Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

 

2012/0299(COD)

11.7.2013

LAUSUNTO

työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

oikeudellisten asioiden valiokunnalle ja naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalle

ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi julkisesti noteerattujen yhtiöiden toimivaan johtoon kuulumattomien johtokunnan jäsenten sukupuolijakauman tasapainottamisesta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä

( COM(2012)0614 – C7‑0382/2012 – 2012/0299(COD) )

Valmistelija: Marije Cornelissen

 

PA_Legam

LYHYET PERUSTELUT

Komissio julkaisi lokakuussa 2012 lainsäädäntöehdotuksen julkisesti noteerattujen yhtiöiden toimivaan johtoon kuulumattomien johtokunnan jäsenten sukupuolijakauman tasapainottamisesta. Sitä edeltävänä vuonna EU:n julkisesti noteeratuille yhtiöille annettiin viimeinen mahdollisuus itsesääntelyyn naisten osuuden lisäämiseksi johtokunnissa, kun komission varapuheenjohtaja Reding kehotti yhtiöitä allekirjoittamaan sitoumuksen naisten osuuden lisäämisestä eurooppalaisten yritysten johtokunnissa maaliskuussa 2011. Sen allekirjoitti vain 24 yhtiötä koko Euroopassa. Koska naisten osuus yhtiöiden johtokunnissa on pysynyt edelleen pienenä ja koska itsesääntelyllä ei selvästikään ole pystytty merkittävästi parantamaan tilannetta viime vuosikymmeninä, on tullut aika ryhtyä lainsäädännöllisiin toimenpiteisiin.

 

Soveltamisala: toimivaan johtoon kuuluvat ja siihen kuulumattomat jäsenet

Valmistelija ehdottaa, että koko direktiiviä sovelletaan sekä toimivaan johtoon kuuluviin että siihen kuulumattomiin jäseniin. Direktiivin säännöksissä ei puututa kohtuuttomasti päivittäiseen johtamiseen, sillä yhtiöt säilyttävät vapautensa valita ehdokkaat heidän ominaisuuksiensa tai muiden asian kannalta merkityksellisten seikkojen perusteella. Toimivaan johtoon kuuluvien naisten osuus on erityisen pieni (10 prosenttia vuonna 2013) verrattuna toimivaan johtoon kuulumattomien naisten 17 prosentin osuuteen. Näin ollen valintamenettelyn mukautusta koskevia direktiivin keskeisiä artikloja olisi sovellettava kaikkiin johtokunnan jäseniin.

 

Menettelyjen moninaisuus

Komission ehdotuksen painopisteenä on erityinen tapa, jolla ehdokkaat valitaan johtokuntapaikkoihin. Sen olisi oltava avoin ja neutraali sekä perustuttava yksilön pätevyyteen. Johtokunnan jäsenten valinta- tai nimitystapa ei kuitenkaan aina muistuta tavallisten työntekijöiden rekrytointimenettelyä. Joissakin jäsenvaltioissa esimerkiksi työntekijät tai ammattiliiton jäsenet nimittävät tai äänestävät johtokunnan jäsenet. Näin toimitaan esimerkiksi Saksan Mitbestimmung-järjestelmässä. Lisäksi yksilölliset ominaisuudet eivät aina ole ainoita ratkaisevia perusteita. Tasapaino eri taitojen, asiantuntemuksen, kansallisuuden tai edustusta koskevien näkökohtien välillä voi olla tärkeä tai jopa ratkaiseva tekijä lopullisessa johtajien valinnassa. Ammattiliitot ja yritykset ovat pyytäneet lisää joustavuutta nimitys- tai valintatapoihin.

Valmistelija ehdottaa näin ollen 4 artiklan 1 kohdassa, että jäsenvaltiot ja yhtiöt voivat mukauttaa vapaasti valinta- tai nimitysmenettelyjään keskittyen lopputulokseen. Mukautuksella voi olla eri muotoja, ja sitä voidaan soveltaa nimitys-, rekrytointi- ja valintaprosessiin, kunhan tavoitteena on, että julkisesti noteerattujen yhtiöiden johtokunnissa on vähintään 40 prosenttia naisia.

 

Kohteena koko rekrytointiprosessi

Komission ehdotuksessa keskitytään ainoastaan johtokuntapaikkaa hakevien ehdokkaiden yksittäiseen valintaan. Johtokunnan jäsenten rekrytointi ei kuitenkaan ala valintavaiheesta vaan valittavien ehdokkaiden joukon muodostamisesta. Jos tässä joukossa ei ole riittävästi taitavia ja soveltuvia naisia, ei ole todennäköistä, että nainen valitaan, vaikka valintaperusteet olisivat täysin sukupuolineutraaleja.

Valmistelija ehdottaa näin ollen, että jos yritys ei ole valinnut naisia naisten yhä ollessa aliedustettuina, sen raportointivaatimuksissa vaaditaan ilmoittamaan ehdokasjoukkoon kuuluvien naisten määrä ja ehdokkaan valintaperusteet sekä toimenpiteet, joihin yritykset ryhtyvät varmistaakseen seuraaviin menettelyihin riittävästi aliedustettua sukupuolta olevia päteviä ja soveltuvia ehdokkaita.

 

Raportointi- ja selvitysvelvoitteet

Direktiivin kohteena olisi oltava yritykset, jotka eivät tee riittäviä ponnisteluja tai saavuta riittäviä tuloksia sukupuolten tasa-arvon lisäämiseksi johtokunnissaan. Valmistelija haluaa näin ollen erottaa hyvin suoriutuvat yritykset heikosti suoriutuvista. Kaikkien yritysten on vuosittain esitettävä tiedot johtokuntiensa sukupuolijakaumasta vuosikertomuksissaan ja toimitettava tiedot toimivaltaisille kansallisille viranomaisille. Jos yritykset ovat nimittäneet yliedustettua sukupuolta olevan henkilön, niiden ilmoitusvelvollisuutta, raportointia ja selvitystä koskeva vaatimukset kasvavat. Yritysten on ilmoitettava ehdokasjoukon sukupuolijakauma ja yliedustettua sukupuolta olevan henkilön valintaan johtaneet syyt ja perusteet sekä esitettävä toimenpiteet, joilla varmistetaan ehdokasjoukon tasapainoinen sukupuolijakauma ja lisätään mahdollisuuksia aliedustettua sukupuolta olevan johtokunnan jäsenen nimittämiseksi tulevissa nimityksissä.

 

Soveltamatta jättämistä koskeva lauseke

Komission ehdotuksen tavoitteena on välttää puuttumista johtokuntien sukupuolitasapainon parantamiseksi toteutettuihin nykyisiin kansallisiin toimenpiteisiin. Valmistelija ehdottaa, että jäsenvaltioiden mahdollisuus olla soveltamatta direktiivin tiettyjä keskeisiä artikloja pidetään voimassa. Jos jäsenvaltio katsoo, että direktiivin tavoitteet voidaan saavuttaa vapaaehtoisilla tai muilla toimenpiteillä, sillä olisi oltava vapaus kokeilla mainittuja toimenpiteitä. Valmistelija kuitenkin ehdottaa sellaisten takeiden vahvistamista, joiden mukaan kansalliset toimenpiteet ovat yhtä tehokkaita direktiivin 40 prosentin tavoitteen saavuttamiseksi. Tästä syystä soveltamatta jättämisen ehdoksi olisi asetettava komission hyväksyntä.

Mikäli johtokuntien naisjäsenten 30 prosentin osuutta koskevaa välitavoitetta ei ole saavutettu vuoteen 2017 mennessä, direktiivi tulee lisäksi automaattisesti voimaan kyseisessä jäsenvaltiossa.

 

Seuraamukset ja kannustimet

Valmistelija yhtyy komission näkemykseen, jonka mukaan jäsenvaltioille annetaan keskeinen vastuu tehokkaiden, oikeasuhteisten ja varoittavien seuraamusten käyttöönotosta. Käyttöön voidaan kuitenkin ottaa lisäkannustimia. Jäsenvaltioiden olisi voitava palkita yrityksiä siten, että 40 prosentin tavoitteen saavuttamista käytetään julkisia hankintoja koskevien sopimusten myöntämisperusteena. Lisäksi EU:n toimielinten olisi näytettävä esimerkkiä myöntämällä hankintasopimuksia ainoastaan 40 prosentin tavoitteen saavuttaneille yrityksille. Direktiivin noudattamisen (jota ei pidä sekoittaa perimmäiseen tavoitteeseen) olisi oltava EU:n varojen vastaanottamisen ehtona.

 

TARKISTUKSET

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta pyytää asiasta vastaavaa työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokuntaa sisällyttämään mietintöönsä seuraavat tarkistukset:

 

Tarkistus  1

Ehdotus direktiiviksi

otsikko 1

 

Komission teksti

Tarkistus

Ehdotus

Ehdotus

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

julkisesti noteerattujen yhtiöiden toimivaan johtoon kuulumattomien johtokunnan jäsenten sukupuolijakauman tasapainottamisesta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä

julkisesti noteerattujen yhtiöiden ja suurten julkisten yritysten johtokunnan jäsenten sukupuolijakauman tasapainottamisesta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

 

Tarkistus  2

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 1 viite

 

Komission teksti

Tarkistus

ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 157 artiklan 3 kohdan,

ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 8 artiklan sekä 157 artiklan 3 ja 4 kohdan,

 

Tarkistus  3

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 1 a viite (uusi)

 

Komission teksti

Tarkistus

 

ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 2 artiklan ja 3 artiklan 3 kohdan,

 

Tarkistus  4

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 1 b viite (uusi)

 

Komission teksti

Tarkistus

 

ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan 23 artiklan,

 

Tarkistus  5

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 1 c viite (uusi)

 

Komission teksti

Tarkistus

 

ottaa huomioon kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan YK:n yleissopimuksen (CEDAW) 4 artiklan,

 

 

Tarkistus  6

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 2 a kappale (uusi)

 

Komission teksti

Tarkistus

 

(2 a) Sukupuolten tasa-arvon saavuttaminen työelämässä edellyttää molempien sukupuolten tasapainoiseen edustukseen perustuvan päätöksentekomallin soveltamista yrityksen kaikilla tasoilla sekä köyhyyden naisistumista merkittävästi edistävien sukupuolten palkkaerojen poistamista.

 

 

Tarkistus  7

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 6 a kappale (uusi)

 

Komission teksti

Tarkistus

 

(6 a) Kaikkien EU:n toimielinten ja virastojen olisi sisäisessä henkilöstöpolitiikassaan noudatettava sukupuolten tasa-arvon periaatetta erityisesti varmistamalla sukupuolten tasapainoinen edustus päätöksenteon kaikilla tasoilla.

 

Tarkistus  8

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 7 kappale

 

Komission teksti

Tarkistus

(7) Henkilöresurssien tehokas käyttö on tärkein talouden kilpailukykyä määrittävä seikka ja ratkaisevaa EU:n väestökehitykseen liittyvissä haasteissa, menestyksekkäässä kilpailussa globalisoituneessa taloudessa ja suhteellisen edun hankkimisessa muihin maihin verrattuna. Korkeasti koulutettujen ja pätevien naisten joukko kasvaa jatkuvasti, mitä osoittaa sekin, että 60 prosenttia yliopistotutkinnon suorittaneista on naisia. Jos tätä joukkoa ollaan jatkuvasti hyödyntämättä talouselämän päätöksentekoon liittyvissä tehtävissä, ammattitaitoiset henkilöresurssit jäävät hyödyntämättä täysimääräisesti.

(7) Henkilöresurssien tehokas käyttö on tärkein talouden kilpailukykyä määrittävä seikka menestyksekkäässä kilpailussa globalisoituneessa taloudessa. On olemassa korkeasti koulutettujen ja pätevien naisten joukko, mitä osoittaa muun muassa se, että 60 prosenttia yliopistotutkinnon suorittaneista on naisia. Jos tätä joukkoa ollaan jatkuvasti hyödyntämättä talouselämän päätöksentekoon liittyvissä tehtävissä, ammattitaitoiset henkilöresurssit jäävät hyödyntämättä täysimääräisesti.

 

 

Tarkistus  9

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 7 a kappale (uusi)

 

Komission teksti

Tarkistus

 

(7 a) Jäsenvaltioiden olisi sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi otettava käyttöön säännöksiä, jotka mahdollistavat työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen sekä miehille että naisille, ja etenkin joustavia järjestelyjä ja tukimuotoja niille, joilla on hoitovelvollisuuksia.

 

 

Tarkistus  10

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 8 kappale

 

Komission teksti

Tarkistus

(8) Yrityksissä tunnustetaan laajasti, että naisten mukanaolo yritysten johtokunnissa parantaa yritysten hallintotapaa, koska ryhmän työskentely ja päätöksenteon laatu paranevat, mikä johtuu monipuolisemmasta ja kollektiivisemmasta ajattelutavasta, jossa otetaan monipuolisemmin huomioon erilaisia näkökantoja ja päädytään sen vuoksi tasapainoisempiin päätöksiin. Lukuisat tutkimukset ovat myös osoittaneet, että yrityksen ylemmän johdon sukupuolijakauman tasapuolisuus parantaa yrityksen taloudellista tulosta ja kannattavuutta. Naisten osuuden kasvattaminen unionissa toimivien julkisesti noteerattujen yhtiöiden johtokunnissa voi näin ollen vaikuttaa myönteisesti yritysten tulokseen.

(8) Yrityksissä tunnustetaan laajasti, että naisten mukanaolo yritysten johtokunnissa parantaa yritysten hallintotapaa, koska ryhmän työskentely tehostuu ja päätöksenteon laatu paranee, mikä johtuu sen perustana olevasta tasapainoisemmasta näkökulmasta. Lukuisat tutkimukset ovat myös osoittaneet, että yrityksen ylemmän johdon sukupuolijakauman tasapuolisuus parantaa yrityksen taloudellista tulosta ja kannattavuutta. Naisten osuuden kasvattamisen unionissa toimivien julkisesti noteerattujen yhtiöiden johtokunnissa pitäisi näin ollen vaikuttaa myönteisesti yritysten tulokseen.

 

 

Tarkistus  11

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 9 kappale

 

Komission teksti

Tarkistus

(9) On näyttöä myös siitä, että tasa-arvo työmarkkinoilla voi parantaa talouskasvua huomattavasti. Naisten määrän lisääminen julkisesti noteerattujen yhtiöiden johtokunnissa unionissa ei vaikuta ainoastaan johtokuntatehtäviin nimitettäviin naisiin vaan houkuttelee osaltaan naiskykyjä kyseisiin yrityksiin ja lisää naisten osuutta kaikilla hallintotasoilla ja työvoimassa. Tämän vuoksi naisten osuuden kasvattamisella yritysten johtokunnissa on myönteinen vaikutus sekä sukupuolten työllisyys- että palkkaerojen kaventamiseen. Kyvykkäiden naisten varannon täysimääräinen hyödyntäminen parantaisi merkittävästi koulutuksen kannattavuutta niin yksilöiden kuin julkisen sektorinkin näkökulmasta. Naisten aliedustus julkisesti noteerattujen yhtiöiden johtokunnissa Euroopan unionissa on hukattu mahdollisuus saavuttaa pitkäaikaista kestävää kasvua yleisesti jäsenvaltioiden talouksissa.

(9) On näyttöä myös siitä, että tasa-arvo työmarkkinoilla voi parantaa talouskasvua huomattavasti. Naisten määrän lisääminen julkisesti noteerattujen yhtiöiden johtokunnissa unionissa ei vaikuta ainoastaan johtokuntatehtäviin nimitettäviin naisiin vaan houkuttelee osaltaan naiskykyjä kyseisiin yrityksiin ja lisää naisten osuutta kaikilla hallintotasoilla ja työvoimassa. Tämän vuoksi naisten osuuden kasvattamisella yritysten johtokunnissa pitäisi olla myönteinen vaikutus sekä sukupuolten työllisyys- että palkkaerojen kaventamiseen. Kyvykkäiden naisten varannon täysimääräinen hyödyntäminen parantaisi merkittävästi koulutuksen kannattavuutta niin yksilöiden kuin julkisen sektorinkin näkökulmasta. Naisten aliedustus julkisesti noteerattujen yhtiöiden johtokunnissa Euroopan unionissa on hukattu mahdollisuus saavuttaa pitkäaikaista kestävää kasvua yleisesti jäsenvaltioiden talouksissa.

 

 

Tarkistus  12

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 11 kappale

 

Komission teksti

Tarkistus

(11) Naisten osuus yritysten johtokunnissa kasvaa hyvin hitaasti, sillä keskimääräinen kasvu viime vuosina on ollut 0,6 prosenttiyksikköä vuodessa. Edistyminen on ollut hyvin epätasaista eri jäsenvaltioissa, mikä on johtanut hyvin erilaisiin tuloksiin. Se on ollut merkittävintä niissä jäsenvaltioissa, joissa on otettu käyttöön sitovia toimenpiteitä. Erot jäsenvaltioiden välillä todennäköisesti kasvavat johtuen eri jäsenvaltioiden hyvin erilaisista lähestymistavoista naisten osuuden lisäämiseen johtokunnissa.

(11) Naisten osuus yritysten johtokunnissa kasvaa hyvin hitaasti, sillä keskimääräinen kasvu viime vuosina on ollut 0,6 prosenttiyksikköä vuodessa. Edistyminen on ollut hyvin epätasaista eri jäsenvaltioissa, mikä on johtanut hyvin erilaisiin tuloksiin. Se on ollut merkittävintä niissä jäsenvaltioissa, joissa on otettu käyttöön sitovia toimenpiteitä. Erot jäsenvaltioiden välillä todennäköisesti kasvavat johtuen eri jäsenvaltioiden hyvin erilaisista lähestymistavoista naisten osuuden lisäämiseen johtokunnissa. Tämän vuoksi jäsenvaltioiden olisi jaettava tietoja ja hyviä käytäntöjä parempien tulosten saavuttamiseksi toteuttamalla sukupuolijakaumaa tasapainottavia toimenpiteitä.

 

 

Tarkistus  13

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 13 kappale

 

Komission teksti

Tarkistus

(13) Valintamenettelyjen ja johtokuntapaikkoja koskevien pätevyysvaatimusten nykyinen avoimuuden puute useimmissa jäsenvaltioissa muodostaa merkittävän esteen johtokuntien jäsenistön sukupuolijakauman tasapainottamiselle ja vaikuttaa kielteisesti sekä johtokuntaehdokkaiden uraan ja vapaaseen liikkuvuuteen että sijoittajien päätöksiin. Tämä avoimuuden puute vaikeuttaa mahdollisten johtokuntaehdokkaiden hakeutumista johtokuntatehtäviin, joissa heidän taidoilleen olisi tärkeää käyttöä, ja sukupuolisesti syrjivien nimityspäätösten riitauttamista, mikä rajoittaa vapaata liikkuvuutta sisämarkkinoilla. Sijoittajilla puolestaan on erilaisia sijoitusstrategioita, jotka edellyttävät myös johtokunnan jäsenten asiantuntemukseen ja pätevyyteen liittyvää tietoa. Johtokunnan jäseniä koskevien pätevyysvaatimusten ja valintamenettelyn avoimuuden lisääminen antaa sijoittajille paremmat valmiudet arvioida yrityksen liiketoimintastrategiaa ja tehdä tietoon perustuvia päätöksiä.

(13) Valintamenettelyjen ja johtokuntapaikkoja koskevien pätevyysvaatimusten nykyinen avoimuuden puute useimmissa jäsenvaltioissa muodostaa merkittävän esteen johtokuntien jäsenistön sukupuolijakauman tasapainottamiselle ja vaikuttaa kielteisesti sekä johtokuntaehdokkaiden uraan ja vapaaseen liikkuvuuteen että sijoittajien päätöksiin. Tämä avoimuuden puute vaikeuttaa mahdollisten johtokuntaehdokkaiden hakeutumista johtokuntatehtäviin, joissa heidän taidoilleen olisi tärkeää käyttöä, ja sukupuolisesti syrjivien nimityspäätösten riitauttamista, mikä rajoittaa vapaata liikkuvuutta sisämarkkinoilla. Sijoittajilla puolestaan on erilaisia sijoitusstrategioita, jotka edellyttävät myös johtokunnan jäsenten asiantuntemukseen ja pätevyyteen liittyvää tietoa. Johtokunnan jäseniä koskevien pätevyysvaatimusten ja valintamenettelyn avoimuuden lisääminen antaa sijoittajille paremmat valmiudet arvioida yrityksen liiketoimintastrategiaa ja tehdä tietoon perustuvia päätöksiä. On tärkeää, että johtokuntien jäsenten nimitysmenettely on selkeä ja avoin ja ehdokkaiden pätevyys otetaan huomioon tasavertaisesti sukupuolesta riippumatta.

 

 

Tarkistus  14

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 14 kappale

 

Komission teksti

Tarkistus

(14) Vaikka tällä direktiivillä ei pyritä tarkasti yhdenmukaistamaan johtokuntapaikkoihin liittyviä valintamenettelyjä ja pätevyysvaatimuksia koskevia kansallisia säädöksiä, toimivaan johtoon kuulumattomien johtokunnan jäsenten sukupuolijakauman tasapainottamiseksi on välttämätöntä ottaa käyttöön tiettyjä vähimmäisvaatimuksia siten, että julkisesti noteerattujen yhtiöiden, joissa sukupuolet eivät ole tasapainoisesti edustettuina, on perustettava toimivaan johtoon kuulumattomien johtokunnan jäsenten nimityspäätökset ehdokkaiden soveltuvuuden, pätevyyden ja ammattikokemuksen objektiiviseen vertailuun. Vain unionin laajuisella toimenpiteellä voidaan todella auttaa varmistamaan kilpailukykyiset ja tasapuoliset toimintaedellytykset kaikkialla unionissa ja välttämään liike-elämälle aiheutuva käytännön haitta.

(14) Tällä direktiivillä ei pyritä tarkasti yhdenmukaistamaan johtokuntapaikkoihin liittyviä valintamenettelyjä ja pätevyysvaatimuksia koskevia kansallisia säädöksiä, vaan siinä edellytetään, että julkisesti noteerattujen yhtiöiden ja suurten julkisten yritysten, joissa sukupuolet eivät ole tasapainoisesti edustettuina, on mukautettava avoimia paikkoja koskevia ilmoitus-, rekrytointi-, valinta- ja nimitysmenettelyjään, koska se on osoittaunut tarpeelliseksi johtokunnan jäsenten sukupuolijakauman tasapainottamiseksi. Unionin laajuinen toimenpide on tärkein väline, jolla voidaan todella varmistaa kilpailukykyiset ja tasapuoliset toimintaedellytykset kaikkialla unionissa ja välttämään liike-elämälle aiheutuva käytännön haitta.

 

 

Tarkistus  15

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 15 kappale

 

Komission teksti

Tarkistus

(15) Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun Eurooppa 2020 -strategiassa vahvistettiin, että naisten osallistumista työelämään on lisättävä, jotta voidaan edistää kasvua ja vastata Euroopan väestökehitykseen liittyviin haasteisiin. Strategiassa asetettiin tavoitteeksi 20–64-vuotiaiden naisten ja miesten 75 prosentin työllisyysaste vuoteen 2020 mennessä, mikä voidaan saavuttaa ainoastaan, jos sitoudutaan selkeästi sukupuolten tasa-arvoon ja lisätään toimia esteiden purkamiseksi naisten työmarkkinoille osallistumiselta. Tämänhetkinen talouskriisi on entisestään voimistanut Euroopan jatkuvasti kasvavaa tarvetta tukeutua tietoon, ammattitaitoon ja innovointiin ja hyödyntää täysimääräisesti kaikkia käytettävissä olevia kykyjä. Tuella naisten osallistumiselle talouselämän päätöksentekoon etenkin yritysten johtokunnissa odotetaan olevan myönteisiä oheisvaikutuksia naisten työllisyyteen kyseisissä yrityksissä ja koko taloudessa.

(15) Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun Eurooppa 2020 -strategiassa vahvistettiin, että naisten osallistumista työelämään on lisättävä, jotta voidaan edistää kasvua ja vastata Euroopan väestökehitykseen liittyviin haasteisiin. Strategiassa asetettiin tavoitteeksi 20–64-vuotiaiden naisten ja miesten 75 prosentin työllisyysaste vuoteen 2020 mennessä, mikä voidaan saavuttaa ainoastaan, jos sitoudutaan selkeästi sukupuolten tasa-arvoon ja lisätään toimia esteiden purkamiseksi naisten työmarkkinoille osallistumiselta. Tämänhetkinen talouskriisi on entisestään voimistanut Euroopan jatkuvasti kasvavaa tarvetta tukeutua tietoon, ammattitaitoon ja innovointiin ja hyödyntää täysimääräisesti kaikkia käytettävissä olevia kykyjä. Tuella naisten osallistumiselle talouselämän päätöksentekoon yritysten johtokunnissa ja koko yrityksen kaikilla hallintotasoilla odotetaan olevan myönteisiä oheisvaikutuksia naisten työllisyyteen kyseisissä yrityksissä ja koko taloudessa.

 

 

Tarkistus  16

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 16 kappale

 

Komission teksti

Tarkistus

(16) Unionin olisikin pyrittävä lisäämään naisten osallistumista yritysten johtokuntiin, jotta voitaisiin tehostaa talouskasvua ja eurooppalaisten yritysten kilpailukykyä ja saavuttaa sukupuolten todellinen tasa-arvo työmarkkinoilla. Tähän tavoitteeseen olisi pyrittävä erityisetuja tarjoavin vähimmäisvaatimuksin, jotka muodostuvat sitovista, julkisesti noteerattujen yhtiöiden johtokuntien sukupuolijakauman määrälliseen tavoitteeseen tähtäävistä toimenpiteistä, koska ne jäsenvaltiot ja muut maat, jotka ovat valinneet samanlaisen tai samankaltaisen menetelmän, ovat saavuttaneet parhaat tulokset naisten aliedustuksen korjaamiseksi talouselämän päätöksentekoon liittyvissä tehtävissä.

(16) Unionin olisikin pyrittävä lisäämään naisten osallistumista kaikkien jäsenvaltioiden yritysten johtokuntiin, jotta voitaisiin tehostaa talouskasvua, edistää liikkuvuutta työmarkkinoilla, vahvistaa eurooppalaisten yritysten kilpailukykyä ja saavuttaa sukupuolten todellinen tasa-arvo työmarkkinoilla. Tähän tavoitteeseen olisi pyrittävä erityisetuja tarjoavin vähimmäisvaatimuksin, jotka muodostuvat sitovista, julkisesti noteerattujen yhtiöiden ja suurten julkisten yritysten johtokuntien sukupuolijakauman määrälliseen tavoitteeseen tähtäävistä toimenpiteistä, koska ne jäsenvaltiot ja muut maat, jotka ovat valinneet samanlaisen tai samankaltaisen menetelmän, ovat saavuttaneet parhaat tulokset naisten aliedustuksen korjaamiseksi talouselämän päätöksentekoon liittyvissä tehtävissä.

 

 

Tarkistus  17

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 18 kappale

 

Komission teksti

Tarkistus

(18) Direktiiviä ei pitäisi soveltaa mikroyritysten sekä pienten ja keskisuurten yritysten määritelmästä 6 päivänä toukokuuta 2003 annetussa komission suosituksessa 2003/361/EY tarkoitettuihin mikroyrityksiin sekä pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, vaikka ne olisi noteerattu julkisesti.

(18) Direktiiviä ei pitäisi soveltaa mikroyritysten sekä pienten ja keskisuurten yritysten määritelmästä 6 päivänä toukokuuta 2003 annetussa komission suosituksessa 2003/361/EY tarkoitettuihin mikroyrityksiin sekä pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, vaikka ne olisi noteerattu julkisesti; jäsenvaltioiden olisi kuitenkin otettava käyttöön menettelytapoja, joilla tuetaan ja kannustetaan pk-yrityksiä tasapainottamaan merkittävästi sukupuolijakaumaa kaikilla hallintotasoilla ja yritysten johtokunnissa.

 

 

Tarkistus  18

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 20 kappale

 

Komission teksti

Tarkistus

(20) Kaikissa johtokuntajärjestelmissä erotetaan yrityksen toimivaan johtoon kuuluvat johtokunnan jäsenet, jotka osallistuvat yrityksen jokapäiväiseen johtamiseen, sekä toimivaan johtoon kuulumattomat jäsenet, jotka eivät osallistu päivittäiseen johtamiseen vaan joilla on valvova tehtävä. Tässä direktiivissä säädettyjä määrällisiä tavoitteita olisi sovellettava ainoastaan toimivaan johtoon kuulumattomiin johtokunnan jäseniin, jotta saataisiin tasapainoon toisaalta tarve parantaa johtokuntien sukupuolitasapainoa ja toisaalta tarve minimoida yrityksen päivittäiseen johtamiseen kohdistuvat häiriöt. Koska yritysten toimivaan johtoon kuulumattomien johtokunnan jäsenten tehtävät liittyvät valvontaan, niihin on myös helpompaa löytää päteviä ehdokkaita yrityksen tai pitkälti myös yrityksen toimialan ulkopuolelta, mikä on tärkeä seikka sellaisilla talouden aloilla, joilla jommankumman sukupuolen osuus työvoimasta on erityisen vähäinen.

(20) Kaikissa johtokuntajärjestelmissä erotetaan yrityksen toimivaan johtoon kuuluvat johtokunnan jäsenet, jotka osallistuvat yrityksen jokapäiväiseen johtamiseen, sekä toimivaan johtoon kuulumattomat jäsenet, jotka eivät osallistu päivittäiseen johtamiseen vaan joilla on valvova tehtävä. Tässä direktiivissä säädettyjä määrällisiä tavoitteita olisi sovellettava kaikkiin johtokunnan jäseniin.

 

 

Tarkistus  19

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 21 kappale

 

Komission teksti

Tarkistus

(21) Kansallisen lainsäädännön tai käytännön mukaisesti useissa jäsenvaltioissa yrityksen työntekijöillä ja/tai työntekijöiden järjestöillä on mahdollisuus tai velvollisuus nimittää tai valita tietty osuus toimivaan johtoon kuulumattomista johtokunnan jäsenistä. Tässä direktiivissä säädettyjä määrällisiä tavoitteita olisi sovellettava kaikkiin toimivaan johtoon kuulumattomiin johtokunnan jäseniin, työntekijöiden edustajat mukaan luettuina. Kyseisten jäsenvaltioiden olisi määriteltävä käytännön menettelyt, joilla varmistetaan tavoitteiden saavuttaminen ja joissa otetaan huomioon se seikka, että osa toimivaan johtoon kuulumattomista johtokunnan jäsenistä on työntekijöiden edustajia.

(21) Kansallisen lainsäädännön tai käytännön mukaisesti useissa jäsenvaltioissa yrityksen työntekijöillä ja/tai työntekijöiden järjestöillä on mahdollisuus tai velvollisuus nimittää tai valita tietty osuus toimivaan johtoon kuulumattomista johtokunnan jäsenistä. Tässä direktiivissä säädettyjä määrällisiä tavoitteita olisi sovellettava kaikkiin toimivaan johtoon kuulumattomiin johtokunnan jäseniin, työntekijöiden edustajat mukaan luettuina. Kyseisten jäsenvaltioiden olisi määriteltävä käytännön menettelyt, joilla varmistetaan tavoitteiden saavuttaminen ja joissa otetaan huomioon se seikka, että osa toimivaan johtoon kuulumattomista johtokunnan jäsenistä on työntekijöiden edustajia, työmarkkinaosapuolten kanssa kansallisella tasolla käytyjen huolellisten ja laajojen neuvotteluiden perusteella.

 

 

Tarkistus  20

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 22 kappale

 

Komission teksti

Tarkistus

(22) Julkisesti noteeratut yhtiöt unionissa olisi velvoitettava perustamaan asianmukaiset menettelyt niiden johtokuntien kokoonpanon sukupuolijakaumaa koskevien tavoitteiden saavuttamiseksi. Niiden julkisesti noteerattujen yhtiöiden, joiden toimivaan johtoon kuulumattomassa johtokunnan jäsenistössä ei ole vähintään 40:tä prosenttia aliedustettua sukupuolta, olisi tehtävä nimitykset näihin johtokuntatehtäviin kunkin ehdokkaan pätevyydestä tehdyn vertailevan analyysin perusteella soveltamalla ennalta määriteltyjä, selkeitä, neutraalisti muotoiltuja ja yksiselitteisiä kriteerejä, jotta ne voivat saavuttaa kyseisen prosenttiosuuden 1 päivään tammikuuta 2020 mennessä. Tämän vuoksi direktiivissä asetetaan tavoitteeksi, että vähintään 40 prosenttia toimivaan johtoon kuulumattomista johtokunnan jäsenistä on oltava aliedustettua sukupuolta. Tavoite koskee ainoastaan toimivaan johtoon kuulumattomien johtokunnan jäsenten yleistä sukupuolijakaumaa eikä vaikuta yksittäisten johtokunnan jäsenten valintaan laajasta joukosta mies- ja naispuolisia ehdokkaita kussakin yksittäistapauksessa. Se ei sulje pois ketään yksittäistä johtokunnan jäsenehdokasta eikä sillä määrätä yrityksiä tai osakkaita nimittämään ketään tiettyjä jäseniä. Päätös johtokunnan jäsenten soveltuvuudesta jää siis yritysten ja niiden osakkaiden tehtäväksi.

(22) Julkisesti noteeratut yhtiöt unionissa olisi velvoitettava perustamaan asianmukaiset menettelyt niiden johtokuntien kokoonpanon sukupuolijakaumaa koskevien tavoitteiden saavuttamiseksi. Niiden julkisesti noteerattujen yhtiöiden ja suurten julkisten yritysten, joiden johtokunnan jäsenistössä ei ole vähintään 40:tä prosenttia aliedustettua sukupuolta, olisi mukautettava avoimia paikkoja koskevia ilmoitus-, rekrytointi-, valinta-, ja nimitysmenettelyjään, jotta ne voivat saavuttaa kyseisen prosenttiosuuden 1 päivään tammikuuta 2020 mennessä. Tämän vuoksi direktiivissä asetetaan tavoitteeksi, että vähintään 40 prosenttia johtokunnan jäsenistä on oltava aliedustettua sukupuolta. Tavoite koskee ainoastaan johtokunnan jäsenten yleistä sukupuolijakaumaa eikä vaikuta yksittäisten johtokunnan jäsenten valintaan laajasta joukosta mies- ja naispuolisia ehdokkaita kussakin yksittäistapauksessa. Se ei sulje pois ketään yksittäistä johtokunnan jäsenehdokasta eikä sillä määrätä yrityksiä tai osakkaita nimittämään ketään tiettyjä jäseniä. Päätös johtokunnan jäsenten soveltuvuudesta jää siis yritysten ja niiden osakkaiden tehtäväksi.

 

 

Tarkistus  21

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 23 kappale

 

Komission teksti

Tarkistus

(23) Jäsenvaltiot käyttävät määräysvaltaa julkisesti noteeratuissa yrityksissä, jotka ovat jäsenvaltioiden ja julkisten yritysten välisten taloudellisten suhteiden avoimuudesta sekä tiettyjen yritysten taloudellisen toiminnan avoimuudesta 16 päivänä marraskuuta 2006 annetun komission direktiivin 2006/111/EY32 2 artiklan b kohdassa tarkoitettuja julkisia yrityksiä. Tästä määräysvallasta johtuen niillä on käytettävissään keinot toteuttaa tarvittava muutos nopeammin. Tämän vuoksi tällaisille yrityksille olisi asetettava aikaisempi määräaika tavoitteelle, jonka mukaan vähintään 40 prosenttia toimivaan johtoon kuulumattomista johtokunnan jäsenistä on oltava aliedustettua sukupuolta.

(23) Jäsenvaltiot käyttävät määräysvaltaa suurissa julkisissa yrityksissä, jotka ovat jäsenvaltioiden ja julkisten yritysten välisten taloudellisten suhteiden avoimuudesta sekä tiettyjen yritysten taloudellisen toiminnan avoimuudesta 16 päivänä marraskuuta 2006 annetun komission direktiivin 2006/111/EY 2 artiklan b kohdassa tarkoitettuja julkisia yrityksiä. Tästä määräysvallasta johtuen niillä on käytettävissään keinot toteuttaa tarvittava muutos nopeammin. Tämän vuoksi tällaisille yrityksille olisi asetettava aikaisempi määräaika tavoitteelle, jonka mukaan vähintään 40 prosenttia johtokunnan jäsenistä on oltava aliedustettua sukupuolta.

 

 

Tarkistus  22

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 24 kappale

 

Komission teksti

Tarkistus

(24) Tavoitteen saavuttamiseksi tarvittavan toimivaan johtoon kuulumattomien jäsenten lukumäärän määrittämistä on tarkennettava, koska suurimmassa osassa johtokuntia ei ole matemaattisesti mahdollista saavuttaa tarkalleen 40 prosentin osuutta. Tästä syystä tavoitteen saavuttamiseksi tarvittavan johtokuntapaikkojen lukumäärän olisi oltava 40:tä prosenttia lähin luku. Jotta aiemmin yliedustettua sukupuolta ei syrjittäisi, julkisesti noteerattujen yhtiöiden ei kuitenkaan tarvitse nimittää aliedustetun sukupuolen edustajaa puoleen tai yli puoleen toimivaan johtoon kuulumattomista johtokuntapaikoista. Aliedustetulla sukupuolella pitäisi siis esimerkiksi olla vähintään yksi paikka johtokunnissa, joissa on kolme tai neljä toimivaan johtoon kuulumatonta jäsentä, vähintään kaksi paikkaa johtokunnissa, joissa on viisi tai kuusi toimivaan johtoon kuulumatonta jäsentä ja vähintään kolme paikkaa johtokunnissa, joissa on seitsemän tai kahdeksan toimivaan johtoon kuulumatonta jäsentä.

(24) Tavoitteen saavuttamiseksi tarvittavan jäsenten lukumäärän määrittämistä on tarkennettava, koska suurimmassa osassa johtokuntia ei ole matemaattisesti mahdollista saavuttaa tarkalleen 40 prosentin osuutta. Tästä syystä tavoitteen saavuttamiseksi tarvittavan johtokuntapaikkojen lukumäärän olisi oltava 40:tä prosenttia lähin luku. Jotta aiemmin yliedustettua sukupuolta ei syrjittäisi, julkisesti noteerattujen yhtiöiden ja suurten julkisten yritysten ei kuitenkaan tarvitse nimittää aliedustetun sukupuolen edustajaa yli puoleen johtokuntapaikoista. Aliedustetulla sukupuolella pitäisi siis esimerkiksi olla vähintään yksi paikka johtokunnissa, joissa on kolme jäsentä, vähintään kaksi paikkaa johtokunnissa, joissa on neljä, viisi tai kuusi jäsentä ja vähintään kolme paikkaa johtokunnissa, joissa on seitsemän tai kahdeksan jäsentä.

 

 

Tarkistus  23

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 26 kappale

 

Komission teksti

Tarkistus

(26) Tämän oikeuskäytännön mukaisesti jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että pätevimpien ehdokkaiden valinta toimivaan johtoon kuulumattomiksi johtokunnan jäseniksi perustuu kunkin ehdokkaan pätevyydestä tehtyyn vertailevaan analyysiin, jossa sovelletaan ennalta määriteltyjä, selkeitä, neutraalisti muotoiltuja ja yksiselitteisiä kriteerejä. Valintakriteereinä yritykset voisivat soveltaa esimerkiksi ammattikokemusta johto- ja/tai valvontatehtävistä, tietyn alan, kuten rahoitusalan, tarkastuksen tai henkilöstöhallinnon, asiantuntemusta, johtamis- ja viestintätaitoja ja verkostoitumistaitoja. Etusijalle asetettaisiin aliedustetun sukupuolen edustaja, jos kyseinen hakija olisi toisen sukupuolen edustajaan verrattuna soveltuvuus, kyvykkyys ja ammattikokemus huomioon ottaen yhtä pätevä ja jos toisen sukupuolen edustaja ei ole objektiivisen arvioinnin perusteella tehtävään sopivampi, kun otetaan huomioon kaikki hakijoiden henkilöön liittyvät perusteet.

(26) Euroopan unionin perusoikeuskirjan 23 artiklan ja mahdollisen asiaan liittyvän oikeuskäytännön mukaisesti jäsenvaltioiden olisi varmistettava avoimia paikkoja koskevien ilmoitus-, rekrytointi, valinta-, ja nimitysmenettelyjensä avoimuus sekä kunnioitettava henkilötietojen käsittelyssä oikeutta yksityiselämään perusoikeuskirjan 7 ja 8 artiklan mukaisesti. Valintakriteereinä yritykset voisivat soveltaa esimerkiksi ammattikokemusta johto- ja/tai valvontatehtävistä, tietyn alan, kuten rahoitusalan, tarkastuksen tai henkilöstöhallinnon, asiantuntemusta, johtamis- ja viestintätaitoja ja verkostoitumistaitoja. Etusijalle asetettaisiin aliedustetun sukupuolen edustaja, jos kyseinen hakija olisi toisen sukupuolen edustajaan verrattuna vähintään yhtä pätevä. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että yritykset, jotka eivät ole saavuttaneet direktiivin keskeistä tavoitetta, antavat lisätietoja rekrytointi-, valinta- ja nimitysmenettelyistään ja erityisesti toimittavat konkreettiset suunnitelmat johtokuntiensa sukupuolijakauman tasapainottamiseksi.

 

 

Tarkistus  24

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 27 kappale

 

Komission teksti

Tarkistus

(27) Johtokuntien jäsenten rekrytointi- ja nimitysmenettelyt vaihtelevat jäsenvaltioittain ja yrityksittäin. Niihin saattaa kuulua yhtiökokouksessa esiteltävä ehdokkaiden esivalinta, jonka tekee esimerkiksi nimityskomitea, tai yksittäiset osakkaat saattavat nimittää johtokunnan jäsenet suoraan tai yksittäisistä ehdokkaista tai ehdokaslistoista äänestetään yhtiökokouksessa. Ehdokkaiden olisi täytettävä valintaedellytykset kansallisen lainsäädännön ja kyseisten julkisesti noteerattujen yhtiöiden yhtiöjärjestyksen mukaisessa valintamenettelyn vaiheessa. Tällä direktiivillä vahvistetaan ainoastaan vähimmäisvaatimukset valintamenettelyjen yhdenmukaistamiselle, mikä mahdollistaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistettujen ehtojen soveltamisen pyrittäessä tavoitteeseen, joka on tasapuolisempi sukupuolijakauma julkisesti noteerattujen yhtiöiden johtokunnissa.

(27) Johtokuntien jäsenten rekrytointi- ja nimitysmenettelyt vaihtelevat jäsenvaltioittain ja yrityksittäin. Niihin saattaa kuulua yhtiökokouksessa esiteltävä ehdokkaiden esivalinta, jonka tekee esimerkiksi nimityskomitea, tai yksittäiset osakkaat saattavat nimittää johtokunnan jäsenet suoraan tai yksittäisistä ehdokkaista tai ehdokaslistoista äänestetään yhtiökokouksessa. Tässä oikeudellisessa välineessä otetaan sen vuoksi huomioon valintamenettelyjen moninaisuus samalla, kun vaaditaan näiden menettelyjen mukauttamista, jotta saavutettaisiin naisten osuuden lisäämistä johtokunnissa koskeva tavoite. Ehdokkaiden olisi täytettävä valintaedellytykset kansallisen lainsäädännön ja kyseisten julkisesti noteerattujen yhtiöiden yhtiöjärjestyksen mukaisessa valintamenettelyn vaiheessa. Tällä direktiivillä sallitaan valintamenettelyjen moninaisuus pyrittäessä tavoitteeseen, joka on tasapuolisempi sukupuolijakauma julkisesti noteerattujen yhtiöiden johtokunnissa.

 

 

Tarkistus  25

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 27 a kappale (uusi)

 

Komission teksti

Tarkistus

 

(27 a) Jos ehdokkaille tehdään esivalinta sellaisten vaali- tai äänestysmenettelyjen perustella, joihin esimerkiksi työntekijät tai heidän edustajansa osallistuvat, menettelyjä olisi koko prosessin aikana mukautettava, jotta voitaisiin saavuttaa johtokunnan jäsenten sukupuolijakauman tasapuolistamisen tavoite kokonaisuudessaan ja samalla varmistaa, että kyseisessä menettelyssä valitun johtajan sukupuolta ei millään tavalla määrätä ennakolta.

 

 

Tarkistus  26

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 28 kappale

 

Komission teksti

Tarkistus

(28) Tällä direktiivillä pyritään tasapuolistamaan julkisesti noteerattujen yhtiöiden johtokuntien jäsenten sukupuolijakaumaa ja siten edistämään unionin perusoikeuksiin kuuluvan naisten ja miesten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen noudattamista. Julkiset yhtiöt olisi sen vuoksi velvoitettava antamaan valitsematta jätetyn ehdokkaan pyynnöstä tiedot sekä valinnan perustana olleista pätevyysvaatimuksista että näistä vaatimuksista tehdystä objektiivisesta vertailusta ja tarvittaessa niistä seikoista, joiden perusteella valinnassa päädyttiin ehdokkaaseen, joka ei ole aliedustetun sukupuolen edustaja. Nämä rajoitukset perusoikeuskirjan 7 ja 8 artiklassa tarkoitettuun yksityiselämän kunnioitukseen henkilötietojen käsittelyn osalta sekä julkisesti noteerattujen yhtiöiden velvollisuus antaa näitä tietoja valitsematta jätetyn ehdokkaan pyynnöstä ovat välttämättömiä ja vastaavat suhteellisuusperiaatteen mukaisesti yleistä etua palvelevia tunnustettuja tavoitteita. Näin ollen ne ovat perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa tällaisille rajoituksille vahvistettujen vaatimusten ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaiset.

(28) Tällä direktiivillä pyritään tasapuolistamaan julkisesti noteerattujen yhtiöiden ja suurten julkisten yritysten johtokuntien jäsenten sukupuolijakaumaa ja siten edistämään unionin perusoikeuksiin kuuluvan naisten ja miesten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen noudattamista. Julkisesti noteeratut yhtiöt ja suuret julkiset yritykset olisi sen vuoksi velvoitettava antamaan valitsematta jätetyn ehdokkaan pyynnöstä tiedot sekä rekrytoinnin, valinnan tai nimityksen perustana olleista pätevyysvaatimuksista että näistä vaatimuksista tehdystä objektiivisesta vertailusta ja tarvittaessa niistä seikoista, joiden perusteella valinnassa päädyttiin ehdokkaaseen, joka ei ole aliedustetun sukupuolen edustaja. Nämä rajoitukset perusoikeuskirjan 7 ja 8 artiklassa tarkoitettuun yksityiselämän kunnioitukseen henkilötietojen käsittelyn osalta sekä julkisesti noteerattujen yhtiöiden ja suurten julkisten yritysten velvollisuus antaa näitä tietoja valitsematta jätetyn ehdokkaan pyynnöstä ovat välttämättömiä ja vastaavat suhteellisuusperiaatteen mukaisesti yleistä etua palvelevia tunnustettuja tavoitteita. Näin ollen ne ovat perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa tällaisille rajoituksille vahvistettujen vaatimusten ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaiset.

 

 

Tarkistus  27

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 29 kappale

 

Komission teksti

Tarkistus

(29) Jos valitsematta jätetty aliedustettua sukupuolta oleva ehdokas olettaa olleensa yhtä pätevä kuin toista sukupuolta oleva nimitetty ehdokas, julkisesti noteeratun yhtiön olisi osoitettava, että valinta on tehty asianmukaisesti. Jäsenvaltioiden olisi säädettävä tehokkaat, oikeasuhtaiset ja varoittavat seuraamukset tämän direktiivin rikkomisesta;

(29) Jos valitsematta jätetty aliedustettua sukupuolta oleva ehdokas olettaa olleensa yhtä pätevä kuin toista sukupuolta oleva nimitetty ehdokas, asianomaisen yhtiön tai yrityksen olisi osoitettava, että valinta on tehty asianmukaisesti.

 

 

Tarkistus  28

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 30 kappale

 

Komission teksti

Tarkistus

(30) niihin voisi sisältyä muun muassa hallinnollisia sakkoja ja oikeusviranomaisen suorittama, 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti annettujen kansallisten säännösten vastaisesti tehdyn, toimivaan johtoon kuulumattoman johtokunnan jäsenen nimityksen tai valinnan mitätöiminen.

(30) niihin voisi sisältyä muun muassa hallinnollisia sakkoja ja oikeusviranomaisen suorittama, 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti annettujen kansallisten säännösten vastaisesti tehdyn, johtokunnan jäsenen nimityksen tai valinnan mitätöiminen sekä toimivaltaisen oikeusviranomaisen määräyksestä suoritettava johtokunnan hajottaminen noudattaen tinkimättä asianmukaisia menettelyllisiä takeita, kun kyse on vakavista ja toistuvista laiminlyönneistä.

 

Tarkistus  29

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 31 kappale

 

Komission teksti

Tarkistus

(31) Koska työntekijöiden sukupuolijakauma vaikuttaa suoraan aliedustettua sukupuolta olevien ehdokkaiden saatavuuteen, jäsenvaltiot voivat säätää, että sellaisten yritysten ei tarvitse saavuttaa tässä direktiivissä vahvistettua tavoitetta, joissa aliedustetun sukupuolen osuus työntekijöistä on vähemmän kuin 10 prosenttia.

Poistetaan.

 

Tarkistus  30

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 32 kappale

 

Komission teksti

Tarkistus

(32) Koska julkisesti noteerattujen yhtiöiden olisi pyrittävä kasvattamaan aliedustetun sukupuolen osuutta kaikissa päätöksentekotehtävissä, jäsenvaltiot voivat säätää, että tässä direktiivissä vahvistettu tavoite katsotaan saavutetun, jos julkisesti noteeratut yhtiöt voivat osoittaa, että aliedustetun sukupuolen edustajilla on vähintään kolmasosa kaikista johtokuntapaikoista siitä riippumatta, kuuluvatko ne toimivaan johtoon.

(32) Koska toimivaan johtoon kuuluvien naisten prosenttiosuus on vielä matalampi, osuuden kasvattamiseksi olisi laadittava lisäkannustin. Jäsenvaltiot voivat säätää, että tässä direktiivissä vahvistettu tavoite katsotaan saavutetun, jos julkisesti noteeratut yhtiöt voivat osoittaa, että aliedustettua sukupuolta edustavilla johtokunnan jäsenillä on vähintään kolmasosa kaikista johtokuntapaikoista sillä edellytyksellä, että vähintään yksi toimivaan johtoon kuuluvista jäsenistä on aliedustettua sukupuolta.

 

 

Tarkistus  31

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 33 kappale

 

Komission teksti

Tarkistus

(33) Toimivaan johtoon kuulumattomia johtokunnan jäseniä koskevien toimenpiteiden lisäksi ja sukupuolijakauman tasapainottamiseksi myös yhtiön päivittäiseen johtamiseen osallistuvien johtokunnan jäsenten keskuudessa julkisesti noteeratut yhtiöt olisi velvoitettava tekemään yksilölliset sitoumukset, jotka koskevat kummankin sukupuolen edustusta toimivaan johtoon kuuluvien jäsenten keskuudessa ja jotka olisi saavutettava 1 päivään tammikuuta 2020 mennessä. Näillä sitoumuksilla olisi pyrittävä tuntuvaan edistykseen sukupuolijakauman tasapainottamisessa yksittäisen yrityksen nykytilanteeseen nähden.

(33) Toimivaan johtoon kuuluvia johtokunnan jäseniä koskevien kannustinten lisäksi ja sukupuolijakauman entistä paremmaksi tasapainottamiseksi yhtiön päivittäiseen johtamiseen osallistuvien johtokunnan jäsenten keskuudessa julkisesti noteeratut yhtiöt olisi velvoitettava tekemään yksilölliset sitoumukset, jotka koskevat kummankin sukupuolen edustusta toimivaan johtoon kuuluvien jäsenten keskuudessa ja jotka olisi saavutettava 1 päivään tammikuuta 2020 mennessä ja julkisissa yrityksissä 1 päivään tammikuuta 2018 mennessä. Näillä sitoumuksilla olisi pyrittävä tuntuvaan edistykseen sukupuolijakauman tasapainottamisessa yksittäisen yrityksen nykytilanteeseen nähden.

 

 

Tarkistus  32

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 34 kappale

 

Komission teksti

Tarkistus

(34) Jäsenvaltioiden olisi vaadittava julkisesti noteerattuja yhtiöitä antamaan toimivaltaisille viranomaisille vuosittain tietoa johtokuntiensa sukupuolijakaumasta sekä siitä, miten ne ovat onnistuneet lähestymään direktiivissä vahvistettua tavoitetta, jotta kyseiset viranomaiset voivat arvioida jokaisen julkisesti noteeratun yhtiön edistymistä johtokunnan jäsenten sukupuolijakauman tasapainottamisessa. Nämä tiedot pitäisi julkaista, ja jos kyseinen yhtiö ei ole saavuttanut tavoitetta, tietoihin olisi sisällytettävä kuvaus toimista, joita yhtiö on toteuttanut tai aikoo toteuttaa tavoitteen saavuttamiseksi tulevaisuudessa.

(34) Jäsenvaltioiden olisi vaadittava julkisesti noteerattuja yhtiöitä ja suuria julkisia yrityksiä antamaan toimivaltaisille viranomaisille vuosittain tietoa johtokuntiensa sukupuolijakaumasta sekä siitä, miten ne ovat onnistuneet lähestymään direktiivissä vahvistettua tavoitetta, jotta kyseiset viranomaiset voivat arvioida jokaisen julkisesti noteeratun yhtiön ja suuren julkisen yrityksen edistymistä johtokunnan jäsenten sukupuolijakauman tasapainottamisessa. Nämä tiedot pitäisi julkaista soveltuvassa ja helposti saatavassa muodossa vuosikertomuksessa ja internetsivustolla, ja jos kyseinen yhtiö ei ole saavuttanut tavoitetta, tietoihin olisi sisällytettävä kattava kuvaus toimista, joita yhtiö on toteuttanut tai aikoo toteuttaa tavoitteen saavuttamiseksi tulevaisuudessa.

 

 

Tarkistus  33

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 35 kappale

 

Komission teksti

Tarkistus

(35) Jäsenvaltiot ovat saattaneet jo ennen tämän direktiivin voimaantuloa toteuttaa toimenpiteitä varmistaakseen naisten ja miesten tasapuolisemman edustuksen yritysten johtokunnissa. Kyseisille jäsenvaltioille olisi annettava mahdollisuus soveltaa kyseisiä toimenpiteitä nimityksiin liittyvien menettelytapavaatimusten sijasta, jos ne voivat osoittaa, että toteutetut toimenpiteet ovat yhtä tehokkaita sen tavoitteen saavuttamiseksi, että aliedustetun sukupuolen osuus julkisesti noteerattujen yhtiöiden toimivaan johtoon kuulumattomista johtokuntapaikoista olisi vähintään 40 prosenttia 1 päivään tammikuuta 2020 mennessä tai 1 päivään tammikuuta 2018 mennessä, jos kyseessä on julkisesti noteerattu julkinen yritys.

(35) Jäsenvaltiot ovat saattaneet jo ennen tämän direktiivin voimaantuloa toteuttaa toimenpiteitä varmistaakseen naisten ja miesten tasapuolisemman edustuksen yritysten johtokunnissa. Kyseisille jäsenvaltioille olisi annettava mahdollisuus soveltaa kyseisiä toimenpiteitä nimityksiin liittyvien menettelytapavaatimusten sijasta, jos ne voivat osoittaa, että toteutetut toimenpiteet ovat yhtä tehokkaita sen tavoitteen saavuttamiseksi, että aliedustetun sukupuolen osuus julkisesti noteerattujen yhtiöiden toimivaan johtoon kuulumattomista johtokuntapaikoista olisi vähintään 40 prosenttia, tai tämän direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun yhden kolmasosan tavoitteen saavuttamiseksi 1 päivään tammikuuta 2020 mennessä tai 1 päivään tammikuuta 2018 mennessä, jos kyseessä on suuri julkinen yritys. Komission olisi arvioitava, onko tämän direktiivin tavoitteiden saavuttamisessa edistytty riittävästi. Jos edistyminen on riittämätöntä tietyssä jäsenvaltiossa, tämän direktiivin säännökset tulevat automaattisesti voimaan kyseisessä jäsenvaltiossa.

 

 

Tarkistus  34

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 37 kappale

 

Komission teksti

Tarkistus

(37) Vaikka jotkin jäsenvaltiot ovat toteuttaneet sääntelytoimia tai kannustaneet itsesääntelyyn vaihtelevin tuloksin, suurin osa jäsenvaltioista ei ole toteuttanut mitään toimia tai ilmaissut halua toimia siten, että sillä saataisiin riittävä parannus aikaan. Kaikesta käytettävissä olevasta aiempia ja nykyisiä suuntauksia ja aikomuksia koskevasta tiedosta tehdyn kattavan analyysin perusteella tehdyt arviot osoittavat, että yksinään toimien jäsenvaltiot eivät saavuta missään vaiheessa ennakoitavaa tulevaisuutta tämän direktiivin tavoitteiden mukaista tasapainoa sukupuolten edustuksessa yritysten toimivaan johtoon kuulumattomien johtokunnan jäsenten keskuudessa. Nämä seikat huomioon ottaen ja koska jäsenvaltioiden väliset erot naisten ja miesten edustuksessa yritysten johtokunnissa kasvavat, sukupuolijakaumaa saadaan tasapainotettua yritysten johtokunnissa koko unionissa ainoastaan yhteisellä lähestymistavalla, ja sukupuolten tasa-arvon, kilpailukyvyn ja kasvun potentiaalia voidaan lisätä unionin yhteen sovitetuilla toimilla paremmin kuin erilaajuisilla, eri tuloksiin tähtäävillä ja vaihtelevasti toimivilla kansallisilla aloitteilla. Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän direktiivin tavoitteita, vaan ne voidaan suunnitellun toiminnan laajuuden ja vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla, joten unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti.

(37) Vaikka jotkin jäsenvaltiot ovat toteuttaneet sääntelytoimia tai kannustaneet itsesääntelyyn vaihtelevin tuloksin, suurin osa jäsenvaltioista ei ole toteuttanut mitään toimia tai ilmaissut halua toimia siten, että sillä saataisiin riittävä parannus aikaan. Kaikesta käytettävissä olevasta aiempia ja nykyisiä suuntauksia ja aikomuksia koskevasta tiedosta tehdyn kattavan analyysin perusteella tehdyt arviot osoittavat, että yksinään toimien jäsenvaltiot eivät saavuta missään vaiheessa ennakoitavaa tulevaisuutta tämän direktiivin tavoitteiden mukaista tasapainoa sukupuolten edustuksessa yritysten johtokunnan jäsenten keskuudessa. Nämä seikat huomioon ottaen ja koska jäsenvaltioiden väliset erot naisten ja miesten edustuksessa yritysten johtokunnissa kasvavat, sukupuolijakaumaa saadaan tasapainotettua yritysten johtokunnissa koko unionissa ainoastaan yhteisellä lähestymistavalla, ja sukupuolten tasa-arvon, kilpailukyvyn ja kasvun potentiaalia voidaan lisätä unionin yhteen sovitetuilla toimilla paremmin kuin erilaajuisilla, eri tuloksiin tähtäävillä ja vaihtelevasti toimivilla kansallisilla aloitteilla. Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän direktiivin tavoitteita, vaan ne voidaan suunnitellun toiminnan laajuuden ja vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla, joten unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti.

 

 

Tarkistus  35

Ehdotus direktiiviksi

Johdanto-osan 38 kappale

 

Komission teksti

Tarkistus

(38) Kyseisessä artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä vahvistetaan ainoastaan yhteiset tavoitteet ja periaatteet eikä ylitetä sitä, mikä on näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeen. Jäsenvaltioille annetaan riittävästi vapautta määritellä, kuinka tässä direktiivissä vahvistetut tavoitteet saavutettaisiin parhaiten kansalliset olosuhteet ja erityisesti johtokuntapaikkojen täyttämistä koskevat säännöt ja käytännöt huomioon ottaen. Direktiivi ei rajoita yritysten mahdollisuutta nimittää johtokuntatehtäviin kaikkein pätevimpiä henkilöitä, ja siinä asetetaan riittävän pitkä määräaika, jotta kaikki julkisesti noteeratut yhtiöt ehtivät mukautua siihen.

(38) Kyseisessä artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä vahvistetaan ainoastaan yhteiset tavoitteet ja periaatteet eikä ylitetä sitä, mikä on näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeen. Jäsenvaltioille annetaan riittävästi vapautta määritellä, kuinka tässä direktiivissä vahvistetut tavoitteet saavutettaisiin parhaiten kansalliset olosuhteet ja erityisesti johtokuntapaikkojen täyttämistä koskevat säännöt ja käytännöt huomioon ottaen. Direktiivi ei rajoita yritysten mahdollisuutta nimittää johtokuntatehtäviin kaikkein pätevimpiä henkilöitä, ja siinä asetetaan riittävän pitkä määräaika, jotta kaikki julkisesti noteeratut yhtiöt ja suuret julkiset yritykset ehtivät mukautua siihen.

 

 

Tarkistus   36

Ehdotus direktiiviksi

1 artikla

 

Komission teksti

Tarkistus

Tässä direktiivissä vahvistetaan toimenpiteet, joilla tasapainotetaan miesten ja naisten edustusta julkisesti noteerattujen yhtiöiden toimivaan johtoon kuulumattomien johtokunnan jäsenten keskuudessa määrittämällä toimenpiteet, joilla nopeutetaan sukupuolijakauman tasapainottumista, antaen yhtiöille riittävästi aikaa tarvittavien järjestelyjen toteuttamiseen.

Tässä direktiivissä vahvistetaan toimenpiteet, joilla tasapainotetaan miesten ja naisten edustusta julkisesti noteerattujen yhtiöiden ja suurten julkisten yritysten johtokunnan jäsenten keskuudessa määrittämällä toimenpiteet, joilla nopeutetaan sukupuolijakauman tasapainottumista, antaen yhtiöille riittävästi aikaa tarvittavien järjestelyjen toteuttamiseen.

 

 

Tarkistus  37

Ehdotus direktiiviksi

2 artikla – 1 kohta

 

Komission teksti

Tarkistus

1) ’julkisesti noteeratulla yhtiöllä’ jäsenvaltiossa perustettua yhtiötä, jonka arvopaperit on otettu kaupankäynnin kohteeksi direktiivin 2004/39/EY 4 artiklan 1 kohdan 14 alakohdassa tarkoitetuilla säännellyillä markkinoilla yhdessä tai useammassa jäsenvaltiossa;

1) ’julkisesti noteeratulla yhtiöllä’ jäsenvaltioon sijoittautunutta yhtiötä, jonka arvopaperit on otettu kaupankäynnin kohteeksi direktiivin 2004/39/EY 4 artiklan 1 kohdan 14 alakohdassa tarkoitetuilla säännellyillä markkinoilla yhdessä tai useammassa jäsenvaltiossa;

 

 

Tarkistus   38

Ehdotus direktiiviksi

3 artikla

 

Komission teksti

Tarkistus

Direktiiviä ei sovelleta pieniin ja keskisuuriin yrityksiin eli pk-yrityksiin.

Direktiiviä ei pitäisi soveltaa pieniin ja keskisuuriin yrityksiin eikä mikroyrityksiin; jäsenvaltioiden olisi kuitenkin otettava käyttöön menettelytapoja, joilla tuetaan ja kannustetaan pk-yrityksiä tasapainottamaan merkittävästi sukupuolijakaumaa kaikilla hallintotasoilla ja yritysten johtokunnissa.

 

Tarkistus  39

Ehdotus direktiiviksi

4 artikla – otsikko

 

Komission teksti

Tarkistus

Toimivaan johtoon kuulumattomia johtokunnan jäseniä koskevat tavoitteet

Johtokunnan jäseniä koskevat tavoitteet

 

 

Tarkistus  40

Ehdotus direktiiviksi

4 artikla – 1 kohta

 

Komission teksti

Tarkistus

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että julkisesti noteeratut yhtiöt, joiden toimivaan johtoon kuulumattomassa johtokunnan jäsenistössä ei ole vähintään 40:tä prosenttia aliedustettua sukupuolta, tekevät nimitykset näihin johtokuntatehtäviin kunkin ehdokkaan pätevyydestä tehdyn vertailevan analyysin perusteella soveltamalla ennalta määriteltyjä, selkeitä, neutraalisti muotoiltuja ja yksiselitteisiä kriteerejä, jotta ne voivat saavuttaa kyseisen prosenttiosuuden 1 päivään tammikuuta 2020 mennessä tai niiden julkisesti noteerattujen yhtiöiden osalta, jotka ovat julkisia yrityksiä, 1 päivään tammikuuta 2018 mennessä.

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että julkisesti noteeratut yhtiöt ja suuret julkiset yritykset, joiden johtokunnan jäsenistössä ei ole vähintään 40:tä prosenttia aliedustettua sukupuolta, mukauttavat kaikkiin johtokuntapaikkoihin liittyviä rekrytointimenettelyjään, mukaan lukien paikkojen avoimeksi julistamista, esivalintaa, valintaa ja nimitystä koskevat menettelyt, jotta ne voivat saavuttaa kyseisen prosenttiosuuden saavuttamista 1 päivään tammikuuta 2020 mennessä tai niiden julkisesti noteerattujen yhtiöiden osalta, jotka ovat julkisia yrityksiä, 1 päivään tammikuuta 2018 mennessä.

 

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että julkisesti noteeratut yhtiöt tekevät mukautukset rekrytointi-, esivalinta-, valinta- tai nimitysprosessin asianmukaisessa vaiheessa. Jäsenvaltioiden on erityisesti varmistettava, että yritykset valitsevat ehdokkaat johtokuntatehtävää varten ehdokasjoukosta, jonka sukupuolijakauma on tasapainoinen.

 

Jäsenvaltioiden on varmistettava siltä osin kuin valintamenettely perustuu kunkin ehdokkaan pätevyydestä tehtyyn vertailevaan analyysiin, että menettelyjä mukautettaessa sovelletaan ennalta määriteltyjä, selkeitä, neutraalisti muotoiltuja ja yksiselitteisiä kriteerejä.

 

 

Tarkistus  41

Ehdotus direktiiviksi

4 artikla – 1 a kohta (uusi)

 

Komission teksti

Tarkistus

 

1 a. Jäsenvaltiot voivat säätää, että 1 kohdassa määritelty tavoite on saavutettu, jos julkisesti noteeratut yhtiöt ja suuret julkiset yritykset voivat osoittaa, että aliedustettua sukupuolta olevilla johtokunnan jäsenillä on vähintään kolmasosa kaikista johtokuntapaikoista ja heitä on sekä toimivaan johtoon kuuluvien että siihen kuulumattomien jäsenten joukossa. Tämän yhtä kolmasosaa koskevan tavoitteen saavuttamiseksi tarvittavan määrän on oltava lähin yhden kolmasosan osuutta vastaava lukumäärä.

 

 

Tarkistus  42

Ehdotus direktiiviksi

4 artikla – 2 kohta

 

Komission teksti

Tarkistus

2. Edellä 1 kohdassa määritellyn tavoitteen saavuttamiseksi tarvittavien toimivaan johtoon kuulumattomien johtokunnan jäsenten määrän on oltava lähin 40 prosentin osuutta vastaava lukumäärä mutta ei enempää kuin 49 prosenttia.

2. Edellä 1 kohdassa määritellyn tavoitteen saavuttamiseksi tarvittavien johtokunnan jäsenten määrän on oltava vähintään 40 prosenttia.

 

 

Tarkistus  43

Ehdotus direktiiviksi

4 artikla – 3 kohta

 

Komission teksti

Tarkistus

3. Jäsenvaltioiden on 1 kohdassa määritellyn tavoitteen saavuttamiseksi varmistettava, että toimivaan johtoon kuulumattomien johtokunnan jäsenten valinnassa annetaan etusija aliedustetun sukupuolen edustajalle, jos kyseinen ehdokas on soveltuvuus, kyvykkyys ja ammattikokemus huomioon ottaen toisen sukupuolen edustajaan verrattuna yhtä pätevä ja jos toisen sukupuolen edustaja ei ole objektiivisen arvioinnin perusteella tehtävään sopivampi, kun otetaan huomioon kaikki hakijoiden henkilöön liittyvät perusteet.

3. Jäsenvaltioiden on 1 kohdassa määritellyn tavoitteen saavuttamiseksi ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 23 artiklan 2 kohdan noudattamiseksi varmistettava, että johtokunnan jäsenten rekrytoinnissa, valinnassa ja nimityksessä annetaan etusija aliedustetun sukupuolen pätevälle edustajalle, jos toisen sukupuolen edustaja ei ole objektiivisen arvioinnin perusteella tehtävään sopivampi, kun otetaan huomioon kaikki perusteet. Kyseisten valintakriteerien on ennen kaikkea oltava selkeitä, avoimia ja syrjimättömiä.

 

Osaamiseen perustuvissa valintamenettelyissä annetaan etusija aliedustetun sukupuolen edustajalle, jos kyseinen ehdokas on soveltuvuudeltaan, kyvykkyydeltään ja ammattikokemukseltaan toisen sukupuolen edustajaan verrattuna vähintään yhtä pätevä.

 

 

Tarkistus  44

Ehdotus direktiiviksi

4 artikla – 4 kohta

 

Komission teksti

Tarkistus

4. Jäsenvaltioiden on velvoitettava julkisesti noteeratut yhtiöt antamaan valitsematta jätetyn ehdokkaan pyynnöstä tiedot valinnan perustana olleista pätevyysvaatimuksista, näistä vaatimuksista tehdystä objektiivisesta vertailusta ja tarvittaessa niistä seikoista, joiden perusteella valinnassa päädyttiin ehdokkaaseen, joka ei ole aliedustetun sukupuolen edustaja.

4. Jäsenvaltioiden on velvoitettava julkisesti noteeratut yhtiöt ja suuret julkiset yritykset antamaan valitsematta jätetylle ehdokkaalle tiedot ehdokasjoukon ehdokkaiden lukumäärästä ja sukupuolesta kunnioittaen heidän anonyymiyttään tietosuojaa koskevan EU:n lainsäädännön mukaisesti rekrytoinnin, valinnan tai nimityksen perustana olleista pätevyysvaatimuksista, näistä vaatimuksista tehdystä objektiivisesta vertailusta ja tarvittaessa niistä seikoista, joiden perusteella valinnassa päädyttiin ehdokkaaseen, joka ei ole aliedustetun sukupuolen edustaja.

 

Tarkistus  45

Ehdotus direktiiviksi

4 artikla – 4 a kohta (uusi)

 

Komission teksti

Tarkistus

 

4 a. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että ehdokkaiden valintaa koskevat vaatimukset täyttyvät kansallisen lainsäädännön ja kyseisten julkisesti noteerattujen yhtiöiden yhtiöjärjestyksen mukaisessa valintamenettelyn vaiheessa.

 

 

Tarkistus  46

Ehdotus direktiiviksi

4 artikla – 5 kohta

 

Komission teksti

Tarkistus

5. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat kansallisten oikeusjärjestelmiensä mukaiset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että jos valitsematta jätetty aliedustettua sukupuolta oleva ehdokas olettaa tosiseikkojen perusteella olleensa yhtä pätevä kuin toista sukupuolta oleva nimitetty ehdokas, julkisesti noteeratun yhtiön on osoitettava, että 3 kohdan säännöksiä ei ole rikottu.

5. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat kansallisten oikeusjärjestelmiensä mukaiset toimenpiteet, joilla vaaditaan, että julkisesti noteeratut yhtiöt tai suuret julkiset yritykset pystyvät osoittamaan, että niiden nimitysprosessi on toteutettu 3 kohdassa säädetyllä tavalla erityisesti, jos valitsematta jätetty aliedustettua sukupuolta oleva ehdokas olettaa tosiseikkojen perusteella olleensa yhtä pätevä kuin toista sukupuolta oleva nimitetty ehdokas, julkisesti noteeratun yhtiön tai suuren julkisen yrityksen on osoitettava, että 3 kohdan säännöksiä ei ole rikottu.

 

Tarkistus  47

Ehdotus direktiiviksi

4 artikla – 6 kohta

 

Komission teksti

Tarkistus

6. Jäsenvaltiot voivat säätää, että 1 kohdassa määritelty tavoite ei velvoita julkisesti noteerattuja yhtiöitä, joissa aliedustetun sukupuolen osuus työntekijöistä on vähemmän kuin 10 prosenttia.

Poistetaan.

 

 

Tarkistus  48

Ehdotus direktiiviksi

5 artikla – 1 kohta

 

Komission teksti

Tarkistus

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että julkisesti noteeratut yhtiöt tekevät yksilölliset sitoumukset, jotka koskevat molempien sukupuolten tasapainoista edustusta yhtiön toimivaan johtoon kuuluvien johtokunnan jäsenten keskuudessa, 1 päivään tammikuuta 2020 mennessä tai julkisesti noteerattujen yhtiöiden osalta, jotka ovat julkisia yrityksiä, 1 päivään tammikuuta 2018 mennessä.

1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että julkisesti noteeratut yhtiöt tekevät uudet yksilölliset sitoumukset, jotka koskevat molempien sukupuolten tasapainoista edustusta yhtiön toimivaan johtoon kuuluvien johtokunnan jäsenten keskuudessa 4 artiklassa kuvattujen menettelyjen mukaisesti.

 

Näiden sitoumusten tavoitteena on edistää merkittävästi sukupuolijakauman tasapainottamista, joka on määrä saavuttaa 1 päivään tammikuuta 2020 mennessä ja suurten julkisten yritysten osalta 1 päivään tammikuuta 2018 mennessä.

 

 

Tarkistus  49

Ehdotus direktiiviksi

5 artikla – 2 kohta

 

Komission teksti

Tarkistus

2. Jäsenvaltioiden on velvoitettava julkisesti noteeratut yhtiöt antamaan toimivaltaisille kansallisille viranomaisille kerran vuodessa [kahden vuoden kuluttua tämän direktiivin antamisesta] tietoa johtokuntiensa sukupuolijakaumasta eriteltynä toimivaan johtoon kuuluviin ja kuulumattomiin johtokunnan jäseniin sekä toimenpiteistä, joita ne ovat toteuttaneet lähestyäkseen 4 artiklan 1 kohdassa ja tämän artiklan 1 kohdassa vahvistettuja tavoitteita, ja julkaisemaan nämä tiedot soveltuvassa ja helposti saatavassa muodossa internetsivullaan.

2. Jäsenvaltioiden on velvoitettava julkisesti noteeratut yhtiöt ja suuret julkiset yritykset antamaan tarvittaessa vuosikertomuksissaan toimivaltaisille kansallisille viranomaisille kerran vuodessa [kahden vuoden kuluttua tämän direktiivin antamisesta] tiedot johtokuntiensa sukupuolijakaumasta eriteltynä toimivaan johtoon kuuluviin ja kuulumattomiin johtokunnan jäseniin sekä saavutetusta edistyksestä ja toimenpiteistä, joita ne ovat toteuttaneet lähestyäkseen 4 artiklan 1 kohdassa ja tämän artiklan 1 kohdassa vahvistettuja tavoitteita, ja soveltuvin osin tiedot viiteajanjakson aikana nimitettyjen johtokunnan jäsenten sukupuolesta ja julkaisemaan nämä tiedot soveltuvassa ja helposti saatavassa muodossa internetsivullaan.

 

 

Tarkistus  50

Ehdotus direktiiviksi

5 artikla – 3 kohta

 

Komission teksti

Tarkistus

3. Jos julkisesti noteerattu yhtiö ei saavuta 4 artiklan 1 kohdassa määriteltyjä tavoitteita tai toteuta tämän artiklan 1 kohdan mukaisesti tehtyjä omia yksilöllisiä sitoumuksiaan, 2 kohdassa tarkoitettuihin tietoihin on sisällytettävä tieto siitä, miksi tavoitteita ei saavutettu tai sitoumuksia toteutettu, sekä kuvaus toimenpiteistä, joita yhtiö on toteuttanut tai aikoo toteuttaa saavuttaakseen tavoitteet tai toteuttaakseen sitoumukset.

3. Jos julkisesti noteerattu yhtiö tai suuri julkinen yritys ei saavuta 4 artiklan 1 kohdassa määriteltyjä tavoitteita tai toteuta tämän artiklan 1 kohdan mukaisesti tehtyjä omia yksilöllisiä sitoumuksiaan, 2 kohdassa tarkoitettuihin tietoihin on sisällytettävä tieto siitä, miksi tavoitteita ei saavutettu tai sitoumuksia toteutettu, sekä kattava kuvaus toimenpiteistä, joita yhtiö on toteuttanut tai aikoo toteuttaa saavuttaakseen tavoitteet tai toteuttaakseen sitoumukset.

 

 

Tarkistus  51

Ehdotus direktiiviksi

5 artikla – 4 kohta

 

Komission teksti

Tarkistus

4. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen, että miesten ja naisten yhtäläisten mahdollisuuksien ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta työhön ja ammattiin liittyvissä asioissa 5 päivänä heinäkuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/54/EY (uudelleenlaadittu toisinto) 20 artiklan mukaisesti nimetyt elimet ovat toimivaltaisia myös julkisesti noteerattujen yhtiöiden johtokuntien sukupuolijakauman tasapainottamisen edistämisessä, analysoinnissa, seurannassa ja tukemisessa.

Poistetaan.

Perustelu

Tätä osaa ei ole tarkoitus poistaa kokonaan, vaan tarkoituksena on direktiivin rakenteen muuttaminen. Tästä osasta tulee nyt uusi 8 a artikla. Näin tehdään tasa-arvoelimen toimivallan laajentamiseksi.

 

 

Tarkistus  52

Ehdotus direktiiviksi

6 artikla – 2 kohta – johdantokappale

 

Komission teksti

Tarkistus

2. Seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia, ja niihin voi sisältyä seuraavia toimenpiteitä:

2. Seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia, asteittaisia ja varoittavia, ja niihin voi sisältyä seuraavia toimenpiteitä:

 

 

Tarkistus  53

Ehdotus direktiiviksi

6 artikla – 2 kohta – a alakohta

 

Komission teksti

Tarkistus

(a) hallinnolliset sakot;

(a) varhaisvaroitus ja sen jälkeen progressiiviset hallinnolliset sakot;

 

 

Tarkistus  54

Ehdotus direktiiviksi

6 artikla – 2 kohta – b a alakohta (uusi)

 

Komission teksti

Tarkistus

 

(b a) oikeusviranomaisen määräyksestä suoritettava pakollinen hajottaminen noudattaen tinkimättä asianmukaisia menettelyllisiä takeita, kun kyse on vakavista ja toistuvista laiminlyönneistä.

Perustelu

Olisi tehtävä selväksi, että jäsenvaltioilla on runsaasti eri vaihtoehtoja uskottavan seuraamusjärjestelmän käyttöön ottamiseksi kansallisella tasolla.

 

Tarkistus  55

Ehdotus direktiiviksi

6 artikla – 2 c kohta (uusi)

 

Komission teksti

Tarkistus

 

2 c. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava käytössä olevista seuraamuksista tämän direktiivin säännösten noudattamiseksi.

 

 

Tarkistus  56

Ehdotus direktiiviksi

7 artikla – 1 kohta

 

Komission teksti

Tarkistus

Jäsenvaltiot voivat ottaa käyttöön tai pitää voimassa säännöksiä, jotka ovat naisten ja miesten tasa-arvoista kohtelua niiden alueella perustetuissa yrityksissä koskevan periaatteen turvaamiseksi edullisempia kuin tämän direktiivin säännökset, jos kyseiset säännökset eivät aiheuta perusteetonta syrjintää eivätkä haittaa sisämarkkinoiden moitteetonta toimivuutta.

Jäsenvaltioita kannustetaan ottamaan käyttöön tai pitämään voimassa säännöksiä, jotka ovat naisten ja miesten tasa-arvoista kohtelua niiden alueella perustetuissa yrityksissä koskevan periaatteen turvaamiseksi edullisempia kuin tämän direktiivin säännökset ja joilla pyritään saavuttamaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan 23 artiklan tavoite, jos kyseisillä säännöksillä pyritään tämän direktiivin tavoitteeseen ja jos ne rajoittuvat tavoitteen saavuttamiseksi tarpeellisiin toimenpiteisiin eivätkä aiheuta perusteetonta syrjintää.

 

 

Tarkistus  57

Ehdotus direktiiviksi

8 artikla – 3 kohta – 1 alakohta

 

Komission teksti

Tarkistus

Jäsenvaltiot, jotka ovat jo ennen tämän direktiivin voimaantuloa toteuttaneet toimenpiteitä varmistaakseen naisten ja miesten tasapuolisemman edustuksen julkisesti noteerattujen yhtiöiden toimivaan johtoon kuulumattomien johtokunnan jäsenten joukossa, voivat olla soveltamatta 4 artiklan 1, 3, 4 ja 5 kohtaan sisältyviä, nimityksiin liittyviä menettelytapasääntöjä, jos ne voivat osoittaa, että aliedustetun sukupuolen on kyseisten toimenpiteiden ansiosta mahdollista saada vähintään 40 prosenttia julkisesti noteerattujen yhtiöiden toimivaan johtoon kuulumattomien jäsenten johtokuntapaikoista 1 päivään tammikuuta 2020 mennessä tai julkisesti noteerattujen julkisten yritysten osalta 1 päivään tammikuuta 2018 mennessä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 4 artiklan 6 ja 7 kohdan soveltamista.

Jäsenvaltiot, jotka ovat jo ennen tämän direktiivin voimaantuloa toteuttaneet toimenpiteitä varmistaakseen naisten ja miesten tasapuolisemman edustuksen julkisesti noteerattujen yhtiöiden ja suurten julkisten yritysten toimivaan johtoon kuulumattomien johtokunnan jäsenten tai sellaisten jäsenvaltioiden joukossa, joissa toteutetaan muita toimia, esimerkiksi itsesääntelytoimenpiteitä, joilla pyritään varmistamaan naisten ja miesten tasapainoisempi edustus julkisesti noteerattujen yhtiöiden ja suurten julkisten yritysten toimivaan johtoon kuulumattomien jäsenten keskuudessa, voivat olla soveltamatta 4 artiklan 1, 3, 4 ja 5 kohdan sekä 5 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan sisältyviä, nimityksiin liittyviä menettelytapasääntöjä, jos komission arviointi osoittaa, että aliedustetun sukupuolen on kyseisten toimenpiteiden ansiosta mahdollista saada vähintään joko 40 prosenttia julkisesti noteerattujen yhtiöiden toimivaan johtoon kuulumattomien jäsenten johtokuntapaikoista tai saavuttaa 4 artiklan 7 kohdassa tarkoitettu yhden kolmasosan tavoite 1 päivään tammikuuta 2020 mennessä tai julkisesti noteerattujen julkisten yritysten osalta 1 päivään tammikuuta 2018 mennessä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 4 artiklan 6 kohdan soveltamista. Kyseisten jäsenvaltioiden on ilmoitettava tästä komissiolle.

Perustelu

Myös tehokkaiksi osoittautuneilla itsesääntelytoimenpiteillä (esimerkiksi liike-elämän omilla säännöillä) olisi voitava perustella menettelyvaatimuksien soveltamatta jättämistä.

 

 

Tarkistus  58

Ehdotus direktiiviksi

8 a artikla (uusi)

 

Komission teksti

Tarkistus

 

8 a artikla

 

Tasa-arvoelin

 

Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen, että miesten ja naisten yhtäläisten mahdollisuuksien ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta työhön ja ammattiin liittyvissä asioissa 5 päivänä heinäkuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/54/EY (uudelleenlaadittu toisinto)1 20 artiklan mukaisesti nimetyt elimet ovat toimivaltaisia myös julkisesti noteerattujen yhtiöiden johtokuntien sukupuolijakauman tasapainottamisen edistämisessä, analysoinnissa, seurannassa ja tukemisessa.

 

__________________

 

1 EUVL L 204, 26.7.2006, s. 23.

 

 

Tarkistus  59

Ehdotus direktiiviksi

9 artikla – 1 kohta

 

Komission teksti

Tarkistus

1. Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle 1 päivään tammikuuta 2017 mennessä ja sen jälkeen kahden vuoden välein kertomus tämän direktiivin soveltamisesta. Kertomuksiin on muun muassa sisällytettävä kattavat tiedot toimenpiteistä, joilla 4 artiklan 1 kohdassa määriteltyihin tavoitteisiin pyritään, 5 artiklan 2 kohdan mukaisesti toimitetut tiedot sekä tiedot julkisesti noteerattujen yhtiöiden 5 artiklan 1 kohdan mukaisesti tekemistä yksilöllisistä sitoumuksista.

1. Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle 1 päivään tammikuuta 2017 mennessä ja sen jälkeen kahden vuoden välein kertomus tämän direktiivin soveltamisesta. Kertomuksiin on muun muassa sisällytettävä kattavat tiedot toimenpiteistä, joilla 4 artiklan 1 kohdassa määriteltyihin tavoitteisiin pyritään, 5 artiklan 2 kohdan mukaisesti toimitetut tiedot sekä tiedot julkisesti noteerattujen yhtiöiden ja suurten julkisten yritysten 5 artiklan 1 kohdan mukaisesti tekemistä yksilöllisistä sitoumuksista.

 

 

Tarkistus  60

Ehdotus direktiiviksi

9 artikla – 2 kohta – 1 alakohta

 

Komission teksti

Tarkistus

Jäsenvaltioiden, jotka eivät 8 artiklan 3 kohdan nojalla sovella 4 artiklan 1, 3, 4 ja 5 kohtaan sisältyviä, nimityksiin liittyviä menettelytapasääntöjä, on sisällytettävä 1 kohdassa tarkoitettuihin kertomuksiin tiedot, joista käyvät ilmi 8 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuilla kansallisilla toimenpiteillä saavutetut konkreettiset tulokset. Tämän jälkeen komissio laatii erityiskertomuksen, jossa tarkastellaan, antavatko kyseiset toimenpiteet aliedustetun sukupuolen edustajille todella mahdollisuuden saada vähintään 40 prosenttia julkisesti noteerattujen yhtiöiden toimivaan johtoon kuulumattomien jäsenten johtokuntapaikoista julkisesti noteerattujen julkisten yritysten osalta 1 päivään tammikuuta 2018 mennessä tai niiden julkisesti noteerattujen yhtiöiden osalta, jotka eivät ole julkisia yrityksiä, 1 päivään tammikuuta 2020 mennessä. Komissio antaa ensimmäisen mainitunlaisen kertomuksen 1 päivään heinäkuuta 2017 mennessä ja sen jälkeen kuuden kuukauden kuluessa kunkin 1 kohdassa mainitun kansallisen kertomuksen tiedoksisaannin jälkeen.

Jäsenvaltioiden, jotka eivät 8 artiklan 3 kohdan nojalla sovella 4 artiklan 1, 3, 4 ja 5 kohtaan sisältyviä, nimityksiin liittyviä menettelytapasääntöjä, on sisällytettävä 1 kohdassa tarkoitettuihin kertomuksiin tiedot, joista käyvät ilmi 8 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuilla kansallisilla toimenpiteillä saavutetut konkreettiset tulokset. Tämän jälkeen komissio julkaisee erityiskertomuksen, jossa tarkastellaan, antavatko kyseiset toimenpiteet aliedustetun sukupuolen edustajille todella mahdollisuuden saada vähintään 40 prosenttia julkisesti noteerattujen yhtiöiden toimivaan johtoon kuulumattomien jäsenten johtokuntapaikoista suurten julkisten yritysten osalta 1 päivään tammikuuta 2018 mennessä ja julkisesti noteerattujen yhtiöiden osalta 1 päivään tammikuuta 2020 mennessä. Komissio julkaisee ensimmäisen mainitunlaisen kertomuksen 1 päivään heinäkuuta 2017 mennessä ja sen jälkeen kuuden kuukauden kuluessa kunkin 1 kohdassa mainitun kansallisen kertomuksen tiedoksisaannin jälkeen.

 

 

Tarkistus  61

Ehdotus direktiiviksi

9 artikla – 2 kohta – 2 alakohta

 

Komission teksti

Tarkistus

Kyseisten jäsenvaltioiden on varmistettava, että julkisesti noteeratut yhtiöt, jotka 8 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja kansallisia toimenpiteitä soveltaessaan eivät ole nimittäneet tai valinneet aliedustetun sukupuolen edustajia vähintään 40 prosenttiin toimivaan johtoon kuuluvien jäsenten paikoista johtokunnissaan julkisesti noteerattujen julkisten yritysten osalta 1 päivään tammikuuta 2018 mennessä tai niiden julkisesti noteerattujen yhtiöiden osalta, jotka eivät ole julkisia yrityksiä, 1 päivään tammikuuta 2020 mennessä, soveltavat 4 artiklan 1, 3, 4 ja 5 kohtaan sisältyviä, nimityksiin liittyviä menettelytapasääntöjä edellä mainituista päivämääristä alkaen.

Kyseisten jäsenvaltioiden on varmistettava, että julkisesti noteeratut yhtiöt ja suuret julkiset yritykset, jotka 8 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja kansallisia toimenpiteitä soveltaessaan eivät ole nimittäneet tai valinneet aliedustetun sukupuolen edustajia vähintään 40 prosenttiin jäsenten paikoista johtokunnissaan julkisesti noteerattujen julkisten yritysten osalta 1 päivään tammikuuta 2018 mennessä tai niiden julkisesti noteerattujen yhtiöiden osalta, jotka eivät ole julkisia yrityksiä, 1 päivään tammikuuta 2020 mennessä, soveltavat 4 artiklan 1, 3, 4 ja 5 kohtaan sisältyviä, rekrytointiin, valintaan ja nimityksiin liittyviä menettelytapasääntöjä edellä mainituista päivämääristä alkaen.

 

 

Tarkistus  62

Ehdotus direktiiviksi

9 artikla – 3 kohta

 

Komission teksti

Tarkistus

3. Komissio tarkastelee tämän direktiivin soveltamista ja raportoi siitä Euroopan parlamentille ja neuvostolle 31 päivään joulukuuta 2021 mennessä ja sen jälkeen kahden vuoden välein. Komissio arvioi erityisesti, onko tämän direktiivin tavoitteet saavutettu.

3. Komissio tarkastelee tämän direktiivin soveltamista ja raportoi siitä Euroopan parlamentille ja neuvostolle 31 päivään joulukuuta 2021 mennessä ja sen jälkeen kahden vuoden välein. Komissio arvioi Euroopan parlamenttia, neuvostoa ja eurooppalaisia työmarkkinaosapuolia kuultuaan erityisesti, onko tämän direktiivin tavoitteet saavutettu.

 

 

Tarkistus  63

Ehdotus direktiiviksi

9 artikla – 4 kohta

 

Komission teksti

Tarkistus

4. Komissio arvioi kertomuksessaan sen perusteella, miten miesten ja naisten edustus julkisesti noteerattujen yhtiöiden johtokunnissa ja koko talouselämän eri päätöksentekotasoilla on edistynyt, ja ottaen huomioon saavutetun edistyksen riittävän kestävyyden, onko direktiivin voimassaoloaikaa tarpeen jatkaa 10 artiklan 2 kohdassa määriteltyä päivämäärää pitemmälle tai onko direktiiviä aiheellista muuttaa.

Poistetaan.

 

 

 

 

 

ASIAN KÄSITTELY

Otsikko

Julkisesti noteerattujen yhtiöiden toimivaan johtoon kuulumattomien johtokunnan jäsenten sukupuolijakauman tasapainottaminen

Viiteasiakirjat

COM(2012)0614 – C7-0382/2012 – 2012/0299(COD)

Asiasta vastaavat valiokunnat

       Ilmoitettu istunnossa (pvä)

JURI

22.11.2012

FEMM

22.11.2012

 

 

Lausunnon antanut valiokunta

       Ilmoitettu istunnossa (pvä)

EMPL

22.11.2012

Valmistelija

       Nimitetty (pvä)

Marije Cornelissen

12.12.2012

Valiokuntien yhteiskokoukset – 51 art.

       Ilmoitettu istunnossa (pvä)

       

17.1.2013

Valiokuntakäsittely

23.4.2013

19.6.2013

8.7.2013

 

Hyväksytty (pvä)

9.7.2013

 

 

 

Lopullisen äänestyksen tulos

+:

–:

0:

37

5

4

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet

Regina Bastos, Edit Bauer, Heinz K. Becker, Jean-Luc Bennahmias, Phil Bennion, Pervenche Berès, Vilija Blinkevičiūtė, Milan Cabrnoch, Alejandro Cercas, Ole Christensen, Derek Roland Clark, Minodora Cliveti, Marije Cornelissen, Emer Costello, Andrea Cozzolino, Frédéric Daerden, Karima Delli, Sari Essayah, Richard Falbr, Marian Harkin, Nadja Hirsch, Stephen Hughes, Danuta Jazłowiecka, Ádám Kósa, Jean Lambert, Patrick Le Hyaric, Olle Ludvigsson, Thomas Mann, Elisabeth Morin-Chartier, Csaba Őry, Siiri Oviir, Konstantinos Poupakis, Sylvana Rapti, Licia Ronzulli, Elisabeth Schroedter, Joanna Katarzyna Skrzydlewska, Jutta Steinruck, Ruža Tomašić, Traian Ungureanu, Inês Cristina Zuber

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet

Roberta Angelilli, Jan Kozłowski, Ria Oomen-Ruijten, Gabriele Zimmer

Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (187 art. 2 kohta)

Anneli Jäätteenmäki, Jacek Włosowicz