikaan kuin päätös tehdään. | (13) Hakijalle olisi annettava tosiasiallinen mahdollisuus esittää kaikki käytössään olevat olennaiset tiedot määrittävälle viranomaiselle. Tämän vuoksi hakijalla olisi oltava joitakin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta oikeus tulla kuulluksi henkilökohtaisessa puhuttelussa hakemuksensa perusteista. Jotta oikeus henkilökohtaiseen puhutteluun olisi tehokas, hakijan olisi saatava avukseen tulkki ja hänelle olisi annettava tilaisuus selittää hakemuksensa perusteita kattavasti. Hakijalle olisi annettava riittävästi aikaa valmistautua ja neuvotella oikeudellisen tai muun neuvonantajansa kanssa, ja oikeudellinen tai muu neuvonantaja voi avustaa hakijaa puhuttelun aikana. Henkilökohtainen puhuttelu olisi suoritettava olosuhteissa, joissa voidaan taata asianmukainen luottamuksellisuus, puhuttelusta vastaavan henkilöstön olisi oltava asianmukaisesti koulutettua ja pätevää, ja siihen olisi tarvittaessa osallistuttava muiden jäsenvaltioiden viranomaisten henkilöstöä tai Euroopan turvapaikkaviraston käyttämiä asiantuntijoita. Henkilökohtaisesta puhuttelusta voidaan luopua vain, jos määrittävä viranomainen aikoo tehdä myönteisen päätöksen hakemuksesta tai katsoo, että hakija ei kykene osallistumaan henkilökohtaiseen puhutteluun hänestä riippumattoman syyn vuoksi. Kun otetaan huomioon, että henkilökohtainen puhuttelu on olennainen osa hakemuksen tutkintaa, puhuttelu olisi tallennettava ja tallenne samoin kuin pöytäkirja tai sanatarkka selostus puhuttelusta olisi annettava hakijoiden ja heidän oikeudellisten neuvonantajiensa käyttöön ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen, tai nopeutetussa tutkintamenettelyssä samaan aikaan kuin päätös tehdään. |
Or. en
Perustelu
Yhdenmukaisesti muiden tarkistusten kanssa, joilla poistetaan käsiteltäväksi ottamisen edellytyksiä koskevaa tarkastusta koskeva vaatimus ennen Dublinin asetuksen soveltamista.
Tarkistus 232
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini, Bodil Valero, Jean Lambert
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 14 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(14) On sekä jäsenvaltioiden että hakijoiden edun mukaista varmistaa, että kansainvälisen suojelun tarpeet tunnustetaan asianmukaisesti jo hallinnollisen menettelyn vaiheessa antamalla laadukasta tietoa ja oikeudellista tukea, joka johtaa tehokkaampaan ja laadukkaampaan päätöksentekoon. Tätä varten mahdollisuuden oikeusapuun ja oikeudelliseen edustukseen olisi oltava erottamaton osa kansainvälistä suojelua koskevaa yhteistä menettelyä. Jotta voidaan varmistaa hakijan oikeuksien tosiasiallinen suojelu, etenkin oikeus puolustukseen ja oikeudenmukaisuuden periaate, sekä menettelyn taloudellisuus, hakijoille olisi pyynnöstä ja tässä asetuksessa säädetyin edellytyksin annettava maksutonta oikeusapua ja maksuton oikeudellinen edustaja hallinnollisen menettelyn aikana ja muutoksenhakuvaiheessa. Maksuttoman oikeusavun antajan ja oikeudellisen edustajan olisi oltava siihen kansallisen lainsäädännön nojalla toimivaltainen. | (14) On sekä jäsenvaltioiden että hakijoiden edun mukaista varmistaa, että kansainvälisen suojelun tarpeet tunnustetaan asianmukaisesti jo hallinnollisen menettelyn vaiheessa antamalla laadukasta tietoa ja oikeudellista tukea, joka johtaa tehokkaampaan ja laadukkaampaan päätöksentekoon. Tätä varten mahdollisuuden oikeusapuun ja oikeudelliseen edustukseen kaikissa menettelyn vaiheissa olisi oltava erottamaton osa kansainvälistä suojelua koskevaa yhteistä menettelyä. Jotta voidaan varmistaa hakijan oikeuksien tosiasiallinen suojelu, etenkin oikeus puolustukseen ja oikeudenmukaisuuden periaate, sekä menettelyn taloudellisuus, hakijoille olisi tässä asetuksessa säädetyin edellytyksin annettava maksutonta oikeusapua ja maksuton oikeudellinen edustaja hallinnollisen menettelyn, myös henkilökohtaisten puhuttelujen, aikana ja muutoksenhakuvaiheessa. Hakijoilla olisi oltava oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin muutoksen hakemiseksi maksuttoman oikeusavun myöntämisen epäävään päätökseen tuomioistuimessa, ja jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeusavun ja oikeudellisen edustajan saantia ei mielivaltaisesti rajoiteta ja että hakijan oikeutta saattaa asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi ei estetä. Maksuttoman oikeusavun antajan ja oikeudellisen edustajan olisi oltava siihen kansallisen lainsäädännön nojalla toimivaltainen. |
Or. en
Tarkistus 233
Maria Grapini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 14 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(14) On sekä jäsenvaltioiden että hakijoiden edun mukaista varmistaa, että kansainvälisen suojelun tarpeet tunnustetaan asianmukaisesti jo hallinnollisen menettelyn vaiheessa antamalla laadukasta tietoa ja oikeudellista tukea, joka johtaa tehokkaampaan ja laadukkaampaan päätöksentekoon. Tätä varten mahdollisuuden oikeusapuun ja oikeudelliseen edustukseen olisi oltava erottamaton osa kansainvälistä suojelua koskevaa yhteistä menettelyä. Jotta voidaan varmistaa hakijan oikeuksien tosiasiallinen suojelu, etenkin oikeus puolustukseen ja oikeudenmukaisuuden periaate, sekä menettelyn taloudellisuus, hakijoille olisi pyynnöstä ja tässä asetuksessa säädetyin edellytyksin annettava maksutonta oikeusapua ja maksuton oikeudellinen edustaja hallinnollisen menettelyn aikana ja muutoksenhakuvaiheessa. Maksuttoman oikeusavun antajan ja oikeudellisen edustajan olisi oltava siihen kansallisen lainsäädännön nojalla toimivaltainen. | (14) On sekä jäsenvaltioiden että hakijoiden edun mukaista varmistaa, että kansainvälisen suojelun tarpeet tunnustetaan asianmukaisesti jo hallinnollisen menettelyn vaiheessa antamalla laadukasta tietoa ja oikeudellista tukea, joka johtaa tehokkaampaan ja laadukkaampaan päätöksentekoon. Tätä varten mahdollisuuden oikeusapuun ja oikeudelliseen edustukseen olisi oltava erottamaton osa kansainvälistä suojelua koskevaa yhteistä menettelyä. Jotta voidaan varmistaa hakijan oikeuksien tosiasiallinen suojelu, etenkin oikeus puolustukseen ja oikeudenmukaisuuden periaate, sekä menettelyn taloudellisuus, hakijoille olisi pyynnöstä ja tässä asetuksessa säädetyin edellytyksin annettava maksutonta oikeusapua ja maksuton oikeudellinen edustaja hallinnollisen menettelyn aikana ja muutoksenhakuvaiheessa. Maksuttoman oikeusavun antajan ja oikeudellisen edustajan olisi oltava siihen kansallisen lainsäädännön nojalla toimivaltainen. Pitäisi ottaa huomioon, että jäsenvaltioille annetaan joustovaraa menettelyllisen itsemääräämisoikeuden mukaisesti ja jotta nämä voisivat välttää liiallisia taloudellisia rasitteita. |
Or. ro
Tarkistus 234
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 14 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(14) On sekä jäsenvaltioiden että hakijoiden edun mukaista varmistaa, että kansainvälisen suojelun tarpeet tunnustetaan asianmukaisesti jo hallinnollisen menettelyn vaiheessa antamalla laadukasta tietoa ja oikeudellista tukea, joka johtaa tehokkaampaan ja laadukkaampaan päätöksentekoon. Tätä varten mahdollisuuden oikeusapuun ja oikeudelliseen edustukseen olisi oltava erottamaton osa kansainvälistä suojelua koskevaa yhteistä menettelyä. Jotta voidaan varmistaa hakijan oikeuksien tosiasiallinen suojelu, etenkin oikeus puolustukseen ja oikeudenmukaisuuden periaate, sekä menettelyn taloudellisuus, hakijoille olisi pyynnöstä ja tässä asetuksessa säädetyin edellytyksin annettava maksutonta oikeusapua ja maksuton oikeudellinen edustaja hallinnollisen menettelyn aikana ja muutoksenhakuvaiheessa. Maksuttoman oikeusavun antajan ja oikeudellisen edustajan olisi oltava siihen kansallisen lainsäädännön nojalla toimivaltainen. | (14) On sekä jäsenvaltioiden että hakijoiden edun mukaista varmistaa, että kansainvälisen suojelun tarpeet tunnustetaan asianmukaisesti jo hallinnollisen menettelyn vaiheessa antamalla laadukasta tietoa, joka johtaa tehokkaampaan ja laadukkaampaan päätöksentekoon. Jotta voidaan varmistaa hakijan oikeuksien tosiasiallinen suojelu, etenkin oikeus puolustukseen ja oikeudenmukaisuuden periaate, sekä menettelyn taloudellisuus, hakijoille olisi pyynnöstä ja tässä asetuksessa säädetyin edellytyksin annettava oikeusapua ja oikeudellinen edustaja muutoksenhakuvaiheessa. Oikeusavun antajan ja oikeudellisen edustajan olisi oltava siihen kansallisen lainsäädännön nojalla toimivaltainen. |
Or. en
Tarkistus 235
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 14 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(14) On sekä jäsenvaltioiden että hakijoiden edun mukaista varmistaa, että kansainvälisen suojelun tarpeet tunnustetaan asianmukaisesti jo hallinnollisen menettelyn vaiheessa antamalla laadukasta tietoa ja oikeudellista tukea, joka johtaa tehokkaampaan ja laadukkaampaan päätöksentekoon. Tätä varten mahdollisuuden oikeusapuun ja oikeudelliseen edustukseen olisi oltava erottamaton osa kansainvälistä suojelua koskevaa yhteistä menettelyä. Jotta voidaan varmistaa hakijan oikeuksien tosiasiallinen suojelu, etenkin oikeus puolustukseen ja oikeudenmukaisuuden periaate, sekä menettelyn taloudellisuus, hakijoille olisi pyynnöstä ja tässä asetuksessa säädetyin edellytyksin annettava maksutonta oikeusapua ja maksuton oikeudellinen edustaja hallinnollisen menettelyn aikana ja muutoksenhakuvaiheessa. Maksuttoman oikeusavun antajan ja oikeudellisen edustajan olisi oltava siihen kansallisen lainsäädännön nojalla toimivaltainen. | (14) On sekä jäsenvaltioiden että hakijoiden edun mukaista varmistaa, että kansainvälisen suojelun tarpeet tunnustetaan asianmukaisesti jo hallinnollisen menettelyn vaiheessa antamalla laadukasta tietoa ja oikeudellista tukea, joka johtaa tehokkaampaan ja laadukkaampaan päätöksentekoon. Tätä varten mahdollisuuden oikeusapuun ja oikeudelliseen edustukseen olisi oltava erottamaton osa kansainvälistä suojelua koskevaa yhteistä menettelyä. Jotta voidaan varmistaa hakijan oikeuksien tosiasiallinen suojelu, etenkin oikeus puolustukseen ja oikeudenmukaisuuden periaate, sekä menettelyn taloudellisuus, hakijoille olisi annettava maksutonta oikeusapua ja maksuton oikeudellinen edustaja hallinnollisen menettelyn aikana ja muutoksenhakuvaiheessa. Maksutonta oikeusapua ja oikeudellisen edustajan maksuttomia palveluita tarjotaan siitä hetkestä alkaen, kun hakija on tehnyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, ja niiden tarjoajien olisi oltava siihen kansallisen lainsäädännön nojalla toimivaltaisia. |
Or. en
Tarkistus 236
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 14 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(14) On sekä jäsenvaltioiden että hakijoiden edun mukaista varmistaa, että kansainvälisen suojelun tarpeet tunnustetaan asianmukaisesti jo hallinnollisen menettelyn vaiheessa antamalla laadukasta tietoa ja oikeudellista tukea, joka johtaa tehokkaampaan ja laadukkaampaan päätöksentekoon. Tätä varten mahdollisuuden oikeusapuun ja oikeudelliseen edustukseen olisi oltava erottamaton osa kansainvälistä suojelua koskevaa yhteistä menettelyä. Jotta voidaan varmistaa hakijan oikeuksien tosiasiallinen suojelu, etenkin oikeus puolustukseen ja oikeudenmukaisuuden periaate, sekä menettelyn taloudellisuus, hakijoille olisi pyynnöstä ja tässä asetuksessa säädetyin edellytyksin annettava maksutonta oikeusapua ja maksuton oikeudellinen edustaja hallinnollisen menettelyn aikana ja muutoksenhakuvaiheessa. Maksuttoman oikeusavun antajan ja oikeudellisen edustajan olisi oltava siihen kansallisen lainsäädännön nojalla toimivaltainen. | (14) On sekä jäsenvaltioiden että hakijoiden edun mukaista varmistaa, että kansainvälisen suojelun tarpeet tunnustetaan asianmukaisesti jo hallinnollisen menettelyn vaiheessa antamalla laadukasta tietoa ja oikeudellista tukea, joka johtaa tehokkaampaan ja laadukkaampaan päätöksentekoon. Tätä varten mahdollisuuden oikeusapuun ja oikeudelliseen edustukseen olisi oltava erottamaton osa kansainvälistä suojelua koskevaa yhteistä menettelyä. Jotta voidaan varmistaa hakijan oikeuksien tosiasiallinen suojelu, etenkin oikeus puolustukseen ja oikeudenmukaisuuden periaate, sekä menettelyn taloudellisuus, hakijoille olisi pyynnöstä ja tässä direktiivissä säädetyin edellytyksin annettava maksutonta oikeusapua ja maksuton oikeudellinen edustaja hallinnollisen menettelyn aikana ja muutoksenhakuvaiheessa. Maksuttoman oikeusavun antajan ja oikeudellisen edustajan olisi oltava siihen kansallisen lainsäädännön nojalla toimivaltainen. |
Or. fr
Tarkistus 237
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 15 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(15) Tietyt hakijat voivat tarvita erityisiä menettelyllisiä takeita muun muassa iän, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, sukupuoli-identiteetin, vammaisuuden, vakavan sairauden tai mielenterveyden häiriöiden vuoksi taikka kidutuksen, raiskauksen tai muun vakavan henkisen, fyysisen, seksuaalisen tai sukupuoleen perustuvan väkivallan seurauksena. On tarpeen arvioida järjestelmällisesti, tarvitseeko yksittäinen hakija erityisiä menettelyllisiä takeita, ja tunnistaa tällaiset hakijat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa hakemuksen tekemisen jälkeen ja ennen päätöksen tekemistä. | (15) Tietyt hakijat voivat tarvita erityisiä menettelyllisiä takeita muun muassa iän, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, sukupuoli-identiteetin, sukupuolen ilmaisun, sukupuoliominaisuuksien, vammaisuuden, vakavan sairauden tai mielenterveyden häiriöiden vuoksi taikka kidutuksen, raiskauksen, ihmiskaupan, haaksirikon tai muun vakavan henkisen, fyysisen, seksuaalisen tai sukupuoleen perustuvan väkivallan seurauksena. On tarpeen arvioida järjestelmällisesti, tarvitseeko yksittäinen hakija erityisiä menettelyllisiä takeita, ja tunnistaa tällaiset hakijat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa hakemuksen tekemisen jälkeen ja ennen päätöksen tekemistä. |
Or. en
Tarkistus 238
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 15 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(15) Tietyt hakijat voivat tarvita erityisiä menettelyllisiä takeita muun muassa iän, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, sukupuoli-identiteetin, vammaisuuden, vakavan sairauden tai mielenterveyden häiriöiden vuoksi taikka kidutuksen, raiskauksen tai muun vakavan henkisen, fyysisen, seksuaalisen tai sukupuoleen perustuvan väkivallan seurauksena. On tarpeen arvioida järjestelmällisesti, tarvitseeko yksittäinen hakija erityisiä menettelyllisiä takeita, ja tunnistaa tällaiset hakijat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa hakemuksen tekemisen jälkeen ja ennen päätöksen tekemistä. | (15) On tarpeen arvioida järjestelmällisesti, tarvitseeko yksittäinen hakija erityisiä menettelyllisiä takeita, ja tunnistaa tällaiset hakijat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa hakemuksen tekemisen jälkeen ja ennen päätöksen tekemistä. Viittauksia siihen, että hakija tarvitsee erityisiä menettelyllisiä takeita, ovat muun muassa merkit fyysisestä, henkisestä tai kehitystä koskevasta häiriöstä tai vammasta sekä dementian kaltaiset ikään liittyvät haavoittuvuudet. |
Or. en
Tarkistus 239
Emil Radev
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 15 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(15) Tietyt hakijat voivat tarvita erityisiä menettelyllisiä takeita muun muassa iän, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, sukupuoli-identiteetin, vammaisuuden, vakavan sairauden tai mielenterveyden häiriöiden vuoksi taikka kidutuksen, raiskauksen tai muun vakavan henkisen, fyysisen, seksuaalisen tai sukupuoleen perustuvan väkivallan seurauksena. On tarpeen arvioida järjestelmällisesti, tarvitseeko yksittäinen hakija erityisiä menettelyllisiä takeita, ja tunnistaa tällaiset hakijat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa hakemuksen tekemisen jälkeen ja ennen päätöksen tekemistä. | (15) Tietyt hakijat voivat tarvita erityisiä menettelyllisiä takeita muun muassa iän, sukupuolen, vammaisuuden, vakavan sairauden tai mielenterveyden häiriöiden vuoksi taikka kidutuksen, raiskauksen tai muun vakavan henkisen, fyysisen, seksuaalisen tai sukupuoleen perustuvan väkivallan seurauksena. On tarpeen arvioida järjestelmällisesti, tarvitseeko yksittäinen hakija erityisiä menettelyllisiä takeita, ja tunnistaa tällaiset hakijat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa hakemuksen tekemisen jälkeen ja ennen päätöksen tekemistä. |
Or. bg
Tarkistus 240
Cecilia Wikström, Sophia in 't Veld, Angelika Mlinar, Filiz Hyusmenova
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 15 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(15) Tietyt hakijat voivat tarvita erityisiä menettelyllisiä takeita muun muassa iän, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, sukupuoli-identiteetin, vammaisuuden, vakavan sairauden tai mielenterveyden häiriöiden vuoksi taikka kidutuksen, raiskauksen tai muun vakavan henkisen, fyysisen, seksuaalisen tai sukupuoleen perustuvan väkivallan seurauksena. On tarpeen arvioida järjestelmällisesti, tarvitseeko yksittäinen hakija erityisiä menettelyllisiä takeita, ja tunnistaa tällaiset hakijat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa hakemuksen tekemisen jälkeen ja ennen päätöksen tekemistä. | (Tarkistus ei vaikuta suomenkieliseen versioon.)
|
Or. en
Perustelu
(Tarkistus ei vaikuta suomenkieliseen versioon.)
Tarkistus 241
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 16 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(16) Sen varmistamiseksi, että erityisiä menettelyllisiä takeita tarvitsevat hakijat tunnistetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, hakemusten vastaanottamisesta ja rekisteröinnistä vastaavien viranomaisten henkilöstöllä olisi oltava riittävä koulutus haavoittuvuuden merkkien toteamiseksi ja henkilöstön olisi saatava tätä varten asianmukaiset ohjeet. Muiden toimenpiteiden, jotka koskevat kidutuksen tai muun vakavan fyysisen tai henkisen väkivallan, myös seksuaalisen väkivallan, oireiden ja merkkien tunnistamista ja dokumentointia menettelyissä, joihin tätä asetusta sovelletaan, olisi perustuttava muun muassa käsikirjaan kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen tutkimiseksi ja dokumentoimiseksi tehokkaasti (Istanbulin pöytäkirja). | (16) Sen varmistamiseksi, että erityisiä menettelyllisiä takeita tarvitsevat hakijat tunnistetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, hakemusten vastaanottamisesta ja rekisteröinnistä vastaavien viranomaisten henkilöstön olisi saatava tätä varten asianmukaiset ohjeet. |
Or. en
Tarkistus 242
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 16 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(16) Sen varmistamiseksi, että erityisiä menettelyllisiä takeita tarvitsevat hakijat tunnistetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, hakemusten vastaanottamisesta ja rekisteröinnistä vastaavien viranomaisten henkilöstöllä olisi oltava riittävä koulutus haavoittuvuuden merkkien toteamiseksi ja henkilöstön olisi saatava tätä varten asianmukaiset ohjeet. Muiden toimenpiteiden, jotka koskevat kidutuksen tai muun vakavan fyysisen tai henkisen väkivallan, myös seksuaalisen väkivallan, oireiden ja merkkien tunnistamista ja dokumentointia menettelyissä, joihin tätä asetusta sovelletaan, olisi perustuttava muun muassa käsikirjaan kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen tutkimiseksi ja dokumentoimiseksi tehokkaasti (Istanbulin pöytäkirja). | (16) Sen varmistamiseksi, että erityisiä menettelyllisiä takeita tarvitsevat hakijat tunnistetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, kansalaisjärjestöillä on oltava esteetön pääsy säilöönottokeskuksiin, vastaanottokeskuksiin, raja-asemille tai muihin mahdollisiin paikkoihin, joilla turvapaikanhakijoita voi olla, ja hakemusten vastaanottamisesta ja rekisteröinnistä vastaavien viranomaisten henkilöstöllä olisi oltava riittävä koulutus haavoittuvuuden merkkien toteamiseksi ja henkilöstön olisi saatava tätä varten asianmukaiset ohjeet. Muiden toimenpiteiden, jotka koskevat kidutuksen tai muun vakavan fyysisen tai henkisen väkivallan, myös seksuaalisen väkivallan, oireiden ja merkkien tunnistamista ja dokumentointia menettelyissä, joihin tätä direktiiviä sovelletaan, olisi perustuttava muun muassa käsikirjaan kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen tutkimiseksi ja dokumentoimiseksi tehokkaasti (Istanbulin pöytäkirja). |
Or. en
Tarkistus 243
Cecilia Wikström, Sophia in 't Veld, Angelika Mlinar, Filiz Hyusmenova
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 16 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(16) Sen varmistamiseksi, että erityisiä menettelyllisiä takeita tarvitsevat hakijat tunnistetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, hakemusten vastaanottamisesta ja rekisteröinnistä vastaavien viranomaisten henkilöstöllä olisi oltava riittävä koulutus haavoittuvuuden merkkien toteamiseksi ja henkilöstön olisi saatava tätä varten asianmukaiset ohjeet. Muiden toimenpiteiden, jotka koskevat kidutuksen tai muun vakavan fyysisen tai henkisen väkivallan, myös seksuaalisen väkivallan, oireiden ja merkkien tunnistamista ja dokumentointia menettelyissä, joihin tätä asetusta sovelletaan, olisi perustuttava muun muassa käsikirjaan kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen tutkimiseksi ja dokumentoimiseksi tehokkaasti (Istanbulin pöytäkirja). | (Tarkistus ei vaikuta suomenkieliseen versioon.)
|
Or. en
Perustelu
(Tarkistus ei vaikuta suomenkieliseen versioon.)
Tarkistus 244
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 16 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(16) Sen varmistamiseksi, että erityisiä menettelyllisiä takeita tarvitsevat hakijat tunnistetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, hakemusten vastaanottamisesta ja rekisteröinnistä vastaavien viranomaisten henkilöstöllä olisi oltava riittävä koulutus haavoittuvuuden merkkien toteamiseksi ja henkilöstön olisi saatava tätä varten asianmukaiset ohjeet. Muiden toimenpiteiden, jotka koskevat kidutuksen tai muun vakavan fyysisen tai henkisen väkivallan, myös seksuaalisen väkivallan, oireiden ja merkkien tunnistamista ja dokumentointia menettelyissä, joihin tätä asetusta sovelletaan, olisi perustuttava muun muassa käsikirjaan kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen tutkimiseksi ja dokumentoimiseksi tehokkaasti (Istanbulin pöytäkirja). | (16) Sen varmistamiseksi, että erityisiä menettelyllisiä takeita tarvitsevat hakijat tunnistetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, hakemusten vastaanottamisesta ja rekisteröinnistä vastaavien viranomaisten henkilöstöllä olisi oltava koulutus haavoittuvuuden merkkien toteamiseksi ja henkilöstön olisi saatava tätä varten asianmukaiset ohjeet. Muiden toimenpiteiden, jotka koskevat kidutuksen tai muun vakavan fyysisen tai henkisen väkivallan, myös seksuaalisen väkivallan, oireiden ja merkkien tunnistamista ja dokumentointia menettelyissä, joihin tätä direktiiviä sovelletaan, olisi perustuttava muun muassa käsikirjaan kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen tutkimiseksi ja dokumentoimiseksi tehokkaasti (Istanbulin pöytäkirja). |
Or. fr
Tarkistus 245
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 17 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(17) Hakijoille, joiden on todettu tarvitsevan erityisiä menettelyllisiä takeita, olisi annettava asianmukaista tukea, myös riittävästi aikaa, jotta voidaan luoda tarvittavat edellytykset sille, että he voivat tosiasiallisesti päästä menettelyihin ja esittää tarvittavat seikat kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa perustelemiseksi. Jos nopeutetussa tutkintamenettelyssä tai rajamenettelyssä ei ole mahdollista antaa asianmukaista tukea, erityisiä menettelyllisiä takeita tarvitseva hakija olisi vapautettava näistä menettelyistä. Sellaisten erityisten menettelyllisten takeiden tarpeen, jotka voivat estää nopeutettujen menettelyjen tai rajamenettelyjen soveltamisen, olisi myös tarkoitettava sitä, että hakijalle annetaan lisätakeita tapauksissa, joissa hänen muutoksenhaullaan ei ole automaattista lykkäävää vaikutusta, jotta oikeussuojakeino olisi tehokas hakijan henkilökohtaisessa tilanteessa. | (17) Hakijoille, joiden on todettu tarvitsevan erityisiä menettelyllisiä takeita, olisi annettava asianmukaista tukea, myös riittävästi aikaa, jotta voidaan luoda tarvittavat edellytykset sille, että he voivat tosiasiallisesti päästä menettelyihin ja esittää tarvittavat seikat kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa perustelemiseksi. Erityisiä menettelyllisiä takeita tarvitsevat hakijat olisi vapautettava nopeutetuista menettelyistä ja rajamenettelyistä. |
Or. en
Tarkistus 246
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 17 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(17) Hakijoille, joiden on todettu tarvitsevan erityisiä menettelyllisiä takeita, olisi annettava asianmukaista tukea, myös riittävästi aikaa, jotta voidaan luoda tarvittavat edellytykset sille, että he voivat tosiasiallisesti päästä menettelyihin ja esittää tarvittavat seikat kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa perustelemiseksi. Jos nopeutetussa tutkintamenettelyssä tai rajamenettelyssä ei ole mahdollista antaa asianmukaista tukea, erityisiä menettelyllisiä takeita tarvitseva hakija olisi vapautettava näistä menettelyistä. Sellaisten erityisten menettelyllisten takeiden tarpeen, jotka voivat estää nopeutettujen menettelyjen tai rajamenettelyjen soveltamisen, olisi myös tarkoitettava sitä, että hakijalle annetaan lisätakeita tapauksissa, joissa hänen muutoksenhaullaan ei ole automaattista lykkäävää vaikutusta, jotta oikeussuojakeino olisi tehokas hakijan henkilökohtaisessa tilanteessa. | (17) Hakijoille, joiden on todettu tarvitsevan erityisiä menettelyllisiä takeita, olisi annettava asianmukaista tukea, myös riittävästi aikaa, jotta voidaan luoda tarvittavat edellytykset sille, että he voivat tosiasiallisesti päästä menettelyihin ja esittää tarvittavat seikat kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa perustelemiseksi. Jos nopeutetussa tutkintamenettelyssä tai rajamenettelyssä ei ole mahdollista antaa asianmukaista tukea, erityisiä menettelyllisiä takeita tarvitseva hakija olisi vapautettava näistä menettelyistä. Alaikäiset on aina vapautettava rajamenettelyistä ja nopeutetuista menettelyistä. |
Or. en
Tarkistus 247
Elly Schlein
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 17 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(17) Hakijoille, joiden on todettu tarvitsevan erityisiä menettelyllisiä takeita, olisi annettava asianmukaista tukea, myös riittävästi aikaa, jotta voidaan luoda tarvittavat edellytykset sille, että he voivat tosiasiallisesti päästä menettelyihin ja esittää tarvittavat seikat kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa perustelemiseksi. Jos nopeutetussa tutkintamenettelyssä tai rajamenettelyssä ei ole mahdollista antaa asianmukaista tukea, erityisiä menettelyllisiä takeita tarvitseva hakija olisi vapautettava näistä menettelyistä. Sellaisten erityisten menettelyllisten takeiden tarpeen, jotka voivat estää nopeutettujen menettelyjen tai rajamenettelyjen soveltamisen, olisi myös tarkoitettava sitä, että hakijalle annetaan lisätakeita tapauksissa, joissa hänen muutoksenhaullaan ei ole automaattista lykkäävää vaikutusta, jotta oikeussuojakeino olisi tehokas hakijan henkilökohtaisessa tilanteessa. | (17) Hakijoille, joiden on todettu tarvitsevan erityisiä menettelyllisiä takeita, olisi annettava asianmukaista tukea, myös riittävästi aikaa, jotta voidaan luoda tarvittavat edellytykset sille, että he voivat tosiasiallisesti päästä menettelyihin ja esittää tarvittavat seikat kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa perustelemiseksi. Jos nopeutetussa tutkintamenettelyssä tai rajamenettelyssä ei ole mahdollista antaa asianmukaista tukea, erityisiä menettelyllisiä takeita tarvitseva hakija olisi vapautettava näistä menettelyistä. Alaikäiset olisi aina vapautettava rajamenettelyistä ja nopeutetuista menettelyistä. |
Or. en
Tarkistus 248
Cecilia Wikström, Sophia in 't Veld, Angelika Mlinar, Filiz Hyusmenova
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 17 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(17) Hakijoille, joiden on todettu tarvitsevan erityisiä menettelyllisiä takeita, olisi annettava asianmukaista tukea, myös riittävästi aikaa, jotta voidaan luoda tarvittavat edellytykset sille, että he voivat tosiasiallisesti päästä menettelyihin ja esittää tarvittavat seikat kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa perustelemiseksi. Jos nopeutetussa tutkintamenettelyssä tai rajamenettelyssä ei ole mahdollista antaa asianmukaista tukea, erityisiä menettelyllisiä takeita tarvitseva hakija olisi vapautettava näistä menettelyistä. Sellaisten erityisten menettelyllisten takeiden tarpeen, jotka voivat estää nopeutettujen menettelyjen tai rajamenettelyjen soveltamisen, olisi myös tarkoitettava sitä, että hakijalle annetaan lisätakeita tapauksissa, joissa hänen muutoksenhaullaan ei ole automaattista lykkäävää vaikutusta, jotta oikeussuojakeino olisi tehokas hakijan henkilökohtaisessa tilanteessa. | (Tarkistus ei vaikuta suomenkieliseen versioon.)
|
Or. en
Perustelu
(Tarkistus ei vaikuta suomenkieliseen versioon.)
Tarkistus 249
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 18 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(18) Nais- ja mieshakijoiden todellisen tasa-arvon varmistamiseksi tutkintamenettelyjen olisi oltava sukupuolisensitiivisiä. Erityisesti henkilökohtaiset puhuttelut olisi järjestettävä tavalla, joka antaa sekä nais- että mieshakijoille mahdollisuuden puhua kokemuksistaan tapauksissa, joihin liittyy sukupuoleen perustuvaa vainoa. Tätä varten naisille olisi annettava tosiasiallinen mahdollisuus puhutteluun erillään puolisostaan, kumppanistaan tai muista perheenjäsenistään. Naisille ja tytöille olisi mahdollisuuksien mukaan annettava naispuolinen tulkki ja puhuttelija. Naisten ja tyttöjen lääkärintarkastus olisi annettava naispuolisen lääkärin suoritettavaksi, kun otetaan erityisesti huomioon se, että hakija on voinut joutua sukupuoleen perustuvan väkivallan uhriksi. Sukupuoleen liittyvien vaatimusten monimutkaisuus olisi otettava asianmukaisesti huomioon menettelyissä, jotka perustuvat ensimmäisen turvapaikkamaan käsitteeseen, turvallisen kolmannen maan käsitteeseen, turvallisen alkuperämaan käsitteeseen tai myöhemmän hakemuksen käsitteeseen. | (18) Nais- ja mieshakijoiden todellisen tasa-arvon varmistamiseksi tutkintamenettelyjen olisi oltava sukupuolisensitiivisiä. Erityisesti henkilökohtaiset puhuttelut olisi järjestettävä tavalla, joka antaa sekä nais- että mieshakijoille mahdollisuuden puhua kokemuksistaan tapauksissa, joihin liittyy sukupuoliseen suuntautumiseen tai sukupuoleen perustuvaa vainoa. Tätä varten naisille olisi annettava tosiasiallinen mahdollisuus puhutteluun erillään puolisostaan, kumppanistaan tai muista perheenjäsenistään. Naisille ja tytöille olisi annettava naispuolinen tulkki ja puhuttelija. Naisten ja tyttöjen lääkärintarkastus olisi annettava naispuolisen lääkärin suoritettavaksi, kun otetaan erityisesti huomioon se, että hakija on voinut joutua sukupuoleen perustuvan väkivallan uhriksi. Kun hakijan sukupuoli-identiteetti poikkeaa tämän laillisesta sukupuolesta, jäsenvaltioiden on varmistettava, että tarkastuksessa ja haastatteluissa kunnioitetaan hakijan sukupuoli-identiteettiä käyttämällä vastaava nimeä, nimekettä ja sukupuoli-indikaattoria. Sukupuoleen, myös seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin, sukupuolen ilmaisuun ja sukupuoliominaisuuksiin, liittyvien vaatimustenmonimutkaisuus olisi otettava asianmukaisesti huomioon menettelyissä, jotka perustuvat ensimmäisen turvapaikkamaan käsitteeseen, turvallisen kolmannen maan käsitteeseen, turvallisen alkuperämaan käsitteeseen tai myöhemmän hakemuksen käsitteeseen. |
Or. en
Tarkistus 250
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 18 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(18) Nais- ja mieshakijoiden todellisen tasa-arvon varmistamiseksi tutkintamenettelyjen olisi oltava sukupuolisensitiivisiä. Erityisesti henkilökohtaiset puhuttelut olisi järjestettävä tavalla, joka antaa sekä nais- että mieshakijoille mahdollisuuden puhua kokemuksistaan tapauksissa, joihin liittyy sukupuoleen perustuvaa vainoa. Tätä varten naisille olisi annettava tosiasiallinen mahdollisuus puhutteluun erillään puolisostaan, kumppanistaan tai muista perheenjäsenistään. Naisille ja tytöille olisi mahdollisuuksien mukaan annettava naispuolinen tulkki ja puhuttelija. Naisten ja tyttöjen lääkärintarkastus olisi annettava naispuolisen lääkärin suoritettavaksi, kun otetaan erityisesti huomioon se, että hakija on voinut joutua sukupuoleen perustuvan väkivallan uhriksi. Sukupuoleen liittyvien vaatimusten monimutkaisuus olisi otettava asianmukaisesti huomioon menettelyissä, jotka perustuvat ensimmäisen turvapaikkamaan käsitteeseen, turvallisen kolmannen maan käsitteeseen, turvallisen alkuperämaan käsitteeseen tai myöhemmän hakemuksen käsitteeseen. | (18) Nais- ja mieshakijoiden todellisen tasa-arvon varmistamiseksi tutkintamenettelyjen olisi oltava sukupuolisensitiivisiä. Erityisesti henkilökohtaiset puhuttelut olisi järjestettävä tavalla, joka antaa sekä nais- että mieshakijoille mahdollisuuden puhua kokemuksistaan tapauksissa, joihin liittyy sukupuoleen perustuvaa vainoa. Tätä varten hakijoille olisi annettava tosiasiallinen mahdollisuus puhutteluun erillään puolisostaan, kumppanistaan tai muista perheenjäsenistään. Hakijoille olisi mahdollisuuksien mukaan annettava tulkki ja puhuttelija, joka on samaa sukupuolta. Hakijoiden lääkärintarkastus olisi annettava samaa sukupuolta olevan lääkärin suoritettavaksi, kun otetaan erityisesti huomioon se, että hakija on voinut joutua sukupuoleen perustuvan väkivallan uhriksi. |
Or. en
Tarkistus 251
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 18 a kappale (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| (18 a) Sukupuoleen perustuvalla väkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, joka kohdistuu henkilöön hänen sukupuolensa, sukupuoli-identiteettinsä tai sukupuolen ilmaisunsa vuoksi tai joka vaikuttaa tiettyä sukupuolta edustaviin henkilöihin suhteettomasti. Se voi aiheuttaa uhrille fyysistä, seksuaalista, henkistä, emotionaalista tai psyykkistä haittaa taikka taloudellista vahinkoa. Sukupuoleen perustuva väkivalta ymmärretään syrjintämuodoksi ja uhrin perusvapauksien loukkaukseksi, ja siihen sisältyvät läheisväkivalta, seksuaalinen väkivalta (mukaan lukien raiskaus, seksuaaliset hyökkäykset ja seksuaalinen häirintä), ihmiskauppa, orjuuttaminen sekä erilaiset vahingolliset käytännöt, kuten pakkoavioliitot, naisten sukuelinten silpominen ja niin kutsutut kunniarikokset. Sukupuoleen perustuvan väkivallan naisuhrit ja heidän lapsensa tarvitsevat usein erityistä tukea ja suojelua, koska tällaiseen väkivaltaan liittyy suuri toissijaisen tai toistuvan uhriksi joutumisen, pelottelun ja kostotoimien riski. |
Or. en
Tarkistus 252
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 19 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(19) Kun jäsenvaltiot hakemuksen käsittelyyn liittyen suorittavat hakijalle henkilöntarkastuksen, tarkastuksen tekijänä olisi oltava samaa sukupuolta oleva henkilö. Tämä ei saisi rajoittaa kansallisen lainsäädännön perusteella turvallisuussyistä suoritettavia tarkastuksia. | (19) Kun jäsenvaltiot turvallisuussyistä suorittavat hakijalle henkilöntarkastuksen, tarkastuksen tekijänä olisi oltava samaa sukupuolta oleva henkilö. |
Or. en
Tarkistus 253
Jeroen Lenaers
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 19 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(19) Kun jäsenvaltiot hakemuksen käsittelyyn liittyen suorittavat hakijalle henkilöntarkastuksen, tarkastuksen tekijänä olisi oltava samaa sukupuolta oleva henkilö. Tämä ei saisi rajoittaa kansallisen lainsäädännön perusteella turvallisuussyistä suoritettavia tarkastuksia. | (19) Kun jäsenvaltiot hakemuksen käsittelyyn liittyen suorittavat hakijalle henkilöntarkastuksen, se on suoritettava kansallisen lainsäädännön ja suhteellisuusperiaatteen mukaisesti ja tarkastuksen tekijänä olisi oltava samaa sukupuolta oleva henkilö. Tämä ei saisi rajoittaa kansallisen lainsäädännön perusteella turvallisuussyistä suoritettavia tarkastuksia. |
Or. en
Tarkistus 254
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 19 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(19) Kun jäsenvaltiot hakemuksen käsittelyyn liittyen suorittavat hakijalle henkilöntarkastuksen, tarkastuksen tekijänä olisi oltava samaa sukupuolta oleva henkilö. Tämä ei saisi rajoittaa kansallisen lainsäädännön perusteella turvallisuussyistä suoritettavia tarkastuksia. | (19) Kun jäsenvaltiot hakemuksen käsittelyyn liittyen suorittavat hakijalle henkilöntarkastuksen, tarkastuksen tekijänä olisi oltava samaa sukupuolta oleva henkilö. Tämän on oltava poikkeuksellinen toimenpide, jonka toteuttaminen edellyttää erityisiä perusteita. |
Or. en
Tarkistus 255
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Judith Sargentini, Bodil Valero
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 20 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(20) Jäsenvaltioiden olisi tätä asetusta soveltaessaan otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu perusoikeuskirjan 24 artiklan ja vuoden 1989 Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen mukaisesti. Lapsen etua arvioidessaan jäsenvaltioiden olisi erityisesti otettava asianmukaisesti huomioon alaikäisen hyvinvointi ja sosiaalinen kehitys, mukaan lukien hänen taustansa. Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 12 artiklan perusteella, joka koskee lapsen oikeutta tulla kuulluksi, määrittävän viranomaisen on annettava alaikäiselle mahdollisuus henkilökohtaiseen puhutteluun, paitsi jos tämä ei selvästi ole alaikäisen edun mukaista. | (20) Jäsenvaltioiden olisi tätä asetusta soveltaessaan otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu perusoikeuskirjan 24 artiklan ja vuoden 1989 Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen mukaisesti. Lapsen etua arvioidessaan jäsenvaltioiden olisi erityisesti otettava asianmukaisesti huomioon alaikäisen hyvinvointi ja sosiaalinen kehitys, mukaan lukien hänen taustansa. Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 12 artiklan perusteella, joka koskee lapsen oikeutta tulla kuulluksi, määrittävän viranomaisen on annettava alaikäiselle mahdollisuus henkilökohtaiseen puhutteluun, paitsi jos tämä ei selvästi ole alaikäisen edun mukaista. Rajamenettelyä, käsiteltäväksi ottamista koskevaa menettelyä ja nopeutettua menettelyä ei koskaan sovelleta ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin. Alaikäisiä ei saa koskaan osana rajamenettelyä pitää säilössä kauttakulkualueilla, ulkorajoilla tai missään vaiheessa heidän turvapaikkahakemuksensa käsittelyn aikana. |
Or. en
Tarkistus 256
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 20 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(20) Jäsenvaltioiden olisi tätä asetusta soveltaessaan otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu perusoikeuskirjan 24 artiklan ja vuoden 1989 Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen mukaisesti. Lapsen etua arvioidessaan jäsenvaltioiden olisi erityisesti otettava asianmukaisesti huomioon alaikäisen hyvinvointi ja sosiaalinen kehitys, mukaan lukien hänen taustansa. Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 12 artiklan perusteella, joka koskee lapsen oikeutta tulla kuulluksi, määrittävän viranomaisen on annettava alaikäiselle mahdollisuus henkilökohtaiseen puhutteluun, paitsi jos tämä ei selvästi ole alaikäisen edun mukaista. | (20) Jäsenvaltioiden olisi tätä direktiiviä soveltaessaan otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu perusoikeuskirjan 24 artiklan ja vuoden 1989 Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen mukaisesti. Lapsen etua arvioidessaan jäsenvaltioiden olisi erityisesti otettava asianmukaisesti huomioon alaikäisen hyvinvointi ja sosiaalinen kehitys, mukaan lukien hänen taustansa. Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 12 artiklan perusteella, joka koskee lapsen oikeutta tulla kuulluksi, määrittävän viranomaisen on annettava alaikäiselle mahdollisuus henkilökohtaiseen puhutteluun, paitsi jos tämä ei selvästi ole alaikäisen edun mukaista. |
Or. en
Tarkistus 257
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 21 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(21) Yhteisessä menettelyssä virtaviivaistetaan määräaikoja, joita sovelletaan yksilön pääsyyn menettelyyn, määrittävän viranomaisen suorittamaan hakemuksen tutkintaan sekä oikeusviranomaisten suorittamaan ensimmäisen muutoksenhakuvaiheen tutkintaan. Koska suhteettoman suuri määrä samanaikaisia hakemuksia voi viivästyttää menettelyyn pääsyä ja hakemusten tutkintaa, toisinaan joustavuus voi olla tarpeen näiden määräaikojen pidentämiseksi poikkeuksellisesti. Menettelyn tehokkuuden varmistamiseksi näiden määräaikojen pidentämiseen olisi kuitenkin turvauduttava vasta viimeisenä keinona, kun otetaan huomioon, että jäsenvaltioiden olisi tarkasteltava säännöllisesti uudelleen tarpeitaan tehokkaan turvapaikkajärjestelmän ylläpitämiseksi, myös laatimalla varautumissuunnitelmia, jos se on tarpeen, ja että Euroopan unionin turvapaikkaviraston olisi annettava jäsenvaltioille tarvittavaa operatiivista ja teknistä apua. Jos jäsenvaltiot arvioivat, että ne eivät pysty noudattamaan kyseisiä määräaikoja, niiden olisi pyydettävä apua Euroopan unionin turvapaikkavirastolta. Jos tällaista pyyntöä ei esitetä ja jos jäsenvaltion turvapaikkajärjestelmä menettää kohtuuttoman paineen vuoksi tehokkuutensa siinä määrin, että se vaarantaa Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän toiminnan, virasto voi komission täytäntöönpanopäätöksen perusteella toteuttaa toimenpiteitä kyseisen jäsenvaltion tueksi. | (21) Yhteisessä menettelyssä virtaviivaistetaan määräaikoja, joita sovelletaan yksilön pääsyyn menettelyyn, määrittävän viranomaisen suorittamaan hakemuksen tutkintaan sekä oikeusviranomaisten suorittamaan ensimmäisen muutoksenhakuvaiheen tutkintaan. Koska suhteettoman suuri määrä samanaikaisia hakemuksia voi viivästyttää menettelyyn pääsyä ja hakemusten tutkintaa, toisinaan joustavuus voi olla tarpeen näiden määräaikojen pidentämiseksi poikkeuksellisesti. Menettelyn tehokkuuden varmistamiseksi näiden määräaikojen pidentämiseen olisi kuitenkin turvauduttava vasta viimeisenä keinona, kun otetaan huomioon, että jäsenvaltioiden olisi tarkasteltava säännöllisesti uudelleen tarpeitaan tehokkaan turvapaikkajärjestelmän ylläpitämiseksi, myös laatimalla varautumissuunnitelmia, jos se on tarpeen, ja että Euroopan unionin turvapaikkaviraston olisi annettava jäsenvaltioille tarvittavaa operatiivista ja teknistä apua. Jos jäsenvaltiot arvioivat, että ne eivät pysty noudattamaan kyseisiä määräaikoja, niiden olisi pyydettävä apua Euroopan unionin turvapaikkavirastolta. |
Or. en
Tarkistus 258
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 21 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(21) Yhteisessä menettelyssä virtaviivaistetaan määräaikoja, joita sovelletaan yksilön pääsyyn menettelyyn, määrittävän viranomaisen suorittamaan hakemuksen tutkintaan sekä oikeusviranomaisten suorittamaan ensimmäisen muutoksenhakuvaiheen tutkintaan. Koska suhteettoman suuri määrä samanaikaisia hakemuksia voi viivästyttää menettelyyn pääsyä ja hakemusten tutkintaa, toisinaan joustavuus voi olla tarpeen näiden määräaikojen pidentämiseksi poikkeuksellisesti. Menettelyn tehokkuuden varmistamiseksi näiden määräaikojen pidentämiseen olisi kuitenkin turvauduttava vasta viimeisenä keinona, kun otetaan huomioon, että jäsenvaltioiden olisi tarkasteltava säännöllisesti uudelleen tarpeitaan tehokkaan turvapaikkajärjestelmän ylläpitämiseksi, myös laatimalla varautumissuunnitelmia, jos se on tarpeen, ja että Euroopan unionin turvapaikkaviraston olisi annettava jäsenvaltioille tarvittavaa operatiivista ja teknistä apua. Jos jäsenvaltiot arvioivat, että ne eivät pysty noudattamaan kyseisiä määräaikoja, niiden olisi pyydettävä apua Euroopan unionin turvapaikkavirastolta. Jos tällaista pyyntöä ei esitetä ja jos jäsenvaltion turvapaikkajärjestelmä menettää kohtuuttoman paineen vuoksi tehokkuutensa siinä määrin, että se vaarantaa Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän toiminnan, virasto voi komission täytäntöönpanopäätöksen perusteella toteuttaa toimenpiteitä kyseisen jäsenvaltion tueksi. | (21) Yhteisessä menettelyssä virtaviivaistetaan määräaikoja, joita sovelletaan yksilön pääsyyn menettelyyn, määrittävän viranomaisen suorittamaan hakemuksen tutkintaan sekä oikeusviranomaisten suorittamaan ensimmäisen muutoksenhakuvaiheen tutkintaan. Koska suhteettoman suuri määrä samanaikaisia hakemuksia voi viivästyttää menettelyyn pääsyä ja hakemusten tutkintaa, toisinaan joustavuus voi olla tarpeen näiden määräaikojen pidentämiseksi poikkeuksellisesti. Menettelyn tehokkuuden varmistamiseksi näiden määräaikojen olisi oltava tiukasti rajattuja ja siihen olisi kuitenkin turvauduttava vasta viimeisenä keinona, kun otetaan huomioon, että jäsenvaltioiden olisi tarkasteltava säännöllisesti uudelleen tarpeitaan tehokkaan turvapaikkajärjestelmän ylläpitämiseksi, myös laatimalla varautumissuunnitelmia, jos se on tarpeen, ja että Euroopan unionin turvapaikkaviraston olisi annettava jäsenvaltioille tarvittavaa operatiivista ja teknistä apua. Jos jäsenvaltiot arvioivat, että ne eivät pysty noudattamaan kyseisiä määräaikoja, niiden olisi pyydettävä apua Euroopan unionin turvapaikkavirastolta. Jos tällaista pyyntöä ei esitetä ja jos jäsenvaltion turvapaikkajärjestelmä menettää kohtuuttoman paineen vuoksi tehokkuutensa siinä määrin, että se vaarantaa Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän toiminnan, virasto voi komission täytäntöönpanopäätöksen perusteella toteuttaa toimenpiteitä kyseisen jäsenvaltion tueksi. |
Or. en
Tarkistus 259
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 22 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(22) Yhteiseen menettelyyn pääsyn olisi perustuttava kolmivaiheiseen lähestymistapaan, jonka eri vaiheet ovat hakemuksen tekeminen, rekisteröinti ja jättäminen. Hakemuksen tekeminen on ensimmäinen askel, joka käynnistää tämän asetuksen soveltamisen. Kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön katsotaan tehneen hakemuksen, kun hän ilmaisee toiveensa saada kansainvälistä suojelua jostakin jäsenvaltiosta. Tällainen toive voidaan ilmaista missä tahansa muodossa eikä yksittäisen hakijan tarvitse välttämättä käyttää tiettyjä sanoja kuten kansainvälinen suojelu, turvapaikka tai toissijainen suojelu. Ratkaisevana tekijänä olisi oltava se, että kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö ilmaisee pelkäävänsä joutuvansa vainotuksi tai kärsimään vakavaa haittaa palatessaan alkuperämaahansa tai aiempaan asuinmaahansa, jos kyseessä on kansalaisuudeton henkilö. Jos on epäselvää, voidaanko tiettyä ilmoitusta pitää kansainvälistä suojelua koskevana hakemuksena, kolmannen maan kansalaiselta tai kansalaisuudettomalta henkilöltä olisi nimenomaisesti kysyttävä, haluaako hän saada kansainvälistä suojelua. Hakijan olisi voitava hyötyä tämän asetuksen ja direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi)27 mukaisista oikeuksistaan heti hakemuksen tehtyään. | (22) Yhteiseen menettelyyn pääsyn olisi perustuttava kolmivaiheiseen lähestymistapaan, jonka eri vaiheet ovat hakemuksen tekeminen, rekisteröinti ja jättäminen. Hakemuksen tekeminen on ensimmäinen askel, joka käynnistää tämän asetuksen soveltamisen. Kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön katsotaan tehneen hakemuksen, kun hän ilmaisee toiveensa saada kansainvälistä suojelua jostakin jäsenvaltiosta. Tällainen toive voidaan ilmaista missä tahansa muodossa eikä yksittäisen hakijan tarvitse välttämättä käyttää tiettyjä sanoja kuten kansainvälinen suojelu, turvapaikka tai toissijainen suojelu. Ratkaisevana tekijänä olisi oltava se, että kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö ilmaisee pelkäävänsä joutuvansa vainotuksi tai kärsimään vakavaa haittaa palatessaan alkuperämaahansa tai aiempaan asuinmaahansa, jos kyseessä on kansalaisuudeton henkilö. Jos on epäselvää, voidaanko tiettyä ilmoitusta pitää kansainvälistä suojelua koskevana hakemuksena, kolmannen maan kansalaiselta tai kansalaisuudettomalta henkilöltä olisi nimenomaisesti kysyttävä, haluaako hän saada kansainvälistä suojelua. Hakijan olisi voitava hyötyä tämän asetuksen ja direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi)27 mukaisista oikeuksistaan heti hakemuksen tehtyään. Hakijalle olisi annettava hakemuksen tekemisajankohtana ja viimeistään hakemuksen rekisteröinnin yhteydessä asiakirja, joka todistaa hakijan aseman ja jonka olisi oltava voimassa niin kauan kuin hänellä on oikeus jäädä sen jäsenvaltion alueelle, joka on vastuussa hakemuksen tutkinnasta. |
_________________ | _________________ |
27 EUVL L […], […], s. […]. | 27 EUVL L […], […], s. […]. |
Or. en
Tarkistus 260
Jeroen Lenaers
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 22 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(22) Yhteiseen menettelyyn pääsyn olisi perustuttava kolmivaiheiseen lähestymistapaan, jonka eri vaiheet ovat hakemuksen tekeminen, rekisteröinti ja jättäminen. Hakemuksen tekeminen on ensimmäinen askel, joka käynnistää tämän asetuksen soveltamisen. Kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön katsotaan tehneen hakemuksen, kun hän ilmaisee toiveensa saada kansainvälistä suojelua jostakin jäsenvaltiosta. Tällainen toive voidaan ilmaista missä tahansa muodossa eikä yksittäisen hakijan tarvitse välttämättä käyttää tiettyjä sanoja kuten kansainvälinen suojelu, turvapaikka tai toissijainen suojelu. Ratkaisevana tekijänä olisi oltava se, että kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö ilmaisee pelkäävänsä joutuvansa vainotuksi tai kärsimään vakavaa haittaa palatessaan alkuperämaahansa tai aiempaan asuinmaahansa, jos kyseessä on kansalaisuudeton henkilö. Jos on epäselvää, voidaanko tiettyä ilmoitusta pitää kansainvälistä suojelua koskevana hakemuksena, kolmannen maan kansalaiselta tai kansalaisuudettomalta henkilöltä olisi nimenomaisesti kysyttävä, haluaako hän saada kansainvälistä suojelua. Hakijan olisi voitava hyötyä tämän asetuksen ja direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi)27 mukaisista oikeuksistaan heti hakemuksen tehtyään. | (22) Yhteiseen menettelyyn pääsyn olisi perustuttava kaksivaiheiseen lähestymistapaan, jonka eri vaiheet ovat hakemuksen tekeminen ja rekisteröinti ja jättäminen. Hakemuksen tekeminen ja sen rekisteröinti on ensimmäinen askel, joka käynnistää tämän asetuksen soveltamisen. Kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön katsotaan tehneen hakemuksen, kun hän ilmaisee toiveensa saada kansainvälistä suojelua jostakin jäsenvaltiosta. Tällainen toive voidaan ilmaista missä tahansa muodossa eikä yksittäisen hakijan tarvitse välttämättä käyttää tiettyjä sanoja kuten kansainvälinen suojelu, turvapaikka tai toissijainen suojelu. Ratkaisevana tekijänä olisi oltava se, että kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö ilmaisee pelkäävänsä joutuvansa vainotuksi tai kärsimään vakavaa haittaa palatessaan alkuperämaahansa tai aiempaan asuinmaahansa, jos kyseessä on kansalaisuudeton henkilö. Jos on epäselvää, voidaanko tiettyä ilmoitusta pitää kansainvälistä suojelua koskevana hakemuksena, kolmannen maan kansalaiselta tai kansalaisuudettomalta henkilöltä olisi nimenomaisesti kysyttävä, haluaako hän saada kansainvälistä suojelua. Hakijan olisi voitava hyötyä tämän asetuksen ja direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi)27 mukaisista oikeuksistaan heti hakemuksen tehtyään. |
_________________ | _________________ |
27 EUVL L […], […], s. […]. | 27 EUVL L […], […], s. […]. |
Or. en
Tarkistus 261
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 22 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(22) Yhteiseen menettelyyn pääsyn olisi perustuttava kolmivaiheiseen lähestymistapaan, jonka eri vaiheet ovat hakemuksen tekeminen, rekisteröinti ja jättäminen. Hakemuksen tekeminen on ensimmäinen askel, joka käynnistää tämän asetuksen soveltamisen. Kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön katsotaan tehneen hakemuksen, kun hän ilmaisee toiveensa saada kansainvälistä suojelua jostakin jäsenvaltiosta. Tällainen toive voidaan ilmaista missä tahansa muodossa eikä yksittäisen hakijan tarvitse välttämättä käyttää tiettyjä sanoja kuten kansainvälinen suojelu, turvapaikka tai toissijainen suojelu. Ratkaisevana tekijänä olisi oltava se, että kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö ilmaisee pelkäävänsä joutuvansa vainotuksi tai kärsimään vakavaa haittaa palatessaan alkuperämaahansa tai aiempaan asuinmaahansa, jos kyseessä on kansalaisuudeton henkilö. Jos on epäselvää, voidaanko tiettyä ilmoitusta pitää kansainvälistä suojelua koskevana hakemuksena, kolmannen maan kansalaiselta tai kansalaisuudettomalta henkilöltä olisi nimenomaisesti kysyttävä, haluaako hän saada kansainvälistä suojelua. Hakijan olisi voitava hyötyä tämän asetuksen ja direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi)27 mukaisista oikeuksistaan heti hakemuksen tehtyään. | (22) Yhteiseen menettelyyn pääsyn olisi perustuttava kolmivaiheiseen lähestymistapaan, jonka eri vaiheet ovat hakemuksen tekeminen, rekisteröinti ja jättäminen. Hakemuksen tekeminen on ensimmäinen askel, joka käynnistää tämän direktiivin soveltamisen. Kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön katsotaan tehneen hakemuksen, kun hän ilmaisee toiveensa saada kansainvälistä suojelua jostakin jäsenvaltiosta. Tällainen toive voidaan ilmaista missä tahansa muodossa eikä yksittäisen hakijan tarvitse välttämättä käyttää tiettyjä sanoja kuten kansainvälinen suojelu, turvapaikka tai toissijainen suojelu. Ratkaisevana tekijänä olisi oltava se, että kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö ilmaisee pelkäävänsä joutuvansa vainotuksi tai kärsimään vakavaa haittaa palatessaan alkuperämaahansa tai aiempaan asuinmaahansa, jos kyseessä on kansalaisuudeton henkilö. Jos on epäselvää, voidaanko tiettyä ilmoitusta pitää kansainvälistä suojelua koskevana hakemuksena, kolmannen maan kansalaiselta tai kansalaisuudettomalta henkilöltä olisi nimenomaisesti kysyttävä, haluaako hän saada kansainvälistä suojelua. Hakijan olisi voitava hyötyä tämän asetuksen ja direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi)27 mukaisista oikeuksistaan heti hakemuksen tehtyään. |
_________________ | _________________ |
27 EUVL L […], […], s. […]. | 27 EUVL L […], […], s. […]. |
Or. fr
Tarkistus 262
Beatrix von Storch
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 22 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(22) Yhteiseen menettelyyn pääsyn olisi perustuttava kolmivaiheiseen lähestymistapaan, jonka eri vaiheet ovat hakemuksen tekeminen, rekisteröinti ja jättäminen. Hakemuksen tekeminen on ensimmäinen askel, joka käynnistää tämän asetuksen soveltamisen. Kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön katsotaan tehneen hakemuksen, kun hän ilmaisee toiveensa saada kansainvälistä suojelua jostakin jäsenvaltiosta. Tällainen toive voidaan ilmaista missä tahansa muodossa eikä yksittäisen hakijan tarvitse välttämättä käyttää tiettyjä sanoja kuten kansainvälinen suojelu, turvapaikka tai toissijainen suojelu. Ratkaisevana tekijänä olisi oltava se, että kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö ilmaisee pelkäävänsä joutuvansa vainotuksi tai kärsimään vakavaa haittaa palatessaan alkuperämaahansa tai aiempaan asuinmaahansa, jos kyseessä on kansalaisuudeton henkilö. Jos on epäselvää, voidaanko tiettyä ilmoitusta pitää kansainvälistä suojelua koskevana hakemuksena, kolmannen maan kansalaiselta tai kansalaisuudettomalta henkilöltä olisi nimenomaisesti kysyttävä, haluaako hän saada kansainvälistä suojelua. Hakijan olisi voitava hyötyä tämän asetuksen ja direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi)27 mukaisista oikeuksistaan heti hakemuksen tehtyään. | (22) Yhteiseen menettelyyn pääsyn olisi perustuttava kolmivaiheiseen lähestymistapaan, jonka eri vaiheet ovat hakemuksen tekeminen, rekisteröinti ja jättäminen. Hakemuksen tekeminen on ensimmäinen askel, joka käynnistää tämän asetuksen soveltamisen. Kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön katsotaan tehneen hakemuksen, kun hän ilmaisee toiveensa saada kansainvälistä suojelua jostakin jäsenvaltiosta. Tällainen toive voidaan ilmaista missä tahansa muodossa eikä yksittäisen hakijan tarvitse välttämättä käyttää tiettyjä sanoja kuten kansainvälinen suojelu tai turvapaikka. Ratkaisevana tekijänä olisi oltava se, että kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö ilmaisee pelkäävänsä joutuvansa vainotuksi tai kärsimään vakavaa haittaa palatessaan alkuperämaahansa tai aiempaan asuinmaahansa, jos kyseessä on kansalaisuudeton henkilö. Jos on epäselvää, voidaanko tiettyä ilmoitusta pitää kansainvälistä suojelua koskevana hakemuksena, kolmannen maan kansalaiselta tai kansalaisuudettomalta henkilöltä olisi nimenomaisesti kysyttävä, haluaako hän saada kansainvälistä suojelua. Hakijan olisi voitava hyötyä tämän asetuksen ja direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi)27 mukaisista oikeuksistaan heti hakemuksen tehtyään. |
_________________ | _________________ |
27 EUVL L […], […], s. […]. | 27 EUVL L […], […], s. […]. |
Or. en
Tarkistus 263
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 22 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(22) Yhteiseen menettelyyn pääsyn olisi perustuttava kolmivaiheiseen lähestymistapaan, jonka eri vaiheet ovat hakemuksen tekeminen, rekisteröinti ja jättäminen. Hakemuksen tekeminen on ensimmäinen askel, joka käynnistää tämän asetuksen soveltamisen. Kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön katsotaan tehneen hakemuksen, kun hän ilmaisee toiveensa saada kansainvälistä suojelua jostakin jäsenvaltiosta. Tällainen toive voidaan ilmaista missä tahansa muodossa eikä yksittäisen hakijan tarvitse välttämättä käyttää tiettyjä sanoja kuten kansainvälinen suojelu, turvapaikka tai toissijainen suojelu. Ratkaisevana tekijänä olisi oltava se, että kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö ilmaisee pelkäävänsä joutuvansa vainotuksi tai kärsimään vakavaa haittaa palatessaan alkuperämaahansa tai aiempaan asuinmaahansa, jos kyseessä on kansalaisuudeton henkilö. Jos on epäselvää, voidaanko tiettyä ilmoitusta pitää kansainvälistä suojelua koskevana hakemuksena, kolmannen maan kansalaiselta tai kansalaisuudettomalta henkilöltä olisi nimenomaisesti kysyttävä, haluaako hän saada kansainvälistä suojelua. Hakijan olisi voitava hyötyä tämän asetuksen ja direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi)27 mukaisista oikeuksistaan heti hakemuksen tehtyään. | (22) Yhteiseen menettelyyn pääsyn olisi perustuttava kolmivaiheiseen lähestymistapaan, jonka eri vaiheet ovat hakemuksen tekeminen, rekisteröinti ja jättäminen. Hakemuksen tekeminen on ensimmäinen askel, joka käynnistää tämän direktiivin soveltamisen. Kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön katsotaan tehneen hakemuksen, kun hän ilmaisee toiveensa saada kansainvälistä suojelua jostakin jäsenvaltiosta. Tällainen toive voidaan ilmaista missä tahansa muodossa eikä yksittäisen hakijan tarvitse välttämättä käyttää tiettyjä sanoja kuten kansainvälinen suojelu, turvapaikka tai toissijainen suojelu. Ratkaisevana tekijänä olisi oltava se, että kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö ilmaisee pelkäävänsä joutuvansa vainotuksi tai kärsimään vakavaa haittaa palatessaan alkuperämaahansa tai aiempaan asuinmaahansa, jos kyseessä on kansalaisuudeton henkilö. Jos on epäselvää, voidaanko tiettyä ilmoitusta pitää kansainvälistä suojelua koskevana hakemuksena, kolmannen maan kansalaiselta tai kansalaisuudettomalta henkilöltä olisi nimenomaisesti kysyttävä, haluaako hän saada kansainvälistä suojelua. Hakijan olisi voitava hyötyä tämän direktiivin ja direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi)27 mukaisista oikeuksistaan heti hakemuksen tehtyään. |
_________________ | _________________ |
27 EUVL L […], […], s. […]. | 27 EUVL L […], […], s. […]. |
Or. en
Tarkistus 264
Cecilia Wikström, Sophia in 't Veld, Angelika Mlinar, Filiz Hyusmenova
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 22 a kappale (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| (22 a) Hakijoiden ymmärryksen lisäämiseksi tietojen antamista eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän (jäljempänä ”yhteinen turvapaikkajärjestelmä”) toiminnasta on tarpeen parantaa huomattavasti. Parantamalla tietojen antamista hakijoille varhaisessa vaiheessa lisätään merkittävästi todennäköisyyttä, että he aiempaa paremmin ymmärtävät tässä asetuksessa säädettyjä menettelyjä, hyväksyvät ne ja noudattavat niitä. Hallinnollisten vaatimusten vähentämiseksi ja turvapaikkaviraston yhteisten resurssien tehokkaammaksi käyttämiseksi olisi tiiviissä yhteistyössä kansallisten viranomaisten kanssa tuotettava soveltuvaa tiedotusaineistoa. Tämän aineiston tuottamisessa turvapaikkaviraston olisi käytettävä täysimääräisesti hyväksi uudenaikaista tietotekniikkaa. Turvapaikanhakijoiden avustamiseksi asianmukaisesti turvapaikkaviraston olisi kehitettävä myös audiovisuaalista tiedotusaineistoa, jota voidaan käyttää täydentämään kirjallista tiedotusaineistoa. Turvapaikkaviraston olisi ylläpidettävä erityistä verkkosivustoa, jossa on tietoja yhteisen turvapaikkajärjestelmän toiminnasta hakijoille ja potentiaalisille hakijoille ja joka on suunniteltu oikaisemaan usein virheellisiä tietoja, joita salakuljettajat hakijoille tarjoavat. Turvapaikkaviraston laatima tiedotusaineisto olisi käännettävä kaikille Eurooppaan saapuvien turvapaikanhakijoiden eniten puhumille kielille ja asetettava saataville näillä kielillä. |
Or. en
Perustelu
Parannetaan tietojen antamista, vastaa Dublinin asetuksen ehdotuksia.
Tarkistus 265
Péter Niedermüller
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 23 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(23) Hakemus olisi rekisteröitävä heti kun se on tehty. Tässä vaiheessa hakemusten vastaanottamisesta ja rekisteröinnistä vastaavien viranomaisten, mukaan lukien rajavartijat, poliisi, maahanmuuttoviranomaiset ja säilöönottoyksiköistä vastaavat viranomaiset, olisi rekisteröitävä hakemus yhdessä yksittäisen hakijan henkilötietojen kanssa. Näiden viranomaisten olisi ilmoitettava hakijalle hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan sekä seurauksista, joita hakijalle aiheutuu velvollisuuksien noudattamatta jättämisestä. Hakijalle olisi annettava todistus siitä, että hakemus on tehty. Määräaika hakemuksen jättämiselle alkaa kulua siitä, kun hakemus on rekisteröity. | (23) Hakemus olisi rekisteröitävä heti kun se on tehty. Tässä vaiheessa hakemusten vastaanottamisesta ja rekisteröinnistä vastaavien viranomaisten, mukaan lukien rajavartijat, poliisi, maahanmuuttoviranomaiset ja säilöönottoyksiköistä vastaavat viranomaiset, olisi rekisteröitävä hakemus yhdessä yksittäisen hakijan henkilötietojen kanssa. Näiden viranomaisten olisi ilmoitettava hakijalle hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan sekä seurauksista, joita hakijalle aiheutuu velvollisuuksien noudattamatta jättämisestä. Hakijalle olisi annettava hakemuksen rekisteröinnin yhteydessä asiakirja, joka todistaa hakijan aseman ja jonka olisi oltava voimassa kuuden kuukauden ajan ja joka uusitaan automaattisesti, kun lopullista päätöstä kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta ei ole tehty, sen varmistamiseksi, että todistuksen voimassaolo kattaa ajanjakson, jonka aikana hakijalla on oikeus jäädä sen jäsenvaltion alueelle, joka on vastuussa hakemuksen tutkinnasta. |
Or. en
Tarkistus 266
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 23 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(23) Hakemus olisi rekisteröitävä heti kun se on tehty. Tässä vaiheessa hakemusten vastaanottamisesta ja rekisteröinnistä vastaavien viranomaisten, mukaan lukien rajavartijat, poliisi, maahanmuuttoviranomaiset ja säilöönottoyksiköistä vastaavat viranomaiset, olisi rekisteröitävä hakemus yhdessä yksittäisen hakijan henkilötietojen kanssa. Näiden viranomaisten olisi ilmoitettava hakijalle hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan sekä seurauksista, joita hakijalle aiheutuu velvollisuuksien noudattamatta jättämisestä. Hakijalle olisi annettava todistus siitä, että hakemus on tehty. Määräaika hakemuksen jättämiselle alkaa kulua siitä, kun hakemus on rekisteröity. | (23) Hakemus olisi rekisteröitävä heti kun se on tehty. Tässä vaiheessa hakemusten vastaanottamisesta ja rekisteröinnistä vastaavien viranomaisten, mukaan lukien rajavartijat, poliisi, maahanmuuttoviranomaiset ja säilöönottoyksiköistä vastaavat viranomaiset, olisi rekisteröitävä hakemus yhdessä yksittäisen hakijan henkilötietojen kanssa. Hakijan asiakirjojen puute ei saisi estää jäsenvaltiota rekisteröimästä hakemusta. Näiden viranomaisten olisi ilmoitettava hakijalle hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan sekä seurauksista, joita hakijalle aiheutuu velvollisuuksien noudattamatta jättämisestä. Hakijalle olisi annettava todistus siitä, että hakemus on tehty. Määräaika hakemuksen jättämiselle alkaa kulua siitä, kun hakemus on rekisteröity. |
Or. en
Tarkistus 267
Jeroen Lenaers
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 23 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(23) Hakemus olisi rekisteröitävä heti kun se on tehty. Tässä vaiheessa hakemusten vastaanottamisesta ja rekisteröinnistä vastaavien viranomaisten, mukaan lukien rajavartijat, poliisi, maahanmuuttoviranomaiset ja säilöönottoyksiköistä vastaavat viranomaiset, olisi rekisteröitävä hakemus yhdessä yksittäisen hakijan henkilötietojen kanssa. Näiden viranomaisten olisi ilmoitettava hakijalle hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan sekä seurauksista, joita hakijalle aiheutuu velvollisuuksien noudattamatta jättämisestä. Hakijalle olisi annettava todistus siitä, että hakemus on tehty. Määräaika hakemuksen jättämiselle alkaa kulua siitä, kun hakemus on rekisteröity. | (23) Hakemus olisi rekisteröitävä heti kun se on tehty. Tässä vaiheessa hakemusten vastaanottamisesta ja rekisteröinnistä vastaavien viranomaisten, mukaan lukien rajavartijat, poliisi, maahanmuuttoviranomaiset, muut näistä tehtävistä vastaavat jäsenvaltioiden viranomaiset ja säilöönottoyksiköistä vastaavat viranomaiset, olisi rekisteröitävä hakemus yhdessä yksittäisen hakijan henkilötietojen kanssa. Näiden viranomaisten olisi ilmoitettava hakijalle hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan sekä seurauksista, joita hakijalle aiheutuu velvollisuuksien noudattamatta jättämisestä. Hakijalle olisi annettava todistus siitä, että hakemus on tehty. Määräaika hakemuksen jättämiselle alkaa kulua siitä, kun hakemus on rekisteröity. |
Or. en
Tarkistus 268
Cecilia Wikström, Sophia in 't Veld, Angelika Mlinar, Filiz Hyusmenova
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 23 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(23) Hakemus olisi rekisteröitävä heti kun se on tehty. Tässä vaiheessa hakemusten vastaanottamisesta ja rekisteröinnistä vastaavien viranomaisten, mukaan lukien rajavartijat, poliisi, maahanmuuttoviranomaiset ja säilöönottoyksiköistä vastaavat viranomaiset, olisi rekisteröitävä hakemus yhdessä yksittäisen hakijan henkilötietojen kanssa. Näiden viranomaisten olisi ilmoitettava hakijalle hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan sekä seurauksista, joita hakijalle aiheutuu velvollisuuksien noudattamatta jättämisestä. Hakijalle olisi annettava todistus siitä, että hakemus on tehty. Määräaika hakemuksen jättämiselle alkaa kulua siitä, kun hakemus on rekisteröity. | (23) Hakemus olisi rekisteröitävä mahdollisimman pian sen tekemisen jälkeen. Tässä vaiheessa hakemusten vastaanottamisesta ja rekisteröinnistä vastaavien viranomaisten, mukaan lukien rajavartijat, poliisi, maahanmuuttoviranomaiset ja säilöönottoyksiköistä vastaavat viranomaiset, olisi rekisteröitävä hakemus yhdessä yksittäisen hakijan henkilötietojen kanssa. Näiden viranomaisten olisi ilmoitettava hakijalle hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan sekä seurauksista, joita hakijalle aiheutuu velvollisuuksien noudattamatta jättämisestä. Hakijalle olisi annettava todistus siitä, että hakemus on tehty. Määräaika hakemuksen jättämiselle alkaa kulua siitä, kun hakemus on rekisteröity. |
Or. en
Perustelu
Asetuksen 27 artiklan mukaan (Kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten rekisteröinti) viranomaisten on tavanomaisissa oloissa rekisteröitävä hakemus kolmen työpäivän kuluessa. Olen samaa mieltä siitä, että hakemus on rekisteröitävä nopeasti, mutta se ei aina ole mahdollista hakemuksen tekemisen yhteydessä.
Tarkistus 269
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 23 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(23) Hakemus olisi rekisteröitävä heti kun se on tehty. Tässä vaiheessa hakemusten vastaanottamisesta ja rekisteröinnistä vastaavien viranomaisten, mukaan lukien rajavartijat, poliisi, maahanmuuttoviranomaiset ja säilöönottoyksiköistä vastaavat viranomaiset, olisi rekisteröitävä hakemus yhdessä yksittäisen hakijan henkilötietojen kanssa. Näiden viranomaisten olisi ilmoitettava hakijalle hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan sekä seurauksista, joita hakijalle aiheutuu velvollisuuksien noudattamatta jättämisestä. Hakijalle olisi annettava todistus siitä, että hakemus on tehty. Määräaika hakemuksen jättämiselle alkaa kulua siitä, kun hakemus on rekisteröity. | (23) Hakemus olisi rekisteröitävä heti kun se on tehty. Tässä vaiheessa hakemusten vastaanottamisesta ja rekisteröinnistä vastaavien viranomaisten olisi rekisteröitävä hakemus yhdessä yksittäisen hakijan henkilötietojen kanssa. Näiden viranomaisten olisi ilmoitettava hakijalle hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan sekä seurauksista, joita hakijalle aiheutuu velvollisuuksien noudattamatta jättämisestä. Hakijalle olisi annettava todistus siitä, että hakemus on tehty, ja hänellä olisi oltava oikeus tulkin ja oikeudellisen neuvonantajan apuun. Määräaika hakemuksen jättämiselle alkaa kulua siitä, kun hakemus on rekisteröity. |
Or. en
Tarkistus 270
Péter Niedermüller
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 24 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(24) Hakemuksen jättäminen on toimi, jolla virallistetaan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus. Hakijalle olisi annettava tarvittavat tiedot siitä, miten ja missä hakemuksen voi jättää, ja hänelle olisi annettava tosiasiallinen mahdollisuus hakemuksen jättämiseen. Tässä vaiheessa hän on velvollinen esittämään kaikki käytettävissään olevat tiedot hakemuksen perustelemiseksi ja täydentämiseksi. Hallinnollisen menettelyn määräaika alkaa kulua hakemuksen jättämisestä. Hakijalle olisi kyseisenä ajankohtana annettava asiakirja, joka todistaa hakijan aseman ja jonka olisi oltava voimassa niin kauan kuin hänellä on oikeus jäädä sen jäsenvaltion alueelle, joka on vastuussa hakemuksen tutkinnasta. | (24) Hakemuksen jättäminen on toimi, jolla hakija esittää saatavilla olevan näytön, joka voi tukea kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta [aseman määrittelyä koskevan asetuksen 4 artiklan 1 kohdan] mukaisesti. Tässä vaiheessa hän on velvollinen esittämään kaikki käytettävissään olevat tiedot hakemuksen perustelemiseksi. Hallinnollisen menettelyn määräaika alkaa kulua hakemuksen jättämisestä. |
Or. en
Tarkistus 271
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini, Jean Lambert
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 24 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(24) Hakemuksen jättäminen on toimi, jolla virallistetaan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus. Hakijalle olisi annettava tarvittavat tiedot siitä, miten ja missä hakemuksen voi jättää, ja hänelle olisi annettava tosiasiallinen mahdollisuus hakemuksen jättämiseen. Tässä vaiheessa hän on velvollinen esittämään kaikki käytettävissään olevat tiedot hakemuksen perustelemiseksi ja täydentämiseksi. Hallinnollisen menettelyn määräaika alkaa kulua hakemuksen jättämisestä. Hakijalle olisi kyseisenä ajankohtana annettava asiakirja, joka todistaa hakijan aseman ja jonka olisi oltava voimassa niin kauan kuin hänellä on oikeus jäädä sen jäsenvaltion alueelle, joka on vastuussa hakemuksen tutkinnasta. | (24) Hakemuksen jättäminen on toimi, jolla hakija esittää kaikki käytettävissään olevat olennaiset seikat [aseman määrittelyä koskevan asetuksen 4 artiklan 1 kohdan] mukaisesti. Hakijalle olisi annettava tarvittavat tiedot siitä, miten ja missä hakemuksen voi jättää, ja hänelle olisi annettava tosiasiallinen mahdollisuus hakemuksen jättämiseen. Tässä vaiheessa hän on velvollinen esittämään kaikki käytettävissään olevat tiedot hakemuksen perustelemiseksi. Hallinnollisen menettelyn määräaika alkaa kulua hakemuksen jättämisestä. |
Or. en
Tarkistus 272
Alessandra Mussolini, Salvatore Domenico Pogliese
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 24 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(24) Hakemuksen jättäminen on toimi, jolla virallistetaan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus. Hakijalle olisi annettava tarvittavat tiedot siitä, miten ja missä hakemuksen voi jättää, ja hänelle olisi annettava tosiasiallinen mahdollisuus hakemuksen jättämiseen. Tässä vaiheessa hän on velvollinen esittämään kaikki käytettävissään olevat tiedot hakemuksen perustelemiseksi ja täydentämiseksi. Hallinnollisen menettelyn määräaika alkaa kulua hakemuksen jättämisestä. Hakijalle olisi kyseisenä ajankohtana annettava asiakirja, joka todistaa hakijan aseman ja jonka olisi oltava voimassa niin kauan kuin hänellä on oikeus jäädä sen jäsenvaltion alueelle, joka on vastuussa hakemuksen tutkinnasta. | (24) Hakemuksen jättäminen on toimi, jolla virallistetaan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus. Hakijalle olisi annettava tarvittavat tiedot siitä, miten ja missä hakemuksen voi jättää, ja hänelle olisi annettava tosiasiallinen mahdollisuus hakemuksen jättämiseen. Tässä vaiheessa hänen on esitettävä kaikki käytettävissään olevat tiedot hakemuksen perustelemiseksi ja täydentämiseksi. Hallinnollisen menettelyn määräaika alkaa kulua hakemuksen jättämisestä. Hakijalle olisi kyseisenä ajankohtana annettava asiakirja, joka todistaa hakijan aseman ja jonka olisi oltava voimassa niin kauan kuin hänellä on oikeus jäädä sen jäsenvaltion alueelle, joka on vastuussa hakemuksen tutkinnasta. |
Or. en
Tarkistus 273
Cecilia Wikström, Sophia in 't Veld, Angelika Mlinar, Filiz Hyusmenova
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 24 a kappale (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| (24 a) Erilaisilla hakijaryhmillä on erilaisia tiedon tarpeita. Siksi tietoa on tarjottava eri tavoilla, ja se on mukautettava näihin tarpeisiin. On erityisen tärkeää varmistaa, että alaikäiset saavat lapsille soveltuvaa tietoa, joka vastaa heidän erityistarpeisiinsa ja tilanteeseensa. Täsmällisen ja korkealaatuisen tiedon tarjoaminen sekä huoltajan kanssa että ilman huoltajaa oleville alaikäisille lapsille soveltuvassa ympäristössä voi oleellisella tavalla edistää hyvän ympäristön tarjoamista alaikäisille ja auttaa myös tunnistamaan tapaukset, joissa on aihetta epäillä ihmiskauppaa. |
Or. en
Perustelu
Parannetaan tietojen antamista, vastaa Dublinin asetuksessa esitettyä ehdotusta.
Tarkistus 274
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 25 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(25) Hakijalle olisi ilmoitettava asianmukaisesti hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan kohtuullisessa ajassa ja kielellä, jota hän ymmärtää tai jota hänen voidaan kohtuudella olettaa ymmärtävän. Koska hakemus voitaisiin hylätä hakemuksesta luopumisen perusteella esimerkiksi hakijan kieltäytyessä yhteistyöstä kansallisten viranomaisten kanssa siten, ettei hän anna hakemuksen tutkinnassa tarvittavia tietoja, sormenjälkiään tai kasvokuvaansa tai ei jätä hakemustaan määräajassa, on välttämätöntä, että hakijalle ilmoitetaan seurauksista, joita näiden velvollisuuksien noudattamatta jättämisestä aiheutuu. | (25) Hakijalle olisi ilmoitettava asianmukaisesti hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan kohtuullisessa ajassa, tiiviissä ja helposti saatavilla olevassa muodossa ja selkeästi ilmaistuna ja yksinkertaisesti kielellä, jota hän ymmärtää. |
Or. en
Tarkistus 275
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 25 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(25) Hakijalle olisi ilmoitettava asianmukaisesti hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan kohtuullisessa ajassa ja kielellä, jota hän ymmärtää tai jota hänen voidaan kohtuudella olettaa ymmärtävän. Koska hakemus voitaisiin hylätä hakemuksesta luopumisen perusteella esimerkiksi hakijan kieltäytyessä yhteistyöstä kansallisten viranomaisten kanssa siten, ettei hän anna hakemuksen tutkinnassa tarvittavia tietoja, sormenjälkiään tai kasvokuvaansa tai ei jätä hakemustaan määräajassa, on välttämätöntä, että hakijalle ilmoitetaan seurauksista, joita näiden velvollisuuksien noudattamatta jättämisestä aiheutuu. | (25) Hakijalle olisi ilmoitettava asianmukaisesti hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan kohtuullisessa ajassa ja kielellä, jota hän ymmärtää, tiiviisti esitetyssä, läpinäkyvässä, helposti ymmärrettävässä ja saatavilla olevassa muodossa selkeällä ja yksinkertaisella kielellä. Asianmukaisesti koulutetun henkilöstön olisi annettava tiedot lapsille soveltuvalla tavalla ja kielellä, jota nämä ymmärtävät. |
Or. en
Tarkistus 276
Péter Niedermüller
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 25 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(25) Hakijalle olisi ilmoitettava asianmukaisesti hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan kohtuullisessa ajassa ja kielellä, jota hän ymmärtää tai jota hänen voidaan kohtuudella olettaa ymmärtävän. Koska hakemus voitaisiin hylätä hakemuksesta luopumisen perusteella esimerkiksi hakijan kieltäytyessä yhteistyöstä kansallisten viranomaisten kanssa siten, ettei hän anna hakemuksen tutkinnassa tarvittavia tietoja, sormenjälkiään tai kasvokuvaansa tai ei jätä hakemustaan määräajassa, on välttämätöntä, että hakijalle ilmoitetaan seurauksista, joita näiden velvollisuuksien noudattamatta jättämisestä aiheutuu. | (25) Hakijalle olisi ilmoitettava kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen rekisteröinnin yhteydessä asianmukaisesti hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan kohtuullisessa ajassa ja kielellä, jota hän ymmärtää. Tiedot olisi annettava tiiviisti esitetyssä, läpinäkyvässä, helposti ymmärrettävässä ja saatavilla olevassa muodossa selkeällä ja yksinkertaisella kielellä. Koska hakemus voitaisiin hylätä hakemuksesta luopumisen perusteella esimerkiksi hakijan kieltäytyessä yhteistyöstä kansallisten viranomaisten kanssa siten, ettei hän anna hakemuksen tutkinnassa tarvittavia tietoja, sormenjälkiään tai kasvokuvaansa tai ei jätä hakemustaan määräajassa, on välttämätöntä, että hakijalle ilmoitetaan seurauksista, joita näiden velvollisuuksien noudattamatta jättämisestä aiheutuu. |
Or. en
Perustelu
8 artiklan mukaisesti.
Tarkistus 277
Jeroen Lenaers
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 25 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(25) Hakijalle olisi ilmoitettava asianmukaisesti hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan kohtuullisessa ajassa ja kielellä, jota hän ymmärtää tai jota hänen voidaan kohtuudella olettaa ymmärtävän. Koska hakemus voitaisiin hylätä hakemuksesta luopumisen perusteella esimerkiksi hakijan kieltäytyessä yhteistyöstä kansallisten viranomaisten kanssa siten, ettei hän anna hakemuksen tutkinnassa tarvittavia tietoja, sormenjälkiään tai kasvokuvaansa tai ei jätä hakemustaan määräajassa, on välttämätöntä, että hakijalle ilmoitetaan seurauksista, joita näiden velvollisuuksien noudattamatta jättämisestä aiheutuu. | (25) Hakijalle olisi ilmoitettava asianmukaisesti hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan kohtuullisessa ajassa ja kielellä, jota hän ymmärtää tai jota hänen voidaan kohtuudella olettaa ymmärtävän. Kun hakijalle on asianmukaisesti annettu tiedot hänen tässä asetuksessa tarkoitetuista velvollisuuksistaan ja näiden velvollisuuksien laiminlyömisen seurauksista ja hakija kieltäytyy yhteistyöstä kansallisten viranomaisten kanssa siten, ettei hän anna hakemuksen tutkinnassa tarvittavia tietoja, biometrisia tietojaan tai ei jätä hakemustaan määräajassa, ja hakemus olisi hylättävä, on välttämätöntä, että hakijalle ilmoitetaan seurauksista, joita näiden velvollisuuksien noudattamatta jättämisestä aiheutuu. |
Or. en
Tarkistus 278
Monika Hohlmeier, Heinz K. Becker
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 25 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(25) Hakijalle olisi ilmoitettava asianmukaisesti hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan kohtuullisessa ajassa ja kielellä, jota hän ymmärtää tai jota hänen voidaan kohtuudella olettaa ymmärtävän. Koska hakemus voitaisiin hylätä hakemuksesta luopumisen perusteella esimerkiksi hakijan kieltäytyessä yhteistyöstä kansallisten viranomaisten kanssa siten, ettei hän anna hakemuksen tutkinnassa tarvittavia tietoja, sormenjälkiään tai kasvokuvaansa tai ei jätä hakemustaan määräajassa, on välttämätöntä, että hakijalle ilmoitetaan seurauksista, joita näiden velvollisuuksien noudattamatta jättämisestä aiheutuu. | (25) Hakijalle olisi ilmoitettava asianmukaisesti hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan kohtuullisessa ajassa ja kielellä, jota hän ymmärtää tai jota hänen voidaan kohtuudella olettaa ymmärtävän, ja mahdollisuuksien mukaan yksinkertaisella kielellä. Koska hakemus voitaisiin hylätä hakemuksesta luopumisen perusteella esimerkiksi hakijan kieltäytyessä yhteistyöstä kansallisten viranomaisten kanssa siten, ettei hän anna hakemuksen tutkinnassa tarvittavia tietoja, sormenjälkiään tai kasvokuvaansa tai ei jätä hakemustaan määräajassa, on välttämätöntä, että hakijalle ilmoitetaan seurauksista, joita näiden velvollisuuksien noudattamatta jättämisestä aiheutuu. |
Or. en
Tarkistus 279
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 25 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(25) Hakijalle olisi ilmoitettava asianmukaisesti hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan kohtuullisessa ajassa ja kielellä, jota hän ymmärtää tai jota hänen voidaan kohtuudella olettaa ymmärtävän. Koska hakemus voitaisiin hylätä hakemuksesta luopumisen perusteella esimerkiksi hakijan kieltäytyessä yhteistyöstä kansallisten viranomaisten kanssa siten, ettei hän anna hakemuksen tutkinnassa tarvittavia tietoja, sormenjälkiään tai kasvokuvaansa tai ei jätä hakemustaan määräajassa, on välttämätöntä, että hakijalle ilmoitetaan seurauksista, joita näiden velvollisuuksien noudattamatta jättämisestä aiheutuu. | (25) Hakijalle olisi ilmoitettava asianmukaisesti hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan kohtuullisessa ajassa ja kielellä, jota hän ymmärtää tai jota hänen voidaan kohtuudella olettaa ymmärtävän. Koska hakemus olisi hylättävä hakemuksesta luopumisen perusteella esimerkiksi hakijan kieltäytyessä yhteistyöstä kansallisten viranomaisten kanssa siten, ettei hän anna kaikkia hakemuksen tutkinnassa tarvittavia tietoja, sormenjälkiään tai kasvokuvaansa tai ei jätä hakemustaan määräajassa, on välttämätöntä, että hakijalle ilmoitetaan seurauksista, joita näiden velvollisuuksien noudattamatta jättämisestä aiheutuu. |
Or. en
Tarkistus 280
Cecilia Wikström, Sophia in 't Veld, Angelika Mlinar
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 25 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(25) Hakijalle olisi ilmoitettava asianmukaisesti hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan kohtuullisessa ajassa ja kielellä, jota hän ymmärtää tai jota hänen voidaan kohtuudella olettaa ymmärtävän. Koska hakemus voitaisiin hylätä hakemuksesta luopumisen perusteella esimerkiksi hakijan kieltäytyessä yhteistyöstä kansallisten viranomaisten kanssa siten, ettei hän anna hakemuksen tutkinnassa tarvittavia tietoja, sormenjälkiään tai kasvokuvaansa tai ei jätä hakemustaan määräajassa, on välttämätöntä, että hakijalle ilmoitetaan seurauksista, joita näiden velvollisuuksien noudattamatta jättämisestä aiheutuu. | (25) Hakijalle olisi ilmoitettava asianmukaisesti hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan kohtuullisessa ajassa ja kielellä, jota hän ymmärtää. Koska hakemus voitaisiin hylätä hakemuksesta luopumisen perusteella esimerkiksi hakijan kieltäytyessä yhteistyöstä kansallisten viranomaisten kanssa siten, ettei hän anna hakemuksen tutkinnassa tarvittavia tietoja, sormenjälkiään tai kasvokuvaansa tai ei jätä hakemustaan määräajassa, on välttämätöntä, että hakijalle ilmoitetaan seurauksista, joita näiden velvollisuuksien noudattamatta jättämisestä aiheutuu. |
Or. en
Perustelu
Selvennyksellä pyritään varmistamaan, että kaikille hakijoille annetaan asianmukaista tietoa.
Tarkistus 281
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 26 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(26) Voidakseen täyttää tämän asetuksen mukaiset velvoitteensa, hakemusten vastaanottamisesta vastaavien viranomaisten henkilöstöllä olisi oltava asianmukaiset tiedot ja henkilöstön olisi saatava tarpeellinen koulutus kansainvälisen suojelun alalla, myös Euroopan unionin turvapaikkaviraston tuella. Henkilöstölle olisi myös annettava asianmukaiset välineet ja ohjeet tehtävänsä hoitamiseksi tehokkaasti. | (26) Voidakseen täyttää tämän direktiivin mukaiset velvoitteensa, oikeusapua tarjoavalla kansalaisjärjestöllä tai henkilöllä on oikeus olla läsnä koko menettelyn ajan ja hakemusten vastaanottamisesta vastaavien viranomaisten henkilöstö olisi otettava palvelukseen pätevyyden ja kokemuksen perusteella avoimessa menettelyssä, henkilöstöllä olisi oltava riittävät tiedot ja henkilöstön olisi saatava tarpeellinen koulutus kansainvälisen suojelun alalla, myös Euroopan unionin turvapaikkaviraston tuella. Henkilöstölle olisi myös annettava asianmukaiset välineet ja ohjeet tehtävänsä hoitamiseksi tehokkaasti ja perusoikeudet turvaavalla tavalla. |
Or. en
Tarkistus 282
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 26 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(26) Voidakseen täyttää tämän asetuksen mukaiset velvoitteensa, hakemusten vastaanottamisesta vastaavien viranomaisten henkilöstöllä olisi oltava asianmukaiset tiedot ja henkilöstön olisi saatava tarpeellinen koulutus kansainvälisen suojelun alalla, myös Euroopan unionin turvapaikkaviraston tuella. Henkilöstölle olisi myös annettava asianmukaiset välineet ja ohjeet tehtävänsä hoitamiseksi tehokkaasti. | (26) Voidakseen täyttää tämän asetuksen mukaiset velvoitteensa, hakemusten vastaanottamisesta vastaavien viranomaisten henkilöstöllä olisi oltava asianmukaiset tiedot ja henkilöstön olisi saatava tarpeellinen koulutus kansainvälisen suojelun alalla, tarvittaessa myös Euroopan unionin turvapaikkaviraston tuella. Henkilöstölle olisi myös annettava asianmukaiset välineet ja ohjeet tehtävänsä hoitamiseksi tehokkaasti. |
Or. en
Tarkistus 283
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 26 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(26) Voidakseen täyttää tämän asetuksen mukaiset velvoitteensa, hakemusten vastaanottamisesta vastaavien viranomaisten henkilöstöllä olisi oltava asianmukaiset tiedot ja henkilöstön olisi saatava tarpeellinen koulutus kansainvälisen suojelun alalla, myös Euroopan unionin turvapaikkaviraston tuella. Henkilöstölle olisi myös annettava asianmukaiset välineet ja ohjeet tehtävänsä hoitamiseksi tehokkaasti. | (26) Voidakseen täyttää tämän direktiivin mukaiset velvoitteensa, hakemusten vastaanottamisesta vastaavien viranomaisten henkilöstöllä olisi oltava asianmukaiset tiedot ja henkilöstön olisi saatava tarpeellinen koulutus kansainvälisen suojelun alalla, myös Euroopan unionin turvapaikkaviraston tuella. Henkilöstölle olisi myös annettava asianmukaiset välineet ja ohjeet tehtävänsä hoitamiseksi tehokkaasti. |
Or. fr
Tarkistus 284
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 27 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(27) Mahdollisuudesta hakea kansainvälistä suojelua pitäisi olla saatavilla tietoja, jotta pääsyä menettelyyn voidaan helpottaa rajanylityspaikoilla ja säilöönottoyksiköissä. Tulkkausjärjestelyillä olisi varmistettava perustason kommunikointi, jotta toimivaltaiset viranomaiset ymmärtävät, jos henkilöt ilmoittavat haluavansa saada kansainvälistä suojelua. | (27) Mahdollisuudesta hakea kansainvälistä suojelua pitäisi olla saatavilla tietoja ja oikeusapua tarjoavilla kansalaisjärjestöillä olisi oltava mahdollisuus osallistua, jotta pääsyä menettelyyn voidaan helpottaa rajanylityspaikoilla ja säilöönottoyksiköissä. Tulkkausjärjestelyillä olisi varmistettava perustason kommunikointi, jotta toimivaltaiset viranomaiset ymmärtävät, jos henkilöt ilmoittavat haluavansa saada kansainvälistä suojelua. Tulkkauspalveluja tarjoavalla henkilöstöllä olisi oltava asianmukaiset tiedot ja tarvittava koulutus kansainvälisen suojelun ja ihmisoikeuksia koskevien takeiden alalla. |
Or. en
Tarkistus 285
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Bodil Valero, Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 27 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(27) Mahdollisuudesta hakea kansainvälistä suojelua pitäisi olla saatavilla tietoja, jotta pääsyä menettelyyn voidaan helpottaa rajanylityspaikoilla ja säilöönottoyksiköissä. Tulkkausjärjestelyillä olisi varmistettava perustason kommunikointi, jotta toimivaltaiset viranomaiset ymmärtävät, jos henkilöt ilmoittavat haluavansa saada kansainvälistä suojelua. | (27) Mahdollisuudesta hakea kansainvälistä suojelua pitäisi olla saatavilla tietoja, jotta pääsyä menettelyyn voidaan helpottaa rajanylityspaikoilla ja säilöönottoyksiköissä. Tulkkausjärjestelyillä olisi varmistettava perustason kommunikointi, jotta toimivaltaiset viranomaiset ymmärtävät, jos henkilöt ilmoittavat haluavansa saada kansainvälistä suojelua. Oikeudellisilla edustajilla ja oikeudellisia palveluja tai neuvontaa tai psykologista neuvontaa tarjoavilla kansalaisjärjestöillä olisi aina oltava pääsy säilöönottoyksiköihin, rajanylityspaikkoihin ja kauttakulkualueille. |
Or. en
Tarkistus 286
Sergei Stanishev
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 28 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(28) Tässä asetuksessa olisi säädettävä mahdollisuudesta, että hakija jättää hakemuksen puolisonsa, vakituisen kumppaninsa, itsestään riippuvaisten aikuisten ja alaikäisten puolesta. Tämä vaihtoehto mahdollistaa tällaisten hakemusten tutkimisen yhdessä. Kunkin yksilön oikeus hakea kansainvälistä suojelua on taattu sillä, että jos hakija ei hae kansainvälistä suojelua puolison, kumppanin, itsestään riippuvaisen aikuisen tai alaikäisen puolesta hakemuksen jättämiselle asetetun määräajan kuluessa, puoliso tai kumppani voi vielä jättää hakemuksen omissa nimissään ja määrittävän viranomaisen olisi avustettava hakijasta riippuvaista aikuista tai alaikäistä. Jos erillinen hakemus ei kuitenkaan ole perusteltu, siltä olisi katsottava puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset. | (28) Tässä asetuksessa olisi säädettävä jäsenvaltioiden mahdollisuudesta tutkia hakijoiden kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia yhdessä näiden perheenjäsenten hakemusten kanssa, edellyttäen että nämä ovat jäsenvaltioiden alueella. |
Or. en
Perustelu
Turvapaikkaoikeus on henkilökohtainen eikä henkilökohtaista ilmoitusta aikomuksista saisi syrjäyttää. Säännökset, jotka mahdollistavat hakemuksen tekemisen toisten henkilöiden puolesta, voivat johtaa ihmiskauppaa harjoittavien verkostojen väärinkäytöksiin. Asetuksessa olisi säädettävä jäsenvaltioiden mahdollisuudesta tutkia perheenjäsenten hakemuksia yhdessä, mikä on komission ehdottaman tekstin tarkoitus.
Tarkistus 287
Emil Radev
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 28 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(28) Tässä asetuksessa olisi säädettävä mahdollisuudesta, että hakija jättää hakemuksen puolisonsa, vakituisen kumppaninsa, itsestään riippuvaisten aikuisten ja alaikäisten puolesta. Tämä vaihtoehto mahdollistaa tällaisten hakemusten tutkimisen yhdessä. Kunkin yksilön oikeus hakea kansainvälistä suojelua on taattu sillä, että jos hakija ei hae kansainvälistä suojelua puolison, kumppanin, itsestään riippuvaisen aikuisen tai alaikäisen puolesta hakemuksen jättämiselle asetetun määräajan kuluessa, puoliso tai kumppani voi vielä jättää hakemuksen omissa nimissään ja määrittävän viranomaisen olisi avustettava hakijasta riippuvaista aikuista tai alaikäistä. Jos erillinen hakemus ei kuitenkaan ole perusteltu, siltä olisi katsottava puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset. | (28) Tässä asetuksessa olisi säädettävä mahdollisuudesta, että hakija jättää hakemuksen itsestään riippuvaisten aikuisten ja alaikäisten lasten puolesta. Tämä vaihtoehto mahdollistaa tällaisten hakemusten tutkimisen yhdessä. Kunkin yksilön oikeus hakea kansainvälistä suojelua on taattu sillä, että jos hakija ei hae kansainvälistä suojelua itsestään riippuvaisen aikuisen tai alaikäisen puolesta hakemuksen jättämiselle asetetun määräajan kuluessa, olisi määrittävän viranomaisen avustettava hakijasta riippuvaista aikuista tai alaikäistä. Jos erillinen hakemus ei kuitenkaan ole perusteltu, siltä olisi katsottava puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset. |
Or. bg
Tarkistus 288
Jeroen Lenaers
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 28 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(28) Tässä asetuksessa olisi säädettävä mahdollisuudesta, että hakija jättää hakemuksen puolisonsa, vakituisen kumppaninsa, itsestään riippuvaisten aikuisten ja alaikäisten puolesta. Tämä vaihtoehto mahdollistaa tällaisten hakemusten tutkimisen yhdessä. Kunkin yksilön oikeus hakea kansainvälistä suojelua on taattu sillä, että jos hakija ei hae kansainvälistä suojelua puolison, kumppanin, itsestään riippuvaisen aikuisen tai alaikäisen puolesta hakemuksen jättämiselle asetetun määräajan kuluessa, puoliso tai kumppani voi vielä jättää hakemuksen omissa nimissään ja määrittävän viranomaisen olisi avustettava hakijasta riippuvaista aikuista tai alaikäistä. Jos erillinen hakemus ei kuitenkaan ole perusteltu, siltä olisi katsottava puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset. | (28) Tässä asetuksessa olisi säädettävä mahdollisuudesta, että hakija jättää hakemuksen itsestään riippuvaisten aikuisten ja alaikäisten puolesta. Tämä vaihtoehto mahdollistaa tällaisten hakemusten tutkimisen yhdessä. Kunkin yksilön oikeus hakea kansainvälistä suojelua on taattu sillä, että jos hakija ei hae kansainvälistä suojelua puolison, kumppanin, itsestään riippuvaisen aikuisen tai alaikäisen puolesta hakemuksen jättämiselle asetetun määräajan kuluessa, määrittävän viranomaisen olisi avustettava hakijasta riippuvaista aikuista tai alaikäistä. Jos erillinen hakemus ei kuitenkaan ole perusteltu, siltä olisi katsottava puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset. |
Or. en
Tarkistus 289
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 28 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(28) Tässä asetuksessa olisi säädettävä mahdollisuudesta, että hakija jättää hakemuksen puolisonsa, vakituisen kumppaninsa, itsestään riippuvaisten aikuisten ja alaikäisten puolesta. Tämä vaihtoehto mahdollistaa tällaisten hakemusten tutkimisen yhdessä. Kunkin yksilön oikeus hakea kansainvälistä suojelua on taattu sillä, että jos hakija ei hae kansainvälistä suojelua puolison, kumppanin, itsestään riippuvaisen aikuisen tai alaikäisen puolesta hakemuksen jättämiselle asetetun määräajan kuluessa, puoliso tai kumppani voi vielä jättää hakemuksen omissa nimissään ja määrittävän viranomaisen olisi avustettava hakijasta riippuvaista aikuista tai alaikäistä. Jos erillinen hakemus ei kuitenkaan ole perusteltu, siltä olisi katsottava puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset. | (28) Tässä direktiivissä olisi säädettävä mahdollisuudesta, että hakija jättää hakemuksen puolisonsa, vakituisen kumppaninsa, itsestään riippuvaisten aikuisten ja alaikäisten puolesta. Tämä vaihtoehto mahdollistaa tällaisten hakemusten tutkimisen yhdessä. Kunkin yksilön oikeus hakea kansainvälistä suojelua on taattu sillä, että jos hakija ei hae kansainvälistä suojelua puolison, kumppanin, itsestään riippuvaisen aikuisen tai alaikäisen puolesta hakemuksen jättämiselle asetetun määräajan kuluessa, puoliso tai kumppani voi vielä jättää hakemuksen omissa nimissään ja määrittävän viranomaisen olisi avustettava hakijasta riippuvaista aikuista tai alaikäistä. |
Or. en
Tarkistus 290
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 28 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(28) Tässä asetuksessa olisi säädettävä mahdollisuudesta, että hakija jättää hakemuksen puolisonsa, vakituisen kumppaninsa, itsestään riippuvaisten aikuisten ja alaikäisten puolesta. Tämä vaihtoehto mahdollistaa tällaisten hakemusten tutkimisen yhdessä. Kunkin yksilön oikeus hakea kansainvälistä suojelua on taattu sillä, että jos hakija ei hae kansainvälistä suojelua puolison, kumppanin, itsestään riippuvaisen aikuisen tai alaikäisen puolesta hakemuksen jättämiselle asetetun määräajan kuluessa, puoliso tai kumppani voi vielä jättää hakemuksen omissa nimissään ja määrittävän viranomaisen olisi avustettava hakijasta riippuvaista aikuista tai alaikäistä. Jos erillinen hakemus ei kuitenkaan ole perusteltu, siltä olisi katsottava puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset. | (28) Tässä asetuksessa olisi säädettävä mahdollisuudesta, että hakija jättää hakemuksen puolisonsa, vakituisen kumppaninsa, itsestään riippuvaisten aikuisten ja alaikäisten puolesta. Tämä vaihtoehto mahdollistaa tällaisten hakemusten tutkimisen yhdessä. Kunkin yksilön oikeus hakea kansainvälistä suojelua on taattu sillä, että jos hakija ei hae kansainvälistä suojelua puolison, kumppanin, itsestään riippuvaisen aikuisen tai alaikäisen puolesta hakemuksen jättämiselle asetetun määräajan kuluessa, puoliso tai kumppani voi vielä jättää hakemuksen omissa nimissään ja määrittävän viranomaisen olisi avustettava hakijasta riippuvaista aikuista tai alaikäistä. |
Or. en
Tarkistus 291
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 28 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(28) Tässä asetuksessa olisi säädettävä mahdollisuudesta, että hakija jättää hakemuksen puolisonsa, vakituisen kumppaninsa, itsestään riippuvaisten aikuisten ja alaikäisten puolesta. Tämä vaihtoehto mahdollistaa tällaisten hakemusten tutkimisen yhdessä. Kunkin yksilön oikeus hakea kansainvälistä suojelua on taattu sillä, että jos hakija ei hae kansainvälistä suojelua puolison, kumppanin, itsestään riippuvaisen aikuisen tai alaikäisen puolesta hakemuksen jättämiselle asetetun määräajan kuluessa, puoliso tai kumppani voi vielä jättää hakemuksen omissa nimissään ja määrittävän viranomaisen olisi avustettava hakijasta riippuvaista aikuista tai alaikäistä. Jos erillinen hakemus ei kuitenkaan ole perusteltu, siltä olisi katsottava puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset. | (28) Tässä direktiivissä olisi säädettävä mahdollisuudesta, että hakija jättää hakemuksen puolisonsa, vakituisen kumppaninsa, itsestään riippuvaisten aikuisten ja alaikäisten puolesta. Tämä vaihtoehto mahdollistaa tällaisten hakemusten tutkimisen yhdessä. Kunkin yksilön oikeus hakea kansainvälistä suojelua on taattu sillä, että jos hakija ei hae kansainvälistä suojelua puolison, kumppanin, itsestään riippuvaisen aikuisen tai alaikäisen puolesta hakemuksen jättämiselle asetetun määräajan kuluessa, puoliso tai kumppani voi vielä jättää hakemuksen omissa nimissään ja määrittävän viranomaisen olisi avustettava hakijasta riippuvaista aikuista tai alaikäistä. Jos erillinen hakemus ei kuitenkaan ole perusteltu, siltä olisi katsottava puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset. |
Or. fr
Tarkistus 292
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 29 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(29) Jotta varmistettaisiin ilman huoltajaa olevien alaikäisten tosiasiallinen pääsy menettelyyn, heille olisi aina nimettävä edunvalvoja. Edunvalvojan olisi oltava henkilö tai organisaation edustaja, joka on nimitetty avustamaan ja ohjaamaan alaikäistä menettelyssä, jotta voidaan varmistaa lapsen etu ja hänen yleinen hyvinvointinsa. Tarvittaessa edunvalvojan olisi tehtävä oikeustoimia alaikäisen puolesta. Jotta ilman huoltajaa olevia alaikäisiä voitaisiin tukea tehokkaasti, edunvalvojien ei pitäisi olla samaan aikaan vastuussa suhteettoman suuresta määrästä ilman huoltajaa olevia alaikäisiä. Jäsenvaltioiden olisi nimettävä yhteisöjä tai henkilöitä, jotka ovat vastuussa edunvalvojien tukemisesta, valvonnasta ja seurannasta heidän suorittaessa tehtäviään. Ilman huoltajaa olevan alaikäisen olisi jätettävä hakemus omissa nimissään tai edunvalvojan kautta. Jotta turvattaisiin ilman huoltajaa olevan alaikäisen oikeudet ja menettelylliset takeet, hänelle hakemuksen jättämiseksi asetetun määräajan olisi alettava kulua siitä hetkestä, kun hänelle nimetään edunvalvoja ja hän tapaa edunvalvojan. Jos edunvalvoja ei jätä hakemusta asetetussa määräajassa, ilman huoltajaa olevalle alaikäiselle olisi annettava mahdollisuus jättää hakemus omissa nimissään määrittävän viranomaisen avustuksella. Sen, että ilman huoltajaa oleva alaikäinen päättää jättää hakemuksen omissa nimissään, ei pitäisi estää edunvalvojan nimittämistä hänelle. | (29) Jotta varmistettaisiin ilman huoltajaa olevien alaikäisten tosiasiallinen pääsy menettelyyn, heille olisi aina nimettävä edunvalvoja. Edunvalvojan olisi oltava henkilö tai organisaation edustaja, joka on nimitetty avustamaan ja ohjaamaan alaikäistä menettelyssä, jotta voidaan varmistaa lapsen etu ja hänen yleinen hyvinvointinsa. Tarvittaessa edunvalvojan olisi tehtävä oikeustoimia alaikäisen puolesta. Jotta ilman huoltajaa olevia alaikäisiä voitaisiin tukea tehokkaasti, edunvalvojien ei pitäisi olla samaan aikaan vastuussa suhteettoman suuresta määrästä ilman huoltajaa olevia alaikäisiä, ja missään tapauksessa määrä ei saa olla yli 10. Jäsenvaltioiden olisi nimettävä yhteisöjä tai henkilöitä, jotka ovat vastuussa edunvalvojien tukemisesta, valvonnasta ja seurannasta säännöllisin väliajoin heidän suorittaessa tehtäviään tyydyttävällä tavalla. Kansalaisjärjestöille olisi annettava mahdollisuus valvoa ja seurata edunvalvojia ja sitä olisi helpotettava. Kyseisillä yhteisöillä tai henkilöillä on myös toimivalta arvioida valitukset, joita ilman huoltajaa olevat alaikäiset tekevät edunvalvojiaan vastaan. Ilman huoltajaa oleville alaikäisille on tätä varten annettava tiiviisti esitetyssä, läpinäkyvässä, helposti ymmärrettävässä ja saatavilla olevassa muodossa selkeällä ja yksinkertaisella kielellä, lapsiystävällisellä tavalla ja kielellä, jota he ymmärtävät, tietoja siitä, mitä tai keitä nämä yhteisöt tai henkilöt ovat, sekä siitä, miten edunvalvojia vastaan voidaan tehdä valituksia luottamuksellisesti ja turvallisesti. Ilman huoltajaa olevan alaikäisen olisi jätettävä hakemus omissa nimissään tai edunvalvojan kautta. Jotta turvattaisiin ilman huoltajaa olevan alaikäisen oikeudet ja menettelylliset takeet, hänelle hakemuksen jättämiseksi asetetun määräajan olisi alettava kulua siitä hetkestä, kun hänelle nimetään edunvalvoja ja hän tapaa edunvalvojan. Jos edunvalvoja ei jätä hakemusta asetetussa määräajassa, ilman huoltajaa olevalle alaikäiselle olisi annettava mahdollisuus jättää hakemus omissa nimissään määrittävän viranomaisen avustuksella. Sen, että ilman huoltajaa oleva alaikäinen päättää jättää hakemuksen omissa nimissään, ei pitäisi estää edunvalvojan nimittämistä hänelle. |
Or. en
Tarkistus 293
Jeroen Lenaers
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 29 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(29) Jotta varmistettaisiin ilman huoltajaa olevien alaikäisten tosiasiallinen pääsy menettelyyn, heille olisi aina nimettävä edunvalvoja. Edunvalvojan olisi oltava henkilö tai organisaation edustaja, joka on nimitetty avustamaan ja ohjaamaan alaikäistä menettelyssä, jotta voidaan varmistaa lapsen etu ja hänen yleinen hyvinvointinsa. Tarvittaessa edunvalvojan olisi tehtävä oikeustoimia alaikäisen puolesta. Jotta ilman huoltajaa olevia alaikäisiä voitaisiin tukea tehokkaasti, edunvalvojien ei pitäisi olla samaan aikaan vastuussa suhteettoman suuresta määrästä ilman huoltajaa olevia alaikäisiä. Jäsenvaltioiden olisi nimettävä yhteisöjä tai henkilöitä, jotka ovat vastuussa edunvalvojien tukemisesta, valvonnasta ja seurannasta heidän suorittaessa tehtäviään. Ilman huoltajaa olevan alaikäisen olisi jätettävä hakemus omissa nimissään tai edunvalvojan kautta. Jotta turvattaisiin ilman huoltajaa olevan alaikäisen oikeudet ja menettelylliset takeet, hänelle hakemuksen jättämiseksi asetetun määräajan olisi alettava kulua siitä hetkestä, kun hänelle nimetään edunvalvoja ja hän tapaa edunvalvojan. Jos edunvalvoja ei jätä hakemusta asetetussa määräajassa, ilman huoltajaa olevalle alaikäiselle olisi annettava mahdollisuus jättää hakemus omissa nimissään määrittävän viranomaisen avustuksella. Sen, että ilman huoltajaa oleva alaikäinen päättää jättää hakemuksen omissa nimissään, ei pitäisi estää edunvalvojan nimittämistä hänelle. | (29) Jotta varmistettaisiin ilman huoltajaa olevien alaikäisten tosiasiallinen pääsy menettelyyn, heille olisi aina nimettävä edunvalvoja. Edunvalvojan olisi oltava henkilö tai organisaation edustaja, joka on nimitetty avustamaan ja ohjaamaan alaikäistä menettelyssä, jotta voidaan varmistaa lapsen etu ja hänen yleinen hyvinvointinsa. Tarvittaessa edunvalvojan olisi tehtävä oikeustoimia alaikäisen puolesta. Jotta ilman huoltajaa olevia alaikäisiä voitaisiin tukea tehokkaasti, edunvalvojien ei pitäisi olla samaan aikaan vastuussa suhteettoman suuresta määrästä, eikä missään tapauksessa yli 20:stä ilman huoltajaa olevasta alaikäisestä. Jäsenvaltioiden olisi nimettävä yhteisöjä tai henkilöitä, jotka ovat vastuussa edunvalvojien tukemisesta, valvonnasta ja seurannasta heidän suorittaessa tehtäviään. Ilman huoltajaa olevan alaikäisen olisi jätettävä hakemus omissa nimissään tai edunvalvojan kautta. Jotta turvattaisiin ilman huoltajaa olevan alaikäisen oikeudet ja menettelylliset takeet, hänelle hakemuksen jättämiseksi asetetun määräajan olisi alettava kulua siitä hetkestä, kun hänelle nimetään edunvalvoja ja hän tapaa edunvalvojan. Jos edunvalvoja ei jätä hakemusta asetetussa määräajassa, ilman huoltajaa olevalle alaikäiselle olisi annettava mahdollisuus jättää hakemus omissa nimissään määrittävän viranomaisen avustuksella. Sen, että ilman huoltajaa oleva alaikäinen päättää jättää hakemuksen omissa nimissään, ei pitäisi estää edunvalvojan nimittämistä hänelle. |
Or. en
Tarkistus 294
Brice Hortefeux, Rachida Dati
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 29 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(29) Jotta varmistettaisiin ilman huoltajaa olevien alaikäisten tosiasiallinen pääsy menettelyyn, heille olisi aina nimettävä edunvalvoja. Edunvalvojan olisi oltava henkilö tai organisaation edustaja, joka on nimitetty avustamaan ja ohjaamaan alaikäistä menettelyssä, jotta voidaan varmistaa lapsen etu ja hänen yleinen hyvinvointinsa. Tarvittaessa edunvalvojan olisi tehtävä oikeustoimia alaikäisen puolesta. Jotta ilman huoltajaa olevia alaikäisiä voitaisiin tukea tehokkaasti, edunvalvojien ei pitäisi olla samaan aikaan vastuussa suhteettoman suuresta määrästä ilman huoltajaa olevia alaikäisiä. Jäsenvaltioiden olisi nimettävä yhteisöjä tai henkilöitä, jotka ovat vastuussa edunvalvojien tukemisesta, valvonnasta ja seurannasta heidän suorittaessa tehtäviään. Ilman huoltajaa olevan alaikäisen olisi jätettävä hakemus omissa nimissään tai edunvalvojan kautta. Jotta turvattaisiin ilman huoltajaa olevan alaikäisen oikeudet ja menettelylliset takeet, hänelle hakemuksen jättämiseksi asetetun määräajan olisi alettava kulua siitä hetkestä, kun hänelle nimetään edunvalvoja ja hän tapaa edunvalvojan. Jos edunvalvoja ei jätä hakemusta asetetussa määräajassa, ilman huoltajaa olevalle alaikäiselle olisi annettava mahdollisuus jättää hakemus omissa nimissään määrittävän viranomaisen avustuksella. Sen, että ilman huoltajaa oleva alaikäinen päättää jättää hakemuksen omissa nimissään, ei pitäisi estää edunvalvojan nimittämistä hänelle. | (29) Jotta varmistettaisiin ilman huoltajaa olevien alaikäisten tosiasiallinen pääsy menettelyyn, heille olisi aina nimettävä edunvalvoja. Edunvalvojan olisi oltava henkilö tai organisaation edustaja, joka on nimitetty avustamaan ja ohjaamaan alaikäistä menettelyssä, jotta voidaan varmistaa lapsen etu ja hänen yleinen hyvinvointinsa. Tarvittaessa edunvalvojan olisi tehtävä oikeustoimia alaikäisen puolesta. Jotta ilman huoltajaa olevia alaikäisiä voitaisiin tukea tehokkaasti, edunvalvojien pitäisi olla samaan aikaan vastuussa rajoitetusta määrästä ilman huoltajaa olevia alaikäisiä. Jäsenvaltioiden olisi nimettävä yhteisöjä tai henkilöitä, jotka ovat vastuussa edunvalvojien tukemisesta, valvonnasta ja seurannasta heidän suorittaessa tehtäviään. Ilman huoltajaa olevan alaikäisen olisi jätettävä hakemus omissa nimissään tai edunvalvojan kautta. Jotta turvattaisiin ilman huoltajaa olevan alaikäisen oikeudet ja menettelylliset takeet, hänelle hakemuksen jättämiseksi asetetun määräajan olisi alettava kulua siitä hetkestä, kun hänelle nimetään edunvalvoja ja hän tapaa edunvalvojan. Jos edunvalvoja ei jätä hakemusta asetetussa määräajassa, ilman huoltajaa olevalle alaikäiselle olisi annettava mahdollisuus jättää hakemus omissa nimissään määrittävän viranomaisen avustuksella. Sen, että ilman huoltajaa oleva alaikäinen päättää jättää hakemuksen omissa nimissään, ei pitäisi estää edunvalvojan nimittämistä hänelle. |
Or. fr
Tarkistus 295
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 29 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(29) Jotta varmistettaisiin ilman huoltajaa olevien alaikäisten tosiasiallinen pääsy menettelyyn, heille olisi aina nimettävä edunvalvoja. Edunvalvojan olisi oltava henkilö tai organisaation edustaja, joka on nimitetty avustamaan ja ohjaamaan alaikäistä menettelyssä, jotta voidaan varmistaa lapsen etu ja hänen yleinen hyvinvointinsa. Tarvittaessa edunvalvojan olisi tehtävä oikeustoimia alaikäisen puolesta. Jotta ilman huoltajaa olevia alaikäisiä voitaisiin tukea tehokkaasti, edunvalvojien ei pitäisi olla samaan aikaan vastuussa suhteettoman suuresta määrästä ilman huoltajaa olevia alaikäisiä. Jäsenvaltioiden olisi nimettävä yhteisöjä tai henkilöitä, jotka ovat vastuussa edunvalvojien tukemisesta, valvonnasta ja seurannasta heidän suorittaessa tehtäviään. Ilman huoltajaa olevan alaikäisen olisi jätettävä hakemus omissa nimissään tai edunvalvojan kautta. Jotta turvattaisiin ilman huoltajaa olevan alaikäisen oikeudet ja menettelylliset takeet, hänelle hakemuksen jättämiseksi asetetun määräajan olisi alettava kulua siitä hetkestä, kun hänelle nimetään edunvalvoja ja hän tapaa edunvalvojan. Jos edunvalvoja ei jätä hakemusta asetetussa määräajassa, ilman huoltajaa olevalle alaikäiselle olisi annettava mahdollisuus jättää hakemus omissa nimissään määrittävän viranomaisen avustuksella. Sen, että ilman huoltajaa oleva alaikäinen päättää jättää hakemuksen omissa nimissään, ei pitäisi estää edunvalvojan nimittämistä hänelle. | (29) Jotta varmistettaisiin ilman huoltajaa olevien alaikäisten tosiasiallinen pääsy menettelyyn, heille olisi aina nimettävä edunvalvoja. Edunvalvojan olisi oltava luonnollinen henkilö, joka on nimitetty avustamaan ja ohjaamaan alaikäistä menettelyssä, jotta voidaan varmistaa lapsen etu ja hänen yleinen hyvinvointinsa. Tarvittaessa edunvalvojan olisi tehtävä oikeustoimia alaikäisen puolesta. Jotta ilman huoltajaa olevia alaikäisiä voitaisiin tukea tehokkaasti, edunvalvojien ei pitäisi olla samaan aikaan vastuussa suhteettoman suuresta määrästä ilman huoltajaa olevia alaikäisiä. Jäsenvaltioiden olisi nimettävä yhteisöjä tai henkilöitä, jotka ovat vastuussa edunvalvojien tukemisesta, valvonnasta ja seurannasta heidän suorittaessa tehtäviään. Ilman huoltajaa olevan alaikäisen olisi jätettävä hakemus omissa nimissään tai edunvalvojan kautta. Jotta turvattaisiin ilman huoltajaa olevan alaikäisen oikeudet ja menettelylliset takeet, hänelle hakemuksen jättämiseksi asetetun määräajan olisi alettava kulua siitä hetkestä, kun hänelle nimetään edunvalvoja ja hän tapaa edunvalvojan. Jos edunvalvoja ei jätä hakemusta asetetussa määräajassa, ilman huoltajaa olevalle alaikäiselle olisi annettava mahdollisuus jättää hakemus omissa nimissään määrittävän viranomaisen avustuksella. Sen, että ilman huoltajaa oleva alaikäinen päättää jättää hakemuksen omissa nimissään, ei pitäisi estää edunvalvojan nimittämistä hänelle. |
Or. en
Tarkistus 296
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 30 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(30) Hakijoiden oikeuksien takaamiseksi päätökset kaikista kansainvälistä suojelua koskevista hakemuksista olisi tehtävä tosiseikkojen perusteella, objektiivisesti, puolueettomasti ja tapauskohtaisesti perusteellisen tutkinnan jälkeen, jossa otetaan huomioon kaikki hakijan toimittamat tiedot ja hakijan henkilökohtaiset olosuhteet. Sen varmistamiseksi, että hakemus tutkitaan perusteellisesti, määrittävän viranomaisen olisi otettava huomioon tilannetta hakijan alkuperämaassa koskevat merkitykselliset, tarkat ja ajantasaiset tiedot, jotka on saatu Euroopan unionin turvapaikkavirastosta ja muista lähteistä, kuten Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetulta. Määrittävän viranomaisen olisi myös otettava huomioon mahdolliset Euroopan unionin turvapaikkaviraston laatimat yhteiset alkuperämaatietoja koskevat analyysit. Menettelyn päättämisen lykkäämisen olisi oltava täysin sopusoinnussa asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) mukaisten jäsenvaltioiden velvollisuuksien ja hyvää hallintoa koskevan oikeuden kanssa vaikuttamatta tämän asetuksen mukaisten menettelyjen tehokkuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. | (30) Hakijoiden oikeuksien takaamiseksi päätökset kaikista kansainvälistä suojelua koskevista hakemuksista olisi tehtävä tosiseikkojen perusteella, objektiivisesti, puolueettomasti ja tapauskohtaisesti perusteellisen tutkinnan jälkeen, jossa otetaan huomioon kaikki hakijan toimittamat tiedot ja hakijan henkilökohtaiset olosuhteet. Sen varmistamiseksi, että hakemus tutkitaan perusteellisesti, määrittävän viranomaisen olisi otettava huomioon tilannetta hakijan alkuperämaassa koskevat merkitykselliset, tarkat ja ajantasaiset tiedot, jotka on saatu Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetulta ja muilta hallituksilta ja kansalaisjärjestöiltä. Menettelyn päättämisen lykkäämisen olisi oltava täysin sopusoinnussa asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) mukaisten jäsenvaltioiden velvollisuuksien ja hyvää hallintoa koskevan oikeuden kanssa vaikuttamatta tämän direktiivin mukaisten menettelyjen oikeudenmukaisuuteen. |
Or. en
Tarkistus 297
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 30 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(30) Hakijoiden oikeuksien takaamiseksi päätökset kaikista kansainvälistä suojelua koskevista hakemuksista olisi tehtävä tosiseikkojen perusteella, objektiivisesti, puolueettomasti ja tapauskohtaisesti perusteellisen tutkinnan jälkeen, jossa otetaan huomioon kaikki hakijan toimittamat tiedot ja hakijan henkilökohtaiset olosuhteet. Sen varmistamiseksi, että hakemus tutkitaan perusteellisesti, määrittävän viranomaisen olisi otettava huomioon tilannetta hakijan alkuperämaassa koskevat merkitykselliset, tarkat ja ajantasaiset tiedot, jotka on saatu Euroopan unionin turvapaikkavirastosta ja muista lähteistä, kuten Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetulta. Määrittävän viranomaisen olisi myös otettava huomioon mahdolliset Euroopan unionin turvapaikkaviraston laatimat yhteiset alkuperämaatietoja koskevat analyysit. Menettelyn päättämisen lykkäämisen olisi oltava täysin sopusoinnussa asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) mukaisten jäsenvaltioiden velvollisuuksien ja hyvää hallintoa koskevan oikeuden kanssa vaikuttamatta tämän asetuksen mukaisten menettelyjen tehokkuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. | (30) Hakijoiden oikeuksien takaamiseksi päätökset kaikista kansainvälistä suojelua koskevista hakemuksista olisi tehtävä tosiseikkojen perusteella, objektiivisesti, puolueettomasti ja tapauskohtaisesti perusteellisen tutkinnan jälkeen, jossa otetaan huomioon kaikki hakijan toimittamat tiedot ja hakijan henkilökohtaiset olosuhteet. Sen varmistamiseksi, että hakemus tutkitaan perusteellisesti, määrittävän viranomaisen olisi otettava huomioon tilannetta hakijan alkuperämaassa koskevat merkitykselliset, tarkat ja ajantasaiset tiedot, jotka on saatu Euroopan unionin turvapaikkavirastosta. Määrittävän viranomaisen olisi myös otettava huomioon mahdolliset Euroopan unionin turvapaikkaviraston laatimat yhteiset alkuperämaatietoja koskevat analyysit. Menettelyn päättämisen lykkäämisen olisi oltava täysin sopusoinnussa asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) mukaisten jäsenvaltioiden velvollisuuksien ja hyvää hallintoa koskevan oikeuden kanssa vaikuttamatta tämän asetuksen mukaisten menettelyjen tehokkuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. |
Or. en
Tarkistus 298
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 30 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(30) Hakijoiden oikeuksien takaamiseksi päätökset kaikista kansainvälistä suojelua koskevista hakemuksista olisi tehtävä tosiseikkojen perusteella, objektiivisesti, puolueettomasti ja tapauskohtaisesti perusteellisen tutkinnan jälkeen, jossa otetaan huomioon kaikki hakijan toimittamat tiedot ja hakijan henkilökohtaiset olosuhteet. Sen varmistamiseksi, että hakemus tutkitaan perusteellisesti, määrittävän viranomaisen olisi otettava huomioon tilannetta hakijan alkuperämaassa koskevat merkitykselliset, tarkat ja ajantasaiset tiedot, jotka on saatu Euroopan unionin turvapaikkavirastosta ja muista lähteistä, kuten Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetulta. Määrittävän viranomaisen olisi myös otettava huomioon mahdolliset Euroopan unionin turvapaikkaviraston laatimat yhteiset alkuperämaatietoja koskevat analyysit. Menettelyn päättämisen lykkäämisen olisi oltava täysin sopusoinnussa asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) mukaisten jäsenvaltioiden velvollisuuksien ja hyvää hallintoa koskevan oikeuden kanssa vaikuttamatta tämän asetuksen mukaisten menettelyjen tehokkuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. | (30) Hakijoiden oikeuksien takaamiseksi päätökset kaikista kansainvälistä suojelua koskevista hakemuksista olisi tehtävä tosiseikkojen perusteella, objektiivisesti, puolueettomasti ja tapauskohtaisesti perusteellisen tutkinnan jälkeen, jossa otetaan huomioon kaikki hakijan toimittamat tiedot ja hakijan henkilökohtaiset olosuhteet. Sen varmistamiseksi, että hakemus tutkitaan perusteellisesti, määrittävän viranomaisen olisi otettava huomioon tilannetta hakijan alkuperämaassa koskevat merkitykselliset, tarkat ja ajantasaiset tiedot, jotka on saatu Euroopan unionin turvapaikkavirastosta ja muista lähteistä, kuten Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetulta. Määrittävän viranomaisen olisi myös otettava huomioon mahdolliset Euroopan unionin turvapaikkaviraston laatimat yhteiset alkuperämaatietoja koskevat analyysit. Menettelyn päättämisen lykkäämisen olisi oltava täysin sopusoinnussa asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) mukaisten jäsenvaltioiden velvollisuuksien ja hyvää hallintoa koskevan oikeuden kanssa vaikuttamatta tämän direktiivin mukaisten menettelyjen tehokkuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. |
Or. fr
Tarkistus 299
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 31 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(31) Hakijan oikeuksien takaamiseksi hakemusta koskeva päätös olisi tehtävä kirjallisesti. Jos päätöksessä ei myönnetä kansainvälistä suojelua, hakijalle olisi ilmoitettava päätöksen perustelut ja annettava tietoja päätöksen seurauksista sekä siitä, miten päätökseen voi hakea muutosta. Rajoittamatta hakijan oikeutta pysyä maassa ja palauttamiskiellon periaatetta, tällaiseen päätökseen voi sisältyä tai sen yhteydessä voidaan antaa palauttamispäätös Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/115/EY 6 artiklan mukaisesti.28 | (31) Hakijan oikeuksien takaamiseksi hakemusta koskeva päätös olisi tehtävä kirjallisesti. Jos päätöksessä ei myönnetä kansainvälistä suojelua, hakijalle olisi ilmoitettava päätöksen perustelut ja annettava tietoja päätöksen seurauksista sekä siitä, miten päätökseen voi hakea muutosta. Rajoittamatta hakijan oikeutta pysyä maassa, myös siihen asti, kun määräaika, jonka kuluessa näiden on käytettävä oikeuttaan tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, on päättynyt, ja silloin, kun tällaista oikeutta on käytetty määräajassa, odottamaan muutoksenhaun tulosta, ja palauttamiskiellon periaatetta, tällaiseen päätökseen voi sisältyä tai sen yhteydessä voidaan antaa palauttamispäätös Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/115/EY 6 artiklan mukaisesti.28 |
_________________ | _________________ |
28 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/115/EY, annettu 16 päivänä joulukuuta 2008, jäsenvaltioissa sovellettavista yhteisistä vaatimuksista ja menettelyistä laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamiseksi (EUVL L 348, 24.12.2008, s. 98). | 28 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/115/EY, annettu 16 päivänä joulukuuta 2008, jäsenvaltioissa sovellettavista yhteisistä vaatimuksista ja menettelyistä laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamiseksi (EUVL L 348, 24.12.2008, s. 98). |
Or. en
Tarkistus 300
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 31 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(31) Hakijan oikeuksien takaamiseksi hakemusta koskeva päätös olisi tehtävä kirjallisesti. Jos päätöksessä ei myönnetä kansainvälistä suojelua, hakijalle olisi ilmoitettava päätöksen perustelut ja annettava tietoja päätöksen seurauksista sekä siitä, miten päätökseen voi hakea muutosta. Rajoittamatta hakijan oikeutta pysyä maassa ja palauttamiskiellon periaatetta, tällaiseen päätökseen voi sisältyä tai sen yhteydessä voidaan antaa palauttamispäätös Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/115/EY 6 artiklan mukaisesti.28 | (31) Hakijan oikeuksien takaamiseksi hakemusta koskeva päätös olisi tehtävä kirjallisesti ja käännettynä kielelle, jota hän ymmärtää. Jos päätöksessä ei myönnetä kansainvälistä suojelua, hakijalle olisi ilmoitettava päätöksen perustelut ja annettava tietoja päätöksen seurauksista sekä siitä, miten päätökseen voi hakea muutosta. Hakijan oikeutta pysyä maassa ja palauttamiskiellon periaatetta on kunnioitettava. |
_________________ |
|
28 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/115/EY, annettu 16 päivänä joulukuuta 2008, jäsenvaltioissa sovellettavista yhteisistä vaatimuksista ja menettelyistä laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamiseksi (EUVL L 348, 24.12.2008, s. 98). |
|
Or. en
Tarkistus 301
Monika Hohlmeier, Heinz K. Becker
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 31 a kappale (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| (31 a) Ottaen huomioon Maltalla 3 päivänä helmikuuta 2017 kokoontuneiden valtioiden ja hallitusten päämiesten julkilausuman, jossa korostettiin tarvetta tarkistaa EU:n palauttamispolitiikkaa sellaisen objektiivisen analyysin pohjalta, joka koskee tapaa, jolla unionissa ja kansallisella tasolla käytettävissä olevia oikeudellisia, operatiivisia, taloudellisia ja käytännön välineitä sovelletaan, komission olisi ehdotettava Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/115/EY31 a tarkistamista. |
| _________________ |
| 31 a Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/115/EY, annettu 16 päivänä joulukuuta 2008, jäsenvaltioissa sovellettavista yhteisistä vaatimuksista ja menettelyistä laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamiseksi. |
Or. en
Tarkistus 302
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 32 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(32) On tarpeen, että kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin liittyviä päätöksiä tekevien viranomaisten henkilöstöllä on asianmukaiset tiedot ja tarpeellinen koulutus kansainvälisen suojelun alalla ja että henkilöstö suorittaa tehtävänsä noudattaen sovellettavia eettisiä periaatteita. Tämän olisi koskettava muiden jäsenvaltioiden viranomaisten henkilöstöä ja Euroopan unionin turvapaikkaviraston käyttämiä asiantuntijoita, jotka avustavat jäsenvaltion määrittävää viranomaista kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten tutkinnassa. | (32) On tarpeen, että kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin liittyviä päätöksiä tekevien viranomaisten henkilöstöllä on asianmukaiset tiedot ja tarpeellinen koulutus kansainvälisen suojelun alalla ja että henkilöstö suorittaa tehtävänsä noudattaen sovellettavia eettisiä periaatteita. Tämän olisi koskettava muiden jäsenvaltioiden viranomaisten henkilöstöä ja Euroopan unionin turvapaikkaviraston käyttämiä asiantuntijoita, jotka avustavat jäsenvaltion määrittävää viranomaista kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten rekisteröinnissä. |
Or. en
Tarkistus 303
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 33 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(33) Rajoittamatta kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen asianmukaista ja perusteellista tutkintaa on sekä jäsenvaltioiden että hakijoiden edun mukaista, että päätös tehdään mahdollisimman pian. Olisi vahvistettava enimmäismääräajat hallinnollisen menettelyn kestolle sekä muutoksenhaun ensimmäiselle tasolle kansainvälistä suojelua koskevan menettelyn keventämiseksi. Tällä tavoin hakijoiden pitäisi pystyä saamaan päätös hakemuksestaan mahdollisimman lyhyessä ajassa kaikissa jäsenvaltioissa, jolloin varmistetaan nopea ja tehokas menettely. | (33) Rajoittamatta kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen asianmukaista ja perusteellista tutkintaa on sekä jäsenvaltioiden että hakijoiden edun mukaista, että päätös tehdään mahdollisimman pian. Olisi vahvistettava enimmäismääräajat hallinnollisen menettelyn kestolle sekä muutoksenhaun ensimmäiselle tasolle kansainvälistä suojelua koskevan menettelyn keventämiseksi. Tällä tavoin hakijoiden pitäisi pystyä saamaan päätös hakemuksestaan mahdollisimman lyhyessä ajassa kaikissa jäsenvaltioissa, jolloin varmistetaan nopea ja tehokas menettely. Menettelyn yksinkertaistaminen ei saisi millään lailla rajoittaa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteiden tapauskohtaista ja perusteellista tutkintaa. |
Or. en
Tarkistus 304
Cecilia Wikström, Sophia in 't Veld, Angelika Mlinar, Filiz Hyusmenova
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 35 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(35) Ennen kuin määritetään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus)29 mukaisesti hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, ensimmäisen jäsenvaltion, jossa hakemus on jätetty, olisi tutkittava, täyttyvätkö hakemuksen tutkittavaksi ottamisen edellytykset, jos maata, joka ei ole jäsenvaltio, pidetään hakijan kannalta ensimmäisenä turvapaikkamaana tai turvallisena kolmantena maana. Hakemukselta olisi katsottava puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset myös silloin, kun se on myöhempi hakemus ilman uusia merkityksellisiä seikkoja tai perusteita ja kun puolison, kumppanin, hakijasta riippuvaisen aikuisen tai alaikäisen erillistä hakemusta ei katsota perustelluksi. | Poistetaan. |
_________________ |
|
29 EUVL L […], […], s. […]. |
|
Or. en
Perustelu
Pakollista ennen Dublin-asetuksen mukaista hakemuksen käsittelyä koskevaa tutkittavaksiottamismenettelyä ei saisi olla, koska tästä seuraisi kohtuuton hallinnollinen vastuu etulinjassa oleville jäsenvaltioille.
Tarkistus 305
Sergei Stanishev
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 35 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(35) Ennen kuin määritetään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus)29 mukaisesti hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, ensimmäisen jäsenvaltion, jossa hakemus on jätetty, olisi tutkittava, täyttyvätkö hakemuksen tutkittavaksi ottamisen edellytykset, jos maata, joka ei ole jäsenvaltio, pidetään hakijan kannalta ensimmäisenä turvapaikkamaana tai turvallisena kolmantena maana. Hakemukselta olisi katsottava puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset myös silloin, kun se on myöhempi hakemus ilman uusia merkityksellisiä seikkoja tai perusteita ja kun puolison, kumppanin, hakijasta riippuvaisen aikuisen tai alaikäisen erillistä hakemusta ei katsota perustelluksi. | Poistetaan. |
_________________ |
|
29 EUVL L […], […], s. […]. |
|
Or. en
Perustelu
Käsiteltäväksi ottamisen tarkistus ei saisi olla vaatimus hakemusmenettelyssä. Tällaiset säännökset aiheuttaisivat etulinjassa oleviin jäsenvaltioihin kohdistuvaa kohtuutonta painetta ja voisivat johtaa kansainvälistä suojelua koskevien menettelyjen viivästyksiin.
Tarkistus 306
Péter Niedermüller
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 35 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(35) Ennen kuin määritetään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus)29 mukaisesti hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, ensimmäisen jäsenvaltion, jossa hakemus on jätetty, olisi tutkittava, täyttyvätkö hakemuksen tutkittavaksi ottamisen edellytykset, jos maata, joka ei ole jäsenvaltio, pidetään hakijan kannalta ensimmäisenä turvapaikkamaana tai turvallisena kolmantena maana. Hakemukselta olisi katsottava puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset myös silloin, kun se on myöhempi hakemus ilman uusia merkityksellisiä seikkoja tai perusteita ja kun puolison, kumppanin, hakijasta riippuvaisen aikuisen tai alaikäisen erillistä hakemusta ei katsota perustelluksi. | Poistetaan. |
_________________ |
|
29 EUVL L […], […], s. […]. |
|
Or. en
Perustelu
Tutkittavaksiottamismenettelyn olisi edelleen oltava jäsenvaltioille vapaaehtoinen nykyisen turvapaikkamenettelydirektiivin mukaisesti.
Tarkistus 307
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 35 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(35) Ennen kuin määritetään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus)29 mukaisesti hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, ensimmäisen jäsenvaltion, jossa hakemus on jätetty, olisi tutkittava, täyttyvätkö hakemuksen tutkittavaksi ottamisen edellytykset, jos maata, joka ei ole jäsenvaltio, pidetään hakijan kannalta ensimmäisenä turvapaikkamaana tai turvallisena kolmantena maana. Hakemukselta olisi katsottava puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset myös silloin, kun se on myöhempi hakemus ilman uusia merkityksellisiä seikkoja tai perusteita ja kun puolison, kumppanin, hakijasta riippuvaisen aikuisen tai alaikäisen erillistä hakemusta ei katsota perustelluksi. | Poistetaan. |
_________________ |
|
29 EUVL L […], […], s. […]. |
|
Or. en
Tarkistus 308
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini, Jean Lambert
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 35 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(35) Ennen kuin määritetään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus)29 mukaisesti hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, ensimmäisen jäsenvaltion, jossa hakemus on jätetty, olisi tutkittava, täyttyvätkö hakemuksen tutkittavaksi ottamisen edellytykset, jos maata, joka ei ole jäsenvaltio, pidetään hakijan kannalta ensimmäisenä turvapaikkamaana tai turvallisena kolmantena maana. Hakemukselta olisi katsottava puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset myös silloin, kun se on myöhempi hakemus ilman uusia merkityksellisiä seikkoja tai perusteita ja kun puolison, kumppanin, hakijasta riippuvaisen aikuisen tai alaikäisen erillistä hakemusta ei katsota perustelluksi. | Poistetaan. |
_________________ |
|
29 EUVL L […], […], s. […]. |
|
Or. en
Tarkistus 309
Emil Radev
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 35 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(35) Ennen kuin määritetään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus)29 mukaisesti hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, ensimmäisen jäsenvaltion, jossa hakemus on jätetty, olisi tutkittava, täyttyvätkö hakemuksen tutkittavaksi ottamisen edellytykset, jos maata, joka ei ole jäsenvaltio, pidetään hakijan kannalta ensimmäisenä turvapaikkamaana tai turvallisena kolmantena maana. Hakemukselta olisi katsottava puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset myös silloin, kun se on myöhempi hakemus ilman uusia merkityksellisiä seikkoja tai perusteita ja kun puolison, kumppanin, hakijasta riippuvaisen aikuisen tai alaikäisen erillistä hakemusta ei katsota perustelluksi. | Poistetaan. |
_________________ |
|
29 ОВ L […], […] v., s. […]. |
|
Or. bg
Tarkistus 310
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 35 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(35) Ennen kuin määritetään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus)29 mukaisesti hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, ensimmäisen jäsenvaltion, jossa hakemus on jätetty, olisi tutkittava, täyttyvätkö hakemuksen tutkittavaksi ottamisen edellytykset, jos maata, joka ei ole jäsenvaltio, pidetään hakijan kannalta ensimmäisenä turvapaikkamaana tai turvallisena kolmantena maana. Hakemukselta olisi katsottava puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset myös silloin, kun se on myöhempi hakemus ilman uusia merkityksellisiä seikkoja tai perusteita ja kun puolison, kumppanin, hakijasta riippuvaisen aikuisen tai alaikäisen erillistä hakemusta ei katsota perustelluksi. | (Tarkistus ei vaikuta suomenkieliseen versioon.)
|
_________________ |
|
29 EUVL L […], […], s. […]. |
|
Or. en
Perustelu
(Tarkistus ei vaikuta suomenkieliseen versioon.)
Tarkistus 311
Alessandra Mussolini, Salvatore Domenico Pogliese
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 35 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(35) Ennen kuin määritetään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus)29 mukaisesti hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, ensimmäisen jäsenvaltion, jossa hakemus on jätetty, olisi tutkittava, täyttyvätkö hakemuksen tutkittavaksi ottamisen edellytykset, jos maata, joka ei ole jäsenvaltio, pidetään hakijan kannalta ensimmäisenä turvapaikkamaana tai turvallisena kolmantena maana. Hakemukselta olisi katsottava puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset myös silloin, kun se on myöhempi hakemus ilman uusia merkityksellisiä seikkoja tai perusteita ja kun puolison, kumppanin, hakijasta riippuvaisen aikuisen tai alaikäisen erillistä hakemusta ei katsota perustelluksi. | (35) Ennen kuin määritetään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus)29 mukaisesti hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, ensimmäinen jäsenvaltio, jossa hakemus on jätetty, voisi tutkia, täyttyvätkö hakemuksen tutkittavaksi ottamisen edellytykset, jos maata, joka ei ole jäsenvaltio, pidetään hakijan kannalta ensimmäisenä turvapaikkamaana tai turvallisena kolmantena maana. Hakemukselta olisi katsottava puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset myös silloin, kun se on myöhempi hakemus ilman uusia merkityksellisiä seikkoja tai perusteita ja kun puolison, kumppanin, hakijasta riippuvaisen aikuisen tai alaikäisen erillistä hakemusta ei katsota perustelluksi. |
_________________ | _________________ |
29 EUVL L […], […], s. […]. | 29 EUVL L […], […], s. […]. |
Or. en
Tarkistus 312
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 36 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(36) Ensimmäisen turvapaikkamaan käsitettä olisi sovellettava tutkimatta jättämisen perusteena silloin, kun voidaan kohtuudella olettaa, että toinen valtio myöntäisi suojelua Geneven yleissopimuksen aineellisten vaatimusten mukaisesti tai että hakijalle annettaisiin riittävää suojelua kyseisessä maassa. Jäsenvaltioiden ei etenkään pitäisi tutkia hakemuksen perusteita silloin, kun ensimmäinen turvapaikkamaa on myöntänyt hakijalle pakolaisaseman tai muutoin riittävän suojelun. Jäsenvaltioiden olisi toimittava tällä perusteella ainoastaan, kun ne katsovat, tarvittaessa asianomaisesta kolmannesta maasta saatujen takeiden perusteella, että hakija on saanut ja saa jatkossakin suojelua kyseisessä maassa Geneven yleissopimuksen mukaisesti tai on muutoin saanut ja saa jatkossakin riittävää suojelua, erityisesti siltä osin kuin on kyse laillisesta oleskeluoikeudesta, asianmukaisesta pääsystä työmarkkinoille, vastaanottotiloihin, terveydenhuoltoon ja koulutukseen sekä oikeudesta perheenyhdistämiseen kansainvälisten ihmisoikeusnormien mukaisesti. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 313
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 36 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(36) Ensimmäisen turvapaikkamaan käsitettä olisi sovellettava tutkimatta jättämisen perusteena silloin, kun voidaan kohtuudella olettaa, että toinen valtio myöntäisi suojelua Geneven yleissopimuksen aineellisten vaatimusten mukaisesti tai että hakijalle annettaisiin riittävää suojelua kyseisessä maassa. Jäsenvaltioiden ei etenkään pitäisi tutkia hakemuksen perusteita silloin, kun ensimmäinen turvapaikkamaa on myöntänyt hakijalle pakolaisaseman tai muutoin riittävän suojelun. Jäsenvaltioiden olisi toimittava tällä perusteella ainoastaan, kun ne katsovat, tarvittaessa asianomaisesta kolmannesta maasta saatujen takeiden perusteella, että hakija on saanut ja saa jatkossakin suojelua kyseisessä maassa Geneven yleissopimuksen mukaisesti tai on muutoin saanut ja saa jatkossakin riittävää suojelua, erityisesti siltä osin kuin on kyse laillisesta oleskeluoikeudesta, asianmukaisesta pääsystä työmarkkinoille, vastaanottotiloihin, terveydenhuoltoon ja koulutukseen sekä oikeudesta perheenyhdistämiseen kansainvälisten ihmisoikeusnormien mukaisesti. | (36) Ensimmäisen turvapaikkamaan käsitettä olisi sovellettava tutkimatta jättämisen perusteena silloin, kun voidaan kohtuudella olettaa, että toinen valtio myöntäisi suojelua Geneven yleissopimuksen aineellisten vaatimusten mukaisesti tai että hakijalle annettaisiin riittävää suojelua kyseisessä maassa. Jäsenvaltioiden ei etenkään pitäisi tutkia hakemuksen perusteita silloin, kun ensimmäinen turvapaikkamaa on myöntänyt hakijalle pakolaisaseman tai muutoin riittävän suojelun. Jäsenvaltioiden olisi toimittava tällä perusteella ainoastaan, kun ne katsovat, tarvittaessa asianomaisesta kolmannesta maasta saatujen takeiden perusteella, että hakija on saanut ja saa jatkossakin suojelua kyseisessä maassa Geneven yleissopimuksen mukaisesti. |
Or. en
Tarkistus 314
Péter Niedermüller
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 36 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(36) Ensimmäisen turvapaikkamaan käsitettä olisi sovellettava tutkimatta jättämisen perusteena silloin, kun voidaan kohtuudella olettaa, että toinen valtio myöntäisi suojelua Geneven yleissopimuksen aineellisten vaatimusten mukaisesti tai että hakijalle annettaisiin riittävää suojelua kyseisessä maassa. Jäsenvaltioiden ei etenkään pitäisi tutkia hakemuksen perusteita silloin, kun ensimmäinen turvapaikkamaa on myöntänyt hakijalle pakolaisaseman tai muutoin riittävän suojelun. Jäsenvaltioiden olisi toimittava tällä perusteella ainoastaan, kun ne katsovat, tarvittaessa asianomaisesta kolmannesta maasta saatujen takeiden perusteella, että hakija on saanut ja saa jatkossakin suojelua kyseisessä maassa Geneven yleissopimuksen mukaisesti tai on muutoin saanut ja saa jatkossakin riittävää suojelua, erityisesti siltä osin kuin on kyse laillisesta oleskeluoikeudesta, asianmukaisesta pääsystä työmarkkinoille, vastaanottotiloihin, terveydenhuoltoon ja koulutukseen sekä oikeudesta perheenyhdistämiseen kansainvälisten ihmisoikeusnormien mukaisesti. | (36) Jäsenvaltioiden olisi voitava edelleen soveltaa ensimmäisen turvapaikkamaan käsitettä silloin, kun voidaan kohtuudella olettaa, että toinen valtio myöntäisi suojelua Geneven yleissopimuksen nojalla tai että hakijalle annettaisiin pakolaisille myönnettyä suojelua vastaavaa tosiasiallista suojelua kyseisessä maassa. Jäsenvaltioiden olisi voitava soveltaa käsitettä silloin, kun ensimmäinen turvapaikkamaa on myöntänyt hakijalle pakolaisaseman tai tosiasiallisen suojelun. Jäsenvaltioiden olisi voitava toimia tällä perusteella ainoastaan, kun ne katsovat, tarvittaessa asianomaisesta kolmannesta maasta saatujen takeiden perusteella, että hakija on saanut ja saa jatkossakin suojelua kyseisessä maassa Geneven yleissopimuksen mukaisesti tai on muutoin saanut ja saa jatkossakin tosiasiallista suojelua, erityisesti siltä osin kuin on kyse laillisesta oleskeluoikeudesta, asianmukaisesta pääsystä työmarkkinoille, vastaanottotiloihin, terveydenhuoltoon ja koulutukseen sekä oikeudesta perheenyhdistämiseen kansainvälisten ihmisoikeusnormien mukaisesti ilman vaaraa palauttamisesta toiseen kolmanteen maahan tai mielivaltaisesta vapaudenriistosta. |
Or. en
Perustelu
Tarkistus on johdonmukainen myöhempien ensimmäisen turvapaikkamaan käsitettä koskevien tarkistusten kanssa.
Tarkistus 315
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 36 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(36) Ensimmäisen turvapaikkamaan käsitettä olisi sovellettava tutkimatta jättämisen perusteena silloin, kun voidaan kohtuudella olettaa, että toinen valtio myöntäisi suojelua Geneven yleissopimuksen aineellisten vaatimusten mukaisesti tai että hakijalle annettaisiin riittävää suojelua kyseisessä maassa. Jäsenvaltioiden ei etenkään pitäisi tutkia hakemuksen perusteita silloin, kun ensimmäinen turvapaikkamaa on myöntänyt hakijalle pakolaisaseman tai muutoin riittävän suojelun. Jäsenvaltioiden olisi toimittava tällä perusteella ainoastaan, kun ne katsovat, tarvittaessa asianomaisesta kolmannesta maasta saatujen takeiden perusteella, että hakija on saanut ja saa jatkossakin suojelua kyseisessä maassa Geneven yleissopimuksen mukaisesti tai on muutoin saanut ja saa jatkossakin riittävää suojelua, erityisesti siltä osin kuin on kyse laillisesta oleskeluoikeudesta, asianmukaisesta pääsystä työmarkkinoille, vastaanottotiloihin, terveydenhuoltoon ja koulutukseen sekä oikeudesta perheenyhdistämiseen kansainvälisten ihmisoikeusnormien mukaisesti. | (36) Jäsenvaltiot voivat soveltaa ensimmäisen turvapaikkamaan käsitettä hakemuksen tutkinnan aikana vain silloin, kun voidaan kohtuudella olettaa, että toinen valtio myöntäisi suojelua Geneven yleissopimuksen mukaisesti ja että hakijalle annettaisiin tosiasiallista suojelua kyseisessä maassa. Jäsenvaltioiden olisi toimittava tällä perusteella ainoastaan, kun ne katsovat, tarvittaessa asianomaisesta kolmannesta maasta saatujen takeiden ja riippumattomien järjestöjen raporttien perusteella, että hakija on saanut ja saa jatkossakin suojelua kyseisessä maassa Geneven yleissopimuksen mukaisesti, erityisesti siltä osin kuin on kyse palauttamiskiellon periaatteesta, oikeudesta vapauteen ja oikeudenmukaiseen menettelyyn, laillisesta oleskeluoikeudesta, asianmukaisesta pääsystä työmarkkinoille, vastaanottotiloihin, terveydenhuoltoon ja koulutukseen, toimeentulokeinoihin riittävän elintason säilyttämiseksi, yksityisyyteen sekä oikeudesta perheenyhdistämiseen kansainvälisten ihmisoikeusnormien mukaisesti. |
Or. en
Tarkistus 316
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 37 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(37) Turvallisen kolmannen maan käsitettä olisi sovellettava tutkimatta jättämisen perusteena silloin, kun hakijalla on yhteys kolmanteen maahan, mukaan lukien maa, jonka kautta hän on kulkenut, ja sen vuoksi hakijan voidaan kohtuudella olettaa hakevan suojelua kyseisessä maassa, ja kun on perusteita katsoa, että hakija otetaan kyseiseen maahan tai otetaan takaisin kyseiseen maahan. Jäsenvaltioiden olisi toimittava tällä perusteella ainoastaan, kun ne katsovat, tarvittaessa asianomaisesta kolmannesta maasta saatujen takeiden perusteella, että hakijalla on mahdollisuus saada suojelua Geneven yleissopimuksen aineellisten vaatimusten mukaisesti tai että hän saa riittävää suojelua, erityisesti siltä osin kuin on kyse laillisesta oleskeluoikeudesta, asianmukaisesta pääsystä työmarkkinoille, vastaanottotiloihin, terveydenhuoltoon ja koulutukseen sekä oikeudesta perheenyhdistämiseen kansainvälisten ihmisoikeusnormien mukaisesti. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 317
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini, Jean Lambert, Bodil Valero
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 37 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(37) Turvallisen kolmannen maan käsitettä olisi sovellettava tutkimatta jättämisen perusteena silloin, kun hakijalla on yhteys kolmanteen maahan, mukaan lukien maa, jonka kautta hän on kulkenut, ja sen vuoksi hakijan voidaan kohtuudella olettaa hakevan suojelua kyseisessä maassa, ja kun on perusteita katsoa, että hakija otetaan kyseiseen maahan tai otetaan takaisin kyseiseen maahan. Jäsenvaltioiden olisi toimittava tällä perusteella ainoastaan, kun ne katsovat, tarvittaessa asianomaisesta kolmannesta maasta saatujen takeiden perusteella, että hakijalla on mahdollisuus saada suojelua Geneven yleissopimuksen aineellisten vaatimusten mukaisesti tai että hän saa riittävää suojelua, erityisesti siltä osin kuin on kyse laillisesta oleskeluoikeudesta, asianmukaisesta pääsystä työmarkkinoille, vastaanottotiloihin, terveydenhuoltoon ja koulutukseen sekä oikeudesta perheenyhdistämiseen kansainvälisten ihmisoikeusnormien mukaisesti. | (37) Jäsenvaltiot voivat soveltaa turvallisen kolmannen maan käsitettä hakemuksen tutkinnassa vain silloin, kun hakijalla on perhesiteiden tai aiemman pitkäaikaisen oleskelun ja kotoutumisen vuoksi merkittävä yhteys kolmanteen maahan, ja sen vuoksi hakijan voidaan kohtuudella olettaa hakevan suojelua kyseisessä maassa, ja kun on perusteita katsoa, että hakija otetaan kyseiseen maahan tai otetaan takaisin kyseiseen maahan. Tätä yhteyttä ei voida päätellä pelkästään siitä, että hakija on kulkenut kyseisen maan kautta. Jäsenvaltiot voisivat toimia tällä perusteella ainoastaan, kun ne katsovat, kolmannesta maasta saatujen yksilöllisten ja erityisten takeiden perusteella, että hakija on saanut ja saa jatkossakin suojelua kyseisessä maassa vuoden 1951 Geneven yleissopimuksen mukaisesti, erityisesti siltä osin kuin on kyse palauttamiskiellon periaatteesta, oikeudesta vapauteen ja oikeudenmukaiseen menettelyyn, laillisesta oleskeluoikeudesta, asianmukaisesta pääsystä työmarkkinoille, vastaanottotiloihin, terveydenhuoltoon ja koulutukseen, toimeentulokeinoihin riittävän elintason säilyttämiseksi, yksityisyyteen sekä oikeudesta perheenyhdistämiseen kansainvälisten ihmisoikeusnormien mukaisesti. |
Or. en
Tarkistus 318
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 37 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(37) Turvallisen kolmannen maan käsitettä olisi sovellettava tutkimatta jättämisen perusteena silloin, kun hakijalla on yhteys kolmanteen maahan, mukaan lukien maa, jonka kautta hän on kulkenut, ja sen vuoksi hakijan voidaan kohtuudella olettaa hakevan suojelua kyseisessä maassa, ja kun on perusteita katsoa, että hakija otetaan kyseiseen maahan tai otetaan takaisin kyseiseen maahan. Jäsenvaltioiden olisi toimittava tällä perusteella ainoastaan, kun ne katsovat, tarvittaessa asianomaisesta kolmannesta maasta saatujen takeiden perusteella, että hakijalla on mahdollisuus saada suojelua Geneven yleissopimuksen aineellisten vaatimusten mukaisesti tai että hän saa riittävää suojelua, erityisesti siltä osin kuin on kyse laillisesta oleskeluoikeudesta, asianmukaisesta pääsystä työmarkkinoille, vastaanottotiloihin, terveydenhuoltoon ja koulutukseen sekä oikeudesta perheenyhdistämiseen kansainvälisten ihmisoikeusnormien mukaisesti. | (37) Turvallisen kolmannen maan käsitettä olisi sovellettava tutkimatta jättämisen perusteena silloin, kun hakijalla on yhteys kolmanteen maahan, mukaan lukien maa, jonka kautta hän on kulkenut, ja sen vuoksi hakijan voidaan kohtuudella olettaa hakevan suojelua kyseisessä maassa, ja kun on perusteita katsoa, että hakija otetaan kyseiseen maahan tai otetaan takaisin kyseiseen maahan. Jäsenvaltioiden olisi toimittava tällä perusteella ainoastaan, kun ne katsovat, tarvittaessa asianomaisesta kolmannesta maasta saatujen takeiden perusteella, että hakijalla on mahdollisuus saada suojelua Geneven yleissopimuksen aineellisten vaatimusten mukaisesti tai että hän saa riittävää suojelua. |
Or. en
Tarkistus 319
Cecilia Wikström, Sophia in 't Veld, Angelika Mlinar
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 37 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(37) Turvallisen kolmannen maan käsitettä olisi sovellettava tutkimatta jättämisen perusteena silloin, kun hakijalla on yhteys kolmanteen maahan, mukaan lukien maa, jonka kautta hän on kulkenut, ja sen vuoksi hakijan voidaan kohtuudella olettaa hakevan suojelua kyseisessä maassa, ja kun on perusteita katsoa, että hakija otetaan kyseiseen maahan tai otetaan takaisin kyseiseen maahan. Jäsenvaltioiden olisi toimittava tällä perusteella ainoastaan, kun ne katsovat, tarvittaessa asianomaisesta kolmannesta maasta saatujen takeiden perusteella, että hakijalla on mahdollisuus saada suojelua Geneven yleissopimuksen aineellisten vaatimusten mukaisesti tai että hän saa riittävää suojelua, erityisesti siltä osin kuin on kyse laillisesta oleskeluoikeudesta, asianmukaisesta pääsystä työmarkkinoille, vastaanottotiloihin, terveydenhuoltoon ja koulutukseen sekä oikeudesta perheenyhdistämiseen kansainvälisten ihmisoikeusnormien mukaisesti. | (37) Turvallisen kolmannen maan käsitettä voidaan soveltaa tutkimatta jättämisen perusteena silloin, kun hakijalla on merkittävä yhteys kolmanteen maahan, ja sen vuoksi hakijan voidaan kohtuudella olettaa hakevan suojelua kyseisessä maassa, ja kun on perusteita katsoa, että hakija otetaan kyseiseen maahan tai otetaan takaisin kyseiseen maahan. Tätä merkittävää yhteyttä ei voida päätellä pelkästään siitä, että hakija on kulkenut kyseisen maan kautta. Jäsenvaltioiden olisi toimittava tällä perusteella ainoastaan, kun ne katsovat, tarvittaessa asianomaisesta kolmannesta maasta saatujen takeiden perusteella, että hakijalla on mahdollisuus saada suojelua Geneven yleissopimuksen mukaisesti. |
Or. en
Tarkistus 320
Péter Niedermüller
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 37 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(37) Turvallisen kolmannen maan käsitettä olisi sovellettava tutkimatta jättämisen perusteena silloin, kun hakijalla on yhteys kolmanteen maahan, mukaan lukien maa, jonka kautta hän on kulkenut, ja sen vuoksi hakijan voidaan kohtuudella olettaa hakevan suojelua kyseisessä maassa, ja kun on perusteita katsoa, että hakija otetaan kyseiseen maahan tai otetaan takaisin kyseiseen maahan. Jäsenvaltioiden olisi toimittava tällä perusteella ainoastaan, kun ne katsovat, tarvittaessa asianomaisesta kolmannesta maasta saatujen takeiden perusteella, että hakijalla on mahdollisuus saada suojelua Geneven yleissopimuksen aineellisten vaatimusten mukaisesti tai että hän saa riittävää suojelua, erityisesti siltä osin kuin on kyse laillisesta oleskeluoikeudesta, asianmukaisesta pääsystä työmarkkinoille, vastaanottotiloihin, terveydenhuoltoon ja koulutukseen sekä oikeudesta perheenyhdistämiseen kansainvälisten ihmisoikeusnormien mukaisesti. | (37) Jäsenvaltioiden olisi voitava soveltaa turvallisen kolmannen maan käsitettä silloin, kun hakijalla on merkittävä yhteys kolmanteen maahan, ja sen vuoksi hakijan voidaan kohtuudella olettaa hakevan suojelua kyseisessä maassa, ja kun on perusteita katsoa, että hakija otetaan kyseiseen maahan tai otetaan takaisin kyseiseen maahan. Jäsenvaltioiden olisi toimittava tällä perusteella ainoastaan, kun ne katsovat, tarvittaessa asianomaisesta kolmannesta maasta saatujen takeiden perusteella, että hakija on saanut ja saa jatkossakin suojelua kyseisessä maassa Geneven yleissopimuksen mukaisesti tai on muutoin saanut ja saa kyseisessä maassa jatkossakin pakolaisille myönnettävää suojelua vastaavaa tosiasiallista suojelua, erityisesti siltä osin kuin on kyse laillisesta oleskeluoikeudesta, asianmukaisesta pääsystä työmarkkinoille, vastaanottotiloihin, terveydenhuoltoon ja koulutukseen sekä oikeudesta perheenyhdistämiseen kansainvälisten ihmisoikeusnormien mukaisesti ilman vaaraa palauttamisesta toiseen kolmanteen maahan tai mielivaltaisesta vapaudenriistosta. |
Or. en
Perustelu
Tarkistus on johdonmukainen myöhempien turvallista kolmatta maata koskevien tarkistusten kanssa.
Tarkistus 321
Sergei Stanishev
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 38 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(38) Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteet olisi tutkittava sen määrittämiseksi, voidaanko hakijalle myöntää kansainvälistä suojelua asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) mukaisesti. Perusteiden tutkinta ei ole tarpeen, jos hakemukselta olisi todettava puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset tämän asetuksen mukaisesti. Jos alustavan arvioinnin perusteella on kuitenkin selvää, että hakemus voidaan hylätä ilmeisen perusteettomana, hakemus voidaan hylätä tällä perusteella tutkimatta sen tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä. | (38) Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteet olisi tutkittava sen määrittämiseksi, voidaanko hakijalle myöntää kansainvälistä suojelua asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) mukaisesti. |
Or. en
Perustelu
Tutkittavaksi ottamista koskevien tarkastusten poistamista Dublin-asetuksen soveltamisen edellytyksenä koskevien aiempien tarkistusten mukaisesti.
Tarkistus 322
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 38 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(38) Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteet olisi tutkittava sen määrittämiseksi, voidaanko hakijalle myöntää kansainvälistä suojelua asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) mukaisesti. Perusteiden tutkinta ei ole tarpeen, jos hakemukselta olisi todettava puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset tämän asetuksen mukaisesti. Jos alustavan arvioinnin perusteella on kuitenkin selvää, että hakemus voidaan hylätä ilmeisen perusteettomana, hakemus voidaan hylätä tällä perusteella tutkimatta sen tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä. | (38) Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteet olisi tutkittava sen määrittämiseksi, voidaanko hakijalle myöntää kansainvälistä suojelua asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) mukaisesti. |
Or. en
Tarkistus 323
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 38 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(38) Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteet olisi tutkittava sen määrittämiseksi, voidaanko hakijalle myöntää kansainvälistä suojelua asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) mukaisesti. Perusteiden tutkinta ei ole tarpeen, jos hakemukselta olisi todettava puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset tämän asetuksen mukaisesti. Jos alustavan arvioinnin perusteella on kuitenkin selvää, että hakemus voidaan hylätä ilmeisen perusteettomana, hakemus voidaan hylätä tällä perusteella tutkimatta sen tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä. | (38) Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteet olisi tutkittava sen määrittämiseksi, voidaanko hakijalle myöntää kansainvälistä suojelua asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) mukaisesti. Perusteiden tutkinta ei ole tarpeen, jos hakemukselta olisi todettava puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset tämän asetuksen mukaisesti. |
Or. en
Tarkistus 324
Péter Niedermüller
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 38 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(38) Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteet olisi tutkittava sen määrittämiseksi, voidaanko hakijalle myöntää kansainvälistä suojelua asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) mukaisesti. Perusteiden tutkinta ei ole tarpeen, jos hakemukselta olisi todettava puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset tämän asetuksen mukaisesti. Jos alustavan arvioinnin perusteella on kuitenkin selvää, että hakemus voidaan hylätä ilmeisen perusteettomana, hakemus voidaan hylätä tällä perusteella tutkimatta sen tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä. | (38) Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteet olisi tutkittava sen määrittämiseksi, voidaanko hakijalle myöntää kansainvälistä suojelua asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) mukaisesti. Perusteiden tutkinta ei ole tarpeen, jos hakemukselta olisi todettava puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset tämän asetuksen mukaisesti. |
Or. en
Perustelu
Tarkistuksella tavoitellaan johdonmukaisuutta jäljempänä esitettyjen tarkistusten kanssa.
Tarkistus 325
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 39 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(39) Hakemuksen tutkintaa olisi nopeutettava ja se olisi saatava päätökseen enintään kahdessa kuukaudessa, kun hakemus on ilmeisen perusteeton, koska se on vilpillinen, mukaan lukien tapaukset, joissa hakija tulee turvallisesta alkuperämaasta tai hakija tekee hakemuksen vain viivyttääkseen palauttamispäätöksen täytäntöönpanoa tai estääkseen sen, tai kun tapaukseen liittyy kansallista turvallisuutta tai yleistä järjestystä koskevia vakavia huolenaiheita, kun hakija ei hae kansainvälistä suojelua siinä jäsenvaltiossa, johon hän on saapunut ensin tai jossa hänellä on laillinen oleskeluoikeus, tai kun hakija, jonka hakemus on tutkittavana ja joka on tehnyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai oleskelee toisen jäsenvaltion alueella ilman oleskelulupaa, otetaan takaisin Dublin-asetuksen nojalla. Jälkimmäisessä tapauksessa hakemuksen käsittelyä ei tulisi nopeuttaa, jos hakija pystyy esittämään perustelut sille, miksi hän on lähtenyt toiseen jäsenvaltioon ilman lupaa, tehnyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai ollut muutoin toimivaltaisten viranomaisten saavuttamattomissa, kuten esimerkiksi, että hänelle ei ollut ilmoitettu asianmukaisesti ja hyvissä ajoin hänen velvollisuuksistaan. Lisäksi nopeutettua tutkintamenettelyä voidaan soveltaa ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin vain rajoitetuissa olosuhteissa, joista säädetään tässä asetuksessa. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 326
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 39 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(39) Hakemuksen tutkintaa olisi nopeutettava ja se olisi saatava päätökseen enintään kahdessa kuukaudessa, kun hakemus on ilmeisen perusteeton, koska se on vilpillinen, mukaan lukien tapaukset, joissa hakija tulee turvallisesta alkuperämaasta tai hakija tekee hakemuksen vain viivyttääkseen palauttamispäätöksen täytäntöönpanoa tai estääkseen sen, tai kun tapaukseen liittyy kansallista turvallisuutta tai yleistä järjestystä koskevia vakavia huolenaiheita, kun hakija ei hae kansainvälistä suojelua siinä jäsenvaltiossa, johon hän on saapunut ensin tai jossa hänellä on laillinen oleskeluoikeus, tai kun hakija, jonka hakemus on tutkittavana ja joka on tehnyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai oleskelee toisen jäsenvaltion alueella ilman oleskelulupaa, otetaan takaisin Dublin-asetuksen nojalla. Jälkimmäisessä tapauksessa hakemuksen käsittelyä ei tulisi nopeuttaa, jos hakija pystyy esittämään perustelut sille, miksi hän on lähtenyt toiseen jäsenvaltioon ilman lupaa, tehnyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai ollut muutoin toimivaltaisten viranomaisten saavuttamattomissa, kuten esimerkiksi, että hänelle ei ollut ilmoitettu asianmukaisesti ja hyvissä ajoin hänen velvollisuuksistaan. Lisäksi nopeutettua tutkintamenettelyä voidaan soveltaa ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin vain rajoitetuissa olosuhteissa, joista säädetään tässä asetuksessa. | (39) Hakemuksen tutkintaa voidaan nopeuttaa ja se voidaan saada päätökseen enintään kahdessa kuukaudessa, kun hakemus on todennäköisesti perusteltu. Nopeutettua tutkintamenettelyä ei voida soveltaa ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin, paitsi jos hakemus on todennäköisesti perusteltu. |
Or. en
Tarkistus 327
Péter Niedermüller
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 39 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(39) Hakemuksen tutkintaa olisi nopeutettava ja se olisi saatava päätökseen enintään kahdessa kuukaudessa, kun hakemus on ilmeisen perusteeton, koska se on vilpillinen, mukaan lukien tapaukset, joissa hakija tulee turvallisesta alkuperämaasta tai hakija tekee hakemuksen vain viivyttääkseen palauttamispäätöksen täytäntöönpanoa tai estääkseen sen, tai kun tapaukseen liittyy kansallista turvallisuutta tai yleistä järjestystä koskevia vakavia huolenaiheita, kun hakija ei hae kansainvälistä suojelua siinä jäsenvaltiossa, johon hän on saapunut ensin tai jossa hänellä on laillinen oleskeluoikeus, tai kun hakija, jonka hakemus on tutkittavana ja joka on tehnyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai oleskelee toisen jäsenvaltion alueella ilman oleskelulupaa, otetaan takaisin Dublin-asetuksen nojalla. Jälkimmäisessä tapauksessa hakemuksen käsittelyä ei tulisi nopeuttaa, jos hakija pystyy esittämään perustelut sille, miksi hän on lähtenyt toiseen jäsenvaltioon ilman lupaa, tehnyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai ollut muutoin toimivaltaisten viranomaisten saavuttamattomissa, kuten esimerkiksi, että hänelle ei ollut ilmoitettu asianmukaisesti ja hyvissä ajoin hänen velvollisuuksistaan. Lisäksi nopeutettua tutkintamenettelyä voidaan soveltaa ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin vain rajoitetuissa olosuhteissa, joista säädetään tässä asetuksessa. | (39) Määrittävien viranomaisten olisi voitava nopeuttaa hakemuksen tutkintaa ja saattaa se päätökseen enintään kahdessa kuukaudessa, kun hakemus on ilmeisen perusteeton, koska se on vilpillinen, mukaan lukien tapaukset, joissa hakija voi tulla turvallisesta alkuperämaasta tai hakija tekee hakemuksen vain viivyttääkseen palauttamispäätöksen täytäntöönpanoa tai estääkseen sen, tai kun tapaukseen liittyy kansallista turvallisuutta tai yleistä järjestystä koskevia vakavia huolenaiheita Lisäksi nopeutettua tutkintamenettelyä ei pitäisi soveltaa ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin |
Or. en
Perustelu
Tarkistuksella tavoitellaan johdonmukaisuutta jäljempänä esitettyjen tarkistusten kanssa.
Tarkistus 328
Emil Radev
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 39 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(39) Hakemuksen tutkintaa olisi nopeutettava ja se olisi saatava päätökseen enintään kahdessa kuukaudessa, kun hakemus on ilmeisen perusteeton, koska se on vilpillinen, mukaan lukien tapaukset, joissa hakija tulee turvallisesta alkuperämaasta tai hakija tekee hakemuksen vain viivyttääkseen palauttamispäätöksen täytäntöönpanoa tai estääkseen sen, tai kun tapaukseen liittyy kansallista turvallisuutta tai yleistä järjestystä koskevia vakavia huolenaiheita, kun hakija ei hae kansainvälistä suojelua siinä jäsenvaltiossa, johon hän on saapunut ensin tai jossa hänellä on laillinen oleskeluoikeus, tai kun hakija, jonka hakemus on tutkittavana ja joka on tehnyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai oleskelee toisen jäsenvaltion alueella ilman oleskelulupaa, otetaan takaisin Dublin-asetuksen nojalla. Jälkimmäisessä tapauksessa hakemuksen käsittelyä ei tulisi nopeuttaa, jos hakija pystyy esittämään perustelut sille, miksi hän on lähtenyt toiseen jäsenvaltioon ilman lupaa, tehnyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai ollut muutoin toimivaltaisten viranomaisten saavuttamattomissa, kuten esimerkiksi, että hänelle ei ollut ilmoitettu asianmukaisesti ja hyvissä ajoin hänen velvollisuuksistaan. Lisäksi nopeutettua tutkintamenettelyä voidaan soveltaa ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin vain rajoitetuissa olosuhteissa, joista säädetään tässä asetuksessa. | (39) Hakemuksen tutkintaa olisi nopeutettava ja se olisi saatava päätökseen enintään kahdessa kuukaudessa, kun hakemus on ilmeisen perusteeton, koska se on vilpillinen, mukaan lukien tapaukset, joissa hakija tulee turvallisesta alkuperämaasta, tai tekee hakemuksen vain viivyttääkseen palauttamispäätöksen täytäntöönpanoa, tai kun tapaukseen liittyy kansallista turvallisuutta tai yleistä järjestystä koskevia vakavia huolenaiheita. Lisäksi nopeutettua tutkintamenettelyä voidaan soveltaa ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin vain rajoitetuissa olosuhteissa, joista säädetään tässä asetuksessa. |
Or. bg
Tarkistus 329
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 39 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(39) Hakemuksen tutkintaa olisi nopeutettava ja se olisi saatava päätökseen enintään kahdessa kuukaudessa, kun hakemus on ilmeisen perusteeton, koska se on vilpillinen, mukaan lukien tapaukset, joissa hakija tulee turvallisesta alkuperämaasta tai hakija tekee hakemuksen vain viivyttääkseen palauttamispäätöksen täytäntöönpanoa tai estääkseen sen, tai kun tapaukseen liittyy kansallista turvallisuutta tai yleistä järjestystä koskevia vakavia huolenaiheita, kun hakija ei hae kansainvälistä suojelua siinä jäsenvaltiossa, johon hän on saapunut ensin tai jossa hänellä on laillinen oleskeluoikeus, tai kun hakija, jonka hakemus on tutkittavana ja joka on tehnyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai oleskelee toisen jäsenvaltion alueella ilman oleskelulupaa, otetaan takaisin Dublin-asetuksen nojalla. Jälkimmäisessä tapauksessa hakemuksen käsittelyä ei tulisi nopeuttaa, jos hakija pystyy esittämään perustelut sille, miksi hän on lähtenyt toiseen jäsenvaltioon ilman lupaa, tehnyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai ollut muutoin toimivaltaisten viranomaisten saavuttamattomissa, kuten esimerkiksi, että hänelle ei ollut ilmoitettu asianmukaisesti ja hyvissä ajoin hänen velvollisuuksistaan. Lisäksi nopeutettua tutkintamenettelyä voidaan soveltaa ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin vain rajoitetuissa olosuhteissa, joista säädetään tässä asetuksessa. | (39) Hakemuksen tutkintaa olisi nopeutettava ja se olisi saatava päätökseen enintään kahdessa kuukaudessa, kun hakemus on ilmeisen perusteeton, koska se on vilpillinen, mukaan lukien tapaukset, joissa hakija tulee turvallisesta alkuperämaasta tai hakija tekee hakemuksen vain viivyttääkseen palauttamispäätöksen täytäntöönpanoa tai estääkseen sen, tai kun tapaukseen liittyy kansallista turvallisuutta tai yleistä järjestystä koskevia huolenaiheita, kun hakija ei hae kansainvälistä suojelua siinä jäsenvaltiossa, johon hän on saapunut ensin tai jossa hänellä on laillinen oleskeluoikeus, tai kun hakija, jonka hakemus on tutkittavana ja joka on tehnyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai oleskelee toisen jäsenvaltion alueella ilman oleskelulupaa, otetaan takaisin Dublin-asetuksen nojalla. |
Or. en
Tarkistus 330
Rachida Dati, Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 39 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(39) Hakemuksen tutkintaa olisi nopeutettava ja se olisi saatava päätökseen enintään kahdessa kuukaudessa, kun hakemus on ilmeisen perusteeton, koska se on vilpillinen, mukaan lukien tapaukset, joissa hakija tulee turvallisesta alkuperämaasta tai hakija tekee hakemuksen vain viivyttääkseen palauttamispäätöksen täytäntöönpanoa tai estääkseen sen, tai kun tapaukseen liittyy kansallista turvallisuutta tai yleistä järjestystä koskevia vakavia huolenaiheita, kun hakija ei hae kansainvälistä suojelua siinä jäsenvaltiossa, johon hän on saapunut ensin tai jossa hänellä on laillinen oleskeluoikeus, tai kun hakija, jonka hakemus on tutkittavana ja joka on tehnyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai oleskelee toisen jäsenvaltion alueella ilman oleskelulupaa, otetaan takaisin Dublin-asetuksen nojalla. Jälkimmäisessä tapauksessa hakemuksen käsittelyä ei tulisi nopeuttaa, jos hakija pystyy esittämään perustelut sille, miksi hän on lähtenyt toiseen jäsenvaltioon ilman lupaa, tehnyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai ollut muutoin toimivaltaisten viranomaisten saavuttamattomissa, kuten esimerkiksi, että hänelle ei ollut ilmoitettu asianmukaisesti ja hyvissä ajoin hänen velvollisuuksistaan. Lisäksi nopeutettua tutkintamenettelyä voidaan soveltaa ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin vain rajoitetuissa olosuhteissa, joista säädetään tässä asetuksessa. | (39) Hakemuksen tutkintaa olisi nopeutettava ja se olisi saatava päätökseen enintään kahdessa kuukaudessa, kun hakemus on ilmeisen perusteeton, koska se on vilpillinen, mukaan lukien tapaukset, joissa hakija tulee turvallisesta alkuperämaasta tai hakija tekee hakemuksen vain viivyttääkseen palauttamispäätöksen täytäntöönpanoa tai estääkseen sen, tai kun tapaukseen liittyy kansallista turvallisuutta tai yleistä järjestystä koskevia vakavia huolenaiheita, kuten kuuluminen rikollis- tai terroristijärjestöön, kun hakija ei hae kansainvälistä suojelua siinä jäsenvaltiossa, johon hän on saapunut ensin tai jossa hänellä on laillinen oleskeluoikeus, tai kun hakija, jonka hakemus on tutkittavana ja joka on tehnyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai oleskelee toisen jäsenvaltion alueella ilman oleskelulupaa, otetaan takaisin Dublin-asetuksen nojalla. Jälkimmäisessä tapauksessa hakemuksen käsittelyä ei tulisi nopeuttaa, jos hakija pystyy esittämään perustelut sille, miksi hän on lähtenyt toiseen jäsenvaltioon ilman lupaa, tehnyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai ollut muutoin toimivaltaisten viranomaisten saavuttamattomissa, kuten esimerkiksi, että hänelle ei ollut ilmoitettu asianmukaisesti ja hyvissä ajoin hänen velvollisuuksistaan. Lisäksi nopeutettua tutkintamenettelyä voidaan soveltaa ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin vain rajoitetuissa olosuhteissa, joista säädetään tässä asetuksessa. Nopealla tutkinnalla tulisi voida varmistaa sellaisten kolmansien maiden kansalaisten nopea palaaminen, joilla ei ole katsottu olevan oikeutta kansainväliseen suojeluun. |
Or. fr
Tarkistus 331
Elly Schlein
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 39 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(39) Hakemuksen tutkintaa olisi nopeutettava ja se olisi saatava päätökseen enintään kahdessa kuukaudessa, kun hakemus on ilmeisen perusteeton, koska se on vilpillinen, mukaan lukien tapaukset, joissa hakija tulee turvallisesta alkuperämaasta tai hakija tekee hakemuksen vain viivyttääkseen palauttamispäätöksen täytäntöönpanoa tai estääkseen sen, tai kun tapaukseen liittyy kansallista turvallisuutta tai yleistä järjestystä koskevia vakavia huolenaiheita, kun hakija ei hae kansainvälistä suojelua siinä jäsenvaltiossa, johon hän on saapunut ensin tai jossa hänellä on laillinen oleskeluoikeus, tai kun hakija, jonka hakemus on tutkittavana ja joka on tehnyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai oleskelee toisen jäsenvaltion alueella ilman oleskelulupaa, otetaan takaisin Dublin-asetuksen nojalla. Jälkimmäisessä tapauksessa hakemuksen käsittelyä ei tulisi nopeuttaa, jos hakija pystyy esittämään perustelut sille, miksi hän on lähtenyt toiseen jäsenvaltioon ilman lupaa, tehnyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai ollut muutoin toimivaltaisten viranomaisten saavuttamattomissa, kuten esimerkiksi, että hänelle ei ollut ilmoitettu asianmukaisesti ja hyvissä ajoin hänen velvollisuuksistaan. Lisäksi nopeutettua tutkintamenettelyä voidaan soveltaa ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin vain rajoitetuissa olosuhteissa, joista säädetään tässä asetuksessa. | (39) Hakemuksen tutkintaa olisi nopeutettava ja se olisi saatava päätökseen enintään kahdessa kuukaudessa, kun hakemus on ilmeisen perusteeton, koska se on vilpillinen, mukaan lukien tapaukset, joissa hakija tulee turvallisesta alkuperämaasta tai hakija tekee hakemuksen vain viivyttääkseen palauttamispäätöksen täytäntöönpanoa tai estääkseen sen, tai kun tapaukseen liittyy kansallista turvallisuutta tai yleistä järjestystä koskevia vakavia huolenaiheita, kun hakija ei hae kansainvälistä suojelua siinä jäsenvaltiossa, johon hän on saapunut ensin tai jossa hänellä on laillinen oleskeluoikeus, tai kun hakija, jonka hakemus on tutkittavana ja joka on tehnyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai oleskelee toisen jäsenvaltion alueella ilman oleskelulupaa, otetaan takaisin Dublin-asetuksen nojalla. Jälkimmäisessä tapauksessa hakemuksen käsittelyä ei tulisi nopeuttaa, jos hakija pystyy esittämään perustelut sille, miksi hän on lähtenyt toiseen jäsenvaltioon ilman lupaa, tehnyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai ollut muutoin toimivaltaisten viranomaisten saavuttamattomissa, kuten esimerkiksi, että hänelle ei ollut ilmoitettu asianmukaisesti ja hyvissä ajoin hänen velvollisuuksistaan. |
Or. en
Tarkistus 332
Jeroen Lenaers
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 39 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(39) Hakemuksen tutkintaa olisi nopeutettava ja se olisi saatava päätökseen enintään kahdessa kuukaudessa, kun hakemus on ilmeisen perusteeton, koska se on vilpillinen, mukaan lukien tapaukset, joissa hakija tulee turvallisesta alkuperämaasta tai hakija tekee hakemuksen vain viivyttääkseen palauttamispäätöksen täytäntöönpanoa tai estääkseen sen, tai kun tapaukseen liittyy kansallista turvallisuutta tai yleistä järjestystä koskevia vakavia huolenaiheita, kun hakija ei hae kansainvälistä suojelua siinä jäsenvaltiossa, johon hän on saapunut ensin tai jossa hänellä on laillinen oleskeluoikeus, tai kun hakija, jonka hakemus on tutkittavana ja joka on tehnyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai oleskelee toisen jäsenvaltion alueella ilman oleskelulupaa, otetaan takaisin Dublin-asetuksen nojalla. Jälkimmäisessä tapauksessa hakemuksen käsittelyä ei tulisi nopeuttaa, jos hakija pystyy esittämään perustelut sille, miksi hän on lähtenyt toiseen jäsenvaltioon ilman lupaa, tehnyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai ollut muutoin toimivaltaisten viranomaisten saavuttamattomissa, kuten esimerkiksi, että hänelle ei ollut ilmoitettu asianmukaisesti ja hyvissä ajoin hänen velvollisuuksistaan. Lisäksi nopeutettua tutkintamenettelyä voidaan soveltaa ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin vain rajoitetuissa olosuhteissa, joista säädetään tässä asetuksessa. | (39) Hakemuksen tutkintaa olisi nopeutettava ja se olisi saatava päätökseen enintään kahdessa kuukaudessa, kun hakemus on ilmeisen perusteeton, koska se on vilpillinen, mukaan lukien tapaukset, joissa hakija tulee turvallisesta alkuperämaasta tai hakija tekee hakemuksen vain viivyttääkseen palauttamispäätöksen täytäntöönpanoa tai estääkseen sen, tai kun olennaisia tietoja tai asiakirjoja on hävitetty tai hukattu tai tapaukseen liittyy kansallista turvallisuutta tai yleistä järjestystä koskevia vakavia huolenaiheita, kun hakija ei hae kansainvälistä suojelua siinä jäsenvaltiossa, johon hän on saapunut ensin tai jossa hänellä on laillinen oleskeluoikeus, tai kun hakija, jonka hakemus on tutkittavana ja joka on tehnyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai oleskelee toisen jäsenvaltion alueella ilman oleskelulupaa, otetaan takaisin Dublin-asetuksen nojalla. Jälkimmäisessä tapauksessa hakemuksen käsittelyä ei tulisi nopeuttaa, jos hakija pystyy esittämään perustelut sille, miksi hän on lähtenyt toiseen jäsenvaltioon ilman lupaa, tehnyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai ollut muutoin toimivaltaisten viranomaisten saavuttamattomissa, kuten esimerkiksi, että hänelle ei ollut ilmoitettu asianmukaisesti ja hyvissä ajoin hänen velvollisuuksistaan. Lisäksi nopeutettua tutkintamenettelyä voidaan soveltaa ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin vain rajoitetuissa olosuhteissa, joista säädetään tässä asetuksessa. |
Or. en
Tarkistus 333
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 40 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(40) Monet kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset tehdään jäsenvaltion rajalla tai kauttakulkualueella ennen kuin hakijan maahantulosta on tehty päätös. Jäsenvaltioiden olisi voitava säätää hakemusten tutkittavaksi ottamisen edellytysten tutkinnasta tai perusteiden tutkinnasta, jonka perusteella olisi mahdollista tehdä tällaisista hakemuksista päätös kyseisissä paikoissa tarkasti määritellyissä olosuhteissa. Rajamenettely saisi kestää enintään neljä viikkoa, ja tämän jälkeen hakijoille olisi sallittava pääsy jäsenvaltion alueelle. Ainoastaan silloin, kun suhteettoman paljon hakijoita jättää hakemuksensa rajalla tai kauttakulkualueella, rajamenettelyä voidaan soveltaa rajan tai kauttakulkualueen läheisyydessä olevissa paikoissa. Rajamenettelyä voidaan soveltaa ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin vain rajoitetuissa olosuhteissa, joista säädetään tässä asetuksessa. | (40) Monet kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset tehdään jäsenvaltion rajalla tai kauttakulkualueella. Palauttamiskiellon periaatteen mukaisesti hakijoiden ilmoittaessa hakevansa kansainvälistä suojelua hakijoille on sallittava pääsy jäsenvaltion alueelle ja turvapaikan hakeminen jäsenvaltion alueelta ja mahdollistettava riittävät resurssit ihmisarvoista elintasoa varten. |
Or. en
Tarkistus 334
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 40 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(40) Monet kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset tehdään jäsenvaltion rajalla tai kauttakulkualueella ennen kuin hakijan maahantulosta on tehty päätös. Jäsenvaltioiden olisi voitava säätää hakemusten tutkittavaksi ottamisen edellytysten tutkinnasta tai perusteiden tutkinnasta, jonka perusteella olisi mahdollista tehdä tällaisista hakemuksista päätös kyseisissä paikoissa tarkasti määritellyissä olosuhteissa. Rajamenettely saisi kestää enintään neljä viikkoa, ja tämän jälkeen hakijoille olisi sallittava pääsy jäsenvaltion alueelle. Ainoastaan silloin, kun suhteettoman paljon hakijoita jättää hakemuksensa rajalla tai kauttakulkualueella, rajamenettelyä voidaan soveltaa rajan tai kauttakulkualueen läheisyydessä olevissa paikoissa. Rajamenettelyä voidaan soveltaa ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin vain rajoitetuissa olosuhteissa, joista säädetään tässä asetuksessa. | (40) Monet kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset tehdään jäsenvaltion rajalla tai kauttakulkualueella ennen kuin hakijan maahantulosta on tehty päätös. Jäsenvaltioiden olisi voitava säätää hakemusten tutkittavaksi ottamisen edellytysten tutkinnasta tai perusteiden tutkinnasta, jonka perusteella olisi mahdollista tehdä tällaisista hakemuksista päätös kyseisissä paikoissa tarkasti määritellyissä olosuhteissa. Rajamenettely saisi kestää enintään kaksi viikkoa, ja tämän jälkeen hakijoille olisi sallittava pääsy jäsenvaltion alueelle. Rajamenettelyä ei voida soveltaa ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin. |
Or. en
Tarkistus 335
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 40 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(40) Monet kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset tehdään jäsenvaltion rajalla tai kauttakulkualueella ennen kuin hakijan maahantulosta on tehty päätös. Jäsenvaltioiden olisi voitava säätää hakemusten tutkittavaksi ottamisen edellytysten tutkinnasta tai perusteiden tutkinnasta, jonka perusteella olisi mahdollista tehdä tällaisista hakemuksista päätös kyseisissä paikoissa tarkasti määritellyissä olosuhteissa. Rajamenettely saisi kestää enintään neljä viikkoa, ja tämän jälkeen hakijoille olisi sallittava pääsy jäsenvaltion alueelle. Ainoastaan silloin, kun suhteettoman paljon hakijoita jättää hakemuksensa rajalla tai kauttakulkualueella, rajamenettelyä voidaan soveltaa rajan tai kauttakulkualueen läheisyydessä olevissa paikoissa. Rajamenettelyä voidaan soveltaa ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin vain rajoitetuissa olosuhteissa, joista säädetään tässä asetuksessa. | (40) Monet kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset tehdään jäsenvaltion rajalla tai kauttakulkualueella ennen kuin hakijan maahantulosta on tehty päätös. Jäsenvaltioiden olisi voitava säätää hakemusten tutkittavaksi ottamisen edellytysten tutkinnasta tai perusteiden tutkinnasta, jonka perusteella olisi mahdollista tehdä tällaisista hakemuksista päätös kyseisissä paikoissa tarkasti määritellyissä olosuhteissa. Rajamenettely saisi kestää enintään kahdeksan viikkoa. Ainoastaan silloin, kun suhteettoman paljon hakijoita jättää hakemuksensa rajalla tai kauttakulkualueella, rajamenettelyä voidaan soveltaa rajan tai kauttakulkualueen läheisyydessä olevissa paikoissa. |
Or. en
Tarkistus 336
Péter Niedermüller
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 40 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(40) Monet kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset tehdään jäsenvaltion rajalla tai kauttakulkualueella ennen kuin hakijan maahantulosta on tehty päätös. Jäsenvaltioiden olisi voitava säätää hakemusten tutkittavaksi ottamisen edellytysten tutkinnasta tai perusteiden tutkinnasta, jonka perusteella olisi mahdollista tehdä tällaisista hakemuksista päätös kyseisissä paikoissa tarkasti määritellyissä olosuhteissa. Rajamenettely saisi kestää enintään neljä viikkoa, ja tämän jälkeen hakijoille olisi sallittava pääsy jäsenvaltion alueelle. Ainoastaan silloin, kun suhteettoman paljon hakijoita jättää hakemuksensa rajalla tai kauttakulkualueella, rajamenettelyä voidaan soveltaa rajan tai kauttakulkualueen läheisyydessä olevissa paikoissa. Rajamenettelyä voidaan soveltaa ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin vain rajoitetuissa olosuhteissa, joista säädetään tässä asetuksessa. | (40) Monet kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset tehdään jäsenvaltion rajalla tai kauttakulkualueella ennen kuin hakijan maahantulosta on tehty päätös. Jäsenvaltioiden olisi voitava säätää hakemusten tutkittavaksi ottamisen edellytysten tutkinnasta tai perusteiden tutkinnasta, jonka perusteella olisi mahdollista tehdä tällaisista hakemuksista päätös kyseisissä paikoissa tarkasti määritellyissä olosuhteissa. Rajamenettely saisi kestää enintään neljä viikkoa, ja tämän jälkeen hakijoille olisi sallittava pääsy jäsenvaltion alueelle. Ainoastaan silloin, kun suhteettoman paljon hakijoita jättää hakemuksensa rajalla tai kauttakulkualueella, rajamenettelyä voidaan soveltaa rajan tai kauttakulkualueen läheisyydessä olevissa paikoissa. Rajamenettelyä ei voida soveltaa ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin. |
Or. en
Perustelu
Tarkistuksella tavoitellaan johdonmukaisuutta jäljempänä esitettyjen tarkistusten kanssa.
Tarkistus 337
Sergei Stanishev
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 40 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(40) Monet kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset tehdään jäsenvaltion rajalla tai kauttakulkualueella ennen kuin hakijan maahantulosta on tehty päätös. Jäsenvaltioiden olisi voitava säätää hakemusten tutkittavaksi ottamisen edellytysten tutkinnasta tai perusteiden tutkinnasta, jonka perusteella olisi mahdollista tehdä tällaisista hakemuksista päätös kyseisissä paikoissa tarkasti määritellyissä olosuhteissa. Rajamenettely saisi kestää enintään neljä viikkoa, ja tämän jälkeen hakijoille olisi sallittava pääsy jäsenvaltion alueelle. Ainoastaan silloin, kun suhteettoman paljon hakijoita jättää hakemuksensa rajalla tai kauttakulkualueella, rajamenettelyä voidaan soveltaa rajan tai kauttakulkualueen läheisyydessä olevissa paikoissa. Rajamenettelyä voidaan soveltaa ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin vain rajoitetuissa olosuhteissa, joista säädetään tässä asetuksessa. | (40) Monet kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset tehdään jäsenvaltion rajalla tai kauttakulkualueella ennen kuin hakijan maahantulosta on tehty päätös. Jäsenvaltioiden olisi voitava säätää perusteiden tutkinnasta, jonka perusteella olisi mahdollista tehdä tällaisista hakemuksista päätös kyseisissä paikoissa tarkasti määritellyissä olosuhteissa. Rajamenettely saisi kestää enintään neljä viikkoa, ja tämän jälkeen hakijoille olisi sallittava pääsy jäsenvaltion alueelle. Ainoastaan silloin, kun suhteettoman paljon hakijoita jättää hakemuksensa rajalla tai kauttakulkualueella, rajamenettelyä voidaan soveltaa rajan tai kauttakulkualueen läheisyydessä olevissa paikoissa. Rajamenettelyä voidaan soveltaa ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin vain rajoitetuissa olosuhteissa, joista säädetään tässä asetuksessa. |
Or. en
Perustelu
Tutkittavaksi ottamista koskevien tarkastusten poistamista Dublin-asetuksen soveltamisen edellytyksenä koskevien aiempien tarkistusten mukaisesti.
Tarkistus 338
Alessandra Mussolini, Salvatore Domenico Pogliese
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 40 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(40) Monet kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset tehdään jäsenvaltion rajalla tai kauttakulkualueella ennen kuin hakijan maahantulosta on tehty päätös. Jäsenvaltioiden olisi voitava säätää hakemusten tutkittavaksi ottamisen edellytysten tutkinnasta tai perusteiden tutkinnasta, jonka perusteella olisi mahdollista tehdä tällaisista hakemuksista päätös kyseisissä paikoissa tarkasti määritellyissä olosuhteissa. Rajamenettely saisi kestää enintään neljä viikkoa, ja tämän jälkeen hakijoille olisi sallittava pääsy jäsenvaltion alueelle. Ainoastaan silloin, kun suhteettoman paljon hakijoita jättää hakemuksensa rajalla tai kauttakulkualueella, rajamenettelyä voidaan soveltaa rajan tai kauttakulkualueen läheisyydessä olevissa paikoissa. Rajamenettelyä voidaan soveltaa ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin vain rajoitetuissa olosuhteissa, joista säädetään tässä asetuksessa. | (40) Monet kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset tehdään jäsenvaltion rajalla tai kauttakulkualueella ennen kuin hakijan maahantulosta on tehty päätös. Jäsenvaltioiden olisi voitava säätää hakemusten tutkittavaksi ottamisen edellytysten tutkinnasta tai perusteiden tutkinnasta, jonka perusteella olisi mahdollista tehdä tällaisista hakemuksista päätös kyseisissä paikoissa tarkasti määritellyissä olosuhteissa. Rajamenettely saisi kestää enintään kaksi viikkoa, ja tämän jälkeen hakijoille olisi sallittava pääsy jäsenvaltion alueelle. Ainoastaan silloin, kun suhteettoman paljon hakijoita jättää hakemuksensa rajalla tai kauttakulkualueella, rajamenettelyä voidaan soveltaa rajan tai kauttakulkualueen läheisyydessä olevissa paikoissa. Rajamenettelyä voidaan soveltaa ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin vain rajoitetuissa olosuhteissa, joista säädetään tässä asetuksessa. |
Or. en
Tarkistus 339
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 41 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(41) Yleisen järjestyksen käsitteeseen voi sisältyä muun muassa tuomitseminen vakavasta rikoksesta. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 340
Rachida Dati, Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 41 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(41) Yleisen järjestyksen käsitteeseen voi sisältyä muun muassa tuomitseminen vakavasta rikoksesta. | (41) Yleisen järjestyksen käsitteeseen voi sisältyä muun muassa tuomitseminen vakavasta rikoksesta. Kansallisen ja yleisen järjestyksen käsitteisiin sisältyvät myös vakavat rikokset, kuten kuuluminen rikollisjärjestöön, terroriteot sekä ihmiskauppa. |
Or. fr
Tarkistus 341
Péter Niedermüller
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 42 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(42) Jos hakija voi esittää hyväksyttäviä syitä, asiakirjojen puuttumisen maahantulon yhteydessä tai väärennettyjen asiakirjojen käyttämisen ei itsessään olisi automaattisesti johdettava nopeutetun tutkintamenettelyn tai rajamenettelyn käyttöön. | (42) Asiakirjojen puuttumisen maahantulon yhteydessä tai väärennettyjen asiakirjojen käyttämisen ei olisi automaattisesti johdettava nopeutetun tutkintamenettelyn tai rajamenettelyn käyttöön. |
Or. en
Perustelu
Se, ettei hakijalla ole asiakirjoja, ei saisi vaarantaa hänen kansainvälistä suojelua koskevaa hakemustaan.
Tarkistus 342
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 42 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(42) Jos hakija voi esittää hyväksyttäviä syitä, asiakirjojen puuttumisen maahantulon yhteydessä tai väärennettyjen asiakirjojen käyttämisen ei itsessään olisi automaattisesti johdettava nopeutetun tutkintamenettelyn tai rajamenettelyn käyttöön. | (42) Jos hakija voi esittää tyydyttävän selityksen asiakirjojen puuttumiselle maahantulon yhteydessä, sen ei itsessään olisi automaattisesti johdettava nopeutetun tutkintamenettelyn tai rajamenettelyn käyttöön. |
Or. en
Tarkistus 343
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 42 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(42) Jos hakija voi esittää hyväksyttäviä syitä, asiakirjojen puuttumisen maahantulon yhteydessä tai väärennettyjen asiakirjojen käyttämisen ei itsessään olisi automaattisesti johdettava nopeutetun tutkintamenettelyn tai rajamenettelyn käyttöön. | (42) Asiakirjojen puuttumisen maahantulon yhteydessä tai väärennettyjen asiakirjojen käyttämisen ei itsessään olisi automaattisesti johdettava nopeutetun tutkintamenettelyn tai rajamenettelyn käyttöön. |
Or. en
Tarkistus 344
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 42 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(42) Jos hakija voi esittää hyväksyttäviä syitä, asiakirjojen puuttumisen maahantulon yhteydessä tai väärennettyjen asiakirjojen käyttämisen ei itsessään olisi automaattisesti johdettava nopeutetun tutkintamenettelyn tai rajamenettelyn käyttöön. | (42) Asiakirjojen puuttumisen maahantulon yhteydessä, väärennettyjen asiakirjojen käyttämisen tai lääkärintarkastuksesta kieltäytymisen ei itsessään olisi johdettava kansainvälistä suojelua koskevan kielteiseen hakemusta koskevaan päätökseen. |
Or. en
Tarkistus 345
Cecilia Wikström, Sophia in 't Veld, Angelika Mlinar
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 43 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(43) Jos hakija joko nimenomaisesti peruuttaa hakemuksensa omasta aloitteestaan tai ei noudata tämän asetuksen, asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus) tai direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi) mukaisia velvollisuuksiaan ja siten implisiittisesti peruuttaa hakemuksensa, hakemuksen tutkintaa ei pitäisi jatkaa ja se olisi hylättävä siitä syystä, että hakija on nimenomaisesti peruuttanut sen tai luopunut siitä, ja kaikkia saman hakijan tämän päätöksen jälkeen jäsenvaltioissa tekemiä hakemuksia olisi pidettävä myöhempinä hakemuksina. Implisiittisen peruuttamisen ei kuitenkaan pitäisi olla automaattista, vaan hakijalle olisi annettava mahdollisuus ilmoittautua määrittävälle viranomaiselle ja osoittaa, että kyseisten velvollisuuksien noudattamatta jättäminen johtui hänestä riippumattomista syistä. | Poistetaan. |
Or. en
Perustelu
Implisiittisen peruuttamisen käsitteen käyttöä olisi rajattava huomattavasti, jotta ei vaaranneta oikeusvarmuutta ja aiheuteta suurta määrää kalliita muutoksenhakuja.
Tarkistus 346
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 43 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(43) Jos hakija joko nimenomaisesti peruuttaa hakemuksensa omasta aloitteestaan tai ei noudata tämän asetuksen, asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus) tai direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi) mukaisia velvollisuuksiaan ja siten implisiittisesti peruuttaa hakemuksensa, hakemuksen tutkintaa ei pitäisi jatkaa ja se olisi hylättävä siitä syystä, että hakija on nimenomaisesti peruuttanut sen tai luopunut siitä, ja kaikkia saman hakijan tämän päätöksen jälkeen jäsenvaltioissa tekemiä hakemuksia olisi pidettävä myöhempinä hakemuksina. Implisiittisen peruuttamisen ei kuitenkaan pitäisi olla automaattista, vaan hakijalle olisi annettava mahdollisuus ilmoittautua määrittävälle viranomaiselle ja osoittaa, että kyseisten velvollisuuksien noudattamatta jättäminen johtui hänestä riippumattomista syistä. | (43) Jos hakija nimenomaisesti peruuttaa hakemuksensa omasta aloitteestaan, hakemuksen tutkintaa ei pitäisi jatkaa ja se olisi hylättävä siitä syystä, että hakija on nimenomaisesti peruuttanut sen. |
Or. en
Tarkistus 347
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 43 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(43) Jos hakija joko nimenomaisesti peruuttaa hakemuksensa omasta aloitteestaan tai ei noudata tämän asetuksen, asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus) tai direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi) mukaisia velvollisuuksiaan ja siten implisiittisesti peruuttaa hakemuksensa, hakemuksen tutkintaa ei pitäisi jatkaa ja se olisi hylättävä siitä syystä, että hakija on nimenomaisesti peruuttanut sen tai luopunut siitä, ja kaikkia saman hakijan tämän päätöksen jälkeen jäsenvaltioissa tekemiä hakemuksia olisi pidettävä myöhempinä hakemuksina. Implisiittisen peruuttamisen ei kuitenkaan pitäisi olla automaattista, vaan hakijalle olisi annettava mahdollisuus ilmoittautua määrittävälle viranomaiselle ja osoittaa, että kyseisten velvollisuuksien noudattamatta jättäminen johtui hänestä riippumattomista syistä. | (43) Jos hakija joko nimenomaisesti peruuttaa hakemuksensa omasta aloitteestaan, hakemuksen tutkintaa ei pitäisi jatkaa ja se olisi hylättävä siitä syystä, että hakija on nimenomaisesti peruuttanut sen. |
Or. en
Tarkistus 348
Péter Niedermüller
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 43 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(43) Jos hakija joko nimenomaisesti peruuttaa hakemuksensa omasta aloitteestaan tai ei noudata tämän asetuksen, asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus) tai direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi) mukaisia velvollisuuksiaan ja siten implisiittisesti peruuttaa hakemuksensa, hakemuksen tutkintaa ei pitäisi jatkaa ja se olisi hylättävä siitä syystä, että hakija on nimenomaisesti peruuttanut sen tai luopunut siitä, ja kaikkia saman hakijan tämän päätöksen jälkeen jäsenvaltioissa tekemiä hakemuksia olisi pidettävä myöhempinä hakemuksina. Implisiittisen peruuttamisen ei kuitenkaan pitäisi olla automaattista, vaan hakijalle olisi annettava mahdollisuus ilmoittautua määrittävälle viranomaiselle ja osoittaa, että kyseisten velvollisuuksien noudattamatta jättäminen johtui hänestä riippumattomista syistä. | (43) Jos hakija joko nimenomaisesti peruuttaa hakemuksensa omasta aloitteestaan tai implisiittisesti peruuttaa hakemuksensa, hakemuksen tutkintaa ei pitäisi jatkaa ja se olisi hylättävä siitä syystä, että hakija on nimenomaisesti tai implisiittisesti peruuttanut sen, ja kaikkia saman hakijan tämän päätöksen jälkeen jäsenvaltioissa tekemiä hakemuksia olisi pidettävä myöhempinä hakemuksina. Hakijalle olisi kuitenkin annettava mahdollisuus ilmoittautua määrittävälle viranomaiselle ja osoittaa, että mahdollinen implisiittinen peruuttaminen johtui hänestä riippumattomista syistä |
Or. en
Perustelu
Tarkistuksella tavoitellaan johdonmukaisuutta jäljempänä esitettyjen tarkistusten kanssa.
Tarkistus 349
Jeroen Lenaers
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 43 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(43) Jos hakija joko nimenomaisesti peruuttaa hakemuksensa omasta aloitteestaan tai ei noudata tämän asetuksen, asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus) tai direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi) mukaisia velvollisuuksiaan ja siten implisiittisesti peruuttaa hakemuksensa, hakemuksen tutkintaa ei pitäisi jatkaa ja se olisi hylättävä siitä syystä, että hakija on nimenomaisesti peruuttanut sen tai luopunut siitä, ja kaikkia saman hakijan tämän päätöksen jälkeen jäsenvaltioissa tekemiä hakemuksia olisi pidettävä myöhempinä hakemuksina. Implisiittisen peruuttamisen ei kuitenkaan pitäisi olla automaattista, vaan hakijalle olisi annettava mahdollisuus ilmoittautua määrittävälle viranomaiselle ja osoittaa, että kyseisten velvollisuuksien noudattamatta jättäminen johtui hänestä riippumattomista syistä. | (43) Jos hakija joko nimenomaisesti peruuttaa hakemuksensa omasta aloitteestaan tai ei noudata tämän asetuksen, asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus) tai direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi) mukaisia velvollisuuksiaan, hänen hakemuksensa katsotaan implisiittisesti peruutetuksi, sen tutkintaa ei pitäisi jatkaa ja se olisi hylättävä siitä syystä, että hakija on nimenomaisesti peruuttanut sen tai luopunut siitä, ja kaikkia saman hakijan tämän päätöksen jälkeen jäsenvaltioissa tekemiä hakemuksia olisi pidettävä myöhempinä hakemuksina. Implisiittisen peruuttamisen ei kuitenkaan pitäisi olla automaattista, vaan hakijalle olisi annettava mahdollisuus ilmoittautua määrittävälle viranomaiselle ja osoittaa, että kyseisten velvollisuuksien noudattamatta jättäminen useammassa kuin yhdessä tilanteessa johtui hänestä riippumattomista syistä. |
Or. en
Tarkistus 350
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 44 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(44) Jos turvapaikanhakija tekee myöhemmän hakemuksen esittämättä uusia todisteita tai perusteita, jotka lisäävät merkittävästi sen todennäköisyyttä, että hakijaa pidetään kansainvälistä suojelua saavana henkilönä, tai jotka liittyvät syihin, joiden perusteella aikaisempi hakemus hylättiin tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi, kyseisestä myöhemmästä hakemuksesta ei pitäisi aloittaa kokonaan uutta tutkintamenettelyä. Näissä tapauksissa hakemukset olisi alustavan tutkinnan jälkeen jätettävä tutkimatta tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi tai ilmeisen perusteettomina hakemuksina, jos hakemus on niin selvästi perusteeton tai vilpillinen, ettei sillä ole konkreettisia edellytyksiä menestyä res judicata -periaatteen mukaisesti. Alustava tutkinta suoritetaan kirjallisen aineiston ja henkilökohtaisen puhuttelun perusteella, mutta henkilökohtaisesta kuulemisesta voidaan kuitenkin luopua niissä tapauksissa, joissa kirjallisesta aineistosta ilmenee, että hakemukseen ei liity uusia seikkoja tai perusteita tai että se on ilmaisen perusteeton eikä sillä ole konkreettisia edellytyksiä menestyä. Myöhempien hakemusten tapauksessa yksilön oikeudesta jäädä jäsenvaltion alueelle voidaan tehdä poikkeuksia sen jälkeen kun myöhempi hakemus on hylätty tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi tai perusteettomana, tai toisen tai sen jälkeisen myöhemmän hakemuksen tapauksessa heti kun hakemus on tehty jossakin jäsenvaltiossa sellaisen lainvoimaisen päätöksen jälkeen, jossa aikaisemmin tehty myöhempi hakemus oli hylätty tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi, perusteettomana tai ilmeisen perusteettomana. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 351
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 44 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(44) Jos turvapaikanhakija tekee myöhemmän hakemuksen esittämättä uusia todisteita tai perusteita, jotka lisäävät merkittävästi sen todennäköisyyttä, että hakijaa pidetään kansainvälistä suojelua saavana henkilönä, tai jotka liittyvät syihin, joiden perusteella aikaisempi hakemus hylättiin tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi, kyseisestä myöhemmästä hakemuksesta ei pitäisi aloittaa kokonaan uutta tutkintamenettelyä. Näissä tapauksissa hakemukset olisi alustavan tutkinnan jälkeen jätettävä tutkimatta tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi tai ilmeisen perusteettomina hakemuksina, jos hakemus on niin selvästi perusteeton tai vilpillinen, ettei sillä ole konkreettisia edellytyksiä menestyä res judicata -periaatteen mukaisesti. Alustava tutkinta suoritetaan kirjallisen aineiston ja henkilökohtaisen puhuttelun perusteella, mutta henkilökohtaisesta kuulemisesta voidaan kuitenkin luopua niissä tapauksissa, joissa kirjallisesta aineistosta ilmenee, että hakemukseen ei liity uusia seikkoja tai perusteita tai että se on ilmaisen perusteeton eikä sillä ole konkreettisia edellytyksiä menestyä. Myöhempien hakemusten tapauksessa yksilön oikeudesta jäädä jäsenvaltion alueelle voidaan tehdä poikkeuksia sen jälkeen kun myöhempi hakemus on hylätty tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi tai perusteettomana, tai toisen tai sen jälkeisen myöhemmän hakemuksen tapauksessa heti kun hakemus on tehty jossakin jäsenvaltiossa sellaisen lainvoimaisen päätöksen jälkeen, jossa aikaisemmin tehty myöhempi hakemus oli hylätty tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi, perusteettomana tai ilmeisen perusteettomana. | (44) Jos turvapaikanhakija tekee myöhemmän hakemuksen esittämättä uusia todisteita tai perusteita, jotka lisäävät merkittävästi sen todennäköisyyttä, että hakijaa pidetään kansainvälistä suojelua saavana henkilönä, tai jotka liittyvät syihin, joiden perusteella aikaisempi hakemus hylättiin tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi, kyseisestä myöhemmästä hakemuksesta ei pitäisi aloittaa kokonaan uutta tutkintamenettelyä. Näissä tapauksissa hakemukset olisi alustavan tutkinnan jälkeen jätettävä tutkimatta tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi tai ilmeisen perusteettomina hakemuksina, jos hakemus on niin selvästi perusteeton tai vilpillinen, ettei sillä ole konkreettisia edellytyksiä menestyä res judicata -periaatteen mukaisesti. Alustava tutkinta suoritetaan kirjallisen aineiston ja henkilökohtaisen puhuttelun perusteella, mutta henkilökohtaisesta kuulemisesta voidaan kuitenkin luopua niissä tapauksissa, joissa kirjallisesta aineistosta ilmenee, että hakemukseen ei liity uusia seikkoja tai perusteita tai että se on ilmaisen perusteeton eikä sillä ole konkreettisia edellytyksiä menestyä. |
Or. en
Tarkistus 352
Jeroen Lenaers
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 44 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(44) Jos turvapaikanhakija tekee myöhemmän hakemuksen esittämättä uusia todisteita tai perusteita, jotka lisäävät merkittävästi sen todennäköisyyttä, että hakijaa pidetään kansainvälistä suojelua saavana henkilönä, tai jotka liittyvät syihin, joiden perusteella aikaisempi hakemus hylättiin tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi, kyseisestä myöhemmästä hakemuksesta ei pitäisi aloittaa kokonaan uutta tutkintamenettelyä. Näissä tapauksissa hakemukset olisi alustavan tutkinnan jälkeen jätettävä tutkimatta tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi tai ilmeisen perusteettomina hakemuksina, jos hakemus on niin selvästi perusteeton tai vilpillinen, ettei sillä ole konkreettisia edellytyksiä menestyä res judicata -periaatteen mukaisesti. Alustava tutkinta suoritetaan kirjallisen aineiston ja henkilökohtaisen puhuttelun perusteella, mutta henkilökohtaisesta kuulemisesta voidaan kuitenkin luopua niissä tapauksissa, joissa kirjallisesta aineistosta ilmenee, että hakemukseen ei liity uusia seikkoja tai perusteita tai että se on ilmaisen perusteeton eikä sillä ole konkreettisia edellytyksiä menestyä. Myöhempien hakemusten tapauksessa yksilön oikeudesta jäädä jäsenvaltion alueelle voidaan tehdä poikkeuksia sen jälkeen kun myöhempi hakemus on hylätty tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi tai perusteettomana, tai toisen tai sen jälkeisen myöhemmän hakemuksen tapauksessa heti kun hakemus on tehty jossakin jäsenvaltiossa sellaisen lainvoimaisen päätöksen jälkeen, jossa aikaisemmin tehty myöhempi hakemus oli hylätty tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi, perusteettomana tai ilmeisen perusteettomana. | (44) Jos turvapaikanhakija tekee myöhemmän hakemuksen esittämättä uusia todisteita tai perusteita, jotka lisäävät merkittävästi sen todennäköisyyttä, että hakijaa pidetään kansainvälistä suojelua saavana henkilönä, tai jotka liittyvät syihin, joiden perusteella aikaisempi hakemus hylättiin tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi, kyseisestä myöhemmästä hakemuksesta ei pitäisi aloittaa kokonaan uutta tutkintamenettelyä. Näissä tapauksissa hakemukset olisi alustavan tutkinnan jälkeen jätettävä tutkimatta tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi tai ilmeisen perusteettomina hakemuksina, jos hakemus on vilpillinen tai siitä selvästi puuttuvat oleelliset tiedot, eikä sillä ole konkreettisia edellytyksiä menestyä res judicata -periaatteen mukaisesti. Alustava tutkinta suoritetaan kirjallisen aineiston ja henkilökohtaisen puhuttelun perusteella, mutta henkilökohtaisesta kuulemisesta voidaan kuitenkin luopua niissä tapauksissa, joissa kirjallisesta aineistosta ilmenee, että hakemukseen ei liity uusia seikkoja tai perusteita tai että siitä selvästi puuttuu olennaisia tietoja eikä sillä ole edellytyksiä menestyä, tai kun uusi hakemus jätetään juuri ennen palauttamista tai lentoa ja on viitteitä siitä, että se on tehty vain palauttamispäätöksen viivyttämiseksi tai sen estämiseksi. Myöhempien hakemusten tapauksessa yksilön oikeudesta jäädä jäsenvaltion alueelle voidaan tehdä poikkeuksia sen jälkeen kun myöhempi hakemus on hylätty tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi tai perusteettomana, tai toisen tai sen jälkeisen myöhemmän hakemuksen tapauksessa heti kun hakemus on tehty jossakin jäsenvaltiossa sellaisen lainvoimaisen päätöksen jälkeen, jossa aikaisemmin tehty myöhempi hakemus oli hylätty tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi, perusteettomana tai ilmeisen perusteettomana. |
Or. en
Tarkistus 353
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 44 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(44) Jos turvapaikanhakija tekee myöhemmän hakemuksen esittämättä uusia todisteita tai perusteita, jotka lisäävät merkittävästi sen todennäköisyyttä, että hakijaa pidetään kansainvälistä suojelua saavana henkilönä, tai jotka liittyvät syihin, joiden perusteella aikaisempi hakemus hylättiin tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi, kyseisestä myöhemmästä hakemuksesta ei pitäisi aloittaa kokonaan uutta tutkintamenettelyä. Näissä tapauksissa hakemukset olisi alustavan tutkinnan jälkeen jätettävä tutkimatta tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi tai ilmeisen perusteettomina hakemuksina, jos hakemus on niin selvästi perusteeton tai vilpillinen, ettei sillä ole konkreettisia edellytyksiä menestyä res judicata -periaatteen mukaisesti. Alustava tutkinta suoritetaan kirjallisen aineiston ja henkilökohtaisen puhuttelun perusteella, mutta henkilökohtaisesta kuulemisesta voidaan kuitenkin luopua niissä tapauksissa, joissa kirjallisesta aineistosta ilmenee, että hakemukseen ei liity uusia seikkoja tai perusteita tai että se on ilmaisen perusteeton eikä sillä ole konkreettisia edellytyksiä menestyä. Myöhempien hakemusten tapauksessa yksilön oikeudesta jäädä jäsenvaltion alueelle voidaan tehdä poikkeuksia sen jälkeen kun myöhempi hakemus on hylätty tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi tai perusteettomana, tai toisen tai sen jälkeisen myöhemmän hakemuksen tapauksessa heti kun hakemus on tehty jossakin jäsenvaltiossa sellaisen lainvoimaisen päätöksen jälkeen, jossa aikaisemmin tehty myöhempi hakemus oli hylätty tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi, perusteettomana tai ilmeisen perusteettomana. | (44) Jos turvapaikanhakija tekee toisen tai muun myöhemmän hakemuksen esittämättä uusia todisteita tai perusteita, jotka lisäävät merkittävästi sen todennäköisyyttä, että hakijaa pidetään kansainvälistä suojelua saavana henkilönä, tai jotka liittyvät syihin, joiden perusteella aikaisempi hakemus hylättiin tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi, kyseisestä myöhemmästä hakemuksesta ei pitäisi aloittaa kokonaan uutta tutkintamenettelyä. Näissä tapauksissa hakemukset olisi alustavan tutkinnan jälkeen jätettävä tutkimatta tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi tai ilmeisen perusteettomina hakemuksina, jos hakemus on niin selvästi perusteeton tai vilpillinen, ettei sillä ole konkreettisia edellytyksiä menestyä res judicata -periaatteen mukaisesti. Alustava tutkinta suoritetaan kirjallisen aineiston ja henkilökohtaisen puhuttelun perusteella, mutta henkilökohtaisesta kuulemisesta voidaan kuitenkin luopua niissä tapauksissa, joissa kirjallisesta aineistosta ilmenee, että hakemukseen ei liity uusia seikkoja tai perusteita tai että se on ilmaisen perusteeton eikä sillä ole konkreettisia edellytyksiä menestyä. Toisen tai muiden myöhempien hakemusten tapauksessa yksilön oikeudesta jäädä jäsenvaltion alueelle voidaan tehdä poikkeuksia sen jälkeen kun myöhempi hakemus on hylätty tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi. |
Or. en
Tarkistus 354
Maria Grapini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 44 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(44) Jos turvapaikanhakija tekee myöhemmän hakemuksen esittämättä uusia todisteita tai perusteita, jotka lisäävät merkittävästi sen todennäköisyyttä, että hakijaa pidetään kansainvälistä suojelua saavana henkilönä, tai jotka liittyvät syihin, joiden perusteella aikaisempi hakemus hylättiin tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi, kyseisestä myöhemmästä hakemuksesta ei pitäisi aloittaa kokonaan uutta tutkintamenettelyä. Näissä tapauksissa hakemukset olisi alustavan tutkinnan jälkeen jätettävä tutkimatta tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi tai ilmeisen perusteettomina hakemuksina, jos hakemus on niin selvästi perusteeton tai vilpillinen, ettei sillä ole konkreettisia edellytyksiä menestyä res judicata -periaatteen mukaisesti. Alustava tutkinta suoritetaan kirjallisen aineiston ja henkilökohtaisen puhuttelun perusteella, mutta henkilökohtaisesta kuulemisesta voidaan kuitenkin luopua niissä tapauksissa, joissa kirjallisesta aineistosta ilmenee, että hakemukseen ei liity uusia seikkoja tai perusteita tai että se on ilmaisen perusteeton eikä sillä ole konkreettisia edellytyksiä menestyä. Myöhempien hakemusten tapauksessa yksilön oikeudesta jäädä jäsenvaltion alueelle voidaan tehdä poikkeuksia sen jälkeen kun myöhempi hakemus on hylätty tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi tai perusteettomana, tai toisen tai sen jälkeisen myöhemmän hakemuksen tapauksessa heti kun hakemus on tehty jossakin jäsenvaltiossa sellaisen lainvoimaisen päätöksen jälkeen, jossa aikaisemmin tehty myöhempi hakemus oli hylätty tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi, perusteettomana tai ilmeisen perusteettomana. | (44) Jos turvapaikanhakija tekee myöhemmän hakemuksen esittämättä uusia todisteita tai perusteita, jotka lisäävät merkittävästi sen todennäköisyyttä, että hakijaa pidetään kansainvälistä suojelua saavana henkilönä, tai jotka liittyvät syihin, joiden perusteella aikaisempi hakemus hylättiin tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi, kyseisestä myöhemmästä hakemuksesta ei pitäisi aloittaa kokonaan uutta tutkintamenettelyä. Turvapaikkamenettelyn väärinkäytön ehkäisemiseksi olisi samalla vältettävä tilannetta, jossa hakija jättää toistuvasti hakemuksia eri jäsenvaltioihin esittämättä mitään uusia seikkoja tai perusteita. Näissä tapauksissa hakemukset olisi alustavan tutkinnan jälkeen jätettävä tutkimatta tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi tai ilmeisen perusteettomina hakemuksina, jos hakemus on niin selvästi perusteeton tai vilpillinen, ettei sillä ole konkreettisia edellytyksiä menestyä res judicata -periaatteen mukaisesti. Alustava tutkinta suoritetaan kirjallisen aineiston ja henkilökohtaisen puhuttelun perusteella, mutta henkilökohtaisesta kuulemisesta voidaan kuitenkin luopua niissä tapauksissa, joissa kirjallisesta aineistosta ilmenee, että hakemukseen ei liity uusia seikkoja tai perusteita tai että se on ilmeisen perusteeton eikä sillä ole konkreettisia edellytyksiä menestyä. Myöhempien hakemusten tapauksessa yksilön oikeudesta jäädä jäsenvaltion alueelle voidaan tehdä poikkeuksia sen jälkeen kun myöhempi hakemus on hylätty tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi tai perusteettomana, tai toisen tai sen jälkeisen myöhemmän hakemuksen tapauksessa heti kun hakemus on tehty jossakin jäsenvaltiossa sellaisen lainvoimaisen päätöksen jälkeen, jossa aikaisemmin tehty myöhempi hakemus oli hylätty tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi, perusteettomana tai ilmeisen perusteettomana. |
Or. ro
Tarkistus 355
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 44 a kappale (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| (44 a) Ottaen huomioon turvapaikkaoikeuden yksilöllisen luonteen sellaisena kuin se kuvataan kansainvälisessä oikeudessa, myös pakolaisten oikeusasemaa koskevassa Geneven yleissopimuksessa, turvapaikkahakemukset on tutkittava yksilöllisesti ja riippumatta turvapaikan hakijan alkuperämaasta. Tämän vuoksi turvallisen alkuperämaan käsitettä ei voida soveltaa. |
Or. en
Tarkistus 356
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 45 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(45) Hakijan turvallisuus alkuperämaassaan on keskeisimpiä seikkoja arvioitaessa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteiden riittävyyttä. Ottaen huomioon, että asetuksessa (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) pyritään saavuttamaan suuri yhdenmukaisuuden taso sen osalta, milloin kolmansien maiden kansalaisia ja kansalaisuudettomia henkilöitä pidetään kansainvälistä suojelua saavina henkilöinä, tässä asetuksessa vahvistetaan yhteiset perusteet kolmansien maiden määrittämiselle turvallisiksi alkuperämaiksi, ja koska on tarpeen vahvistaa turvallisen alkuperämaan käsitteen käyttöä keskeisenä välineenä, jolla tuetaan sellaisten hakemusten nopeaa käsittelyä, jotka ovat todennäköisesti perusteettomia, tässä asetuksessa vahvistetaan EU:n yhteinen luettelo turvallisista alkuperämaista. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 357
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 45 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(45) Hakijan turvallisuus alkuperämaassaan on keskeisimpiä seikkoja arvioitaessa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteiden riittävyyttä. Ottaen huomioon, että asetuksessa (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) pyritään saavuttamaan suuri yhdenmukaisuuden taso sen osalta, milloin kolmansien maiden kansalaisia ja kansalaisuudettomia henkilöitä pidetään kansainvälistä suojelua saavina henkilöinä, tässä asetuksessa vahvistetaan yhteiset perusteet kolmansien maiden määrittämiselle turvallisiksi alkuperämaiksi, ja koska on tarpeen vahvistaa turvallisen alkuperämaan käsitteen käyttöä keskeisenä välineenä, jolla tuetaan sellaisten hakemusten nopeaa käsittelyä, jotka ovat todennäköisesti perusteettomia, tässä asetuksessa vahvistetaan EU:n yhteinen luettelo turvallisista alkuperämaista. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 358
Rachida Dati
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 45 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(45) Hakijan turvallisuus alkuperämaassaan on keskeisimpiä seikkoja arvioitaessa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteiden riittävyyttä. Ottaen huomioon, että asetuksessa (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) pyritään saavuttamaan suuri yhdenmukaisuuden taso sen osalta, milloin kolmansien maiden kansalaisia ja kansalaisuudettomia henkilöitä pidetään kansainvälistä suojelua saavina henkilöinä, tässä asetuksessa vahvistetaan yhteiset perusteet kolmansien maiden määrittämiselle turvallisiksi alkuperämaiksi, ja koska on tarpeen vahvistaa turvallisen alkuperämaan käsitteen käyttöä keskeisenä välineenä, jolla tuetaan sellaisten hakemusten nopeaa käsittelyä, jotka ovat todennäköisesti perusteettomia, tässä asetuksessa vahvistetaan EU:n yhteinen luettelo turvallisista alkuperämaista. | (45) Hakijan turvallisuus alkuperämaassaan on keskeisimpiä seikkoja arvioitaessa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteiden riittävyyttä. Ottaen huomioon, että asetuksessa (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) pyritään saavuttamaan suuri yhdenmukaisuuden taso sen osalta, milloin kolmansien maiden kansalaisia ja kansalaisuudettomia henkilöitä pidetään kansainvälistä suojelua saavina henkilöinä, tässä asetuksessa vahvistetaan yhteiset perusteet kolmansien maiden määrittämiselle turvallisiksi alkuperämaiksi, ja koska on tarpeen vahvistaa turvallisen alkuperämaan käsitteen käyttöä keskeisenä välineenä, jolla tuetaan sellaisten hakemusten nopeaa käsittelyä, jotka ovat todennäköisesti perusteettomia, tässä asetuksessa vahvistetaan EU:n yhteinen luettelo turvallisista alkuperämaista. Luettelon avulla voidaan lisätä jäsenvaltioiden turvapaikkajärjestelmien tehokkuutta todennäköisesti perusteettomien kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten osalta ja korjata joitakin eroavaisuuksia jäsenvaltioiden alkuperämaita koskevien luettelojen välillä. |
Or. fr
Tarkistus 359
Péter Niedermüller, Sylvie Guillaume
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 45 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(45) Hakijan turvallisuus alkuperämaassaan on keskeisimpiä seikkoja arvioitaessa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteiden riittävyyttä. Ottaen huomioon, että asetuksessa (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) pyritään saavuttamaan suuri yhdenmukaisuuden taso sen osalta, milloin kolmansien maiden kansalaisia ja kansalaisuudettomia henkilöitä pidetään kansainvälistä suojelua saavina henkilöinä, tässä asetuksessa vahvistetaan yhteiset perusteet kolmansien maiden määrittämiselle turvallisiksi alkuperämaiksi, ja koska on tarpeen vahvistaa turvallisen alkuperämaan käsitteen käyttöä keskeisenä välineenä, jolla tuetaan sellaisten hakemusten nopeaa käsittelyä, jotka ovat todennäköisesti perusteettomia, tässä asetuksessa vahvistetaan EU:n yhteinen luettelo turvallisista alkuperämaista. | (45) Hakijan turvallisuus alkuperämaassaan on keskeisimpiä seikkoja arvioitaessa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteiden riittävyyttä. Ottaen huomioon, että asetuksessa (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) pyritään saavuttamaan suuri yhdenmukaisuuden taso sen osalta, milloin kolmansien maiden kansalaisia ja kansalaisuudettomia henkilöitä pidetään kansainvälistä suojelua saavina henkilöinä, tässä asetuksessa vahvistetaan yhteiset perusteet kolmansien maiden määrittämiselle turvallisiksi alkuperämaiksi, ja vahvistetaan EU:n yhteinen luettelo turvallisista alkuperämaista. |
Or. en
Tarkistus 360
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 45 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(45) Hakijan turvallisuus alkuperämaassaan on keskeisimpiä seikkoja arvioitaessa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteiden riittävyyttä. Ottaen huomioon, että asetuksessa (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) pyritään saavuttamaan suuri yhdenmukaisuuden taso sen osalta, milloin kolmansien maiden kansalaisia ja kansalaisuudettomia henkilöitä pidetään kansainvälistä suojelua saavina henkilöinä, tässä asetuksessa vahvistetaan yhteiset perusteet kolmansien maiden määrittämiselle turvallisiksi alkuperämaiksi, ja koska on tarpeen vahvistaa turvallisen alkuperämaan käsitteen käyttöä keskeisenä välineenä, jolla tuetaan sellaisten hakemusten nopeaa käsittelyä, jotka ovat todennäköisesti perusteettomia, tässä asetuksessa vahvistetaan EU:n yhteinen luettelo turvallisista alkuperämaista. | (45) Hakijan turvallisuus alkuperämaassaan on keskeisimpiä seikkoja arvioitaessa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteiden riittävyyttä. Ottaen huomioon, että asetuksessa (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) pyritään saavuttamaan suuri yhdenmukaisuuden taso sen osalta, milloin kolmansien maiden kansalaisia ja kansalaisuudettomia henkilöitä pidetään kansainvälistä suojelua saavina henkilöinä, tässä direktiivissä vahvistetaan yhteiset perusteet kolmansien maiden määrittämiselle turvallisiksi alkuperämaiksi, ja koska on tarpeen vahvistaa turvallisen alkuperämaan käsitteen käyttöä keskeisenä välineenä, jolla tuetaan sellaisten hakemusten nopeaa käsittelyä, jotka ovat todennäköisesti perusteettomia, tässä direktiivissä vahvistetaan EU:n yhteinen luettelo turvallisista alkuperämaista. |
Or. fr
Tarkistus 361
Udo Voigt
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 46 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(46) Se seikka, että kolmas maa sisällytetään EU:n yhteiseen luetteloon turvallisista alkuperämaista, ei voi antaa ehdottomia turvatakeita kyseisen maan kansalaisille eikä sen vuoksi poista tarvetta suorittaa asianmukainen yksilöllinen tutkinta kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta. Määrittämisen perusteena olevassa arvioinnissa voidaan sen luonteen takia ottaa huomioon vain maan yleinen yhteiskunnallinen, oikeudellinen ja poliittinen tilanne ja se, rangaistaanko vainoa, kidutusta tai epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua tai rankaisemista harjoittavia toimijoita käytännössä, kun nämä on todettu syyllisiksi tällaisiin toimiin kyseisessä maassa. Tästä syystä maan määrittämistä turvalliseksi maaksi ei voida enää pitää merkityksellisenä hakijan kannalta, jos hän on esittänyt painavia syitä, joiden perusteella maata ei voida katsoa turvalliseksi hänen henkilökohtaisessa tilanteessaan. | Poistetaan. |
Or. de
Tarkistus 362
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 46 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(46) Se seikka, että kolmas maa sisällytetään EU:n yhteiseen luetteloon turvallisista alkuperämaista, ei voi antaa ehdottomia turvatakeita kyseisen maan kansalaisille eikä sen vuoksi poista tarvetta suorittaa asianmukainen yksilöllinen tutkinta kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta. Määrittämisen perusteena olevassa arvioinnissa voidaan sen luonteen takia ottaa huomioon vain maan yleinen yhteiskunnallinen, oikeudellinen ja poliittinen tilanne ja se, rangaistaanko vainoa, kidutusta tai epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua tai rankaisemista harjoittavia toimijoita käytännössä, kun nämä on todettu syyllisiksi tällaisiin toimiin kyseisessä maassa. Tästä syystä maan määrittämistä turvalliseksi maaksi ei voida enää pitää merkityksellisenä hakijan kannalta, jos hän on esittänyt painavia syitä, joiden perusteella maata ei voida katsoa turvalliseksi hänen henkilökohtaisessa tilanteessaan. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 363
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 46 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(46) Se seikka, että kolmas maa sisällytetään EU:n yhteiseen luetteloon turvallisista alkuperämaista, ei voi antaa ehdottomia turvatakeita kyseisen maan kansalaisille eikä sen vuoksi poista tarvetta suorittaa asianmukainen yksilöllinen tutkinta kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta. Määrittämisen perusteena olevassa arvioinnissa voidaan sen luonteen takia ottaa huomioon vain maan yleinen yhteiskunnallinen, oikeudellinen ja poliittinen tilanne ja se, rangaistaanko vainoa, kidutusta tai epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua tai rankaisemista harjoittavia toimijoita käytännössä, kun nämä on todettu syyllisiksi tällaisiin toimiin kyseisessä maassa. Tästä syystä maan määrittämistä turvalliseksi maaksi ei voida enää pitää merkityksellisenä hakijan kannalta, jos hän on esittänyt painavia syitä, joiden perusteella maata ei voida katsoa turvalliseksi hänen henkilökohtaisessa tilanteessaan. | (46) Se seikka, että kolmas maa sisällytetään EU:n yhteiseen luetteloon turvallisista alkuperämaista, ei voi antaa ehdottomia turvatakeita kyseisen maan kansalaisille eikä sen vuoksi poista tarvetta suorittaa asianmukainen yksilöllinen tutkinta kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta. Määrittämisen perusteena olevassa arvioinnissa voidaan sen luonteen takia ottaa huomioon vain maan yleinen yhteiskunnallinen, oikeudellinen ja poliittinen tilanne ja se, rangaistaanko vainoa, kidutusta tai epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua tai rankaisemista harjoittavia toimijoita käytännössä, kun nämä on todettu syyllisiksi tällaisiin toimiin kyseisessä maassa. Poikkeuksellisesti maan määrittämistä turvalliseksi maaksi ei voida enää pitää merkityksellisenä hakijan kannalta, jos hän on esittänyt painavia syitä, joiden perusteella maata ei voida katsoa turvalliseksi hänen henkilökohtaisessa tilanteessaan. |
Or. en
Tarkistus 364
Péter Niedermüller
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 46 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(46) Se seikka, että kolmas maa sisällytetään EU:n yhteiseen luetteloon turvallisista alkuperämaista, ei voi antaa ehdottomia turvatakeita kyseisen maan kansalaisille eikä sen vuoksi poista tarvetta suorittaa asianmukainen yksilöllinen tutkinta kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta. Määrittämisen perusteena olevassa arvioinnissa voidaan sen luonteen takia ottaa huomioon vain maan yleinen yhteiskunnallinen, oikeudellinen ja poliittinen tilanne ja se, rangaistaanko vainoa, kidutusta tai epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua tai rankaisemista harjoittavia toimijoita käytännössä, kun nämä on todettu syyllisiksi tällaisiin toimiin kyseisessä maassa. Tästä syystä maan määrittämistä turvalliseksi maaksi ei voida enää pitää merkityksellisenä hakijan kannalta, jos hän on esittänyt painavia syitä, joiden perusteella maata ei voida katsoa turvalliseksi hänen henkilökohtaisessa tilanteessaan. | (46) Se seikka, että kolmas maa sisällytetään EU:n yhteiseen luetteloon turvallisista alkuperämaista, ei voi antaa ehdottomia turvatakeita kyseisen maan kansalaisille eikä sen vuoksi poista tarvetta suorittaa asianmukainen yksilöllinen tutkinta kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta. Määrittämisen perusteena olevassa arvioinnissa voidaan sen luonteen takia ottaa huomioon vain maan yleinen yhteiskunnallinen, oikeudellinen ja poliittinen tilanne ja se, rangaistaanko vainoa, kidutusta tai epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua tai rankaisemista harjoittavia toimijoita käytännössä, kun nämä on todettu syyllisiksi tällaisiin toimiin kyseisessä maassa. Tästä syystä maan määrittämistä turvalliseksi maaksi ei voida enää pitää merkityksellisenä hakijan kannalta, jos hän on esittänyt syitä, joiden perusteella maata ei voida katsoa turvalliseksi hänen henkilökohtaisessa tilanteessaan. |
Or. en
Tarkistus 365
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 47 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(47) Tässä asetuksessa säädetään turvallisten kolmansien maiden määrittämisestä unionin tasolla. Kolmannet maat olisi määritettävä turvallisiksi kolmansiksi maiksi unionin tasolla muuttamalla tätä asetusta tässä asetuksessa vahvistettujen edellytysten mukaisesti ja yksityiskohtaisen näyttöön perustuvan arvioinnin jälkeen, johon liittyy merkittävää tutkimustyötä ja jäsenvaltioiden ja asianomaisten sidosryhmien laaja kuuleminen. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 366
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini, Jean Lambert
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 47 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(47) Tässä asetuksessa säädetään turvallisten kolmansien maiden määrittämisestä unionin tasolla. Kolmannet maat olisi määritettävä turvallisiksi kolmansiksi maiksi unionin tasolla muuttamalla tätä asetusta tässä asetuksessa vahvistettujen edellytysten mukaisesti ja yksityiskohtaisen näyttöön perustuvan arvioinnin jälkeen, johon liittyy merkittävää tutkimustyötä ja jäsenvaltioiden ja asianomaisten sidosryhmien laaja kuuleminen. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 367
Péter Niedermüller
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 47 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(47) Tässä asetuksessa säädetään turvallisten kolmansien maiden määrittämisestä unionin tasolla. Kolmannet maat olisi määritettävä turvallisiksi kolmansiksi maiksi unionin tasolla muuttamalla tätä asetusta tässä asetuksessa vahvistettujen edellytysten mukaisesti ja yksityiskohtaisen näyttöön perustuvan arvioinnin jälkeen, johon liittyy merkittävää tutkimustyötä ja jäsenvaltioiden ja asianomaisten sidosryhmien laaja kuuleminen. | Poistetaan. |
Or. en
Perustelu
Tarkistuksella tavoitellaan johdonmukaisuutta jäljempänä esitettyjen tarkistusten kanssa.
Tarkistus 368
Rachida Dati
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 47 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(47) Tässä asetuksessa säädetään turvallisten kolmansien maiden määrittämisestä unionin tasolla. Kolmannet maat olisi määritettävä turvallisiksi kolmansiksi maiksi unionin tasolla muuttamalla tätä asetusta tässä asetuksessa vahvistettujen edellytysten mukaisesti ja yksityiskohtaisen näyttöön perustuvan arvioinnin jälkeen, johon liittyy merkittävää tutkimustyötä ja jäsenvaltioiden ja asianomaisten sidosryhmien laaja kuuleminen. | (47) Tässä asetuksessa säädetään turvallisten kolmansien maiden määrittämisestä unionin tasolla. Kolmannet maat olisi määritettävä turvallisiksi kolmansiksi maiksi unionin tasolla muuttamalla tätä asetusta tässä asetuksessa vahvistettujen edellytysten mukaisesti ja yksityiskohtaisen näyttöön perustuvan arvioinnin jälkeen, johon liittyy merkittävää tutkimustyötä ja jäsenvaltioiden, Euroopan unionin turvapaikkaviraston ja asianomaisten sidosryhmien laaja kuuleminen. |
Or. fr
Tarkistus 369
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 47 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(47) Tässä asetuksessa säädetään turvallisten kolmansien maiden määrittämisestä unionin tasolla. Kolmannet maat olisi määritettävä turvallisiksi kolmansiksi maiksi unionin tasolla muuttamalla tätä asetusta tässä asetuksessa vahvistettujen edellytysten mukaisesti ja yksityiskohtaisen näyttöön perustuvan arvioinnin jälkeen, johon liittyy merkittävää tutkimustyötä ja jäsenvaltioiden ja asianomaisten sidosryhmien laaja kuuleminen. | (47) Tässä direktiivissä säädetään turvallisten kolmansien maiden määrittämisestä unionin tasolla. Kolmannet maat olisi määritettävä turvallisiksi kolmansiksi maiksi unionin tasolla muuttamalla tätä asetusta tässä direktiivissä vahvistettujen edellytysten mukaisesti ja yksityiskohtaisen näyttöön perustuvan arvioinnin jälkeen, johon liittyy merkittävää tutkimustyötä ja jäsenvaltioiden ja asianomaisten sidosryhmien laaja kuuleminen. |
Or. fr
Tarkistus 370
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 47 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(47) Tässä asetuksessa säädetään turvallisten kolmansien maiden määrittämisestä unionin tasolla. Kolmannet maat olisi määritettävä turvallisiksi kolmansiksi maiksi unionin tasolla muuttamalla tätä asetusta tässä asetuksessa vahvistettujen edellytysten mukaisesti ja yksityiskohtaisen näyttöön perustuvan arvioinnin jälkeen, johon liittyy merkittävää tutkimustyötä ja jäsenvaltioiden ja asianomaisten sidosryhmien laaja kuuleminen. | (47) Tässä asetuksessa säädetään turvallisten kolmansien maiden määrittämisestä unionin tasolla. Kolmannet maat olisi määritettävä turvallisiksi kolmansiksi maiksi unionin tasolla muuttamalla tätä asetusta tässä asetuksessa vahvistettujen edellytysten mukaisesti ja yksityiskohtaisen näyttöön perustuvan arvioinnin jälkeen, johon liittyy merkittävää tutkimustyötä ja jäsenvaltioiden laaja kuuleminen. |
Or. en
Tarkistus 371
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 48 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(48) Turvallisia alkuperämaita koskevan EU:n yhteisen luettelon ja turvallisia kolmansia maita koskevan EU:n yhteisen luettelon laatimisen pitäisi poistaa joitakin eroja, joita tällä hetkellä on jäsenvaltioiden kansallisten turvallisten maiden luetteloiden välillä. Vaikka jäsenvaltioilla olisi oltava oikeus soveltaa tai ottaa käyttöön lainsäädäntöä, joka mahdollistaa muiden kolmansien maiden kuin unionin tasolla turvallisiksi kolmansiksi maiksi määritettyjen tai EU:n yhteisessä luettelossa olevien maiden määrittämisen kansallisella tasolla turvallisiksi alkuperämaiksi, tällaisen yhteisen määrityksen tai luettelon laatimisen pitäisi varmistaa, että kaikki jäsenvaltiot soveltavat käsitettä yhdenmukaisesti niiden hakijoiden osalta, joiden alkuperämaat sisältyvät yhteiseen luetteloon tai joilla on yhteys turvalliseen kolmanteen maahan. Tämän pitäisi helpottaa lähentymistä menettelyjen soveltamisessa ja siten myös estää kansainvälistä suojelua hakevien edelleen liikkumista. Tämän vuoksi mahdollisuuden käyttää kansallisia luetteloita tai määrityksiä olisi päätyttävä viiden vuoden ajan kuluessa tämän asetuksen voimaantulosta. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 372
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Bodil Valero
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 48 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(48) Turvallisia alkuperämaita koskevan EU:n yhteisen luettelon ja turvallisia kolmansia maita koskevan EU:n yhteisen luettelon laatimisen pitäisi poistaa joitakin eroja, joita tällä hetkellä on jäsenvaltioiden kansallisten turvallisten maiden luetteloiden välillä. Vaikka jäsenvaltioilla olisi oltava oikeus soveltaa tai ottaa käyttöön lainsäädäntöä, joka mahdollistaa muiden kolmansien maiden kuin unionin tasolla turvallisiksi kolmansiksi maiksi määritettyjen tai EU:n yhteisessä luettelossa olevien maiden määrittämisen kansallisella tasolla turvallisiksi alkuperämaiksi, tällaisen yhteisen määrityksen tai luettelon laatimisen pitäisi varmistaa, että kaikki jäsenvaltiot soveltavat käsitettä yhdenmukaisesti niiden hakijoiden osalta, joiden alkuperämaat sisältyvät yhteiseen luetteloon tai joilla on yhteys turvalliseen kolmanteen maahan. Tämän pitäisi helpottaa lähentymistä menettelyjen soveltamisessa ja siten myös estää kansainvälistä suojelua hakevien edelleen liikkumista. Tämän vuoksi mahdollisuuden käyttää kansallisia luetteloita tai määrityksiä olisi päätyttävä viiden vuoden ajan kuluessa tämän asetuksen voimaantulosta. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 373
Rachida Dati
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 48 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(48) Turvallisia alkuperämaita koskevan EU:n yhteisen luettelon ja turvallisia kolmansia maita koskevan EU:n yhteisen luettelon laatimisen pitäisi poistaa joitakin eroja, joita tällä hetkellä on jäsenvaltioiden kansallisten turvallisten maiden luetteloiden välillä. Vaikka jäsenvaltioilla olisi oltava oikeus soveltaa tai ottaa käyttöön lainsäädäntöä, joka mahdollistaa muiden kolmansien maiden kuin unionin tasolla turvallisiksi kolmansiksi maiksi määritettyjen tai EU:n yhteisessä luettelossa olevien maiden määrittämisen kansallisella tasolla turvallisiksi alkuperämaiksi, tällaisen yhteisen määrityksen tai luettelon laatimisen pitäisi varmistaa, että kaikki jäsenvaltiot soveltavat käsitettä yhdenmukaisesti niiden hakijoiden osalta, joiden alkuperämaat sisältyvät yhteiseen luetteloon tai joilla on yhteys turvalliseen kolmanteen maahan. Tämän pitäisi helpottaa lähentymistä menettelyjen soveltamisessa ja siten myös estää kansainvälistä suojelua hakevien edelleen liikkumista. Tämän vuoksi mahdollisuuden käyttää kansallisia luetteloita tai määrityksiä olisi päätyttävä viiden vuoden ajan kuluessa tämän asetuksen voimaantulosta. | (48) Turvallisia alkuperämaita koskevan EU:n yhteisen luettelon ja turvallisia kolmansia maita koskevan EU:n yhteisen luettelon laatimisen pitäisi poistaa joitakin eroja, joita tällä hetkellä on jäsenvaltioiden kansallisten turvallisten maiden luetteloiden välillä. Vaikka jäsenvaltioilla olisi oltava oikeus soveltaa tai ottaa käyttöön lainsäädäntöä, joka mahdollistaa muiden kolmansien maiden kuin unionin tasolla turvallisiksi kolmansiksi maiksi määritettyjen tai EU:n yhteisessä luettelossa olevien maiden määrittämisen kansallisella tasolla turvallisiksi alkuperämaiksi, tällaisen yhteisen määrityksen tai luettelon laatimisen pitäisi varmistaa, että kaikki jäsenvaltiot soveltavat käsitettä yhdenmukaisesti niiden hakijoiden osalta, joiden alkuperämaat sisältyvät yhteiseen luetteloon tai joilla on yhteys turvalliseen kolmanteen maahan. Tämän pitäisi helpottaa lähentymistä menettelyjen soveltamisessa ja siten myös estää kansainvälistä suojelua hakevien edelleen liikkumista. Tämän vuoksi mahdollisuuden käyttää kansallisia luetteloita tai määrityksiä olisi päätyttävä viiden vuoden ajan kuluessa tämän asetuksen voimaantulosta. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava yhdenmukaistamiseen varatun ajan aikana, että EU:n yhteinen turvallisten alkuperämaiden luettelo ja kansallinen luettelo ovat yhdenmukaisia. Maata, jonka sisällyttäminen EU:n yhteiseen luetteloon on keskeytetty tai joka on poistettu luettelosta, ei tulisi pitää turvallisena alkuperämaana kansallisella tasolla. |
Or. fr
Tarkistus 374
Péter Niedermüller
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 48 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(48) Turvallisia alkuperämaita koskevan EU:n yhteisen luettelon ja turvallisia kolmansia maita koskevan EU:n yhteisen luettelon laatimisen pitäisi poistaa joitakin eroja, joita tällä hetkellä on jäsenvaltioiden kansallisten turvallisten maiden luetteloiden välillä. Vaikka jäsenvaltioilla olisi oltava oikeus soveltaa tai ottaa käyttöön lainsäädäntöä, joka mahdollistaa muiden kolmansien maiden kuin unionin tasolla turvallisiksi kolmansiksi maiksi määritettyjen tai EU:n yhteisessä luettelossa olevien maiden määrittämisen kansallisella tasolla turvallisiksi alkuperämaiksi, tällaisen yhteisen määrityksen tai luettelon laatimisen pitäisi varmistaa, että kaikki jäsenvaltiot soveltavat käsitettä yhdenmukaisesti niiden hakijoiden osalta, joiden alkuperämaat sisältyvät yhteiseen luetteloon tai joilla on yhteys turvalliseen kolmanteen maahan. Tämän pitäisi helpottaa lähentymistä menettelyjen soveltamisessa ja siten myös estää kansainvälistä suojelua hakevien edelleen liikkumista. Tämän vuoksi mahdollisuuden käyttää kansallisia luetteloita tai määrityksiä olisi päätyttävä viiden vuoden ajan kuluessa tämän asetuksen voimaantulosta. | (48) Turvallisia alkuperämaita koskevan EU:n yhteisen luettelon laatimisen pitäisi poistaa joitakin eroja, joita tällä hetkellä on jäsenvaltioiden kansallisten turvallisten alkuperämaiden luetteloiden välillä. Vaikka jäsenvaltioilla olisi oltava oikeus soveltaa tai ottaa käyttöön lainsäädäntöä, joka mahdollistaa kolmansien maiden määrittämisen kansallisella tasolla turvallisiksi alkuperämaiksi, tällaisen yhteisen luettelon laatimisen pitäisi varmistaa, että kaikki jäsenvaltiot soveltavat käsitettä yhdenmukaisesti niiden hakijoiden osalta, joiden alkuperämaat sisältyvät yhteiseen luetteloon. Tämän pitäisi helpottaa lähentymistä menettelyjen soveltamisessa ja siten myös estää kansainvälistä suojelua hakevien edelleen liikkumista. Tämän vuoksi mahdollisuuden käyttää kansallisia luetteloita turvallisista alkuperämaista olisi päätyttävä kolmen vuoden kuluessa tämän asetuksen voimaantulosta. |
Or. en
Perustelu
Tarkistuksella tavoitellaan johdonmukaisuutta jäljempänä esitettyjen tarkistusten kanssa.
Tarkistus 375
Maria Grapini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 48 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(48) Turvallisia alkuperämaita koskevan EU:n yhteisen luettelon ja turvallisia kolmansia maita koskevan EU:n yhteisen luettelon laatimisen pitäisi poistaa joitakin eroja, joita tällä hetkellä on jäsenvaltioiden kansallisten turvallisten maiden luetteloiden välillä. Vaikka jäsenvaltioilla olisi oltava oikeus soveltaa tai ottaa käyttöön lainsäädäntöä, joka mahdollistaa muiden kolmansien maiden kuin unionin tasolla turvallisiksi kolmansiksi maiksi määritettyjen tai EU:n yhteisessä luettelossa olevien maiden määrittämisen kansallisella tasolla turvallisiksi alkuperämaiksi, tällaisen yhteisen määrityksen tai luettelon laatimisen pitäisi varmistaa, että kaikki jäsenvaltiot soveltavat käsitettä yhdenmukaisesti niiden hakijoiden osalta, joiden alkuperämaat sisältyvät yhteiseen luetteloon tai joilla on yhteys turvalliseen kolmanteen maahan. Tämän pitäisi helpottaa lähentymistä menettelyjen soveltamisessa ja siten myös estää kansainvälistä suojelua hakevien edelleen liikkumista. Tämän vuoksi mahdollisuuden käyttää kansallisia luetteloita tai määrityksiä olisi päätyttävä viiden vuoden ajan kuluessa tämän asetuksen voimaantulosta. | (48) Turvallisia alkuperämaita koskevan EU:n yhteisen luettelon ja turvallisia kolmansia maita koskevan EU:n yhteisen luettelon laatimisen pitäisi poistaa joitakin eroja, joita tällä hetkellä on jäsenvaltioiden kansallisten turvallisten maiden luetteloiden välillä, ja edistää hakemusten nopeaa käsittelyä. Vaikka jäsenvaltioilla olisi oltava oikeus soveltaa tai ottaa käyttöön lainsäädäntöä, joka mahdollistaa muiden kolmansien maiden kuin unionin tasolla turvallisiksi kolmansiksi maiksi määritettyjen tai EU:n yhteisessä luettelossa olevien maiden määrittämisen kansallisella tasolla turvallisiksi alkuperämaiksi, tällaisen yhteisen määrityksen tai luettelon laatimisen pitäisi varmistaa, että kaikki jäsenvaltiot soveltavat käsitettä yhdenmukaisesti niiden hakijoiden osalta, joiden alkuperämaat sisältyvät yhteiseen luetteloon tai joilla on yhteys turvalliseen kolmanteen maahan. Tämän pitäisi helpottaa lähentymistä menettelyjen soveltamisessa ja siten myös estää kansainvälistä suojelua hakevien edelleen liikkumista. Siirtymäkauden aikana eurooppalaista järjestelmää on sovellettava rinnakkain kansallisten luetteloiden kanssa. Tämän vuoksi mahdollisuuden käyttää kansallisia luetteloita tai määrityksiä olisi päätyttävä viiden vuoden ajan kuluessa tämän asetuksen voimaantulosta. |
Or. ro
Tarkistus 376
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 48 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(48) Turvallisia alkuperämaita koskevan EU:n yhteisen luettelon ja turvallisia kolmansia maita koskevan EU:n yhteisen luettelon laatimisen pitäisi poistaa joitakin eroja, joita tällä hetkellä on jäsenvaltioiden kansallisten turvallisten maiden luetteloiden välillä. Vaikka jäsenvaltioilla olisi oltava oikeus soveltaa tai ottaa käyttöön lainsäädäntöä, joka mahdollistaa muiden kolmansien maiden kuin unionin tasolla turvallisiksi kolmansiksi maiksi määritettyjen tai EU:n yhteisessä luettelossa olevien maiden määrittämisen kansallisella tasolla turvallisiksi alkuperämaiksi, tällaisen yhteisen määrityksen tai luettelon laatimisen pitäisi varmistaa, että kaikki jäsenvaltiot soveltavat käsitettä yhdenmukaisesti niiden hakijoiden osalta, joiden alkuperämaat sisältyvät yhteiseen luetteloon tai joilla on yhteys turvalliseen kolmanteen maahan. Tämän pitäisi helpottaa lähentymistä menettelyjen soveltamisessa ja siten myös estää kansainvälistä suojelua hakevien edelleen liikkumista. Tämän vuoksi mahdollisuuden käyttää kansallisia luetteloita tai määrityksiä olisi päätyttävä viiden vuoden ajan kuluessa tämän asetuksen voimaantulosta. | (48) Turvallisia alkuperämaita koskevan EU:n yhteisen luettelon ja turvallisia kolmansia maita koskevan EU:n yhteisen luettelon laatimisen pitäisi poistaa joitakin eroja, joita tällä hetkellä on jäsenvaltioiden kansallisten turvallisten maiden luetteloiden välillä. Vaikka jäsenvaltioilla olisi oltava oikeus soveltaa tai ottaa käyttöön lainsäädäntöä, joka mahdollistaa muiden kolmansien maiden kuin unionin tasolla turvallisiksi kolmansiksi maiksi määritettyjen tai EU:n yhteisessä luettelossa olevien maiden määrittämisen kansallisella tasolla turvallisiksi alkuperämaiksi, tällaisen yhteisen määrityksen tai luettelon laatimisen pitäisi varmistaa, että kaikki jäsenvaltiot soveltavat käsitettä yhdenmukaisesti niiden hakijoiden osalta, joiden alkuperämaat sisältyvät yhteiseen luetteloon tai joilla on yhteys turvalliseen kolmanteen maahan. Tämän pitäisi helpottaa lähentymistä menettelyjen soveltamisessa ja siten myös estää kansainvälistä suojelua hakevien edelleen liikkumista. |
Or. en
Tarkistus 377
Rachida Dati
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 48 a kappale (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| (48 a) Turvallisten alkuperämaiden kansallisten luettelojen yhdenmukaistamiseksi Euroopan komissio tarkistaa säännöllisesti kyseisten kolmansien maiden tilanteen varmistaakseen, että yhteinen turvallisten alkuperämaiden luettelo on kattava ja tehokas. Tarvittaessa komission olisi sitten laadittava ehdotus EU:n yhteisen turvallisten alkuperämaiden luettelon laajentamisesta. Jäsenvaltioiden on myös jätettävä komissiolle ehdotuksia kolmansien maiden lisäämisestä yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon. Komission olisi tutkittava ehdotukset kuuden kuukauden kuluessa sen käytettävissä olevien eri tietolähteiden perusteella, ja asianmukaisissa tapauksissa komissio laatii ehdotuksen yhteisen turvallisten alkuperämaiden luettelon muuttamisesta. Komission olisi varmistettava, että kolmannen maan sisällyttämiseen EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon yhdistetään tehokas unionin palautuspolitiikka ja tehokkaat takaisinottosopimukset, joiden täysimääräisen ja ehdottoman noudattamisen olisi oltava EU:n kyseiselle maalle antaman avun ehtona. |
Or. fr
Tarkistus 378
Péter Niedermüller, Sylvie Guillaume
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 48 a kappale (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| (48 a) Turvallisia alkuperämaita koskevan EU:n yhteisen luettelon tavoitteena ei tulisi olla turvapaikanhakijoiden määrän vähentäminen niistä maista, joille on tyypillistä suuri hakemusten määrä ja matala hyväksymisaste. Kolmannen maan määrittämisen turvalliseksi alkuperämaaksi olisi perustuttava ainoastaan sen tutkimiseen, täyttääkö kyseisen maan tilanne tässä asetuksessa määritellyt yhteiset kriteerit turvallisen alkuperämaan määrittämiselle. |
Or. en
Tarkistus 379
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 49 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(49) Komission olisi Euroopan unionin turvapaikkaviraston avustuksella arvioitava säännöllisesti tilannetta niissä kolmansissa maissa, jotka on määritetty unionin tasolla turvallisiksi kolmansiksi maiksi tai jotka sisältyvät turvallisia alkuperämaita koskevaan EU:n yhteiseen luetteloon. Jos tällaisen kolmannen maan tilanne muuttuu äkillisesti huonompaan suuntaan, komission olisi voitava keskeyttää kyseisen kolmannen maan määrittäminen unionin tasolla turvalliseksi kolmanneksi maaksi tai kyseisen kolmannen maan sisältyminen EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon rajoitetuksi ajaksi delegoidulla säädöksellä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti. Lisäksi tässä tapauksessa komission olisi ehdotettava muutosta, jonka mukaan kyseistä kolmatta maata ei enää määritetä turvalliseksi kolmanneksi maaksi unionin tasolla tai kyseinen kolmas maa poistetaan EU:n yhteisestä turvallisten alkuperämaiden luettelosta, kolmen kuukauden kuluessa sen delegoidun säädöksen antamisesta, jolla säädetään kyseistä kolmatta maata koskevasta keskeytyksestä. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 380
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 49 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(49) Komission olisi Euroopan unionin turvapaikkaviraston avustuksella arvioitava säännöllisesti tilannetta niissä kolmansissa maissa, jotka on määritetty unionin tasolla turvallisiksi kolmansiksi maiksi tai jotka sisältyvät turvallisia alkuperämaita koskevaan EU:n yhteiseen luetteloon. Jos tällaisen kolmannen maan tilanne muuttuu äkillisesti huonompaan suuntaan, komission olisi voitava keskeyttää kyseisen kolmannen maan määrittäminen unionin tasolla turvalliseksi kolmanneksi maaksi tai kyseisen kolmannen maan sisältyminen EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon rajoitetuksi ajaksi delegoidulla säädöksellä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti. Lisäksi tässä tapauksessa komission olisi ehdotettava muutosta, jonka mukaan kyseistä kolmatta maata ei enää määritetä turvalliseksi kolmanneksi maaksi unionin tasolla tai kyseinen kolmas maa poistetaan EU:n yhteisestä turvallisten alkuperämaiden luettelosta, kolmen kuukauden kuluessa sen delegoidun säädöksen antamisesta, jolla säädetään kyseistä kolmatta maata koskevasta keskeytyksestä. | (49) Komission olisi Euroopan unionin turvapaikkaviraston avustuksella arvioitava säännöllisesti tilannetta niissä kolmansissa maissa, jotka on määritetty unionin tasolla turvallisiksi kolmansiksi maiksi tai jotka sisältyvät turvallisia alkuperämaita koskevaan EU:n yhteiseen luetteloon, ja seurattava tilannetta mahdollisissa muissa maissa niiden nimeämiseksi turvallisiksi kolmansiksi maiksi unionin tasolla tai niiden lisäämiseksi turvallisia alkuperämaita koskevaan EU:n yhteiseen luetteloon. Jos tällaisen kolmannen maan tilanne muuttuu äkillisesti huonompaan suuntaan, komission olisi voitava keskeyttää kyseisen kolmannen maan määrittäminen unionin tasolla turvalliseksi kolmanneksi maaksi tai kyseisen kolmannen maan sisältyminen EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon rajoitetuksi ajaksi delegoidulla säädöksellä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti. Lisäksi tässä tapauksessa komission olisi ehdotettava muutosta, jonka mukaan kyseistä kolmatta maata ei enää määritetä turvalliseksi kolmanneksi maaksi unionin tasolla tai kyseinen kolmas maa poistetaan EU:n yhteisestä turvallisten alkuperämaiden luettelosta, kolmen kuukauden kuluessa sen delegoidun säädöksen antamisesta, jolla säädetään kyseistä kolmatta maata koskevasta keskeytyksestä. |
Or. en
Tarkistus 381
Rachida Dati
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 49 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(49) Komission olisi Euroopan unionin turvapaikkaviraston avustuksella arvioitava säännöllisesti tilannetta niissä kolmansissa maissa, jotka on määritetty unionin tasolla turvallisiksi kolmansiksi maiksi tai jotka sisältyvät turvallisia alkuperämaita koskevaan EU:n yhteiseen luetteloon. Jos tällaisen kolmannen maan tilanne muuttuu äkillisesti huonompaan suuntaan, komission olisi voitava keskeyttää kyseisen kolmannen maan määrittäminen unionin tasolla turvalliseksi kolmanneksi maaksi tai kyseisen kolmannen maan sisältyminen EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon rajoitetuksi ajaksi delegoidulla säädöksellä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti. Lisäksi tässä tapauksessa komission olisi ehdotettava muutosta, jonka mukaan kyseistä kolmatta maata ei enää määritetä turvalliseksi kolmanneksi maaksi unionin tasolla tai kyseinen kolmas maa poistetaan EU:n yhteisestä turvallisten alkuperämaiden luettelosta, kolmen kuukauden kuluessa sen delegoidun säädöksen antamisesta, jolla säädetään kyseistä kolmatta maata koskevasta keskeytyksestä. | (49) Komission olisi Euroopan unionin turvapaikkaviraston avustuksella arvioitava säännöllisesti tilannetta niissä kolmansissa maissa, jotka on määritetty unionin tasolla turvallisiksi kolmansiksi maiksi tai jotka sisältyvät turvallisia alkuperämaita koskevaan EU:n yhteiseen luetteloon. Jos tällaisen kolmannen maan tilanne muuttuu äkillisesti huonompaan suuntaan, komission olisi voitava keskeyttää kyseisen kolmannen maan määrittäminen unionin tasolla turvalliseksi kolmanneksi maaksi tai kyseisen kolmannen maan sisältyminen EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon rajoitetuksi ajaksi delegoidulla säädöksellä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti. Lisäksi tässä tapauksessa komission olisi ehdotettava muutosta, jonka mukaan kyseistä kolmatta maata ei enää määritetä turvalliseksi kolmanneksi maaksi unionin tasolla tai kyseinen kolmas maa poistetaan EU:n yhteisestä turvallisten alkuperämaiden luettelosta, kolmen kuukauden kuluessa sen delegoidun säädöksen antamisesta, jolla säädetään kyseistä kolmatta maata koskevasta keskeytyksestä. Jos muutosehdotusta ei toimiteta kyseisessä määräajassa, delegoidun säädöksen voimassaolon olisi lakattava. |
Or. fr
Tarkistus 382
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 49 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(49) Komission olisi Euroopan unionin turvapaikkaviraston avustuksella arvioitava säännöllisesti tilannetta niissä kolmansissa maissa, jotka on määritetty unionin tasolla turvallisiksi kolmansiksi maiksi tai jotka sisältyvät turvallisia alkuperämaita koskevaan EU:n yhteiseen luetteloon. Jos tällaisen kolmannen maan tilanne muuttuu äkillisesti huonompaan suuntaan, komission olisi voitava keskeyttää kyseisen kolmannen maan määrittäminen unionin tasolla turvalliseksi kolmanneksi maaksi tai kyseisen kolmannen maan sisältyminen EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon rajoitetuksi ajaksi delegoidulla säädöksellä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti. Lisäksi tässä tapauksessa komission olisi ehdotettava muutosta, jonka mukaan kyseistä kolmatta maata ei enää määritetä turvalliseksi kolmanneksi maaksi unionin tasolla tai kyseinen kolmas maa poistetaan EU:n yhteisestä turvallisten alkuperämaiden luettelosta, kolmen kuukauden kuluessa sen delegoidun säädöksen antamisesta, jolla säädetään kyseistä kolmatta maata koskevasta keskeytyksestä. | (49) Komission olisi Euroopan unionin turvapaikkaviraston avustuksella arvioitava säännöllisesti tilannetta niissä kolmansissa maissa, jotka on määritetty unionin tasolla turvallisiksi kolmansiksi maiksi tai jotka sisältyvät turvallisia alkuperämaita koskevaan EU:n yhteiseen luetteloon. Jos tällaisen kolmannen maan tilanne muuttuu äkillisesti huonompaan suuntaan, komission olisi voitava keskeyttää kyseisen kolmannen maan määrittäminen unionin tasolla turvalliseksi kolmanneksi maaksi tai kyseisen kolmannen maan sisältyminen EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon. Lisäksi tässä tapauksessa komission olisi ehdotettava muutosta, jonka mukaan kyseistä kolmatta maata ei enää määritetä turvalliseksi kolmanneksi maaksi unionin tasolla tai kyseinen kolmas maa poistetaan EU:n yhteisestä turvallisten alkuperämaiden luettelosta, kolmen kuukauden kuluessa sen delegoidun säädöksen antamisesta, jolla säädetään kyseistä kolmatta maata koskevasta keskeytyksestä. |
Or. en
Tarkistus 383
Péter Niedermüller, Sylvie Guillaume
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 49 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(49) Komission olisi Euroopan unionin turvapaikkaviraston avustuksella arvioitava säännöllisesti tilannetta niissä kolmansissa maissa, jotka on määritetty unionin tasolla turvallisiksi kolmansiksi maiksi tai jotka sisältyvät turvallisia alkuperämaita koskevaan EU:n yhteiseen luetteloon. Jos tällaisen kolmannen maan tilanne muuttuu äkillisesti huonompaan suuntaan, komission olisi voitava keskeyttää kyseisen kolmannen maan määrittäminen unionin tasolla turvalliseksi kolmanneksi maaksi tai kyseisen kolmannen maan sisältyminen EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon rajoitetuksi ajaksi delegoidulla säädöksellä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti. Lisäksi tässä tapauksessa komission olisi ehdotettava muutosta, jonka mukaan kyseistä kolmatta maata ei enää määritetä turvalliseksi kolmanneksi maaksi unionin tasolla tai kyseinen kolmas maa poistetaan EU:n yhteisestä turvallisten alkuperämaiden luettelosta, kolmen kuukauden kuluessa sen delegoidun säädöksen antamisesta, jolla säädetään kyseistä kolmatta maata koskevasta keskeytyksestä. | (49) Komission olisi Euroopan unionin turvapaikkaviraston avustuksella arvioitava säännöllisesti tilannetta niissä kolmansissa maissa, jotka on määritetty unionin tasolla turvallisiksi kolmansiksi maiksi tai jotka sisältyvät turvallisia alkuperämaita koskevaan EU:n yhteiseen luetteloon. Jos tällaisen kolmannen maan tilanne muuttuu äkillisesti huonompaan suuntaan, komission olisi voitava keskeyttää kyseisen kolmannen maan määrittäminen unionin tasolla turvalliseksi kolmanneksi maaksi tai kyseisen kolmannen maan sisältyminen EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon rajoitetuksi ajaksi delegoidulla säädöksellä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti. Lisäksi tässä tapauksessa komission olisi ehdotettava muutosta, jonka mukaan kyseistä kolmatta maata ei enää määritetä turvalliseksi kolmanneksi maaksi unionin tasolla tai kyseinen kolmas maa poistetaan EU:n yhteisestä turvallisten alkuperämaiden luettelosta, kuuden kuukauden kuluessa sen delegoidun säädöksen antamisesta, jolla säädetään kyseistä kolmatta maata koskevasta keskeytyksestä. |
Or. en
Tarkistus 384
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 50 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(50) Tehdessään tätä perusteellista arviointia komission olisi otettava huomioon useita käytettävissään olevia tietolähteitä, mukaan lukien erityisesti Eurooppa-neuvoston ehdokasmaiksi nimeämiä kolmansia maita koskevat vuotuiset edistymiskertomukset, Euroopan ulkosuhdehallinnon säännölliset raportit sekä jäsenvaltioilta, Euroopan unionin turvapaikkavirastolta, Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetulta, Euroopan neuvostolta ja muilta alan kansainvälisiltä järjestöiltä saadut tiedot. Komission olisi voitava jatkaa kolmannen maan turvalliseksi kolmanneksi maaksi unionin tasolla määrittämisen tai kolmannen maan sisällyttämisen EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon keskeyttämistä kuuden kuukauden ajanjaksolla, joka voidaan uusia kerran. On erityisen tärkeää, että komissio toteuttaa asiaa valmistellessaan asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla. Komission olisi delegoituja säädöksiä valmistellessaan ja laatiessaan varmistettava, että asianomaiset asiakirjat toimitetaan Euroopan parlamentille ja neuvostolle yhtäaikaisesti, hyvissä ajoin ja asianmukaisesti. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 385
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 50 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(50) Tehdessään tätä perusteellista arviointia komission olisi otettava huomioon useita käytettävissään olevia tietolähteitä, mukaan lukien erityisesti Eurooppa-neuvoston ehdokasmaiksi nimeämiä kolmansia maita koskevat vuotuiset edistymiskertomukset, Euroopan ulkosuhdehallinnon säännölliset raportit sekä jäsenvaltioilta, Euroopan unionin turvapaikkavirastolta, Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetulta, Euroopan neuvostolta ja muilta alan kansainvälisiltä järjestöiltä saadut tiedot. Komission olisi voitava jatkaa kolmannen maan turvalliseksi kolmanneksi maaksi unionin tasolla määrittämisen tai kolmannen maan sisällyttämisen EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon keskeyttämistä kuuden kuukauden ajanjaksolla, joka voidaan uusia kerran. On erityisen tärkeää, että komissio toteuttaa asiaa valmistellessaan asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla. Komission olisi delegoituja säädöksiä valmistellessaan ja laatiessaan varmistettava, että asianomaiset asiakirjat toimitetaan Euroopan parlamentille ja neuvostolle yhtäaikaisesti, hyvissä ajoin ja asianmukaisesti. | (50) Tehdessään tätä perusteellista arviointia komission olisi otettava huomioon useita käytettävissään olevia tietolähteitä, mukaan lukien erityisesti Eurooppa-neuvoston ehdokasmaiksi nimeämiä kolmansia maita koskevat vuotuiset edistymiskertomukset, Euroopan ulkosuhdehallinnon säännölliset raportit sekä jäsenvaltioilta ja Euroopan unionin turvapaikkavirastolta saadut tiedot. Komission olisi voitava jatkaa kolmannen maan turvalliseksi kolmanneksi maaksi unionin tasolla määrittämisen tai kolmannen maan sisällyttämisen EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon keskeyttämistä kolmen kuukauden ajanjaksolla, joka voidaan uusia kerran. On erityisen tärkeää, että komissio toteuttaa asiaa valmistellessaan asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla. Komission olisi delegoituja säädöksiä valmistellessaan ja laatiessaan varmistettava, että asianomaiset asiakirjat toimitetaan Euroopan parlamentille ja neuvostolle yhtäaikaisesti, hyvissä ajoin ja asianmukaisesti. |
Or. en
Tarkistus 386
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 50 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(50) Tehdessään tätä perusteellista arviointia komission olisi otettava huomioon useita käytettävissään olevia tietolähteitä, mukaan lukien erityisesti Eurooppa-neuvoston ehdokasmaiksi nimeämiä kolmansia maita koskevat vuotuiset edistymiskertomukset, Euroopan ulkosuhdehallinnon säännölliset raportit sekä jäsenvaltioilta, Euroopan unionin turvapaikkavirastolta, Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetulta, Euroopan neuvostolta ja muilta alan kansainvälisiltä järjestöiltä saadut tiedot. Komission olisi voitava jatkaa kolmannen maan turvalliseksi kolmanneksi maaksi unionin tasolla määrittämisen tai kolmannen maan sisällyttämisen EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon keskeyttämistä kuuden kuukauden ajanjaksolla, joka voidaan uusia kerran. On erityisen tärkeää, että komissio toteuttaa asiaa valmistellessaan asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla. Komission olisi delegoituja säädöksiä valmistellessaan ja laatiessaan varmistettava, että asianomaiset asiakirjat toimitetaan Euroopan parlamentille ja neuvostolle yhtäaikaisesti, hyvissä ajoin ja asianmukaisesti. | (50) Tehdessään tätä perusteellista arviointia komission olisi otettava huomioon useita käytettävissään olevia tietolähteitä, mukaan lukien erityisesti Eurooppa-neuvoston ehdokasmaiksi nimeämiä kolmansia maita koskevat vuotuiset edistymiskertomukset, Euroopan ulkosuhdehallinnon säännölliset raportit sekä Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetulta, Euroopan neuvostolta ja muilta alan kansainvälisiltä viranomaisorganisaatioilta ja valtiosta riippumattomilta järjestöiltä saadut tiedot. Komission olisi voitava jatkaa kolmannen maan turvalliseksi kolmanneksi maaksi unionin tasolla määrittämisen tai kolmannen maan sisällyttämisen EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon keskeyttämistä kuuden kuukauden ajanjaksolla, joka voidaan uusia kerran. On erityisen tärkeää, että komissio toteuttaa asiaa valmistellessaan asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla. Komission olisi delegoituja säädöksiä valmistellessaan ja laatiessaan varmistettava, että asianomaiset asiakirjat toimitetaan Euroopan parlamentille ja neuvostolle yhtäaikaisesti, hyvissä ajoin ja asianmukaisesti. |
Or. en
Tarkistus 387
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 51 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(51) Kun delegoidun säädöksen ja sen voimassaolon pidennysten voimassaolo päättyy ilman uuden delegoidun säädöksen antamista, asianomaisen kolmannen maan määrittäminen unionin tasolla turvalliseksi kolmanneksi maaksi tai sen sisällyttäminen EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon ei saisi olla enää keskeytetty. Tämä ei vaikuta mahdollisesti tehtävään muutosehdotukseen, jonka mukaan kyseinen kolmas maa olisi poistettava luetteloista. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 388
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 51 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(51) Kun delegoidun säädöksen ja sen voimassaolon pidennysten voimassaolo päättyy ilman uuden delegoidun säädöksen antamista, asianomaisen kolmannen maan määrittäminen unionin tasolla turvalliseksi kolmanneksi maaksi tai sen sisällyttäminen EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon ei saisi olla enää keskeytetty. Tämä ei vaikuta mahdollisesti tehtävään muutosehdotukseen, jonka mukaan kyseinen kolmas maa olisi poistettava luetteloista. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 389
Udo Voigt
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 52 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(52) Komission olisi Euroopan unionin turvapaikkaviraston avustuksella arvioitava säännöllisesti tilannetta niissä kolmansissa maissa, jotka on poistettu EU:n yhteisestä turvallisten alkuperämaiden tai turvallisten kolmansien maiden luettelosta, myös silloin kun jäsenvaltio ilmoittaa komissiolle, että se katsoo perustellun arvioinnin perusteella, että kyseisen kolmannen maan tilanne on muuttunut siten, että se täyttää jälleen tässä asetuksessa säädetyt edellytykset turvalliseksi määrittämiselle. Tällaisessa tapauksessa jäsenvaltiot voisivat määrittää kyseisen kolmannen maan turvalliseksi alkuperämaaksi tai turvalliseksi kolmanneksi maaksi ainoastaan kansallisella tasolla, jos komissio ei vastusta tätä määritystä. Jos komissio katsoo, että nämä edellytykset täyttyvät, se voi ehdottaa muutosta turvallisten kolmansien maiden määrityksiin unionin tasolla tai EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon kyseisen kolmannen maan lisäämiseksi. | Poistetaan. |
Or. de
Tarkistus 390
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 52 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(52) Komission olisi Euroopan unionin turvapaikkaviraston avustuksella arvioitava säännöllisesti tilannetta niissä kolmansissa maissa, jotka on poistettu EU:n yhteisestä turvallisten alkuperämaiden tai turvallisten kolmansien maiden luettelosta, myös silloin kun jäsenvaltio ilmoittaa komissiolle, että se katsoo perustellun arvioinnin perusteella, että kyseisen kolmannen maan tilanne on muuttunut siten, että se täyttää jälleen tässä asetuksessa säädetyt edellytykset turvalliseksi määrittämiselle. Tällaisessa tapauksessa jäsenvaltiot voisivat määrittää kyseisen kolmannen maan turvalliseksi alkuperämaaksi tai turvalliseksi kolmanneksi maaksi ainoastaan kansallisella tasolla, jos komissio ei vastusta tätä määritystä. Jos komissio katsoo, että nämä edellytykset täyttyvät, se voi ehdottaa muutosta turvallisten kolmansien maiden määrityksiin unionin tasolla tai EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon kyseisen kolmannen maan lisäämiseksi. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 391
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 52 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(52) Komission olisi Euroopan unionin turvapaikkaviraston avustuksella arvioitava säännöllisesti tilannetta niissä kolmansissa maissa, jotka on poistettu EU:n yhteisestä turvallisten alkuperämaiden tai turvallisten kolmansien maiden luettelosta, myös silloin kun jäsenvaltio ilmoittaa komissiolle, että se katsoo perustellun arvioinnin perusteella, että kyseisen kolmannen maan tilanne on muuttunut siten, että se täyttää jälleen tässä asetuksessa säädetyt edellytykset turvalliseksi määrittämiselle. Tällaisessa tapauksessa jäsenvaltiot voisivat määrittää kyseisen kolmannen maan turvalliseksi alkuperämaaksi tai turvalliseksi kolmanneksi maaksi ainoastaan kansallisella tasolla, jos komissio ei vastusta tätä määritystä. Jos komissio katsoo, että nämä edellytykset täyttyvät, se voi ehdottaa muutosta turvallisten kolmansien maiden määrityksiin unionin tasolla tai EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon kyseisen kolmannen maan lisäämiseksi. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 392
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 52 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(52) Komission olisi Euroopan unionin turvapaikkaviraston avustuksella arvioitava säännöllisesti tilannetta niissä kolmansissa maissa, jotka on poistettu EU:n yhteisestä turvallisten alkuperämaiden tai turvallisten kolmansien maiden luettelosta, myös silloin kun jäsenvaltio ilmoittaa komissiolle, että se katsoo perustellun arvioinnin perusteella, että kyseisen kolmannen maan tilanne on muuttunut siten, että se täyttää jälleen tässä asetuksessa säädetyt edellytykset turvalliseksi määrittämiselle. Tällaisessa tapauksessa jäsenvaltiot voisivat määrittää kyseisen kolmannen maan turvalliseksi alkuperämaaksi tai turvalliseksi kolmanneksi maaksi ainoastaan kansallisella tasolla, jos komissio ei vastusta tätä määritystä. Jos komissio katsoo, että nämä edellytykset täyttyvät, se voi ehdottaa muutosta turvallisten kolmansien maiden määrityksiin unionin tasolla tai EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon kyseisen kolmannen maan lisäämiseksi. | (52) Komission olisi Euroopan unionin turvapaikkaviraston avustuksella arvioitava säännöllisesti tilannetta niissä kolmansissa maissa, jotka on poistettu EU:n yhteisestä turvallisten alkuperämaiden tai turvallisten kolmansien maiden luettelosta ja muissa mahdollisissa turvallisissa maissa, myös silloin kun jäsenvaltio ilmoittaa komissiolle, että se katsoo perustellun arvioinnin perusteella, että kyseisen kolmannen maan tilanne on muuttunut siten, että se täyttää tässä asetuksessa säädetyt edellytykset turvalliseksi määrittämiselle. Tällaisessa tapauksessa jäsenvaltiot voisivat määrittää kyseisen kolmannen maan turvalliseksi alkuperämaaksi tai turvalliseksi kolmanneksi maaksi ainoastaan kansallisella tasolla. Jos komissio katsoo, että nämä edellytykset täyttyvät, sen olisi ehdotettava muutosta turvallisten kolmansien maiden määrityksiin unionin tasolla tai EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon kyseisen kolmannen maan lisäämiseksi. Tilanteen muuttuessa äkillisesti parempaan suuntaan mahdollisesti turvallisessa kolmannessa maassa, komissio voisi soveltaa delegoitua säädöstä koskevaa menettelyä ja ehdottaa muutoksia tähän asetukseen menettelyn nopeuttamiseksi. |
Or. en
Tarkistus 393
Péter Niedermüller, Sylvie Guillaume
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 52 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(52) Komission olisi Euroopan unionin turvapaikkaviraston avustuksella arvioitava säännöllisesti tilannetta niissä kolmansissa maissa, jotka on poistettu EU:n yhteisestä turvallisten alkuperämaiden tai turvallisten kolmansien maiden luettelosta, myös silloin kun jäsenvaltio ilmoittaa komissiolle, että se katsoo perustellun arvioinnin perusteella, että kyseisen kolmannen maan tilanne on muuttunut siten, että se täyttää jälleen tässä asetuksessa säädetyt edellytykset turvalliseksi määrittämiselle. Tällaisessa tapauksessa jäsenvaltiot voisivat määrittää kyseisen kolmannen maan turvalliseksi alkuperämaaksi tai turvalliseksi kolmanneksi maaksi ainoastaan kansallisella tasolla, jos komissio ei vastusta tätä määritystä. Jos komissio katsoo, että nämä edellytykset täyttyvät, se voi ehdottaa muutosta turvallisten kolmansien maiden määrityksiin unionin tasolla tai EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon kyseisen kolmannen maan lisäämiseksi. | (52) Komission olisi Euroopan unionin turvapaikkaviraston avustuksella arvioitava säännöllisesti tilannetta niissä kolmansissa maissa, jotka on poistettu EU:n yhteisestä turvallisten alkuperämaiden tai turvallisten kolmansien maiden luettelosta. Kun kolmas maa on poistettu EU:n yhteisestä turvallisten alkuperämaiden luettelosta, jäsenvaltio voi ilmoittaa komissiolle, jos se katsoo, että kyseisen kolmannen maan tilanne on muuttunut siten, että se täyttää jälleen tämän asetuksen liitteessä 1 esitetyt kriteerit EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon sisällyttämiselle. Komissio tutkii jäsenvaltion ilmoituksen ja antaa tarvittaessa Euroopan parlamentille ja neuvostolle ehdotuksen, jolla muutetaan EU:n yhteistä turvallisten alkuperämaiden luetteloa vastaavasti. Jos komissio päättää olla antamatta ehdotusta, jäsenvaltiot eivät saa määrittää kyseistä maata turvalliseksi alkuperämaaksi kansallisella tasolla. |
Or. en
Tarkistus 394
Rachida Dati
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 52 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(52) Komission olisi Euroopan unionin turvapaikkaviraston avustuksella arvioitava säännöllisesti tilannetta niissä kolmansissa maissa, jotka on poistettu EU:n yhteisestä turvallisten alkuperämaiden tai turvallisten kolmansien maiden luettelosta, myös silloin kun jäsenvaltio ilmoittaa komissiolle, että se katsoo perustellun arvioinnin perusteella, että kyseisen kolmannen maan tilanne on muuttunut siten, että se täyttää jälleen tässä asetuksessa säädetyt edellytykset turvalliseksi määrittämiselle. Tällaisessa tapauksessa jäsenvaltiot voisivat määrittää kyseisen kolmannen maan turvalliseksi alkuperämaaksi tai turvalliseksi kolmanneksi maaksi ainoastaan kansallisella tasolla, jos komissio ei vastusta tätä määritystä. Jos komissio katsoo, että nämä edellytykset täyttyvät, se voi ehdottaa muutosta turvallisten kolmansien maiden määrityksiin unionin tasolla tai EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon kyseisen kolmannen maan lisäämiseksi. | (52) Komission olisi Euroopan unionin turvapaikkaviraston avustuksella arvioitava säännöllisesti tilannetta niissä kolmansissa maissa, jotka on poistettu EU:n yhteisestä turvallisten alkuperämaiden tai turvallisten kolmansien maiden luettelosta, myös silloin kun jäsenvaltio ilmoittaa komissiolle, että se katsoo perustellun arvioinnin perusteella, että kyseisen kolmannen maan tilanne on muuttunut siten, että se täyttää jälleen tässä asetuksessa säädetyt edellytykset turvalliseksi määrittämiselle. Tällaisessa tapauksessa jäsenvaltiot voisivat määrittää kyseisen kolmannen maan turvalliseksi alkuperämaaksi tai turvalliseksi kolmanneksi maaksi ainoastaan kansallisella tasolla, jos komissio ei vastusta tätä määritystä. Jos komissio katsoo, että nämä edellytykset täyttyvät, sen olisi ehdotettava muutosta turvallisten kolmansien maiden määrityksiin unionin tasolla tai EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon kyseisen kolmannen maan lisäämiseksi. |
Or. fr
Tarkistus 395
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 52 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(52) Komission olisi Euroopan unionin turvapaikkaviraston avustuksella arvioitava säännöllisesti tilannetta niissä kolmansissa maissa, jotka on poistettu EU:n yhteisestä turvallisten alkuperämaiden tai turvallisten kolmansien maiden luettelosta, myös silloin kun jäsenvaltio ilmoittaa komissiolle, että se katsoo perustellun arvioinnin perusteella, että kyseisen kolmannen maan tilanne on muuttunut siten, että se täyttää jälleen tässä asetuksessa säädetyt edellytykset turvalliseksi määrittämiselle. Tällaisessa tapauksessa jäsenvaltiot voisivat määrittää kyseisen kolmannen maan turvalliseksi alkuperämaaksi tai turvalliseksi kolmanneksi maaksi ainoastaan kansallisella tasolla, jos komissio ei vastusta tätä määritystä. Jos komissio katsoo, että nämä edellytykset täyttyvät, se voi ehdottaa muutosta turvallisten kolmansien maiden määrityksiin unionin tasolla tai EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon kyseisen kolmannen maan lisäämiseksi. | (52) Komission olisi Euroopan unionin turvapaikkaviraston avustuksella arvioitava säännöllisesti tilannetta niissä kolmansissa maissa, jotka on poistettu EU:n yhteisestä turvallisten alkuperämaiden tai turvallisten kolmansien maiden luettelosta, myös silloin kun jäsenvaltio ilmoittaa komissiolle, että se katsoo perustellun arvioinnin perusteella, että kyseisen kolmannen maan tilanne on muuttunut siten, että se täyttää jälleen tässä direktiivissä säädetyt edellytykset turvalliseksi määrittämiselle. Tällaisessa tapauksessa jäsenvaltiot voisivat määrittää kyseisen kolmannen maan turvalliseksi alkuperämaaksi tai turvalliseksi kolmanneksi maaksi ainoastaan kansallisella tasolla, jos komissio ei vastusta tätä määritystä. Jos komissio katsoo, että nämä edellytykset täyttyvät, se voi ehdottaa muutosta turvallisten kolmansien maiden määrityksiin unionin tasolla tai EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon kyseisen kolmannen maan lisäämiseksi. |
Or. fr
Tarkistus 396
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 53 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(53) Oikeus- ja sisäasioiden neuvoston annettua 20 päivänä heinäkuuta 2015 turvallisista alkuperämaista päätelmät, joissa jäsenvaltiot sopivat, että kaikkien jäsenvaltioiden olisi ensisijaisesti arvioitava Länsi-Balkanin maiden turvallisuus, Euroopan unionin turvapaikkavirasto järjesti 2 päivänä syyskuuta 2015 jäsenvaltioiden kanssa asiantuntijatason kokouksen, jossa päästiin laajaan yhteisymmärrykseen siitä, että Albania, Bosnia ja Hertsegovina, Kosovo*30, entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia, Montenegro ja Serbia olisi katsottava turvallisiksi alkuperämaiksi tämän asetuksen mukaisessa merkityksessä. | Poistetaan. |
_________________ |
|
30* Tämä nimitys ei vaikuta asemaa koskeviin kantoihin, ja se on YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1244/99 ja Kansainvälisen tuomioistuimen Kosovon itsenäisyysjulistuksesta antaman lausunnon mukainen. |
|
Or. en
Tarkistus 397
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 53 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(53) Oikeus- ja sisäasioiden neuvoston annettua 20 päivänä heinäkuuta 2015 turvallisista alkuperämaista päätelmät, joissa jäsenvaltiot sopivat, että kaikkien jäsenvaltioiden olisi ensisijaisesti arvioitava Länsi-Balkanin maiden turvallisuus, Euroopan unionin turvapaikkavirasto järjesti 2 päivänä syyskuuta 2015 jäsenvaltioiden kanssa asiantuntijatason kokouksen, jossa päästiin laajaan yhteisymmärrykseen siitä, että Albania, Bosnia ja Hertsegovina, Kosovo*30, entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia, Montenegro ja Serbia olisi katsottava turvallisiksi alkuperämaiksi tämän asetuksen mukaisessa merkityksessä. | Poistetaan. |
_________________ |
|
30* Tämä nimitys ei vaikuta asemaa koskeviin kantoihin, ja se on YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1244/99 ja Kansainvälisen tuomioistuimen Kosovon itsenäisyysjulistuksesta antaman lausunnon mukainen. |
|
Or. en
Tarkistus 398
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 54 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(54) Useiden tietolähteiden perusteella, mukaan lukien erityisesti Euroopan ulkosuhdehallinnon raportit sekä jäsenvaltioilta, Euroopan unionin turvapaikkavirastolta, Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetulta, Euroopan neuvostolta ja muilta alan kansainvälisiltä järjestöiltä saadut tiedot, useat kolmannet maat katsotaan turvallisiksi alkuperämaiksi. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 399
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 54 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(54) Useiden tietolähteiden perusteella, mukaan lukien erityisesti Euroopan ulkosuhdehallinnon raportit sekä jäsenvaltioilta, Euroopan unionin turvapaikkavirastolta, Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetulta, Euroopan neuvostolta ja muilta alan kansainvälisiltä järjestöiltä saadut tiedot, useat kolmannet maat katsotaan turvallisiksi alkuperämaiksi. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 400
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 54 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(54) Useiden tietolähteiden perusteella, mukaan lukien erityisesti Euroopan ulkosuhdehallinnon raportit sekä jäsenvaltioilta, Euroopan unionin turvapaikkavirastolta, Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetulta, Euroopan neuvostolta ja muilta alan kansainvälisiltä järjestöiltä saadut tiedot, useat kolmannet maat katsotaan turvallisiksi alkuperämaiksi. | (54) Useiden tietolähteiden perusteella, mukaan lukien erityisesti Euroopan ulkosuhdehallinnon raportit sekä jäsenvaltioilta ja Euroopan unionin turvapaikkavirastolta saadut tiedot, useat kolmannet maat katsotaan turvallisiksi alkuperämaiksi. |
Or. en
Tarkistus 401
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 55 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(55) Albanian osalta aineellinen ja menettelyllinen ihmisoikeuslainsäädäntö ja syrjinnän vastainen lainsäädäntö sekä maan osallistuminen kaikkiin tärkeisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin luovat riittävän oikeusperustan suojelulle vainolta ja huonolta kohtelulta. Vuonna 2014 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi ihmisoikeusloukkauksia neljässä hakemuksessa 150 hakemuksesta. Ei ole viitteitä omien kansalaisten karkottamisesta, palauttamisesta tai luovuttamisesta kolmansiin maihin, joissa he esimerkiksi olisivat vakavassa vaarassa joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi tai joissa heidän henkensä tai vapautensa olisi uhattuna heidän rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa, seksuaalisen suuntautumisensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi tai joista he olisivat vakavassa vaarassa joutua karkotetuiksi, palautetuiksi tai luovutetuiksi toiseen kolmanteen maahan. Jäsenvaltiot katsoivat vuonna 2014, että Albanian kansalaisten turvapaikkahakemuksista 7,8 prosenttia (1 040) oli perusteltuja. Vähintään kahdeksan jäsenvaltiota on määrittänyt Albanian turvalliseksi alkuperämaaksi. Eurooppa-neuvosto on nimennyt Albanian ehdokasmaaksi. Nimeämisen aikaan arvioitiin, että Albania täytti Kööpenhaminassa 21 ja 22 päivänä kesäkuuta 1993 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston vahvistamat arviointiperusteet, jotka koskevat demokratian takaavia vakaita instituutioita, oikeusvaltiota, ihmisoikeuksia sekä vähemmistöjen kunnioittamista ja suojelemista, ja Albanian on edelleen täytettävä nämä arviointiperusteet voidakseen päästä EU:n jäseneksi niiden suositusten mukaisesti, jotka esitetään vuotuisessa edistymiskertomuksessa. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 402
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 55 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(55) Albanian osalta aineellinen ja menettelyllinen ihmisoikeuslainsäädäntö ja syrjinnän vastainen lainsäädäntö sekä maan osallistuminen kaikkiin tärkeisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin luovat riittävän oikeusperustan suojelulle vainolta ja huonolta kohtelulta. Vuonna 2014 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi ihmisoikeusloukkauksia neljässä hakemuksessa 150 hakemuksesta. Ei ole viitteitä omien kansalaisten karkottamisesta, palauttamisesta tai luovuttamisesta kolmansiin maihin, joissa he esimerkiksi olisivat vakavassa vaarassa joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi tai joissa heidän henkensä tai vapautensa olisi uhattuna heidän rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa, seksuaalisen suuntautumisensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi tai joista he olisivat vakavassa vaarassa joutua karkotetuiksi, palautetuiksi tai luovutetuiksi toiseen kolmanteen maahan. Jäsenvaltiot katsoivat vuonna 2014, että Albanian kansalaisten turvapaikkahakemuksista 7,8 prosenttia (1 040) oli perusteltuja. Vähintään kahdeksan jäsenvaltiota on määrittänyt Albanian turvalliseksi alkuperämaaksi. Eurooppa-neuvosto on nimennyt Albanian ehdokasmaaksi. Nimeämisen aikaan arvioitiin, että Albania täytti Kööpenhaminassa 21 ja 22 päivänä kesäkuuta 1993 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston vahvistamat arviointiperusteet, jotka koskevat demokratian takaavia vakaita instituutioita, oikeusvaltiota, ihmisoikeuksia sekä vähemmistöjen kunnioittamista ja suojelemista, ja Albanian on edelleen täytettävä nämä arviointiperusteet voidakseen päästä EU:n jäseneksi niiden suositusten mukaisesti, jotka esitetään vuotuisessa edistymiskertomuksessa. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 403
Emil Radev
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 55 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(55) Albanian osalta aineellinen ja menettelyllinen ihmisoikeuslainsäädäntö ja syrjinnän vastainen lainsäädäntö sekä maan osallistuminen kaikkiin tärkeisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin luovat riittävän oikeusperustan suojelulle vainolta ja huonolta kohtelulta. Vuonna 2014 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi ihmisoikeusloukkauksia neljässä hakemuksessa 150 hakemuksesta. Ei ole viitteitä omien kansalaisten karkottamisesta, palauttamisesta tai luovuttamisesta kolmansiin maihin, joissa he esimerkiksi olisivat vakavassa vaarassa joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi tai joissa heidän henkensä tai vapautensa olisi uhattuna heidän rotunsa, uskontonsa, kansalaisuutensa, seksuaalisen suuntautumisensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi tai joista he olisivat vakavassa vaarassa joutua karkotetuiksi, palautetuiksi tai luovutetuiksi toiseen kolmanteen maahan. Jäsenvaltiot katsoivat vuonna 2014, että Albanian kansalaisten turvapaikkahakemuksista 7,8 prosenttia (1 040) oli perusteltuja. Vähintään kahdeksan jäsenvaltiota on määrittänyt Albanian turvalliseksi alkuperämaaksi. Eurooppa-neuvosto on nimennyt Albanian ehdokasmaaksi. Nimeämisen aikaan arvioitiin, että Albania täytti Kööpenhaminassa 21 ja 22 päivänä kesäkuuta 1993 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston vahvistamat arviointiperusteet, jotka koskevat demokratian takaavia vakaita instituutioita, oikeusvaltiota, ihmisoikeuksia sekä vähemmistöjen kunnioittamista ja suojelemista, ja Albanian on edelleen täytettävä nämä arviointiperusteet voidakseen päästä EU:n jäseneksi niiden suositusten mukaisesti, jotka esitetään vuotuisessa edistymiskertomuksessa. | (55) Albanian osalta aineellinen ja menettelyllinen ihmisoikeuslainsäädäntö ja syrjinnän vastainen lainsäädäntö sekä maan osallistuminen kaikkiin tärkeisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin luovat riittävän oikeusperustan suojelulle vainolta ja huonolta kohtelulta. Vuonna 2014 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi ihmisoikeusloukkauksia neljässä hakemuksessa 150 hakemuksesta. Ei ole viitteitä omien kansalaisten karkottamisesta, palauttamisesta tai luovuttamisesta kolmansiin maihin, joissa he esimerkiksi olisivat vakavassa vaarassa joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi tai joissa heidän henkensä tai vapautensa olisi uhattuna heidän rotunsa, uskontonsa, kansalaisuutensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi tai joista he olisivat vakavassa vaarassa joutua karkotetuiksi, palautetuiksi tai luovutetuiksi toiseen kolmanteen maahan. Jäsenvaltiot katsoivat vuonna 2014, että Albanian kansalaisten turvapaikkahakemuksista 7,8 prosenttia (1 040) oli perusteltuja. Vähintään kahdeksan jäsenvaltiota on määrittänyt Albanian turvalliseksi alkuperämaaksi. Eurooppa-neuvosto on nimennyt Albanian ehdokasmaaksi. Nimeämisen aikaan arvioitiin, että Albania täytti Kööpenhaminassa 21 ja 22 päivänä kesäkuuta 1993 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston vahvistamat arviointiperusteet, jotka koskevat demokratian takaavia vakaita instituutioita, oikeusvaltiota, ihmisoikeuksia sekä vähemmistöjen kunnioittamista ja suojelemista, ja Albanian on edelleen täytettävä nämä arviointiperusteet voidakseen päästä EU:n jäseneksi niiden suositusten mukaisesti, jotka esitetään vuotuisessa edistymiskertomuksessa. |
Or. bg
Tarkistus 404
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 56 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(56) Bosnia ja Hertsegovinan perustuslaissa säädetään toimivaltuuksien jakautumisesta maan kansojen välillä. Aineellinen ja menettelyllinen ihmisoikeuslainsäädäntö ja syrjinnän vastainen lainsäädäntö sekä maan osallistuminen kaikkiin tärkeisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin luovat riittävän oikeusperustan suojelulle vainolta ja huonolta kohtelulta. Vuonna 2014 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi ihmisoikeusloukkauksia viidessä hakemuksessa 1 196 hakemuksesta. Ei ole viitteitä omien kansalaisten karkottamisesta, palauttamisesta tai luovuttamisesta kolmansiin maihin, joissa he esimerkiksi olisivat vakavassa vaarassa joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi tai joissa heidän henkensä tai vapautensa olisi uhattuna heidän rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa, seksuaalisen suuntautumisensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi tai joista he olisivat vakavassa vaarassa joutua karkotetuiksi, palautetuiksi tai luovutetuiksi toiseen kolmanteen maahan. Jäsenvaltiot katsoivat vuonna 2014, että Bosnia ja Hertsegovinan kansalaisten turvapaikkahakemuksista 4,6 prosenttia (330) oli perusteltuja. Vähintään yhdeksän jäsenvaltiota on määrittänyt Bosnia ja Hertsegovinan turvalliseksi alkuperämaaksi. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 405
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 56 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(56) Bosnia ja Hertsegovinan perustuslaissa säädetään toimivaltuuksien jakautumisesta maan kansojen välillä. Aineellinen ja menettelyllinen ihmisoikeuslainsäädäntö ja syrjinnän vastainen lainsäädäntö sekä maan osallistuminen kaikkiin tärkeisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin luovat riittävän oikeusperustan suojelulle vainolta ja huonolta kohtelulta. Vuonna 2014 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi ihmisoikeusloukkauksia viidessä hakemuksessa 1 196 hakemuksesta. Ei ole viitteitä omien kansalaisten karkottamisesta, palauttamisesta tai luovuttamisesta kolmansiin maihin, joissa he esimerkiksi olisivat vakavassa vaarassa joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi tai joissa heidän henkensä tai vapautensa olisi uhattuna heidän rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa, seksuaalisen suuntautumisensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi tai joista he olisivat vakavassa vaarassa joutua karkotetuiksi, palautetuiksi tai luovutetuiksi toiseen kolmanteen maahan. Jäsenvaltiot katsoivat vuonna 2014, että Bosnia ja Hertsegovinan kansalaisten turvapaikkahakemuksista 4,6 prosenttia (330) oli perusteltuja. Vähintään yhdeksän jäsenvaltiota on määrittänyt Bosnia ja Hertsegovinan turvalliseksi alkuperämaaksi. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 406
Emil Radev
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 56 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(56) Bosnia ja Hertsegovinan perustuslaissa säädetään toimivaltuuksien jakautumisesta maan kansojen välillä. Aineellinen ja menettelyllinen ihmisoikeuslainsäädäntö ja syrjinnän vastainen lainsäädäntö sekä maan osallistuminen kaikkiin tärkeisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin luovat riittävän oikeusperustan suojelulle vainolta ja huonolta kohtelulta. Vuonna 2014 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi ihmisoikeusloukkauksia viidessä hakemuksessa 1 196 hakemuksesta. Ei ole viitteitä omien kansalaisten karkottamisesta, palauttamisesta tai luovuttamisesta kolmansiin maihin, joissa he esimerkiksi olisivat vakavassa vaarassa joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi tai joissa heidän henkensä tai vapautensa olisi uhattuna heidän rotunsa, uskontonsa, kansalaisuutensa, seksuaalisen suuntautumisensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi tai joista he olisivat vakavassa vaarassa joutua karkotetuiksi, palautetuiksi tai luovutetuiksi toiseen kolmanteen maahan. Jäsenvaltiot katsoivat vuonna 2014, että Bosnia ja Hertsegovinan kansalaisten turvapaikkahakemuksista 4,6 prosenttia (330) oli perusteltuja. Vähintään yhdeksän jäsenvaltiota on määrittänyt Bosnia ja Hertsegovinan turvalliseksi alkuperämaaksi. | (56) Bosnia ja Hertsegovinan perustuslaissa säädetään toimivaltuuksien jakautumisesta maan kansojen välillä. Aineellinen ja menettelyllinen ihmisoikeuslainsäädäntö ja syrjinnän vastainen lainsäädäntö sekä maan osallistuminen kaikkiin tärkeisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin luovat riittävän oikeusperustan suojelulle vainolta ja huonolta kohtelulta. Vuonna 2014 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi ihmisoikeusloukkauksia viidessä hakemuksessa 1 196 hakemuksesta. Ei ole viitteitä omien kansalaisten karkottamisesta, palauttamisesta tai luovuttamisesta kolmansiin maihin, joissa he esimerkiksi olisivat vakavassa vaarassa joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi tai joissa heidän henkensä tai vapautensa olisi uhattuna heidän rotunsa, uskontonsa, kansalaisuutensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi tai joista he olisivat vakavassa vaarassa joutua karkotetuiksi, palautetuiksi tai luovutetuiksi toiseen kolmanteen maahan. Jäsenvaltiot katsoivat vuonna 2014, että Bosnia ja Hertsegovinan kansalaisten turvapaikkahakemuksista 4,6 prosenttia (330) oli perusteltuja. Vähintään yhdeksän jäsenvaltiota on määrittänyt Bosnia ja Hertsegovinan turvalliseksi alkuperämaaksi. |
Or. bg
Tarkistus 407
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 57 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(57) Entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian osalta aineellinen ja menettelyllinen ihmisoikeuslainsäädäntö ja syrjinnän vastainen lainsäädäntö sekä maan osallistuminen kaikkiin tärkeisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin luovat riittävän oikeusperustan suojelulle vainolta ja huonolta kohtelulta. Vuonna 2014 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi ihmisoikeusloukkauksia kuudessa hakemuksessa 502 hakemuksesta. Ei ole viitteitä omien kansalaisten karkottamisesta, palauttamisesta tai luovuttamisesta kolmansiin maihin, joissa he esimerkiksi olisivat vakavassa vaarassa joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi tai joissa heidän henkensä tai vapautensa olisi uhattuna heidän rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa, seksuaalisen suuntautumisensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi tai joista he olisivat vakavassa vaarassa joutua karkotetuiksi, palautetuiksi tai luovutetuiksi toiseen kolmanteen maahan. Jäsenvaltiot katsoivat vuonna 2014, että entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian kansalaisten turvapaikkahakemuksista 0,9 prosenttia (70) oli perusteltuja. Vähintään seitsemän jäsenvaltiota on määrittänyt entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian turvalliseksi alkuperämaaksi. Eurooppa-neuvosto on nimennyt entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian ehdokasmaaksi. Nimeämisen aikaan arvioitiin, että entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia täytti Kööpenhaminassa 21 ja 22 päivänä kesäkuuta 1993 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston vahvistamat arviointiperusteet, jotka koskevat demokratian takaavia vakaita instituutioita, oikeusvaltiota, ihmisoikeuksia sekä vähemmistöjen kunnioittamista ja suojelemista. Entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian on edelleen täytettävä nämä arviointiperusteet voidakseen päästä EU:n jäseneksi niiden suositusten mukaisesti, jotka esitetään vuotuisessa edistymiskertomuksessa. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 408
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 57 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(57) Entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian osalta aineellinen ja menettelyllinen ihmisoikeuslainsäädäntö ja syrjinnän vastainen lainsäädäntö sekä maan osallistuminen kaikkiin tärkeisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin luovat riittävän oikeusperustan suojelulle vainolta ja huonolta kohtelulta. Vuonna 2014 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi ihmisoikeusloukkauksia kuudessa hakemuksessa 502 hakemuksesta. Ei ole viitteitä omien kansalaisten karkottamisesta, palauttamisesta tai luovuttamisesta kolmansiin maihin, joissa he esimerkiksi olisivat vakavassa vaarassa joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi tai joissa heidän henkensä tai vapautensa olisi uhattuna heidän rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa, seksuaalisen suuntautumisensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi tai joista he olisivat vakavassa vaarassa joutua karkotetuiksi, palautetuiksi tai luovutetuiksi toiseen kolmanteen maahan. Jäsenvaltiot katsoivat vuonna 2014, että entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian kansalaisten turvapaikkahakemuksista 0,9 prosenttia (70) oli perusteltuja. Vähintään seitsemän jäsenvaltiota on määrittänyt entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian turvalliseksi alkuperämaaksi. Eurooppa-neuvosto on nimennyt entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian ehdokasmaaksi. Nimeämisen aikaan arvioitiin, että entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia täytti Kööpenhaminassa 21 ja 22 päivänä kesäkuuta 1993 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston vahvistamat arviointiperusteet, jotka koskevat demokratian takaavia vakaita instituutioita, oikeusvaltiota, ihmisoikeuksia sekä vähemmistöjen kunnioittamista ja suojelemista. Entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian on edelleen täytettävä nämä arviointiperusteet voidakseen päästä EU:n jäseneksi niiden suositusten mukaisesti, jotka esitetään vuotuisessa edistymiskertomuksessa. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 409
Emil Radev
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 57 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(57) Entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian osalta aineellinen ja menettelyllinen ihmisoikeuslainsäädäntö ja syrjinnän vastainen lainsäädäntö sekä maan osallistuminen kaikkiin tärkeisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin luovat riittävän oikeusperustan suojelulle vainolta ja huonolta kohtelulta. Vuonna 2014 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi ihmisoikeusloukkauksia kuudessa hakemuksessa 502 hakemuksesta. Ei ole viitteitä omien kansalaisten karkottamisesta, palauttamisesta tai luovuttamisesta kolmansiin maihin, joissa he esimerkiksi olisivat vakavassa vaarassa joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi tai joissa heidän henkensä tai vapautensa olisi uhattuna heidän rotunsa, uskontonsa, kansalaisuutensa, seksuaalisen suuntautumisensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi tai joista he olisivat vakavassa vaarassa joutua karkotetuiksi, palautetuiksi tai luovutetuiksi toiseen kolmanteen maahan. Jäsenvaltiot katsoivat vuonna 2014, että entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian kansalaisten turvapaikkahakemuksista 0,9 prosenttia (70) oli perusteltuja. Vähintään seitsemän jäsenvaltiota on määrittänyt entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian turvalliseksi alkuperämaaksi. Eurooppa-neuvosto on nimennyt entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian ehdokasmaaksi. Nimeämisen aikaan arvioitiin, että entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia täytti Kööpenhaminassa 21 ja 22 päivänä kesäkuuta 1993 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston vahvistamat arviointiperusteet, jotka koskevat demokratian takaavia vakaita instituutioita, oikeusvaltiota, ihmisoikeuksia sekä vähemmistöjen kunnioittamista ja suojelemista. Entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian on edelleen täytettävä nämä arviointiperusteet voidakseen päästä EU:n jäseneksi niiden suositusten mukaisesti, jotka esitetään vuotuisessa edistymiskertomuksessa. | (57) Entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian osalta aineellinen ja menettelyllinen ihmisoikeuslainsäädäntö ja syrjinnän vastainen lainsäädäntö sekä maan osallistuminen kaikkiin tärkeisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin luovat riittävän oikeusperustan suojelulle vainolta ja huonolta kohtelulta. Vuonna 2014 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi ihmisoikeusloukkauksia kuudessa hakemuksessa 502 hakemuksesta. Ei ole viitteitä omien kansalaisten karkottamisesta, palauttamisesta tai luovuttamisesta kolmansiin maihin, joissa he esimerkiksi olisivat vakavassa vaarassa joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi tai joissa heidän henkensä tai vapautensa olisi uhattuna heidän rotunsa, uskontonsa, kansalaisuutensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi tai joista he olisivat vakavassa vaarassa joutua karkotetuiksi, palautetuiksi tai luovutetuiksi toiseen kolmanteen maahan. Jäsenvaltiot katsoivat vuonna 2014, että entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian kansalaisten turvapaikkahakemuksista 0,9 prosenttia (70) oli perusteltuja. Vähintään seitsemän jäsenvaltiota on määrittänyt entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian turvalliseksi alkuperämaaksi. Eurooppa-neuvosto on nimennyt entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian ehdokasmaaksi. Nimeämisen aikaan arvioitiin, että entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia täytti Kööpenhaminassa 21 ja 22 päivänä kesäkuuta 1993 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston vahvistamat arviointiperusteet, jotka koskevat demokratian takaavia vakaita instituutioita, oikeusvaltiota, ihmisoikeuksia sekä vähemmistöjen kunnioittamista ja suojelemista. Entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian on edelleen täytettävä nämä arviointiperusteet voidakseen päästä EU:n jäseneksi niiden suositusten mukaisesti, jotka esitetään vuotuisessa edistymiskertomuksessa. |
Or. bg
Tarkistus 410
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 58 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(58) Kosovon* osalta aineellinen ja menettelyllinen ihmisoikeuslainsäädäntö ja syrjinnän vastainen lainsäädäntö luovat riittävän oikeusperustan suojelulle vainolta ja huonolta kohtelulta. Se, että Kosovo* ei ole liittynyt asiaankuuluviin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, kuten Euroopan ihmisoikeussopimukseen, johtuu siitä, ettei sen asemasta täysivaltaisena valtiona ole päästy kansainväliseen yhteisymmärrykseen. Ei ole viitteitä omien kansalaisten karkottamisesta, palauttamisesta tai luovuttamisesta kolmansiin maihin, joissa he esimerkiksi olisivat vakavassa vaarassa joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi tai joissa heidän henkensä tai vapautensa olisi uhattuna heidän rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa, seksuaalisen suuntautumisensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi tai joista he olisivat vakavassa vaarassa joutua karkotetuiksi, palautetuiksi tai luovutetuiksi toiseen kolmanteen maahan. Jäsenvaltiot katsoivat vuonna 2014, että Kosovon* kansalaisten turvapaikkahakemuksista 6,3 prosenttia (830) oli perusteltuja. Vähintään kuusi jäsenvaltiota on määrittänyt Kosovon* turvalliseksi alkuperämaaksi. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 411
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini, Jean Lambert
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 58 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(58) Kosovon* osalta aineellinen ja menettelyllinen ihmisoikeuslainsäädäntö ja syrjinnän vastainen lainsäädäntö luovat riittävän oikeusperustan suojelulle vainolta ja huonolta kohtelulta. Se, että Kosovo* ei ole liittynyt asiaankuuluviin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, kuten Euroopan ihmisoikeussopimukseen, johtuu siitä, ettei sen asemasta täysivaltaisena valtiona ole päästy kansainväliseen yhteisymmärrykseen. Ei ole viitteitä omien kansalaisten karkottamisesta, palauttamisesta tai luovuttamisesta kolmansiin maihin, joissa he esimerkiksi olisivat vakavassa vaarassa joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi tai joissa heidän henkensä tai vapautensa olisi uhattuna heidän rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa, seksuaalisen suuntautumisensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi tai joista he olisivat vakavassa vaarassa joutua karkotetuiksi, palautetuiksi tai luovutetuiksi toiseen kolmanteen maahan. Jäsenvaltiot katsoivat vuonna 2014, että Kosovon* kansalaisten turvapaikkahakemuksista 6,3 prosenttia (830) oli perusteltuja. Vähintään kuusi jäsenvaltiota on määrittänyt Kosovon* turvalliseksi alkuperämaaksi. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 412
Emil Radev
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 58 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(58) Kosovon* osalta aineellinen ja menettelyllinen ihmisoikeuslainsäädäntö ja syrjinnän vastainen lainsäädäntö luovat riittävän oikeusperustan suojelulle vainolta ja huonolta kohtelulta. Se, että Kosovo* ei ole liittynyt asiaankuuluviin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, kuten Euroopan ihmisoikeussopimukseen, johtuu siitä, ettei sen asemasta täysivaltaisena valtiona ole päästy kansainväliseen yhteisymmärrykseen. Ei ole viitteitä omien kansalaisten karkottamisesta, palauttamisesta tai luovuttamisesta kolmansiin maihin, joissa he esimerkiksi olisivat vakavassa vaarassa joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi tai joissa heidän henkensä tai vapautensa olisi uhattuna heidän rotunsa, uskontonsa, kansalaisuutensa, seksuaalisen suuntautumisensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi tai joista he olisivat vakavassa vaarassa joutua karkotetuiksi, palautetuiksi tai luovutetuiksi toiseen kolmanteen maahan. Jäsenvaltiot katsoivat vuonna 2014, että Kosovon* kansalaisten turvapaikkahakemuksista 6,3 prosenttia (830) oli perusteltuja. Vähintään kuusi jäsenvaltiota on määrittänyt Kosovon* turvalliseksi alkuperämaaksi. | (58) Kosovon* osalta aineellinen ja menettelyllinen ihmisoikeuslainsäädäntö ja syrjinnän vastainen lainsäädäntö luovat riittävän oikeusperustan suojelulle vainolta ja huonolta kohtelulta. Se, että Kosovo* ei ole liittynyt asiaankuuluviin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, kuten Euroopan ihmisoikeussopimukseen, johtuu siitä, ettei sen asemasta täysivaltaisena valtiona ole päästy kansainväliseen yhteisymmärrykseen. Ei ole viitteitä omien kansalaisten karkottamisesta, palauttamisesta tai luovuttamisesta kolmansiin maihin, joissa he esimerkiksi olisivat vakavassa vaarassa joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi tai joissa heidän henkensä tai vapautensa olisi uhattuna heidän rotunsa, uskontonsa, kansalaisuutensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi tai joista he olisivat vakavassa vaarassa joutua karkotetuiksi, palautetuiksi tai luovutetuiksi toiseen kolmanteen maahan. Jäsenvaltiot katsoivat vuonna 2014, että Kosovon* kansalaisten turvapaikkahakemuksista 6,3 prosenttia (830) oli perusteltuja. Vähintään kuusi jäsenvaltiota on määrittänyt Kosovon* turvalliseksi alkuperämaaksi. |
Or. bg
Tarkistus 413
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 59 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(59) Tämä asetus ei vaikuta Kosovon asemaa koskeviin jäsenvaltioiden kantoihin, joista ne päättävät kansallisen käytäntönsä ja kansainvälisen oikeuden mukaisesti. Lisäksi mikään tässä asetuksessa käytetty termi, sanamuoto tai määritelmä ei merkitse sitä, että unioni tunnustaisi Kosovon itsenäiseksi valtioksi, eikä sitä, että yksittäiset jäsenvaltiot tunnustaisivat Kosovon itsenäiseksi valtioksi, jos ne eivät ole sitä aiemmin tehneet. Varsinkaan ilmauksen ”maat” käyttäminen ei merkitse valtiollisen aseman tunnustamista. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 414
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 59 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(59) Tämä asetus ei vaikuta Kosovon asemaa koskeviin jäsenvaltioiden kantoihin, joista ne päättävät kansallisen käytäntönsä ja kansainvälisen oikeuden mukaisesti. Lisäksi mikään tässä asetuksessa käytetty termi, sanamuoto tai määritelmä ei merkitse sitä, että unioni tunnustaisi Kosovon itsenäiseksi valtioksi, eikä sitä, että yksittäiset jäsenvaltiot tunnustaisivat Kosovon itsenäiseksi valtioksi, jos ne eivät ole sitä aiemmin tehneet. Varsinkaan ilmauksen ”maat” käyttäminen ei merkitse valtiollisen aseman tunnustamista. | (59) Tämä direktiivi ei vaikuta Kosovon asemaa koskeviin jäsenvaltioiden kantoihin, joista ne päättävät kansallisen käytäntönsä ja kansainvälisen oikeuden mukaisesti. Lisäksi mikään tässä direktiivissä käytetty termi, sanamuoto tai määritelmä ei merkitse sitä, että unioni tunnustaisi Kosovon itsenäiseksi valtioksi, eikä sitä, että yksittäiset jäsenvaltiot tunnustaisivat Kosovon itsenäiseksi valtioksi, jos ne eivät ole sitä aiemmin tehneet. Varsinkaan ilmauksen ”maat” käyttäminen ei merkitse valtiollisen aseman tunnustamista. |
Or. fr
Tarkistus 415
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 59 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(59) Tämä asetus ei vaikuta Kosovon asemaa koskeviin jäsenvaltioiden kantoihin, joista ne päättävät kansallisen käytäntönsä ja kansainvälisen oikeuden mukaisesti. Lisäksi mikään tässä asetuksessa käytetty termi, sanamuoto tai määritelmä ei merkitse sitä, että unioni tunnustaisi Kosovon itsenäiseksi valtioksi, eikä sitä, että yksittäiset jäsenvaltiot tunnustaisivat Kosovon itsenäiseksi valtioksi, jos ne eivät ole sitä aiemmin tehneet. Varsinkaan ilmauksen ”maat” käyttäminen ei merkitse valtiollisen aseman tunnustamista. | (59) Tämä direktiivi ei vaikuta Kosovon asemaa koskeviin jäsenvaltioiden kantoihin, joista ne päättävät kansallisen käytäntönsä ja kansainvälisen oikeuden mukaisesti. Lisäksi mikään tässä direktiivissä käytetty termi, sanamuoto tai määritelmä ei merkitse sitä, että unioni tunnustaisi Kosovon itsenäiseksi valtioksi, eikä sitä, että yksittäiset jäsenvaltiot tunnustaisivat Kosovon itsenäiseksi valtioksi, jos ne eivät ole sitä aiemmin tehneet. Varsinkaan ilmauksen ”maat” käyttäminen ei merkitse valtiollisen aseman tunnustamista. |
Or. en
Tarkistus 416
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 60 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(60) Montenegron osalta aineellinen ja menettelyllinen ihmisoikeuslainsäädäntö ja syrjinnän vastainen lainsäädäntö sekä maan osallistuminen kaikkiin tärkeisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin luovat riittävän oikeusperustan suojelulle vainolta ja huonolta kohtelulta. Vuonna 2014 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi ihmisoikeusloukkauksia yhdessä hakemuksessa 447 hakemuksesta. Ei ole viitteitä omien kansalaisten karkottamisesta, palauttamisesta tai luovuttamisesta kolmansiin maihin, joissa he esimerkiksi olisivat vakavassa vaarassa joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi tai joissa heidän henkensä tai vapautensa olisi uhattuna heidän rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa, seksuaalisen suuntautumisensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi tai joista he olisivat vakavassa vaarassa joutua karkotetuiksi, palautetuiksi tai luovutetuiksi toiseen kolmanteen maahan. Jäsenvaltiot katsoivat vuonna 2014, että Montenegron kansalaisten turvapaikkahakemuksista 3,0 prosenttia (40) oli perusteltuja. Vähintään yhdeksän jäsenvaltiota on määrittänyt Montenegron turvalliseksi alkuperämaaksi. Eurooppa-neuvosto on nimennyt Montenegron ehdokasmaaksi, ja neuvottelut on aloitettu. Nimeämisen aikaan arvioitiin, että Montenegro täytti Kööpenhaminassa 21 ja 22 päivänä kesäkuuta 1993 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston vahvistamat arviointiperusteet, jotka koskevat demokratian takaavia vakaita instituutioita, oikeusvaltiota, ihmisoikeuksia sekä vähemmistöjen kunnioittamista ja suojelemista. Montenegron on edelleen täytettävä nämä arviointiperusteet voidakseen päästä EU:n jäseneksi niiden suositusten mukaisesti, jotka esitetään vuotuisessa edistymiskertomuksessa. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 417
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 60 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(60) Montenegron osalta aineellinen ja menettelyllinen ihmisoikeuslainsäädäntö ja syrjinnän vastainen lainsäädäntö sekä maan osallistuminen kaikkiin tärkeisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin luovat riittävän oikeusperustan suojelulle vainolta ja huonolta kohtelulta. Vuonna 2014 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi ihmisoikeusloukkauksia yhdessä hakemuksessa 447 hakemuksesta. Ei ole viitteitä omien kansalaisten karkottamisesta, palauttamisesta tai luovuttamisesta kolmansiin maihin, joissa he esimerkiksi olisivat vakavassa vaarassa joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi tai joissa heidän henkensä tai vapautensa olisi uhattuna heidän rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa, seksuaalisen suuntautumisensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi tai joista he olisivat vakavassa vaarassa joutua karkotetuiksi, palautetuiksi tai luovutetuiksi toiseen kolmanteen maahan. Jäsenvaltiot katsoivat vuonna 2014, että Montenegron kansalaisten turvapaikkahakemuksista 3,0 prosenttia (40) oli perusteltuja. Vähintään yhdeksän jäsenvaltiota on määrittänyt Montenegron turvalliseksi alkuperämaaksi. Eurooppa-neuvosto on nimennyt Montenegron ehdokasmaaksi, ja neuvottelut on aloitettu. Nimeämisen aikaan arvioitiin, että Montenegro täytti Kööpenhaminassa 21 ja 22 päivänä kesäkuuta 1993 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston vahvistamat arviointiperusteet, jotka koskevat demokratian takaavia vakaita instituutioita, oikeusvaltiota, ihmisoikeuksia sekä vähemmistöjen kunnioittamista ja suojelemista. Montenegron on edelleen täytettävä nämä arviointiperusteet voidakseen päästä EU:n jäseneksi niiden suositusten mukaisesti, jotka esitetään vuotuisessa edistymiskertomuksessa. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 418
Emil Radev
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 60 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(60) Montenegron osalta aineellinen ja menettelyllinen ihmisoikeuslainsäädäntö ja syrjinnän vastainen lainsäädäntö sekä maan osallistuminen kaikkiin tärkeisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin luovat riittävän oikeusperustan suojelulle vainolta ja huonolta kohtelulta. Vuonna 2014 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi ihmisoikeusloukkauksia yhdessä hakemuksessa 447 hakemuksesta. Ei ole viitteitä omien kansalaisten karkottamisesta, palauttamisesta tai luovuttamisesta kolmansiin maihin, joissa he esimerkiksi olisivat vakavassa vaarassa joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi tai joissa heidän henkensä tai vapautensa olisi uhattuna heidän rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa, seksuaalisen suuntautumisensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi tai joista he olisivat vakavassa vaarassa joutua karkotetuiksi, palautetuiksi tai luovutetuiksi toiseen kolmanteen maahan. Jäsenvaltiot katsoivat vuonna 2014, että Montenegron kansalaisten turvapaikkahakemuksista 3,0 prosenttia (40) oli perusteltuja. Vähintään yhdeksän jäsenvaltiota on määrittänyt Montenegron turvalliseksi alkuperämaaksi. Eurooppa-neuvosto on nimennyt Montenegron ehdokasmaaksi, ja neuvottelut on aloitettu. Nimeämisen aikaan arvioitiin, että Montenegro täytti Kööpenhaminassa 21 ja 22 päivänä kesäkuuta 1993 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston vahvistamat arviointiperusteet, jotka koskevat demokratian takaavia vakaita instituutioita, oikeusvaltiota, ihmisoikeuksia sekä vähemmistöjen kunnioittamista ja suojelemista. Montenegron on edelleen täytettävä nämä arviointiperusteet voidakseen päästä EU:n jäseneksi niiden suositusten mukaisesti, jotka esitetään vuotuisessa edistymiskertomuksessa. | (60) Montenegron osalta aineellinen ja menettelyllinen ihmisoikeuslainsäädäntö ja syrjinnän vastainen lainsäädäntö sekä maan osallistuminen kaikkiin tärkeisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin luovat riittävän oikeusperustan suojelulle vainolta ja huonolta kohtelulta. Vuonna 2014 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi ihmisoikeusloukkauksia yhdessä hakemuksessa 447 hakemuksesta. Ei ole viitteitä omien kansalaisten karkottamisesta, palauttamisesta tai luovuttamisesta kolmansiin maihin, joissa he esimerkiksi olisivat vakavassa vaarassa joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi tai joissa heidän henkensä tai vapautensa olisi uhattuna heidän rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi tai joista he olisivat vakavassa vaarassa joutua karkotetuiksi, palautetuiksi tai luovutetuiksi toiseen kolmanteen maahan. Jäsenvaltiot katsoivat vuonna 2014, että Montenegron kansalaisten turvapaikkahakemuksista 3,0 prosenttia (40) oli perusteltuja. Vähintään yhdeksän jäsenvaltiota on määrittänyt Montenegron turvalliseksi alkuperämaaksi. Eurooppa-neuvosto on nimennyt Montenegron ehdokasmaaksi, ja neuvottelut on aloitettu. Nimeämisen aikaan arvioitiin, että Montenegro täytti Kööpenhaminassa 21 ja 22 päivänä kesäkuuta 1993 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston vahvistamat arviointiperusteet, jotka koskevat demokratian takaavia vakaita instituutioita, oikeusvaltiota, ihmisoikeuksia sekä vähemmistöjen kunnioittamista ja suojelemista. Montenegron on edelleen täytettävä nämä arviointiperusteet voidakseen päästä EU:n jäseneksi niiden suositusten mukaisesti, jotka esitetään vuotuisessa edistymiskertomuksessa. |
Or. bg