Istuntoasiakirja
20.4.2016
PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS
suullisesti vastattavan kysymyksen B8-0361/2016 johdosta
työjärjestyksen 128 artiklan 5 kohdan mukaisesti
sairaaloihin ja kouluihin kohdistetuista iskuista kansainvälisen humanitaarisen oikeuden rikkomisena
( 2016/2662(RSP) )
Cristian Dan Preda, Andrzej Grzyb, Davor Ivo Stier, Anna Záborská
PPE-ryhmän puolesta
Euroopan parlamentin päätöslauselma sairaaloihin ja kouluihin kohdistetuista iskuista kansainvälisen humanitaarisen oikeuden rikkomisena
( 2016/2662(RSP) )
Euroopan parlamentti, joka
– ottaa huomioon ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen ja muut YK:n ihmisoikeusvälineet,
– ottaa huomioon Geneven yleissopimukset ja muut kansainvälisen humanitaarisen oikeuden oikeudelliset välineet,
– ottaa huomioon ulkoasiainneuvoston 8. joulukuuta 2009 antamat päätelmät kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattamisen edistämiseksi,
– ottaa huomioon ajantasaistetut Euroopan unionin suuntaviivat kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattamisen edistämiseksi[1],
– ottaa huomioon YK:n pääsihteerin maailman humanitaarisen avun huippukokousta varten laatiman 2. helmikuuta 2016 päivätyn raportin ˮOne humanity, shared responsibilityˮ,
– ottaa huomioon YK:n turvallisuusneuvoston 12. heinäkuuta 2011 antaman päätöslauselman 1998 (2011) ja 7. maaliskuuta 2014 antaman päätöslauselman 2143 (2014) aseellisen konfliktin vaikutuspiiriin kuuluvien lasten suojelemisesta,
– ottaa huomioon YK:n yleiskokouksen 9. heinäkuuta 2010 antaman päätöslauselman (A/RES/64/290) oikeudesta koulutukseen hätätilanteissa,
– ottaa huomioon Norjan ulkoministeriön toukokuussa 2015 koolle kutsumassa turvallista koulunkäyntiä käsitelleessä Oslon konferenssissa hyväksyttäväksi avatun toukokuun 2015 turvallista koulunkäyntiä koskevan julistuksen ja siihen liittyvät suuntaviivat, jotka koskevat koulujen ja yliopistojen suojelemista sotilaskäytöltä aseellisen konfliktin aikana,
– ottaa huomioon lapsia aseellisissa selkkauksissa käsittelevän YK:n erityisedustajan 21. toukokuuta 2014 esittämän sairaaloihin ja kouluihin kohdistettuja hyökkäyksiä koskevan ohjeistuksen (Guidance Note on Attacks against schools and hospitals), jolla tuetaan kaikkia asian seurantaan, raportointiin ja käsittelyyn osallistuvia,
– ottaa huomioon Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun 32. kansainvälisessä konferenssissa 10. joulukuuta 2015 annetun päätöslauselman kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattamisen vahvistamisesta,
– ottaa huomioon 25. helmikuuta 2016 antamansa päätöslauselman Jemenin humanitaarisesta tilanteesta[2],
– ottaa huomioon 12. helmikuuta 2015 antamansa päätöslauselman erityisesti IS‑järjestöön liittyvästä humanitaarisesta kriisistä Irakissa ja Syyriassa[3],
– ottaa huomioon 16. joulukuuta 2015 antamansa päätöslauselman valmistautumisesta maailman humanitaarisen avun huippukokoukseen: humanitaarisen avun haasteet ja mahdollisuudet[4],
– ottaa huomioon neuvostolle osoitetun kysymyksen sairaaloihin ja kouluihin kohdistetuista iskuista kansainvälisen humanitaarisen oikeuden rikkomisena (O‑000063/2016 – B8-0361/2016 ),
– ottaa huomioon työjärjestyksen 128 artiklan 5 kohdan ja 123 artiklan 2 kohdan,
A. toteaa, että kansainvälinen yhteisö on todistanut aseellisten konfliktien yhteydessä yhä useammin sairaaloihin ja kouluihin kohdistettuja hyökkäyksiä viimeisten kymmenen vuoden aikana eri puolilla maailmaa, kuten hyökkäys 2. huhtikuuta 2015 Keniassa ja tuhansiin kouluihin kohdistuneet hyökkäykset Pohjois-Nigeriassa 2009–2015 sekä hyökkäykset 3. lokakuuta 2015 Kundizissa (Afghanistan), 10. tammikuuta 2016 Razahissa (Jemen) ja 15. helmikuuta 2016 Idlibin maakunnassa Syyrian pohjoisosassa; toteaa, että Kunduzin hyökkäyksen katsottiin olleen suora seuraus tahattomasta inhimillisestä erehdyksestä ja siihen liittyneistä menettelystä ja välineistä johtuvista puutteista ja että sen johdosta käynnistettiin tutkinta, jonka tuloksena vastuussa olleille henkilöille määrättiin seuraamuksia;
B. toteaa, että hädänalaisten määrä on yli kaksinkertaistunut vuodesta 2004 ja heitä oli yli 100 miljoonaa vuonna 2015; huomauttaa, että humanitaariset kriisit koskettavat 250:tä miljoonaa ihmistä; ottaa huomioon, että kotiseudultaan siirtymään joutuneita on enemmän kuin koskaan sitten toisen maailmansodan, melkein 60 miljoonaa, ja heistä lähes 40 miljoonaa on joutunut siirtymään kotimaansa sisällä; toteaa, että yli puolet maailman pakolaisista on lapsia;
C. toteaa, että perheet reagoivat ensimmäisinä humanitaarisiin kriiseihin, sillä ne tarjoavat suojaa, ruokaa, tarvittavaa hoitoa ja yhteisvastuullisuutta kaikille kriisistä kärsiville jäsenilleen; toteaa, että lasten ja naisten hyvinvointi on jokaiselle perheelle äärimmäisen tärkeää ja se on suurimpien uhrausten arvoista;
D. toteaa, että kahdeksan viime vuoden aikana nykyinen humanitaarisen avun järjestelmä on tullut äärirajoilleen tarpeiden ja haasteiden lisääntyessä, kestävien sitoumusten puuttuessa ja humanitaarisen avun kustannusten kasvaessa; toteaa, että tämä on pakottanut useita järjestöjä tilapäisesti keskeyttämään ruoka-avun, majoituksen tarjoamisen ja muut ihmishenkiä pelastavat humanitaariset toimet;
E. panee merkille, että maailman ensimmäinen humanitaarisen avun huippukokous pidetään Istanbulissa 23.–24. toukokuuta 2016; ottaa huomioon, että YK:n pääsihteeri korostaa maailman humanitaarisen avun huippukokousta varten laatimassaan raportissa ˮOne humanity, shared responsibilityˮ sitä, mitä hän kutsuu ˮkansainvälisten ihmisoikeuksien ja humanitaarisen oikeuden kunnioittamisen jyrkäksi ja rajuksi heikkenemiseksiˮ aseellisissa konflikteissa ja mikä uhkaa aiheuttaa paluun rajattoman sodankäynnin kauteen; panee merkille, että raportin mukaan heikkenemistä lisää se, ettei vaadita kunnioittamaan ja edistämään yhteisiä normeja eikä tueta nykyisiä täytäntöönpano-, valvonta- ja vastuumekanismeja;
F. katsoo, että konfliktin kaikkien osapuolten ja myös valtiollisten ja valtiosta riippumattomien aseistautuneiden osapuolten on taattava humanitaarisille toimijoille pääsy konfliktista kärsivien ja heikossa asemassa olevien väestöryhmien luokse;
G. ottaa huomioon, että kansainvälisellä humanitaarisella oikeudella, joka tunnetaan myös aseellisia konflikteja koskevana oikeutena, pyritään lieventämään aseellisten konfliktien vaikutuksia suojelemalla niitä, jotka eivät osallistu konfliktiin, ja sääntelemällä sodankäynnin keinoja ja menetelmiä;
H. toteaa, että sairaalat ja lääketieteellinen henkilöstö nauttivat erityistä kansainvälisen humanitaarisen oikeuden suojaa ja kaikkien tahallisten siviileihin ja siviili-infrastruktuuriin kohdistettujen iskujen katsotaan loukkaavan vakavasti kansainvälistä humanitaarista oikeutta;
I. toteaa, että tietyt aseelliset ryhmät vastustavat tunnustuksetonta koulutusta ja tyttöjen koulutusta tai sitä, että miespuolinen lääkintähenkilöstö hoitaa tyttöjä, ja estävät sen vuoksi tytöiltä mahdollisuuden käyttää näitä palveluja; toteaa, että konfliktista aiheutuvan yleisen epävarmuuden vuoksi myöskään lapset ja opettajat eivät voi mennä kouluun eikä lääkintähenkilöstö voi tehdä hoitotyötään;
J. toteaa, että 14. maaliskuuta 2016 mennessä 52 valtiota, mukaan lukien 13 EU:n jäsenvaltiota, oli hyväksynyt toukokuussa 2015 pidetyssä turvallista koulunkäyntiä käsitelleessä Oslon konferenssissa annetun turvallista koulunkäyntiä koskevan julistuksen;
K. ottaa huomioon, että hyväksyessään Euroopan unionin suuntaviivat kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattamisen edistämiseksi ulkoasiainneuvosto korosti, että on tärkeää puuttua tehokkaasti vakavien rikkomusten kierteeseen tukemalla asianmukaisia vastuuseen saattamisen mekanismeja, ja painotti, että kansainvälisellä rikostuomioistuimella voi olla tärkeä rooli tapauksissa, joissa kyseinen valtio tai kyseiset valtiot eivät kykene tai ovat haluttomia käyttämään lainkäyttövaltaansa; ottaa huomioon, että Euroopan unionin suuntaviivoissa velvoitetaan asiaankuuluvat neuvoston työryhmät seuraamaan tilanteita, jotka saattavat edellyttää kansainvälisen humanitaarisen oikeuden soveltamista, ja tällaisissa tapauksissa suosittelemaan toimia, joilla edistetään kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattamista (15 kohdan a alakohta);
L. toteaa, että ajantasaistetuissa Euroopan unionin suuntaviivoissa kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattamisen edistämiseksi käsitellään erilaisia EU:n käytettävissä olevia toimintakeinoja sen suhteissa kolmansiin maihin, kuten poliittinen vuoropuhelu, yleiset julkilausumat, rajoittavat toimenpiteet, yhteistyö muiden kansainvälisten elinten kanssa, kriisinhallintaoperaatiot, yksilön vastuu, koulutus ja aseiden vienti (16 kohta);
M. toteaa, että Punaisen Ristin kansainvälinen komitea järjesti 2012–2015 merkittävän kuulemisprosessin siitä, miten voidaan parantaa aseellisten konfliktien uhrien oikeussuojaa sekä kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattamista koskevien mekanismien vaikuttavuutta;
N. ottaa huomioon, että joulukuussa 2015 pidettyyn Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun 32. kansainväliseen konferenssiin osallistuneet valtiot sopivat käynnistävänsä uuden hallitusten välisen prosessin, jossa pyritään löytämään tapoja vahvistaa kansainvälisen humanitaarisen oikeuden täytäntöönpanoa ja jonka tulokset on määrä esitellä seuraavassa kansainvälisessä konferenssissa vuonna 2019;
O. ottaa huomioon, että EU:n humanitaarista apua koskevan luvun määrärahat, jotka olivat vuonna 2015 yhteensä 909 miljoonaa euroa, vastaavat alle prosenttia EU:n koko talousarviosta; ottaa huomioon, että hätäavun ja pidemmän aikavälin avun yhdistäminen paremmin toisiinsa olisi yksi niistä tavoista, joilla voidaan vähentää nykyistä epäsuhtaa poikkeuksellisten humanitaaristen tarpeiden ja saatavilla olevien resurssien välillä;
1. on järkyttynyt ja erittäin huolissaan sairaaloihin ja kouluihin tehdyistä tappavista iskuista, jotka ovat yleistymässä hälyttävällä tavalla eri puolilla maailmaa ilmenevissä aseellisissa konflikteissa ja joiden kohteiksi ja uhreiksi joutuu potilaita, opiskelijoita, hoito- ja opetushenkilökuntaa, humanitaarisia avustustyöntekijöitä, lapsia ja perheenjäseniä; katsoo, että kansainvälisen yhteisön lausumien tuomioiden on johdettava riippumattomiin tutkimuksiin ja todelliseen vastuuseen saattamiseen; kehottaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita ja toimielimiä sekä komission varapuheenjohtajaa / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa tunnustamaan tämän hälyttävän tilanteen todellisen laajuuden ja käyttämään kaikkia käytettävissä olevia välineitä;
2. tuomitsee sairaaloihin ja kouluihin tehdyt iskut kansainvälisessä oikeudessa kiellettyinä tekoina ja toteaa, että tällaiset teot saattavat rikkoa räikeästi vuonna 1949 tehtyä Geneven sopimusta ja olla Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännön mukaisesti sotarikoksia; on vakuuttunut siitä, että terveydenhoito- ja koulutustilojen pitäminen puolueettomina ja suojeltuina kohteina aseellisissa konfliktitilanteissa on varmistettava näitä raakoja iskuja koskevilla avoimilla, riippumattomilla ja puolueettomilla tutkimuksilla ja saattamalla kaikki rikoksiin syyllistyneet osapuolet todella vastuuseen;
3. korostaa, että oikeus terveyteen on ihmisoikeus, ja kehottaa kaikkia aseellisen konfliktin osapuolia takaamaan terveydenhoitopalvelujen saatavuuden, saavutettavuuden, hyväksyttävyyden ja laadun aseellisten konfliktien aikana;
4. antaa tunnustusta perheiden roolille heikoimmassa asemassa olevien ryhmien ja erityisesti lasten ja naisten suojelussa ja heistä huolehtimisessa ja pitää tärkeänä, että luodaan perheiden kanssa kumppanuus toimissa, joilla pyritään tekemään humanitaarisesta avusta mahdollisimman merkityksellistä ja vaikuttavaa;
5. kehottaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita antamaan tuen YK:n pääsihteerin vetoomukselle siitä, että kaikki YK:n jäsenvaltiot hyödyntäisivät maailman humanitaarisen avun huippukokousta ja sitoutuisivat uudelleen siviilien suojelemiseen ja kaikkien ihmisten ihmisoikeuksien suojelemiseen siten, että noudatetaan sääntöjä, joista ne ovat jo sopineet; painottaa YK:n pääsihteerin pitävän tärkeänä, että kansainvälisiä tutkinta- ja tuomioistuinjärjestelmiä ja myös Kansainvälistä rikostuomioistuinta lujitetaan kansallisten järjestelmien täydentämiseksi, jotta kansainvälisen humanitaarisen oikeuden loukkaamista koskeva rankaisemattomuus saataisiin loppumaan;
6. vaatii maailman humanitaarisen avun huippukokousta sitoutumaan järjestelmälliseen, tuloksiin perustuvaan ja osallistavaan lähestymistapaan laatimalla erityisiä indikaattoreita ja työskentelymenetelmiä, joita avunantajat ja täytäntöönpanosta vastaavat järjestöt vahvistavat ja käyttävät yhteisesti; vaatii edistämään asianomaisia väestöryhmiä koskevan YK:n vastuuvelvollisuuden kehyksen vakiinnuttamista, valvonnan tehostamista ja arviointia;
7. korostaa, että uusien ja toistuvien katastrofien ja haavoittuvuuksien ratkaiseminen edellyttää rinnakkaisten järjestelmien välttämistä, rahoituspohjan laajentamista, pitkän aikavälin ennustettavissa olevia investointeja ja uuden kestävän kehityksen ohjelman noudattamista erityisesti edistämällä sitä, että humanitaariset toimijat ja kehitysasioiden toimijat noudattavat riskien ja tarpeiden arviointia, suunnittelua ja rahoitusta koskevaa yhteistä lähestymistapaa; korostaa, että humanitaarisen avun ja kehitysavun parempi keskinäinen täydentävyys on tarpeen, jotta voidaan puuttua tehokkuutta koskeviin kysymyksiin ja humanitaarisen rahoituksen puutteisiin; korostaa, että samalla olisi lisättävä kehitysapua ja humanitaarista rahoitusta; muistuttaa tässä yhteydessä, että kansainvälisesti on jo pitkään sitouduttu 0,7 prosentin BKT-osuutta koskevan tavoitteen saavuttamiseen;
8. toteaa, että Euroopan unionin suuntaviivat kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattamisen edistämiseksi ovat tärkeät ja ainutlaatuiset, koska mitkään muut valtiot tai organisaatiot eivät ole laatineet vastaavaa asiakirjaa; kehottaa jäsenvaltioita panemaan unionin suuntaviivat tehokkaasti täytäntöön;
9. kehottaa ulkoasiainneuvostoa ja komission varapuheenjohtajaa / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa varmistamaan, että kansainvälistä humanitaarista oikeutta koskevia EU:n toimintapolitiikkoja ja toimia kehitetään johdonmukaisesti ja tehokkaasti ja että kansainvälistä humanitaarista oikeutta koskevien suuntaviivojen täytäntöönpano kuuluu pääasiassa neuvoston puheenjohtajavaltion johtamalle kansainvälistä julkisoikeutta käsittelevälle neuvoston työryhmälle; korostaa tässä yhteydessä, että unionin suuntaviivat velvoittavat asiaankuuluvat neuvoston työryhmät seuraamaan tilanteita, jotka saattavat edellyttää kansainvälisen humanitaarisen oikeuden soveltamista, ja tällaisissa tapauksissa suosittelemaan toimia, joilla edistetään kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattamista (15 kohdan a alakohta);
10. muistuttaa unionin suuntaviivoissa omaksutusta kannasta, jonka mukaan tarvittaessa harkitaan vuoden 1949 Geneven yleissopimuksiin liitetyn I lisäpöytäkirjan nojalla perustetun kansainvälisen humanitaarisen tutkimuskomission (International Humanitarian Fact-Finding Commission, IHFFC) palvelujen hyödyntämistä, koska se voi auttaa kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattamisen edistämistä, sillä sen tehtäviin kuuluvat tosiasioiden selvittäminen ja hyvät palvelukset; panee merkille, että IHFFC:n palveluja ei ole käytetty, ja kehottaa kaikkia osapuolia harkitsemaan palveluihin turvautumista;
11. vaatii kansainväliselle yhteisölle lisää institutionaalista liikkumavaraa, jotta se voi puuttua kansainvälisen humanitaarisen oikeuden täytäntöönpanoon liittyviin yhteisiin huolenaiheisiin, ja vaatii vahvempaa poliittista vuoropuhelua, jolla pyritään lujittamaan konfliktinehkäisyä ja lopettamaan aseelliset konfliktit eri puolilla maailmaa mahdollisimman pian; kehottaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita edistämään paremman tuloksen saavuttamista tulevassa hallitusten välisessä prosessissa, jotta voidaan löytää tapoja vahvistaa kansainvälisen humanitaarisen oikeuden täytäntöönpanoa, kuten Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun 32. kansainvälisessä konferenssissa sovittiin;
12. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman komission varapuheenjohtajalle / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle, neuvostolle, komissiolle, ihmisoikeuksista vastaavalle Euroopan unionin erityisedustajalle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille, YK:n pääsihteerille, YK:n yleiskokouksen puheenjohtajalle sekä YK:n jäsenvaltioiden hallituksille.