Istuntoasiakirja
23.11.2009 B7‑0168/209
PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
komission julkilausuman johdosta
työjärjestyksen 110 artiklan 2 kohdan mukaisesti
FAO:n huippukokouksesta ja elintarviketurvasta
James Nicholson
ECR-ryhmän puolesta
Euroopan parlamentin päätöslauselma FAO:n huippukokouksesta ja elintarviketurvasta
Euroopan parlamentti, joka
– ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 33 artiklan,
– ottaa huomioon 25. lokakuuta 2007 antamansa päätöslauselman rehujen ja elintarvikkeiden hintojen noususta[1], sekä 22. toukokuuta 2008 antamansa päätöslauselman elintarvikkeiden hintojen noususta Euroopan unionissa ja kehitysmaissa[2],
– ottaa huomioon 29. marraskuuta 2007 antamansa päätöslauselman Afrikan maatalouden edistämisestä - Ehdotus maatalouden kehittämisestä ja elintarviketurvasta Afrikassa[3],
– ottaa huomioon ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi rahoitusvälineen perustamisesta elintarvikkeiden jyrkkään hinnannousuun liittyvää nopeaa toimintaa varten kehitysmaissa ( KOM(2008)0450 ),
– ottaa huomioon komission tiedonannon Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle "Nousevien elintarvikehintojen haasteeseen vastaaminen – Suunta EU:n toimille" KOM(2008)0321 ),
– ottaa huomioon yhteistä maatalouspolitiikkaa ja maailman elintarviketurvaa koskevan mietinnön (McGuinnesin mietinnön) ( 2008/2153(INI) ),
– ottaa huomioon vuonna 1996 järjestetyn Maailman elintarvikehuippukokouksen päätelmät,
– ottaa huomioon YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) ja Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) julkaiseman asiakirjan Maatalouden näkymät 2008–2017,
– ottaa huomioon kansainvälisen maataloustutkimusfoorumin IAASTD:n (The International Assessment of Agricultural Knowledge, Science and Technology for Development) suositukset,
– ottaa huomioon yhteisen maatalouspolitiikan terveystarkastusta koskevan uudistuksen tulokset,
– ottaa huomioon käynnissä olevat Maailman kauppajärjestön Dohan kehityskierroksen neuvottelut,
– ottaa huomioon Pariisin julkilausuman avun tehokkuudesta,
– ottaa huomioon Roomassa 16.–18. marraskuuta 2009 pidetyn maailman elintarvikehuippukokouksen julkilausuman,
– ottaa huomioon työjärjestyksen 110 artiklan 2 kohdan,
A. ottaa huomioon, että maailman väkiluvun odotetaan ylittävän 9 miljardia vuoteen 2050 mennessä ja että maailman elintarviketuotannon odotetaan kaksinkertaistuvan samana ajanjaksona; ottaa huomioon, että maailman maataloustuotannon olisi lisäännyttävä 70 prosentilla kyseiseen ajankohtaan mennessä; ottaa huomioon, että tähän on päästävä siten, että vettä ja torjunta-aineita käytetään vähemmän ja että maanviljelysmaan määrä vähenee ilmastonmuutoksen vaikutusten takia,
B. ottaa huomioon, että Euroopan unioni on johtava maailmanlaajuinen kehitysavun ja humanitaarisen avun antaja, mutta kansainvälisellä tasolla maatalouteen osoitettu tuki, erityisesti Euroopan unionin myöntämä tuki, on vain vähentynyt vuodesta 1980 lähtien,
C. katsoo, että nykyinen kriisi vaikuttaa eniten pienituloisiin kotitalouksiin sekä Euroopan unionissa että kehitysmaissa, missä ravintoon käytetty osuus kotitalouden kokonaistuloista on 60–80 prosenttia verrattuna Euroopan unionin alle 20 prosentin keskiarvoon,
D. ottaa huomioon, että Euroopan unioni on huomattava elintarvikkeiden tuottaja, joka vastaa 17 prosentista maailman vehnäntuotannosta, 25 prosentista maailman maidontuotannosta, 13 prosentti maailman siipikarjanlihan tuotannosta, 20 prosentista maailman sianlihan tuotannosta ja 30 prosentista maailman naudanlihan tuotannosta; ottaa huomioon, että EU on myös suuri maataloustuotteiden tuoja ja sen varastojen määrä on huomattavasti pienempi kuin mitä monien perusmaataloustuotteiden omavaraisuusaste edellyttäisi,
E. ottaa huomioon, että rehujen korkea hinta vaikuttaa tuotantokustannuksiin ja saattaa vähentää sellaisten tuotteiden tuotantoa, joiden kysyntä kasvaa tai tulee kasvamaan erityisesti kehittyvissä talouksissa,
F. katsoo, että hyödykkeiden hintojen voimakkaat vaihtelut voivat vastaisuudessa olla maailmanmarkkinoiden entistä tunnistettavampi ja pysyvämpi piirre, kun taas elintarvikkeiden korkeammat hinnat eivät automaattisesti merkitse korkeampia maataloustuloja johtuen pääasiassa nopeudesta, jolla maatilan tuotantopanoskustannukset kasvavat, mutta myös entistä suuremmista eroista tuotantokustannusten ja kuluttajahintojen välillä,
G. katsoo, että maailman elintarvikevarastot ovat laskeneet kriittisen matalalle tasolle, koska toisen maailmansodan jälkeen elintarvikevarastot riittivät vuodeksi, 57 päiväksi vuonna 2007 ja vain 40 päiväksi vuonna 2008,
H. katsoo, että näillä ja muilla seikoilla on ollut välitön ja vakava vaikutus huomattavaan ihmismäärään; ottaa huomioon, että maailmanlaajuisesti elintarvikkeiden hintakriisi on ajanut miljoonia ihmisiä köyhyyteen ja nälkään; palauttaa mieliin, että tämä kehitys on aiheuttanut mellakoita ja levottomuutta ympäri maailmaa lisäten epävakautta eri maissa ja alueilla maailmanlaajuisesti
I. ottaa huomioon, että kehitysmaiden nälänhädän lievittämiseen keskittyvien organisaatioiden nykyisten arvioiden mukaan viidesosa kehitysmaiden ihmisistä on tällä hetkellä aliravittuja ja kärsii jatkuvasta nälästä ja että päivässä yli 30 000 lasta kuolee nälkään ja köyhyyteen koko maailman tasolla,
J. ottaa huomioon, että terveys on ennakkoehto kehitykselle ja taloudelliselle vauraudelle, sillä huono terveys asettaa huomattavia sosiaalisia ja taloudellisia taakkoja perheille ja yhteiskunnalle; ottaa huomioon, että turvallisen juomaveden saanti, viemäröinti ja elintarviketurva ovat elintärkeitä terveyden edistämiseksi kaikkialla maailmassa,
K. ottaa huomioon, että maatalous tarjoaa työtä ja elannon yli 70 prosentille kehitysmaiden työvoimasta ja yli 80 prosentille monien Afrikan maiden työvoimasta ja että tämän johdosta maaseudun kehittämispolitiikat ovat välttämättömiä, jotta köyhyyteen ja nälkään voitaisiin puuttua tehokkaasti,
L. ottaa huomioon, että Euroopan unioni on jäsenvaltioiden lisäksi perinteisesti rahoittanut noin 10 prosenttia maailman kehitysyhteistyöstä ja että tämän vahvistaa nykyinen yhteisön välineillä annettu apu (noin 1,8 miljardia euroa ja 1 miljardi euroa uuden rahoitusvälineen kautta elintarvikkeiden jyrkkään hinnannousuun liittyvää nopeaa toimintaa varten kehitysmaissa ja loput nykyisten kehitysavun ja humanitaarisen avun välineiden kautta),
M. ottaa huomioon, että FAO:n mukaan 30 miljardin euron vuosi-investoinnit riittäisivät varmistamaan elintarviketurvan maapallon väestölle, jonka määrä kasvaa vuoteen 2050 mennessä 9 miljardiin,
N. ottaa huomioon, että nykyisillä kansainvälisillä ja alueellisilla sopimuksilla ei ole pystytty normalisoimaan markkinoiden tarjontaa ja kauppaa pääosin siksi, että maatalousalan kansainvälisen kaupan merkittävät esteet ovat edelleen paikoillaan, koska monet maat ovat vastanneet elintarvikkeiden hintojen kohoamiseen protektionistisilla toimilla; ottaa huomioon, että nämä elintarvikkeiden hinnan äskettäiset nousut toimivat hälytysmerkkinä maailman kaikille hallituksille siitä, että maataloustuotantoa ei voi pitää itsestäänselvyytenä ja että kaupan kohtuuttomat esteet vaikuttavat maataloustuotteiden maailmanlaajuista saatavuutta heikentävästi,
1. panee merkille, että elintarviketurva ja -omavaraisuus eivät ole sama asia, ja että vaikka tuotannon lisäämiseen on kannustettava kaikkialla maailmassa, ensisijaisena valintana on oltava maataloustuotteiden tehokas toimittaminen kuluttajille kaikkialla maailmassa;
2. huomauttaa, että maatalous on yhdessä kaupan, maahanmuuton ja kalastuksen kanssa esimerkki sellaisesta EU:n politiikan alasta, jolla on suoria vaikutuksia kehitysmaihin, ja että siksi meidän on pyrittävä jatkuvasti varmistamaan, että nämä politiikat ovat mahdollisimman kehitysmyönteisiä, jolloin varmistamaan niiden yhteensopivuus kehitysyhteistyön kanssa;
3. korostaa, että sadat miljoonat köyhät ihmiset asuvat alueilla, jotka ovat alttiita luonnonkatastrofeille ja että näiden katastrofien vaikutukset maataloustuotantoon on myös otettava huomioon; toteaa, että maailman ilmaston lämpeneminen voi kiihdyttää tällaisten katastrofien yleistymistä ja voimaa, mikä saattaa johtaa lisääntyviin ongelmiin terveydenhoidon, elintarviketuotannon ja vesivarojen kuormituksen suhteen sekä laajamittaiseen maahanmuuttoon ja turvallisuusuhkiin; korostaa, että katastrofien riskinhallinnan olisi oltava olennainen osa kehitysyhteistyön suunnittelua eikä pelkkä humanitaarinen ongelma;
4. korostaa, että elintarviketurvan, hyvän terveyden, juomaveden ja viemäröinnin varmistaminen on etusijalla kehitysyhteistyöpolitiikan suunnittelussa, koska kaikki nämä tekijät ovat ennakkoehtoja kehitykselle ja taloudelliselle vauraudelle;
5. panee merkille, että maatalouteen, elintarviketurvaan ja maaseudun kehittämiseen panostaminen on liian pitkään ollut vähäistä ja että asiaa ovat pahentaneet muun muassa ruokakriisi, rahoituskriisi ja talouskriisi; korostaa, että vaikka edistystä on saatu aikaan, kaikissa toimissa on toistaiseksi jääty kauas vuosituhannen kehitystavoitteista ja maailman elintarvikehuippukokousten sitoumuksista; panee merkille, että tämän kehityskulun kääntämiseen tarvitaan yhteisiä toimia;
6. panee merkille, että maailmanlaajuinen elintarviketurva on ehdottoman tärkeä kysymys Euroopan unionille, ja vaatii välitöntä ja johdonmukaista toimintaa elintarviketurvan varmistamiseksi Euroopan unionin kansalaisille ja maailmanlaajuisella tasolla; ottaa huomioon, että on maailman kaikkien maatalous- ja elintarvikekulttuurien arvon tunnustaminen on tärkeää kaikkialla maailmassa; korostaa, että elintarvikkeita olisi oltava saatavilla kuluttajille järkevään hintaan;
7. kehottaa kaikkia osapuolia työskentelemään yhdessä varmistaakseen, että WTO:n Dohan kierros saadaan menestyksekkäästi päätökseen, ja katsoo, että monikansallisen tason sopimus olisi ratkaisevan tärkeä kehitysmaiden maataloussektorien menestyksekkään kehittämisen kannalta;
8. korostaa yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) roolia elintarviketuotannon varmistajana Euroopan unionissa; katsoo, että YMP on tarjonnut EU kansalaisille turvatun elintarvikkeiden saannin ja lisäksi se on turvannut ja parantanut maaseutuympäristöä ja EU:n elintarviketuotannon standardeja, jotka ovat maailman korkeimmat;
9. korostaa, että vuodesta 2007 lähtien maataloustuotteiden hinnat ovat vaihdelleet suuresti ja että vuoden 2007 puolivälistä vuoden 2008 puoliväliin hinnat nousivat jyrkästi, mikä johti kuluttajahintojen jyrkkään nousuun; panee merkille, että tämän maataloustuotteiden jyrkän hinnannousun jälkeen maataloustuotteiden hinnat tulivat nopeasti alas;
10. panee huolestuneena merkille maatilojen tuotantopanoskulujen kasvun (lannoitteiden, kylvösiementen ja polttoaineiden hinnannousut), mikä on johtanut kasvaviin kustannuksiin, joita ei ole korvattu samalla tavoin kaikille maanviljelijöille (erityisesti karjankasvattajille) ja jotka ovat merkittävästi vähentäneet korkeampien hyödyke- ja elintarvikehintojen myötä potentiaalisesti saatavaa maatilatulon kasvua täten vähentäen kannustinta tuotannon lisäämiseen; on huolissaan, että tuotantopanoskulujen jyrkkä kasvu voi johtaa alhaisempaan käyttöasteeseen ja mahdollisesti alentuneeseen tuotantomäärään, mikä pahentaisi Euroopan ja maailman elintarvikekriisiä entisestään;
11. toistaa, että EU:n maatilat tuottavat 17 prosenttia maailman vehnästä, 25 prosenttia maailman maidosta ja 30 prosenttia maailman naudanlihasta, korostaa, että elinkelpoisten maatilojen ylläpito EU:ssa on ensiarvoisen tärkeää maailman elintarviketuotannon tulevaisuudelle, etenkin kun ilmastonmuutoksen todennäköiset vaikutukset otetaan huomioon, koska EU:sta tulee yksi maailman tärkeimmistä maatalousalueista;
12. kiinnittää huomiota maataloustuotteiden viimeaikaiseen hinnannousuun vaikuttaviin pitkäaikaisiin rakenteellisiin syihin, mukaan lukien tasaisesti kasvava maailmanlaajuinen kysyntä ja jatkuva maataloustuotannon investointien vähentäminen; toteaa, että näiden seikkojen joukosta energian hinnannousulla ja etenkin öljyn hinnannousulla on ollut olennainen vaikutus maailmanlaajuiseen maataloustuotantoon (lisäämällä maatilatuotannon ja elintarvikkeiden jakelun kustannuksia) sekä elintarvikekriisien puhkeamiseen köyhissä maissa (näiden maiden sisäisten elintarvikekuljetusten kustannusten nousun vuoksi);
13. ottaa huomioon, että koska maailman väestömäärän arvioidaan nousevan 9 miljardiin vuoteen 2050 mennessä, nykyiseen verrattuna maataloustuotantoa on lisättävä 70 prosentilla vuoteen 2050 mennessä ja vähennettävä samalla viljelymaan, veden ja torjunta-aineiden käyttöä.
14. korostaa, että YMP olisi muokattava eurooppalaista ja maailmanlaajuista elintarviketurvaa vastaavaksi, jotta viljelijöillä olisi paremmat mahdollisuudet hyötyä maailmanlaajuisesti lisääntyvästä kysynnästä;
15. korostaa kansainvälisen yhteistyön merkitystä sekä tarvetta pidättyä yksipuolisista toimista, jotka ovat ristiriidassa kansainvälisen oikeuden ja Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan kanssa ja jotka vaarantavat elintarviketurvallisuuden;
16. pitää oikeana FAO:n näkemystä, että elintarvikkeiden nousevat hinnat vaikuttavat eniten elintarvikkeiden nettotuojamaihin ja että useat näistä maista ovat maailman vähiten kehittyneitä; vahvistaa, että köyhyys ja riippuvuus elintarvikkeiden tuonnista ovat pääasiallisia syitä elintarviketurvan vaarantumiselle;
17. on huolestunut nykyisestä maailmanlaajuisesta rahoituskriisistä; kehottaa Euroopan komissiota analysoimaan rahoituskriisin vaikutuksia maataloussektorille ja harkitsemaan ehdotuksia alan vakauden varmistamiseksi, mukaan luettuna lainojen ja luottotakuiden saatavuus;
18. katsoo, että YMP on tärkeä osa EU:n elintarviketurvaa koskevaa politiikkaa nyt ja vuoden 2013 jälkeen; katsoo, että toimiva ekosysteemi, hedelmällinen maaperä, vakaat vesivarannot ja monimuotoinen maaseututalous ovat välttämättömiä tekijöitä pitkän ajanjakson elintarviketurvan kannalta;
19. vahvistaa, että elintarviketurva kuuluu kansallisen vastuun piiriin ja että kaikki elintarviketurvan haasteisiin liittyvät mahdolliset suunnitelmat on ilmaistava, suunniteltava, omaksuttava ja johdettava kansallisella tasolla, ja että koko prosessin on perustuttava kaikkien tärkeimpien sidosryhmien kuulemiseen; korostaa elintarviketurvan ensisijaisuutta, minkä pitäisi näkyä myös kansallisissa ohjelmissa ja talousarvioissa;
20. kannattaa elintarvikkeita ja maataloutta koskevaa tutkimusta, ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja sen vaikutusten vähentäminen mukaan luettuna, sekä tutkimustulosten ja teknologian saatavuutta kansallisella, alueellisella ja kansainvälisellä tasolla; kannustaa erityisesti Afrikassa toimivia kansallisia tutkimusjärjestelmiä jakamaan tietonsa ja parhaat käytäntönsä muiden toimijoiden kanssa; vaatii tietojen saatavuutta; vaatii kansallisten maataloustilastojen sekä elintarviketurvan vaarantumisen ja haavoittuvuuden varhaisvaroitusjärjestelmien ja laadun parantamista, mikä muodostaa maatalouspolitiikan ja maatalousstrategian perustan;
21. vahvistaa sitoumuksensa maatalouden ja maataloustuotannon teknologiaan ja innovaatioihin suunnattaviin investointeihin;
22. pitää tärkeänä julkisin varoin rahoitettua tutkimusta, joka edistää elintarviketurvaa; kehottaa investoimaan uusia teknologioita koskevaan tutkimukseen, mutta myös maatalouden yleisiin tuotantojärjestelmiin, mikä on elintarviketurvan pitkän aikavälin tavoitteiden mukaista; korostaa tässä mielessä esimerkiksi Euroopan teknologiayhteisön mahdollista edelläkävijän roolia ekologisen maatalouden tutkimuksen kannustamisessa;
23. katsoo, että vakava este kehitysmaiden lisääntyvälle maataloustuotannolle on se, että pienviljelijöille ei ole saatavilla lainoja ja mikroluottoja parempiin kylvösiemeniin, lannoitteisiin ja kastelujärjestelmiin tehtäviä investointeja varten; painottaa lisäksi, että lainatakuita ei ole useimmissa tapauksissa saatavilla; kehottaa Euroopan investointipankkia tarkastelemaan toimenpiteitä, joilla voitaisiin järjestää paikallisille elintarvikkeiden tuottajille kehitysmaissa ohjelmia, joihin sisältyvät luottojen ja mikroluottojen saantia tukevat lainatakuut;
24. tunnustaa, että nuorten viljelijöiden määrä on jatkuvasti vähentynyt; kehottaa lisäämään tukea, jolla kannustetaan nuoria maanviljelijöiksi, ja vaatii heille rahoitustukea;
25. katsoo, että maataloutta koskevaa tutkimusta on lisättävä maatilojen kestävän tuottavuuden lisäämiseksi, ja vaatii jäsenvaltioita käyttämään täysimääräisesti hyväkseen tutkimuksen ja teknisen kehittämisen seitsemännen puiteohjelman tarjoamia mahdollisuuksia;
26. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.