Istuntoasiakirja

 

B8-0492/2016

20.4.2016

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

suullisesti vastattavan kysymyksen B8-0361/2016 johdosta

työjärjestyksen 128 artiklan 5 kohdan mukaisesti

sairaaloihin ja kouluihin kohdistetuista hyökkäyksistä kansainvälisen humanitaarisen oikeuden rikkomisena

( 2016/2662(RSP) )

Stelios Kouloglou, Kateřina Konečná, Lola Sánchez Caldentey, Paloma López Bermejo, Patrick Le Hyaric, Tania González Peñas, Miguel Urbán Crespo, Estefanía Torres Martínez, Xabier Benito Ziluaga, Kostas Chrysogonos, Dimitrios Papadimoulis, Jiří Maštálka, Marina Albiol Guzmán, Merja Kyllönen, Stefan Eck, Kostadinka Kuneva, Neoklis Sylikiotis, Takis Hadjigeorgiou, Marie-Christine Vergiat, Ángela Vallina, Lidia Senra Rodríguez, Javier Couso Permuy, Barbara Spinelli, Marisa Matias

GUE/NGL-ryhmän puolesta

 

B8-0492/2016

Euroopan parlamentin päätöslauselma sairaaloihin ja kouluihin kohdistetuista hyökkäyksistä kansainvälisen humanitaarisen oikeuden rikkomisena

( 2016/2662(RSP) )

Euroopan parlamentti, joka

–  ottaa huomioon ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen ja muut YK:n ihmisoikeusvälineet,

–  ottaa huomioon Geneven yleissopimukset ja muut kansainvälisen humanitaarisen oikeuden oikeudelliset välineet,

–  ottaa huomioon SEUT-sopimuksen 208 artiklan, joka koskee kehitysyhteistyöpolitiikan johdonmukaisuuden periaatetta,

–  ottaa huomioon ulkoasiainneuvoston 8. joulukuuta 2009 antamat päätelmät kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattamisen edistämisestä,

–  ottaa huomioon ajantasaistetut Euroopan unionin suuntaviivat kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattamisen edistämisestä[1],

–  ottaa huomioon maailmanlaajuisessa humanitaarisen avun foorumissa 12. heinäkuuta 2007 vahvistetut kumppanuuden periaatteet,

–  ottaa huomioon YK:n pääsihteerin maailman humanitaarisen avun huippukokousta varten laatiman 2. helmikuuta 2016 päivätyn raportin ˮOne humanity, shared responsibilityˮ,

–  ottaa huomioon YK:n turvallisuusneuvoston 12. heinäkuuta 2011 antaman päätöslauselman 1998 (2011) ja 7. maaliskuuta 2014 antaman päätöslauselman 2143 (2014) aseellisen konfliktin vaikutuspiiriin kuuluvien lasten suojelemisesta,

–  ottaa huomioon YK:n yleiskokouksen 9. heinäkuuta 2010 antaman päätöslauselman (A/RES/64/290) oikeudesta koulutukseen hätätilanteissa,

–  ottaa huomioon Norjan ulkoministeriön toukokuussa 2015 koolle kutsumassa turvallista koulunkäyntiä käsitelleessä Oslon konferenssissa hyväksyttäväksi avatun toukokuun 2015 turvallista koulunkäyntiä koskevan julistuksen ja siihen liittyvät suuntaviivat, jotka koskevat koulujen ja yliopistojen suojelemista sotilaskäytöltä aseellisen konfliktin aikana,

–  ottaa huomioon Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun 32. kansainvälisessä konferenssissa 10. joulukuuta 2015 annetun päätöslauselman kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattamisen vahvistamisesta,

–  ottaa huomioon 25. helmikuuta 2016 antamansa päätöslauselman Jemenin humanitaarisesta tilanteesta[2],

–  ottaa huomioon 12. helmikuuta 2015 antamansa päätöslauselman erityisesti IS-järjestöön liittyvästä humanitaarisesta kriisistä Irakissa ja Syyriassa[3],

–  ottaa huomioon 16. joulukuuta 2015 antamansa päätöslauselman valmistautumisesta maailman humanitaarisen avun huippukokoukseen: humanitaarisen avun haasteet ja mahdollisuudet[4],

–  ottaa huomioon neuvostolle osoitetun kysymyksen sairaaloihin ja kouluihin kohdistetuista hyökkäyksistä kansainvälisen humanitaarisen oikeuden rikkomisena ( O‑000063/2016 – B8-0361/2016 ),

–  ottaa huomioon työjärjestyksen 128 artiklan 5 kohdan ja 123 artiklan 2 kohdan,

A.  toteaa kansainvälisen yhteisön joutuneen raastavasti todistamaan sairaaloihin ja kouluihin tehtyjen hyökkäysten yleistymistä aseellisissa konflikteissa eri puolilla maailmaa;

B.  toteaa, että kansainvälistä humanitaarista oikeutta rikotaan sekä Afganistanissa, Jemenissä ja Syyriassa käynnissä olevissa konflikteissa että Palestiinan ja Länsi-Saharan pitkäkestoisissa konflikteissa; toteaa, että Israel pommitti elokuussa 2014 YK:n koulurakennusta, jonka suojissa oli yli 3 000 henkilöä, jotka olivat joutuneet pakenemaan Gazan kaistaleella olevasta Rafahin kaupungista, ja että YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon tuomitsi pommituksen rikoksena;

C.  panee merkille, että maailman ensimmäinen humanitaarisen avun huippukokous pidetään Istanbulissa 23.–24. toukokuuta 2016; ottaa huomioon, että YK:n pääsihteeri kiinnittää maailman humanitaarisen avun huippukokousta varten laatimassaan raportissa ˮOne humanity, shared responsibilityˮ huomiota siihen, mitä hän kutsuu ˮkansainvälisten ihmisoikeuksien ja humanitaarisen oikeuden kunnioittamisen jyrkäksi ja rajuksi heikkenemiseksiˮ aseellisissa konflikteissa ja mikä uhkaa aiheuttaa paluun rajattoman sodankäynnin kauteen; panee merkille, että raportissa kiinnitetään huomiota epäonnistumiseen näiden oikeuksien ja säädösten kunnioittamisen vaatimisessa ja edistämisessä sekä nykyisten täytäntöönpano-, valvonta- ja vastuumekanismien tuen puutteesta, mikä pahentaa tilannetta;

D.  katsoo, että humaaniuden, neutraaliuden, puolueettomuuden ja riippumattomuuden humanitaaristen periaatteiden, kuten Geneven sopimuksiin ja niiden lisäpöytäkirjoihin sisältyvien kansainvälisen humanitaarisen oikeuden ja ihmisoikeuksien keskeisten sääntöjen, on oltava kaiken humanitaarisen toiminnan keskiössä; muistuttaa, että kotiseudultaan siirtymään joutuneiden suojelu on turvattava ehdoitta ja että avun on oltava riippumatonta eli siihen ei saa liittyä minkäänlaisia poliittisia, taloudellisia tai turvallisuusnäkökohtia eikä minkäänlaista syrjintää;

E.  ottaa huomioon, että kansainvälisellä humanitaarisella oikeudella, joka tunnetaan myös aseellisia konflikteja koskevana oikeutena, pyritään lieventämään aseellisten konfliktien vaikutuksia suojelemalla niitä, jotka eivät osallistu konfliktiin, ja sääntelemällä sodankäynnin keinoja ja menetelmiä;

F.  toteaa, että sairaalat ja lääketieteellinen henkilöstö nauttivat erityistä kansainvälisen humanitaarisen oikeuden suojaa ja kaikkien tahallisten siviileihin ja siviili-infrastruktuuriin kohdistettujen iskujen katsotaan loukkaavan vakavasti kansainvälistä humanitaarista oikeutta;

G.  ottaa huomioon, että naisiin ja lapsiin kohdistuu kotiseudultaan siirtymään joutumisen ja tavallisten suoja- ja tukirakenteiden hajoamisen seurauksena muita suurempia riskejä; katsoo kansainvälisen humanitaarisen oikeuden edellyttävän, että sodassa raiskatuille tytöille ja naisille on tarjottava syrjimättä kaikki heidän tarvitsemansa lääketieteellinen hoito; toteaa, että vaaralliset raskaudenkeskeytykset ovat WHO:n mukaan yksi kolmesta tärkeimmästä äitiyskuolleisuuden syystä; toteaa, että äitiysterveys, raiskatuille naisille suunnattu psykologinen tuki ja kotiseudultaan siirtymään joutuneiden lasten koulutus ovat pakolaisleirien suurimpia haasteita;

H.  ottaa huomioon, että 52 valtiota, mukaan luettuna useat mutta eivät kaikki unionin jäsenvaltiot, hyväksyi 14. huhtikuuta 2016 turvallisia kouluja koskevan julistuksen toukokuussa 2015 pidetyn turvallisia kouluja käsitelleen Oslon konferenssin jälkeen;

I.  ottaa huomioon, että hyväksyessään Euroopan unionin suuntaviivat kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattamisen edistämiseksi ulkoasiainneuvosto korosti, että on tärkeää puuttua tehokkaasti vakavien rikkomusten kierteeseen tukemalla asianmukaisia vastuuseen saattamisen mekanismeja, ja painotti, että kansainvälisellä rikostuomioistuimella voi olla tärkeä rooli tapauksissa, joissa kyseinen valtio tai kyseiset valtiot eivät kykene tai ovat haluttomia käyttämään lainkäyttövaltaansa; ottaa huomioon, että unionin suuntaviivoissa sitoudutaan siihen, että asiaankuuluvat neuvoston työryhmät seuraavat tilanteita, jotka ehkä edellyttävät kansainvälisen humanitaarisen oikeuden soveltamista, ja siihen, että tällaisissa tapauksissa suositellaan toimia, joilla edistetään kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattamista (15 a kohta);

J.  toteaa, että Punaisen Ristin kansainvälinen komitea järjesti 2012–2015 merkittävän kuulemisprosessin siitä, miten voidaan parantaa aseellisten konfliktien uhrien oikeussuojaa sekä kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattamista koskevien mekanismien vaikuttavuutta;

K.  ottaa huomioon, että Punaisen ristin ja Punaisen puolikuun joulukuussa 2015 pidetyn 32. kansainvälisen konferenssin osallistujavaltiot eivät lopulta onnistuneet sopimaan ICRC:n ja Sveitsin hallituksen ehdottamasta uudesta mekanismista, joka olisi vahvistanut kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattamista; ottaa huomioon, että uudessa mekanismissa olisi järjestetty Geneven yleissopimusten osapuolina olevien valtioiden vuosittainen kokous; ottaa huomioon, että osallistujavaltiot sopivat, että käynnistetään uusi hallitustenvälinen prosessi, jossa pyritään löytämään tapoja vahvistaa kansainvälisen humanitaarisen oikeuden täytäntöönpanoa ja jonka tulokset on määrä esitellä seuraavassa kansainvälisessä konferenssissa vuonna 2019;

1.  on järkyttynyt ja erittäin huolissaan sairaaloihin ja kouluihin tehdyistä tappavista hyökkäyksistä, jotka ovat yleistymässä hälyttävällä tavalla eri puolilla maailmaa ilmenevissä aseellisissa konflikteissa ja joiden kohteiksi ja uhreiksi joutuu potilaita, koululaisia, hoito- ja opetushenkilökuntaa, humanitaarisen avun toimittajia ja perheenjäseniä; toteaa kansainvälisen paheksunnan johtavan harvoin riippumattomiin tutkimuksiin ja todelliseen vastuuseen saattamiseen; kehottaa jäsenvaltioita, toimielimiä ja varapuheenjohtajaa / korkeaa edustajaa tunnustamaan tämän kriisin todellisen laajuuden ja laatimaan viipymättä konkreettisen ja aikataulutetun toimintasuunnitelman, jossa unionin ja jäsenvaltioiden vaikutusvaltaa käytetään täysimääräisesti, jotta tällaiset rikokset ja väärinkäytökset saadaan loppumaan;

2.  tuomitsee sairaaloihin ja kouluihin tehdyt iskut kansainvälisessä oikeudessa kiellettyinä tekoina ja toteaa, että tällaiset teot saattavat rikkoa räikeästi vuonna 1949 tehtyä Geneven sopimusta ja olla Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännön mukaisesti sotarikoksia; on vakuuttunut siitä, että terveydenhoito- ja oppilaitosten säilyttäminen puolueettomina ja suojeltuina tiloina aseellisissa konfliktitilanteissa edellyttää, että tähän asti tapahtuneet raakalaismaiset hyökkäykset tutkitaan avoimesti, riippumattomasti ja puolueettomasti ja että tehdyistä rikoksista todella joudutaan vastuuseen;

3.  muistuttaa, että kaikki kansainvälisen humanitaarisen oikeuden loukkaukset, kuten sairaaloihin tehdyt hyökkäykset, ovat sotarikoksia ja että ne olisi siten tutkittava perusteellisesti ja riippumattomasti;

4.  kehottaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita antamaan täyden tuen YK:n pääsihteerin vetoomukselle siitä, että kaikki YK:n jäsenvaltiot hyödyntäisivät maailman humanitaarisen avun huippukokousta ja sitoutuisivat uudelleen siviilien suojelemiseen ja kaikkien ihmisten ihmisoikeuksien suojelemiseen siten, että noudatetaan sääntöjä, joista ne ovat jo sopineet; painottaa YK:n pääsihteerin pitävän tärkeänä, että kansainvälisiä tutkinta- ja tuomioistuinjärjestelmiä ja myös Kansainvälistä rikostuomioistuinta lujitetaan kansallisten järjestelmien täydentämiseksi, jotta kansainvälisen humanitaarisen oikeuden loukkaamista koskeva rankaisemattomuus saataisiin loppumaan;

5.  on erittäin huolissaan Gazan ja miehitetyn Länsi-Saharan humanitaarisesta tilanteesta; korostaa, että oikeus ja oikeusvaltioperiaatteen kunnioittaminen muodostavat rauhan ehdottoman perustan, ja painottaa, että pitkään vallinneen ja järjestelmällisen kansainvälisen oikeuden loukkausten rankaisemattomuuden on loputtava;

6.  toteaa, että Euroopan unionin suuntaviivat kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattamisen edistämiseksi ovat tärkeät ja ainutlaatuiset, koska mitkään muut valtiot tai organisaatiot eivät ole laatineet vastaavaa asiakirjaa; on kuitenkin huolissaan siitä, miten tehokkaasti unionin toimielimet ja jäsenvaltiot panevat kyseiset suuntaviivat täytäntöön;

7.  kehottaa EU:ta edistämään humanitaarisia toimia koskevaa maailmanlaajuista konsensusta, jossa vahvistetaan humanitaarisen avun periaatteet ja kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mukaiset velvoitteet ja oikeudet ja edistetään ihmiskeskeisiä ja ihmisoikeuksiin perustuvia suojelutoimia ja jossa myös hallitukset asetetaan vastuuseen niiden roolista ja vastuusta ihmisten suojelemisessa; muistuttaa humanitaarisen avun politisoinnin kielteisistä vaikutuksista ja palauttaa mieliin, että keskeisten humanitaaristen periaatteiden vaaliminen ja jatkuva sitoutuminen niihin ovat olennaisen tärkeitä humanitaarisen avun toimintaympäristön varmistamiseksi konfliktialueilla;

8.  kehottaa ulkoasiain neuvostoa ja varapuheenjohtajaa / korkeaa edustajaa tarkistamaan vastuiden nykyistä jakaantumista, jossa kansainvälistä humanitaarista oikeutta koskevien suuntaviivojen täytäntöönpano kuuluu pääasiassa neuvoston puheenjohtajavaltion johtamalle, kansainvälistä julkisoikeutta käsittelevälle neuvoston työryhmälle, jotta voidaan varmistaa, että kansainväliseen humanitaariseen oikeuteen liittyviä unionin toimintalinjoja ja toimia kehitetään johdonmukaisesti ja tehokkaasti; korostaa tässä yhteydessä, että unionin suuntaviivoissa sitoudutaan siihen, että asiaankuuluvat neuvoston työryhmät seuraavat tilanteita, jotka ehkä edellyttävät kansainvälisen humanitaarisen oikeuden soveltamista, ja siihen, että tällaisissa tapauksissa suositellaan toimia, joilla edistetään kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattamista (15 a kohta); kehottaa kyseisiä neuvoston työryhmiä käyttämään tätä valtuutusta puuttuakseen noudattamatta jättämisen aiheuttamaan vallitsevaan akuuttiin kriisiin;

9.  muistuttaa unionin suuntaviivoissa omaksutusta kannasta, jonka mukaan tarvittaessa harkitaan vuoden 1949 Geneven yleissopimuksiin liitetyn I lisäpöytäkirjan nojalla perustetun kansainvälisen humanitaarisen tutkimuskomission (International Humanitarian Fact-Finding Commission, IHFFC) palvelujen hyödyntämistä, koska se voi auttaa kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattamisen edistämistä, sillä sen tehtäviin kuuluvat tosiasioiden selvittäminen ja hyvät palvelukset; pitää valitettavana, ettei IHFFC:n palveluja ole käytetty, ja kehottaa Euroopan unionin neuvostoa, jäsenvaltioita ja Euroopan ulkosuhdehallintoa (EUH) harkitsemaan vakavasti, tämän tutkimuskomission palveluihin turvautumista ensimmäistä kertaa sen perustamisesta lähtien, jotta sairaaloihin ja kouluihin tehtyjä hyökkäyksiä voidaan käsitellä kansainvälisen humanitaarisen oikeuden normien kunnioittamiseen liittyvänä kiireellisenä kriisitilanteena;

10.  panee huolestuneena merkille, että kansainvälisellä yhteisöllä on tällä hetkellä rajoitetusti institutionaalista liikkumavaraa puuttua kansainvälisen humanitaarisen oikeuden täytäntöönpanoon liittyviin yhteisiin huolenaiheisiin; pitää siksi valitettavana, että Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun 32. kansainväliseen konferenssiin osallistuneet valtiot eivät kyenneet sopimaan uudesta mekanismista, jolla olisi lujitettu kansainvälisen humanitaarisen oikeuden hallintojärjestelmää siten, että vuoropuhelun tehostamiseksi olisi järjestetty vuosittain maiden välinen kokous ja että kansainvälisen humanitaarisen oikeuden kansallisesta täytäntöönpanosta olisi alettu raportoida säännöllisesti; kehottaa unionia ja jäsenvaltioita pyrkimään parempiin tuloksiin tulevassa hallitustenvälisessä prosessissa;

11.  vaatii kansainvälisen humanitaarisen oikeuden, Geneven yleissopimuksen ja sen lisäpöytäkirjojen mukaisesti maailmanlaajuista sitoutumista sen varmistamiseen, että naiset ja tytöt ovat jokaisen hätätilan tai kriisin alusta saakka turvassa; katsoo tämän edellyttävän seksuaalisen ja sukupuoleen perustuvan väkivallan riskin torjumista, valistustyötä ja sen varmistamista, että tällaiseen väkivaltaan syyllistyneet joutuvat syytteeseen ja että naisilla ja tytöillä on humanitaarisissa kriiseissä saatavillaan kaikki seksuaali- ja lisääntymisterveyden palvelut, mukaan lukien turvallinen raskaudenkeskeytys, sen sijaan, että vain ylläpidettäisiin epäinhimillistä kohtelua;

12.  muistuttaa, että hallitusten ja itse unionin harjoittamat politiikat, mukaan lukien kauppapolitiikka, ovat johtaneet nykyiseen epävakaaseen tilanteeseen Afganistanissa, Jemenissä, Irakissa ja koko Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alueella; muistuttaa, että fundamentalismi ja väkivalta kumpuavat epätasa-arvosta ja köyhyydestä;

13.  kehottaa unionia ja sen jäsenvaltioita toimimaan kehitysyhteistyöpolitiikan saralla tekemiensä sitoumusten mukaisesti ja noudattamaan SEUT:n 208 artiklaa, jonka mukaan unioni ”ottaa huomioon kehitysyhteistyöpolitiikan tavoitteet toteuttaessaan muita sellaisia politiikkoja, jotka voivat vaikuttaa kehitysmaihin”;

14.  torjuu ajatuksen siviili-sotilasyhteistyöstä, koska siihen sisältyy ennakoimaton riski siviilien ja avustustyöntekijöiden käyttämisestä sotilaallisten tavoitteiden saavuttamiseen, ja se vaarantaa siviili- ja kehitysyhteistyöjärjestöjen ja humanitaaristen järjestöjen neutraaliuden, riippumattomuuden ja puolueettomuuden; toteaa näiden ominaisuuksien olevan ehdoton edellytys sille, että apua voidaan toimittaa tehokkaasti ja katsoo, että siviili-sotilasyhteistyö voi johtaa kansalais- ja avustusjärjestöjä vastaan tehtäviin iskuihin; edellyttää siksi, että siviiliyhteistyö ja sotilasyhteistyö pidetään kaikilla aloilla visusti erillään toisistaan, ja muistuttaa, että (humanitaaristen) avustusjärjestöjen laaja enemmistö pitäytyy riippumattomina ja puolueettomina, kuten katastrofiapua koskevissa Kansainvälisen Punaisen Ristin, Punaisen Puolikuun ja kansalaisjärjestöjen käytännesäännöissä edellytetään;

15.  panee huolestuneena merkille, että sotilaalliset väliintulot ja sotilaallisen lähestymistavan soveltaminen konflikteihin ovat yleistyneet; suhtautuu erittäin kriittisesti lännen viime vuosina toteuttamiin väliintuloihin, jotka ovat käytännössä lietsoneet alueen konflikteja rajummiksi; toteaa, että alueen konflikteihin ei ole sotilaallista ratkaisua; edellyttää unionilta ulkopolitiikkaa, joka on luonteeltaan puhtaasti siviilihenkistä ja rauhanomaista;

16.  kieltää käyttämästä suojeluvastuun käsitettä verukkeena yksipuoliselle voimankäytölle;

17.  kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman komission varapuheenjohtajalle / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle, neuvostolle, komissiolle, ihmisoikeuksista vastaavalle Euroopan unionin erityisedustajalle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille, YK:n pääsihteerille, YK:n yleiskokouksen puheenjohtajalle sekä YK:n jäsenvaltioiden hallituksille.

 

[1] EUVL C 303, 15.12.2009, s. 12.
[2] Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2016)0066
[3] Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2015)0040
[4] Hyväksytyt tekstit, P8_TA(2015)0459