Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta
2016/0224(COD)
26.6.2017
TARKISTUKSET
419 - 760
Mietintöluonnos
Laura Ferrara
(PE597.506v01-00)
kansainvälistä suojelua unionissa koskevan yhteisen menettelyn luomisesta
Ehdotus asetukseksi
( COM(2016)0467 – C8-0321/2016 – 2016/0224(COD) )
AM_Com_LegOpinion
Tarkistus 419
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 61 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(61) Serbian perustuslaissa säädetään perusta vähemmistöryhmien itsehallinnolle koulutuksen, kielen käytön, tiedonsaannin ja kulttuurin aloilla. Aineellinen ja menettelyllinen ihmisoikeuslainsäädäntö ja syrjinnän vastainen lainsäädäntö sekä maan osallistuminen kaikkiin tärkeisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin luovat riittävän oikeusperustan suojelulle vainolta ja huonolta kohtelulta. Vuonna 2014 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi ihmisoikeusloukkauksia 16 hakemuksessa 11 490 hakemuksesta. Ei ole viitteitä omien kansalaisten karkottamisesta, palauttamisesta tai luovuttamisesta kolmansiin maihin, joissa he esimerkiksi olisivat vakavassa vaarassa joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi tai joissa heidän henkensä tai vapautensa olisi uhattuna heidän rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa, seksuaalisen suuntautumisensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi tai joista he olisivat vakavassa vaarassa joutua karkotetuiksi, palautetuiksi tai luovutetuiksi toiseen kolmanteen maahan. Jäsenvaltiot katsoivat vuonna 2014, että Serbian kansalaisten turvapaikkahakemuksista 1,8 prosenttia (400) oli perusteltuja. Vähintään yhdeksän jäsenvaltiota on määrittänyt Serbian turvalliseksi alkuperämaaksi. Eurooppa-neuvosto on nimennyt Serbian ehdokasmaaksi, ja neuvottelut on aloitettu. Nimeämisen aikaan arvioitiin, että Serbia täytti Kööpenhaminassa 21 ja 22 päivänä kesäkuuta 1993 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston vahvistamat arviointiperusteet, jotka koskevat demokratian takaavia vakaita instituutioita, oikeusvaltiota, ihmisoikeuksia sekä vähemmistöjen kunnioittamista ja suojelemista. Serbian on edelleen täytettävä nämä arviointiperusteet voidakseen päästä EU:n jäseneksi niiden suositusten mukaisesti, jotka esitetään vuotuisessa edistymiskertomuksessa. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 420
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 61 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(61) Serbian perustuslaissa säädetään perusta vähemmistöryhmien itsehallinnolle koulutuksen, kielen käytön, tiedonsaannin ja kulttuurin aloilla. Aineellinen ja menettelyllinen ihmisoikeuslainsäädäntö ja syrjinnän vastainen lainsäädäntö sekä maan osallistuminen kaikkiin tärkeisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin luovat riittävän oikeusperustan suojelulle vainolta ja huonolta kohtelulta. Vuonna 2014 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi ihmisoikeusloukkauksia 16 hakemuksessa 11 490 hakemuksesta. Ei ole viitteitä omien kansalaisten karkottamisesta, palauttamisesta tai luovuttamisesta kolmansiin maihin, joissa he esimerkiksi olisivat vakavassa vaarassa joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi tai joissa heidän henkensä tai vapautensa olisi uhattuna heidän rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa, seksuaalisen suuntautumisensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi tai joista he olisivat vakavassa vaarassa joutua karkotetuiksi, palautetuiksi tai luovutetuiksi toiseen kolmanteen maahan. Jäsenvaltiot katsoivat vuonna 2014, että Serbian kansalaisten turvapaikkahakemuksista 1,8 prosenttia (400) oli perusteltuja. Vähintään yhdeksän jäsenvaltiota on määrittänyt Serbian turvalliseksi alkuperämaaksi. Eurooppa-neuvosto on nimennyt Serbian ehdokasmaaksi, ja neuvottelut on aloitettu. Nimeämisen aikaan arvioitiin, että Serbia täytti Kööpenhaminassa 21 ja 22 päivänä kesäkuuta 1993 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston vahvistamat arviointiperusteet, jotka koskevat demokratian takaavia vakaita instituutioita, oikeusvaltiota, ihmisoikeuksia sekä vähemmistöjen kunnioittamista ja suojelemista. Serbian on edelleen täytettävä nämä arviointiperusteet voidakseen päästä EU:n jäseneksi niiden suositusten mukaisesti, jotka esitetään vuotuisessa edistymiskertomuksessa. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 421
Emil Radev
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 61 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(61) Serbian perustuslaissa säädetään perusta vähemmistöryhmien itsehallinnolle koulutuksen, kielen käytön, tiedonsaannin ja kulttuurin aloilla. Aineellinen ja menettelyllinen ihmisoikeuslainsäädäntö ja syrjinnän vastainen lainsäädäntö sekä maan osallistuminen kaikkiin tärkeisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin luovat riittävän oikeusperustan suojelulle vainolta ja huonolta kohtelulta. Vuonna 2014 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi ihmisoikeusloukkauksia 16 hakemuksessa 11 490 hakemuksesta. Ei ole viitteitä omien kansalaisten karkottamisesta, palauttamisesta tai luovuttamisesta kolmansiin maihin, joissa he esimerkiksi olisivat vakavassa vaarassa joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi tai joissa heidän henkensä tai vapautensa olisi uhattuna heidän rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa, seksuaalisen suuntautumisensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi tai joista he olisivat vakavassa vaarassa joutua karkotetuiksi, palautetuiksi tai luovutetuiksi toiseen kolmanteen maahan. Jäsenvaltiot katsoivat vuonna 2014, että Serbian kansalaisten turvapaikkahakemuksista 1,8 prosenttia (400) oli perusteltuja. Vähintään yhdeksän jäsenvaltiota on määrittänyt Serbian turvalliseksi alkuperämaaksi. Eurooppa-neuvosto on nimennyt Serbian ehdokasmaaksi, ja neuvottelut on aloitettu. Nimeämisen aikaan arvioitiin, että Serbia täytti Kööpenhaminassa 21 ja 22 päivänä kesäkuuta 1993 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston vahvistamat arviointiperusteet, jotka koskevat demokratian takaavia vakaita instituutioita, oikeusvaltiota, ihmisoikeuksia sekä vähemmistöjen kunnioittamista ja suojelemista. Serbian on edelleen täytettävä nämä arviointiperusteet voidakseen päästä EU:n jäseneksi niiden suositusten mukaisesti, jotka esitetään vuotuisessa edistymiskertomuksessa. | (61) Serbian perustuslaissa säädetään perusta vähemmistöryhmien itsehallinnolle koulutuksen, kielen käytön, tiedonsaannin ja kulttuurin aloilla. Aineellinen ja menettelyllinen ihmisoikeuslainsäädäntö ja syrjinnän vastainen lainsäädäntö sekä maan osallistuminen kaikkiin tärkeisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin luovat riittävän oikeusperustan suojelulle vainolta ja huonolta kohtelulta. Vuonna 2014 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi ihmisoikeusloukkauksia 16 hakemuksessa 11 490 hakemuksesta. Ei ole viitteitä omien kansalaisten karkottamisesta, palauttamisesta tai luovuttamisesta kolmansiin maihin, joissa he esimerkiksi olisivat vakavassa vaarassa joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi tai joissa heidän henkensä tai vapautensa olisi uhattuna heidän rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi tai joista he olisivat vakavassa vaarassa joutua karkotetuiksi, palautetuiksi tai luovutetuiksi toiseen kolmanteen maahan. Jäsenvaltiot katsoivat vuonna 2014, että Serbian kansalaisten turvapaikkahakemuksista 1,8 prosenttia (400) oli perusteltuja. Vähintään yhdeksän jäsenvaltiota on määrittänyt Serbian turvalliseksi alkuperämaaksi. Eurooppa-neuvosto on nimennyt Serbian ehdokasmaaksi, ja neuvottelut on aloitettu. Nimeämisen aikaan arvioitiin, että Serbia täytti Kööpenhaminassa 21 ja 22 päivänä kesäkuuta 1993 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston vahvistamat arviointiperusteet, jotka koskevat demokratian takaavia vakaita instituutioita, oikeusvaltiota, ihmisoikeuksia sekä vähemmistöjen kunnioittamista ja suojelemista. Serbian on edelleen täytettävä nämä arviointiperusteet voidakseen päästä EU:n jäseneksi niiden suositusten mukaisesti, jotka esitetään vuotuisessa edistymiskertomuksessa. |
Or. bg
Tarkistus 422
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 62 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(62) Turkin osalta aineellinen ja menettelyllinen ihmisoikeuslainsäädäntö ja syrjinnän vastainen lainsäädäntö sekä maan osallistuminen kaikkiin tärkeisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin luovat riittävän oikeusperustan suojelulle vainolta ja huonolta kohtelulta. Vuonna 2014 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi ihmisoikeusloukkauksia 94 hakemuksessa 2 899 hakemuksesta. Ei ole viitteitä omien kansalaisten karkottamisesta, palauttamisesta tai luovuttamisesta kolmansiin maihin, joissa he esimerkiksi olisivat vakavassa vaarassa joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi tai joissa heidän henkensä tai vapautensa olisi uhattuna heidän rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa, seksuaalisen suuntautumisensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi tai joista he olisivat vakavassa vaarassa joutua karkotetuiksi, palautetuiksi tai luovutetuiksi toiseen kolmanteen maahan. Jäsenvaltiot katsoivat vuonna 2014, että Turkin kansalaisten turvapaikkahakemuksista 23,1 prosenttia (310) oli perusteltuja. Yksi jäsenvaltio on määrittänyt Turkin turvalliseksi alkuperämaaksi. Eurooppa-neuvosto on nimennyt Turkin ehdokasmaaksi, ja neuvottelut on aloitettu. Tuolloin arvioitiin, että Turkki täyttää riittävästi Kööpenhaminassa 21 ja 22 päivänä kesäkuuta 1993 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston vahvistamat arviointiperusteet, jotka koskevat demokratian takaavia vakaita instituutioita, oikeusvaltiota, ihmisoikeuksia sekä vähemmistöjen kunnioittamista ja suojelemista, ja Turkin on edelleen täytettävä nämä arviointiperusteet voidakseen päästä EU:n jäseneksi niiden suositusten mukaisesti, jotka esitetään vuotuisessa edistymiskertomuksessa. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 423
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 62 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(62) Turkin osalta aineellinen ja menettelyllinen ihmisoikeuslainsäädäntö ja syrjinnän vastainen lainsäädäntö sekä maan osallistuminen kaikkiin tärkeisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin luovat riittävän oikeusperustan suojelulle vainolta ja huonolta kohtelulta. Vuonna 2014 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi ihmisoikeusloukkauksia 94 hakemuksessa 2 899 hakemuksesta. Ei ole viitteitä omien kansalaisten karkottamisesta, palauttamisesta tai luovuttamisesta kolmansiin maihin, joissa he esimerkiksi olisivat vakavassa vaarassa joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi tai joissa heidän henkensä tai vapautensa olisi uhattuna heidän rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa, seksuaalisen suuntautumisensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi tai joista he olisivat vakavassa vaarassa joutua karkotetuiksi, palautetuiksi tai luovutetuiksi toiseen kolmanteen maahan. Jäsenvaltiot katsoivat vuonna 2014, että Turkin kansalaisten turvapaikkahakemuksista 23,1 prosenttia (310) oli perusteltuja. Yksi jäsenvaltio on määrittänyt Turkin turvalliseksi alkuperämaaksi. Eurooppa-neuvosto on nimennyt Turkin ehdokasmaaksi, ja neuvottelut on aloitettu. Tuolloin arvioitiin, että Turkki täyttää riittävästi Kööpenhaminassa 21 ja 22 päivänä kesäkuuta 1993 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston vahvistamat arviointiperusteet, jotka koskevat demokratian takaavia vakaita instituutioita, oikeusvaltiota, ihmisoikeuksia sekä vähemmistöjen kunnioittamista ja suojelemista, ja Turkin on edelleen täytettävä nämä arviointiperusteet voidakseen päästä EU:n jäseneksi niiden suositusten mukaisesti, jotka esitetään vuotuisessa edistymiskertomuksessa. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 424
Emil Radev
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 62 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(62) Turkin osalta aineellinen ja menettelyllinen ihmisoikeuslainsäädäntö ja syrjinnän vastainen lainsäädäntö sekä maan osallistuminen kaikkiin tärkeisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin luovat riittävän oikeusperustan suojelulle vainolta ja huonolta kohtelulta. Vuonna 2014 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi ihmisoikeusloukkauksia 94 hakemuksessa 2 899 hakemuksesta. Ei ole viitteitä omien kansalaisten karkottamisesta, palauttamisesta tai luovuttamisesta kolmansiin maihin, joissa he esimerkiksi olisivat vakavassa vaarassa joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi tai joissa heidän henkensä tai vapautensa olisi uhattuna heidän rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa, seksuaalisen suuntautumisensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi tai joista he olisivat vakavassa vaarassa joutua karkotetuiksi, palautetuiksi tai luovutetuiksi toiseen kolmanteen maahan. Jäsenvaltiot katsoivat vuonna 2014, että Turkin kansalaisten turvapaikkahakemuksista 23,1 prosenttia (310) oli perusteltuja. Yksi jäsenvaltio on määrittänyt Turkin turvalliseksi alkuperämaaksi. Eurooppa-neuvosto on nimennyt Turkin ehdokasmaaksi, ja neuvottelut on aloitettu. Tuolloin arvioitiin, että Turkki täyttää riittävästi Kööpenhaminassa 21 ja 22 päivänä kesäkuuta 1993 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston vahvistamat arviointiperusteet, jotka koskevat demokratian takaavia vakaita instituutioita, oikeusvaltiota, ihmisoikeuksia sekä vähemmistöjen kunnioittamista ja suojelemista, ja Turkin on edelleen täytettävä nämä arviointiperusteet voidakseen päästä EU:n jäseneksi niiden suositusten mukaisesti, jotka esitetään vuotuisessa edistymiskertomuksessa. | (62) Turkin osalta aineellinen ja menettelyllinen ihmisoikeuslainsäädäntö ja syrjinnän vastainen lainsäädäntö sekä maan osallistuminen kaikkiin tärkeisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin luovat riittävän oikeusperustan suojelulle vainolta ja huonolta kohtelulta. Vuonna 2014 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi ihmisoikeusloukkauksia 94 hakemuksessa 2 899 hakemuksesta. Ei ole viitteitä omien kansalaisten karkottamisesta, palauttamisesta tai luovuttamisesta kolmansiin maihin, joissa he esimerkiksi olisivat vakavassa vaarassa joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi tai joissa heidän henkensä tai vapautensa olisi uhattuna heidän rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi tai joista he olisivat vakavassa vaarassa joutua karkotetuiksi, palautetuiksi tai luovutetuiksi toiseen kolmanteen maahan. Jäsenvaltiot katsoivat vuonna 2014, että Turkin kansalaisten turvapaikkahakemuksista 23,1 prosenttia (310) oli perusteltuja. Yksi jäsenvaltio on määrittänyt Turkin turvalliseksi alkuperämaaksi. Eurooppa-neuvosto on nimennyt Turkin ehdokasmaaksi, ja neuvottelut on aloitettu. Tuolloin arvioitiin, että Turkki täyttää riittävästi Kööpenhaminassa 21 ja 22 päivänä kesäkuuta 1993 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston vahvistamat arviointiperusteet, jotka koskevat demokratian takaavia vakaita instituutioita, oikeusvaltiota, ihmisoikeuksia sekä vähemmistöjen kunnioittamista ja suojelemista, ja Turkin on edelleen täytettävä nämä arviointiperusteet voidakseen päästä EU:n jäseneksi niiden suositusten mukaisesti, jotka esitetään vuotuisessa edistymiskertomuksessa. |
Or. bg
Tarkistus 425
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 63 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(63) Pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman poistamisen osalta, ja erityisesti ottaen huomioon asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) perusteella suoritettava säännöllinen aseman uudelleentarkastelu, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että kansainvälistä suojelua saaville henkilöille ilmoitetaan asianmukaisesti heidän asemansa mahdollisesta uudelleen harkinnasta ja että heille annetaan kohtuullisessa ajassa tilaisuus esittää vastineensa kirjallisesti ja henkilökohtaisessa puhuttelussa ennen kuin viranomaiset voivat tehdä perustellun päätöksen heidän asemansa poistamisesta. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 426
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 63 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(63) Pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman poistamisen osalta, ja erityisesti ottaen huomioon asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) perusteella suoritettava säännöllinen aseman uudelleentarkastelu, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että kansainvälistä suojelua saaville henkilöille ilmoitetaan asianmukaisesti heidän asemansa mahdollisesta uudelleen harkinnasta ja että heille annetaan kohtuullisessa ajassa tilaisuus esittää vastineensa kirjallisesti ja henkilökohtaisessa puhuttelussa ennen kuin viranomaiset voivat tehdä perustellun päätöksen heidän asemansa poistamisesta. | (63) Pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman poistamisen osalta jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että kansainvälistä suojelua saaville henkilöille ilmoitetaan asianmukaisesti heidän asemansa mahdollisesta uudelleen harkinnasta ja että heille annetaan kohtuullisessa ajassa tilaisuus esittää vastineensa kirjallisesti ja henkilökohtaisessa puhuttelussa ennen kuin viranomaiset voivat tehdä perustellun päätöksen heidän asemansa poistamisesta. Palauttamiskiellon periaatetta olisi aina kunnioitettava. |
Or. en
Tarkistus 427
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 63 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(63) Pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman poistamisen osalta, ja erityisesti ottaen huomioon asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) perusteella suoritettava säännöllinen aseman uudelleentarkastelu, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että kansainvälistä suojelua saaville henkilöille ilmoitetaan asianmukaisesti heidän asemansa mahdollisesta uudelleen harkinnasta ja että heille annetaan kohtuullisessa ajassa tilaisuus esittää vastineensa kirjallisesti ja henkilökohtaisessa puhuttelussa ennen kuin viranomaiset voivat tehdä perustellun päätöksen heidän asemansa poistamisesta. | (63) Pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman poistamisen osalta, ja erityisesti ottaen huomioon asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) perusteella suoritettava säännöllinen aseman uudelleentarkastelu, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että kansainvälistä suojelua saaville henkilöille ilmoitetaan asianmukaisesti heidän asemansa säännönmukaisesta ja pakollisesta uudelleen harkinnasta ja että heille annetaan kohtuullisessa ajassa tilaisuus esittää vastineensa kirjallisesti ja henkilökohtaisessa puhuttelussa ennen kuin viranomaiset voivat tehdä perustellun päätöksen heidän asemansa poistamisesta. |
Or. en
Tarkistus 428
Beatrix von Storch
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 63 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(63) Pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman poistamisen osalta, ja erityisesti ottaen huomioon asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) perusteella suoritettava säännöllinen aseman uudelleentarkastelu, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että kansainvälistä suojelua saaville henkilöille ilmoitetaan asianmukaisesti heidän asemansa mahdollisesta uudelleen harkinnasta ja että heille annetaan kohtuullisessa ajassa tilaisuus esittää vastineensa kirjallisesti ja henkilökohtaisessa puhuttelussa ennen kuin viranomaiset voivat tehdä perustellun päätöksen heidän asemansa poistamisesta. | (63) Pakolaisaseman poistamisen osalta, ja erityisesti ottaen huomioon asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) perusteella suoritettava säännöllinen aseman uudelleentarkastelu, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että kansainvälistä suojelua saaville henkilöille ilmoitetaan asianmukaisesti heidän asemansa mahdollisesta uudelleen harkinnasta ja että heille annetaan kohtuullisessa ajassa tilaisuus esittää vastineensa kirjallisesti ja henkilökohtaisessa puhuttelussa ennen kuin viranomaiset voivat tehdä perustellun päätöksen heidän asemansa poistamisesta. |
Or. en
Tarkistus 429
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 64 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(64) Kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta tehtyjen päätösten, mukaan lukien päätökset, jotka koskevat hakemuksen nimenomaista tai implisiittistä peruuttamista, ja päätökset, jotka koskevat pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman poistamista, osalta olisi oltava olemassa tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa kaikkien perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistettujen vaatimusten ja ehtojen mukaisesti. Menettelyn tehokkuuden varmistamiseksi hakijan olisi haettava muutosta tietyn määrätyn ajan kuluessa. Jotta hakija pystyisi noudattamaan kyseisiä määräaikoja ja jotta voitaisiin varmistaa tosiasiallinen mahdollisuus hakea muutosta, hakijan olisi voitava saada avukseen tulkki ja hänellä olisi oltava oikeus saada maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustusta. | (64) Kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta tehtyjen päätösten, mukaan lukien päätökset, jotka koskevat hakemuksen nimenomaista tai implisiittistä peruuttamista, ja päätökset, jotka koskevat pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman poistamista, osalta olisi oltava olemassa tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa. Menettelyn tehokkuuden varmistamiseksi hakijan olisi haettava muutosta tietyn määrätyn ajan kuluessa. Jotta hakija pystyisi noudattamaan kyseisiä määräaikoja ja jotta voitaisiin varmistaa tosiasiallinen mahdollisuus hakea muutosta, hakijan olisi voitava saada avukseen tulkki ja hänellä olisi oltava oikeus saada oikeusapua ja oikeudellista edustusta. |
Or. en
Tarkistus 430
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini, Jean Lambert
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 64 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(64) Kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta tehtyjen päätösten, mukaan lukien päätökset, jotka koskevat hakemuksen nimenomaista tai implisiittistä peruuttamista, ja päätökset, jotka koskevat pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman poistamista, osalta olisi oltava olemassa tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa kaikkien perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistettujen vaatimusten ja ehtojen mukaisesti. Menettelyn tehokkuuden varmistamiseksi hakijan olisi haettava muutosta tietyn määrätyn ajan kuluessa. Jotta hakija pystyisi noudattamaan kyseisiä määräaikoja ja jotta voitaisiin varmistaa tosiasiallinen mahdollisuus hakea muutosta, hakijan olisi voitava saada avukseen tulkki ja hänellä olisi oltava oikeus saada maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustusta. | (64) Kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta tehtyjen päätösten, mukaan lukien päätökset, jotka koskevat hakemuksen nimenomaista peruuttamista tai käsittelyn keskeyttämistä, ja päätökset, jotka koskevat pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman poistamista, osalta olisi oltava olemassa tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa kaikkien perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistettujen vaatimusten ja ehtojen mukaisesti. Menettelyn tehokkuuden varmistamiseksi hakijan olisi haettava muutosta tietyn määrätyn ajan kuluessa. Jotta hakija pystyisi noudattamaan kyseisiä määräaikoja ja jotta voitaisiin varmistaa tosiasiallinen mahdollisuus hakea muutosta, hakijan olisi voitava saada avukseen tulkki ja hänellä olisi oltava oikeus saada maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustusta. |
Or. en
Tarkistus 431
Beatrix von Storch
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 64 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(64) Kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta tehtyjen päätösten, mukaan lukien päätökset, jotka koskevat hakemuksen nimenomaista tai implisiittistä peruuttamista, ja päätökset, jotka koskevat pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman poistamista, osalta olisi oltava olemassa tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa kaikkien perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistettujen vaatimusten ja ehtojen mukaisesti. Menettelyn tehokkuuden varmistamiseksi hakijan olisi haettava muutosta tietyn määrätyn ajan kuluessa. Jotta hakija pystyisi noudattamaan kyseisiä määräaikoja ja jotta voitaisiin varmistaa tosiasiallinen mahdollisuus hakea muutosta, hakijan olisi voitava saada avukseen tulkki ja hänellä olisi oltava oikeus saada maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustusta. | (64) Kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta tehtyjen päätösten, mukaan lukien päätökset, jotka koskevat hakemuksen nimenomaista tai implisiittistä peruuttamista, ja päätökset, jotka koskevat pakolaisaseman poistamista, osalta olisi oltava olemassa tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa kaikkien perusoikeuskirjan 47 artiklassa vahvistettujen vaatimusten ja ehtojen mukaisesti. Menettelyn tehokkuuden varmistamiseksi hakijan olisi haettava muutosta tietyn määrätyn ajan kuluessa. Jotta hakija pystyisi noudattamaan kyseisiä määräaikoja ja jotta voitaisiin varmistaa tosiasiallinen mahdollisuus hakea muutosta, hakijan olisi voitava saada avukseen tulkki ja hänellä olisi oltava oikeus saada maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustusta. |
Or. en
Tarkistus 432
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 65 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(65) Jotta hakija voisi käyttää oikeuttaan tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, hänellä olisi oltava oikeus jäädä jäsenvaltion alueelle, kunnes ensimmäisen muutoksenhaun määräaika päättyy, ja kun tällaista oikeutta on käytetty asetetussa määräajassa, odottamaan muutoksenhaun tulosta. Ainoastaan joissakin tässä asetuksessa säädetyissä tapauksissa muutoksenhaun lykkäävä vaikutus ei ole automaattinen ja hakijan olisi pyydettävä tuomioistuinta lykkäämään palauttamispäätöksen täytäntöönpanoa tai tuomioistuin voi toimia viran puolesta tätä tarkoitusta varten. Jos tehdään poikkeus oikeudesta oikeussuojakeinoon, jolla on automaattinen lykkäävä vaikutus, hakijan puolustautumisoikeudet olisi taattava asianmukaisesti antamalla hänelle tarvittavat tulkkauspalvelut ja oikeusapu sekä antamalla hakijalle riittävästi aikaa valmistella ja toimittaa pyyntönsä tuomioistuimelle. Lisäksi tässä yhteydessä tuomioistuimen olisi voitava tutkia kansainvälisen suojelun myöntämisestä tehty kielteinen päätös tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen osalta. Hakijan olisi sallittava jäädä alueelle odottamaan tulosta menettelystä, jossa päätetään, saako hän jäädä maahan. Tämä päätös olisi kuitenkin tehtävä kuukauden kuluessa. | (65) Jotta hakija voisi käyttää oikeuttaan tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, hänellä olisi oltava oikeus jäädä jäsenvaltion alueelle, kunnes ensimmäisen muutoksenhaun määräaika päättyy, ja kun tällaista oikeutta on käytetty asetetussa määräajassa, odottamaan muutoksenhaun tulosta. |
Or. en
Tarkistus 433
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini, Jean Lambert
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 65 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(65) Jotta hakija voisi käyttää oikeuttaan tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, hänellä olisi oltava oikeus jäädä jäsenvaltion alueelle, kunnes ensimmäisen muutoksenhaun määräaika päättyy, ja kun tällaista oikeutta on käytetty asetetussa määräajassa, odottamaan muutoksenhaun tulosta. Ainoastaan joissakin tässä asetuksessa säädetyissä tapauksissa muutoksenhaun lykkäävä vaikutus ei ole automaattinen ja hakijan olisi pyydettävä tuomioistuinta lykkäämään palauttamispäätöksen täytäntöönpanoa tai tuomioistuin voi toimia viran puolesta tätä tarkoitusta varten. Jos tehdään poikkeus oikeudesta oikeussuojakeinoon, jolla on automaattinen lykkäävä vaikutus, hakijan puolustautumisoikeudet olisi taattava asianmukaisesti antamalla hänelle tarvittavat tulkkauspalvelut ja oikeusapu sekä antamalla hakijalle riittävästi aikaa valmistella ja toimittaa pyyntönsä tuomioistuimelle. Lisäksi tässä yhteydessä tuomioistuimen olisi voitava tutkia kansainvälisen suojelun myöntämisestä tehty kielteinen päätös tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen osalta. Hakijan olisi sallittava jäädä alueelle odottamaan tulosta menettelystä, jossa päätetään, saako hän jäädä maahan. Tämä päätös olisi kuitenkin tehtävä kuukauden kuluessa. | (65) Jotta hakija voisi käyttää oikeuttaan tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, hänellä olisi oltava oikeus jäädä jäsenvaltion alueelle, kunnes ensimmäisen muutoksenhaun määräaika päättyy, ja kun tällaista oikeutta on käytetty asetetussa määräajassa, odottamaan muutoksenhaun tulosta. |
Or. en
Tarkistus 434
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 65 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(65) Jotta hakija voisi käyttää oikeuttaan tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, hänellä olisi oltava oikeus jäädä jäsenvaltion alueelle, kunnes ensimmäisen muutoksenhaun määräaika päättyy, ja kun tällaista oikeutta on käytetty asetetussa määräajassa, odottamaan muutoksenhaun tulosta. Ainoastaan joissakin tässä asetuksessa säädetyissä tapauksissa muutoksenhaun lykkäävä vaikutus ei ole automaattinen ja hakijan olisi pyydettävä tuomioistuinta lykkäämään palauttamispäätöksen täytäntöönpanoa tai tuomioistuin voi toimia viran puolesta tätä tarkoitusta varten. Jos tehdään poikkeus oikeudesta oikeussuojakeinoon, jolla on automaattinen lykkäävä vaikutus, hakijan puolustautumisoikeudet olisi taattava asianmukaisesti antamalla hänelle tarvittavat tulkkauspalvelut ja oikeusapu sekä antamalla hakijalle riittävästi aikaa valmistella ja toimittaa pyyntönsä tuomioistuimelle. Lisäksi tässä yhteydessä tuomioistuimen olisi voitava tutkia kansainvälisen suojelun myöntämisestä tehty kielteinen päätös tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen osalta. Hakijan olisi sallittava jäädä alueelle odottamaan tulosta menettelystä, jossa päätetään, saako hän jäädä maahan. Tämä päätös olisi kuitenkin tehtävä kuukauden kuluessa. | (65) Jotta hakija voisi käyttää oikeuttaan tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, hänellä olisi oltava oikeus jäädä jäsenvaltion alueelle, kunnes ensimmäisen muutoksenhaun määräaika päättyy, ja kun tällaista oikeutta on käytetty asetetussa määräajassa, odottamaan muutoksenhaun tulosta. Ainoastaan joissakin tässä asetuksessa säädetyissä tapauksissa muutoksenhaun lykkäävä vaikutus on automaattinen. Hakijan puolustautumisoikeudet olisi kuitenkin taattava asianmukaisesti antamalla hänelle tarvittavat tulkkauspalvelut ja oikeusapu sekä antamalla hakijalle riittävästi aikaa valmistella ja toimittaa pyyntönsä tuomioistuimelle. Hakijan olisi sallittava jäädä alueelle odottamaan tulosta menettelystä, jossa päätetään, saako hän jäädä maahan. Tämä päätös olisi kuitenkin tehtävä kuukauden kuluessa. |
Or. en
Tarkistus 435
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 65 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(65) Jotta hakija voisi käyttää oikeuttaan tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, hänellä olisi oltava oikeus jäädä jäsenvaltion alueelle, kunnes ensimmäisen muutoksenhaun määräaika päättyy, ja kun tällaista oikeutta on käytetty asetetussa määräajassa, odottamaan muutoksenhaun tulosta. Ainoastaan joissakin tässä asetuksessa säädetyissä tapauksissa muutoksenhaun lykkäävä vaikutus ei ole automaattinen ja hakijan olisi pyydettävä tuomioistuinta lykkäämään palauttamispäätöksen täytäntöönpanoa tai tuomioistuin voi toimia viran puolesta tätä tarkoitusta varten. Jos tehdään poikkeus oikeudesta oikeussuojakeinoon, jolla on automaattinen lykkäävä vaikutus, hakijan puolustautumisoikeudet olisi taattava asianmukaisesti antamalla hänelle tarvittavat tulkkauspalvelut ja oikeusapu sekä antamalla hakijalle riittävästi aikaa valmistella ja toimittaa pyyntönsä tuomioistuimelle. Lisäksi tässä yhteydessä tuomioistuimen olisi voitava tutkia kansainvälisen suojelun myöntämisestä tehty kielteinen päätös tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen osalta. Hakijan olisi sallittava jäädä alueelle odottamaan tulosta menettelystä, jossa päätetään, saako hän jäädä maahan. Tämä päätös olisi kuitenkin tehtävä kuukauden kuluessa. | (65) Jotta hakija voisi käyttää oikeuttaan tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, hänellä olisi oltava oikeus jäädä jäsenvaltion alueelle, kunnes ensimmäisen muutoksenhaun määräaika päättyy, ja kun tällaista oikeutta on käytetty asetetussa määräajassa, odottamaan muutoksenhaun tulosta. Ainoastaan joissakin tässä direktiivissä säädetyissä tapauksissa muutoksenhaun lykkäävä vaikutus ei ole automaattinen ja hakijan olisi pyydettävä tuomioistuinta lykkäämään palauttamispäätöksen täytäntöönpanoa tai tuomioistuin voi toimia viran puolesta tätä tarkoitusta varten. Jos tehdään poikkeus oikeudesta oikeussuojakeinoon, jolla on automaattinen lykkäävä vaikutus, hakijan puolustautumisoikeudet olisi taattava asianmukaisesti antamalla hänelle tarvittavat tulkkauspalvelut ja oikeusapu sekä antamalla hakijalle riittävästi aikaa valmistella ja toimittaa pyyntönsä tuomioistuimelle. Lisäksi tässä yhteydessä tuomioistuimen olisi voitava tutkia kansainvälisen suojelun myöntämisestä tehty kielteinen päätös tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen osalta. Hakijan olisi sallittava jäädä alueelle odottamaan tulosta menettelystä, jossa päätetään, saako hän jäädä maahan. Tämä päätös olisi kuitenkin tehtävä kuukauden kuluessa. |
Or. fr
Tarkistus 436
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 67 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(67) Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 72 artiklan mukaisesti tämä asetus ei vaikuta niihin velvollisuuksiin, joita jäsenvaltioilla on yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi ja sisäisen turvallisuuden suojaamiseksi. | (67) Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 72 artiklan mukaisesti tämä direktiivi ei vaikuta niihin velvollisuuksiin, joita jäsenvaltioilla on yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi. |
Or. en
Tarkistus 437
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 67 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(67) Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 72 artiklan mukaisesti tämä asetus ei vaikuta niihin velvollisuuksiin, joita jäsenvaltioilla on yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi ja sisäisen turvallisuuden suojaamiseksi. | (67) Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 72 artiklan mukaisesti tämä direktiivi ei vaikuta niihin velvollisuuksiin, joita jäsenvaltioilla on yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi ja sisäisen turvallisuuden suojaamiseksi. |
Or. fr
Tarkistus 438
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 68 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(68) Luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta 27 päivänä huhtikuuta 2016 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2016/679 (yleinen tietosuoja-asetus)31 sovelletaan jäsenvaltioiden tätä asetusta soveltaessaan suorittamaan henkilötietojen käsittelyyn. | (68) Luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta 27 päivänä huhtikuuta 2016 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2016/679 (yleinen tietosuoja-asetus)31 sovelletaan jäsenvaltioiden tätä direktiiviä soveltaessaan suorittamaan henkilötietojen käsittelyyn. |
_________________ | _________________ |
31 EUVL L 119, 4.5.2016, s. 1. | 31 EUVL L 119, 4.5.2016, s. 1. |
Or. en
Tarkistus 439
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 69 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(69) Euroopan unionin turvapaikkaviraston tämän asetuksen puitteissa suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä olisi noudatettava Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 45/200132 sekä asetusta (EU) XXX/XXX (EU:n turvapaikkavirastoa koskeva asetus)33 ja sen yhteydessä olisi erityisesti noudatettava tarpeellisuus- ja suhteellisuusperiaatteita. | (69) Euroopan unionin turvapaikkaviraston tämän direktiivin puitteissa suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä olisi noudatettava Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 45/200132 sekä asetusta (EU) XXX/XXX (EU:n turvapaikkavirastoa koskeva asetus)33 ja sen yhteydessä olisi erityisesti noudatettava tarpeellisuus- ja suhteellisuusperiaatteita. |
_________________ | _________________ |
32 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 45/2001, annettu 18 päivänä joulukuuta 2000, yksilöiden suojelusta yhteisöjen toimielinten ja elinten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta (EYVL L 8, 12.1.2001, s. 1). | 32 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 45/2001, annettu 18 päivänä joulukuuta 2000, yksilöiden suojelusta yhteisöjen toimielinten ja elinten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta (EYVL L 8, 12.1.2001, s. 1). |
33 EUVL L […], […], s. […]. | 33 EUVL L […], […], s. […]. |
Or. en
Tarkistus 440
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 70 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(70) Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen rekisteröinnin tai jättämisen yhteydessä ja henkilökohtaisen puhuttelun aikana kerättyjen henkilötietojen olisi katsottava olevan osa hakijan asiakirjakansiota ja ne olisi säilytettävä useiden vuosien ajan, koska kansainvälistä suojelua jossakin jäsenvaltiossa pyytävät kolmansien maiden kansalaiset tai kansalaisuudettomat henkilöt voivat yrittää pyytää kansainvälistä suojelua toisessa jäsenvaltiossa tai tehdä myöhempiä hakemuksia samassa tai toisessa jäsenvaltiossa tulevina vuosina. Koska useimpien unionissa usean vuoden ajan oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten tai kansalaisuudettomien henkilöiden asema on vakiintunut tai he ovat voineet jopa saada jonkin jäsenvaltion kansalaisuuden kymmenen vuoden kuluttua siitä, kun heille myönnettiin kansainvälistä suojelua, kyseistä ajanjaksoa olisi pidettävä välttämättömänä ajanjaksona henkilötietojen, myös sormenjälkien ja kasvokuvien, säilyttämistä varten. | (70) Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen rekisteröinnin tai jättämisen yhteydessä ja henkilökohtaisen puhuttelun aikana kerättyjen henkilötietojen olisi katsottava olevan osa hakijan asiakirjakansiota ja ne olisi säilytettävä enintään kahden vuoden ajan lainvoimaisen päätöksen jälkeen. |
Or. en
Tarkistus 441
Cecilia Wikström, Sophia in 't Veld, Angelika Mlinar
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 70 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(70) Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen rekisteröinnin tai jättämisen yhteydessä ja henkilökohtaisen puhuttelun aikana kerättyjen henkilötietojen olisi katsottava olevan osa hakijan asiakirjakansiota ja ne olisi säilytettävä useiden vuosien ajan, koska kansainvälistä suojelua jossakin jäsenvaltiossa pyytävät kolmansien maiden kansalaiset tai kansalaisuudettomat henkilöt voivat yrittää pyytää kansainvälistä suojelua toisessa jäsenvaltiossa tai tehdä myöhempiä hakemuksia samassa tai toisessa jäsenvaltiossa tulevina vuosina. Koska useimpien unionissa usean vuoden ajan oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten tai kansalaisuudettomien henkilöiden asema on vakiintunut tai he ovat voineet jopa saada jonkin jäsenvaltion kansalaisuuden kymmenen vuoden kuluttua siitä, kun heille myönnettiin kansainvälistä suojelua, kyseistä ajanjaksoa olisi pidettävä välttämättömänä ajanjaksona henkilötietojen, myös sormenjälkien ja kasvokuvien, säilyttämistä varten. | (70) Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen rekisteröinnin tai jättämisen yhteydessä ja henkilökohtaisen puhuttelun aikana kerättyjen henkilötietojen olisi katsottava olevan osa hakijan asiakirjakansiota ja ne olisi säilytettävä useiden vuosien ajan, koska kansainvälistä suojelua jossakin jäsenvaltiossa pyytävät kolmansien maiden kansalaiset tai kansalaisuudettomat henkilöt voivat yrittää pyytää kansainvälistä suojelua toisessa jäsenvaltiossa tai tehdä myöhempiä hakemuksia samassa tai toisessa jäsenvaltiossa tulevina vuosina. Koska useimpien unionissa usean vuoden ajan oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten tai kansalaisuudettomien henkilöiden asema on vakiintunut tai he ovat voineet jopa saada jonkin jäsenvaltion kansalaisuuden viiden vuoden kuluttua siitä, kun heille myönnettiin kansainvälistä suojelua, kyseistä ajanjaksoa olisi pidettävä välttämättömänä ajanjaksona henkilötietojen, myös sormenjälkien ja kasvokuvien, säilyttämistä varten. |
Or. en
Perustelu
Näin mukautetaan tietojen säilyttämisen määräaikaa viiteen vuoteen eli määräaikaan, joka valittiin Eurodacia koskevassa Euroopan parlamentin kannassa.
Tarkistus 442
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 71 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(71) Jotta voidaan varmistaa yhdenmukaiset edellytykset tämän asetuksen täytäntöönpanolle, komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovalta erityisesti siltä osin kuin kyse on tietojen ja asiakirjojen antamisesta hakijoille ja toimenpiteistä, jotka koskevat erityisiä menettelyllisiä takeita tarvitsevia hakijoita, muun muassa alaikäisiä. Tätä täytäntöönpanovaltaa olisi käytettävä yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä, 16 päivänä helmikuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/201134 mukaisesti. | (71) Jotta voidaan varmistaa yhdenmukaiset edellytykset tämän asetuksen täytäntöönpanolle, komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovalta erityisesti siltä osin kuin kyse on tietojen ja asiakirjojen antamisesta hakijoille. Tätä täytäntöönpanovaltaa olisi käytettävä yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä, 16 päivänä helmikuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/201134 mukaisesti. |
_________________ | _________________ |
34 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 182/2011, annettu 16 päivänä helmikuuta 2011, yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä (EUVL L 55, 28.2.2011, s. 13). | 34 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 182/2011, annettu 16 päivänä helmikuuta 2011, yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä (EUVL L 55, 28.2.2011, s. 13). |
Or. en
Tarkistus 443
Cecilia Wikström, Sophia in 't Veld, Angelika Mlinar, Filiz Hyusmenova
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 71 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(71) Jotta voidaan varmistaa yhdenmukaiset edellytykset tämän asetuksen täytäntöönpanolle, komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovalta erityisesti siltä osin kuin kyse on tietojen ja asiakirjojen antamisesta hakijoille ja toimenpiteistä, jotka koskevat erityisiä menettelyllisiä takeita tarvitsevia hakijoita, muun muassa alaikäisiä. Tätä täytäntöönpanovaltaa olisi käytettävä yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä, 16 päivänä helmikuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/201134 mukaisesti. | (71) Jotta voidaan varmistaa yhdenmukaiset edellytykset tämän asetuksen täytäntöönpanolle, komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovalta erityisesti siltä osin kuin kyse on tietojen ja asiakirjojen antamisesta hakijoille ja toimenpiteistä, jotka koskevat tiettyjä menettelyllisiä takeita tarvitsevia hakijoita, muun muassa alaikäisiä. Tätä täytäntöönpanovaltaa olisi käytettävä yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä, 16 päivänä helmikuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/201134 mukaisesti. |
_________________ | _________________ |
34 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 182/2011, annettu 16 päivänä helmikuuta 2011, yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä (EUVL L 55, 28.2.2011, s. 13). | 34 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 182/2011, annettu 16 päivänä helmikuuta 2011, yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä (EUVL L 55, 28.2.2011, s. 13). |
Or. en
Perustelu
Terminologian mukauttamiseksi muita Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän välineitä koskevaan Euroopan parlamentin kantaan, erityisesti vastaanotto-olosuhteita koskevaan direktiiviin.
Tarkistus 444
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 71 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(71) Jotta voidaan varmistaa yhdenmukaiset edellytykset tämän asetuksen täytäntöönpanolle, komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovalta erityisesti siltä osin kuin kyse on tietojen ja asiakirjojen antamisesta hakijoille ja toimenpiteistä, jotka koskevat erityisiä menettelyllisiä takeita tarvitsevia hakijoita, muun muassa alaikäisiä. Tätä täytäntöönpanovaltaa olisi käytettävä yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä, 16 päivänä helmikuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/201134 mukaisesti. | (71) Jotta voidaan varmistaa yhdenmukaiset edellytykset tämän direktiivin täytäntöönpanolle, komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovalta erityisesti siltä osin kuin kyse on tietojen ja asiakirjojen antamisesta hakijoille ja toimenpiteistä, jotka koskevat erityisiä menettelyllisiä takeita tarvitsevia hakijoita, muun muassa alaikäisiä. Tätä täytäntöönpanovaltaa olisi käytettävä yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä, 16 päivänä helmikuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/201134 mukaisesti. |
_________________ | _________________ |
34 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 182/2011, annettu 16 päivänä helmikuuta 2011, yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä (EUVL L 55, 28.2.2011, s. 13). | 34 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 182/2011, annettu 16 päivänä helmikuuta 2011, yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä (EUVL L 55, 28.2.2011, s. 13). |
Or. en
Tarkistus 445
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 71 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(71) Jotta voidaan varmistaa yhdenmukaiset edellytykset tämän asetuksen täytäntöönpanolle, komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovalta erityisesti siltä osin kuin kyse on tietojen ja asiakirjojen antamisesta hakijoille ja toimenpiteistä, jotka koskevat erityisiä menettelyllisiä takeita tarvitsevia hakijoita, muun muassa alaikäisiä. Tätä täytäntöönpanovaltaa olisi käytettävä yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä, 16 päivänä helmikuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/201134 mukaisesti. | (71) Jotta voidaan varmistaa yhdenmukaiset edellytykset tämän direktiivin täytäntöönpanolle, komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovalta erityisesti siltä osin kuin kyse on tietojen ja asiakirjojen antamisesta hakijoille ja toimenpiteistä, jotka koskevat erityisiä menettelyllisiä takeita tarvitsevia hakijoita, muun muassa alaikäisiä. Tätä täytäntöönpanovaltaa olisi käytettävä yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä, 16 päivänä helmikuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/201134 mukaisesti. |
_________________ | _________________ |
34 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 182/2011, annettu 16 päivänä helmikuuta 2011, yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä (EUVL L 55, 28.2.2011, s. 13). | 34 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 182/2011, annettu 16 päivänä helmikuuta 2011, yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä (EUVL L 55, 28.2.2011, s. 13). |
Or. fr
Tarkistus 446
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 72 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(72) Jotta voitaisiin vastata unionin tasolla turvalliseksi kolmanneksi maaksi määritetyn tai EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon sisältyvän kolmannen maan tilanteen muuttumiseen äkillisesti huonompaan suuntaan, komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan nojalla säädöksiä, joissa keskeytetään kyseisen kolmannen maan määrittäminen unionin tasolla turvalliseksi kolmanneksi maaksi tai kyseisen kolmannen maan sisältyminen EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon kuudeksi kuukaudeksi, jos komissio katsoo perustellun arvioinnin perusteella, etteivät tässä asetuksessa säädetyt edellytykset enää täyty. On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla, ja että kyseiset kuulemiset toteutetaan niiden periaatteiden mukaan, jotka on vahvistettu 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä parempaa lainsäädäntöä koskevassa toimielinten sopimuksessa. Jotta voitaisiin erityisesti varmistaa tasavertainen osallistuminen delegoitujen säädösten valmisteluun, Euroopan parlamentille ja neuvostolle toimitetaan kaikki asiakirjat samaan aikaan kuin jäsenvaltioiden asiantuntijoille, ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asiantuntijoilla on järjestelmällisesti oikeus osallistua komission asiantuntijaryhmien kokouksiin, joissa valmistellaan delegoituja säädöksiä. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 447
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 72 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(72) Jotta voitaisiin vastata unionin tasolla turvalliseksi kolmanneksi maaksi määritetyn tai EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon sisältyvän kolmannen maan tilanteen muuttumiseen äkillisesti huonompaan suuntaan, komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan nojalla säädöksiä, joissa keskeytetään kyseisen kolmannen maan määrittäminen unionin tasolla turvalliseksi kolmanneksi maaksi tai kyseisen kolmannen maan sisältyminen EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon kuudeksi kuukaudeksi, jos komissio katsoo perustellun arvioinnin perusteella, etteivät tässä asetuksessa säädetyt edellytykset enää täyty. On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla, ja että kyseiset kuulemiset toteutetaan niiden periaatteiden mukaan, jotka on vahvistettu 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä parempaa lainsäädäntöä koskevassa toimielinten sopimuksessa. Jotta voitaisiin erityisesti varmistaa tasavertainen osallistuminen delegoitujen säädösten valmisteluun, Euroopan parlamentille ja neuvostolle toimitetaan kaikki asiakirjat samaan aikaan kuin jäsenvaltioiden asiantuntijoille, ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asiantuntijoilla on järjestelmällisesti oikeus osallistua komission asiantuntijaryhmien kokouksiin, joissa valmistellaan delegoituja säädöksiä. | (72) Jotta voitaisiin vastata unionin tasolla turvalliseksi kolmanneksi maaksi määritetyn tai EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon sisältyvän kolmannen maan tilanteen muuttumiseen äkillisesti huonompaan suuntaan, komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan nojalla säädöksiä, joissa keskeytetään kyseisen kolmannen maan määrittäminen unionin tasolla turvalliseksi kolmanneksi maaksi tai kyseisen kolmannen maan sisältyminen EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon kolmeksi kuukaudeksi, jos komissio katsoo perustellun arvioinnin perusteella, etteivät tässä asetuksessa säädetyt edellytykset enää täyty. Päinvastainen tilanne eli jonkin maan määrittäminen turvalliseksi kolmanneksi maaksi unionin tasolla tai jonkin maan lisääminen EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon olisi myös mahdollistettava siirtämällä komissiolle valta hyväksyä säädöksiä. On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla, ja että kyseiset kuulemiset toteutetaan niiden periaatteiden mukaan, jotka on vahvistettu 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä parempaa lainsäädäntöä koskevassa toimielinten sopimuksessa. Jotta voitaisiin erityisesti varmistaa tasavertainen osallistuminen delegoitujen säädösten valmisteluun, Euroopan parlamentille ja neuvostolle toimitetaan kaikki asiakirjat samaan aikaan kuin jäsenvaltioiden asiantuntijoille, ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asiantuntijoilla on järjestelmällisesti oikeus osallistua komission asiantuntijaryhmien kokouksiin, joissa valmistellaan delegoituja säädöksiä. |
Or. en
Tarkistus 448
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 72 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(72) Jotta voitaisiin vastata unionin tasolla turvalliseksi kolmanneksi maaksi määritetyn tai EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon sisältyvän kolmannen maan tilanteen muuttumiseen äkillisesti huonompaan suuntaan, komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan nojalla säädöksiä, joissa keskeytetään kyseisen kolmannen maan määrittäminen unionin tasolla turvalliseksi kolmanneksi maaksi tai kyseisen kolmannen maan sisältyminen EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon kuudeksi kuukaudeksi, jos komissio katsoo perustellun arvioinnin perusteella, etteivät tässä asetuksessa säädetyt edellytykset enää täyty. On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla, ja että kyseiset kuulemiset toteutetaan niiden periaatteiden mukaan, jotka on vahvistettu 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä parempaa lainsäädäntöä koskevassa toimielinten sopimuksessa. Jotta voitaisiin erityisesti varmistaa tasavertainen osallistuminen delegoitujen säädösten valmisteluun, Euroopan parlamentille ja neuvostolle toimitetaan kaikki asiakirjat samaan aikaan kuin jäsenvaltioiden asiantuntijoille, ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asiantuntijoilla on järjestelmällisesti oikeus osallistua komission asiantuntijaryhmien kokouksiin, joissa valmistellaan delegoituja säädöksiä. | (72) Jotta voitaisiin vastata unionin tasolla turvalliseksi kolmanneksi maaksi määritetyn tai EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon sisältyvän kolmannen maan tilanteen muuttumiseen äkillisesti huonompaan suuntaan, komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan nojalla säädöksiä, joissa keskeytetään kyseisen kolmannen maan määrittäminen unionin tasolla turvalliseksi kolmanneksi maaksi tai kyseisen kolmannen maan sisältyminen EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon kuudeksi kuukaudeksi, jos komissio katsoo perustellun arvioinnin perusteella, etteivät tässä direktiivissä säädetyt edellytykset enää täyty. On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla, ja että kyseiset kuulemiset toteutetaan niiden periaatteiden mukaan, jotka on vahvistettu 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä parempaa lainsäädäntöä koskevassa toimielinten sopimuksessa. Jotta voitaisiin erityisesti varmistaa tasavertainen osallistuminen delegoitujen säädösten valmisteluun, Euroopan parlamentille ja neuvostolle toimitetaan kaikki asiakirjat samaan aikaan kuin jäsenvaltioiden asiantuntijoille, ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asiantuntijoilla on järjestelmällisesti oikeus osallistua komission asiantuntijaryhmien kokouksiin, joissa valmistellaan delegoituja säädöksiä. |
Or. en
Tarkistus 449
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 72 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(72) Jotta voitaisiin vastata unionin tasolla turvalliseksi kolmanneksi maaksi määritetyn tai EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon sisältyvän kolmannen maan tilanteen muuttumiseen äkillisesti huonompaan suuntaan, komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan nojalla säädöksiä, joissa keskeytetään kyseisen kolmannen maan määrittäminen unionin tasolla turvalliseksi kolmanneksi maaksi tai kyseisen kolmannen maan sisältyminen EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon kuudeksi kuukaudeksi, jos komissio katsoo perustellun arvioinnin perusteella, etteivät tässä asetuksessa säädetyt edellytykset enää täyty. On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla, ja että kyseiset kuulemiset toteutetaan niiden periaatteiden mukaan, jotka on vahvistettu 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä parempaa lainsäädäntöä koskevassa toimielinten sopimuksessa. Jotta voitaisiin erityisesti varmistaa tasavertainen osallistuminen delegoitujen säädösten valmisteluun, Euroopan parlamentille ja neuvostolle toimitetaan kaikki asiakirjat samaan aikaan kuin jäsenvaltioiden asiantuntijoille, ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asiantuntijoilla on järjestelmällisesti oikeus osallistua komission asiantuntijaryhmien kokouksiin, joissa valmistellaan delegoituja säädöksiä. | (72) Jotta voitaisiin vastata unionin tasolla turvalliseksi kolmanneksi maaksi määritetyn tai EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon sisältyvän kolmannen maan tilanteen muuttumiseen äkillisesti huonompaan suuntaan, komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan nojalla säädöksiä, joissa keskeytetään kyseisen kolmannen maan määrittäminen unionin tasolla turvalliseksi kolmanneksi maaksi tai kyseisen kolmannen maan sisältyminen EU:n yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon kuudeksi kuukaudeksi, jos komissio katsoo perustellun arvioinnin perusteella, etteivät tässä direktiivissä säädetyt edellytykset enää täyty. On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla, ja että kyseiset kuulemiset toteutetaan niiden periaatteiden mukaan, jotka on vahvistettu 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä parempaa lainsäädäntöä koskevassa toimielinten sopimuksessa. Jotta voitaisiin erityisesti varmistaa tasavertainen osallistuminen delegoitujen säädösten valmisteluun, Euroopan parlamentille ja neuvostolle toimitetaan kaikki asiakirjat samaan aikaan kuin jäsenvaltioiden asiantuntijoille, ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asiantuntijoilla on järjestelmällisesti oikeus osallistua komission asiantuntijaryhmien kokouksiin, joissa valmistellaan delegoituja säädöksiä. |
Or. fr
Tarkistus 450
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 73 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(73) Tämä asetus ei koske jäsenvaltioiden välisiä menettelyjä, joista säädetään asetuksessa (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus). | (73) Tämä direktiivi ei koske jäsenvaltioiden välisiä menettelyjä, joista säädetään asetuksessa (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus). |
Or. en
Tarkistus 451
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 73 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(73) Tämä asetus ei koske jäsenvaltioiden välisiä menettelyjä, joista säädetään asetuksessa (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus). | (73) Tämä direktiivi ei koske jäsenvaltioiden välisiä menettelyjä, joista säädetään asetuksessa (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus). |
Or. fr
Tarkistus 452
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 74 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(74) Tätä asetusta olisi sovellettava niihin hakijoihin, joihin sovelletaan asetusta (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus), kyseisen asetuksen säännösten lisäksi ja niiden soveltamista rajoittamatta. | (74) Tätä direktiiviä olisi sovellettava niihin hakijoihin, joihin sovelletaan asetusta (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus), kyseisen asetuksen säännösten lisäksi ja niiden soveltamista rajoittamatta. |
Or. en
Tarkistus 453
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 74 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(74) Tätä asetusta olisi sovellettava niihin hakijoihin, joihin sovelletaan asetusta (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus), kyseisen asetuksen säännösten lisäksi ja niiden soveltamista rajoittamatta. | (74) Tätä direktiiviä olisi sovellettava niihin hakijoihin, joihin sovelletaan asetusta (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus), kyseisen asetuksen säännösten lisäksi ja niiden soveltamista rajoittamatta. |
Or. fr
Tarkistus 454
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 75 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(75) Tämän asetuksen soveltamista olisi arvioitava säännöllisin väliajoin. | (75) Tämän asetuksen soveltamista olisi arvioitava säännöllisin väliajoin erityisesti suhteessa tämän asetuksen III jakson soveltamiseen. |
Or. en
Perustelu
Tarkistuksella pyritään varmistamaan tämän asetuksen säännöksien, jotka liittyvät maksuttoman oikeusavun antamiseen turvapaikanhakijoille kaikissa menettelyn vaiheissa, täysimääräinen täytäntöönpano käytännössä.
Tarkistus 455
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 75 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(75) Tämän asetuksen soveltamista olisi arvioitava säännöllisin väliajoin. | (75) Asiaankuuluvien toimielimien, kuten Euroopan parlamentin, olisi arvioitava tämän asetuksen soveltamista säännöllisin väliajoin. |
Or. en
Tarkistus 456
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 75 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(75) Tämän asetuksen soveltamista olisi arvioitava säännöllisin väliajoin. | (75) Tämän direktiivin soveltamista olisi arvioitava säännöllisin väliajoin. |
Or. fr
Tarkistus 457
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 76 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(76) Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän asetuksen tavoitetta, joka on kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevan yhteisen menettelyn perustaminen, vaan se voidaan tämän asetuksen laajuuden ja vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 458
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 76 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(76) Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän asetuksen tavoitetta, joka on kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevan yhteisen menettelyn perustaminen, vaan se voidaan tämän asetuksen laajuuden ja vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi. | (76) Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen sen tavoitteiden saavuttamiseksi. |
Or. fr
Tarkistus 459
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 77 kappale – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
[Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevan 3 artiklan mukaisesti nämä jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet haluavansa osallistua tämän asetuksen hyväksymiseen ja soveltamiseen.] | [Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevan 3 artiklan mukaisesti nämä jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet haluavansa osallistua tämän direktiivin hyväksymiseen ja soveltamiseen.] |
Or. en
Tarkistus 460
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 77 kappale – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
[Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevan 3 artiklan mukaisesti nämä jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet haluavansa osallistua tämän asetuksen hyväksymiseen ja soveltamiseen.] | [Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevan 3 artiklan mukaisesti nämä jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet haluavansa osallistua tämän direktiivin hyväksymiseen ja soveltamiseen.] |
Or. fr
Tarkistus 461
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 77 kappale – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
[Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevien 1 ja 2 artiklan mukaisesti nämä jäsenvaltiot eivät osallistu tämän asetuksen hyväksymiseen, asetus ei sido näitä jäsenvaltioita eikä sitä sovelleta näihin jäsenvaltioihin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta mainitun pöytäkirjan 4 artiklan soveltamista.] | [Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevien 1 ja 2 artiklan mukaisesti nämä jäsenvaltiot eivät osallistu tämän direktiivin hyväksymiseen, direktiivi ei sido näitä jäsenvaltioita eikä sitä sovelleta näihin jäsenvaltioihin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta mainitun pöytäkirjan 4 artiklan soveltamista.] |
Or. en
Tarkistus 462
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 77 kappale – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
[Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevien 1 ja 2 artiklan mukaisesti nämä jäsenvaltiot eivät osallistu tämän asetuksen hyväksymiseen, asetus ei sido näitä jäsenvaltioita eikä sitä sovelleta näihin jäsenvaltioihin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta mainitun pöytäkirjan 4 artiklan soveltamista.] | [Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevien 1 ja 2 artiklan mukaisesti nämä jäsenvaltiot eivät osallistu tämän direktiivin hyväksymiseen, direktiivi ei sido näitä jäsenvaltioita eikä sitä sovelleta näihin jäsenvaltioihin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta mainitun pöytäkirjan 4 artiklan soveltamista.] |
Or. fr
Tarkistus 463
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 77 kappale – 5 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
[(XX) Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevien 1 ja 2 artiklan mukaisesti Yhdistynyt kuningaskunta ei osallistu tämän asetuksen hyväksymiseen, asetus ei sido Yhdistynyttä kuningaskuntaa eikä sitä sovelleta Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, sanotun kuitenkaan rajoittamatta mainitun pöytäkirjan 4 artiklan soveltamista. | [(XX) Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevien 1 ja 2 artiklan mukaisesti Yhdistynyt kuningaskunta ei osallistu tämän direktiivin hyväksymiseen, direktiivi ei sido Yhdistynyttä kuningaskuntaa eikä sitä sovelleta Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, sanotun kuitenkaan rajoittamatta mainitun pöytäkirjan 4 artiklan soveltamista. |
Or. en
Tarkistus 464
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 77 kappale – 5 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
[(XX) Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevien 1 ja 2 artiklan mukaisesti Yhdistynyt kuningaskunta ei osallistu tämän asetuksen hyväksymiseen, asetus ei sido Yhdistynyttä kuningaskuntaa eikä sitä sovelleta Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, sanotun kuitenkaan rajoittamatta mainitun pöytäkirjan 4 artiklan soveltamista. | [(XX) Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevien 1 ja 2 artiklan mukaisesti Yhdistynyt kuningaskunta ei osallistu tämän direktiivi hyväksymiseen, direktiivi ei sido Yhdistynyttä kuningaskuntaa eikä sitä sovelleta Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, sanotun kuitenkaan rajoittamatta mainitun pöytäkirjan 4 artiklan soveltamista. |
Or. fr
Tarkistus 465
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 77 kappale – 6 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(XX) Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevan 3 artiklan mukaisesti Irlanti on (... päivätyllä kirjeellä) ilmoittanut haluavansa osallistua tämän asetuksen hyväksymiseen ja soveltamiseen.] | (XX) Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevan 3 artiklan mukaisesti Irlanti on (... päivätyllä kirjeellä) ilmoittanut haluavansa osallistua tämän direktiivin hyväksymiseen ja soveltamiseen.] |
Or. en
Tarkistus 466
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 77 kappale – 6 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(XX) Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevan 3 artiklan mukaisesti Irlanti on (... päivätyllä kirjeellä) ilmoittanut haluavansa osallistua tämän asetuksen hyväksymiseen ja soveltamiseen.] | (XX) Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevan 3 artiklan mukaisesti Irlanti on (... päivätyllä kirjeellä) ilmoittanut haluavansa osallistua tämän direktiivin hyväksymiseen ja soveltamiseen.] |
Or. fr
Tarkistus 467
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 77 kappale – 8 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
[(XX) Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevan 3 artiklan mukaisesti Yhdistynyt kuningaskunta on (... päivätyllä kirjeellä) ilmoittanut haluavansa osallistua tämän asetuksen hyväksymiseen ja soveltamiseen. | [(XX) Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevan 3 artiklan mukaisesti Yhdistynyt kuningaskunta on (... päivätyllä kirjeellä) ilmoittanut haluavansa osallistua tämän direktiivin hyväksymiseen ja soveltamiseen. |
Or. en
Tarkistus 468
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 77 kappale – 8 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
[(XX) Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevan 3 artiklan mukaisesti Yhdistynyt kuningaskunta on (... päivätyllä kirjeellä) ilmoittanut haluavansa osallistua tämän asetuksen hyväksymiseen ja soveltamiseen. | [(XX) Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevan 3 artiklan mukaisesti Yhdistynyt kuningaskunta on (... päivätyllä kirjeellä) ilmoittanut haluavansa osallistua tämän direktiivin hyväksymiseen ja soveltamiseen. |
Or. fr
Tarkistus 469
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 77 kappale – 9 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(XX) Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevien 1 ja 2 artiklan mukaisesti Irlanti ei osallistu tämän asetuksen hyväksymiseen, asetus ei sido Irlantia eikä sitä sovelleta Irlantiin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta mainitun pöytäkirjan 4 artiklan soveltamista.] | (XX) Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevien 1 ja 2 artiklan mukaisesti Irlanti ei osallistu tämän direktiivin hyväksymiseen, direktiivi ei sido Irlantia eikä sitä sovelleta Irlantiin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta mainitun pöytäkirjan 4 artiklan soveltamista.] |
Or. en
Tarkistus 470
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 77 kappale – 9 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(XX) Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevien 1 ja 2 artiklan mukaisesti Irlanti ei osallistu tämän asetuksen hyväksymiseen, asetus ei sido Irlantia eikä sitä sovelleta Irlantiin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta mainitun pöytäkirjan 4 artiklan soveltamista.] | (XX) Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevien 1 ja 2 artiklan mukaisesti Irlanti ei osallistu tämän direktiivin hyväksymiseen, direktiivi ei sido Irlantia eikä sitä sovelleta Irlantiin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta mainitun pöytäkirjan 4 artiklan soveltamista.] |
Or. fr
Tarkistus 471
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 78 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(78) Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Tanskan asemasta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 22 olevien 1 ja 2 artiklan mukaisesti Tanska ei osallistu tämän asetuksen hyväksymiseen, asetus ei sido Tanskaa eikä sitä sovelleta Tanskaan. | (78) Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Tanskan asemasta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 22 olevien 1 ja 2 artiklan mukaisesti Tanska ei osallistu tämän direktiivin hyväksymiseen, direktiivi ei sido Tanskaa eikä sitä sovelleta Tanskaan. |
Or. en
Tarkistus 472
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 78 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(78) Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Tanskan asemasta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 22 olevien 1 ja 2 artiklan mukaisesti Tanska ei osallistu tämän asetuksen hyväksymiseen, asetus ei sido Tanskaa eikä sitä sovelleta Tanskaan. | (78) Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Tanskan asemasta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 22 olevien 1 ja 2 artiklan mukaisesti Tanska ei osallistu tämän direktiivin hyväksymiseen, direktiivi ei sido Tanskaa eikä sitä sovelleta Tanskaan. |
Or. fr
Tarkistus 473
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 79 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(79) Tässä asetuksessa kunnioitetaan perusoikeuksia ja otetaan huomioon erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustetut periaatteet. Tällä asetuksella pyritään erityisesti varmistamaan ihmisarvon täysimääräinen kunnioittaminen ja edistämään perusoikeuskirjan 1, 4, 8, 18, 19, 21, 23, 24 ja 47 artiklan soveltamista, | (79) Tässä direktiivissä kunnioitetaan perusoikeuksia ja otetaan huomioon erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustetut periaatteet. Tällä direktiivillä pyritään erityisesti varmistamaan ihmisarvon täysimääräinen kunnioittaminen ja edistämään perusoikeuskirjan 1, 4, 8, 18, 19, 21, 23, 24 ja 47 artiklan soveltamista, |
Or. fr
Tarkistus 474
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
Johdanto-osan 79 kappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
(79) Tässä asetuksessa kunnioitetaan perusoikeuksia ja otetaan huomioon erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustetut periaatteet. Tällä asetuksella pyritään erityisesti varmistamaan ihmisarvon täysimääräinen kunnioittaminen ja edistämään perusoikeuskirjan 1, 4, 8, 18, 19, 21, 23, 24 ja 47 artiklan soveltamista, | (79) Tässä direktiivissä kunnioitetaan perusoikeuksia ja otetaan huomioon erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustetut periaatteet. Tällä direktiivillä pyritään erityisesti varmistamaan ihmisarvon täysimääräinen kunnioittaminen ja edistämään perusoikeuskirjan 1, 4, 8, 18, 19, 21, 23, 24 ja 47 artiklan soveltamista, |
Or. en
Tarkistus 475
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
1 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Tässä asetuksessa vahvistetaan asetuksessa (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) tarkoitetun kansainvälisen suojelun myöntämistä ja poistamista koskeva yhteinen menettely. | Tässä direktiivissä vahvistetaan asetuksessa (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) tarkoitetun kansainvälisen suojelun myöntämistä ja poistamista koskeva yhteinen menettely. |
Or. en
Tarkistus 476
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
1 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Tässä asetuksessa vahvistetaan asetuksessa (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) tarkoitetun kansainvälisen suojelun myöntämistä ja poistamista koskeva yhteinen menettely. | Tässä direktiivissä vahvistetaan asetuksessa (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) tarkoitetun kansainvälisen suojelun myöntämistä ja poistamista koskeva yhteinen menettely. |
Or. fr
Tarkistus 477
Jeroen Lenaers
Ehdotus asetukseksi
2 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Tätä asetusta sovelletaan kaikkiin jäsenvaltioiden alueella, myös niiden ulkorajoilla, aluemerellä tai kauttakulkualueilla, tehtyihin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin ja kansainvälisen suojelun poistamiseen. | 1. Tätä asetusta sovelletaan ainoastaan jäsenvaltioiden alueella, myös niiden ulkorajoilla, aluemerellä tai kauttakulkualueilla, tehtyihin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin ja kansainvälisen suojelun poistamiseen. |
Or. en
Tarkistus 478
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
2 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Tätä asetusta sovelletaan kaikkiin jäsenvaltioiden alueella, myös niiden ulkorajoilla, aluemerellä tai kauttakulkualueilla, tehtyihin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin ja kansainvälisen suojelun poistamiseen. | 1. Tätä direktiiviä sovelletaan kaikkiin jäsenvaltioiden alueella, myös niiden ulkorajoilla, aluemerellä tai kauttakulkualueilla, tehtyihin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin ja kansainvälisen suojelun poistamiseen. |
Or. fr
Tarkistus 479
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
2 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Tätä asetusta sovelletaan kaikkiin jäsenvaltioiden alueella, myös niiden ulkorajoilla, aluemerellä tai kauttakulkualueilla, tehtyihin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin ja kansainvälisen suojelun poistamiseen. | 1. Tätä direktiiviä sovelletaan kaikkiin jäsenvaltioiden alueella, myös niiden ulkorajoilla, aluemerellä tai kauttakulkualueilla, tehtyihin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin ja kansainvälisen suojelun poistamiseen. |
Or. en
Tarkistus 480
Sergei Stanishev
Ehdotus asetukseksi
2 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Tätä asetusta ei sovelleta jäsenvaltioiden edustustoille esitettyihin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin eikä diplomaattista tai alueellista turvapaikkaa koskeviin pyyntöihin. | 2. Jäsenvaltiot voivat soveltaa tätä asetusta kolmansissa maissa sijaitseville jäsenvaltioiden edustustoille esitettyihin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin ja diplomaattista tai alueellista turvapaikkaa koskeviin pyyntöihin. |
Or. en
Perustelu
Jäsenvaltioilla olisi oltava mahdollisuus soveltaa tämän asetuksen säännöksiä kolmansissa maissa. Siten tarjottaisiin turvapaikanhakijoille turvallinen ja laillinen mahdollisuus hakea kansainvälistä suojelua.
Tarkistus 481
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
2 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Tätä asetusta ei sovelleta jäsenvaltioiden edustustoille esitettyihin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin eikä diplomaattista tai alueellista turvapaikkaa koskeviin pyyntöihin. | 2. Tätä direktiiviä ei sovelleta jäsenvaltioiden edustustoille esitettyihin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin eikä diplomaattista tai alueellista turvapaikkaa koskeviin pyyntöihin. |
Or. fr
Tarkistus 482
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
2 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Tätä asetusta ei sovelleta jäsenvaltioiden edustustoille esitettyihin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin eikä diplomaattista tai alueellista turvapaikkaa koskeviin pyyntöihin. | 2. Tätä direktiiviä ei sovelleta jäsenvaltioiden edustustoille esitettyihin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin eikä diplomaattista tai alueellista turvapaikkaa koskeviin pyyntöihin. |
Or. en
Tarkistus 483
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
3 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltiot voivat päättää soveltaa tätä asetusta sellaisiin suojelua koskeviin hakemuksiin, joihin ei sovelleta asetusta (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus). | Jäsenvaltiot voivat päättää soveltaa tätä direktiiviä sellaisiin suojelua koskeviin hakemuksiin, joihin ei sovelleta asetusta (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus). |
Or. en
Tarkistus 484
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
3 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltiot voivat päättää soveltaa tätä asetusta sellaisiin suojelua koskeviin hakemuksiin, joihin ei sovelleta asetusta (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus). | Jäsenvaltiot voivat päättää soveltaa tätä direktiiviä sellaisiin suojelua koskeviin hakemuksiin, joihin ei sovelleta asetusta (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus). |
Or. fr
Tarkistus 485
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
3 a artikla (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| 3 a artikla |
| Suotuisammat säännökset |
| Jäsenvaltiot voivat ottaa käyttöön tai pitää voimassa suotuisampia säännöksiä, joita sovelletaan kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevissa menettelyissä, edellyttäen että säännökset ovat tämän asetuksen mukaisia. |
Or. en
Tarkistus 486
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 1 kohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Tässä asetuksessa sovelletaan seuraavia asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) 2 artiklassa tarkoitettuja määritelmiä: | 1. Tässä direktiivissä sovelletaan seuraavia asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) 2 artiklassa tarkoitettuja määritelmiä: |
Or. en
Tarkistus 487
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 1 kohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Tässä asetuksessa sovelletaan seuraavia asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) 2 artiklassa tarkoitettuja määritelmiä: | 1. Tässä direktiivissä sovelletaan seuraavia asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) 2 artiklassa tarkoitettuja määritelmiä: |
Or. fr
Tarkistus 488
Beatrix von Storch
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 1 kohta – c alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
c) ’toissijaista suojelua saava henkilö’; | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 489
Beatrix von Storch
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 1 kohta – f alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
f) ’toissijainen suojeluasema’; | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 490
Sergei Stanishev
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 1 kohta – f a alakohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| f a) ’perheenjäsenet’ |
Or. en
Perustelu
Komission ehdotuksen 31 artikla on ristiriidassa muun muassa Dublin-asetuksen perheenjäsenten määritelmän kanssa. Hakemuksien tutkimista yhdessä koskevaa mahdollisuutta olisi laajennettava kaikkiin perheenjäseniin, millä virtaviivaistettaisiin hakemusmenettelyjä.
Tarkistus 491
Kinga Gál
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 2 kohta – a alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
a) ’kansainvälistä suojelua koskevalla hakemuksella’ tai ’hakemuksella’ tarkoitetaan kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön esittämää pyyntöä saada suojelua jostakin jäsenvaltiosta, kun hakijan voidaan katsoa tarkoittavan pakolaisasemaa tai toissijaista suojeluasemaa; | a) ’kansainvälistä suojelua koskevalla hakemuksella’ tai ’hakemuksella’ tarkoitetaan kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön esittämää pyyntöä saada suojelua jostakin jäsenvaltiosta, kun hakijan voidaan katsoa tarkoittavan pakolaisasemaa; |
Or. hu
Tarkistus 492
Beatrix von Storch
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 2 kohta – a alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
a) ’kansainvälistä suojelua koskevalla hakemuksella’ tai ’hakemuksella’ tarkoitetaan kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön esittämää pyyntöä saada suojelua jostakin jäsenvaltiosta, kun hakijan voidaan katsoa tarkoittavan pakolaisasemaa tai toissijaista suojeluasemaa; | a) ’kansainvälistä suojelua koskevalla hakemuksella’ tai ’hakemuksella’ tarkoitetaan kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön esittämää pyyntöä saada suojelua jostakin jäsenvaltiosta, kun hakijan voidaan katsoa tarkoittavan pakolaisasemaa; |
Or. en
Tarkistus 493
Udo Voigt
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 2 kohta – a alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
a) ’kansainvälistä suojelua koskevalla hakemuksella’ tai ’hakemuksella’ tarkoitetaan kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön esittämää pyyntöä saada suojelua jostakin jäsenvaltiosta, kun hakijan voidaan katsoa tarkoittavan pakolaisasemaa tai toissijaista suojeluasemaa; | a) ’kansainvälistä suojelua koskevalla hakemuksella’ tai ’hakemuksella’ tarkoitetaan kolmannen maan kansalaisen esittämää pyyntöä saada suojelua jostakin jäsenvaltiosta, kun hakijan voidaan katsoa tarkoittavan pakolaisasemaa tai toissijaista suojeluasemaa; |
Or. de
Tarkistus 494
Udo Voigt
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 2 kohta – b alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
b) ’hakijalla’ tarkoitetaan kolmannen maan kansalaista tai kansalaisuudetonta henkilöä, joka on tehnyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, josta ei vielä ole tehty lainvoimaista päätöstä; | b) ’hakijalla’ tarkoitetaan kolmannen maan kansalaista, joka on tehnyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, josta ei vielä ole tehty lainvoimaista päätöstä; |
Or. de
Tarkistus 495
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 2 kohta – b a alakohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| b a) kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ’rekisteröinnillä’ tarkoitetaan kansainvälistä suojelua hakevan henkilön henkilötietojen, kuten sormenjälkien ja kasvokuvan, rekisteröintiä [Eurodac-asetuksen 10 artiklan 1 kohdan] mukaisesti, millä virallistetaan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus; |
Or. en
Tarkistus 496
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 2 kohta – b b alakohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| b b) kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ’jättämisellä’ tarkoitetaan toimea, jolla hakija esittää saatavilla olevan näytön, joka voi tukea kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta [aseman määrittelyä koskevan asetuksen 4 artiklan 1 kohdan] mukaisesti; |
Or. en
Tarkistus 497
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 2 kohta – c alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
c) ’hakijalla, joka tarvitsee erityisiä menettelyllisiä takeita’, tarkoitetaan hakijaa, jonka mahdollisuus hyödyntää tässä asetuksessa säädettyjä oikeuksia ja täyttää tämän asetuksen mukaiset velvollisuudet on rajallinen yksilöllisten olosuhteiden vuoksi; | c) ’hakijalla, joka tarvitsee erityisiä menettelyllisiä takeita’, tarkoitetaan hakijaa, jonka mahdollisuus hyödyntää tässä asetuksessa säädettyjä oikeuksia ja täyttää tämän asetuksen mukaiset velvollisuudet on rajallinen yksilöllisten olosuhteiden tai erityisen haavoittuvuuden vuoksi; |
Or. en
Tarkistus 498
Cecilia Wikström, Sophia in 't Veld, Angelika Mlinar, Filiz Hyusmenova
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 2 kohta – c alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
c) ’hakijalla, joka tarvitsee erityisiä menettelyllisiä takeita’, tarkoitetaan hakijaa, jonka mahdollisuus hyödyntää tässä asetuksessa säädettyjä oikeuksia ja täyttää tämän asetuksen mukaiset velvollisuudet on rajallinen yksilöllisten olosuhteiden vuoksi; | c) ’hakijalla, joka tarvitsee tiettyjä menettelyllisiä takeita’, tarkoitetaan hakijaa, jonka mahdollisuus hyödyntää tässä asetuksessa säädettyjä oikeuksia ja täyttää tämän asetuksen mukaiset velvollisuudet on rajallinen yksilöllisten olosuhteiden vuoksi; |
Or. en
Perustelu
Terminologian mukauttamiseksi muita Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän välineitä koskevaan Euroopan parlamentin kantaan, erityisesti vastaanotto-olosuhteita koskevaan direktiiviin.
Tarkistus 499
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 2 kohta – c alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
c) ’hakijalla, joka tarvitsee erityisiä menettelyllisiä takeita’, tarkoitetaan hakijaa, jonka mahdollisuus hyödyntää tässä asetuksessa säädettyjä oikeuksia ja täyttää tämän asetuksen mukaiset velvollisuudet on rajallinen yksilöllisten olosuhteiden vuoksi; | c) ’hakijalla, joka tarvitsee erityisiä menettelyllisiä takeita’, tarkoitetaan hakijaa, jonka mahdollisuus hyödyntää tässä direktiivissä säädettyjä oikeuksia ja täyttää tämän direktiivin mukaiset velvollisuudet on rajallinen yksilöllisten olosuhteiden vuoksi; |
Or. fr
Tarkistus 500
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 2 kohta – c alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
c) ’hakijalla, joka tarvitsee erityisiä menettelyllisiä takeita’, tarkoitetaan hakijaa, jonka mahdollisuus hyödyntää tässä asetuksessa säädettyjä oikeuksia ja täyttää tämän asetuksen mukaiset velvollisuudet on rajallinen yksilöllisten olosuhteiden vuoksi; | c) ’hakijalla, joka tarvitsee erityisiä menettelyllisiä takeita’, hakijaa, jonka mahdollisuus hyödyntää tässä direktiivissä säädettyjä oikeuksia ja täyttää tämän direktiivin mukaiset velvollisuudet on rajallinen yksilöllisten olosuhteiden vuoksi; |
Or. en
Tarkistus 501
Péter Niedermüller, Josef Weidenholzer, Ana Gomes, Marju Lauristin
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 2 kohta – c a alakohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| c a) kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ’rekisteröinnillä’ tarkoitetaan kansainvälistä suojelua hakevan henkilön henkilötietojen rekisteröintiä [Eurodac-asetuksen 10 artiklan 1 kohdan] mukaisesti, millä virallistetaan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus; |
Or. en
Tarkistus 502
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 2 kohta – c a alakohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| c a) ’kansalaisuudettomalla henkilöllä’ tarkoitetaan henkilöä, jota ei mikään valtio kansallisen lainsäädäntönsä perusteella pidä kansalaisenaan; |
Or. en
Tarkistus 503
Péter Niedermüller, Marju Lauristin, Ana Gomes, Josef Weidenholzer
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 2 kohta – c b alakohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| c b) kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ’jättämisellä’ tarkoitetaan toimea, jolla hakija esittää saatavilla olevan näytön, joka saattaa auttaa tukemaan kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta [aseman määrittelyä koskevan asetuksen 4 artiklan 1 kohdan] mukaisesti; |
Or. en
Tarkistus 504
Péter Niedermüller, Ana Gomes, Josef Weidenholzer
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 2 kohta – d alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
d) ’lainvoimaisella päätöksellä’ tarkoitetaan päätöstä siitä, myönnetäänkö kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle pakolaisasema tai toissijainen suojeluasema asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) nojalla, mukaan lukien päätös hakemuksen hylkäämisestä tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi tai päätös hakemuksen hylkäämisestä hakemuksena, jonka hakija on nimenomaisesti peruuttanut ja josta hän on luopunut ja johon ei enää voida hakea muutosta kyseisessä jäsenvaltiossa; | d) ’lainvoimaisella päätöksellä’ tarkoitetaan päätöstä siitä, myönnetäänkö kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle pakolaisasema tai toissijainen suojeluasema asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) nojalla; |
Or. en
Perustelu
Ei ole tarpeen säätää perusteista, joiden nojalla hakemus on hylätty lainvoimaista päätöstä tehdessä. Lisäksi, koska joitakin komission luettelemia käsitteitä aiotaan muuttaa, ne on poistettava, jotta taataan yhtenevyys myöhempiin tarkistuksiin nähden.
Tarkistus 505
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 2 kohta – d alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
d) ’lainvoimaisella päätöksellä’ tarkoitetaan päätöstä siitä, myönnetäänkö kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle pakolaisasema tai toissijainen suojeluasema asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) nojalla, mukaan lukien päätös hakemuksen hylkäämisestä tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi tai päätös hakemuksen hylkäämisestä hakemuksena, jonka hakija on nimenomaisesti peruuttanut ja josta hän on luopunut ja johon ei enää voida hakea muutosta kyseisessä jäsenvaltiossa; | d) ’lainvoimaisella päätöksellä’ tarkoitetaan päätöstä siitä, myönnetäänkö kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle pakolaisasema tai toissijainen suojeluasema asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) nojalla, mukaan lukien päätös hakemuksen hylkäämisestä hakemuksena, jonka hakija on nimenomaisesti peruuttanut ja johon ei enää voida hakea muutosta kyseisessä jäsenvaltiossa; |
Or. en
Tarkistus 506
Jeroen Lenaers
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 2 kohta – d alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
d) ’lainvoimaisella päätöksellä’ tarkoitetaan päätöstä siitä, myönnetäänkö kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle pakolaisasema tai toissijainen suojeluasema asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) nojalla, mukaan lukien päätös hakemuksen hylkäämisestä tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi tai päätös hakemuksen hylkäämisestä hakemuksena, jonka hakija on nimenomaisesti peruuttanut ja josta hän on luopunut ja johon ei enää voida hakea muutosta kyseisessä jäsenvaltiossa; | d) ’lainvoimaisella päätöksellä’ tarkoitetaan päätöstä siitä, myönnetäänkö kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle pakolaisasema tai toissijainen suojeluasema asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) nojalla, mukaan lukien päätös hakemuksen hylkäämisestä tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi tai päätös hakemuksen hylkäämisestä hakemuksena, jonka hakija on nimenomaisesti peruuttanut ja josta hän on luopunut ja johon ei enää voida hakea muutosta 53 artiklan mukaisesti kyseisessä jäsenvaltiossa; |
Or. en
Tarkistus 507
Beatrix von Storch
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 2 kohta – d alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
d) ’lainvoimaisella päätöksellä’ tarkoitetaan päätöstä siitä, myönnetäänkö kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle pakolaisasema tai toissijainen suojeluasema asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) nojalla, mukaan lukien päätös hakemuksen hylkäämisestä tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi tai päätös hakemuksen hylkäämisestä hakemuksena, jonka hakija on nimenomaisesti peruuttanut ja josta hän on luopunut ja johon ei enää voida hakea muutosta kyseisessä jäsenvaltiossa; | d) ’lainvoimaisella päätöksellä’ tarkoitetaan päätöstä siitä, myönnetäänkö kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle pakolaisasema asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) nojalla, mukaan lukien päätös hakemuksen hylkäämisestä tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi tai päätös hakemuksen hylkäämisestä hakemuksena, jonka hakija on nimenomaisesti peruuttanut ja josta hän on luopunut ja johon ei enää voida hakea muutosta kyseisessä jäsenvaltiossa; |
Or. en
Tarkistus 508
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 2 kohta – e alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
e) ’määrittävällä viranomaisella’ tarkoitetaan jäsenvaltion mitä tahansa lainkäyttöelimiin verrattavaa tai hallinnollista elintä, joka vastaa kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten tutkinnasta ja jolla on toimivalta tehdä niistä ensimmäinen päätös; | e) ’määrittävällä viranomaisella’ tarkoitetaan jäsenvaltion mitä tahansa lainkäyttöelintä tai hallinnollista elintä, joka vastaa kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten tutkinnasta; |
Or. en
Tarkistus 509
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 2 kohta – e alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
e) ’määrittävällä viranomaisella’ tarkoitetaan jäsenvaltion mitä tahansa lainkäyttöelimiin verrattavaa tai hallinnollista elintä, joka vastaa kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten tutkinnasta ja jolla on toimivalta tehdä niistä ensimmäinen päätös; | e) ’määrittävällä viranomaisella’ tarkoitetaan jäsenvaltion mitä tahansa lainkäyttöelintä, lainkäyttöelimiin verrattavaa tai hallinnollista elintä, joka vastaa kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten tutkinnasta ja jolla on toimivalta tehdä niistä ensimmäinen päätös; |
Or. en
Tarkistus 510
Miltiadis Kyrkos
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 2 kohta – f alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
f) ’edunvalvojalla’ tarkoitetaan henkilöä tai organisaatiota, joka on nimetty avustamaan ja edustamaan ilman huoltajaa olevaa alaikäistä, jotta voidaan turvata lapsen etu ja hänen yleinen hyvinvointinsa tässä asetuksessa säädetyissä menettelyissä ja tehdä tarvittaessa alaikäisen puolesta oikeustoimia; | f) ’edunvalvojalla’ tarkoitetaan henkilöä tai organisaatiota, joka on nimetty avustamaan ja edustamaan ilman huoltajaa olevaa alaikäistä, jotta voidaan turvata lapsen etu ja hänen yleinen hyvinvointinsa tässä asetuksessa säädetyissä menettelyissä ja tehdä tarvittaessa alaikäisen puolesta oikeustoimia, ja silloin kun edustajaksi nimitetään organisaatio, sen on nimettävä henkilö, joka vastaa ilman huoltajaa olevan alaikäisen edunvalvojan tehtävistä direktiivin 2013/33/EU mukaisesti; |
Or. en
Tarkistus 511
Péter Niedermüller, Marju Lauristin, Josef Weidenholzer, Ana Gomes
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 2 kohta – f alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
f) ’edunvalvojalla’ tarkoitetaan henkilöä tai organisaatiota, joka on nimetty avustamaan ja edustamaan ilman huoltajaa olevaa alaikäistä, jotta voidaan turvata lapsen etu ja hänen yleinen hyvinvointinsa tässä asetuksessa säädetyissä menettelyissä ja tehdä tarvittaessa alaikäisen puolesta oikeustoimia; | f) ’edunvalvojalla’ tarkoitetaan henkilöä tai organisaatiota, jonka toimivaltaiset elimet ovat nimenneet avustamaan ja edustamaan ilman huoltajaa olevaa alaikäistä tässä asetuksessa säädetyissä menettelyissä, jotta voidaan turvata lapsen etu ja hänen hyvinvointinsa ja tehdä tarvittaessa alaikäisen puolesta oikeustoimia |
Or. en
Perustelu
Aseman määrittelyä koskevassa asetuksessa olevan kompromissiehdotuksen sanamuoto. Euroopan parlamentin olisi varmistettava määritelmien yhdenmukaisuus.
Tarkistus 512
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 2 kohta – f alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
f) ’edunvalvojalla’ tarkoitetaan henkilöä tai organisaatiota, joka on nimetty avustamaan ja edustamaan ilman huoltajaa olevaa alaikäistä, jotta voidaan turvata lapsen etu ja hänen yleinen hyvinvointinsa tässä asetuksessa säädetyissä menettelyissä ja tehdä tarvittaessa alaikäisen puolesta oikeustoimia; | f) ’edunvalvojalla’ tarkoitetaan henkilöä tai organisaatiota, joka on nimetty avustamaan ja edustamaan ilman huoltajaa olevaa alaikäistä, jotta voidaan turvata lapsen etu ja hänen yleinen hyvinvointinsa tässä direktiivissä säädetyissä menettelyissä ja tehdä tarvittaessa alaikäisen puolesta oikeustoimia; |
Or. fr
Tarkistus 513
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 2 kohta – f alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
f) ’edunvalvojalla’ tarkoitetaan henkilöä tai organisaatiota, joka on nimetty avustamaan ja edustamaan ilman huoltajaa olevaa alaikäistä, jotta voidaan turvata lapsen etu ja hänen yleinen hyvinvointinsa tässä asetuksessa säädetyissä menettelyissä ja tehdä tarvittaessa alaikäisen puolesta oikeustoimia; | f) ’edunvalvojalla’ tarkoitetaan henkilöä tai organisaatiota, joka on nimetty avustamaan ja edustamaan ilman huoltajaa olevaa alaikäistä, jotta voidaan turvata lapsen etu ja hänen yleinen hyvinvointinsa tässä direktiivissä säädetyissä menettelyissä ja tehdä tarvittaessa alaikäisen puolesta oikeustoimia; |
Or. en
Tarkistus 514
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 2 kohta – f alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
f) ’edunvalvojalla’ tarkoitetaan henkilöä tai organisaatiota, joka on nimetty avustamaan ja edustamaan ilman huoltajaa olevaa alaikäistä, jotta voidaan turvata lapsen etu ja hänen yleinen hyvinvointinsa tässä asetuksessa säädetyissä menettelyissä ja tehdä tarvittaessa alaikäisen puolesta oikeustoimia; | f) ’edunvalvojalla’ tarkoitetaan henkilöä tai organisaatiota, joka on nimetty avustamaan ja edustamaan ilman huoltajaa olevaa alaikäistä, jotta voidaan turvata lapsen etu ja hänen hyvinvointinsa tässä asetuksessa säädetyissä menettelyissä ja tehdä tarvittaessa alaikäisen puolesta oikeustoimia; |
Or. en
Tarkistus 515
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 2 kohta – f alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
f) ’edunvalvojalla’ tarkoitetaan henkilöä tai organisaatiota, joka on nimetty avustamaan ja edustamaan ilman huoltajaa olevaa alaikäistä, jotta voidaan turvata lapsen etu ja hänen yleinen hyvinvointinsa tässä asetuksessa säädetyissä menettelyissä ja tehdä tarvittaessa alaikäisen puolesta oikeustoimia; | f) ’edunvalvojalla’ tarkoitetaan luonnollista henkilöä, joka on nimetty avustamaan ja edustamaan ilman huoltajaa olevaa alaikäistä, jotta voidaan turvata lapsen etu ja hänen yleinen hyvinvointinsa tässä asetuksessa säädetyissä menettelyissä ja tehdä tarvittaessa alaikäisen puolesta oikeustoimia; |
Or. en
Tarkistus 516
Miltiadis Kyrkos
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 2 kohta – g alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
g) ’kansainvälisen suojelun poistamisella’ tarkoitetaan määrittävän viranomaisen päätöstä peruuttaa, lakkauttaa tai jättää uusimatta tietyn henkilön pakolaisasema tai toissijainen suojeluasema; | g) ’kansainvälisen suojelun poistamisella’ tarkoitetaan määrittävän viranomaisen päätöstä peruuttaa, lakkauttaa tai jättää uusimatta tietyn henkilön pakolaisasema tai toissijainen suojeluasema [aseman määrittelyä koskevan asetuksen] mukaisesti; |
Or. en
Tarkistus 517
Beatrix von Storch
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 2 kohta – g alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
g) ’kansainvälisen suojelun poistamisella’ tarkoitetaan määrittävän viranomaisen päätöstä peruuttaa, lakkauttaa tai jättää uusimatta tietyn henkilön pakolaisasema tai toissijainen suojeluasema; | g) ’kansainvälisen suojelun poistamisella’ tarkoitetaan määrittävän viranomaisen päätöstä peruuttaa, lakkauttaa tai jättää uusimatta tietyn henkilön pakolaisasema; |
Or. en
Tarkistus 518
Péter Niedermüller, Elly Schlein, Ana Gomes, Josef Weidenholzer, Cécile Kashetu Kyenge
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 2 kohta – i alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
i) ’myöhemmällä hakemuksella’ tarkoitetaan kansainvälistä suojelua koskevaa uutta hakemusta, joka tehdään jossakin jäsenvaltiossa sen jälkeen, kun aiemmasta hakemuksesta on tehty lainvoimainen päätös, mukaan lukien tapaukset, joissa hakemus on hylätty nimenomaisesti peruutettuna tai joissa hakijan katsotaan luopuneen siitä implisiittisen peruuttamisen jälkeen; | i) ’myöhemmällä hakemuksella’ tarkoitetaan kansainvälistä suojelua koskevaa uutta hakemusta, joka tehdään jossakin jäsenvaltiossa sen jälkeen, kun aiemmasta hakemuksesta on tehty lainvoimainen päätös; |
Or. en
Perustelu
Ei ole tarpeen säätää perusteista, joiden nojalla hakemus on hylätty lainvoimaista päätöstä tehdessä. Lisäksi, koska joitakin komission luettelemia käsitteitä aiotaan muuttaa, ne on poistettava, jotta taataan yhtenevyys myöhempiin tarkistuksiin nähden.
Tarkistus 519
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 2 kohta – i alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
i) ’myöhemmällä hakemuksella’ tarkoitetaan kansainvälistä suojelua koskevaa uutta hakemusta, joka tehdään jossakin jäsenvaltiossa sen jälkeen, kun aiemmasta hakemuksesta on tehty lainvoimainen päätös, mukaan lukien tapaukset, joissa hakemus on hylätty nimenomaisesti peruutettuna tai joissa hakijan katsotaan luopuneen siitä implisiittisen peruuttamisen jälkeen; | i) ’myöhemmällä hakemuksella’ tarkoitetaan kansainvälistä suojelua koskevaa toista tai uutta hakemusta, joka tehdään jossakin jäsenvaltiossa sen jälkeen, kun aiemmista hakemuksista on tehty lainvoimainen päätös, ja joka perustuu samoihin seikkoihin, jotka on jo arvioitu aikaisemmissa hakemuksissa, mukaan lukien tapaukset, joissa hakemus on hylätty nimenomaisesti peruutettuna; |
Or. en
Tarkistus 520
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 2 kohta – i alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
i) ’myöhemmällä hakemuksella’ tarkoitetaan kansainvälistä suojelua koskevaa uutta hakemusta, joka tehdään jossakin jäsenvaltiossa sen jälkeen, kun aiemmasta hakemuksesta on tehty lainvoimainen päätös, mukaan lukien tapaukset, joissa hakemus on hylätty nimenomaisesti peruutettuna tai joissa hakijan katsotaan luopuneen siitä implisiittisen peruuttamisen jälkeen; | i) ’myöhemmällä hakemuksella’ tarkoitetaan kansainvälistä suojelua koskevaa uutta hakemusta, joka tehdään kyseisessä jäsenvaltiossa sen jälkeen, kun aiemmasta hakemuksesta on tehty lainvoimainen päätös, ja joka perustuu samoihin seikkoihin, jotka on jo arvioitu aikaisemmassa hakemuksessa, mukaan lukien tapaukset, joissa hakemus on hylätty nimenomaisesti peruutettuna; |
Or. en
Tarkistus 521
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
4 artikla – 2 kohta – j alakohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| j a) ’merkittävällä yhteydellä kolmanteen maahan’ tarkoitetaan tilannetta, jossa hakijalla on perhe- tai kulttuurisiteiden tai aiemman pitkäaikaisen oleskelun ja kotoutumisen vuoksi merkittävä yhteys kolmanteen maahan, minkä vuoksi hakijan voidaan kohtuudella olettaa hakevan suojelua kyseisessä maassa, ja kun on perusteita katsoa, että hakija otetaan kyseiseen maahan tai otetaan takaisin kyseiseen maahan. Merkittävää yhteyttä ei voida päätellä pelkästään siitä, että hakija on kulkenut kolmannen maan kautta. |
Or. en
Tarkistus 522
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 1 kohta – c a alakohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| c a) tapauksien käsitteleminen ja niitä koskevien päätöksien tekeminen asetuksen (EU) N:o XXX/XXX (Dublin-asetus) mukaisesti; |
Or. en
Tarkistus 523
Elissavet Vozemberg-Vrionidi
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Kunkin jäsenvaltion on annettava määrittävälle viranomaiselle asianmukaiset resurssit, mukaan lukien riittävä määrä pätevää henkilöstöä, jotta tämä voi hoitaa tehtävänsä tämän asetuksen mukaisesti. Tätä varten kunkin jäsenvaltion on arvioitava säännöllisesti määrittävän viranomaisen tarpeet sen varmistamiseksi, että se pystyy aina käsittelemään kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset tehokkaasti, etenkin kun se vastaanottaa samanaikaisesti suhteettoman paljon hakemuksia. | 2. Kunkin jäsenvaltion on annettava määrittävälle viranomaiselle asianmukaiset resurssit, mukaan lukien riittävä määrä pätevää henkilöstöä, jotta tämä voi hoitaa tehtävänsä tämän asetuksen mukaisesti. |
Or. en
Perustelu
Jäsenvaltio ei pysty ennustamaan tulevia tilanteita, joissa se joutuu vastaanottamaan suhteettoman paljon hakemuksia ja joiden vuoksi sen määrittävälle viranomaiselle on ennakkoon annettava henkilöstöä.
Tarkistus 524
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Kunkin jäsenvaltion on annettava määrittävälle viranomaiselle asianmukaiset resurssit, mukaan lukien riittävä määrä pätevää henkilöstöä, jotta tämä voi hoitaa tehtävänsä tämän asetuksen mukaisesti. Tätä varten kunkin jäsenvaltion on arvioitava säännöllisesti määrittävän viranomaisen tarpeet sen varmistamiseksi, että se pystyy aina käsittelemään kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset tehokkaasti, etenkin kun se vastaanottaa samanaikaisesti suhteettoman paljon hakemuksia. | 2. Kunkin jäsenvaltion on annettava määrittävälle viranomaiselle asianmukaiset resurssit, mukaan lukien riittävä määrä pätevää henkilöstöä ja asianmukainen koulutus, jotta tämä voi hoitaa tehtävänsä tämän asetuksen mukaisesti. Tätä varten kunkin jäsenvaltion on arvioitava säännöllisesti määrittävän viranomaisen tarpeet sen varmistamiseksi, että se pystyy aina käsittelemään kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset tehokkaasti, etenkin kun se vastaanottaa samanaikaisesti suhteettoman paljon hakemuksia. |
Or. en
Tarkistus 525
Brice Hortefeux, Rachida Dati
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Kunkin jäsenvaltion on annettava määrittävälle viranomaiselle asianmukaiset resurssit, mukaan lukien riittävä määrä pätevää henkilöstöä, jotta tämä voi hoitaa tehtävänsä tämän asetuksen mukaisesti. Tätä varten kunkin jäsenvaltion on arvioitava säännöllisesti määrittävän viranomaisen tarpeet sen varmistamiseksi, että se pystyy aina käsittelemään kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset tehokkaasti, etenkin kun se vastaanottaa samanaikaisesti suhteettoman paljon hakemuksia. | 2. Kunkin jäsenvaltion on annettava määrittäville viranomaisille asianmukaiset resurssit, mukaan lukien riittävä määrä pätevää ja koulutettua henkilöstöä, jotta tämä voi hoitaa tehtävänsä tämän asetuksen mukaisesti. Tätä varten kunkin jäsenvaltion on arvioitava säännöllisesti määrittävän viranomaisen tarpeet sen varmistamiseksi, että se pystyy aina käsittelemään kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset tehokkaasti, etenkin kun se vastaanottaa samanaikaisesti suhteettoman paljon hakemuksia. |
Or. fr
Tarkistus 526
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Kunkin jäsenvaltion on annettava määrittävälle viranomaiselle asianmukaiset resurssit, mukaan lukien riittävä määrä pätevää henkilöstöä, jotta tämä voi hoitaa tehtävänsä tämän asetuksen mukaisesti. Tätä varten kunkin jäsenvaltion on arvioitava säännöllisesti määrittävän viranomaisen tarpeet sen varmistamiseksi, että se pystyy aina käsittelemään kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset tehokkaasti, etenkin kun se vastaanottaa samanaikaisesti suhteettoman paljon hakemuksia. | 2. Kunkin jäsenvaltion on annettava määrittävälle viranomaiselle asianmukaiset resurssit, mukaan lukien riittävä määrä pätevää henkilöstöä, jotta tämä voi hoitaa tehtävänsä tämän direktiivin mukaisesti. Tätä varten kunkin jäsenvaltion on arvioitava säännöllisesti määrittävän viranomaisen tarpeet sen varmistamiseksi, että se pystyy aina käsittelemään kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset tehokkaasti, etenkin kun se vastaanottaa samanaikaisesti suhteettoman paljon hakemuksia. |
Or. en
Tarkistus 527
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 3 kohta – 1 alakohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Seuraavien viranomaisten tehtävänä on vastaanottaa ja rekisteröidä kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset ja ilmoittaa hakijoille, missä ja miten he voivat jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen: | Seuraavien viranomaisten tehtävänä on vastaanottaa ja rekisteröidä kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset ja ilmoittaa hakijoille, missä ja miten he voivat jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen. Missään tapauksessa näillä viranomaisilla ei ole valtaa päättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen hyväksyttävyydestä ja perusteista: |
Or. en
Tarkistus 528
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 3 kohta – 1 alakohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Seuraavien viranomaisten tehtävänä on vastaanottaa ja rekisteröidä kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset ja ilmoittaa hakijoille, missä ja miten he voivat jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen: | Seuraavien viranomaisten tehtävänä on vastaanottaa ja rekisteröidä kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset ja ilmoittaa hakijoille, missä ja miten he voivat jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen. Missään tapauksessa näillä viranomaisilla ei ole valtaa päättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteista: |
Or. en
Tarkistus 529
Brice Hortefeux, Rachida Dati
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 3 kohta – 1 alakohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Seuraavien viranomaisten tehtävänä on vastaanottaa ja rekisteröidä kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset ja ilmoittaa hakijoille, missä ja miten he voivat jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen: | Seuraavien viranomaisten tehtävänä on vastaanottaa kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset: |
Or. fr
Tarkistus 530
Elissavet Vozemberg-Vrionidi
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 3 kohta – 1 alakohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Seuraavien viranomaisten tehtävänä on vastaanottaa ja rekisteröidä kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset ja ilmoittaa hakijoille, missä ja miten he voivat jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen: | Jos hakemuksien määrä on suhteettoman suuri, jäsenvaltiot voivat päättää, että seuraavien viranomaisten tehtävänä on vastaanottaa ja rekisteröidä kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset ja ilmoittaa hakijoille, missä ja miten he voivat jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen: |
Or. en
Perustelu
Jokaisen jäsenvaltion olisi täsmennettävä kansallisen lainsäädännön nojalla, miten mainitut viranomaiset auttavat määrittävää viranomaista vastaanottamaan ja rekisteröimään hakemuksia.
Tarkistus 531
Péter Niedermüller, Ana Gomes, Josef Weidenholzer
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 3 kohta – 1 alakohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Seuraavien viranomaisten tehtävänä on vastaanottaa ja rekisteröidä kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset ja ilmoittaa hakijoille, missä ja miten he voivat jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen: | Sanotun vaikuttamatta 1 kohdan soveltamiseen seuraavat viranomaiset voivat myös vastaanottaa ja rekisteröidä kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset, ja heidän tehtävänään on ilmoittaa hakijoille, missä ja miten he voivat jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen: |
Or. en
Perustelu
Edellä 1 kohdassa säädetään, että määrittävän viranomaisen tehtävänä on vastaanottaa ja rekisteröidä hakemukset. Sen jälkeen 3 kohdassa säädetään, että tehtävä kuuluu neljälle eri elimelle. Oikeusvarmuuden nimissä olisi selvennettävä, että tavallisesti tehtävä kuuluu määrittävälle viranomaiselle, mutta muut elimet voivat vastaanottaa ja rekisteröidä hakemuksia.
Tarkistus 532
Emil Radev
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 3 kohta – 1 alakohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Seuraavien viranomaisten tehtävänä on vastaanottaa ja rekisteröidä kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset ja ilmoittaa hakijoille, missä ja miten he voivat jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen: | Seuraavat viranomaiset voisivat vastaanottaa ja/tai rekisteröidä kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset ja ilmoittaa hakijoille, missä ja miten he voivat jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen: |
Or. bg
Tarkistus 533
Filiz Hyusmenova
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 3 kohta – 1 alakohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Seuraavien viranomaisten tehtävänä on vastaanottaa ja rekisteröidä kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset ja ilmoittaa hakijoille, missä ja miten he voivat jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen: | Seuraavien viranomaisten tehtävänä voi olla vastaanottaa ja rekisteröidä kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset ja ilmoittaa hakijoille, missä ja miten he voivat jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen: |
Or. en
Perustelu
Joissakin jäsenvaltioissa, kuten erityisesti EU:n etulinjan jäsenvaltioissa, saattaa osoittautua menettelyjen kannalta ongelmalliseksi, että kaikki luetellut viranomaiset sekä vastaanottavat että rekisteröivät hakemuksia. Vaikka kaikki elimet voisivat toimia hakemuksia vastaanottavina eliminä, jäsenvaltioiden olisi käytettävä harkintavaltaa määritettäessä tehokkaimmat viranomaiset, jotka suorittavat kansainvälistä suojelua koskevien hakemuksien rekisteröinnin, joka saattaa edellyttää erityistietämystä ja -koulutusta.
Tarkistus 534
Sergei Stanishev
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 3 kohta – 1 alakohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Seuraavien viranomaisten tehtävänä on vastaanottaa ja rekisteröidä kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset ja ilmoittaa hakijoille, missä ja miten he voivat jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen: | Seuraavien viranomaisten tehtäväksi voidaan antaa kansainvälistä suojelua koskevien hakemuksien vastaanottaminen ja rekisteröiminen ja sen ilmoittaminen hakijoille, missä ja miten he voivat jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen: |
Or. en
Perustelu
Hakemuksien vastaanottamiseen ja rekisteröimiseen liittyvää jäsenvaltioiden viranomaisten vastuunjakoa olisi mukautettava jäsenvaltioiden tarpeisiin ja käytäntöihin, minkä vuoksi niiden olisi käytettävä harkintavaltaansa.
Tarkistus 535
Brice Hortefeux, Rachida Dati
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 3 kohta – 1 alakohta – a a alakohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| a a) määrittävä viranomainen; |
Or. fr
Tarkistus 536
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 3 kohta – 1 alakohta – b alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
b) poliisi; | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 537
Kinga Gál
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 3 kohta – 1 alakohta – b alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
b) poliisi; | Poistetaan. |
Or. hu
Tarkistus 538
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 3 kohta – 1 alakohta – d alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
d) viranomaiset, jotka vastaavat säilöönottoyksiköistä. | d) viranomaiset, jotka vastaavat säilöönotto- ja vastaanottoyksiköistä. |
Or. en
Tarkistus 539
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 3 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltiot voivat nimetä myös muita viranomaisia hoitamaan kyseisiä tehtäviä. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 540
Brice Hortefeux, Rachida Dati
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 3 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Jäsenvaltiot voivat nimetä myös muita viranomaisia hoitamaan kyseisiä tehtäviä. | Jäsenvaltiot voivat nimetä myös muita viranomaisia hoitamaan kyseisiä tehtäviä. |
Or. fr
Tarkistus 541
Brice Hortefeux, Rachida Dati
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 3 a kohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| 3 a. Kussakin jäsenvaltiossa on oltava yksi tai useampi viranomainen, joka vastaa |
| a) kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten rekisteröinnistä; |
| b) tapausten käsittelystä asetuksen (EU) XXX/XXX [Dublin-asetus] mukaisesti; |
| c) maahantuloluvan myöntämisestä tai epäämisestä noudatettaessa tämän direktiivin 41 artiklassa säädettyä menettelyä, ellei kyseisessä artiklassa säädetyistä edellytyksistä muuta johdu, ja määrittävän viranomaisen perustellun lausunnon perusteella. |
Or. fr
Tarkistus 542
Péter Niedermüller, Birgit Sippel, Ana Gomes, Josef Weidenholzer
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 4 kohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
4. Vastuussa olevan jäsenvaltion määrittävää viranomaista voivat avustaa kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten vastaanottamisessa, rekisteröinnissä ja tutkinnassa | 4. Sellaisen toisen jäsenvaltion viranomaiset, joiden tehtäväksi kyseinen jäsenvaltio on antanut kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten vastaanottamisen tai rekisteröinnin, voivat avustaa vastuussa olevan jäsenvaltion määrittävää viranomaista kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten vastaanottamisessa ja rekisteröinnissä; |
Or. en
Perustelu
Ainoastaan Euroopan unionin turvapaikkaviraston käyttämillä asiantuntijoilla olisi oltava oikeus korvata sen jäsenvaltion määrittävä viranomainen, joka vastaa hakemuksien tutkinnasta.
Tarkistus 543
Elissavet Vozemberg-Vrionidi
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 4 kohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
4. Vastuussa olevan jäsenvaltion määrittävää viranomaista voivat avustaa kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten vastaanottamisessa, rekisteröinnissä ja tutkinnassa | 4. Jos hakemuksien määrä on suhteettoman suuri, vastuussa olevan jäsenvaltion määrittävää viranomaista voivat avustaa kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten vastaanottamisessa, rekisteröinnissä, jättämisessä ja tutkinnassa noudattaen kaikilta osin jäsenvaltion kansallista lainsäädäntöä |
Or. en
Perustelu
On ehdottoman tärkeää määrittää hakemuksien suhteettoman suurta määrää koskeva käsite.
Tarkistus 544
Brice Hortefeux, Rachida Dati
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 4 kohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
4. Vastuussa olevan jäsenvaltion määrittävää viranomaista voivat avustaa kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten vastaanottamisessa, rekisteröinnissä ja tutkinnassa | 4. Vastuussa olevan jäsenvaltion määrittäviä viranomaisia voivat avustaa kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten vastaanottamisessa, rekisteröinnissä ja tutkinnassa |
Or. fr
Tarkistus 545
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 4 kohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
4. Vastuussa olevan jäsenvaltion määrittävää viranomaista voivat avustaa kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten vastaanottamisessa, rekisteröinnissä ja tutkinnassa | 4. Vastuussa olevan jäsenvaltion määrittävää viranomaista voivat avustaa kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten vastaanottamisessa ja rekisteröinnissä |
Or. en
Tarkistus 546
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 4 kohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
4. Vastuussa olevan jäsenvaltion määrittävää viranomaista voivat avustaa kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten vastaanottamisessa, rekisteröinnissä ja tutkinnassa | 4. Vastuussa olevan jäsenvaltion määrittävää viranomaista voivat avustaa kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten vastaanottamisessa ja rekisteröinnissä |
Or. en
Tarkistus 547
Elissavet Vozemberg-Vrionidi
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 4 kohta – a alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
a) toisen jäsenvaltion viranomaiset, joiden tehtäväksi kyseinen jäsenvaltio on antanut kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten vastaanottamisen, rekisteröinnin tai tutkinnan; | Poistetaan. |
Or. en
Perustelu
Hakemuksien rekisteröinti, jättäminen ja tutkinta olisi annettava tehtäväksi (kun valtio sitä pyytää) ainoastaan Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston käyttämille asiantuntijoille, jotka on nimetty tätä tarkoitusta varten, eikä muiden jäsenvaltioiden viranomaisille, koska tämä on merkityksellistä yhden jokaisen valtion hoidettavaksi annetun perusalan kannalta. Näin ollen apua olisi annettava vain pyydettäessä ja ainoastaan Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston välityksellä.
Tarkistus 548
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 4 kohta – a alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
a) toisen jäsenvaltion viranomaiset, joiden tehtäväksi kyseinen jäsenvaltio on antanut kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten vastaanottamisen, rekisteröinnin tai tutkinnan; | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 549
Péter Niedermüller, Cécile Kashetu Kyenge, Elly Schlein, Ana Gomes, Josef Weidenholzer
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 4 kohta – a alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
a) toisen jäsenvaltion viranomaiset, joiden tehtäväksi kyseinen jäsenvaltio on antanut kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten vastaanottamisen, rekisteröinnin tai tutkinnan; | Poistetaan. |
Or. en
Perustelu
Tämä tekstin olennainen osa on siirretty johdanto-osaan.
Tarkistus 550
Péter Niedermüller, Josef Weidenholzer, Ana Gomes
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 4 kohta – b alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
b) Euroopan unionin turvapaikkaviraston asetuksen (EU) XXX/XXX (EU:n turvapaikkavirastoa koskeva asetus) mukaisesti käyttämät asiantuntijat. | Poistetaan. |
Or. en
Perustelu
Siirretty 4 a kohtaan.
Tarkistus 551
Elissavet Vozemberg-Vrionidi
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 4 kohta – b a alakohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| b a) EU:n turvapaikkaviraston käyttämiin asiantuntijoihin sovelletaan avustetun jäsenvaltion määrittävän viranomaisen standardinomaisia menettelyjä ja hierarkiaa. |
Or. en
Perustelu
Näin parannetaan määrittävän viranomaisen ja EASOn käyttämien asiantuntijoiden välistä yhteistyötä ja estetään mahdolliset väärinkäsitykset ja konfliktit.
Tarkistus 552
Péter Niedermüller, Birgit Sippel, Josef Weidenholzer, Ana Gomes
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 4 a kohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| 4 a. EU:n turvapaikkaviraston käyttämät asiantuntijat voivat avustaa vastuujäsenvaltion määrittävää viranomaista kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten vastaanottamisessa, rekisteröinnissä ja tutkinnassa asetuksen (EU) N:o XXX/XXX (EU:n turvapaikkavirastoa koskeva asetus) mukaisesti. |
Or. en
Perustelu
Ainoastaan Euroopan unionin turvapaikkaviraston käyttämillä asiantuntijoilla olisi oltava oikeus korvata sen jäsenvaltion määrittävä viranomainen, joka vastaa hakemuksien tutkinnasta.
Tarkistus 553
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 5 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
5. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että määrittävän viranomaisen tai muun kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten vastaanottamisesta ja rekisteröinnistä 3 kohdan mukaisesti vastaavan viranomaisen henkilöstöllä on asianmukaiset tiedot ja että se saa tarvittavan koulutuksen ja ohjeistuksen täyttääkseen velvoitteensa tätä asetusta soveltaessaan. | 5. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten vastaanottamisesta ja rekisteröinnistä 3 kohdan mukaisesti vastaavan viranomaisen henkilöstöllä on asianmukaiset tiedot ja että se saa tarvittavan koulutuksen ja ohjeistuksen täyttääkseen velvoitteensa tätä direktiiviä soveltaessaan. Koulutuksen on katettava myös, mutta ei ainoastaan, erityiskoulutus, jossa opitaan tunnistamaan seksuaaliseen suuntautumiseen tai sukupuoleen perustuvan väkivallan uhrit sekä ihmiskaupan ja kidutuksen uhrit. Jäsenvaltiot varmistavat myös tulkkien ja kulttuuristen välittäjien läsnäolon sekä oikeusapua koko menettelyn aikana antavien valtioista riippumattomien järjestöjen pääsyn. |
Or. en
Tarkistus 554
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 5 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
5. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että määrittävän viranomaisen tai muun kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten vastaanottamisesta ja rekisteröinnistä 3 kohdan mukaisesti vastaavan viranomaisen henkilöstöllä on asianmukaiset tiedot ja että se saa tarvittavan koulutuksen ja ohjeistuksen täyttääkseen velvoitteensa tätä asetusta soveltaessaan. | 5. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että määrittävän viranomaisen tai muun kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten vastaanottamisesta ja rekisteröinnistä 3 ja 4 kohdan mukaisesti vastaavan viranomaisen henkilöstöllä on asianmukaiset tiedot ja että se saa tarvittavan koulutuksen asetuksen (EU) XXX/XXX (EU:n turvapaikka-asetus) 7 artiklan mukaisesti ja ohjeistuksen täyttääkseen velvoitteensa tätä asetusta soveltaessaan. |
Or. en
Tarkistus 555
Péter Niedermüller, Birgit Sippel, Josef Weidenholzer, Ana Gomes, Marju Lauristin, Caterina Chinnici
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 5 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
5. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että määrittävän viranomaisen tai muun kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten vastaanottamisesta ja rekisteröinnistä 3 kohdan mukaisesti vastaavan viranomaisen henkilöstöllä on asianmukaiset tiedot ja että se saa tarvittavan koulutuksen ja ohjeistuksen täyttääkseen velvoitteensa tätä asetusta soveltaessaan. | 5. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että määrittävän viranomaisen tai muun kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten vastaanottamisesta ja rekisteröinnistä 3, 4 ja 4 a kohdan mukaisesti vastaavan viranomaisen henkilöstöllä on asianmukaiset tiedot ja että se saa tarvittavan koulutuksen ja ohjeistuksen täyttääkseen velvoitteensa tätä asetusta soveltaessaan. |
Or. en
Perustelu
Muiden jäsenvaltioiden henkilöstön ja Euroopan unionin turvapaikkaviraston asiantuntijoiden olisi täytettävä koulutusta ja ohjeistusta koskevat vaatimukset.
Tarkistus 556
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 5 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
5. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että määrittävän viranomaisen tai muun kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten vastaanottamisesta ja rekisteröinnistä 3 kohdan mukaisesti vastaavan viranomaisen henkilöstöllä on asianmukaiset tiedot ja että se saa tarvittavan koulutuksen ja ohjeistuksen täyttääkseen velvoitteensa tätä asetusta soveltaessaan. | 5. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että määrittävän viranomaisen tai muun kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten vastaanottamisesta ja rekisteröinnistä 3 kohdan mukaisesti vastaavan viranomaisen henkilöstöllä on asianmukaiset tiedot ja että se saa tarvittavan koulutuksen ja ohjeistuksen täyttääkseen velvoitteensa tätä direktiiviä soveltaessaan. |
Or. fr
Tarkistus 557
Monika Hohlmeier, Heinz K. Becker
Ehdotus asetukseksi
5 artikla – 5 a kohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| 5 a. Jäsenvaltioiden on toteutettava kaikkia tarvittavia toimia estääkseen hakijan pakenemisen ja laittoman matkustamisen johonkin toiseen Euroopan unionin jäsenvaltioon. |
Or. en
Tarkistus 558
Udo Voigt
Ehdotus asetukseksi
6 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Tätä asetusta soveltavien viranomaisten on turvattava työnsä aikana saamiensa tietojen luottamuksellisuus. | 1. Tätä asetusta soveltavien viranomaisten on turvattava työnsä aikana saamiensa tietojen luottamuksellisuus. Terrorismin torjumiseksi kaikki hakijat kuitenkin merkitään sähköiseen keskusrekisteriin, joka sisältää hakijan kuvan, koko nimen ja viimeisimmän asuinpaikan kolmannessa maassa. |
Or. de
Tarkistus 559
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
6 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Tätä asetusta soveltavien viranomaisten on turvattava työnsä aikana saamiensa tietojen luottamuksellisuus. | 1. Tätä asetusta soveltavien viranomaisten on turvattava työnsä aikana saamiensa mitä tahansa yksittäistä hakemusta koskevien tietojen luottamuksellisuus. |
Or. en
Tarkistus 560
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
6 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Tätä asetusta soveltavien viranomaisten on turvattava työnsä aikana saamiensa tietojen luottamuksellisuus. | 1. Tätä direktiiviä soveltavien viranomaisten on turvattava työnsä aikana saamiensa tietojen luottamuksellisuus. |
Or. fr
Tarkistus 561
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
6 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Tätä asetusta soveltavien viranomaisten on turvattava työnsä aikana saamiensa tietojen luottamuksellisuus. | 1. Tätä direktiiviä soveltavien viranomaisten on turvattava työnsä aikana saamiensa tietojen luottamuksellisuus. |
Or. en
Tarkistus 562
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
6 artikla – 2 kohta – b alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
b) hankkia tietoja sellaisilta osapuolilta, joiden epäillään vainoavan hakijaa tai aiheuttavan hänelle vakavaa haittaa, sellaisella tavalla, jonka seurauksena nämä saisivat suoraan tietää, että asianomainen hakija on tehnyt hakemuksen, ja joka vaarantaisi hakijan tai hänestä riippuvaisten henkilöiden ruumiillisen koskemattomuuden tai hänen alkuperämaassa vielä asuvien perheenjäsentensä vapauden ja turvallisuuden. | b) hankkia tietoja sellaisilta osapuolilta, joiden epäillään vainoavan hakijaa tai aiheuttavan hänelle vakavaa haittaa. |
Or. en
Tarkistus 563
Cecilia Wikström, Sophia in 't Veld, Angelika Mlinar
Ehdotus asetukseksi
6 artikla – 2 kohta – b alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
b) hankkia tietoja sellaisilta osapuolilta, joiden epäillään vainoavan hakijaa tai aiheuttavan hänelle vakavaa haittaa, sellaisella tavalla, jonka seurauksena nämä saisivat suoraan tietää, että asianomainen hakija on tehnyt hakemuksen, ja joka vaarantaisi hakijan tai hänestä riippuvaisten henkilöiden ruumiillisen koskemattomuuden tai hänen alkuperämaassa vielä asuvien perheenjäsentensä vapauden ja turvallisuuden. | b) hankkia tietoja sellaisilta osapuolilta, joiden epäillään vainoavan hakijaa tai aiheuttavan hänelle vakavaa haittaa, jos se voisi jotenkin vaarantaa hakijan tai hänestä riippuvaisten henkilöiden ruumiillisen koskemattomuuden tai hänen alkuperämaassa vielä asuvien perheenjäsentensä vapauden ja turvallisuuden. |
Or. en
Perustelu
Säännöksen oikeasuhteisuus edellyttää, että siinä suojataan selvemmin hakijaa ja hänestä riippuvaisia henkilöitä.
Tarkistus 564
Emil Radev
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus) 4 artiklan mukaan hakijan on tehtävä hakemuksensa siinä jäsenvaltiossa, johon hän saapuu ensin, tai jos hän oleskelee laillisesti jossakin jäsenvaltiossa, hänen on tehtävä hakemus kyseisessä jäsenvaltiossa. | Poistetaan. |
Or. bg
Tarkistus 565
Filiz Hyusmenova
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus) 4 artiklan mukaan hakijan on tehtävä hakemuksensa siinä jäsenvaltiossa, johon hän saapuu ensin, tai jos hän oleskelee laillisesti jossakin jäsenvaltiossa, hänen on tehtävä hakemus kyseisessä jäsenvaltiossa. | 1. Kun kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jostakin jäsenvaltiosta, hakijan on tehtävä yhteistyötä vastuuviranomaisten kanssa, jotta viranomaiset voivat selvittää hänen henkilöllisyytensä sekä rekisteröidä hakemuksen, mahdollistaa hakemuksen jättämisen ja tutkia hakemuksen |
| _________________ |
| 1 a EUVL L [...], [...], s. [...]. |
Or. en
Tarkistus 566
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus) 4 artiklan mukaan hakijan on tehtävä hakemuksensa siinä jäsenvaltiossa, johon hän saapuu ensin, tai jos hän oleskelee laillisesti jossakin jäsenvaltiossa, hänen on tehtävä hakemus kyseisessä jäsenvaltiossa. | 1. Asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus) mukaan hakijan on tehtävä hakemuksensa siinä jäsenvaltiossa, jossa hän oleskelee. |
Or. en
Tarkistus 567
Sergei Stanishev
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus) 4 artiklan mukaan hakijan on tehtävä hakemuksensa siinä jäsenvaltiossa, johon hän saapuu ensin, tai jos hän oleskelee laillisesti jossakin jäsenvaltiossa, hänen on tehtävä hakemus kyseisessä jäsenvaltiossa. | 1. Asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus) mukaan hakijan on tehtävä hakemuksensa siinä jäsenvaltiossa, joka on määritetty vastuussa olevaksi. Asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus) 4 artiklassa säädetään, että jos hän oleskelee laillisesti jossakin jäsenvaltiossa, hänen on tehtävä hakemus kyseisessä jäsenvaltiossa. |
Or. en
Perustelu
Tämän asetuksen säännöksien olisi oltava Dublin-asetuksen kanssa yhteneviä, ja niissä olisi otettava huomioon mahdollisuus käynnistää automaattinen jakomekanismi.
Tarkistus 568
Miltiadis Kyrkos
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus) 4 artiklan mukaan hakijan on tehtävä hakemuksensa siinä jäsenvaltiossa, johon hän saapuu ensin, tai jos hän oleskelee laillisesti jossakin jäsenvaltiossa, hänen on tehtävä hakemus kyseisessä jäsenvaltiossa. | 1. Asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus) 4 artiklan mukaan hakijan on tehtävä ja jätettävä hakemuksensa siinä jäsenvaltiossa, johon hän saapuu ensin, tai jos hän oleskelee laillisesti jossakin jäsenvaltiossa, hänen on tehtävä hakemus kyseisessä jäsenvaltiossa. |
Or. en
Tarkistus 569
Elissavet Vozemberg-Vrionidi
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus) 4 artiklan mukaan hakijan on tehtävä hakemuksensa siinä jäsenvaltiossa, johon hän saapuu ensin, tai jos hän oleskelee laillisesti jossakin jäsenvaltiossa, hänen on tehtävä hakemus kyseisessä jäsenvaltiossa. | 1. Asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus) 4 artiklan mukaan hakijan on tehtävä ja jätettävä hakemuksensa siinä jäsenvaltiossa, johon hän saapuu ensin, tai jos hän oleskelee laillisesti jossakin jäsenvaltiossa, hänen on tehtävä hakemus kyseisessä jäsenvaltiossa. |
Or. en
Perustelu
Tämä sanamuoto vastaa hakemuksen tekemisen määritelmää.
Tarkistus 570
Filiz Hyusmenova
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Hakijan on tehtävä yhteistyötä vastuuviranomaisten kanssa, jotta viranomaiset voivat selvittää hänen henkilöllisyytensä sekä rekisteröidä hakemuksen, mahdollistaa hakemuksen jättämisen ja tutkia hakemuksen, | Poistetaan. |
a) antamalla 27 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan a ja b alakohdassa tarkoitetut tiedot; |
|
b) antamalla sormenjäljet ja kasvokuvan asetuksen (EU) XXX/XXX (Eurodac-asetus) mukaisesti;35 |
|
c) jättämällä hakemuksensa 28 artiklan mukaisesti asetetussa määräajassa ja toimittamalla kaikki käytettävissään olevat tiedot, joita tarvitaan hänen hakemuksensa perustelemiseksi; |
|
d) luovuttamalla hallussaan olevat hakemuksen tutkinnan kannalta olennaiset asiakirjat. |
|
_________________ |
|
35 EUVL L […], […], s. […]. |
|
Or. en
Perustelu
Liittyen 7 artiklan 1 kohdan muutokseen.
Tarkistus 571
Emil Radev
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 2 kohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Hakijan on tehtävä yhteistyötä vastuuviranomaisten kanssa, jotta viranomaiset voivat selvittää hänen henkilöllisyytensä sekä rekisteröidä hakemuksen, mahdollistaa hakemuksen jättämisen ja tutkia hakemuksen, | 2. Jättäessään kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen asianomaisen on tehtävä yhteistyötä vastuuviranomaisten kanssa, jotta viranomaiset voivat selvittää hänen henkilöllisyytensä sekä rekisteröidä hakemuksen, mahdollistaa hakemuksen jättämisen ja tutkia hakemuksen, |
Or. bg
Tarkistus 572
Jeroen Lenaers
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 2 kohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Hakijan on tehtävä yhteistyötä vastuuviranomaisten kanssa, jotta viranomaiset voivat selvittää hänen henkilöllisyytensä sekä rekisteröidä hakemuksen, mahdollistaa hakemuksen jättämisen ja tutkia hakemuksen, | 2. Hakijan on tehtävä yhteistyötä vastuuviranomaisten kanssa kaikissa tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvissa asioissa, jotta viranomaiset voivat selvittää hänen henkilöllisyytensä sekä rekisteröidä hakemuksen, mahdollistaa hakemuksen jättämisen ja tutkia hakemuksen, |
Or. en
Tarkistus 573
Alessandra Mussolini, Salvatore Domenico Pogliese
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 2 kohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Hakijan on tehtävä yhteistyötä vastuuviranomaisten kanssa, jotta viranomaiset voivat selvittää hänen henkilöllisyytensä sekä rekisteröidä hakemuksen, mahdollistaa hakemuksen jättämisen ja tutkia hakemuksen, | 2. Hakija on velvoitettava tekemään yhteistyötä vastuuviranomaisten kanssa, jotta viranomaiset voivat selvittää hänen henkilöllisyytensä sekä rekisteröidä hakemuksen, mahdollistaa hakemuksen jättämisen ja tutkia hakemuksen, |
Or. en
Tarkistus 574
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 2 kohta – b alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
b) antamalla sormenjäljet ja kasvokuvan asetuksen (EU) XXX/XXX (Eurodac-asetus) mukaisesti;35 | Poistetaan. |
_________________ |
|
35 EUVL L […], […], s. […]. |
|
Or. en
Tarkistus 575
Jeroen Lenaers
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 2 kohta – b alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
b) antamalla sormenjäljet ja kasvokuvan asetuksen (EU) XXX/XXX (Eurodac-asetus) mukaisesti;35 | b) antamalla biometriset tiedot asetuksen (EU) XXX/XXX (Eurodac-asetus) mukaisesti;35 |
_________________ | _________________ |
35 EUVL L […], […], s. […]. | 35 EUVL L […], […], s. […]. |
Or. en
Tarkistus 576
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 2 kohta – c alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
c) jättämällä hakemuksensa 28 artiklan mukaisesti asetetussa määräajassa ja toimittamalla kaikki käytettävissään olevat tiedot, joita tarvitaan hänen hakemuksensa perustelemiseksi; | c) jättämällä hakemuksensa 28 artiklan mukaisesti ja toimittamalla kaikki käytettävissään olevat tiedot, joita tarvitaan hänen hakemuksensa perustelemiseksi; |
Or. en
Tarkistus 577
Péter Niedermüller, Josef Weidenholzer, Ana Gomes, Caterina Chinnici
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 2 kohta – c alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
c) jättämällä hakemuksensa 28 artiklan mukaisesti asetetussa määräajassa ja toimittamalla kaikki käytettävissään olevat tiedot, joita tarvitaan hänen hakemuksensa perustelemiseksi; | c) jättämällä hakemuksensa 28 artiklan mukaisesti ja toimittamalla kaikki käytettävissään olevat tiedot, joista saattaa olla apua hänen hakemuksensa perustelemiseksi; |
Or. en
Perustelu
Määräaika on asetettu 28 artiklan mukaisesti ja siihen sovelletaan tiettyjä ehtoja. Näin ollen yksinkertainen viittaus 28 artiklaan on riittävä ja tältä osin asianmukaisempi. On selvää, että kaikilla hakijoilla ei ole käytettävissään kaikkia tietoja hakemustensa perustelemiseksi.
Tarkistus 578
Monika Hohlmeier, Heinz K. Becker
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 2 kohta – c a alakohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| c a) antamalla pyynnöstä iän arvioinnin, joka tehdään alaikäisten iän määrittämiseksi 24 artiklan mukaisesti tehdyn lääkärintarkastuksen perusteella. |
Or. en
Tarkistus 579
Péter Niedermüller, Ana Gomes, Josef Weidenholzer, Caterina Chinnici
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 2 kohta – d alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
d) luovuttamalla hallussaan olevat hakemuksen tutkinnan kannalta olennaiset asiakirjat. | d) antamalla vastuuviranomaisten tutkia hallussaan olevia hakemuksen tutkinnan kannalta olennaisia asiakirjoja ja ottaa niistä jäljennöksiä. |
Or. en
Perustelu
Hakijalta ei pitäisi edellyttää kaikkien henkilökohtaisten asiakirjojen tai matkustusasiakirjojen luovuttamista viranomaisille. Viranomaisten olisi saatava tutkia niitä ja ottaa niistä jäljennöksiä, mutta hakijaa ei pitäisi pakottaa luovuttamaan niitä.
Tarkistus 580
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 2 kohta – d alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
d) luovuttamalla hallussaan olevat hakemuksen tutkinnan kannalta olennaiset asiakirjat. | d) luovuttamalla hallussaan olevat hakemuksen tutkinnan kannalta olennaiset asiakirjat tai niiden jäljennökset. |
Or. en
Tarkistus 581
Maria Grapini
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Jos hakija kieltäytyy yhteistyöstä jättämällä toimittamatta hakemuksen tutkimiseksi tarvittavat tiedot ja kieltäytymällä antamasta sormenjälkiään ja kasvokuvaansa, ja toimivaltaiset viranomaiset ovat asianmukaisesti ilmoittaneet kyseiselle henkilölle hänen velvollisuutensa ja varmistaneet, että kyseisellä henkilöllä on ollut tosiasiallinen mahdollisuus täyttää nämä velvollisuudet, hänen hakemuksensa on hylättävä 39 artiklassa tarkoitettua menettelyä noudattaen hakemuksena, josta hakija on luopunut. | 3. Jos hakija kieltäytyy yhteistyöstä jättämällä toimittamatta hakemuksen tutkimiseksi tarvittavat tiedot ja kieltäytymällä antamasta sormenjälkiään ja kasvokuvaansa, tai johtaa viranomaisia harhaan henkilöllisyytensä tai kansallisuutensa suhteen esittämällä vääriä tietoja tai asiakirjoja tai jättämällä esittämättä olennaisia tietoja tai asiakirjoja, jotka olisivat saattaneet vaikuttaa päätökseen negatiivisesti, ja toimivaltaiset viranomaiset ovat asianmukaisesti ilmoittaneet kyseiselle henkilölle hänen velvollisuutensa ja varmistaneet, että kyseisellä henkilöllä on ollut tosiasiallinen mahdollisuus täyttää nämä velvollisuudet, hänen hakemuksensa on hylättävä 39 artiklassa tarkoitettua menettelyä noudattaen hakemuksena, josta hakija on luopunut. |
Or. ro
Tarkistus 582
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Jos hakija kieltäytyy yhteistyöstä jättämällä toimittamatta hakemuksen tutkimiseksi tarvittavat tiedot ja kieltäytymällä antamasta sormenjälkiään ja kasvokuvaansa, ja toimivaltaiset viranomaiset ovat asianmukaisesti ilmoittaneet kyseiselle henkilölle hänen velvollisuutensa ja varmistaneet, että kyseisellä henkilöllä on ollut tosiasiallinen mahdollisuus täyttää nämä velvollisuudet, hänen hakemuksensa on hylättävä 39 artiklassa tarkoitettua menettelyä noudattaen hakemuksena, josta hakija on luopunut. | 3. Jos hakija kieltäytyy yhteistyöstä jättämällä toimittamatta 27 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a ja b alakohdassa tarkoitetut tiedot, ja toimivaltaiset viranomaiset ovat asianmukaisesti ilmoittaneet kyseiselle henkilölle hänen velvollisuutensa ja niistä johtuvat seuraukset ja varmistaneet, että kyseisellä henkilöllä on ollut tosiasiallinen mahdollisuus täyttää nämä velvollisuudet, hänen hakemuksensa tutkinta voidaan keskeyttää 39 artiklassa tarkoitettua menettelyä noudattaen. Kaikenlainen voimankäyttö henkilön sormenjälkien ja kasvokuvan ottamiseksi on kielletty, ja kiellon rikkomisesta määrätään rangaistus. |
Or. en
Tarkistus 583
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Jos hakija kieltäytyy yhteistyöstä jättämällä toimittamatta hakemuksen tutkimiseksi tarvittavat tiedot ja kieltäytymällä antamasta sormenjälkiään ja kasvokuvaansa, ja toimivaltaiset viranomaiset ovat asianmukaisesti ilmoittaneet kyseiselle henkilölle hänen velvollisuutensa ja varmistaneet, että kyseisellä henkilöllä on ollut tosiasiallinen mahdollisuus täyttää nämä velvollisuudet, hänen hakemuksensa on hylättävä 39 artiklassa tarkoitettua menettelyä noudattaen hakemuksena, josta hakija on luopunut. | 3. Jos hakija kieltäytyy yhteistyöstä jättämällä toimittamatta hakemuksen tutkimiseksi tässä direktiivissä tarkoitetut tiedot, ja toimivaltaiset viranomaiset ovat asianmukaisesti ilmoittaneet kyseiselle henkilölle hänen velvollisuutensa ja niistä johtuvat seuraukset ja varmistaneet, että kyseisellä henkilöllä on ollut tosiasiallinen mahdollisuus täyttää nämä velvollisuudet, hänen hakemuksensa tutkinta keskeytetään, kunnes tarvittavat tiedot on toimitettu. Kaikenlainen voimankäyttö tietojen keräämiseksi on kielletty, ja kiellon rikkomisesta määrätään rangaistus. |
Or. en
Tarkistus 584
Jeroen Lenaers
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Jos hakija kieltäytyy yhteistyöstä jättämällä toimittamatta hakemuksen tutkimiseksi tarvittavat tiedot ja kieltäytymällä antamasta sormenjälkiään ja kasvokuvaansa, ja toimivaltaiset viranomaiset ovat asianmukaisesti ilmoittaneet kyseiselle henkilölle hänen velvollisuutensa ja varmistaneet, että kyseisellä henkilöllä on ollut tosiasiallinen mahdollisuus täyttää nämä velvollisuudet, hänen hakemuksensa on hylättävä 39 artiklassa tarkoitettua menettelyä noudattaen hakemuksena, josta hakija on luopunut. | 3. Jos vastuuviranomaiset ovat tiedottaneet hakijalle asianmukaisesti hänen tässä säädöksessä tarkoitetuista velvollisuuksistaan ja niiden täyttämättä jättämisen seurauksista, ja hakija kieltäytyy yhteistyöstä jättämällä toimittamatta 27 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan a ja b alakohdassa tarkoitetut tiedot tai jättämällä noudattamatta biometristen tietojen ottamisprosessia, hänen hakemuksensa on hylättävä 39 artiklassa tarkoitettua menettelyä noudattaen hakemuksena, josta hakija on luopunut. |
Or. en
Tarkistus 585
Cecilia Wikström, Sophia in 't Veld, Angelika Mlinar
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Jos hakija kieltäytyy yhteistyöstä jättämällä toimittamatta hakemuksen tutkimiseksi tarvittavat tiedot ja kieltäytymällä antamasta sormenjälkiään ja kasvokuvaansa, ja toimivaltaiset viranomaiset ovat asianmukaisesti ilmoittaneet kyseiselle henkilölle hänen velvollisuutensa ja varmistaneet, että kyseisellä henkilöllä on ollut tosiasiallinen mahdollisuus täyttää nämä velvollisuudet, hänen hakemuksensa on hylättävä 39 artiklassa tarkoitettua menettelyä noudattaen hakemuksena, josta hakija on luopunut. | 3. Jos hakija kieltäytyy yhteistyöstä jättämällä toimittamatta hakemuksen tutkimiseksi tarvittavat tiedot ja kieltäytymällä antamasta sormenjälkiään ja kasvokuvaansa, ja toimivaltaiset viranomaiset ovat asianmukaisesti ilmoittaneet kyseiselle henkilölle hänen velvollisuutensa ja varmistaneet, että kyseisellä henkilöllä on ollut tosiasiallinen mahdollisuus täyttää nämä velvollisuudet, tämä ei estä määrittävää viranomaista tekemästä päätöstä kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta. |
Or. en
Perustelu
Yhteistyöstä kieltäytymistä ei pitäisi pitää perusteena, jonka vuoksi hakijan olisi katsottava luopuneen hakemuksesta, koska mahdollisen yhteistyöstä kieltäytymisen määritelmä on liian epämääräinen. Sen, että hakija jättää toimittamatta tarvittavat tiedot, ei pitäisi kuitenkaan estää määrittävää viranomaista tekemästä hakemusta koskevaa päätöstä.
Tarkistus 586
Monika Hohlmeier, Heinz K. Becker
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Jos hakija kieltäytyy yhteistyöstä jättämällä toimittamatta hakemuksen tutkimiseksi tarvittavat tiedot ja kieltäytymällä antamasta sormenjälkiään ja kasvokuvaansa, ja toimivaltaiset viranomaiset ovat asianmukaisesti ilmoittaneet kyseiselle henkilölle hänen velvollisuutensa ja varmistaneet, että kyseisellä henkilöllä on ollut tosiasiallinen mahdollisuus täyttää nämä velvollisuudet, hänen hakemuksensa on hylättävä 39 artiklassa tarkoitettua menettelyä noudattaen hakemuksena, josta hakija on luopunut. | (Tarkistus ei vaikuta suomenkieliseen versioon.) |
Or. en
Tarkistus 587
Péter Niedermüller, Ana Gomes, Josef Weidenholzer, Caterina Chinnici
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Jos hakija kieltäytyy yhteistyöstä jättämällä toimittamatta hakemuksen tutkimiseksi tarvittavat tiedot ja kieltäytymällä antamasta sormenjälkiään ja kasvokuvaansa, ja toimivaltaiset viranomaiset ovat asianmukaisesti ilmoittaneet kyseiselle henkilölle hänen velvollisuutensa ja varmistaneet, että kyseisellä henkilöllä on ollut tosiasiallinen mahdollisuus täyttää nämä velvollisuudet, hänen hakemuksensa on hylättävä 39 artiklassa tarkoitettua menettelyä noudattaen hakemuksena, josta hakija on luopunut. | 3. Jos hakija kieltäytyy yhteistyöstä 2 kohdan mukaisesti ja toimivaltaiset viranomaiset ovat asianmukaisesti ilmoittaneet kyseiselle henkilölle hänen velvollisuutensa ja yhteistyöstä kieltäytymisestä johtuvat seuraukset ja varmistaneet, että kyseisellä henkilöllä on ollut tosiasiallinen mahdollisuus täyttää nämä velvollisuudet, hänen hakemuksensa voidaan hylätä 39 artiklassa tarkoitettua menettelyä noudattaen hakemuksena, joka on implisiittisesti peruutettu. |
Or. en
Perustelu
Perusteet, joiden mukaisesti voidaan katsoa, että hakemus on implisiittisesti peruutettu, vahvistetaan 39 artiklassa. Tässä tekstissä toistetaan ainoastaan hakijan velvollisuus antaa tietoja 2 kohdan mukaisesti.
Tarkistus 588
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 4 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
4. Hakijan on ilmoitettava sen jäsenvaltion määrittävälle viranomaiselle, jossa hänen edellytetään olevan saapuvilla, asuinpaikkansa tai osoitteensa tai puhelinnumeronsa, josta määrittävä viranomainen tai muut vastuuviranomaiset voivat tavoittaa hänet. Hänen on ilmoitettava määrittävälle viranomaiselle kaikista muutoksista. Hakijan on vastaanotettava mahdolliset tiedoksiannot viimeksi ilmoittamassaan asuinpaikassa tai osoitteessa, erityisesti jos hän jättää hakemuksen 28 artiklan mukaisesti. | 4. Hakijan on ilmoitettava sen jäsenvaltion asiaankuuluvalle viranomaiselle, jossa hänen edellytetään olevan saapuvilla, puhelinnumeronsa tai sähköpostiosoitteensa, josta asiaankuuluva viranomainen tai muut vastuuviranomaiset voivat tavoittaa hänet. Hänen on ilmoitettava määrittävälle viranomaiselle kaikista muutoksista. |
Or. en
Tarkistus 589
Péter Niedermüller, Elly Schlein, Cécile Kashetu Kyenge, Josef Weidenholzer, Ana Gomes, Caterina Chinnici
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 4 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
4. Hakijan on ilmoitettava sen jäsenvaltion määrittävälle viranomaiselle, jossa hänen edellytetään olevan saapuvilla, asuinpaikkansa tai osoitteensa tai puhelinnumeronsa, josta määrittävä viranomainen tai muut vastuuviranomaiset voivat tavoittaa hänet. Hänen on ilmoitettava määrittävälle viranomaiselle kaikista muutoksista. Hakijan on vastaanotettava mahdolliset tiedoksiannot viimeksi ilmoittamassaan asuinpaikassa tai osoitteessa, erityisesti jos hän jättää hakemuksen 28 artiklan mukaisesti. | 4. Hakijan on ilmoitettava sen jäsenvaltion määrittävälle viranomaiselle, jossa hänen edellytetään olevan saapuvilla, asuinpaikkansa tai osoitteensa tai puhelinnumeronsa tai sähköpostiosoitteensa, josta määrittävä viranomainen tai muut vastuuviranomaiset voivat tavoittaa hänet. Hänen on ilmoitettava määrittävälle viranomaiselle kaikista muutoksista. |
Or. en
Perustelu
Kyse ei ole siitä, vastaanottaako hakija viestejä antamassaan osoitteessa. Määrittävän viranomaisen olisi varmistettava, että kaikki viestintä tavoittaa hakijan. Viestintää koskevat mahdolliset riidat voidaan aina ratkaista tuomioistuinkäsittelyssä, jos jostakin päätöksestä haetaan muutosta ensimmäisessä oikeusasteessa.
Tarkistus 590
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 4 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
4. Hakijan on ilmoitettava sen jäsenvaltion määrittävälle viranomaiselle, jossa hänen edellytetään olevan saapuvilla, asuinpaikkansa tai osoitteensa tai puhelinnumeronsa, josta määrittävä viranomainen tai muut vastuuviranomaiset voivat tavoittaa hänet. Hänen on ilmoitettava määrittävälle viranomaiselle kaikista muutoksista. Hakijan on vastaanotettava mahdolliset tiedoksiannot viimeksi ilmoittamassaan asuinpaikassa tai osoitteessa, erityisesti jos hän jättää hakemuksen 28 artiklan mukaisesti. | 4. Hakijan on ilmoitettava sen jäsenvaltion määrittävälle viranomaiselle, jossa hän on rekisteröinyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, asuinpaikkansa tai osoitteensa tai puhelinnumeronsa tai sähköpostiosoitteensa, josta määrittävä viranomainen tai muut vastuuviranomaiset voivat tavoittaa hänet. Hänen on ilmoitettava määrittävälle viranomaiselle kaikista muutoksista. Hakijan on vastaanotettava mahdolliset tiedoksiannot viimeksi ilmoittamassaan asuinpaikassa tai osoitteessa, erityisesti jos hän jättää hakemuksen 28 artiklan mukaisesti. |
Or. en
Tarkistus 591
Beatrix von Storch
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 4 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
4. Hakijan on ilmoitettava sen jäsenvaltion määrittävälle viranomaiselle, jossa hänen edellytetään olevan saapuvilla, asuinpaikkansa tai osoitteensa tai puhelinnumeronsa, josta määrittävä viranomainen tai muut vastuuviranomaiset voivat tavoittaa hänet. Hänen on ilmoitettava määrittävälle viranomaiselle kaikista muutoksista. Hakijan on vastaanotettava mahdolliset tiedoksiannot viimeksi ilmoittamassaan asuinpaikassa tai osoitteessa, erityisesti jos hän jättää hakemuksen 28 artiklan mukaisesti. | 4. Hakijan on ilmoitettava sen jäsenvaltion määrittävälle viranomaiselle, jossa hänen edellytetään olevan saapuvilla, asuinpaikkansa tai osoitteensa tai puhelinnumeronsa, josta määrittävä viranomainen tai muut vastuuviranomaiset voivat tavoittaa hänet. Hänen on ilmoitettava määrittävälle viranomaiselle välittömästi kaikista muutoksista. Hakijan on vastaanotettava mahdolliset tiedoksiannot viimeksi ilmoittamassaan asuinpaikassa tai osoitteessa, erityisesti jos hän jättää hakemuksen 28 artiklan mukaisesti. |
Or. en
Tarkistus 592
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini, Jean Lambert
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 5 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
5. Hakijan on jäätävä sen jäsenvaltion alueelle, jossa hänen edellytetään olevan saapuvilla asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus) mukaisesti. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 593
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Judith Sargentini, Bodil Valero
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 6 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
6. Hakijan on täytettävä velvollisuudet, jotka koskevat säännöllistä ilmoittautumista toimivaltaisille viranomaisille tai tulemista henkilökohtaisesti paikalle viipymättä tai määrättynä ajankohtana tai pysymistä osoitetulla alueella jäsenvaltion alueella direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi) mukaisesti ja jotka se jäsenvaltio, jossa hänen edellytetään olevan saapuvilla, on määrännyt asetuksen (EU) N:o XXX/XXX (Dublin-asetus) mukaisesti. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 594
Emil Radev
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 6 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
6. Hakijan on täytettävä velvollisuudet, jotka koskevat säännöllistä ilmoittautumista toimivaltaisille viranomaisille tai tulemista henkilökohtaisesti paikalle viipymättä tai määrättynä ajankohtana tai pysymistä osoitetulla alueella jäsenvaltion alueella direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi) mukaisesti ja jotka se jäsenvaltio, jossa hänen edellytetään olevan saapuvilla, on määrännyt asetuksen (EU) N:o XXX/XXX (Dublin-asetus) mukaisesti. | 6. Hakijan on täytettävä velvollisuudet, jotka koskevat säännöllistä ilmoittautumista toimivaltaisille viranomaisille tai tulemista henkilökohtaisesti paikalle viipymättä tai määrättynä ajankohtana tai pysymistä osoitetulla alueella jäsenvaltion alueella direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi). |
Or. bg
Tarkistus 595
Péter Niedermüller, Kati Piri, Ana Gomes, Josef Weidenholzer, Caterina Chinnici
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 6 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
6. Hakijan on täytettävä velvollisuudet, jotka koskevat säännöllistä ilmoittautumista toimivaltaisille viranomaisille tai tulemista henkilökohtaisesti paikalle viipymättä tai määrättynä ajankohtana tai pysymistä osoitetulla alueella jäsenvaltion alueella direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi) mukaisesti ja jotka se jäsenvaltio, jossa hänen edellytetään olevan saapuvilla, on määrännyt asetuksen (EU) N:o XXX/XXX (Dublin-asetus) mukaisesti. | 6. Hakijan on täytettävä kaikki velvollisuudet, jotka koskevat säännöllistä ilmoittautumista toimivaltaisille viranomaisille tai tulemista henkilökohtaisesti paikalle viipymättä tai määrättynä ajankohtana tai pysymistä osoitetulla alueella jäsenvaltion alueella direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi) mukaisesti, jos se jäsenvaltio, jossa hänen edellytetään olevan saapuvilla, on määrännyt tällaisia velvollisuuksia asetuksen (EU) N:o XXX/XXX (Dublin-asetus) mukaisesti. |
Or. en
Perustelu
On tärkeää selventää, että hakijalle ei välttämättä aseteta tällaisia velvollisuuksia.
Tarkistus 596
Jeroen Lenaers
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 6 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
6. Hakijan on täytettävä velvollisuudet, jotka koskevat säännöllistä ilmoittautumista toimivaltaisille viranomaisille tai tulemista henkilökohtaisesti paikalle viipymättä tai määrättynä ajankohtana tai pysymistä osoitetulla alueella jäsenvaltion alueella direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi) mukaisesti ja jotka se jäsenvaltio, jossa hänen edellytetään olevan saapuvilla, on määrännyt asetuksen (EU) N:o XXX/XXX (Dublin-asetus) mukaisesti. | 6. Hakijan on täytettävä velvollisuudet, jotka koskevat säännöllistä ilmoittautumista toimivaltaisille viranomaisille, tulemista henkilökohtaisesti paikalle viipymättä tai määrättynä ajankohtana ja pysymistä osoitetulla alueella jäsenvaltion alueella direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi) mukaisesti ja jotka se jäsenvaltio, jossa hänen edellytetään olevan saapuvilla, on määrännyt asetuksen (EU) N:o XXX/XXX (Dublin-asetus) mukaisesti. |
Or. en
Tarkistus 597
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 7 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
7. Jos se on tarpeen hakemuksen tutkinnan kannalta, vastuuviranomaiset voivat vaatia hakijan tai hänen mukanaan olevien tavaroiden tutkimista. Rajoittamatta turvallisuussyistä suoritettavaa tarkastusta, tämän asetuksen nojalla suoritettavan henkilöntarkastuksen tekee samaa sukupuolta oleva henkilö noudattaen täysimääräisesti ihmisarvon ja ruumiillisen ja henkisen koskemattomuuden periaatteita. | 7. Jos se on tarpeen hakemuksen tutkinnan kannalta, vastuuviranomaiset vaativat hakijan tai hänen mukanaan olevien tavaroiden tutkimista, älypuhelimien, tablettien ja sylimikrojen kaltaisten elektronisten välineiden sisältö mukaan lukien. Rajoittamatta turvallisuussyistä suoritettavaa tarkastusta, tämän asetuksen nojalla suoritettavan henkilöntarkastuksen tekee samaa sukupuolta oleva henkilö noudattaen täysimääräisesti ihmisarvon ja ruumiillisen ja henkisen koskemattomuuden periaatteita. |
Or. en
Tarkistus 598
Jeroen Lenaers
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 7 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
7. Jos se on tarpeen hakemuksen tutkinnan kannalta, vastuuviranomaiset voivat vaatia hakijan tai hänen mukanaan olevien tavaroiden tutkimista. Rajoittamatta turvallisuussyistä suoritettavaa tarkastusta, tämän asetuksen nojalla suoritettavan henkilöntarkastuksen tekee samaa sukupuolta oleva henkilö noudattaen täysimääräisesti ihmisarvon ja ruumiillisen ja henkisen koskemattomuuden periaatteita. | 7. Jos se on tarpeen hakemuksen käsittelyn kannalta, vastuuviranomaiset voivat kansallisen lainsäädännön ja suhteellisuusperiaatteen mukaisesti vaatia hakijan tai hänen mukanaan olevien tavaroiden tutkimista. Rajoittamatta turvallisuussyistä suoritettavaa tarkastusta, tämän asetuksen nojalla suoritettavan henkilöntarkastuksen tekee samaa sukupuolta oleva henkilö noudattaen täysimääräisesti ihmisarvon ja ruumiillisen ja henkisen koskemattomuuden periaatteita. |
Or. en
Tarkistus 599
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 7 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
7. Jos se on tarpeen hakemuksen tutkinnan kannalta, vastuuviranomaiset voivat vaatia hakijan tai hänen mukanaan olevien tavaroiden tutkimista. Rajoittamatta turvallisuussyistä suoritettavaa tarkastusta, tämän asetuksen nojalla suoritettavan henkilöntarkastuksen tekee samaa sukupuolta oleva henkilö noudattaen täysimääräisesti ihmisarvon ja ruumiillisen ja henkisen koskemattomuuden periaatteita. | 7. Vastuuviranomaiset voivat vaatia hakijan tai hänen mukanaan olevien tavaroiden tutkimista ainoastaan turvallisuussyistä. Tämän asetuksen nojalla suoritettavan henkilöntarkastuksen tekee samaa sukupuolta oleva henkilö noudattaen täysimääräisesti ihmisarvon ja ruumiillisen ja henkisen koskemattomuuden periaatteita. |
Or. en
Tarkistus 600
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 7 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
7. Jos se on tarpeen hakemuksen tutkinnan kannalta, vastuuviranomaiset voivat vaatia hakijan tai hänen mukanaan olevien tavaroiden tutkimista. Rajoittamatta turvallisuussyistä suoritettavaa tarkastusta, tämän asetuksen nojalla suoritettavan henkilöntarkastuksen tekee samaa sukupuolta oleva henkilö noudattaen täysimääräisesti ihmisarvon ja ruumiillisen ja henkisen koskemattomuuden periaatteita. | 7. Jos se on tarpeen hakemuksen tutkinnan kannalta, vastuuviranomaiset voivat vaatia hakijan tai hänen mukanaan olevien tavaroiden tutkimista. Vastuuviranomaisten on käytettävä toimenpidettä vasta viime kädessä ja perusteltava se hakijalle kirjallisesti. Tämän direktiivin nojalla suoritettavan henkilöntarkastuksen tekee samaa sukupuolta oleva henkilö noudattaen täysimääräisesti ihmisarvon ja ruumiillisen ja henkisen koskemattomuuden periaatteita. |
Or. en
Tarkistus 601
Elissavet Vozemberg-Vrionidi
Ehdotus asetukseksi
7 artikla – 7 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
7. Jos se on tarpeen hakemuksen tutkinnan kannalta, vastuuviranomaiset voivat vaatia hakijan tai hänen mukanaan olevien tavaroiden tutkimista. Rajoittamatta turvallisuussyistä suoritettavaa tarkastusta, tämän asetuksen nojalla suoritettavan henkilöntarkastuksen tekee samaa sukupuolta oleva henkilö noudattaen täysimääräisesti ihmisarvon ja ruumiillisen ja henkisen koskemattomuuden periaatteita. | 7. Jos se on tarpeen hakemuksen tutkinnan kannalta, vastuuviranomaiset voivat vaatia hakijan tai hänen mukanaan olevien tavaroiden tutkimista kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Rajoittamatta turvallisuussyistä suoritettavaa tarkastusta, tämän asetuksen nojalla suoritettavan henkilöntarkastuksen tekee samaa sukupuolta oleva henkilö noudattaen täysimääräisesti ihmisarvon ja ruumiillisen ja henkisen koskemattomuuden periaatteita. |
Or. en
Perustelu
On tarpeen kunnioittaa kansallisen lainsäädännön asiaankuuluvia säännöksiä.
Tarkistus 602
Cecilia Wikström, Sophia in 't Veld, Angelika Mlinar, Filiz Hyusmenova
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 1 a kohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| 1 a. Euroopan unionin turvapaikkavirasto laatii tiiviissä yhteistyössä asiasta vastaavien kansallisten viranomaisten kanssa ja täydentäen asetuksen XXX/XXX (Dublin-asetus) mukaisesti annettua tiedotusaineistoa yhteisen tiedotusaineiston, joka sisältää vähintään tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tiedot. Yhteinen tiedotusaineisto on laadittava niin, että jäsenvaltiot voivat täydentää sitä jäsenvaltiokohtaisilla lisätiedoilla. Euroopan unionin turvapaikkaviraston on laadittava erityistä tiedotusaineistoa, joka on tarkoitettu erityisesti seuraaville ryhmille: |
Or. en
Perustelu
On ratkaisevan tärkeää, että kaikille hakijoille annetaan asianmukaista tietoa menettelyistä, joita heidän tapauksessaan noudatetaan. Yhdenmukaistamalla tietojen antamista varmistaen samalla, että kansalliset erityispiirteet voidaan integroida ja selittää, vahvistetaan entisestään Euroopan yhteistä turvapaikkajärjestelmää. Vaikka Euroopan unionin turvapaikkavirasto vaikuttaisi loogiselta koordinaattorilta ja liikkeellepanevalta voimalta näitä aineistoja laadittaessa, olisi myös ratkaisevan tärkeää ottaa tietoja paikan päällä käyttävät kansalliset viranomaiset mukaan toimintaan.
Tarkistus 603
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Bodil Valero, Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 1 a kohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| 1 a. Hakijoilla on oikeus maksuttomaan oikeusapuun ja oikeudelliseen edustukseen kaikissa menettelyn vaiheissa tämän asetuksen III jakson mukaisesti. |
Or. en
Tarkistus 604
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Bodil Valero, Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 1 b kohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| 1 b. Hakijoille taataan oikeus heidän hakemustaan koskevaan varsinaiseen puhutteluun tämän asetuksen 11 artiklan mukaisesti ja soveltuvilta osin oikeus tutkittavaksiottamispuhutteluun tämän asetuksen 10 artiklan mukaisesti. |
Or. en
Tarkistus 605
Péter Niedermüller, Marju Lauristin, Josef Weidenholzer, Ana Gomes, Cécile Kashetu Kyenge, Elly Schlein, Caterina Chinnici
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Määrittävän viranomaisen on ilmoitettava hakijoille kielellä, jota he ymmärtävät tai jota heidän voidaan kohtuullisesti olettaa ymmärtävän, seuraavista seikoista: | Määrittävän viranomaisen on ilmoitettava hakijoille kielellä, jota he ymmärtävät tai jota heidän voidaan kohtuullisesti olettaa ymmärtävän, ja tiiviisti esitetyssä, läpinäkyvässä, helposti ymmärrettävässä ja saatavilla olevassa muodossa käyttäen yksinkertaista ja pelkistettyä kieltä, seuraavista seikoista: |
Or. en
Perustelu
Tätä sanamuotoa käytetään vastaanotto-olosuhteita koskevasta direktiivistä annetun Euroopan parlamentin kannan 7 artiklan 8 kohdassa.
Tarkistus 606
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Judith Sargentini, Bodil Valero
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Määrittävän viranomaisen on ilmoitettava hakijoille kielellä, jota he ymmärtävät tai jota heidän voidaan kohtuullisesti olettaa ymmärtävän, seuraavista seikoista: | Määrittävän viranomaisen on ilmoitettava hakijoille kielellä, jota he ymmärtävät, tiiviisti esitetyssä, läpinäkyvässä, helposti ymmärrettävässä ja saatavilla olevassa muodossa käyttäen yksinkertaista ja pelkistettyä kieltä, seuraavista seikoista: |
Or. en
Tarkistus 607
Cecilia Wikström, Sophia in 't Veld, Angelika Mlinar
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Määrittävän viranomaisen on ilmoitettava hakijoille kielellä, jota he ymmärtävät tai jota heidän voidaan kohtuullisesti olettaa ymmärtävän, seuraavista seikoista: | Määrittävän viranomaisen on ilmoitettava hakijoille kielellä, jota he ymmärtävät, tiiviisti esitetyssä, läpinäkyvässä, helposti ymmärrettävässä ja saatavilla olevassa muodossa käyttäen yksinkertaista ja pelkistettyä kieltä, seuraavista seikoista: |
Or. en
Perustelu
Selvennys, jolla lisätään tietämystä Euroopan yhteisestä turvapaikkajärjestelmästä hakijoiden keskuudessa.
Tarkistus 608
Monika Hohlmeier, Heinz K. Becker
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Määrittävän viranomaisen on ilmoitettava hakijoille kielellä, jota he ymmärtävät tai jota heidän voidaan kohtuullisesti olettaa ymmärtävän, seuraavista seikoista: | Määrittävän viranomaisen on ilmoitettava hakijoille kielellä, jota he ymmärtävät tai jota heidän voidaan kohtuullisesti olettaa ymmärtävän, käyttäen mahdollisuuksien mukaan yksinkertaista kieltä, seuraavista seikoista: |
Or. en
Tarkistus 609
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Määrittävän viranomaisen on ilmoitettava hakijoille kielellä, jota he ymmärtävät tai jota heidän voidaan kohtuullisesti olettaa ymmärtävän, seuraavista seikoista: | Vastuuviranomaisen on ilmoitettava hakijoille kielellä, jota he ymmärtävät, tiiviisti esitetyssä ja helposti saatavilla olevassa muodossa käyttäen yksinkertaista ja pelkistettyä kieltä, seuraavista seikoista: |
Or. en
Tarkistus 610
Péter Niedermüller, Birgit Sippel, Marju Lauristin, Cécile Kashetu Kyenge, Elly Schlein, Ana Gomes, Josef Weidenholzer, Caterina Chinnici
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – a a alakohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| a a) oikeus saada oikeusapua yksittäisen hakemuksen jättämiseksi, mukaan lukien mahdollisuus maksuttomaan oikeudelliseen edustukseen 15 artiklan mukaisesti; |
Or. en
Perustelu
On ratkaisevan tärkeää varmistaa, että hakijalla on oikeus saada oikeusapua ja oikeudellista edustusta valmistellakseen hakemuksensa jättämistä.
Tarkistus 611
Péter Niedermüller, Josef Weidenholzer, Ana Gomes, Caterina Chinnici
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – c alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
c) heidän oikeutensa ja velvollisuutensa menettelyn aikana, mukaan lukien velvollisuus jäädä sen jäsenvaltion alueelle, jossa heidän edellytetään olevan saapuvilla asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus) mukaisesti; | c) heidän oikeutensa ja velvollisuutensa menettelyn aikana; |
Or. en
Perustelu
Viittaus Dublin-asetukseen on tässä tarpeeton. Hakijalla on tiettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia. Muita ei tässä mainita.
Tarkistus 612
Emil Radev
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – c alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
c) heidän oikeutensa ja velvollisuutensa menettelyn aikana, mukaan lukien velvollisuus jäädä sen jäsenvaltion alueelle, jossa heidän edellytetään olevan saapuvilla asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus) mukaisesti; | c) heidän oikeutensa ja velvollisuutensa menettelyn aikana; |
Or. bg
Tarkistus 613
Jeroen Lenaers
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – c alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
c) heidän oikeutensa ja velvollisuutensa menettelyn aikana, mukaan lukien velvollisuus jäädä sen jäsenvaltion alueelle, jossa heidän edellytetään olevan saapuvilla asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus) mukaisesti; | c) heidän oikeutensa ja velvollisuutensa menettelyn aikana, mukaan lukien asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus) mukaiset velvollisuudet; |
Or. en
Tarkistus 614
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Judith Sargentini, Bodil Valero
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – c alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
c) heidän oikeutensa ja velvollisuutensa menettelyn aikana, mukaan lukien velvollisuus jäädä sen jäsenvaltion alueelle, jossa heidän edellytetään olevan saapuvilla asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus) mukaisesti; | c) heidän oikeutensa ja velvollisuutensa menettelyn aikana, mukaan lukien oikeus perheenyhdistämiseen ja asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus) mukaiset menettelyt; |
Or. en
Tarkistus 615
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – c alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
c) heidän oikeutensa ja velvollisuutensa menettelyn aikana, mukaan lukien velvollisuus jäädä sen jäsenvaltion alueelle, jossa heidän edellytetään olevan saapuvilla asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus) mukaisesti; | c) heidän oikeutensa ja velvollisuutensa menettelyn aikana, mukaan lukien oikeus siirtyä jossakin toisessa jäsenvaltiossa oleskelevien perheenjäsenien luokse asetuksen (EU) XXX/XXX (Dublin-asetus) mukaisesti; |
Or. en
Tarkistus 616
Péter Niedermüller, Ana Gomes, Josef Weidenholzer, Caterina Chinnici, Elly Schlein, Cécile Kashetu Kyenge
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – e alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
e) menettelyn aikataulu; | e) kaikki määräajat, joita heidän on noudatettava, ja määräajat, joita vastuuviranomaisten on noudatettava; |
Or. en
Perustelu
Koska asetetut määräajat vaikuttavat hakijaan, on tärkeää tiedottaa hänelle määräajoista, joita hänen odotetaan noudattavan. Vastaavasti, jotta hakija ymmärtää, että myös viranomaisten on noudatettava määräaikoja, hänelle olisi tiedotettava määräajoista, joita viranomaisten on noudatettava.
Tarkistus 617
Péter Niedermüller, Birgit Sippel, Marju Lauristin, Elly Schlein, Cécile Kashetu Kyenge, Ana Gomes, Josef Weidenholzer, Caterina Chinnici
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – f alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
f) heidän käytettävissään olevat keinot asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) 4 artiklassa tarkoitettujen tietojen esittämistä koskevan velvollisuuden täyttämiseksi; | f) heidän käytettävissään olevat keinot asetuksen (EU) XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) 4 artiklassa tarkoitettujen tietojen esittämistä koskevan velvollisuuden täyttämiseksi, mukaan lukien oikeus maksuttomaan oikeusapuun ja oikeudelliseen edustukseen; |
Or. en
Tarkistus 618
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – g alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
g) seuraukset hakemuksen nimenomaista tai implisiittisestä peruuttamisesta; | g) seuraukset hakemuksen nimenomaista peruuttamisesta tai sen käsittelyn keskeyttämisestä; |
Or. en
Tarkistus 619
Elissavet Vozemberg-Vrionidi
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – h alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
h) määrittävän viranomaisen päätös, päätöksen perustelut sekä seuraukset, joita aiheutuu kansainvälisen suojelun myöntämistä koskevasta kielteisestä päätöksestä, ja tapa, jolla tällaiseen päätökseen on mahdollista hakea muutosta. | h) määrittävän viranomaisen päätös, hakemuksen hylkäämisen perustelut sekä seuraukset, joita aiheutuu kansainvälisen suojelun myöntämistä koskevasta kielteisestä päätöksestä, ja tapa, jolla tällaiseen päätökseen on mahdollista hakea muutosta. |
Or. en
Perustelu
Kun on kyse pakolaisen aseman tunnustamista koskevasta päätöksestä, sen perusteita ei pitäisi esittää pakolaiselle kokonaisuudessaan turvapaikkajärjestelmän kehyksessä, koska muut hakijat voisivat käyttää niitä väärin ja vedota niihin vastaavissa tai samanlaisissa tapauksissa. Jos on sitä vastoin kyse päätöksestä, jossa tunnustetaan hakija henkilöksi, joka voi saada toissijaista suojelua, hakijalle olisi esitettävä perusteet kokonaisuudessaan, koska päätöstä pidetään osittain kielteisenä ja hakijan olisi oltava tietoinen kaikista perusteista voidakseen hakea muutosta päätökseen.
Tarkistus 620
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – h alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
h) määrittävän viranomaisen päätös, päätöksen perustelut sekä seuraukset, joita aiheutuu kansainvälisen suojelun myöntämistä koskevasta kielteisestä päätöksestä, ja tapa, jolla tällaiseen päätökseen on mahdollista hakea muutosta. | h) määrittävän viranomaisen päätös, päätöksen perustelut sekä seuraukset, joita aiheutuu kansainvälisen suojelun myöntämistä koskevasta kielteisestä päätöksestä, ja määräajat ja tapa, joilla tällaiseen päätökseen on mahdollista hakea muutosta. |
Or. en
Tarkistus 621
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 2 kohta – 1 alakohta – h a alakohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| h a) oikeus maksuttomaan oikeusavustajaan ja oikeus ottaa yhteys asiaankuuluviin valtioista riippumattomiin järjestöihin. |
Or. en
Tarkistus 622
Cecilia Wikström, Sophia in 't Veld, Angelika Mlinar
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 2 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Edellä ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut tiedot on annettava hyvissä ajoin, jotta hakijat voivat käyttää tässä asetuksessa taattuja oikeuksia ja noudattaa 7 artiklassa säädettyjä velvollisuuksia. | Edellä ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut tiedot on tarjottava heti kun hakemus on rekisteröity, jotta hakijat voivat käyttää tässä asetuksessa taattuja oikeuksia ja noudattaa 7 artiklassa säädettyjä velvollisuuksia. Tiedot on tarjottava sekä kirjallisesti että suullisesti tarvittaessa multimediavälineitä käyttäen. Suullisesti tiedot voidaan antaa joko henkilökohtaisesti tai ryhmille. Hakijoilla on oltava mahdollisuus esittää kysymyksiä menettelyn vaiheista, joita heidän odotetaan noudattavan, ja menettelystä, jossa tämän asetuksen mukaisesti määritetään käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio. Alaikäisten tapauksessa asianmukaisesti koulutetun henkilöstön on annettava tiedot lapsiystävällisellä tavalla edunvalvojan osallistuessa. |
Or. en
Perustelu
Tietojen antamista koskevien oikeuksien selventäminen, jotta ilmennetään joidenkin Dublin-asetuksen vaatimuksia.
Tarkistus 623
Péter Niedermüller, Marju Lauristin, Caterina Chinnici, Ana Gomes, Josef Weidenholzer, Birgit Sippel
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 2 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Edellä ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut tiedot on annettava hyvissä ajoin, jotta hakijat voivat käyttää tässä asetuksessa taattuja oikeuksia ja noudattaa 7 artiklassa säädettyjä velvollisuuksia. | Kaikki edellä ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut tiedot on annettava hyvissä ajoin, jotta hakijat voivat käyttää tässä asetuksessa taattuja oikeuksia ja noudattaa 7 artiklassa säädettyjä velvollisuuksia. Hakijalle on annettava a–g alakohdassa tarkoitetut tiedot, kun kansainvälistä suojelua koskeva hakemus rekisteröidään. |
Or. en
Perustelu
On tärkeää tiedottaa hakijalle hänen velvollisuuksistaan menettelyn mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Koska hakijan on oltava läsnä, kun hakemus rekisteröidään, jäsenvaltioiden viranomaiset saavat hyvän tilaisuuden tiedottaa hänelle näistä velvollisuuksista.
Tarkistus 624
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 2 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Edellä ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut tiedot on annettava hyvissä ajoin, jotta hakijat voivat käyttää tässä asetuksessa taattuja oikeuksia ja noudattaa 7 artiklassa säädettyjä velvollisuuksia. | Edellä ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut tiedot on annettava silloin, kun kansainvälistä suojelua koskeva hakemus rekisteröidään, ja joka tapauksessa ennen henkilökohtaista puhuttelua, jotta hakijat voivat käyttää tässä direktiivissä taattuja oikeuksia ja noudattaa 7 artiklassa säädettyjä velvollisuuksia. |
Or. en
Tarkistus 625
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 2 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Edellä ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut tiedot on annettava hyvissä ajoin, jotta hakijat voivat käyttää tässä asetuksessa taattuja oikeuksia ja noudattaa 7 artiklassa säädettyjä velvollisuuksia. | Edellä ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut tiedot on annettava silloin, kun hakemus tehdään, ja viimeistään silloin, kun se rekisteröidään, jotta hakijat voivat käyttää tässä asetuksessa taattuja oikeuksia ja noudattaa 7 artiklassa säädettyjä velvollisuuksia. |
Or. en
Tarkistus 626
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Judith Sargentini, Bodil Valero
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 2 a kohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| 2 a. Asianmukaisesti koulutetun henkilöstön on annettava tiedot lapsille soveltuvalla tavalla ja kielellä, jota nämä ymmärtävät. |
Or. en
Tarkistus 627
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Määrittävän viranomaisen on tarjottava hakijoille tulkkauspalvelut, jotta he voivat esittää asiansa määrittävälle viranomaiselle ja tuomioistuimissa, aina kun asianmukaista keskusteluyhteyttä ei voida varmistaa ilman tällaisia palveluja. Tulkkauspalvelut on maksettava julkisista varoista. | 3. Määrittävän viranomaisen on tarjottava hakijoille tulkkauspalvelut, jotta he voivat esittää asiansa määrittävälle viranomaiselle ja tuomioistuimissa, aina kun asianmukaista keskusteluyhteyttä ei voida varmistaa ilman tällaisia palveluja. Tulkkauspalvelut on maksettava julkisista varoista. Tämä on varmistettava myös silloin, kun hakijat ovat säilöönottokeskuksissa tai rajanylityspaikoilla. |
Or. en
Tarkistus 628
Beatrix von Storch
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Määrittävän viranomaisen on tarjottava hakijoille tulkkauspalvelut, jotta he voivat esittää asiansa määrittävälle viranomaiselle ja tuomioistuimissa, aina kun asianmukaista keskusteluyhteyttä ei voida varmistaa ilman tällaisia palveluja. Tulkkauspalvelut on maksettava julkisista varoista. | 3. Määrittävän viranomaisen on tarjottava hakijoille tulkkauspalvelut, jotta he voivat esittää asiansa määrittävälle viranomaiselle ja tuomioistuimissa, aina kun asianmukaista keskusteluyhteyttä ei voida varmistaa ilman tällaisia palveluja. Tulkkauspalvelut on maksettava julkisista varoista, paitsi jos hakijalla on riittäviä varoja. |
Or. en
Tarkistus 629
Elissavet Vozemberg-Vrionidi
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Määrittävän viranomaisen on tarjottava hakijoille tulkkauspalvelut, jotta he voivat esittää asiansa määrittävälle viranomaiselle ja tuomioistuimissa, aina kun asianmukaista keskusteluyhteyttä ei voida varmistaa ilman tällaisia palveluja. Tulkkauspalvelut on maksettava julkisista varoista. | 3. Määrittävän viranomaisen on tarjottava hakijoille tulkkauspalvelut, jotta he voivat esittää asiansa määrittävälle viranomaiselle ja tuomioistuimissa, aina kun asianmukaista keskusteluyhteyttä ei voida varmistaa ilman tällaisia palveluja. Tulkkauspalvelujen on oltava hakijoille maksuttomia. |
Or. en
Perustelu
Joissakin jäsenvaltioissa tästä ei säädetä kansallisessa lainsäädännössä.
Tarkistus 630
Miltiadis Kyrkos
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Määrittävän viranomaisen on tarjottava hakijoille tulkkauspalvelut, jotta he voivat esittää asiansa määrittävälle viranomaiselle ja tuomioistuimissa, aina kun asianmukaista keskusteluyhteyttä ei voida varmistaa ilman tällaisia palveluja. Tulkkauspalvelut on maksettava julkisista varoista. | 3. Määrittävän viranomaisen on tarjottava hakijoille tulkkauspalvelut, jotta he voivat esittää asiansa määrittävälle viranomaiselle ja tuomioistuimissa, aina kun asianmukaista keskusteluyhteyttä ei voida varmistaa ilman tällaisia palveluja. Tulkkauspalvelujen on oltava hakijoille maksuttomia. |
Or. en
Tarkistus 631
Cecilia Wikström, Sophia in 't Veld, Angelika Mlinar
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 3 a kohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| 3 a. Euroopan turvapaikkavirasto tarjoaa erityisen verkkosivuston, jossa on tietoja Euroopan yhteisestä turvapaikkajärjestelmästä ja erityisesti tämän asetuksen toiminnasta ja joka on tarkoitettu kansainvälistä suojelua hakeville ja mahdollisesti tällaista suojelua hakeville. Verkkosivuston tietojen on oltava kattavat ja ajantasaiset, ja ne on tarjottava tiiviisti esitetyssä, läpinäkyvässä, helposti ymmärrettävässä ja saatavilla olevassa muodossa käyttäen yksinkertaista ja pelkistettyä kieltä ja niiden on oltava saatavilla Eurooppaan saapuvien kansainvälistä suojelua hakevien puhumilla kaikilla tärkeimmillä kielillä. |
Or. en
Perustelu
Ehdotuksen tavoitteena on torjua harhaanjohtajaa tietoa, jota muun muassa salakuljettajat antavat mahdollisille hakijoille kolmansissa maissa, jotta varmistetaan, että heillä on todenmukaista tietoa Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän perusperiaatteista. Toivottavasti näin voidaan auttaa varmistamaan, että hakijat, joilla on hyvin vähäiset mahdollisuudet saada suojelua unionissa, eivät lähde vaaralliselle ja kalliille matkalle yli Välimeren päästäkseen EU:hun.
Tarkistus 632
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini, Jean Lambert
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 3 a kohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| 3 a. Euroopan unionin turvapaikkavirasto laatii yhteisen tiedotusaineiston, joka sisältää vähintään tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitetut tiedot. Yhteinen tiedotusaineisto on laadittava niin, että jäsenvaltiot voivat käyttää yhteistä tiedotusaineistoa ja täydentää sitä tarvittaessa jäsenvaltiokohtaisilla lisätiedoilla. |
Or. en
Tarkistus 633
Péter Niedermüller, Marju Lauristin, Caterina Chinnici, Josef Weidenholzer, Ana Gomes
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 3 a kohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| 3 a. Määrittävä viranomainen voi myös tarjota hakijalle kulttuurisen välittäjän, joka avustaa häntä menettelyn ja erityisesti henkilökohtaisen puhuttelun aikana. |
Or. en
Perustelu
Paikan päällä saadut kokemukset ovat osoittaneet, että kulttuuriset välittäjät voivat auttaa kehittämään hakijan ja määrittävän viranomaisen välistä ymmärrystä.
Tarkistus 634
Cecilia Wikström, Sophia in 't Veld, Angelika Mlinar
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 3 b kohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| 3 b. Jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on tiedotettava hakijoille tämän asetuksen mukaisesti hakemuksien käsittelemisessä suoritettujen menettelyjen etenemisestä. Tällaiset tiedot on annettava kirjallisina säännöllisin väliajoin. Alaikäisten tapauksessa toimivaltaisten viranomaisten on tiedotettava sekä alaikäiselle että edunvalvojalle käyttäen samoja soveltamissääntöjä. Komissiolle siirretään valta antaa täytäntöönpanosäädöksiä, joilla laaditaan tällaisten tietojen antamista koskevat soveltamissäännöt. Nämä täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 56 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen. |
Or. en
Perustelu
Vaikuttaisi kohtuulliselta pyytää, että viranomaiset tiedottavat hakijoille menettelyn etenemisestä eivätkä vasta sitten, kun päätös on tehty. Varmistamalla, että hakijoille tiedotetaan jatkuvasti heidän hakemuksensa tilasta, kehitetään luottamusta järjestelmää kohtaan ja autetaan rajoittamaan edelleen liikkumista.
Tarkistus 635
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 4 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
4. Määrittävän viranomaisen on annettava hakijoille mahdollisuus ottaa yhteyttä Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutettuun tai muihin järjestöihin, jotka antavat hakijoille kansallisen lainsäädännön mukaisesti oikeudellista neuvontaa tai muuta neuvontaa. | 4. Määrittävän viranomaisen on annettava hakijoille mahdollisuus ottaa yhteyttä Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutettuun tai muihin järjestöihin, jotka antavat hakijoille oikeudellista neuvontaa tai muuta neuvontaa, tiedottavat heille eri viranomaisorganisaatioista ja valtioista riippumattomista järjestöistä ja varmistavat, että hakijat voivat ottaa niihin yhteyttä. |
Or. en
Tarkistus 636
Péter Niedermüller, Caterina Chinnici, Ana Gomes, Josef Weidenholzer
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 4 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
4. Määrittävän viranomaisen on annettava hakijoille mahdollisuus ottaa yhteyttä Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutettuun tai muihin järjestöihin, jotka antavat hakijoille kansallisen lainsäädännön mukaisesti oikeudellista neuvontaa tai muuta neuvontaa. | 4. Määrittävän viranomaisen on 14 päivän kuluessa hakemuksen tekemisestä annettava hakijoille mahdollisuus ottaa yhteyttä Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutettuun tai muihin järjestöihin, jotka antavat hakijoille kansallisen lainsäädännön mukaisesti oikeudellista neuvontaa tai muuta neuvontaa. |
Or. en
Perustelu
Tässä asetuksessa asetetut määräajat huomioon ottaen on tärkeää vahvistaa, että hakijat voivat ottaa yhteyttä Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutettuun kohtuullisen määräajan kuluttua heidän hakemuksensa tekemisestä.
Tarkistus 637
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 4 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
4. Määrittävän viranomaisen on annettava hakijoille mahdollisuus ottaa yhteyttä Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutettuun tai muihin järjestöihin, jotka antavat hakijoille kansallisen lainsäädännön mukaisesti oikeudellista neuvontaa tai muuta neuvontaa. | 4. Määrittävä viranomainen voi tapauksissa, joissa se katsotaan toteuttamiskelpoiseksi, antaa hakijoille mahdollisuuden ottaa yhteyttä Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutettuun tai muihin järjestöihin, jotka antavat hakijoille kansallisen lainsäädännön mukaisesti ammattimaista oikeudellista neuvontaa. |
Or. en
Tarkistus 638
Beatrix von Storch
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 4 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
4. Määrittävän viranomaisen on annettava hakijoille mahdollisuus ottaa yhteyttä Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutettuun tai muihin järjestöihin, jotka antavat hakijoille kansallisen lainsäädännön mukaisesti oikeudellista neuvontaa tai muuta neuvontaa. | 4. Määrittävä viranomainen voi antaa hakijoille mahdollisuuden ottaa yhteyttä Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutettuun tai muihin järjestöihin, jotka antavat hakijoille kansallisen lainsäädännön mukaisesti oikeudellista neuvontaa tai muuta neuvontaa. |
Or. en
Tarkistus 639
Laura Ferrara
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 5 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
5. Määrittävän viranomaisen on varmistettava, että hakijoilla ja heidän mahdollisilla edunvalvojillaan, oikeudellisilla neuvonantajillaan tai muilla neuvonantajillaan on mahdollisuus tutustua 33 artiklan 2 kohdan e alakohdassa tarkoitettuihin hakemuksen tutkinnassa tarvittaviin tietoihin ja 33 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen asiantuntijoiden antamiin tietoihin, jos määrittävä viranomainen on ottanut kyseiset tiedot huomioon tehdessään päätöksen heidän hakemuksestaan. | 5. Määrittävän viranomaisen on varmistettava, että hakijoilla ja heidän mahdollisilla edunvalvojillaan, oikeudellisilla neuvonantajillaan tai muilla neuvonantajillaan on mahdollisuus tutustua 33 artiklan 2 kohdan b ja c alakohdassa tarkoitettuihin hakemuksen tutkinnassa tarvittaviin tietoihin ja 33 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen asiantuntijoiden antamiin tietoihin, jos määrittävä viranomainen on ottanut kyseiset tiedot huomioon tehdessään päätöksen heidän hakemuksestaan. |
Or. it
Tarkistus 640
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 5 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
5. Määrittävän viranomaisen on varmistettava, että hakijoilla ja heidän mahdollisilla edunvalvojillaan, oikeudellisilla neuvonantajillaan tai muilla neuvonantajillaan on mahdollisuus tutustua 33 artiklan 2 kohdan e alakohdassa tarkoitettuihin hakemuksen tutkinnassa tarvittaviin tietoihin ja 33 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen asiantuntijoiden antamiin tietoihin, jos määrittävä viranomainen on ottanut kyseiset tiedot huomioon tehdessään päätöksen heidän hakemuksestaan. | 5. Määrittävän viranomaisen on varmistettava, että hakijoilla ja heidän mahdollisilla edunvalvojillaan, oikeudellisilla neuvonantajillaan tai muilla neuvonantajillaan on mahdollisuus tutustua 33 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin hakemuksen tutkinnassa tarvittaviin tietoihin ja 33 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen asiantuntijoiden antamiin tietoihin, jos määrittävä viranomainen on ottanut kyseiset tiedot huomioon tehdessään päätöksen heidän hakemuksestaan. |
Or. en
Tarkistus 641
Kinga Gál
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 5 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
5. Määrittävän viranomaisen on varmistettava, että hakijoilla ja heidän mahdollisilla edunvalvojillaan, oikeudellisilla neuvonantajillaan tai muilla neuvonantajillaan on mahdollisuus tutustua 33 artiklan 2 kohdan e alakohdassa tarkoitettuihin hakemuksen tutkinnassa tarvittaviin tietoihin ja 33 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen asiantuntijoiden antamiin tietoihin, jos määrittävä viranomainen on ottanut kyseiset tiedot huomioon tehdessään päätöksen heidän hakemuksestaan. | 5. Määrittävän viranomaisen on varmistettava, että hakijoilla ja heidän mahdollisilla edunvalvojillaan ja oikeudellisen edustajillaan on mahdollisuus tutustua 33 artiklan 2 kohdan e alakohdassa tarkoitettuihin hakemuksen tutkinnassa tarvittaviin tietoihin ja 33 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen asiantuntijoiden antamiin tietoihin, jos määrittävä viranomainen on ottanut kyseiset tiedot huomioon tehdessään päätöksen heidän hakemuksestaan. |
Or. hu
Tarkistus 642
Péter Niedermüller, Birgit Sippel, Elly Schlein, Cécile Kashetu Kyenge, Caterina Chinnici, Josef Weidenholzer, Ana Gomes
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 6 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
6. Määrittävän viranomaisen on annettava hakijoille kohtuullisessa ajassa tiedoksi heidän hakemuksestaan tehty päätös. Jos edunvalvoja tai oikeudellinen tai muu neuvonantaja toimii hakijan oikeudellisena edustajana, määrittävä viranomainen voi päättää antaa päätöksen tiedoksi hänelle hakijan sijasta. | 6. Määrittävän viranomaisen on annettava hakijoille kirjallisesti seitsemän päivän kuluessa tiedoksi heidän hakemuksestaan tehty päätös. Jos edunvalvoja tai oikeudellinen tai muu neuvonantaja toimii hakijan oikeudellisena edustajana, määrittävän viranomaisen on annettava päätös tiedoksi hänelle ja hakijalle. |
Or. en
Perustelu
Sanamuotoa, jota käytetään 8 artiklan 6 kohdassa, olisi mukautettava 35 artiklan 1 kohdassa käytettyyn sanamuotoon. Sekä hakijalle että hänen oikeudelliselle tai muulle neuvonantajalleen olisi annettava kirjallinen ilmoitus viimeistään seitsemän päivän kuluttua päätöksen tekemisestä.
Tarkistus 643
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 6 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
6. Määrittävän viranomaisen on annettava hakijoille kohtuullisessa ajassa tiedoksi heidän hakemuksestaan tehty päätös. Jos edunvalvoja tai oikeudellinen tai muu neuvonantaja toimii hakijan oikeudellisena edustajana, määrittävä viranomainen voi päättää antaa päätöksen tiedoksi hänelle hakijan sijasta. | 6. Määrittävän viranomaisen on ilmoitettava hakijoille viiden päivän kuluessa heidän hakemuksestaan tehdystä päätöksestä. Jos edunvalvoja tai oikeudellinen tai muu neuvonantaja toimii hakijan oikeudellisena edustajana, määrittävän viranomaisen on myös annettava päätös tiedoksi hänelle. |
Or. en
Tarkistus 644
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 6 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
6. Määrittävän viranomaisen on annettava hakijoille kohtuullisessa ajassa tiedoksi heidän hakemuksestaan tehty päätös. Jos edunvalvoja tai oikeudellinen tai muu neuvonantaja toimii hakijan oikeudellisena edustajana, määrittävä viranomainen voi päättää antaa päätöksen tiedoksi hänelle hakijan sijasta. | 6. Määrittävän viranomaisen on ilmoitettava hakijoille viiden työpäivän kuluessa heidän hakemuksestaan tehdystä päätöksestä. Jos edunvalvoja tai oikeudellinen tai muu neuvonantaja toimii hakijan oikeudellisena edustajana, määrittävän viranomaisen on annettava päätös tiedoksi hänelle ja hakijalle. |
Or. en
Tarkistus 645
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
8 artikla – 6 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
6. Määrittävän viranomaisen on annettava hakijoille kohtuullisessa ajassa tiedoksi heidän hakemuksestaan tehty päätös. Jos edunvalvoja tai oikeudellinen tai muu neuvonantaja toimii hakijan oikeudellisena edustajana, määrittävä viranomainen voi päättää antaa päätöksen tiedoksi hänelle hakijan sijasta. | 6. Määrittävän viranomaisen on annettava hakijoille kohtuullisessa ajassa tiedoksi heidän hakemuksestaan tehty päätös. Jos edunvalvoja tai oikeudellinen neuvonantaja toimii hakijan oikeudellisena edustajana, määrittävä viranomainen voi päättää antaa päätöksen tiedoksi hänelle hakijan sijasta. |
Or. en
Tarkistus 646
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Bodil Valero, Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
9 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Hakijoilla on oltava oikeus jäädä vastuussa olevaan jäsenvaltioon yksinomaan menettelyä varten, kunnes määrittävä viranomainen on tehnyt päätöksensä III luvussa säädetyn hallinnollisen menettelyn mukaisesti. | 1. Hakijoilla on oltava oikeus jäädä vastuussa olevaan jäsenvaltioon yksinomaan menettelyä varten, kunnes määrittävä viranomainen on tehnyt lainvoimaisen päätöksensä III luvussa säädetyn hallinnollisen menettelyn mukaisesti ja kunnes hakemukseen, palauttamispäätökseen tai maastapoistamispäätökseen liittyvät mahdolliset muutoksenhakumenettelyt on saatettu päätökseen. |
Or. en
Tarkistus 647
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
9 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Hakijoilla on oltava oikeus jäädä vastuussa olevaan jäsenvaltioon yksinomaan menettelyä varten, kunnes määrittävä viranomainen on tehnyt päätöksensä III luvussa säädetyn hallinnollisen menettelyn mukaisesti. | 1. Hakijoiden on sallittava jäädä vastuussa olevaan jäsenvaltioon yksinomaan menettelyä varten, kunnes määrittävä viranomainen on tehnyt päätöksensä III luvussa säädetyn hallinnollisen menettelyn mukaisesti. |
Or. en
Tarkistus 648
Brice Hortefeux, Rachida Dati
Ehdotus asetukseksi
9 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Hakijoilla on oltava oikeus jäädä vastuussa olevaan jäsenvaltioon yksinomaan menettelyä varten, kunnes määrittävä viranomainen on tehnyt päätöksensä III luvussa säädetyn hallinnollisen menettelyn mukaisesti. | 1. Hakijoille on annettava lupa jäädä vastuussa olevaan jäsenvaltioon yksinomaan menettelyä varten, kunnes määrittävä viranomainen on tehnyt päätöksensä III luvussa säädetyn hallinnollisen menettelyn mukaisesti. |
Or. fr
Tarkistus 649
Péter Niedermüller, Birgit Sippel, Josef Weidenholzer, Ana Gomes
Ehdotus asetukseksi
9 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Hakijoilla on oltava oikeus jäädä vastuussa olevaan jäsenvaltioon yksinomaan menettelyä varten, kunnes määrittävä viranomainen on tehnyt päätöksensä III luvussa säädetyn hallinnollisen menettelyn mukaisesti. | 1. Hakijoilla on oltava oikeus jäädä vastuussa olevaan jäsenvaltioon menettelyä varten, kunnes määrittävä viranomainen on tehnyt päätöksensä III luvussa säädetyn hallinnollisen menettelyn mukaisesti. |
Or. en
Perustelu
Hakija voi hyvin pystyä tekemään työtä hakuprosessin aikana. Tästä syystä hakijan oikeutta jäädä maahan ei pitäisi rajoittaa koskemaan yksinomaan menettelyä, vaikka se onkin pääperuste.
Tarkistus 650
Beatrix von Storch
Ehdotus asetukseksi
9 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Oikeus jäädä maahan ei oikeuta oleskelulupaan eikä se anna hakijalle oikeutta matkustaa toisen jäsenvaltion alueelle ilman direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi) 6 artiklassa tarkoitettua lupaa. | 2. Oikeus jäädä maahan ei oikeuta oleskelulupaan eikä se anna hakijalle oikeutta matkustaa toisen jäsenvaltion alueelle. |
Or. en
Tarkistus 651
Jeroen Lenaers
Ehdotus asetukseksi
9 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Oikeus jäädä maahan ei oikeuta oleskelulupaan eikä se anna hakijalle oikeutta matkustaa toisen jäsenvaltion alueelle ilman direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi) 6 artiklassa tarkoitettua lupaa. | 2. Oikeus jäädä jonkin jäsenvaltion alueelle ei oikeuta oleskelulupaan eikä se anna hakijalle oikeutta matkustaa toisen jäsenvaltion alueelle ilman direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi) 6 artiklassa tarkoitettua lupaa. |
Or. en
Tarkistus 652
Péter Niedermüller, Birgit Sippel, Kati Piri, Josef Weidenholzer, Ana Gomes, Caterina Chinnici
Ehdotus asetukseksi
9 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Oikeus jäädä maahan ei oikeuta oleskelulupaan eikä se anna hakijalle oikeutta matkustaa toisen jäsenvaltion alueelle ilman direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi) 6 artiklassa tarkoitettua lupaa. | 2. Oikeus jäädä maahan ei anna hakijalle oikeutta matkustaa toisen jäsenvaltion alueelle ilman direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi) 6 artiklassa tarkoitettua lupaa. |
Or. en
Perustelu
Maahan jäämistä koskevan oikeuden luonnetta ei tarvitse määrittää. Olisi vain säädettävä, että oikeus jäädä maahan ei tarkoita oikeutta matkustaa toisen jäsenvaltion alueelle.
Tarkistus 653
Monika Hohlmeier, Heinz K. Becker
Ehdotus asetukseksi
9 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Oikeus jäädä maahan ei oikeuta oleskelulupaan eikä se anna hakijalle oikeutta matkustaa toisen jäsenvaltion alueelle ilman direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi) 6 artiklassa tarkoitettua lupaa. | 2. Oikeus jäädä maahan ei oikeuta minkäänlaiseen oleskelulupaan eikä se anna hakijalle oikeutta matkustaa toisen jäsenvaltion alueelle ilman direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi) 6 artiklassa tarkoitettua lupaa. |
Or. en
Tarkistus 654
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
9 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Oikeus jäädä maahan ei oikeuta oleskelulupaan eikä se anna hakijalle oikeutta matkustaa toisen jäsenvaltion alueelle ilman direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi) 6 artiklassa tarkoitettua lupaa. | 2. Oikeus jäädä maahan oikeuttaa oleskelulupaan, tekee hakemuksesta vaikutusvoimaisen ja antaa hakijalle oikeuden matkustaa toisen jäsenvaltion alueelle edellyttäen, että hakija voidaan tavoittaa puhelinnumeron tai sähköpostiosoitteen välityksellä. |
Or. en
Tarkistus 655
Brice Hortefeux, Rachida Dati
Ehdotus asetukseksi
9 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Oikeus jäädä maahan ei oikeuta oleskelulupaan eikä se anna hakijalle oikeutta matkustaa toisen jäsenvaltion alueelle ilman direktiivin XXX/XXX/EU (vastaanotto-olosuhteita koskeva direktiivi) 6 artiklassa tarkoitettua lupaa. | (Tarkistus ei vaikuta suomenkieliseen versioon.) |
Or. fr
Tarkistus 656
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
9 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Jäsenvaltioiden vastuuviranomaiset voivat peruuttaa hakijan oikeuden jäädä alueelleen hallinnollisen menettelyn aikana, jos | Poistetaan. |
a) henkilö tekee myöhemmän hakemuksen 42 artiklan mukaisesti ja noudattaen 43 artiklassa säädettyjä edellytyksiä; |
|
b) henkilö luovutetaan tapauksen mukaan joko toiseen jäsenvaltioon eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä36 johtuvien velvoitteiden mukaisesti tai kolmanteen maahan tai johonkin kansainväliseen rikostuomioistuimeen. |
|
_________________ |
|
36 Neuvoston puitepäätös 2002/584/YOS, tehty 13 päivänä kesäkuuta 2002, eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä (EYVL L 190, 18.7.2002, s. 1). |
|
Or. en
Tarkistus 657
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
9 artikla – 3 kohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Jäsenvaltioiden vastuuviranomaiset voivat peruuttaa hakijan oikeuden jäädä alueelleen hallinnollisen menettelyn aikana, jos | 3. Jäsenvaltioiden vastuuviranomaisten on peruutettava hakijan oikeus jäädä alueelleen hallinnollisen menettelyn aikana, jos |
Or. en
Tarkistus 658
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
9 artikla – 3 kohta – a alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
a) henkilö tekee myöhemmän hakemuksen 42 artiklan mukaisesti ja noudattaen 43 artiklassa säädettyjä edellytyksiä; | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 659
Cecilia Wikström, Sophia in 't Veld, Angelika Mlinar
Ehdotus asetukseksi
9 artikla – 3 kohta – a alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
a) henkilö tekee myöhemmän hakemuksen 42 artiklan mukaisesti ja noudattaen 43 artiklassa säädettyjä edellytyksiä; | Poistetaan. |
Or. en
Perustelu
Ei ole hyväksyttävää, että ihmisiä poistetaan EU:n alueelta ennen kuin heidän hakemuksestaan on tehty lainvoimainen päätös.
Tarkistus 660
Péter Niedermüller, Josef Weidenholzer, Ana Gomes
Ehdotus asetukseksi
9 artikla – 3 kohta – a alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
a) henkilö tekee myöhemmän hakemuksen 42 artiklan mukaisesti ja noudattaen 43 artiklassa säädettyjä edellytyksiä; | a) henkilö tekee toisen myöhemmän hakemuksen tai muita myöhempiä hakemuksia 42 artiklan mukaisesti ja noudattaen 43 artiklassa säädettyjä edellytyksiä; |
Or. en
Perustelu
Myöhemmän hakemuksen tekemisen syynä saattaa olla, että hakija ei oleskele ensimmäisen hakemuksen käsittelyn aikana vastuussa olleen jäsenvaltion alueella. Tässä tilanteessa hakijan on saatava jäädä jäsenvaltion alueelle myöhemmän hakemuksen käsittelyn ajaksi.
Tarkistus 661
Emil Radev
Ehdotus asetukseksi
9 artikla – 3 kohta – b a alakohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| b a) jos hakija on tai hänestä tulee uhka jäsenvaltion kansalliselle turvallisuudelle tai hän syyllistyy rikokseen, hakija luovutetaan välittömästi tämän alkuperä- tai kauttakulkumaahan. |
Or. bg
Tarkistus 662
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
9 artikla – 3 kohta – b a alakohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| b a) henkilö aiheuttaa riskin jäsenvaltion sisäiselle turvallisuudelle tai yleiselle järjestykselle. |
Or. en
Tarkistus 663
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
9 artikla – 4 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
4. Jäsenvaltio voi luovuttaa hakijan kolmanteen maahan 3 kohdan b alakohdan nojalla ainoastaan, jos määrittävä viranomainen on vakuuttunut siitä, että luovuttamista koskeva päätös ei johda suoraan tai epäsuoraan palauttamiseen, joka rikkoisi kansainväliseen ja unionin oikeuteen perustuvia kyseisen jäsenvaltion velvoitteita. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 664
Péter Niedermüller, Josef Weidenholzer, Ana Gomes, Caterina Chinnici
Ehdotus asetukseksi
9 artikla – 4 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
4. Jäsenvaltio voi luovuttaa hakijan kolmanteen maahan 3 kohdan b alakohdan nojalla ainoastaan, jos määrittävä viranomainen on vakuuttunut siitä, että luovuttamista koskeva päätös ei johda suoraan tai epäsuoraan palauttamiseen, joka rikkoisi kansainväliseen ja unionin oikeuteen perustuvia kyseisen jäsenvaltion velvoitteita. | 4. Jäsenvaltio voi luovuttaa hakijan kolmanteen maahan 3 kohdan a ja b alakohdan nojalla ainoastaan, jos määrittävä viranomainen on vakuuttunut siitä, että luovuttamista tai palauttamista koskeva päätös ei johda suoraan tai epäsuoraan palauttamiseen, joka rikkoisi kansainväliseen ja unionin oikeuteen perustuvia kyseisen jäsenvaltion velvoitteita. |
Or. en
Tarkistus 665
Elissavet Vozemberg-Vrionidi
Ehdotus asetukseksi
9 artikla – 4 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
4. Jäsenvaltio voi luovuttaa hakijan kolmanteen maahan 3 kohdan b alakohdan nojalla ainoastaan, jos määrittävä viranomainen on vakuuttunut siitä, että luovuttamista koskeva päätös ei johda suoraan tai epäsuoraan palauttamiseen, joka rikkoisi kansainväliseen ja unionin oikeuteen perustuvia kyseisen jäsenvaltion velvoitteita. | 4. Jäsenvaltio voi luovuttaa hakijan kolmanteen maahan 3 kohdan b alakohdan nojalla ainoastaan, jos luovuttamista koskeva päätös ei johda suoraan tai epäsuoraan palauttamiseen, joka rikkoisi kansainväliseen ja unionin oikeuteen perustuvia kyseisen jäsenvaltion velvoitteita. |
Or. en
Perustelu
Joissakin jäsenvaltioissa hakijan luovuttamista koskeva päätös tehdään erillään turvapaikkahakemuksesta koskevasta päätöksestä. Tästä syystä määrittävällä viranomaisella ei ole ratkaisevaa merkitystä luovuttamispäätöksen kannalta. Viimeksi mainittu kuuluu kansallisten tuomioistuimien yksinomaiseen toimivaltaan.
Tarkistus 666
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
10 artikla
| |
Komission teksti | Tarkistus |
10 artikla | Poistetaan. |
Tutkittavaksiottamispuhuttelu |
|
1. Ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkittavaksi ottamisesta, hakijalle on annettava tilaisuus hakemuksensa tutkittavaksi ottamista koskevaan puhutteluun. |
|
2. Tutkittavaksiottamispuhuttelussa hakijalle on annettava tilaisuus esittää riittävät perustelut sille, miksi 36 artiklan 1 kohdassa säädettyjä tutkittavaksi ottamisen perusteita ei voida soveltaa hänen henkilökohtaiseen tilanteeseensa. |
|
Or. fr
Tarkistus 667
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
10 artikla
| |
Komission teksti | Tarkistus |
10 artikla | Poistetaan. |
Tutkittavaksiottamispuhuttelu |
|
1. Ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkittavaksi ottamisesta, hakijalle on annettava tilaisuus hakemuksensa tutkittavaksi ottamista koskevaan puhutteluun. |
|
2. Tutkittavaksiottamispuhuttelussa hakijalle on annettava tilaisuus esittää riittävät perustelut sille, miksi 36 artiklan 1 kohdassa säädettyjä tutkittavaksi ottamisen perusteita ei voida soveltaa hänen henkilökohtaiseen tilanteeseensa. |
|
Or. en
Tarkistus 668
Sergei Stanishev
Ehdotus asetukseksi
10 artikla
| |
Komission teksti | Tarkistus |
10 artikla | Poistetaan. |
Tutkittavaksiottamispuhuttelu |
|
1. Ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkittavaksi ottamisesta, hakijalle on annettava tilaisuus hakemuksensa tutkittavaksi ottamista koskevaan puhutteluun. |
|
2. Tutkittavaksiottamispuhuttelussa hakijalle on annettava tilaisuus esittää riittävät perustelut sille, miksi 36 artiklan 1 kohdassa säädettyjä tutkittavaksi ottamisen perusteita ei voida soveltaa hänen henkilökohtaiseen tilanteeseensa. |
|
Or. en
Perustelu
Yhdenmukaisesti aiempien tarkistusten kanssa, joilla poistetaan vaatimus käsiteltäväksi ottamisen edellytyksiä koskevasta tarkastuksesta ennen Dublin-asetuksen soveltamista.
Tarkistus 669
Péter Niedermüller, Birgit Sippel, Marju Lauristin, Ana Gomes, Josef Weidenholzer, Caterina Chinnici
Ehdotus asetukseksi
10 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkittavaksi ottamisesta, hakijalle on annettava tilaisuus hakemuksensa tutkittavaksi ottamista koskevaan puhutteluun. | 1. Jos määrittävä viranomainen päättää suorittaa käsiteltäväksi ottamisen edellytyksiä koskevan tarkastuksen 36 artiklan mukaisesti ja ennen kuin kyseinen määrittävä viranomainen tekee päätöksen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkittavaksi ottamisesta, hakijalle on annettava tilaisuus hakemuksensa tutkittavaksi ottamista koskevaan puhutteluun. |
Or. en
Perustelu
Käsiteltäväksi ottamisen edellytyksiä koskeva tarkastus ei saisi olla hakemusmenettelyyn sisältyvä vaatimus, vaan sen olisi oltava valinnainen. Haastattelun olisi oltava henkilökohtainen, kuten olemassa olevassa direktiivissä säädetään.
Tarkistus 670
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
10 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkittavaksi ottamisesta, hakijalle on annettava tilaisuus hakemuksensa tutkittavaksi ottamista koskevaan puhutteluun. | 1. Ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkittavaksi ottamisesta, hakijalle on taattava oikeus tulla kuulluksi ja hänelle on annettava tilaisuus hakemuksensa tutkittavaksi ottamista koskevaan puhutteluun. |
Or. en
Tarkistus 671
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
10 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Tutkittavaksiottamispuhuttelussa hakijalle on annettava tilaisuus esittää riittävät perustelut sille, miksi 36 artiklan 1 kohdassa säädettyjä tutkittavaksi ottamisen perusteita ei voida soveltaa hänen henkilökohtaiseen tilanteeseensa. | 2. Tutkittavaksiottamispuhuttelussa hakijalle on annettava tilaisuus esittää riittävät perustelut sille, miksi 36 artiklassa säädettyjä tutkittavaksi ottamisen perusteita ei voida soveltaa hänen henkilökohtaiseen tilanteeseensa. |
Or. en
Tarkistus 672
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
10 artikla – 2 a kohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| 2 a. Kansallisten turvapaikkaviranomaisten tehtävänä on suorittaa tutkittavaksiottamispuhutteluja. Jäsenvaltiot eivät voi nimetä muita viranomaisia hoitamaan tätä tehtävää. |
Or. en
Tarkistus 673
Brice Hortefeux
Ehdotus asetukseksi
11 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteista, hakijalle on annettava tilaisuus hakemustaan koskevaan varsinaiseen puhutteluun. | 1. Ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteista, hakijalle on annettava tilaisuus hakemustaan koskevaan varsinaiseen puhutteluun sellaisen henkilön kanssa, jolla on kansallisen lainsäädännön mukaan pätevyys puhuttelun suorittamista varten. |
Or. fr
Tarkistus 674
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
11 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteista, hakijalle on annettava tilaisuus hakemustaan koskevaan varsinaiseen puhutteluun. | 1. Ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteista, hakijalle on taattava oikeus tulla kuulluksi ja hänelle on annettava tilaisuus hakemustaan koskevaan varsinaiseen puhutteluun. |
Or. en
Tarkistus 675
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
11 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Varsinaisessa puhuttelussa hakijalle on annettava riittävä tilaisuus esittää seikat, joita tarvitaan hänen hakemuksensa perustelemiseksi asetuksen (EU) N:o XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) mukaisesti, ja hänen on esitettävä kaikki hallussaan olevat seikat mahdollisimman täydellisesti. Hakijalle on annettava mahdollisuus antaa selitys seikkojen mahdolliselle puuttumiselle tai hakijan lausuntojen epäjohdonmukaisuuksille tai ristiriitaisuuksille. | 2. Varsinaisessa puhuttelussa hakijalle on annettava riittävä tilaisuus esittää seikat, joita tarvitaan hänen hakemuksensa perustelemiseksi asetuksen (EU) N:o XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) mukaisesti, ja hänen on esitettävä kaikki hallussaan olevat seikat mahdollisimman täydellisesti. |
Or. en
Tarkistus 676
Péter Niedermüller, Ana Gomes, Josef Weidenholzer, Caterina Chinnici
Ehdotus asetukseksi
11 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Varsinaisessa puhuttelussa hakijalle on annettava riittävä tilaisuus esittää seikat, joita tarvitaan hänen hakemuksensa perustelemiseksi asetuksen (EU) N:o XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) mukaisesti, ja hänen on esitettävä kaikki hallussaan olevat seikat mahdollisimman täydellisesti. Hakijalle on annettava mahdollisuus antaa selitys seikkojen mahdolliselle puuttumiselle tai hakijan lausuntojen epäjohdonmukaisuuksille tai ristiriitaisuuksille. | (Tarkistus ei vaikuta suomenkieliseen versioon.) |
Or. en
Perustelu
(Tarkistus ei vaikuta suomenkieliseen versioon.)
Tarkistus 677
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
11 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Varsinaisessa puhuttelussa hakijalle on annettava riittävä tilaisuus esittää seikat, joita tarvitaan hänen hakemuksensa perustelemiseksi asetuksen (EU) N:o XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) mukaisesti, ja hänen on esitettävä kaikki hallussaan olevat seikat mahdollisimman täydellisesti. Hakijalle on annettava mahdollisuus antaa selitys seikkojen mahdolliselle puuttumiselle tai hakijan lausuntojen epäjohdonmukaisuuksille tai ristiriitaisuuksille. | 2. Varsinaisessa puhuttelussa hakijalle on annettava tilaisuus esittää seikat, joita tarvitaan hänen hakemuksensa perustelemiseksi asetuksen (EU) N:o XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) mukaisesti, ja hänen on esitettävä kaikki hallussaan olevat seikat mahdollisimman täydellisesti. Hakijalle on annettava mahdollisuus antaa selitys seikkojen mahdolliselle puuttumiselle tai hakijan lausuntojen epäjohdonmukaisuuksille tai ristiriitaisuuksille. |
Or. en
Tarkistus 678
Brice Hortefeux, Rachida Dati
Ehdotus asetukseksi
11 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Varsinaisessa puhuttelussa hakijalle on annettava riittävä tilaisuus esittää seikat, joita tarvitaan hänen hakemuksensa perustelemiseksi asetuksen (EU) N:o XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) mukaisesti, ja hänen on esitettävä kaikki hallussaan olevat seikat mahdollisimman täydellisesti. Hakijalle on annettava mahdollisuus antaa selitys seikkojen mahdolliselle puuttumiselle tai hakijan lausuntojen epäjohdonmukaisuuksille tai ristiriitaisuuksille. | 2. Varsinaisessa puhuttelussa hakijalle on annettava tilaisuus esittää seikat, joita tarvitaan hänen hakemuksensa perustelemiseksi asetuksen (EU) N:o XXX/XXX (aseman määrittelyä koskeva asetus) mukaisesti, ja hänen on esitettävä kaikki hallussaan olevat seikat mahdollisimman täydellisesti. Hakijalle on annettava mahdollisuus antaa selitys seikkojen mahdolliselle puuttumiselle tai hakijan lausuntojen epäjohdonmukaisuuksille tai ristiriitaisuuksille. |
Or. fr
Tarkistus 679
Péter Niedermüller, Josef Weidenholzer, Ana Gomes
Ehdotus asetukseksi
11 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Henkilö, joka suorittaa hakemusta koskevan varsinaisen puhuttelun, ei saa olla pukeutunut sotilaan eikä lainvalvontaviranomaisen univormuun. | Poistetaan. |
Or. en
Perustelu
Tämä säännös olisi poistettava ja lisättävä 12 artiklaan, joka koskee henkilökohtaisia puhutteluja koskevia vaatimuksia. Tällöin sitä sovellettaisiin sekä tutkittavaksiottamispuhutteluihin että sisältöön.
Tarkistus 680
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
11 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Henkilö, joka suorittaa hakemusta koskevan varsinaisen puhuttelun, ei saa olla pukeutunut sotilaan eikä lainvalvontaviranomaisen univormuun. | 3. Henkilö, joka suorittaa hakemusta koskevan varsinaisen puhuttelun, ei saa olla pukeutunut sotilaan eikä lainvalvontaviranomaisen univormuun. Tulkkien ja oikeudellisten neuvonantajien läsnäolo on taattava. |
Or. en
Tarkistus 681
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
11 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Henkilö, joka suorittaa hakemusta koskevan varsinaisen puhuttelun, ei saa olla pukeutunut sotilaan eikä lainvalvontaviranomaisen univormuun. | 3. Kansallisten turvapaikkaviranomaisten tehtävänä on suorittaa varsinaisia puhutteluja. Jäsenvaltiot eivät voi nimetä muita viranomaisia hoitamaan tätä tehtävää. |
Or. en
Tarkistus 682
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
11 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Henkilö, joka suorittaa hakemusta koskevan varsinaisen puhuttelun, ei saa olla pukeutunut sotilaan eikä lainvalvontaviranomaisen univormuun. | 3. Henkilö, joka suorittaa hakemusta koskevan varsinaisen puhuttelun, ei saa olla pukeutunut sotilaan univormuun. |
Or. en
Tarkistus 683
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
12 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Hakijalle on annettava tilaisuus hakemustaan koskevaan henkilökohtaiseen puhutteluun tässä asetuksessa vahvistettujen edellytysten mukaisesti. | 1. Hakijalle on taattava oikeus tulla kuulluksi ja annettava tilaisuus hakemustaan koskevaan henkilökohtaiseen puhutteluun tässä asetuksessa vahvistettujen edellytysten mukaisesti. |
Or. en
Tarkistus 684
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
12 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Hakijalle on annettava tilaisuus hakemustaan koskevaan henkilökohtaiseen puhutteluun tässä asetuksessa vahvistettujen edellytysten mukaisesti. | 1. Hakijalle on annettava tilaisuus hakemustaan koskevaan henkilökohtaiseen puhutteluun tässä direktiivissä vahvistettujen edellytysten mukaisesti. |
Or. en
Tarkistus 685
Péter Niedermüller, Josef Weidenholzer, Ana Gomes, Caterina Chinnici, Marju Lauristin
Ehdotus asetukseksi
12 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Henkilökohtaiset puhuttelut on suoritettava olosuhteissa, joissa voidaan taata asianmukainen luottamuksellisuus ja joissa hakijat voivat esittää hakemuksensa perusteet kattavasti. | 2. Henkilökohtaiset puhuttelut on suoritettava olosuhteissa, joissa voidaan taata asianmukainen luottamuksellisuus, ja jäsenvaltioiden on toteutettava asianmukaisia toimia sen varmistamiseksi, että hakijat voivat näissä olosuhteissa esittää hakemuksensa perusteet kattavasti. |
Or. en
Perustelu
Olemassa olevan direktiivin mukaisesti jäsenvaltioilla olisi oltava positiivinen velvollisuus varmistaa, että puhuttelun olosuhteet takaavat hakijalle mahdollisuuden esittää hakemuksensa kattavasti.
Tarkistus 686
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
12 artikla – 2 a kohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| 2 a. On varmistettava hakijan oikeudellisen tai muun neuvonantajan läsnäolo 15 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti. |
Or. en
Tarkistus 687
Péter Niedermüller, Josef Weidenholzer, Ana Gomes, Caterina Chinnici
Ehdotus asetukseksi
12 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Henkilökohtaiset puhuttelut suorittaa määrittävän viranomaisen henkilöstö, jota 5 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettu muiden jäsenvaltioiden viranomaisten henkilöstö tai 5 artiklan 4 kohdan b alakohdassa tarkoitetut Euroopan unionin turvapaikkaviraston käyttämät asiantuntijat voivat avustaa. | 3. Henkilökohtaiset puhuttelut suorittaa määrittävän viranomaisen henkilöstö, jota 5 artiklan 4 a kohdassa tarkoitetut Euroopan unionin turvapaikkaviraston käyttämät asiantuntijat voivat avustaa. |
Or. en
Perustelu
Tarkistuksella tavoitellaan johdonmukaisuutta edellä esitettyjen tarkistusten kanssa. Ks. 5 artiklan 4 kohta.
Tarkistus 688
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
12 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Henkilökohtaiset puhuttelut suorittaa määrittävän viranomaisen henkilöstö, jota 5 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettu muiden jäsenvaltioiden viranomaisten henkilöstö tai 5 artiklan 4 kohdan b alakohdassa tarkoitetut Euroopan unionin turvapaikkaviraston käyttämät asiantuntijat voivat avustaa. | 3. Henkilökohtaiset puhuttelut suorittaa määrittävän viranomaisen henkilöstö, jota 5 artiklan 4 kohdan b alakohdassa tarkoitetut Euroopan unionin turvapaikkaviraston käyttämät asiantuntijat voivat avustaa. |
Or. en
Tarkistus 689
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
12 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Henkilökohtaiset puhuttelut suorittaa määrittävän viranomaisen henkilöstö, jota 5 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettu muiden jäsenvaltioiden viranomaisten henkilöstö tai 5 artiklan 4 kohdan b alakohdassa tarkoitetut Euroopan unionin turvapaikkaviraston käyttämät asiantuntijat voivat avustaa. | 3. Henkilökohtaiset puhuttelut suorittaa määrittävän viranomaisen henkilöstö. Määrittävä viranomainen varmistaa tulkkien sekä tarvittaessa kulttuuristen välittäjien ja oikeudellisten neuvonantajien läsnäolon. |
Or. en
Tarkistus 690
Elissavet Vozemberg-Vrionidi
Ehdotus asetukseksi
12 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Henkilökohtaiset puhuttelut suorittaa määrittävän viranomaisen henkilöstö, jota 5 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettu muiden jäsenvaltioiden viranomaisten henkilöstö tai 5 artiklan 4 kohdan b alakohdassa tarkoitetut Euroopan unionin turvapaikkaviraston käyttämät asiantuntijat voivat avustaa. | 3. Henkilökohtaiset puhuttelut suorittaa määrittävän viranomaisen henkilöstö, jota 5 artiklan 4 kohdan b alakohdassa tarkoitetut Euroopan unionin turvapaikkaviraston käyttämät asiantuntijat voivat avustaa, mikäli turvapaikkahakemuksien määrä on suhteettoman suuri ja kansallisen viranomaisen pyynnöstä. |
Or. en
Perustelu
Henkilökohtaisten puhuttelujen suorittaminen olisi annettava tehtäväksi (kun valtio sitä pyytää) ainoastaan Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston käyttämille asiantuntijoille, jotka on nimetty tätä tarkoitusta varten, eikä muiden jäsenvaltioiden viranomaisille, koska tämä on merkityksellistä yhden jokaisen valtion hoidettavaksi annetun perusalan kannalta. Näin ollen apua olisi annettava vain pyydettäessä ja ainoastaan Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston välityksellä. Euroopan unionin turvapaikkaviraston käyttämät asiantuntijat avustavat määrittävän viranomaisen henkilöstöä ainoastaan, mikäli turvapaikkahakemuksien määrä on suhteettoman suuri ja ainoastaan kansallisen viranomaisen pyynnöstä.
Tarkistus 691
Péter Niedermüller, Birgit Sippel, Josef Weidenholzer, Ana Gomes
Ehdotus asetukseksi
12 artikla – 3 a kohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| 3 a. Henkilöt, jotka suorittavat henkilökohtaisen puhuttelun hakemuksien tai varsinaisten hakemuksien tutkittavaksi ottamisen edellytysten täyttymisestä, eivät saa olla puhuttelujen aikana pukeutuneita sotilaan eivätkä lainvalvontaviranomaisen univormuun. |
Or. en
Perustelu
Tämä on siirretty 11 artiklan 3 kohdasta, koska se kuuluu enemmänkin henkilökohtaisia puhutteluja koskeviin vaatimuksiin. Sen olisi myös katettava sekä tutkittavaksiottamispuhuttelut että varsinaiset puhuttelut.
Tarkistus 692
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
12 artikla – 4 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
4. Jos kolmansien maiden kansalaisten tai kansalaisuudettomien henkilöiden samanaikaisesti tekemien kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten suhteettoman suuren määrän vuoksi määrittävän viranomaisen on käytännössä vaikea suorittaa henkilökohtaiset puhuttelut kohtuullisessa ajassa, 5 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettu muiden jäsenvaltioiden viranomaisten henkilöstö tai 5 artiklan 4 kohdan b alakohdassa tarkoitetut Euroopan unionin turvapaikkaviraston käyttämät asiantuntijat voivat avustaa määrittävää viranomaista puhuttelujen suorittamisessa. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 693
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
12 artikla – 4 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
4. Jos kolmansien maiden kansalaisten tai kansalaisuudettomien henkilöiden samanaikaisesti tekemien kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten suhteettoman suuren määrän vuoksi määrittävän viranomaisen on käytännössä vaikea suorittaa henkilökohtaiset puhuttelut kohtuullisessa ajassa, 5 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettu muiden jäsenvaltioiden viranomaisten henkilöstö tai 5 artiklan 4 kohdan b alakohdassa tarkoitetut Euroopan unionin turvapaikkaviraston käyttämät asiantuntijat voivat avustaa määrittävää viranomaista puhuttelujen suorittamisessa. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 694
Péter Niedermüller, Josef Weidenholzer, Ana Gomes, Caterina Chinnici, Birgit Sippel
Ehdotus asetukseksi
12 artikla – 4 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
4. Jos kolmansien maiden kansalaisten tai kansalaisuudettomien henkilöiden samanaikaisesti tekemien kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten suhteettoman suuren määrän vuoksi määrittävän viranomaisen on käytännössä vaikea suorittaa henkilökohtaiset puhuttelut kohtuullisessa ajassa, 5 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettu muiden jäsenvaltioiden viranomaisten henkilöstö tai 5 artiklan 4 kohdan b alakohdassa tarkoitetut Euroopan unionin turvapaikkaviraston käyttämät asiantuntijat voivat avustaa määrittävää viranomaista puhuttelujen suorittamisessa. | 4. Jos kolmansien maiden kansalaisten tai kansalaisuudettomien henkilöiden samanaikaisesti tekemien kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten suhteettoman suuren määrän vuoksi määrittävän viranomaisen on käytännössä vaikea suorittaa henkilökohtaiset puhuttelut kohtuullisessa ajassa, 5 artiklan 4 a kohdassa tarkoitetut Euroopan unionin turvapaikkaviraston käyttämät asiantuntijat voivat avustaa määrittävää viranomaista puhuttelujen suorittamisessa. |
Or. en
Perustelu
Ainoastaan Euroopan unionin turvapaikkaviraston käyttämillä asiantuntijoilla olisi oltava oikeus korvata sen jäsenvaltion määrittävä viranomainen, joka vastaa hakemuksien tutkinnasta.
Tarkistus 695
Elissavet Vozemberg-Vrionidi
Ehdotus asetukseksi
12 artikla – 4 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
4. Jos kolmansien maiden kansalaisten tai kansalaisuudettomien henkilöiden samanaikaisesti tekemien kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten suhteettoman suuren määrän vuoksi määrittävän viranomaisen on käytännössä vaikea suorittaa henkilökohtaiset puhuttelut kohtuullisessa ajassa, 5 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettu muiden jäsenvaltioiden viranomaisten henkilöstö tai 5 artiklan 4 kohdan b alakohdassa tarkoitetut Euroopan unionin turvapaikkaviraston käyttämät asiantuntijat voivat avustaa määrittävää viranomaista puhuttelujen suorittamisessa. | 4. Jos kolmansien maiden kansalaisten tai kansalaisuudettomien henkilöiden samanaikaisesti tekemien kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten suhteettoman suuren määrän vuoksi määrittävän viranomaisen on käytännössä vaikea suorittaa henkilökohtaiset puhuttelut kohtuullisessa ajassa, 5 artiklan 4 kohdan b alakohdassa tarkoitetut Euroopan unionin turvapaikkaviraston käyttämät asiantuntijat voivat avustaa määrittävää viranomaista puhuttelujen suorittamisessa kansallisen viranomaisen esitettyä asiaa koskevan pyynnön. |
Or. en
Perustelu
Henkilökohtaisten puhuttelujen suorittaminen olisi annettava tehtäväksi (kun valtio sitä pyytää) ainoastaan Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston käyttämille asiantuntijoille, jotka on nimetty tätä tarkoitusta varten, eikä muiden jäsenvaltioiden viranomaisille, koska tämä on merkityksellistä yhden jokaisen valtion hoidettavaksi annetun perusalan kannalta. Näin ollen apua olisi annettava vain pyydettäessä ja ainoastaan Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston välityksellä. Euroopan unionin turvapaikkaviraston käyttämät asiantuntijat avustavat määrittävän viranomaisen henkilöstöä ainoastaan, mikäli turvapaikkahakemuksien määrä on suhteettoman suuri ja ainoastaan kansallisen viranomaisen pyynnöstä.
Tarkistus 696
Brice Hortefeux, Rachida Dati
Ehdotus asetukseksi
12 artikla – 5 kohta – 1 alakohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Henkilökohtainen puhuttelu voidaan jättää suorittamatta seuraavissa tilanteissa, joissa määrittävä viranomainen | Hakemuksen perusteita koskeva henkilökohtainen puhuttelu voidaan jättää suorittamatta, jos määrittävä viranomainen |
Or. fr
Tarkistus 697
Péter Niedermüller, Marju Lauristin, Josef Weidenholzer, Ana Gomes, Caterina Chinnici
Ehdotus asetukseksi
12 artikla – 5 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Henkilökohtaisesta puhuttelusta luopuminen b alakohdan nojalla ei saa vaikuttaa kielteisesti määrittävän viranomaisen päätökseen. Kyseisen viranomaisen on annettava hakijalle tosiasiallinen mahdollisuus toimittaa lisätietoja. Jos hakijan tilasta on epäilyjä, määrittävän viranomaisen on kuultava lääketieteen ammattilaista sen selvittämiseksi, onko tila, jonka vuoksi hakija ei kykene osallistumaan puhutteluun, väliaikainen vai pysyvä. | Henkilökohtaisesta puhuttelusta luopuminen b alakohdan nojalla ei saa vaikuttaa kielteisesti määrittävän viranomaisen päätökseen. Kyseisen viranomaisen on annettava hakijalle tosiasiallinen mahdollisuus toimittaa lisätietoja. Jos hakijan tilasta on epäilyjä, määrittävän viranomaisen on kuultava lääketieteen ammattilaista sen selvittämiseksi, onko tila, jonka vuoksi hakija ei kykene osallistumaan puhutteluun, väliaikainen vai pysyvä. Jos lääketieteen ammattilaisen kuulemisen jälkeen on selvää, että tila, jonka vuoksi hakija ei kykene osallistumaan puhutteluun, on väliaikainen, määrittävän viranomaisen on siirrettävä henkilökohtaista puhuttelua, kunnes hakija kykenee osallistumaan puhutteluun. |
Or. en
Perustelu
Komission ehdotuksessa ei esitetä lääketieteen ammattilaisen kuulemiseen liittyviä jatkotoimia. On tärkeää varmistaa, että henkilökohtainen puhuttelu suoritetaan siellä, missä se vain on mahdollista. Jos sitä on siirrettävä lääketieteellisistä syistä, sitä on siirrettävä.
Tarkistus 698
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
12 artikla – 5 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Henkilökohtaisesta puhuttelusta luopuminen b alakohdan nojalla ei saa vaikuttaa kielteisesti määrittävän viranomaisen päätökseen. Kyseisen viranomaisen on annettava hakijalle tosiasiallinen mahdollisuus toimittaa lisätietoja. Jos hakijan tilasta on epäilyjä, määrittävän viranomaisen on kuultava lääketieteen ammattilaista sen selvittämiseksi, onko tila, jonka vuoksi hakija ei kykene osallistumaan puhutteluun, väliaikainen vai pysyvä. | Henkilökohtaisesta puhuttelusta luopuminen b alakohdan nojalla ei saa vaikuttaa kielteisesti määrittävän viranomaisen päätökseen. Kyseisen viranomaisen on annettava hakijalle tosiasiallinen mahdollisuus toimittaa lisätietoja. Jos hakijan tilasta on epäilyjä, määrittävä viranomainen voi kuulla lääketieteen ammattilaista sen selvittämiseksi, onko tila, jonka vuoksi hakija ei kykene osallistumaan puhutteluun, väliaikainen vai pysyvä. |
Or. en
Tarkistus 699
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
12 artikla – 6 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
6. Puhuttelun suorittajan on oltava pätevä ottamaan huomioon hakemukseen liittyvät henkilökohtaiset ja yleiset olosuhteet, muun muassa hakijan kulttuuritausta, ikä, sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti tai haavoittuva asema. Henkilöstöllä, joka puhuttelee hakijoita, on myös oltava yleistiedot ongelmista, jotka saattavat vaikuttaa kielteisesti hakijan kykyyn tulla kuulluksi, kuten viitteet siitä, että hakijaa on saatettu aiemmin kiduttaa. | 6. Puhuttelun suorittajan on oltava pätevä ottamaan huomioon hakemukseen liittyvät henkilökohtaiset ja yleiset olosuhteet, muun muassa hakijan kulttuuritausta, ikä, sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti, sukupuolen ilmaisu, sukupuoliominaisuudet tai haavoittuva asema sekä hakijan alkuperämaassa vallitseva tilanne. Henkilöstöllä, joka puhuttelee hakijoita, on myös oltava yleistiedot ongelmista, jotka saattavat vaikuttaa kielteisesti hakijan kykyyn tulla kuulluksi, kuten haaksirikosta hengissä selviytyminen tai viitteet siitä, että hakijaa on saatettu aiemmin kiduttaa tai että hän on joutunut ihmiskaupan tai muun seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoleen perustuvan väkivallan uhriksi. |
Or. en
Tarkistus 700
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
12 artikla – 6 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
6. Puhuttelun suorittajan on oltava pätevä ottamaan huomioon hakemukseen liittyvät henkilökohtaiset ja yleiset olosuhteet, muun muassa hakijan kulttuuritausta, ikä, sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti tai haavoittuva asema. Henkilöstöllä, joka puhuttelee hakijoita, on myös oltava yleistiedot ongelmista, jotka saattavat vaikuttaa kielteisesti hakijan kykyyn tulla kuulluksi, kuten viitteet siitä, että hakijaa on saatettu aiemmin kiduttaa. | 6. Puhuttelun suorittajan on oltava pätevä ottamaan huomioon hakemukseen liittyvät henkilökohtaiset ja yleiset olosuhteet. Henkilöstöllä, joka puhuttelee hakijoita, on myös oltava yleistiedot ongelmista, jotka saattavat vaikuttaa kielteisesti hakijan kykyyn tulla kuulluksi, kuten viitteet siitä, että hakijaa on saatettu aiemmin kiduttaa. |
Or. en
Tarkistus 701
Péter Niedermüller, Marju Lauristin, Josef Weidenholzer, Ana Gomes, Caterina Chinnici
Ehdotus asetukseksi
12 artikla – 6 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
6. Puhuttelun suorittajan on oltava pätevä ottamaan huomioon hakemukseen liittyvät henkilökohtaiset ja yleiset olosuhteet, muun muassa hakijan kulttuuritausta, ikä, sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti tai haavoittuva asema. Henkilöstöllä, joka puhuttelee hakijoita, on myös oltava yleistiedot ongelmista, jotka saattavat vaikuttaa kielteisesti hakijan kykyyn tulla kuulluksi, kuten viitteet siitä, että hakijaa on saatettu aiemmin kiduttaa. | 6. Puhuttelun suorittajan on oltava pätevä ottamaan huomioon hakemukseen liittyvät henkilökohtaiset ja yleiset olosuhteet, muun muassa hakijan alkuperämaassa vallitseva tilanne, hakijan kulttuuritausta, ikä, sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti tai haavoittuva asema. Henkilöstöllä, joka puhuttelee hakijoita, on myös oltava yleistiedot ongelmista, jotka saattavat vaikuttaa kielteisesti hakijan kykyyn tulla kuulluksi, kuten viitteet siitä, että hakijaa on saatettu aiemmin kiduttaa. |
Or. en
Perustelu
Tämä lisäys ilmentää ehdotuksen 33 artiklan 2 kohdan b alakohdan sanamuotoja.
Tarkistus 702
Emil Radev
Ehdotus asetukseksi
12 artikla – 6 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
6. Puhuttelun suorittajan on oltava pätevä ottamaan huomioon hakemukseen liittyvät henkilökohtaiset ja yleiset olosuhteet, muun muassa hakijan kulttuuritausta, ikä, sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti tai haavoittuva asema. Henkilöstöllä, joka puhuttelee hakijoita, on myös oltava yleistiedot ongelmista, jotka saattavat vaikuttaa kielteisesti hakijan kykyyn tulla kuulluksi, kuten viitteet siitä, että hakijaa on saatettu aiemmin kiduttaa. | 6. Puhuttelun suorittajan on oltava pätevä ottamaan huomioon hakemukseen liittyvät henkilökohtaiset ja yleiset olosuhteet, muun muassa hakijan kulttuuritausta, ikä, sukupuoli tai haavoittuva asema. Henkilöstöllä, joka puhuttelee hakijoita, on myös oltava yleistiedot ongelmista, jotka saattavat vaikuttaa kielteisesti hakijan kykyyn tulla kuulluksi, kuten viitteet siitä, että hakijaa on saatettu aiemmin kiduttaa. |
Or. bg
Tarkistus 703
Cecilia Wikström, Sophia in 't Veld, Angelika Mlinar, Filiz Hyusmenova
Ehdotus asetukseksi
12 artikla – 7 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
7. Hakijoiden puhuttelusta vastaavan henkilöstön, mukaan lukien Euroopan unionin turvapaikkaviraston käyttämät asiantuntijat, on saatava etukäteen asiaankuuluva koulutus, joka sisältää asetuksen (EU) XXX/XXX (EU:n turvapaikkavirastoa koskeva asetus) 7 artiklan 5 kohdassa luetellut seikat ja joka koskee muun muassa ihmisoikeuksia koskevaa kansainvälistä oikeutta, unionin turvapaikkalainsäädäntöä ja kansainvälistä suojelua koskevaan menettelyyn pääsyyn liittyviä sääntöjä, myös sellaisten henkilöiden osalta, jotka saattavat edellyttää erityisiä menettelyllisiä takeita. | 7. Hakijoiden puhuttelusta vastaavan henkilöstön, mukaan lukien Euroopan unionin turvapaikkaviraston käyttämät asiantuntijat, on saatava etukäteen asiaankuuluva koulutus, joka sisältää asetuksen (EU) XXX/XXX (EU:n turvapaikkavirastoa koskeva asetus) 7 artiklan 5 kohdassa luetellut seikat ja joka koskee muun muassa ihmisoikeuksia koskevaa kansainvälistä oikeutta, unionin turvapaikkalainsäädäntöä ja kansainvälistä suojelua koskevaan menettelyyn pääsyyn liittyviä sääntöjä, myös sellaisten henkilöiden osalta, jotka saattavat edellyttää tiettyjä menettelyllisiä takeita. |
Or. en
Perustelu
Terminologian mukauttamiseksi muita Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän välineitä koskevaan Euroopan parlamentin kantaan, erityisesti vastaanotto-olosuhteita koskevaan direktiiviin.
Tarkistus 704
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
12 artikla – 8 kohta – 1 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Henkilökohtaiseen puhutteluun on osoitettava tulkki, joka pystyy varmistamaan, että hakija ja puhuttelun suorittaja pystyvät keskustelemaan keskenään asianmukaisella tavalla. Keskustelun on tapahduttava hakijan ensisijaisesti valitsemalla kielellä, paitsi jos on jokin toinen kieli, jota hän ymmärtää ja jolla hän pystyy ilmaisemaan itseään selkeästi. | Henkilökohtaiseen puhutteluun on osoitettava tulkki, joka pystyy varmistamaan, että hakija ja puhuttelun suorittaja pystyvät keskustelemaan keskenään asianmukaisella tavalla. Tulkkien on oltava päteviä tulkkaamaan asianmukaisesti lausuntoja, jotka koskevat hakemukseen liittyviä henkilökohtaisia ja yleisiä olosuhteita, joita ovat muun muassa hakijan kulttuuritausta, ikä, sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti, sukupuolen ilmaisu, sukupuoliominaisuudet ja haavoittuva asema, välttäen epäasianmukaisten, stereotyyppisten ja loukkaavien ilmaisujen käyttöä. Keskustelun on tapahduttava hakijan ensisijaisesti valitsemalla kielellä, paitsi jos on jokin toinen kieli, jota hän ymmärtää ja jolla hän pystyy ilmaisemaan itseään selkeästi. |
Or. en
Tarkistus 705
Laura Ferrara
Ehdotus asetukseksi
12 artikla – 8 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Hakijan pyytäessä määrittävän viranomaisen on varmistettava, että puhuttelun suorittajat ja tulkit ovat samaa sukupuolta kuin hakija, jos tämä on mahdollista eikä määrittävällä viranomaisella ole syytä uskoa, että tällainen pyyntö perustuu syihin, jotka eivät liity hakijan vaikeuksiin esittää hakemuksensa perusteet kattavasti. | Poistetaan. |
Or. it
Tarkistus 706
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
12 artikla – 8 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Hakijan pyytäessä määrittävän viranomaisen on varmistettava, että puhuttelun suorittajat ja tulkit ovat samaa sukupuolta kuin hakija, jos tämä on mahdollista eikä määrittävällä viranomaisella ole syytä uskoa, että tällainen pyyntö perustuu syihin, jotka eivät liity hakijan vaikeuksiin esittää hakemuksensa perusteet kattavasti. | Hakijan pyytäessä määrittävän viranomaisen on varmistettava, että puhuttelun suorittajat ja tulkit ovat samaa sukupuolta kuin hakija. |
Or. en
Tarkistus 707
Emil Radev
Ehdotus asetukseksi
12 artikla – 8 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Hakijan pyytäessä määrittävän viranomaisen on varmistettava, että puhuttelun suorittajat ja tulkit ovat samaa sukupuolta kuin hakija, jos tämä on mahdollista eikä määrittävällä viranomaisella ole syytä uskoa, että tällainen pyyntö perustuu syihin, jotka eivät liity hakijan vaikeuksiin esittää hakemuksensa perusteet kattavasti. | Hakijan pyytäessä määrittävän viranomaisen voi varmistaa, että puhuttelun suorittajat ja tulkit ovat samaa sukupuolta kuin hakija, jos tämä on mahdollista eikä määrittävällä viranomaisella ole syytä uskoa, että tällainen pyyntö perustuu syihin, jotka eivät liity hakijan vaikeuksiin esittää hakemuksensa perusteet kattavasti. |
Or. bg
Tarkistus 708
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
12 artikla – 8 kohta – 2 alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
Hakijan pyytäessä määrittävän viranomaisen on varmistettava, että puhuttelun suorittajat ja tulkit ovat samaa sukupuolta kuin hakija, jos tämä on mahdollista eikä määrittävällä viranomaisella ole syytä uskoa, että tällainen pyyntö perustuu syihin, jotka eivät liity hakijan vaikeuksiin esittää hakemuksensa perusteet kattavasti. | Määrittävän viranomaisen on varmistettava, että puhuttelun suorittajat ja tulkit ovat samaa sukupuolta kuin hakija, jos tämä on mahdollista. Sekä määrittävän viranomaisen että tulkkien on jo pitänyt saada erityiskoulutusta kansainvälisen turvapaikkalainsäädännön alalla ja ihmiskaupan, kidutuksen sekä sukupuoliseen suuntautumiseen ja sukupuoleen perustuvan väkivallan uhrien tunnistamisen alalla. |
Or. en
Tarkistus 709
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
12 artikla – 9 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
9. Määrittävä viranomainen voi tehdä kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta koskevan päätöksen, vaikka henkilökohtaisesta puhuttelusta olisi luovuttu. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 710
Péter Niedermüller, Birgit Sippel, Marju Lauristin, Ana Gomes, Josef Weidenholzer, Caterina Chinnici
Ehdotus asetukseksi
12 artikla – 9 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
9. Määrittävä viranomainen voi tehdä kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta koskevan päätöksen, vaikka henkilökohtaisesta puhuttelusta olisi luovuttu. | 9. Sanotun vaikuttamatta 10 artiklan 1 kohdan ja 11 artiklan 1 kohdan soveltamiseen ja edellyttäen, että on toteutettu riittävästi toimia sen varmistamiseksi, että hakijalle on tarjottu mahdollisuus henkilökohtaiseen puhutteluun, määrittävä viranomainen voi tehdä kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta koskevan päätöksen, vaikka henkilökohtaisesta puhuttelusta olisi luovuttu. |
Or. en
Perustelu
Voimme hyväksyä sen, että jotkin päätökset tehdään ilman henkilökohtaista puhuttelua, mutta 11 ja 12 artiklassa taataan hakijalle oikeus tällaiseen puhutteluun. Määrittävien viranomaisten on toteutettava riittäviä toimia varmistaakseen, että henkilökohtainen puhuttelu voidaan suorittaa, ennen kuin päätös tehdään ilman henkilökohtaista puhuttelua.
Tarkistus 711
Cecilia Wikström, Sophia in 't Veld, Angelika Mlinar
Ehdotus asetukseksi
12 artikla – 9 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
9. Määrittävä viranomainen voi tehdä kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta koskevan päätöksen, vaikka henkilökohtaisesta puhuttelusta olisi luovuttu. | 9. Määrittävä viranomainen voi tehdä kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta koskevan päätöksen, vaikka henkilökohtaisesta puhuttelusta olisi 5 kohdan nojalla luovuttu. |
Or. en
Perustelu
Tämän artiklan 5 kohdassa esitetään hyväksyttävät syyt puhuttelusta luopumiselle. Oikeudellisen selvyyden kannalta vaikuttaisi järkevältä yhdistää määrittävän viranomaisen oikeus tehdä päätös ilman puhuttelua tähän kohtaan.
Tarkistus 712
Péter Niedermüller, Josef Weidenholzer, Ana Gomes, Caterina Chinnici, Birgit Sippel
Ehdotus asetukseksi
13 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Määrittävän viranomaisen tai minkä tahansa muun viranomaisen tai asiantuntijoiden, jotka avustavat sitä tai suorittavat henkilökohtaisen puhuttelun, on laadittava jokaisesta henkilökohtaisesta puhuttelusta yksityiskohtainen ja tosiasioihin perustuva pöytäkirja, josta käyvät ilmi puhuttelun kaikki sisällölliset seikat, tai sanatarkka selostus. | 1. Määrittävän viranomaisen tai 5 artiklan 4 a kohdassa tarkoitettujen Euroopan turvapaikkaviraston käyttämien asiantuntijoiden, jotka avustavat sitä tai suorittavat henkilökohtaisen puhuttelun, on laadittava jokaisesta henkilökohtaisesta puhuttelusta yksityiskohtainen ja tosiasioihin perustuva pöytäkirja, josta käyvät ilmi puhuttelun kaikki sisällölliset seikat, tai sanatarkka selostus. |
Or. en
Perustelu
Ainoastaan Euroopan unionin turvapaikkaviraston käyttämillä asiantuntijoilla olisi oltava oikeus korvata sen jäsenvaltion määrittävä viranomainen, joka vastaa hakemuksien tutkinnasta.
Tarkistus 713
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
13 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Määrittävän viranomaisen tai minkä tahansa muun viranomaisen tai asiantuntijoiden, jotka avustavat sitä tai suorittavat henkilökohtaisen puhuttelun, on laadittava jokaisesta henkilökohtaisesta puhuttelusta yksityiskohtainen ja tosiasioihin perustuva pöytäkirja, josta käyvät ilmi puhuttelun kaikki sisällölliset seikat, tai sanatarkka selostus. | 1. Määrittävän viranomaisen tai minkä tahansa muun viranomaisen tai asiantuntijoiden, jotka avustavat sitä tai suorittavat henkilökohtaisen puhuttelun, on laadittava jokaisesta henkilökohtaisesta puhuttelusta yksityiskohtainen ja tosiasioihin perustuva pöytäkirja, josta käyvät ilmi puhuttelun kaikki sisällölliset seikat, tai sanatarkka selostus. Hakijalle annetaan jäljennös selostuksesta. |
Or. en
Tarkistus 714
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
13 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Määrittävän viranomaisen tai minkä tahansa muun viranomaisen tai asiantuntijoiden, jotka avustavat sitä tai suorittavat henkilökohtaisen puhuttelun, on laadittava jokaisesta henkilökohtaisesta puhuttelusta yksityiskohtainen ja tosiasioihin perustuva pöytäkirja, josta käyvät ilmi puhuttelun kaikki sisällölliset seikat, tai sanatarkka selostus. | 1. Määrittävän viranomaisen, joka suorittaa henkilökohtaisen puhuttelun, on laadittava jokaisesta henkilökohtaisesta puhuttelusta yksityiskohtainen ja tosiasioihin perustuva pöytäkirja, josta käyvät ilmi puhuttelun kaikki sisällölliset seikat, ja sanatarkka selostus. |
Or. en
Tarkistus 715
Péter Niedermüller, Birgit Sippel, Josef Weidenholzer, Ana Gomes, Caterina Chinnici
Ehdotus asetukseksi
13 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Henkilökohtainen puhuttelu on tallennettava käyttämällä äänitallennetta tai audiovisuaalista tallennetta. Hakijalle on ilmoitettava ennakolta tallentamisesta. | 2. Henkilökohtainen puhuttelu on tallennettava käyttämällä äänitallennetta tai audiovisuaalista tallennetta. Hakijalle on ilmoitettava ennakolta tällaisesta tallentamisesta ja sen tarkoituksesta. Jos kuitenkin hakija on alaikäinen, lapsen etu on otettava ensisijaisesti huomioon, kun päätetään, tallennetaanko henkilökohtainen puhuttelu käyttämällä audiovisuaalista tallennetta. |
Or. en
Perustelu
Hakijalle olisi ilmoitettava tallentamisen tarkoituksesta. Alaikäisten kohdalla olisi päätettävä, onko lapsen edun mukaista tallentaa puhuttelu käyttämällä audiovisuaalista tallennetta.
Tarkistus 716
Jeroen Lenaers
Ehdotus asetukseksi
13 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Henkilökohtainen puhuttelu on tallennettava käyttämällä äänitallennetta tai audiovisuaalista tallennetta. Hakijalle on ilmoitettava ennakolta tallentamisesta. | 2. Henkilökohtainen puhuttelu on tallennettava käyttämällä äänitallennetta tai audiovisuaalista tallennetta. Hakijalle on ilmoitettava ennakolta tallentamisesta, ja se edellyttää hänen suostumustaan. |
Or. en
Tarkistus 717
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
13 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Henkilökohtainen puhuttelu on tallennettava käyttämällä äänitallennetta tai audiovisuaalista tallennetta. Hakijalle on ilmoitettava ennakolta tallentamisesta. | 2. Henkilökohtainen puhuttelu on tallennettava käyttämällä äänitallennetta tai audiovisuaalista tallennetta. Hakijalle on ilmoitettava ennakolta tallentamisesta, ja hänen on annettava sille suostumuksensa. |
Or. en
Tarkistus 718
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
13 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Henkilökohtainen puhuttelu on tallennettava käyttämällä äänitallennetta tai audiovisuaalista tallennetta. Hakijalle on ilmoitettava ennakolta tallentamisesta. | 2. Henkilökohtainen puhuttelu on tallennettava käyttämällä äänitallennetta. Hakijalle on ilmoitettava ennakolta tallentamisesta ja tallenteen käyttötarkoituksesta. |
Or. en
Tarkistus 719
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
13 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Hakijalle on annettava mahdollisuus kommentoida pöytäkirjassa tai sanatarkassa selostuksessa esiintyviä käännösvirheitä tai väärinymmärryksiä ja selittää niitä suullisesti tai kirjallisesti joko henkilökohtaisen puhuttelun lopuksi tai asetetussa määräajassa ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen. Tämän vuoksi hakijalle on annettava tiedoksi pöytäkirjan koko sisältö tai sanatarkan selostuksen sisällölliset seikat, tarvittaessa tulkin avustuksella. Tämän jälkeen hakijaa on pyydettävä vahvistamaan, että pöytäkirjan tai sanatarkan selostuksen sisältö kuvaa henkilökohtaista puhuttelua totuudenmukaisesti. | 3. Hakijalle on annettava mahdollisuus kommentoida pöytäkirjassa tai sanatarkassa selostuksessa esiintyviä käännösvirheitä tai väärinymmärryksiä ja selittää niitä suullisesti tai kirjallisesti asetetussa määräajassa ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen ja hakijan saatua jäljennöksen selostuksesta käännettynä kielelle, jota hän ymmärtää, sekä oikeudellista neuvontaa. Tämän jälkeen hakijaa on pyydettävä vahvistamaan, että pöytäkirjan tai sanatarkan selostuksen sisältö kuvaa henkilökohtaista puhuttelua totuudenmukaisesti, ja hänelle on annettava mahdollisuus täydentää, oikaista ja tarkistaa puhuttelun pöytäkirjaan tehdyt täydennykset ja/tai korjaukset. |
Or. en
Tarkistus 720
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
13 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Hakijalle on annettava mahdollisuus kommentoida pöytäkirjassa tai sanatarkassa selostuksessa esiintyviä käännösvirheitä tai väärinymmärryksiä ja selittää niitä suullisesti tai kirjallisesti joko henkilökohtaisen puhuttelun lopuksi tai asetetussa määräajassa ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen. Tämän vuoksi hakijalle on annettava tiedoksi pöytäkirjan koko sisältö tai sanatarkan selostuksen sisällölliset seikat, tarvittaessa tulkin avustuksella. Tämän jälkeen hakijaa on pyydettävä vahvistamaan, että pöytäkirjan tai sanatarkan selostuksen sisältö kuvaa henkilökohtaista puhuttelua totuudenmukaisesti. | 3. Hakijalle on annettava mahdollisuus kommentoida pöytäkirjassa tai sanatarkassa selostuksessa esiintyviä käännösvirheitä tai väärinymmärryksiä tai muita asiavirheitä ja selittää niitä suullisesti tai kirjallisesti joko henkilökohtaisen puhuttelun lopuksi tai asetetussa määräajassa ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen. Tämän vuoksi hakijalle on annettava tiedoksi pöytäkirjan koko sisältö tai sanatarkan selostuksen sisällölliset seikat, tarvittaessa tulkin avustuksella. Tämän jälkeen hakijaa on pyydettävä vahvistamaan, että pöytäkirjan tai sanatarkan selostuksen sisältö kuvaa henkilökohtaista puhuttelua totuudenmukaisesti. |
Or. en
Tarkistus 721
Cecilia Wikström, Sophia in 't Veld, Angelika Mlinar
Ehdotus asetukseksi
13 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Hakijalle on annettava mahdollisuus kommentoida pöytäkirjassa tai sanatarkassa selostuksessa esiintyviä käännösvirheitä tai väärinymmärryksiä ja selittää niitä suullisesti tai kirjallisesti joko henkilökohtaisen puhuttelun lopuksi tai asetetussa määräajassa ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen. Tämän vuoksi hakijalle on annettava tiedoksi pöytäkirjan koko sisältö tai sanatarkan selostuksen sisällölliset seikat, tarvittaessa tulkin avustuksella. Tämän jälkeen hakijaa on pyydettävä vahvistamaan, että pöytäkirjan tai sanatarkan selostuksen sisältö kuvaa henkilökohtaista puhuttelua totuudenmukaisesti. | 3. Hakijalle on annettava mahdollisuus kommentoida pöytäkirjassa ja sanatarkassa selostuksessa esiintyviä käännösvirheitä tai väärinymmärryksiä ja selittää niitä suullisesti tai kirjallisesti joko henkilökohtaisen puhuttelun lopuksi tai asetetussa määräajassa ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen. Tämän vuoksi hakijalle on annettava tiedoksi pöytäkirjan koko sisältö ja sanatarkan selostuksen sisällölliset seikat, tarvittaessa tulkin avustuksella. Tämän jälkeen hakijaa on pyydettävä vahvistamaan, että pöytäkirjan ja sanatarkan selostuksen sisältö kuvaa henkilökohtaista puhuttelua totuudenmukaisesti. |
Or. en
Perustelu
Vaikuttaisi kohtuulliselta, että hakijoilla on oikeus esittää huomautuksia ja selvennyksiä sekä pöytäkirjaan että selostukseen.
Tarkistus 722
Cecilia Wikström, Sophia in 't Veld, Angelika Mlinar
Ehdotus asetukseksi
13 artikla – 5 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
5. Hakijoille ja heidän oikeudellisille tai muille neuvonantajilleen on annettava mahdollisuus tutustua pöytäkirjaan tai sanatarkkaan selostukseen ja tallenteeseen ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen. | 5. Määrittävän viranomaisen on varmistettava, että hakijalla ja/tai häntä edustavalla edunvalvojalla tai oikeudellisella tai muulla neuvonantajalla on mahdollisuus tutustua pöytäkirjaan ja sanatarkkaan selostukseen ja tallenteeseen mahdollisimman pian haastattelun jälkeen ja joka tapauksessa hyvissä ajoin ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen. |
Or. en
Perustelu
Selvennys, jolla varmistetaan, että hakijoilla on mahdollisuus tutustua perusasiakirjoihin, joiden perusteella hakemusta koskevat päätökset tehdään.
Tarkistus 723
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
13 artikla – 5 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
5. Hakijoille ja heidän oikeudellisille tai muille neuvonantajilleen on annettava mahdollisuus tutustua pöytäkirjaan tai sanatarkkaan selostukseen ja tallenteeseen ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen. | 5. Hakijoille ja heidän oikeudellisille neuvonantajilleen on annettava mahdollisuus tutustua pöytäkirjaan tai sanatarkkaan selostukseen ja tallenteeseen ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen. |
Or. en
Tarkistus 724
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
13 artikla – 6 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
6. Jos hakemus tutkitaan noudattaen nopeutettua tutkintamenettelyä, määrittävä viranomainen voi myöntää mahdollisuuden tutustua pöytäkirjaan tai tallenteen sanatarkkaan selostukseen samaan aikaan kuin päätös tehdään. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 725
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
13 artikla – 6 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
6. Jos hakemus tutkitaan noudattaen nopeutettua tutkintamenettelyä, määrittävä viranomainen voi myöntää mahdollisuuden tutustua pöytäkirjaan tai tallenteen sanatarkkaan selostukseen samaan aikaan kuin päätös tehdään. | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 726
Brice Hortefeux, Rachida Dati
Ehdotus asetukseksi
13 artikla – 6 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
6. Jos hakemus tutkitaan noudattaen nopeutettua tutkintamenettelyä, määrittävä viranomainen voi myöntää mahdollisuuden tutustua pöytäkirjaan tai tallenteen sanatarkkaan selostukseen samaan aikaan kuin päätös tehdään. | 6. Jos hakemus tutkitaan noudattaen nopeutettua tutkintamenettelyä, määrittävä viranomainen voi myöntää mahdollisuuden tutustua pöytäkirjaan tai tallenteen sanatarkkaan selostukseen päätöksen tekemisestä lähtien. |
Or. fr
Tarkistus 727
Miltiadis Kyrkos
Ehdotus asetukseksi
13 artikla – 6 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
6. Jos hakemus tutkitaan noudattaen nopeutettua tutkintamenettelyä, määrittävä viranomainen voi myöntää mahdollisuuden tutustua pöytäkirjaan tai tallenteen sanatarkkaan selostukseen samaan aikaan kuin päätös tehdään. | 6. Jos hakemus tutkitaan noudattaen nopeutettua tutkintamenettelyä, määrittävä viranomainen voi myöntää mahdollisuuden tutustua pöytäkirjaan tai tallenteen sanatarkkaan selostukseen ennen kuin päätös tehdään. |
Or. en
Tarkistus 728
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
13 artikla – 7 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
7. Vastuuviranomaisten on säilytettävä joko tallenne tai sanatarkka selostus kymmenen vuoden ajan lainvoimaisen päätöksen päivämäärästä. Tallenne on poistettava tämän ajanjakson jälkeen tai jos se liittyy henkilöön, joka on saanut jonkin jäsenvaltion kansalaisuuden ennen kyseisen ajanjakson päättymistä, heti, kun jäsenvaltio saa tiedon siitä, että kyseinen henkilö on saanut kansalaisuuden. | 7. Vastuuviranomaisten on säilytettävä joko tallenne tai sanatarkka selostus kymmenen vuoden ajan lainvoimaisen päätöksen päivämäärästä. Tallenne on poistettava tämän ajanjakson jälkeen. |
Or. en
Tarkistus 729
Péter Niedermüller, Birgit Sippel, Caterina Chinnici, Ana Gomes, Josef Weidenholzer
Ehdotus asetukseksi
13 artikla – 7 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
7. Vastuuviranomaisten on säilytettävä joko tallenne tai sanatarkka selostus kymmenen vuoden ajan lainvoimaisen päätöksen päivämäärästä. Tallenne on poistettava tämän ajanjakson jälkeen tai jos se liittyy henkilöön, joka on saanut jonkin jäsenvaltion kansalaisuuden ennen kyseisen ajanjakson päättymistä, heti, kun jäsenvaltio saa tiedon siitä, että kyseinen henkilö on saanut kansalaisuuden. | 7. Vastuuviranomaisten on säilytettävä joko tallenne tai sanatarkka selostus yhden vuoden ajan hakemusta koskevan lainvoimaisen päätöksen päivämäärästä, myös kaikissa muutoksenhakuasteissa. Tallenne on poistettava tämän ajanjakson jälkeen tai jos se liittyy henkilöön, joka on saanut jonkin jäsenvaltion kansalaisuuden ennen kyseisen ajanjakson päättymistä, heti, kun jäsenvaltio saa tiedon siitä, että kyseinen henkilö on saanut kansalaisuuden. |
Or. en
Perustelu
Myöhempien hakemuksien yhteydessä on mahdollista, että henkilökohtaisen puhuttelun tallentamisesta on hyötyä sen jälkeen, kun hakemusta koskeva lainvoimainen päätös on tehty. Hakemuksien käsittelyn yleiset määräajat ja erityisesti myöhemmät hakemukset huomioon ottaen on mahdoton ymmärtää, miksi tallennetta säilytettäisiin kymmenen vuoden ajan. Yhden vuoden määräajan lainvoimaisen päätöksen päivämäärästä pitäisi riittää hyvin.
Tarkistus 730
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
13 artikla – 7 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
7. Vastuuviranomaisten on säilytettävä joko tallenne tai sanatarkka selostus kymmenen vuoden ajan lainvoimaisen päätöksen päivämäärästä. Tallenne on poistettava tämän ajanjakson jälkeen tai jos se liittyy henkilöön, joka on saanut jonkin jäsenvaltion kansalaisuuden ennen kyseisen ajanjakson päättymistä, heti, kun jäsenvaltio saa tiedon siitä, että kyseinen henkilö on saanut kansalaisuuden. | 7. Vastuuviranomaisten on säilytettävä tallenne ja sanatarkka selostus kymmenen vuoden ajan lainvoimaisen päätöksen päivämäärästä. Tallenne on poistettava ja sanatarkka selostus tuhottava tämän ajanjakson jälkeen tai jos se liittyy henkilöön, joka on saanut jonkin jäsenvaltion kansalaisuuden ennen kyseisen ajanjakson päättymistä, heti, kun jäsenvaltio saa tiedon siitä, että kyseinen henkilö on saanut kansalaisuuden. |
Or. en
Tarkistus 731
Kinga Gál
Ehdotus asetukseksi
13 artikla – 7 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
7. Vastuuviranomaisten on säilytettävä joko tallenne tai sanatarkka selostus kymmenen vuoden ajan lainvoimaisen päätöksen päivämäärästä. Tallenne on poistettava tämän ajanjakson jälkeen tai jos se liittyy henkilöön, joka on saanut jonkin jäsenvaltion kansalaisuuden ennen kyseisen ajanjakson päättymistä, heti, kun jäsenvaltio saa tiedon siitä, että kyseinen henkilö on saanut kansalaisuuden. | 7. Tallenteen tai selostuksen säilytysajan määrittäminen kuuluu jäsenvaltioiden toimivaltaan. Tallenne on poistettava tämän ajanjakson jälkeen tai jos se liittyy henkilöön, joka on saanut jonkin jäsenvaltion kansalaisuuden ennen kyseisen ajanjakson päättymistä, heti, kun jäsenvaltio saa tiedon siitä, että kyseinen henkilö on saanut kansalaisuuden. |
Or. hu
Tarkistus 732
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
13 artikla – 7 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
7. Vastuuviranomaisten on säilytettävä joko tallenne tai sanatarkka selostus kymmenen vuoden ajan lainvoimaisen päätöksen päivämäärästä. Tallenne on poistettava tämän ajanjakson jälkeen tai jos se liittyy henkilöön, joka on saanut jonkin jäsenvaltion kansalaisuuden ennen kyseisen ajanjakson päättymistä, heti, kun jäsenvaltio saa tiedon siitä, että kyseinen henkilö on saanut kansalaisuuden. | 7. Vastuuviranomaisten on säilytettävä joko tallenne tai sanatarkka selostus kahden vuoden ajan lainvoimaisen päätöksen päivämäärästä. Tallenne on poistettava tämän ajanjakson jälkeen tai jos se liittyy henkilöön, joka on saanut jonkin jäsenvaltion kansalaisuuden ennen kyseisen ajanjakson päättymistä, heti, kun jäsenvaltio saa tiedon siitä, että kyseinen henkilö on saanut kansalaisuuden. |
Or. en
Tarkistus 733
Cecilia Wikström, Sophia in 't Veld, Angelika Mlinar
Ehdotus asetukseksi
13 artikla – 7 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
7. Vastuuviranomaisten on säilytettävä joko tallenne tai sanatarkka selostus kymmenen vuoden ajan lainvoimaisen päätöksen päivämäärästä. Tallenne on poistettava tämän ajanjakson jälkeen tai jos se liittyy henkilöön, joka on saanut jonkin jäsenvaltion kansalaisuuden ennen kyseisen ajanjakson päättymistä, heti, kun jäsenvaltio saa tiedon siitä, että kyseinen henkilö on saanut kansalaisuuden. | 7. Vastuuviranomaisten on säilytettävä joko tallenne tai sanatarkka selostus viiden vuoden ajan lainvoimaisen päätöksen päivämäärästä. Tallenne on poistettava tämän ajanjakson jälkeen tai jos se liittyy henkilöön, joka on saanut jonkin jäsenvaltion kansalaisuuden ennen kyseisen ajanjakson päättymistä, heti, kun jäsenvaltio saa tiedon siitä, että kyseinen henkilö on saanut kansalaisuuden. |
Or. en
Perustelu
Tietojen säilyttämisen lyhyempi määräaika vastaa uusia tietojen säilyttämisen määräaikoja, joista on sovittu Eurodacia koskevassa Euroopan parlamentin kannassa.
Tarkistus 734
Péter Niedermüller, Marju Lauristin, Caterina Chinnici, Ana Gomes, Josef Weidenholzer
Ehdotus asetukseksi
14 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Hakijoilla on oikeus neuvotella hakemukseensa liittyvistä asioista kansallisen lainsäädännön mukaisesti hyväksytyn tai luvan saaneen oikeudellisen tai muun neuvonantajan kanssa menettelyn kaikissa vaiheissa. | 1. Kun vastuuviranomaiset ovat rekisteröineet kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen 27 artiklan mukaisesti, hakijalla on oikeus neuvotella hakemukseensa liittyvistä asioista kansallisen lainsäädännön mukaisesti hyväksytyn tai luvan saaneen oikeudellisen tai muun neuvonantajan kanssa menettelyn kaikissa vaiheissa. |
Or. en
Perustelu
Hakijalle on taattava oikeusapu ja oikeudellinen edustus hyvissä ajoin, jotta hän voi jättää hakemuksensa (komission ehdotuksessa esitetyn kolmivaiheisen prosessin mukaisesti). Kun jäsenvaltio on rekisteröinyt hakemuksen, hakijalla olisi oltava oikeus oikeusapuun ja oikeudelliseen edustukseen.
Tarkistus 735
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
14 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Hakijoilla on oikeus neuvotella hakemukseensa liittyvistä asioista kansallisen lainsäädännön mukaisesti hyväksytyn tai luvan saaneen oikeudellisen tai muun neuvonantajan kanssa menettelyn kaikissa vaiheissa. | 1. Hakijoilla on oikeus neuvotella hakemukseensa liittyvistä asioista kansallisen lainsäädännön mukaisesti hyväksytyn tai luvan saaneen oikeudellisen neuvonantajan kanssa menettelyn kaikissa vaiheissa. |
Or. en
Tarkistus 736
Péter Niedermüller, Marju Lauristin, Caterina Chinnici, Josef Weidenholzer, Ana Gomes
Ehdotus asetukseksi
14 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Rajoittamatta hakijan oikeutta valita oma oikeudellinen tai muu neuvonantaja omalla kustannuksellaan, hakija voi pyytää maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustajaa menettelyn kaikissa vaiheissa 15–17 artiklan mukaisesti. Hakijalle on ilmoitettava hänen oikeudestaan pyytää maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustajaa menettelyn kaikissa vaiheissa. | 2. Rajoittamatta hakijan oikeutta valita oma oikeudellinen tai muu neuvonantaja omalla kustannuksellaan, hakija voi pyytää maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustajaa menettelyn kaikissa vaiheissa 15–17 artiklan mukaisesti. Kun vastuuviranomaiset ovat rekisteröineet kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen 27 artiklan mukaisesti, hakijalle on ilmoitettava hänen oikeudestaan pyytää maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustajaa menettelyn kaikissa vaiheissa. |
Or. en
Perustelu
Tarkistuksella pyritään johdonmukaisuuteen 14 artiklan 1 kohtaan esitetyn tarkistuksen kanssa.
Tarkistus 737
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Judith Sargentini, Bodil Valero
Ehdotus asetukseksi
14 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Rajoittamatta hakijan oikeutta valita oma oikeudellinen tai muu neuvonantaja omalla kustannuksellaan, hakija voi pyytää maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustajaa menettelyn kaikissa vaiheissa 15–17 artiklan mukaisesti. Hakijalle on ilmoitettava hänen oikeudestaan pyytää maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustajaa menettelyn kaikissa vaiheissa. | 2. Rajoittamatta hakijan oikeutta valita oma oikeudellinen tai muu neuvonantaja omalla kustannuksellaan, hakija voi pyytää maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustajaa menettelyn kaikissa vaiheissa 15–17 artiklan mukaisesti. Hakijalle on tosiasiallisesti ilmoitettava mahdollisimman pian ja viimeistään silloin, kun hakemus rekisteröidään, hänen oikeudestaan pyytää maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustajaa menettelyn kaikissa vaiheissa. |
Or. en
Tarkistus 738
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
14 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Rajoittamatta hakijan oikeutta valita oma oikeudellinen tai muu neuvonantaja omalla kustannuksellaan, hakija voi pyytää maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustajaa menettelyn kaikissa vaiheissa 15–17 artiklan mukaisesti. Hakijalle on ilmoitettava hänen oikeudestaan pyytää maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustajaa menettelyn kaikissa vaiheissa. | 2. Rajoittamatta hakijan oikeutta valita oma oikeudellinen tai muu neuvonantaja omalla kustannuksellaan, hakija voi pyytää maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustajaa menettelyn kaikissa vaiheissa 15–17 artiklan mukaisesti. Hakijalle on ilmoitettava hänen oikeudestaan pyytää maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustajaa menettelyn kaikissa vaiheissa ja kun hän on ilmaissut halunsa saada kansainvälistä suojelua. |
Or. en
Tarkistus 739
Elissavet Vozemberg-Vrionidi
Ehdotus asetukseksi
14 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Rajoittamatta hakijan oikeutta valita oma oikeudellinen tai muu neuvonantaja omalla kustannuksellaan, hakija voi pyytää maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustajaa menettelyn kaikissa vaiheissa 15–17 artiklan mukaisesti. Hakijalle on ilmoitettava hänen oikeudestaan pyytää maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustajaa menettelyn kaikissa vaiheissa. | 2. Rajoittamatta hakijan oikeutta valita oma oikeudellinen tai muu neuvonantaja omalla kustannuksellaan, hakija voi pyytää maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustajaa menettelyn kaikissa vaiheissa 15–17 artiklan mukaisesti. Hakijalle on ilmoitettava hänen oikeudestaan pyytää maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustajaa menettelyn muutoksenhakuvaiheessa. |
Or. en
Perustelu
Joissakin jäsenvaltioissa maksutonta oikeusapua ei anneta hallinnollisella tasolla.
Tarkistus 740
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
14 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Rajoittamatta hakijan oikeutta valita oma oikeudellinen tai muu neuvonantaja omalla kustannuksellaan, hakija voi pyytää maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustajaa menettelyn kaikissa vaiheissa 15–17 artiklan mukaisesti. Hakijalle on ilmoitettava hänen oikeudestaan pyytää maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustajaa menettelyn kaikissa vaiheissa. | 2. Rajoittamatta hakijan oikeutta valita oma oikeudellinen tai muu neuvonantaja omalla kustannuksellaan, hakija voi pyytää maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustajaa menettelyn muutoksenhakuvaiheessa 15–17 artiklan mukaisesti. Hakijalle on ilmoitettava hänen oikeudestaan pyytää maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustajaa menettelyn muutoksenhakuvaiheessa. |
Or. en
Tarkistus 741
Péter Niedermüller, Marju Lauristin, Caterina Chinnici, Josef Weidenholzer, Ana Gomes
Ehdotus asetukseksi
15 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Jäsenvaltioiden on hakijan pyynnöstä annettava maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustusta III luvussa säädetyssä hallinnollisessa menettelyssä ja V luvussa säädetyssä muutoksenhakumenettelyssä. | 1. Kun vastuuviranomaiset ovat rekisteröineet kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen 27 artiklan mukaisesti, jäsenvaltioiden on hakijan pyynnöstä annettava maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustusta III luvussa säädetyssä hallinnollisessa menettelyssä ja V luvussa säädetyssä muutoksenhakumenettelyssä. |
Or. en
Perustelu
Tarkistuksella pyritään johdonmukaisuuteen edellä 14 artiklaan esitettyjen tarkistusten kanssa.
Tarkistus 742
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
15 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Jäsenvaltioiden on hakijan pyynnöstä annettava maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustusta III luvussa säädetyssä hallinnollisessa menettelyssä ja V luvussa säädetyssä muutoksenhakumenettelyssä. | 1. Jäsenvaltioiden on annettava maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustusta III luvussa säädetyssä hallinnollisessa menettelyssä ja V luvussa säädetyssä muutoksenhakumenettelyssä mahdollisimman pian sen jälkeen, kun hakija on ilmaissut toiveensa saada kansainvälistä suojelua, ja joka tapauksessa viimeistään kahden päivän kuluessa tämän toiveen ilmaisemisesta. |
Or. en
Tarkistus 743
Jeroen Lenaers
Ehdotus asetukseksi
15 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Jäsenvaltioiden on hakijan pyynnöstä annettava maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustusta III luvussa säädetyssä hallinnollisessa menettelyssä ja V luvussa säädetyssä muutoksenhakumenettelyssä. | 1. Jäsenvaltioiden on hakijan pyynnöstä ja mahdollisimman pian sen jälkeen, kun hakemus on jätetty, annettava maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustusta III luvussa säädetyssä hallinnollisessa menettelyssä ja V luvussa säädetyssä muutoksenhakumenettelyssä. |
Or. en
Tarkistus 744
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
15 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Jäsenvaltioiden on hakijan pyynnöstä annettava maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustusta III luvussa säädetyssä hallinnollisessa menettelyssä ja V luvussa säädetyssä muutoksenhakumenettelyssä. | 1. Jäsenvaltioiden on hakijan pyynnöstä annettava maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustusta V luvussa säädetyssä muutoksenhakumenettelyssä. |
Or. en
Tarkistus 745
Cecilia Wikström, Sophia in 't Veld, Angelika Mlinar
Ehdotus asetukseksi
15 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Jäsenvaltioiden on hakijan pyynnöstä annettava maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustusta III luvussa säädetyssä hallinnollisessa menettelyssä ja V luvussa säädetyssä muutoksenhakumenettelyssä. | 1. Jäsenvaltioiden on hakijan pyynnöstä annettava maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustusta hänen hakemukseensa liittyvissä asioissa menettelyn kaikissa vaiheissa. |
Or. en
Perustelu
Maksutonta oikeusapua olisi oltava saatavilla menettelyn kaikissa vaiheissa.
Tarkistus 746
Maria Grapini
Ehdotus asetukseksi
15 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Jäsenvaltioiden on hakijan pyynnöstä annettava maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustusta III luvussa säädetyssä hallinnollisessa menettelyssä ja V luvussa säädetyssä muutoksenhakumenettelyssä. | 1. Jäsenvaltiot voivat hakijan pyynnöstä antaa maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustusta III luvussa säädetyssä hallinnollisessa menettelyssä ja V luvussa säädetyssä muutoksenhakumenettelyssä. |
Or. ro
Tarkistus 747
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Jean Lambert, Bodil Valero, Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
15 artikla – 1 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
1. Jäsenvaltioiden on hakijan pyynnöstä annettava maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustusta III luvussa säädetyssä hallinnollisessa menettelyssä ja V luvussa säädetyssä muutoksenhakumenettelyssä. | 1. Jäsenvaltioiden on annettava maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustusta III luvussa säädetyssä hallinnollisessa menettelyssä ja V luvussa säädetyssä muutoksenhakumenettelyssä. |
Or. en
Tarkistus 748
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
15 artikla – 2 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Hallinnollisessa menettelyssä maksuttoman oikeusavun ja oikeudellisen edustuksen on sisällettävä vähintään seuraavat: | Poistetaan. |
a) tietojen antaminen menettelystä hakijan yksilöllinen tilanne huomioon ottaen; |
|
b) apu hakemuksen laatimisessa ja henkilökohtaiseen puhutteluun valmistautumisessa, mukaan lukien osallistuminen henkilökohtaiseen puhutteluun tarvittaessa; |
|
c) kansainvälisen suojelun myöntämistä koskevan kielteisen päätöksen syiden ja seurausten selittäminen sekä tieto siitä, miten päätökseen voi hakea muutosta. |
|
Or. en
Tarkistus 749
Elissavet Vozemberg-Vrionidi
Ehdotus asetukseksi
15 artikla – 2 kohta – johdantokappale
| |
Komission teksti | Tarkistus |
2. Hallinnollisessa menettelyssä maksuttoman oikeusavun ja oikeudellisen edustuksen on sisällettävä vähintään seuraavat: | 2. Muutoksenhakumenettelyssä maksuttoman oikeusavun ja oikeudellisen edustuksen on sisällettävä vähintään seuraavat: |
Or. en
Perustelu
Joissakin jäsenvaltioissa maksutonta oikeusapua ei anneta hallinnollisella tasolla.
Tarkistus 750
Péter Niedermüller, Birgit Sippel, Marju Lauristin, Caterina Chinnici, Elly Schlein, Cécile Kashetu Kyenge, Josef Weidenholzer, Ana Gomes
Ehdotus asetukseksi
15 artikla – 2 kohta – -a alakohta (uusi)
| |
Komission teksti | Tarkistus |
| -a) apu hakemuksen valmistelussa ja jättämisessä 28 artiklan mukaisesti; |
Or. en
Perustelu
On tärkeää selventää, että hakijalla olisi oltava oikeus oikeusapuun ja oikeudelliseen edustukseen ennen hakemuksen jättämistä, koska tämä on tärkeä hallinnollinen vaihe menettelyssä.
Tarkistus 751
Péter Niedermüller, Birgit Sippel, Marju Lauristin, Caterina Chinnici, Josef Weidenholzer, Ana Gomes
Ehdotus asetukseksi
15 artikla – 2 kohta – b alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
b) apu hakemuksen laatimisessa ja henkilökohtaiseen puhutteluun valmistautumisessa, mukaan lukien osallistuminen henkilökohtaiseen puhutteluun tarvittaessa; | b) apu hakemuksen laatimisessa ja henkilökohtaiseen puhutteluun valmistautumisessa, mukaan lukien osallistuminen henkilökohtaiseen puhutteluun; |
Or. en
Perustelu
On tärkeää varmistaa oikeusavun mahdollisuus kaikissa tapauksissa, kun osallistutaan henkilökohtaiseen puhutteluun.
Tarkistus 752
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
15 artikla – 2 kohta – b alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
b) apu hakemuksen laatimisessa ja henkilökohtaiseen puhutteluun valmistautumisessa, mukaan lukien osallistuminen henkilökohtaiseen puhutteluun tarvittaessa; | b) apu hakemuksen laatimisessa ja henkilökohtaiseen puhutteluun valmistautumisessa, mukaan lukien osallistuminen henkilökohtaiseen puhutteluun; |
Or. en
Tarkistus 753
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
15 artikla – 2 kohta – b alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
b) apu hakemuksen laatimisessa ja henkilökohtaiseen puhutteluun valmistautumisessa, mukaan lukien osallistuminen henkilökohtaiseen puhutteluun tarvittaessa; | b) apu hakemuksen laatimisessa ja henkilökohtaiseen puhutteluun valmistautumisessa ja osallistumisessa henkilökohtaiseen puhutteluun; |
Or. en
Tarkistus 754
Jussi Halla-aho
Ehdotus asetukseksi
15 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Maksuton oikeusapu ja oikeudellinen edustus hallinnollisessa menettelyssä voidaan evätä, jos | Poistetaan. |
a) hakijalla on riittävät varat; |
|
b) hakemuksella ei katsota olevan konkreettisia edellytyksiä menestyä; |
|
c) hakemus on myöhempi hakemus. |
|
Or. en
Tarkistus 755
Marina Albiol Guzmán
Ehdotus asetukseksi
15 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Maksuton oikeusapu ja oikeudellinen edustus hallinnollisessa menettelyssä voidaan evätä, jos | Poistetaan. |
a) hakijalla on riittävät varat; |
|
b) hakemuksella ei katsota olevan konkreettisia edellytyksiä menestyä; |
|
c) hakemus on myöhempi hakemus. |
|
Or. en
Tarkistus 756
Elissavet Vozemberg-Vrionidi
Ehdotus asetukseksi
15 artikla – 3 kohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
3. Maksuton oikeusapu ja oikeudellinen edustus hallinnollisessa menettelyssä voidaan evätä, jos | Poistetaan. |
a) hakijalla on riittävät varat; |
|
b) hakemuksella ei katsota olevan konkreettisia edellytyksiä menestyä; |
|
c) hakemus on myöhempi hakemus. |
|
Or. en
Perustelu
Joissakin jäsenvaltioissa maksutonta oikeusapua ei anneta hallinnollisella tasolla.
Tarkistus 757
Cecilia Wikström, Sophia in 't Veld, Angelika Mlinar
Ehdotus asetukseksi
15 artikla – 3 kohta – b alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
b) hakemuksella ei katsota olevan konkreettisia edellytyksiä menestyä; | Poistetaan. |
Or. en
Perustelu
Riskinä on, että viranomaiset tulkitsevat tätä säännöstä liian kauaskantoisesti, minkä vuoksi se olisi poistettava.
Tarkistus 758
Ska Keller
Verts/ALE-ryhmän puolesta
Judith Sargentini
Ehdotus asetukseksi
15 artikla – 3 kohta – b alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
b) hakemuksella ei katsota olevan konkreettisia edellytyksiä menestyä; | Poistetaan. |
Or. en
Tarkistus 759
Péter Niedermüller, Kati Piri, Josef Weidenholzer, Ana Gomes
Ehdotus asetukseksi
15 artikla – 3 kohta – b alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
b) hakemuksella ei katsota olevan konkreettisia edellytyksiä menestyä; | Poistetaan. |
Or. en
Perustelu
Yhtenevästi vastaanotto-olosuhteita koskevasta direktiivistä hyväksytyn Euroopan parlamentin kannan kanssa.
Tarkistus 760
Jeroen Lenaers
Ehdotus asetukseksi
15 artikla – 3 kohta – b alakohta
| |
Komission teksti | Tarkistus |
b) hakemuksella ei katsota olevan konkreettisia edellytyksiä menestyä; | b) hakemuksesta katsotaan selvästi puuttuvan sisällöllisiä seikkoja, minkä vuoksi sillä ei katsota olevan edellytyksiä menestyä; |
Or. en